MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 5.1.2017 Juha Vanhatalo JAKOSUUNNITELMA HEVOSKASVATUKSEN JA HEVOSURHEILUN EDISTÄMI- SEEN KÄYTETTÄVÄSTÄ OSUUDESTA VEIKKAUS OY:N TUOTOSTA VUONNA 2017 1. MAA-JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN TOIMIVALTA JA AVUSTUS- SÄÄNNÖKSET Arpajaislakia (1047/2001) koskevan muutoksen 1.1.2017 mukaan hevosalalle tarkoitettu osa uuden rahapeliyhtiön tuotosta (neljä prosenttia) otetaan vuosittain valtion talousarvioon. Rahapeliyhtiö tilittää tuoton maa- ja metsätalousministeriölle jaettavaksi valtionavustuslain mukaisesti avustuksina hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Tärkeimpiä tukitoimia olisivat raviratojen ja alan kehitystoiminnan tukeminen valtakunnallisen kilpailutarjonnan sekä riittävän palkintotason turvaamiseksi ja hevoskasvattajille ja -omistajille suunnattava kasvatustuki. Rahapelitoiminnan tuottojen jakamiseen hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen tarkoitetun tuotto-osuuden myöntämiseen ja maksamiseen arpajaislain 17 :ssä säädetyllä tavalla toimitaan valtionavustuslain (688/2001) nojalla siten kuin arpajaislain 17 c :ssä asiasta säädetään. Hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävästä osuudesta Veikkaus oy:n tuotosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyn lisäksi toimintaa säätelee maa- ja metsätalousministeriön työjärjestys (658/2016). 2. HAKEMUSKÄSITTELY JA EHDOTUS AVUSTUSTEN JAOKSI 2017 2.1. Yleistä Avustusten valmistelussa noudatetaan arpajaislakia sekä valtioneuvoston asetusta hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen käytettävästä osuudesta Veikkaus Oy:n tuotosta. Arpajaislain muutosten tultua voimaan maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle tuleva, hevosurheilun ja hevoskasvatuksen edistämiseen tarkoitettu osuus Veikkaus Oy:n tuotosta otetaan kokonaisuudessaan valtion talousarvioon ja avustusten myöntämisestä päättää maa- ja metsätalousministeriö. Avustusten hakeminen täytyi käynnistää vuoden 2016 puolella, jotta voitiin varmistua avustusten ohjautumisesta esimerkiksi raviradoille ilman viivytyksiä vuoden 2017 alusta lukien. Lain voimaan tullessa maa- ja metsätalousministeriössä vireillä oleviin avustuksia koskeviin hakemuksiin sovelletaan valtionavustuslakia ja sen 8 :n nojalla annettuja säännöksiä. Koska raviurheilun keskusjärjestöllä on arpajaislain 17c :n mukainen esitysoikeus, jonka nojalla keskusjärjestö sekä toiminta- ja palkintotuen edunsaajat ovat tietoisia valtionavustuksesta sekä valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä ja valtionavustuksen ehdoista, on katsottu valtionavustuslain 9 :n säätämällä tavalla, että erillinen tiedottaminen hakemusmenettelystä on näin ollen tarpeetonta. Veikkaus Oy:n tuotoista arvioidaan vuonna 2017 kertyvän yhteensä 40,1 milj. euroa kohdennettavaksi hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Tuloja vastaavasti käytettäisiin harkinnanvaraisesti myönnettävinä avustuksina 39,772 milj. euroa momentilla 30.10.54. hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Lisäksi tuloja vastaavasti voitaisiin käyttää 0,168 milj. euroa hevostalouden tutkimukseen (mom. 30.01.05 Luonnonvarakeskuksen toimintamenot) sekä 0,160 milj. euroa hevostalou-
2 den edistämiseen tarkoitettujen avustusten myöntämisestä aiheutuviin kuluihin (mom. 30.01.01 Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot). Arpajaislain 17 c :n mukaan hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen tarkoitetusta tuotosta osoitetaan vähintään 95 prosenttia raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestölle (Suomen Hippos r.y.) sekä tämän jäsenyhteisöille. Keskusjärjestö tekee maa- ja metsätalousministeriölle esityksen myönnettävien avustusten vuosittaisesta jakosuunnitelmasta eri avustuksensaajille ja käyttötarkoituksiin. Suomen Hippos ry:n esityksen (6.10.2016) mukaan pääosa tuotosta käytettäisiin keskusja maakuntaraviradoille myönnettävään palkintotukeen ja toimintatukeen. Arpajaislain 20 :n mukaan avustusten myöntämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen päättää maa- ja metsätalousministeriö. Ministeriö esittää, että rahapelituotosta hevosalalle tarkoitetusta tuotosta käytettäisiin liitteiden mukaisesti keskus- ja maakuntaraviratojen palkintotukeen 19,35 milj. euroa ja toimintatukeen 10,13 milj. euroa. Avustuskohteet on katsottu tarkoituksenmukaiseksi tuoda rahaasiainvaliokunnan käsittelyyn, kohteiden yhteissumman ylittäessä 10 milj. euroa. Loppuosa tuotoista käytettäisiin muistion 3.3 kohdan mukaisesti. 