Lahden seudun kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015



Samankaltaiset tiedostot
Lahden seudun kilpailukyky- ja elinkeinostrategia

Lahden alueen elinkeinopolitiikan. yritysten kilpailukyvyn ja kasvun edellytyksiä, yy ja sen kautta synnyttää lisää

Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia Lyhentämätön versio

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Miten väestöennuste toteutettiin?

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja

Yritysympäristöllä on merkitystä Lahti Business Region Kari Salmi

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Kestävästi kasvava, älykkäästi uudistuva

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy. Kasvun ympäristö Hyvinvointifoorum

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Löydämme tiet huomiseen

ELINKEINOELÄMÄÄ HYÖDYTTÄVÄ TEOLLISEN MUOTOILUN STRATEGIA LAHDESTA

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

Cleantech-osaamisen kärjet ja kehittämistarpeet Lahden seudulla Lahti Science Day 2017 Mari Eronen

Muotoilemme elämäämme kestäväksi

KÄRKÖLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA

Parasta kasvua vuosille

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Vetovoimainen Ylivieska 2021 hyvinvointia koko alueelle

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Tampereen strategian lähtökohdat elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittäminen Satakunnassa - strategioista toimenpiteisiin

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI

Keski-Suomen kasvuohjelma

Tilastotietoa päätöksenteon tueksi. Nina Vesterinen

OSKE-vaikuttajapäivä Aluerahoittajan näkemyksiä

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Pohjoismaiden johtava Cleantechteknologiakeskus

LADEC. Kestävän kasvun vauhdittaja. Nastolan Teollisuusryhmä

Hämeen liiton rahoitus

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

Saarijärven elinkeinostrategia.

Kärkölän kunta KÄRKÖLÄN KUNNAN ELINKEINOKATSAUS

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Mäntsälän maankäytön visio Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

BIFEEL CENTRE. - rajapintainnovaatioista uutta liiketoimintaa - Esa Sairanen Business opportunity manager.

Tekesin palvelut teollisuudelle

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

BIO- JA KIERTOTALOUDEN YRITYSALUE NOKIALLA. Miten ECO3 oli mahdollinen toteuttaa?

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Buustia bisnekseen. Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC. Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti

2 (15) SISÄLLYSLUETTELO. Sivu PÄIJÄT-HÄME JA LAHDEN ALUE 3 1. JOHDANTO 5 2. ELINKEINOSTRATEGIASTA KILPAILUKYKY- JA ELINKEINOSTRATEGIAAN 6

Vaasan seutu elinvoimainen seutu Elinvoimastrategian käynnistäminen Susanna Slotte-Kock Kehitysjohtaja

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

Alueelliset kehitysnäkymät Lappi 1/2015

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

RAIDELIIKENNE MAHDOLLISTAA! TIIVISTELMÄ

Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat SEEK/jp

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta

Mika Tenhunen Elinkeinokoordinaattori Sodankyläntie Pelkosenniemi

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta

Elinkeino-ohjelman painoalat

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Etelä Suomen näkökulmasta

Elinkeinopoliittinen ohjelma

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

Biotalous-INKA

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN ELINKEINOPOLITIIKKA KV Kaupunginjohtaja Markku Andersson

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

Vientikaupan ensiaskeleet Tea Laitimo 3/19/2014

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Kuntien nykyiset strategiat. UusiKunta Strategisen kehittämisen ja alueiden käytön toimikunta

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Click to edit Master title style

W E B I N A A R I T W A L L O F T A L E N T S P Y Ö R E Ä P Ö Y T Ä

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style

LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA

Transkriptio:

Lahden seudun kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 Päivitys 2011

2 (24) Johdanto Koko Päijät Hämeen maakunnan kattava Kilpailukyky ja elinkeinostrategia 2009 2015 valmisteltiin laajassa rintamassa elinkeinoelämän ja julkisten toimijoiden kanssa. Elinkeinoyhteistyöryhmä, joka valvoo strategian toteutumista ja sen ajantasaisuutta, teki vuoden 2010 lopussa päätöksen strategian päivittämisestä. Päivitysprosessissa on syntynyt yhteinen näkemys siitä, miten Lahden seutua ja koko maakuntaa kehitetään ja mitkä ovat elinkeinokehittämisen painopistealueet. Kilpailukyky ja elinkeinostrategia vastaa kysymyksiin siitä, mitkä ovat Lahden seudun kannalta tärkeimmät yhteiskunnan ja markkinoiden muutokset, miten Lahden seutu profiloituu kansallisesti ja kansainvälisesti, mihin erityisesti halutaan panostaa julkisia resursseja, mitkä asiat tekevät Lahden seudusta erityisen kilpailukykyisen verrattuna muihin seutuihin sekä siihen millä keinoilla haluamme erottua muista ja millaisten palvelujen avulla yritystoimintaa käytännössä edistetään. Lahden seudun kilpailukyky ja elinkeinostrategian päämääränä on ohjata alueen elinkeinopolitiikan toteuttamista ja sitä kautta vahvistaa seudun yritysten kilpailukyvyn ja kasvun edellytyksiä synnyttää lisää työpaikkoja sekä kasvattaa alueen verotuloja. Strategia linjaa varsinaisten yrityksille tarjottavien palvelujen lisäksi esimerkiksi aluesuunnittelun sekä koulutuspolitiikan ratkaisuja sikäli, kun ne kytkeytyvät olennaisesti yritystoiminnan edellytysten parantamiseen. Kilpailukyky ja elinkeinostrategian päämääränä on entistä vahvemmin rakentaa Lahden seudusta dynaaminen, kansainvälisen tason osaamiseen perustuva sekä elinkeino ja työpaikkarakenteeltaan korkean lisäarvon ja tuottavuuden talousalue. Strategiassa korostuvat klusteri ja toimialarajat ylittävät osaamisen kärjet sekä keinot, joilla pyritään klusterista tai toimialasta riippumatta kasvattamaan yritysten tuottamaa lisä /jalostusarvoa. Strategiassa painotetaan näitä tavoitteita tukevan yritysystävällisen sekä luovan ja houkuttelevan elinympäristön kehittämistä. Seudun vahvat teolliset ja palveluklusterit muodostavat alueen kilpailukyvyn perustan. Kilpailukyky ja elinkeinostrategiassa pyritään tunnistamaan Lahden seudun yritysten kannalta keskeisimmät yhteiskunnalliset ja markkinamuutokset sekä osaamisen kärjet. Strategia esittää elinkeinopoliittiset keinot, joilla autetaan yrityksiä hyödyntämään näitä muutostrendejä ja osaamiskärkiä. Strategiassa nähdään kaikki toimialat potentiaalisina kasvualoina. Yrityksiä, joilla on kasvukykyä ja halua, tuetaan niiden kasvussa ja kansainvälisille markkinoille pääsyssä. Kaikkia yrityksiä koskettavat peruspalvelut, kuten yritysneuvonta, varmistetaan. Lahden seudun kilpailukyky ja elinkeinostrategia kytkeytyy seudun kuntien strategioihin ja kehittämistoimintaan sekä koko maakunnan kehitystä yleisellä tasolla suuntaavaan Päijät Hämeen maakunnan maakuntasuunnitelmaan ja valtion aluehallinnon toimenpiteisiin.

