Hallituksen kokous Aika 31.08.2013 Paikka Hahkialan kartano, Hauho Talousasiat SRL on esittänyt Alueille että näillä tulee olla pankkitili Tapiola Pankissa. Tämän vuoksi esitetään Suomen Ratsastajainliitto ry:n hallitukselle, että Hämeen alue avaa tilin LähiTapiola Pankkiin. Alueen matkustussääntö ja matkakorvausten maksaminen Päivitettiin talousohjesääntöä seuraavasti: Hallitusten jäsenten matkakulut kokouksiin 0,30 e/km, niille jäsenille joiden kokousmatka on yhteensä yli 50 km, Hämeen rajalta kokouspaikalle. Painotettiin, että yhteiskuljetuksia tulee suosia. Muut hallituksen jäsenten alueen edustajana tekemät matkat korvataan 0,45 e/km. Muista matkoista on sovittava erikseen puheenjohtajan kanssa. Todettiin, että alueiden palvelumaksu tulee poistumaan. Puheenjohtaja selvittää miten Liitto antaa tulevaisuudessa tukea tämän maksun poistuttua. Koulutukset, kurssit ja tapahtumat Hevoset Stadikalla Bussikuljetus, Lahdesta / Tampereelta, Lahdesta 97 lähtijää, Tampereelta 63 lähtijää. Marja huolehtii Lahden bussien käytännön järjestelyistä ja Elina Tampereen. Jäsensihteerikoulutus Järjestetään jäsensihteerikoulutus marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Seuratreffit Tampere: 9.10.2013 Lahti: 7.10.2013, Marja varaa kokouspaikan Takkulan ratsastuskeskuksesta. Syyskokous Syyskokous 21.10.2013 Hämeenlinna, Vaakuna. Todettiin, että erovuorossa ovat Anni Kallio, Irmeli Heliö, Eva Sandbäck-Pajunoja ja varajäsenet Reijo Suutari, Antero Salja, Henna Rangell ja Heidi Sinda. Seuraavalle kaudelle valitaan 2 4 varsinaista- ja max 2 varajäsentä. Vanhoina jatkaa 5 hlöä: Anu Iivanainen, Elina Kivi, Minna Leppänen, Pekka Pusa ja Sari Torvinen. Muut Ammatillisuus -jatkokurssi 3-osainen, Antero kysyy Merjalta tarjousta EA-2, järjestetään, Eva on yhteydessä Merjaan, ja selvittää kustannukset 1
IIIK III korotus, kaksipäiväinen, Anni vastuussa, Alue järjestää IIIK tuomarikurssi, Anni selvittää Paula Nystenin kanssa. Nuorisoasiat Alueen hevostaitomestaruus vuonna 2014, TRS, toukokuun alku, Anni Kallio on tapahtuman vastuuhenkilönä. Nuorisovastaavien tapaaminen, Anu Iivanainen miettii ohjelmaa ja tapahtuma-aikaa. Harraste ja seuratoiminta Kaikki tuet on haettu. Järjestetään silti tapahtumia ja haetaan niihin tukia, jos joltain alueelta on mahdollisesti niitä jäänyt käyttämättä Valmennukset ja kilpailut Aluemestaruudet; Esteratsastus, järj. Urheiluratsastusseura Tammer Riders, 22.9.2013 Anni Kallio ja Irmeli Heliö edustavat palkintojen jaossa SRL Hämettä, kilpailussa tulee käyttää alueen estettä. Kouluratsastus, järj. Urheiluratsastusseura Tammer Riders, 21.9.2013 Anni Kallio ja Minna Leppänen edustavat SRL Hämettä Kenttäratsastuksessa ei ollut palkintojen jaossa Hämeen edustajaa epähuomiossa mukana. Seurajoukkuemestaruudet koulussa ja esteissä kisattiin Lahdessa 24 25.8. Marja Nuuttila edusti aluetta. Aluejoukkuemestaruudet: Lajivastaavat hoitavat joukkueenjohtajat joukkueille. Perinteisesti on alueen valmentaja toiminut ko. tehtävässä ja mikäli valmentaja on estynyt, niin hänen tilalleen hankitaan toinen. Kenttä Niinisalo 21-22.9 Sari edustaa aluetta, koulu Ypäjä 25.-27.10. Eva kysyy Anua paikalle, este Salo 13.10. Irmeli hoitaa. Tallitiimi joutui perumaan kouluratsastuskilpailut 7.9.2013 tuomaripulan vuoksi. Korvaava kisa pidetään 3.11. Esteratsastuksen hyväntekeväisyyskilpailua ei järjestetä tänä vuonna. Yhteisleiri Ypäjä 25. 26.6.2013: ohjelmassa oli eläinlääkäri Anne Sjöholmin luento kilpahevosen lääkinnästä ja hoidosta sekä Seppo Laineen luento kilpahevosen kunnosta. Molemmista luennoista pidettiin kovasti. Valjakkovaunujen huollosta luennoi ja käytännön opastusta antoi Heikki Heiskanen. Esteratsastus, valmentaja Sanna Backlund, osallistujia yhteensä 23 ratsukkoa, valmennus derbykentällä ja maastoesteillä Kenttäratsastus, valmentaja Seppo Laine, osallistujia yhteensä 14 ratsukkoa, valmennus derbykentällä ja maastoesteillä Kouluratsastus, valmentaja Anu Korppoo, osallistujia yhteensä 26 ratsukkoa. Valjakkoajo, valmentaja Ben Simonsén, osallistujia yhteensä 10 valjakkoa. 2