3. AVUSTUSPERIAATTEET 3.1. Toimintatuki 3.2. Palkintotuki Ravikilpailutoiminnan järjestämisen avustaminen toteutettaisiin keskus- ja maakuntaradoille toimintatuen avulla, joka maksettaisiin yleisavustuksena kuukausittain. Toimintatuen määrässä voidaan ottaa huomioon maa- ja metsätalousministeriön hyväksymät tukikelpoiset kustannukset. Tukikelpoiset kustannukset on ilmoitettu edunsaajille hakuohjeissa. Näitä tukikelpoisia kustannuksia ovat ravikilpailujen järjestämiskulut, henkilöstökulut, kiinteistöjen, kaviouran ja harjoitusalueiden vuokrat, ylläpito- ja kunnossapitokulut sekä toimisto- ja hallintokulut. Toimintatuen osalta noudatetaan valtionavustuslain (688/2001) 6 :ssä mainittua periaatetta, jonka mukaan valtionavustus ei saa kattaa valtionavustuksen kohteena olevasta toiminnasta tai hankkeesta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää, jollei valtionavustuksen myöntämisen tavoitteiden saavuttamiseksi välttämättömistä ja perustelluista syistä muuta johdu. Vuoden 2017 avustusehdotus on laadittu yhdenmukaisin perustein siten, että yllä mainituista tukikelpoisista kustannuksista on ensin vähennetty raviratojen yhteistyökumppanituotot, jonka jälkeen jäljelle jääneistä tukikelpoisista kustannuksista raviratojen on vielä katettava omalla toiminnallaan vähintään 22 %. Näin edunsaajien toiminnasta syntyvät kustannukset ovat selvästi suuremmat kuin näille myönnettävä toimintatuki. Suomessa on yhteensä 43 ravirataa. Niistä keskusravirata Vermolla ja 19 maakuntaradalla harjoitetaan ravikilpailutoimintaa ympärivuotisesti tai lähes ympärivuotisesti.
3 3.3. Muut avustuskohteet Muut ovat luonteeltaan ns. kesäratoja, joilla on tyypillisesti vain muutama kilpailupäivä kesän aikana. Ravikilpailuissa maksettavat palkinnot ovat hevostalouden merkittävin rahoituslähde. Riittävä palkintotaso kannustaa hevosenomistajia pitkäjänteiseen kasvatus-, valmennus- ja kilpailutoimintaan ja luo omalta osaltaan edellytyksiä tarvittaviin investointeihin ja kannattavaan elinkeinotoimintaan. Keskusraviradalle ja maakuntaradoille maksettava palkintotuki muodostaa osan raviradan ravikilpailutoimintaan tarkoitetuista palkintovaroista. Palkintotuki myönnettäisiin em. raviradoille käytettäväksi täysimääräisesti ravikilpailuissa maksettaviin palkintoihin. Palkintotuen määräytyminen perustuu raviratojen hakemuksiin sekä ratojen ja keskusjärjestön yhteistyössä laatimaan, koko vuotta käsittävään ravikilpailukalenteriin sarjoineen ja palkintoineen. Näiden palkintosuoritteiden pohjalta maa- ja metsätalousministeriössä on koottu vuoden 2017 palkintotukiesitys, liitteessä 2. Veikkaus Oy:n tuotoista arvioidaan vuonna 2017 kertyvän yhteensä 40,10 milj. euroa kohdennettavaksi hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen. Mainitun 40,10 miljoonan euron ja tässä muistiossa esitettyjen toiminta- ja palkintotuen yhteissumman erotus muodostuu myöhemmin vuoden 2017 kuluessa päätettävistä pienemmistä avustuksista: mm. antidoping -toiminnan tukemisesta, hevoskasvatuksen tuesta, Suomen Ratsastajaliitolle ja Suomen Hippos ry:lle myönnettävistä tuista, joista yhdenkään yksittäisen kohteen tuen ei arvioida ylittävän 3 miljoonaa euroa. 4. AVUSTUSEHDOTUS 2017 avustuslajeittain 4.1. Toimintatuki 4.2. Palkintotuki Avustuksina ehdotetaan jaettavaksi arviolta yhteensä 10,13 miljoonaa euroa keskusja maakuntaradoille, liitteessä 1 esitetyllä tavalla. Yleisavustus myönnettäisiin kahdessa jaksossa, ensin alkuvuodelle 2017 ja vuoden 2016 yhteisöjen tilinpäätösten valmistuttua loppuvuoden osuus. Palkintotuki, yhteensä enintään 19,35 milj. euroa myönnettäisiin keskus- ja maakuntaratojen hakemusten pohjalta Suomen Hippos ry:n esittämin käytettävissä olevan määrärahan vaatimin mukautuksin T76 ja T65 -ravien, muiden ns. profiiliravipäivien, totoravien sekä lounasravien tukemiseen, liitteessä 2 esitetyllä tavalla. 5. Komission valtiontukipäätös Avustukset hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen myönnetään pääosin valtiontukena, jonka Euroopan komissio on 3.1.2017 hyväksynyt SA.46556 (2016/N) -valtiontukena hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen siten kuin siitä säädettään arpajaislain muutoksen ja valtionavustuslain nojalla. Tämän päätöksen mukaisesti tukea ei myönnetä mm. vaikeuksissa olevalle yritykselle. Tukea ei myöskään myönnetä eikä myönnettyä tukea makseta, jos tuen hakija ei ole noudattanut aiempaa tuen takaisinperintäpäätöstä.