3 (24) 1. Lahden seutu lyhyesti Päijät Hämeen maakunta muodostuu Lahden seutukunnasta, johon kuuluu yksitoista kuntaa. Maakunnan asukasluku oli vuoden 2010 lopussa 201 772, tasainen väestönkasvu on jatkunut edelleen vuoden 2011 puolella. Yli sadantuhannen asukkaan Lahti on talousalueen asumisen, palveluiden ja yritystoiminnan keskus. Lahden seudun sijainti Suomen pohjois etelä ja itä länsi suuntaisten raide ja tieliikenteen risteyskohdassa, tiiviissä yhteydessä metropolialueeseen on sekä asumisen että yrittämisen kannalta merkittävä etu. Nopeimmillaan Lahdesta Helsinkiin pääsee junalla alle 50 minuutissa ja Pietariin reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa. Keskeinen sijainti tarjoaa kustannustehokkaan toimintaympäristön yrityksille eteläisessä Suomessa ja Venäjän kasvavien markkinoiden läheisyydessä. Monipuolinen elinkeinorakenne Lahden seudulla on pitkät yrittäjyyden perinteet, vahva teollinen osaaminen ja runsaasti pk yrityksiä, joiden joukossa on useita kansallisesti ja kansainvälisesti menestyviä perheyrityksiä. Lahden seutu on pääkaupunkiseudun ohella Suomen merkittävin ympäristöliiketoiminnan ja ympäristöosaamisen keskittymä. Alan yhteenlaskettu liikevaihto on noin 0,5 miljardia euroa, mikä on noin 12 % kokonaisliikevaihdosta Suomessa. Lahden seudulla on myös Suomen johtava teollisen muotoilun keskittymä. Mekatroniikka ja viljaklusterit sekä asumisen klusteri ovat seudun kehityksen ja kasvun kannalta kivijalkaklustereita, jotka ovat vuosikymmenien ajan muodostaneet seudun taloudellisen perustan. Mekatroniikkaklusteri yhdistää perinteisen metalli ja koneteollisuuden moderniin ICT ja elektroniikkaosaamiseen. Lahden seudulla mekatroniikkayrityksiä on tällä hetkellä noin 700, liikevaihto 1,5 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 7 200. Päijät Hämeen Viljaklusteri muodostaa Suomen mittavimman ja monipuolisimman viljaosaamisen keskittymän. Klusterin yhteenlaskettu liikevaihto on yli 400 miljoonaa euroa. Lahden seutu on maan suurin puutuotteiden tuottaja sekä merkittävin huonekaluteollisuuden keskus. Suomen suurimmat huonekalualan jakeluyritykset sijaitsevat Lahden seudulla. Lisäksi seudulla toimii kansainvälisesti menestyneitä puunjalostuskoneita valmistavia yrityksiä. Asumisen klusterissa on kaiken kaikkiaan noin 2 900 yritystä, joissa on noin 17 000 työntekijää ja joiden yhteenlaskettu liikevaihto on noin 3 miljardia euroa. Hyvinvointiin liittyvä yritystoiminta, sisältäen terveydenhoito ja hoiva alan, elämys, liikunta ja kulttuuriteollisuuden sekä väline ja varustevalmistuksen, on kasvanut viimeisten vuosien aikana vauhdilla. Yritysmäärän kasvu on vuositasolla noin 60, ja ala työllistää runsaassa 2 200 yrityksessä kaikkiaan noin 5 000 työntekijää. Matkailu on Päijät Hämeessä kasvava ja vahvasti investoiva toimiala, joka tällä hetkellä työllistää kokoaikaisesti 3 400 henkilöä. Päijät Hämeen saama välitön matkailutulo vuonna 2010 oli 340 miljoonaa euroa.

4 (24) Kauppa ja palveluelinkeinot ovat avainasemassa Lahden seudun työllisyyskehityksen kannalta. Noin 60 % alueen kaikista työpaikoista ja lähes 80 % kaikista toimivista ja aloittavista yrityksistä on palveluelinkeinojen piirissä. Kaupan alan liikevaihto on noin 2,8 miljardia euroa. Vähittäiskaupan osuus tästä on noin 1,2 miljardia euroa. Lisäksi Lahden seudulla on vahva muoviteollisuuden keskittymä sekä alan koulutusta ja kehittämistoimintaa. Muovialalla on noin 1 300 työpaikkaa ja 45 yritystä. Myös perinteinen tekstiili ja vaatetusala työllistää edelleen Lahden seudulla noin 300 henkilöä vaatetusalan suunnittelu ja valmistustehtävissä 110 eri yrityksessä. Lisäksi vaatetusala työllistää huomattavan määrän ihmisiä kaupan ja logistiikan aloilla. Kaiken kaikkiaan Päijät Hämeessä on noin 11 000 yritystä ja uusien yritysten perustamismäärät ovat jatkuvasti kasvaneet. Vuonna 2010 maakunnassa perustettiin lähes 1 000 yritystä. Yritysten määrän nettokasvu oli noin 360. 4 % 1 % 3 % Alkutuotanto Teollisuus 25 % Rakentaminen 31 % Kauppa ja majoitus Kuljetus Liike elämän toiminta 8 % Koulutus, terveys ja sosiaalipalvelut Muut palvelut 8 % 5 % 15 % Tuntematon Kuva 1: Päijät Hämeen elinkeinorakenne työpaikkojen mukaan 2008 (Verkkotietokeskus) 9 % 5 % 3 % 9 % 41 % Mekatroniikka Puu ja huonekalu Elintarvike Muovi ja kumi Muu teollisuus Tekstiili 33 % Kuva 2: Päijät Hämeen teollisuuden toimialarakenne työpaikkojen mukaan 2008 (Verkkotietokeskus)