Valmennusten tilanne syksy 2013/kevät 2014, todettiin valmentajat ja lajivastaavat: Esteratsastus: Valmentaja Marja Tetri-Rantanen, lajivastaava Irmeli Heliö, katsastus 24.8.2013 12 ratsukkoa, 3.9.2013 9 ratsukkoa katsastus/valmennus 28. 29.9.2013 valmennukset 16. 17.11.2013 ja 28. 29.12.2013 Hakemuksia 46, joista 13 maajoukkueeseen, 8 maajoukkueeseen ja aluevalmennukseen ja 25 aluevalmennukseen. Kenttäratsastus: Valmentaja Seppo Laine, lajivastaava Sari Torvinen, katsastus 5. 6.10.2013 valmennukset 9. 10.11.2013 ja 28. 29.12.2013 Hakemuksia 41, 5 maajoukkueeseen, 7 maajoukkueeseen ja aluevalmennukseen ja 29 aluevalmennukseen. Kouluratsastus: Valmentaja Anu Korppoo, lajivastaava Eva Sandbäck-Pajunoja, katsastus 21. 22.9.2013 valmennukset 12. 13.10.2013, 9. 10.11.2013 ja 28. 29.12.2013 Hakemuksia 43, joista 5 maajoukkueeseen, 13 maajoukkue- ja aluevalmennukseen ja 25 aluevalmennukseen. Todettiin, että olympialajien aluevalmennukseen hakijamäärät ovat hyvät. Muiden lajien aluevalmennukset hoidetaan lajikomiteoiden puolesta. Lännenratsastus: lajivastaava Antero Salja, aluevalmentaja Meeri Simula. Hakuaika on syyskuun loppuun. Matkaratsastus: jaosto ei ole esittänyt matkaratsastusvastaavaa Valjakkoajo: lajivastaava Pekka Pusa, valmentajat Leena Kalalahti, Heidi Sinda ja Ben Simonsén 7. 8.9. on Loimaalla alueiden mestaruuskilpailu Vikellys: lajivastaava Marja Nuuttila, 32 hakemusta, paikkoina Tampere ja Lahti Vammaisratsastus: lajivastaava Elina Kivi Todettiin, että lajivastaavan tehtävät alkavat syksyllä hakemusten käsittelyllä. Todettiin, että SRL Hämeen järjestämiin yli yön kestäviin aluevalmennuksiin on oltava joku ns. vastuuhenkilö Alueelta, koska valmennettavissa on alaikäisiä. Valmennusopas aluevalmennettaville: Valmennusoppaaseen on lisättävä kiireellä myös muut ns. pikkulajit. Pekka Pusa tekee päivitykset oppaaseen ja Marja Nuuttila painattaa ne sekä hankkii kansiot. Valmennusten hinnat syksystä alkaen: katsastus 40 e ja valmennus 35 euroa. Valmennuskeskuksena toimii Ypäjä ja Häme maksaa valmennettavien maneesimaksut. Marja pyytää liitosta kopion Ypäjän valmennuspaikka-sopimuksesta. 3
SRL:n terveiset Alueiden puheenjohtajien kokous on 7.9.2013. Kokouksessa käsitellään mm. aluevalmennuksen talouden järjestämistä (Häme haluaa jatkaa vanhalla systeemillä) sekä kilpailujärjestelmän uudistamista. Muut mahdolliset asiat; Päätettiin, että Anni Kallio on SRL Hämeen kalustovastaava. Ratsastuskoulujen kysely, Anni Kallio laittaa hallitukselle kyselyn jakoon etukäteen ja lähettää kyselyn kouluille lokakuun aikana. Todettiin, ettei henkisen valmennuksen kurssia järjestetä, koska SRL Häme on järjestänyt jo kaksi kurssia. Aluevalmennuksien kuivaleirien yhteyteen tullaan järjestämään jatkoa pienemmässä mittakaavassa. Lajivastaavat hoitavat asian. Toimintasuunnitelma Käytiin läpi ja korjattiin ajan tasalle. Marja Nuuttila kirjoittaa sen puhtaaksi. Todettiin, että Liiton teemana vuonna 2013 on ratsastuskoululaisen vuosi. Ideoitiin: Omaa kilpailusarja ratsastuskoululaisille Valokuvakilpailu Tarinakilpailu paras ratsastuskoulutarinasi sanoin tai kuvin. Nouse Ratsaille päivä Käytiin läpi aluemestaruussäännöt, este-, kenttä- ja kouluratsastus. Sovittiin, että tasot ja luokat käsitellään vuoden ensimmäisissä kokouksissa. Tehtiin tarvittavat muutokset ja jokaisen lajin säännöt laitetaan erikseen Hämeen nettisivuille. Marja Nuuttila hoitaa asian. Läsnä Marja Nuuttila Eva Sandbäck-Pajunoja Mila Munsterhjelm Reijo Suutari Antero Salja Elina Kivi Anni Kallio Sari Torvinen Irmeli Heliö 4
Anu Iivanainen kohdasta 4 ja poistui kohdassa 12 Poissa Heidi Sinda este Pekka Pusa este Minna Leppänen este 5