Tuen myöntämistä koskee myös avoimuusvelvoite: Kaikista 1.7.2016 alkaen myönnetyistä yli 500 000 euron yksittäisistä valtiontuista julkaistaan vakiomuotoiset tiedot. Tukia koskevat tiedot viedään Euroopan komission jäsenvaltioita varten ylläpitämään tietojärjestelmään, josta tiedot julkaistaan komission ylläpitämällä avoimuusverkkosivulla jäsenvaltiokohtaisesti. Julkaisuvelvoite koskee kaikkia em. rajan ylittäviä komission päätökseen SA.46556 (2016/N) perustuvia tukiohjelmia ja tukia. 4
5 LIITE 2: Vuoden 2017 palkintotuki keskus- ja maakuntaraviradoille Palkintotuki on tarkoitettu käytettäväksi täysimääräisesti ravikilpailuissa maksettaviin palkintoihin. Palkintotuki vuodelle 2017, yhteensä enintään 19 348 880 euroa, jakautuisi seuraavasti: T76-ravien tukemiseen yhteensä enintään 7 301 100 euroa Ravirata T76-päivien lukumäärä yht. euroa, enintään Forssa 2 217 800 Joensuu 2 220 000 Jyväskylä 3 452 900 Kajaani 1 99 000 Kaustinen 2 179 600 Kouvola 3 517 000 Kuopio 3 253 800 Lahti 5 375 700 Lappeenranta 2 249 700 Mikkeli 3 333 300 Oulu 5 601 000 Pori 3 448 000 Rovaniemi 1 108 900 Seinäjoki 3 493 300 Tampere 5 687 000 Tornio 1 78 100 Turku 4 534 900 Vermo 7 1 345 500 Ylivieska 1 105 600 Yhteensä enintään 7 301 100 T65-ravien tukemiseen yhteensä enintään 3 516 180 euroa Ravirata T65-päivien lukumäärä yht. euroa, enintään Vermo, keskiviikko 50 2 418 680 Vermo, Kuninkuusravit 1 360 800 Forssa 1 44 220 Seinäjoki 1 53 900 Lahti 1 433 180 Mikkeli 1 205 400 Yhteensä enintään 3 516 180
6 Muiden profiilipäivien tukemiseen yhteensä enintään 6 565 900 euroa Ravirata profiilipäivien lukumäärä yht. euroa, enintään Forssa 8 254 100 Joensuu 9 302 500 Jyväskylä 16 506 000 Kaustinen 5 218 900 Kouvola 14 440 000 Kuopio 15 489 500 Lahti 21 631 400 Lappeenranta 5 203 500 Mikkeli 5 173 800 Oulu 19 564 300 Pori 13 401 500 Rovaniemi 2 84 700 Seinäjoki 15 525 800 Tampere 38 1 115 400 Turku 16 545 600 Ylivieska 3 108 900 Yhteensä enintään 6 565 900 Totoravien tukemiseen yhteensä enintään 1 690 700 euroa Ravirata totoravipäivien lukumäärä yht. euroa, enintään Forssa 5 84 260 Joensuu 6 100 980 Jyväskylä 5 77 220 Kajaani 8 143 440 Kaustinen 7 134 200 Kouvola 5 77 440 Kuopio 2 35 200 Lahti 4 68 420 Lappeenranta 7 118 800 Mikkeli 6 106 920 Oulu 3 55 440 Pori 6 89 540 Rovaniemi 7 116 600 Seinäjoki 6 133 320 Tornio 7 115 280 Turku 5 89 540 Ylivieska 8 144 100 Yhteensä enintään 1 690 700
7 Lounasravien tukemiseen yhteensä enintään 275 000 euroa. Ravirata Ravipäivien lukumäärä yht. euroa, enintään Forssa 5 27 500 Joensuu 3 16 500 Jyväskylä 2 11 000 Kajaani 1 5 500 Kaustinen 7 38 500 Kouvola 2 11 000 Kuopio 5 27 500 Lahti 1 5 500 Lappeenranta 4 22 000 Mikkeli 3 16 500 Oulu 5 27 500 Pori 2 11 000 Seinäjoki 5 27 500 Tornio 1 5 500 Turku 2 11 000 Vermo 2 11 000 Yhteensä enintään 275 000