5 (24) Tutkimus ja koulutus Lahden seudulla toimivat yliopistot Helsingin yliopisto, Aalto yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto muodostavat verkostomaisen yhteenliittymän, Lahden yliopistokeskuksen. Yliopistokeskuksen vahvat tutkimus ja opetusalat ovat ympäristöekologia, ympäristötekniikka, liike ja tuotantotalous sekä hyvinvointiala. Lahden seudulla toimivat myös Tampereen teknillinen yliopisto, joka on painottunut materiaalitehokkuuteen ja tekniikkaan, sekä Turun yliopisto, jolla on Suomen urheiluopiston kanssa terveysliikunnan yhteisprofessuuri. Lisäksi maakunnassa on Tampereen yliopiston lääkinnällisen ja reumakuntoutuksen professuuriin liittyvää kuntoutustutkimusta ja koulutusta. Lahden ammattikorkeakoulu, joka on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista, on profiloitunut erityisesti muotoiluun ja ympäristötekniikkaan. Korkeakoulutasoista opetusta tarjoavat ja tutkimusta harjoittavat Lahden seudulla myös Haaga Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikkö sekä Maanpuolustuskorkeakoulun yksikkö. Ammatillisesta koulutuksesta Lahden seudulla vastaa Koulutuskeskus Salpaus. Sekä Koulutuskeskus Salpausta että Lahden ammattikorkeakoulua ylläpitää Päijät Hämeen koulutuskonserni kuntayhtymä. Alueen t&k toiminnan profiiliin ovat merkittävästi vaikuttaneet valtion tutkimusorganisaatioiden puuttuminen sekä Nokia vetoisen ICT alan suhteellisen vähäinen merkitys verrattuna moniin muihin suurehkoihin kaupunkiseutuihin. T&k menot asukasta kohden ovat noin 250 euroa, kun valtakunnallinen keskiarvo on noin 1 000 euroa/asukas. Alueella syntyvien innovaatioiden määrä suhteessa t&k menoihin on kuitenkin Suomen korkeimpia. 1000 Helsinki Innovaatiot 100 Turku Tampere Lahti Rauma Kotka-Hamina Vaasa Jyväskylä Oulu Kuopio Hämeenlinna Mikkeli Joensuu Lpr Lohja Salo Vakka-Suomi Tammisaari Porvoo 10 Kajaani 10 100 1000 10000 100000 T&K Kuva 3: Yli 10 innovaation seutukunnat innovaatioiden määrän, T&K menojen ja arvonlisäyksen mukaisesti kuvattuna (1997 2006).

6 (24) Väestökehitys Päijät Häme on vuodesta 2001 ollut muuttovoittoinen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Päijät Hämeen väestönlisäys on ollut yhteensä yli 4 000 henkilöä. Vuotuinen väestön kasvu on vaihdellut 0,14 0,41 prosentin välillä. Väestönkehityksellisesti Päijät Hämeen jakautuu kahteen osaan. Vanhan seutukuntajaon mukaan tarkasteltuna on Heinolan seutukunnan väestönkasvu ollut negatiivista viime vuosikymmenen. Lahden seutukunta on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut väestöltään noin 0,5 prosenttia vuodessa. Lahden kaupungin ja ydinkaupunkiseudun väestönkasvu on ollut vielä tätäkin voimakkaampaa. Vuonna 2010 Lahden kaupungissa oli yli 100 000 asukasta ja Lahden, Nastolan ja Hollolan muodostamalla ydinkaupunkiseudulla lähes 140 000 asukasta. Tilastokeskuksen väestöennusteen 2007 mukaan Lahden väkiluku tulee kasvamaan noin 12 500 ja koko Päijät Hämeen noin 21 000 asukkaalla vuoteen 2040 mennessä. Toteutuneen väestönkasvun perusteella arvioituna Lahden kaupungin ja koko ydinkaupunkiseudun kasvu tulee kuitenkin olemaan selvästi suurempi. 2010 luvun taitteessa kolme viidestä suomalaisesta asui kymmenellä suurimmalla kaupunkiseudulla. Kasvavat alueet sijaitsevat maantieteellisesti yhä pienemmällä alueella. Kahdestakymmenestä muuttovoittoisesta seudusta 16 sijaitsee Helsingin Turun Tampereen Lahden ja Loviisan muodostaman alueen sisäpuolella. Muuttovoittoisen taikapiirin ulkopuolella kasvavat vain Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja Seinäjoen seudut (Timo Aro 2011). 2000 luvulla on selvästi havaittavissa myös, että Päijät Häme ja erityisesti seutu houkuttelevat yhä enemmän korkeasti koulutettua väestöä. Syynä on mm. alueen kytkeytyminen Helsingin seudun työmarkkinoihin työmatka ajan lyhennyttyä sekä asumisen hyvä hinta laatu suhde. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden nettomuutto maakunnittain vuosina 2000 2008 (Timo Aro 2011)

7 (24) 2. Elinkeinopolitiikkaan vaikuttavat muutostrendit Strategia on laadittu varautuen seuraaviin yhteiskunnan ja yritysten liiketoimintaympäristön muutoksia koskeviin tulevaisuuden näkymiin: Teollinen murros jatkuu Lahden seudulla on noin 80 000 työpaikkaa, joista teollisia työpaikkoja on noin 20 000. Ennusteiden mukaan on odotettavissa, että perinteisestä teollisuudesta Lahden seudulla häviää vuoteen 2015 mennessä noin 2 000 työpaikkaa. Tilalle syntyvät uudet työpaikat ovat ennen kaikkea korkean jalostusasteen työpaikkoja sekä uudistuvan ja erikoistuvan perusteollisuuden että palvelu ja elämysteollisuuden sektoreilla. Yritysten kasvu pohjautuu vahvasti asiakas ja markkinalähtöiseen, tuottavuudeltaan korkeaan tutkimus ja kehitystoimintaan. Innovaatiovetoinen talouskasvu korostuu. Globaalin ympäristömuutoksen merkitys liiketoiminnan lähteenä kasvaa Ilmastonmuutos sekä ympäristömyönteisyyden ja arvojen merkitys heijastuu kaikille yhteiskunnan ja liiketoiminnan aloille. Energiapoliittinen toimintaympäristö kohtaa haasteita, jotka liittyvät energian jatkuvasti kasvavaan kysyntään, energian saatavuuteen sekä ilmastonmuutoksen tuomiin uhkakuviin. Ympäristöliiketoiminnan markkinat kasvavat merkittävästi. Ympäristötehokkaiden ratkaisujen merkitys yritysten ja seutujen kilpailuetutekijänä korostuu. Ympäristöasioilla on entistä suurempi merkitys asuinpaikan valinnassa. Myös hidastuvan talouskasvun olosuhteissa on ympäristöalalla odotettavissa nopeaa kasvua. Liiketoiminta kansainvälistyy Teollisuustyö vähenee Suomessa. Kasvavat ja menestyvät yritykset toimivat tulevaisuudessa nykyistä kansainvälisemmässä ympäristössä ja osana globaaleja arvoketjuja; kansainvälisille markkinoille pääsy on yhä suuremmassa määrin yrityksen menestymisen edellytys. Uusien markkina alueiden, muun muassa Venäjän, Kiinan ja Intian, kasvu luo uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle; maantieteellisen aseman vuoksi erityisesti Pietarin alueen kehitys on Lahden seudulle keskeinen. Kansainvälinen koulutus ja kansainvälisen työvoiman saatavuus muodostuvat kilpailukykytekijöiksi. Väestön ikärakenteen muutos vaikuttaa yritysten liiketoimintamahdollisuuksiin Kunta ja palvelurakenteen muuttuessa palvelumarkkinat avautuvat ja julkisten palvelujen yksityinen tuottaminen lisääntyy. Työvoimapula kiihtyy ja ulkomaisen työvoiman tarve lisääntyy. Työvoiman tarpeen ja tarjonnan kohtaamiseen sekä yritysten sukupolvenvaihdoksiin liittyvät haasteet kasvavat.

8 (24) Elämäntavat ja kuluttajien ostokäyttäytyminen monipuolistuvat ja pirstaloituvat Yksilölliset tarpeet huomioivien liiketoimintamallien sekä asiakas ja käyttäjälähtöisen tuotekehityksen ja muotoilun merkitys kasvaa. Syntyy kysyntää ja uudet markkinat elämysten tuotantoon, terveyden edistämiseen sekä erityisesti uudenlaisiin ikääntyvien palveluihin. Kasvava maahanmuutto lisää seudun kulttuurista monimuotoisuutta ja elämäntapojen kirjoa. Liikunta alalle kasvaa elinvoimainen, kehittyvä ja moniulotteinen yrityskenttä. Kaupunkien ja niiden vetovoimaisuuden merkitys seutujen kilpailukykytekijänä korostuu Metropolialue kehittyy voimakkaasti ja sen asema vahvistuu entisestään. Väestö ja työpaikat kasautuvat pääkaupunkiseudulle, jolloin metropolialueen muiden keskusten on profiloiduttava entistä selkeämmin. Ihmisten ja työpaikkojen sijoittumisessa on kaupungin ilmapiirillä, vetovoimalla ja viihtyisyydellä yhä suurempi merkitys. Suurten kaupunkiseutujen ja keskuskaupunkien merkitys kansallisen kilpailukyvyn vetureina korostuvat. Kaupunkipolitiikassa siirrytään yhä enemmän valtion ja suurten kaupunkien väliseen sopimuskäytäntöön (kilpailukyky ja MAL aiesopimukset). Suurille kaupunkiseuduille luodaan vahvoja innovaatiokeskittymiä. Valtio ohjaa suurilla kaupunkiseuduilla maankäyttöä, asumista ja liikennettä sekä kuntarakenteen muutosta aiempaa voimakkaammin. Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen, jonka tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen kuntarakenne. Vahva peruskunta muodostuu luonnollisista työssäkäyntialueista.

9 (24) 3. Strategiset osaamisen kärjet Strategiset osaamisen kärjet ovat asioita, joissa olemme erityisen hyviä ja jotka tuovat meille kilpailuetua muihin seutuihin nähden. Osaamisen kärjet ovat alueita, joihin erityisesti halutaan jatkossa panostaa ja profiloitua. Ne koskevat niin yritystoimintaa, tutkimusta ja opetusta kuin julkista toimintaa. Ympäristö Lahden seudulla on Suomen toiseksi merkittävin ympäristöliiketoiminnan keskittymä. Seudun ympäristöliiketoiminnan painopiste on säästävissä, ympäristötehokkaissa ratkaisuissa ja kierrätysliiketoiminnassa, sisältäen jätteen energiasisällön hyödyntämisen. Alueella on vahva ympäristökonsultoinnin klusteri. Ympäristöteknologiaa hyödyntävistä toimialoista tärkeimpiä ovat mekatroniikka ja asumisen liiketoiminta ala. Johtavia ympäristöalan yliopistoyksiköitä alueella ovat Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitos ja Aalto yliopiston Lahden keskus, joiden tutkimuskärjet liittyvät kaupunkien ympäristökysymysten ratkaisemiseen, erityisesti kaupunkiekosysteemeihin, pilaantuneiden maa ja vesialueiden kunnostukseen sekä materiaalien kierron ja kierrätyksen kysymyksiin. Myös Tampereen ja Lappeenrannan teknillisten yliopistojen profiilit Lahden seudulla tukevat ympäristöteknologian osaamiskärkeä. Lahden ammattikorkeakoulussa ympäristöteknologia on vahva painopisteala. Vuoden 2010 alussa valmistunut uusiutuvan energian tutkimuskeskus Energon tarjoaa erinomaiset puitteet uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden tutkimukseen sekä uuden teknologian pilotointiin. Lahden tiede ja yrityspuisto Oy on Suomen johtava ympäristöteknologiatiedepuisto, joka on johtanut vuodesta 2007 kansallista Cleantech klusteria. Muotoilu Lahden seutu on yksi Suomen merkittävimmistä muotoiluosaamisen keskittymistä ja tehokkain teollisen muotoilun hyödyntäjä. Viime vuosina useat seudun menestyvät yritykset ovat ottaneet muotoilun keskeiseksi kilpailutekijäkseen. Alue on profiloitunut erityisesti teolliseen muotoiluun. Muotoilun korkeakouluosaamisen kärki on Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti, joka on alansa huippu Suomessa ja kansainvälisesti tunnettu oppilaitos erityisesti teollisessa muotoilussa. Sen kanssa tiiviissä yhteistyössä toimii Lahdessa Aalto yliopiston taideteollinen korkeakoulu. Muotoiluosaamisen kehittämisestä ja levittämisestä yrityksiin vastaavat suomalaisten yritysten perustama kansallinen Suomen muotoilusäätiö, jonka päätoimipaikka on Lahdessa, sekä Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, joka vastaa muotoilua hyödyntävän liiketoiminnan kehittämisestä.

10 (24) Käytäntölähtöinen innovaatiotoiminta Lahden seudulla on kehitetty käytäntölähtöinen, yrityksen tarpeista lähtevä tuotekehityksen ja innovaatioiden tekemisen tapa. Toimintatavan erityisiä vahvuuksia ovat ideoiden nopea soveltaminen ja kaupallistaminen sekä tehokkaat keinot hakea parasta mahdollista kansainvälistä osaamista kehitystyön tueksi. Seudun yritykset ovat menestyksekkäästi soveltaneet tätä toimintatapaa omassa liiketoiminnassaan. Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikön ympärille on rakentunut Suomen johtava innovaatioympäristöjen tutkimusryhmä, joka on myös osallistunut mallin testaamiseen ja kehittämiseen käytännössä. Keskeinen osa käytäntölähtöistä innovaatiotoimintaa on vahva verkottuminen metropolialueen osaamiskeskittymään ja sen tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen Lahden alueen yrityksissä. Kehittämisyhtiö Oy LAKES ja Lahden tiede ja yrityspuisto Oy vastaavat alueellisen innovaatioympäristön vahvistamisesta, innovatiivisen kasvuyritysten kehittämisestä ja osaamiskärkien välisen synergian tehokkaasta hyödyntämisestä sekä siitä, että innovaatiotyökalut ovat kaikkien yritysten saatavilla. Päijät Hämeen liitto tuo vahvasti esiin käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan merkityksen maakunnan yksityisen ja julkisen sektorin kehittämisen välineenä.

11 (24) 4. Lahden seudun visio 2015 SUOMEN YMPÄRISTÖTEHOKKAIN JA YRITYSYSTÄVÄLLISIN KASVUKESKUS Ympäristötehokkuus tarkoittaa tässä strategiassa sitä, että tavarat ja palvelut tuotetaan pienemmillä energia ja materiaalipanoksilla kuin aikaisemmin, tuotteet tehdään nykyistä pitkäikäisemmiksi tai tehokkaammin kierrätettäviksi. Siten materiaali ja energiapanosten käytön hyötysuhde paranee, mikä tuo pysyvää kilpailuetua. Käytännössä ympäristötehokkuus luo uusien ratkaisujen pilotointimahdollisuuksia teollisuuden laitetoimittajille ja palvelusektorille sekä edesauttaa perinteisten teollisuusyritysten palveluliiketoiminnan syntymistä. Yritysten raaka aineiden käytön, energiakulutuksen ja kierrätettävyyden lisäksi ympäristötehokkuus liittyy olennaisesti koko yhdyskuntarakenteeseen ja sen asumis ja liikenneratkaisuihin. Yritysystävällisyys tarkoittaa tässä strategiassa sitä, että kaikessa julkisessa, elinkeinoelämään vaikuttavassa toiminnassa pyritään mahdollisimman hyvin huomioimaan yritysten kasvun ja kilpailukyvyn edellytykset. Käytännössä yritysystävällisyydellä tarkoitetaan julkisen päätöksenteon joustavuutta, nopeutta ja tehokkuutta esimerkiksi kaavoitus ja tonttipolitiikassa tai koulutuspolitiikassa ja toisaalta yrityksille suunnatun palvelutarjonnan yrityslähtöisyyttä.

12 (24) 5. Strategiset painopisteet, tavoitteet ja toteuttamisohjelmat VISIO: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin kasvukeskus Strategiset osaamisen kärjet ja uudet kasvualat Kasvua tukeva innovaatioympäristö ja kansainvälisesti arvostettu käytäntölähtöinen innovaatio-osaaminen Yritystoiminnan uudistuminen ja uudet kasvualat - Terveysliikunnan huippualue Suomessa Toimintaympäristön kehittämisen painopisteet Suomen yritysystävällisin päätöksentekokulttuuri ja palvelutarjonta Vetovoimainen ja kansainvälisesti verkottunut osa metropolialuetta Maailmanluokan ympäristöosaamisen ja liiketoiminnan keskittymä Suomen kiinnostavin teollisen muotoilun osaamisen ja liiketoiminnan keskittymä Tavoitteet, toiminta- ja kehittämisohjelmat sekä vastuutahot

13 (24) Strategiset painopisteet ja tavoitteet Strateginen painopiste 1: Ympäristö ja muotoiluosaamiseen pohjautuva kasvu 1.1 Maailmanluokan ympäristöosaamisen ja liiketoiminnan keskittymä 1.2 Euroopan edelläkävijäalue teollisuuden ja palvelujen uudistamisessa ympäristötehokkaiden ratkaisujen avulla 1.3 Suomen kiinnostavin teollisen muotoilun keskittymä Strateginen painopiste 2: Uudistumiskykyinen innovaatioympäristö ja uudet kasvualat 2.1 Kasvua tukeva innovaatioympäristö ja kansainvälisesti arvostettu käytäntölähtöinen innovaatioosaaminen 2.2 Kansallinen edelläkävijä uusien osaamisintensiivisten kasvuyritysten synnyttämisessä 2.3 Terveysliikunnan osaaminen ja liiketoiminta uutena kasvualana Strateginen painopiste 3: Yritysystävällinen toimintaympäristö 3.1 Suomen yritysystävällisin päätöksentekokulttuuri ja palvelutarjonta tukevat Lahden seudun kehittymistä Suomen kiinnostavimmaksi liiketoimintaympäristöksi 3.2 Vastataan elinkeinoelämän kehittyviin ja muuttuviin työvoimatarpeisiin Strateginen painopiste 4: Vetovoimainen kasvukeskus metropolialueella 4.1 Lahden seutu on Suomen johtavien, suurten kasvukeskusten joukossa 4.2 Lahden seutu kehittyy osana metropolialuetta 4.3 Lahden seutu on kansainvälisesti verkostoitunut ja tunnetaan innostavana sekä vetovoimaisena kasvukeskuksena

14 (24) Strategiset painopisteet ja toimintaohjelmat STRATEGINEN PAINOPISTE 1: YMPÄRISTÖ JA MUOTOILUOSAAMISEEN POHJAUTUVA KASVU Tavoite 1.1 Maailmanluokan ympäristöosaamisen ja liiketoiminnan keskittymä Lahden seutu on Cleantech sektorin merkittävin ja nopeimmin kasvava kansainvälinen osaamis ja innovaatiokeskittymä Suomessa. Seudulla on kansainvälistä tasoa olevaa tutkimustoimintaa sekä nopeasti kasvavia osaamisintensiivisiä yrityksiä. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Rakennetaan räätälöityjä palveluja, jotka tukevat kasvuyritysten pääsyä haastaville kansainvälisille markkinoille. Luodaan tiiviit partnerisuhteet Cleantechsektorin kansallisten ja kansainvälisten pääomasijoittajien kanssa Lahden seudun yritysten saaman hyödyn maksimoimiseksi. Kehitetään Niemen aluetta johtavana Cleantechkeskittymänä huolehtien siitä, että alueella on saatavissa hyvälaatuisia ja kustannustehokaita toimitiloja yritysten ja tutkimusyksiköiden sijoittumista ja kasvua varten. Vahvistetaan ympäristöalan tutkimuksen ja opetuksen kansainvälisiä yhteyksiä sekä yhteyttä alueen yritystoimintaan yliopistojen ja yritysten yhteisten tutkimusohjelmien avulla. Ohjelmien tarvitsemia tutkimusinfrastruktuureja kehitetään. Vahvistetaan Lahden ammattikorkeakoulun ympäristöalan opetusta ja t&k toimintaa. Rakennetaan strategiset kumppanuussuhteet keskeisten kansainvälisten partnerien kanssa (mm. innovaatioyhteistyö Wuxin ja Tatarstanin kanssa). Varmistetaan alueen vetorooli tavoitetta tukevissa kansallisissa ohjelmissa. Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Lahden Yliopistokeskus, Lahden ammattikorkeakoulu Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämisyhtiö Oy LAKES, Hämeen ELYkeskus, Päijät Hämeen liitto Osaamiskiinteistöt Oy, Lahden tiede ja yrityspuisto Oy

15 (24) Tavoite 1.2 Euroopan edelläkävijäalue teollisuuden ja palvelujen uudistamisessa ympäristötehokkaiden ratkaisujen avulla Seudun teolliset ja palveluyritykset ovat kasvattaneet kilpailukykyään kehittämällä ja soveltamalla uudenlaisia toimintatapoja ja teknologioita energia ja materiaalitehokkuuden parantamiseen sekä puhtaampiin prosesseihin. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Kehitetään Lahden seudun mekatroniikkateollisuuden kilpailukykyä ja uudistumista ympäristötehokkaiden ja ympäristöliiketoiminnan ratkaisujen avulla. Kehittämisyhtiö Oy LAKES Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehitetään energia, jäte ja vesisektoreiden palveluja ja teknologiaa yhdessä julkisten ja yksityisten toimijoiden kanssa. Toteutetaan ympäristötehokkaan asumisen, rakentamisen ja liikenteen ratkaisuja tukevia pilotympäristöjä. Tiivistetään yhteistyötä Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus ARA:n kanssa. Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Lahti Energia Oy Päijät Hämeen jätehuolto Oy Lahti Aqua Oy Kujalan Komposti Oy, seudun kunnat, Asumisen rahoitus ja kehittämiskeskus ARA, Kehittämisyhtiö Oy LAKES Tavoite 1.3 Suomen kiinnostavin teollisen muotoilun keskittymä Lahden seutu on dynaamisen muotoilukulttuurinsa teollisuuden ja muotoilun tiiviin vuorovaikutuksen ansiosta kansainvälisesti tunnettu teollisen muotoilun osaamiskeskittymä sekä muotoilukoulutuksen ja tutkimuksen vetovoimaisin alue Suomessa. Lahdella on keskeinen ja profiloitunut rooli pohjoisen Euroopan johtaviin kuuluvassa muotoiluosaamisen keskittymässä Helsingin metropolialueella. Se on muotoilun uusien sovellusalueiden, erityisesti ympäristöteknologian ja muotoilun yhdistämisen kansainvälinen edelläkävijä. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Vahvistetaan Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttia ja sen profiilia. Rakennetaan tiivis strateginen yhteistyösuhde sen ja aktiivisesti Lahteen kiinnittyneen Aalto yliopiston taideteollisen korkeakoulun välille. Tuetaan muotoilun hyödyntämistä alueen kasvuyritysten strategisena kilpailukykytekijänä. Tuetaan muotoilupalveluyritysten sekä mm. prototypointiin erikoistuneiden palveluyritysten syntymistä ja verkottumista alueella. Vahvistetaan Suomen Muotoilusäätiön roolia teollisen muotoilun kansallisena edistämisorganisaationa ja teollisen muotoilun jalkauttajana pk yrityksiin. Toteutetaan materiaalitekniikan ja tehokkuuden sekä muotoilun osaamisen yhdistävä CleanDesign Center malli ja sitä tukeva laboratorioympäristö. Lahden ammattikorkeakoulu Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Suomen Muotoilusäätiö Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Aalto yliopisto,, Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, Suomen Muotoilusäätiö, Lahden yliopistokeskus Aalto yliopisto, Suomen Muotoilusäätiö, Kehittämisyhtiö Oy LAKES Lahden ammattikorkeakoulu, Aaltoyliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Helsingin yliopisto, Muovipoli Oy

16 (24) STRATEGINEN PAINOPISTE 2: UUDISTUMISKYKYINEN INNOVAATIOYMPÄRISTÖ JA UUDET KASVUALAT Tavoite 2.1 Kasvua tukeva innovaatioympäristö ja kansainvälisesti arvostettu käytäntölähtöinen innovaatio osaaminen Lahden seutu on käyttäjä ja käytäntölähtöisten tuotekehitysympäristöjen edelläkävijä. Alueella ja sen yrityksissä on jatkuvan innovoinnin kulttuuri. Yritysten innovaatiokyvykkyys ja sitä tukeva tutkimus ja opetus ovat korkealla tasolla. Lahden seudulla haetaan aktiivisesti, tulevaisuuteen suuntautuen mahdollisia uusia toimialoja ja kasvumahdollisuuksia sekä niihin liittyvää osaamista. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Toteutetaan Lahden innovaatiokeskittymän kehittymisen edellyttämät toiminnalliset ja rakenteelliset ratkaisut laaditun innovaatioselvitystyön pohjalta. Vahvistetaan Lahden yliopistokampusta osana metropolialueen kampusten verkostoa ja tehdään ratkaisut korkeakoulutoimintojen sijoittumisesta pitkällä aikavälillä. Toteutetaan laboratorio : koko kaupungin kattava käyttäjälähtöinen tuotekehitysympäristö, joka keskittyy erityisesti ympäristötehokkaiden ja hyvin muotoiltujen ratkaisujen kehittämiseen ja testaukseen. Tuetaan Lahden seudun yritysten kykyä hyödyntää henkilöstön ja asiakkaiden tietotaitoa omassa innovaatiotoiminnassaan; tuodaan innovaatiotyökalut alueen pk yritysten tietoisuuteen ja saataville, osaksi yrityskehittämistä. Vahvistetaan innovaatiotoimintaan ja järjestelmiin liittyvää tutkimusta ja opetusta. Käynnistetään toiminta ja rahoitusmalli, jonka avulla viedään eteenpäin uusia Lahden seudun tulevaisuuden kannalta potentiaalisia liiketoimintasektoreita, ns. kasvuituja. Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämisyhtiö Oy LAKES Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, Päijät Hämeen liitto, Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden yliopistokeskus Aalto yliopisto, Lahden ammattikorkeakoulu, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Helsingin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, Lahden ammattikorkeakoulu Lahden ammattikorkeakoulu, Päijät Hämeen liitto, Hämeen ELY keskus, Kehittämisyhtiö Oy LAKES Tavoite 2.2 Kansallinen edelläkävijä uusien osaamisintensiivisten kasvuyritysten synnyttämisessä Lahden seudulle on luotu tehokkaasti toimiva innovaatioympäristö alkaville yrityksille ja se pystyy houkuttelemaan niitä erityisesti metropolialueelta. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Käynnistetään yhteistyössä metropolialueen yrityskehitysorganisaatioiden ja korkeakoulujen kanssa uudenlainen malli uusien osaamisintensiivisten kasvuyritysten synnyttämiseen. Tarjotaan tehokas palvelu alkaville kasvuyrityksille koko metropolialueella. Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Helsingin yliopisto, Aaltoyliopisto, FUAS konsortio, Helsinki Business and Science Park Ltd., Hämeen ELY keskus, Kehittämisyhtiö Oy LAKES/ Lahden alueen uusyrityskeskus ry

17 (24) Tavoite 2.3 Terveysliikunnan osaaminen ja liiketoiminta uutena kasvualana Lahden seudulla kehitetään edelleen kansallisesti ja kansainvälisesti korkeatasoisia liikunnan koulutuskeskuksia, niiden t&k toimintaa ja käytäntölähtöisen terveysliikunnan osaamista. Keskeisenä uutena liiketoiminnan kasvualana rakentuu Lahden seudusta terveysliikunnan koulutuksen, tutkimuksen, osaamisen ja liiketoiminnan huippualue, jossa on ainutlaatuinen terveysliikunnan kasvavan liiketoiminnan ja osaamisen kehittämisalusta. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Rakennetaan toimintamalli ja palvelukonsepti terveysliikunnan liiketoiminnan kehittämiseksi sekä liikunta alan yritysten kasvun, innovaatiokyvykkyyden ja kansainvälistymisen tueksi. Lahden seudulle rakentuu liikunta ja terveystutkimuksen osaamiskeskittymä, joka houkuttelee alueelle kansallista ja kansainvälistä liikunta ja terveystutkimustoimintaa ja liiketoimintaa. Yritysten ja julkisen sektorin tuottavuuden parantamiseksi kehitetään uusia terveysliikunnan toimintamalleja. Terveysliikunta nostetaan yritysten ja yhteisöjen keskeiseksi voimavaraksi henkilöstöpolitiikan osa alueena. Jatketaan maakunnan terveysliikuntastrategian toteuttamista alueen kunnissa, kansallisesti ja kansainvälisesti ja pilottihankkeiden hyödyntämistä hyvien käytäntöjen levittämiseksi. Tavoite auttaa yksilöä ja yhteiskuntaa ikääntymisen haasteiden kohtaamisessa. Kehittämisyhtiö Oy LAKES Käynnistämisvastuu: Kehittämisyhtiö Oy LAKES Kehittämisyhtiö Oy LAKES Kunnat ja Päijät Hämeen liitto Suomen Urheiluopisto, Liikuntakeskus Pajulahti, Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, Lahden alueen uusyrityskeskus ry, Hämeen ELY keskus Yliopistot ja ammattikorkeakoulut, Suomen Urheiluopisto, Pajulahden Liikuntakeskus, alueen julkiset ja yksityiset terveydenhuollon toimijat, Sotilaslääketieteen keskus Alueen yritykset Terveysliikuntaosaajat, seudun kunnat Seudun kunnat, kuntayhtymät, Kehittämisyhtiö Oy LAKES, Terveysliikuntaosaajat mm. Päijät Hämeen liikunta ja urheilu, Puolustusvoimien urheilukoulu

18 (24) STRATEGINEN PAINOPISTE 3: YRITYSYSTÄVÄLLINEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Tavoite 3.1 Suomen yritysystävällisin päätöksentekokulttuuri ja palvelutarjonta tukevat Lahden seudun kehittymistä Suomen kiinnostavimmaksi liiketoimintaympäristöksi Kehitetään ja turvataan seudun yritysten toimintaedellytykset. Varmistetaan tehokas palveluprosessi sijoittuville yrityksille. Yritysvaikutusten arviointi on laajasti käytössä julkisen sektorin päätöksenteossa. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Tunnistetaan potentiaaliset kasvuyritykset. Tuetaan teollisuusyritysten monipuolistumista ja erikoistumista uusien kehittämisohjelmien avulla. Valjastetaan seudun osaamisvahvuudet tehokkaasti pk ja mikroyritysten liiketoiminnan kehittämiseen. Toteutetaan yritykselle suunnattuja markkinakohtaisia kehittämisohjelmia ja tuetaan yritysten pääsyä kasvaville kansainvälisille markkinoille, erityisesti Venäjän markkinoille. Rakennetaan yhdessä yrityspalveluverkostoon kuuluvien organisaatioiden kanssa uusia palvelumalleja ja konsepteja, erityisesti sähköisiä palveluita (Yritys Suomi). Rakennetaan yritysten sijoittumista tukeva palvelumalli, joka sisältää kansalliset ja kansainväliset pääomasijoittajasuhteet ja instrumentit. Profiloidaan ja konseptoidaan Lahden seudun yritysalueet, luodaan portfoliot myynnin ja markkinoinnin tueksi. Yritysvaikutusten arviointi jalkautetaan julkiseen päätöksentekoon pysyväksi menetelmäksi ja sen käyttöönottoa laajennetaan muihin Päijät Hämeen julkisiin organisaatioihin. Helpotetaan pk yritysten pääsyä julkisten hankintojen ja palveluiden markkinoille. Järjestetään kunnille ja yrityksille koulutusta hankinta ja tarjousmenettelyjen kehittämiseksi. Kehittämisyhtiö Oy LAKES Kehittämisyhtiö Oy LAKES Kehittämisyhtiö Oy LAKES Kehittämisyhtiö Oy LAKES Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, ELY keskus, Lahden alueen uusyrityskeskus ry, LAMK, Haaga Helia AMK, Innovaatiokeskus, TEKES, Yliopistokeskus, Päijät Hämeen kunnat Päijät Hämeen kunnat, Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, ELYkeskus, TE toimisto, Lahti Aqua, Lahti Energia, Finnvera Lahden tiede ja yrityspuisto Oy, ELY keskus, Lahden alueen uusyrityskeskus ry, LAMK Innovaatiokeskus Päijät Hämeen kunnat, Päijät Hämeen Yrittäjät

19 (24) Tavoite 3.2 Vastataan elinkeinoelämän kehittyviin ja muuttuviin työvoimatarpeisiin Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Työelämän ja oppilaitosten välille on rakennettu toimintatapa, jonka avulla pystytään ennakoimaan ja vastaamaan työelämän työvoiman tarpeeseen sekä korkea asteella että toisella asteella. Yrittäjäksi aikovien ja aloittavien yrittäjien liiketoimintaosaamisen koulutusta selkiytetään ja vahvistetaan Lahden seudulla. Peruskouluissa ja toisella asteella yrittäjyyskasvatuksella on vahva sija. Tehdään toimintasuunnitelma työperäisen maahanmuuton lisäämiseksi sekä maahanmuuttajien ja paikallisen työreservin tehokkaalle hyödyntämiselle. Päijät Hämeen koulutuskonserni Seudun kunnat Päijät Hämeen liitto Yliopistokeskus, Haaga Helia AMK, seudun kunnat, Päijät Hämeen Yrittäjät Päijät hämeen kunnat ELY keskus, Päijät Hämeen TE toimisto

20 (24) STRATEGINEN PAINOPISTE 4: VETOVOIMAINEN KASVUKESKUS METROPOLIALUEELLA Tavoite 4.1 Lahden seutu on Suomen johtavien, suurten kasvukeskusten joukossa Seutu on yksi Suomen houkuttelevimmista työ ja asuinympäristöistä koulutetuille suomalaisille ja ulkomaalaisille. Ohjelma Vastuutaho Muut keskeiset toteuttajat Kehitetään Lahden kaupungin keskusta alueen vetovoimaa ja vahvistetaan sen asemaa alueen toiminnallisena keskuksena. Keskeisenä toimenpiteenä on Lahden keskustavision toteuttaminen. Seudun kunnat kehittävät houkuttelevia, monipuolisia ja omaleimaisia asuinmahdollisuuksia. Toteutetaan kansallisesti merkittäviä, ympäristölähtöisen asumisen ja asuinrakentamisen mallialueita, kuten Ranta Kartano ja Henna. Lahden Niemen aluetta ja aseman seutua kehitetään korkeatasoisina, ympäristötehokkaan työpaikka ja asuinrakentamisen sekä uusien liikenneratkaisujen mallialueina. Toteutetaan alueiden kehittymistä tukevat kaavoitus, liikenne ja infrastruktuuriratkaisut. Lisätään vieraskielisiä koulutus ja opiskelumahdollisuuksia kaikilla koulutustasoilla. Keskeisiä toimenpiteitä ovat englanninkielisen lukioopetuksen käynnistäminen sekä korkeakoulujen kansainvälisen opetuksen ja sen tukipalveluiden vahvistaminen. Tuetaan seudun matkailukeskusten kehittymistä kansainvälisen tason vapaa ajan matkailun ja vapaa ajan asumisen keskittymiksi mm. vauhdittamalla investointeja ja kaavaprosessien valmistumista. Päijänne Vesijärvestä kehitetään kansainvälisesti tunnettua vapaa ajan brändiä. Matkailullisina kärkinä kehitetään erityisesti hyvinvointija tapahtumamatkailua ja hyödynnetään pääkaupunkiseudun vetovoimaa ja Pietarin läheisyyttä. Orimattilan kaupunki, seudun kunnat Kehittämisyhtiö Oy LAKES Päijät Hämeen liitto Päijät Hämeen liitto Lahden tiede ja yrityspuisto Oy Kehittämisyhtiö Oy LAKES LAMK, yliopistokeskus Päijät Hämeen liitto, Lahti Travel Oy, seudun kunnat ja matkailukeskukset