Vuonna 2005 alkuun lähtenyt Metsiksen uusi metsäkoneperhe on vaihtanut väritystä keltaisesta vihreään. Tartossa esillä olivat Metsis 408F ajokone ja 608H harvesteri. Ajokoneista on kehitteillä lisäksi kaksi uuden kokoluokan mallia, kevyt 208F ja mallisarjan suurin 608F. Metsis käyttää koneissaan paljon suomalaista osaamista mm. Meseran valmistamia kuormaimia. Maamess jatkaa kasvuaan Baltian alueen suurin maatalous- ja metsäalan messutapahtuma Maamess kasvaa edelleen. Vuosittain Tartossa järjestettävä tapahtuma on kasvanut tasaiseen tahtiin viime vuosien aikana. Tänä keväänä päästiin uusiin ennätyslukuihin kävijöitä oli nyt 32.442 ja näytteilleasettajia 375 yli kymmenestä maasta. Tarton messukeskuksen nykyiset tilat alkavat olla tupaten täynnä ja kasvun vielä jatkuessa ainakin messuaitoja on jo siirrettävä ulommaksi. Maamessut järjestettiin nyt jo 21. kerran. Aluksi maatalous-, puutarha- ja ruokamessuina alkanut näyttely laajeni parin kerran jälkeen myös metsäalan tapahtumaksi. Viime vuosina juuri metsäalan korjuu- ja kuljetuskalusto on lisääntynyt ja monipuolis- Konekauppias Pasi Lääninpää on rakentanut käyttöönsä makean oloisen esittely- ja koulu tusrekan. Puoliperävaunusta löytyvät mm. Pasin edustamien mittalaitteiden esitte lylaitteistot. Sieltä löytyvät myös mukavat kaupantekotilat pellettitakkoineen ja minikeittiöineen. Tartossa matkassa oli myös OFA-tuotteita, joita esitteli OFAn Tero Järvinen. 68
tunut messualueella enemmän kuin mikään muu tuoteryhmä. Myös merkittävät seminaarit ja koulutustilaisuudet ovat tulleet pysyvästi ohjelmistoon. Tämänkeväisten messujen anti kertoi ainakin sen, että bioenergian korjuu ja haketus on kasvamassa myös Baltian alueella yhä kuumemmaksi toimialaksi ja uusilla markkinoilla on tilaa. Se kiinnostaa tietysti alan kone- ja laitevalmistajia naapurimaista ja kauempaakin Euroopasta. Ulkomaisten yritysten kiinnostus maaseutumessuja kohtaan on näköjään koko ajan kasvussa. Suomalaisille kone- ja laitevalmistajille Tartto on ollut tuttu paikka jo pitkään, toki vuosittain matkaan lähtee jok unen uusikin yrittäjä. Samaan tahtiin tuntuu kasvavan myös suomalaisten näyttelykävijöiden määrä. Fixteri-paalaimen tuottavuudessa iso parannus Uusimman Fixterin tuottavuus on kasvanut huimasti edelliseen malliin verrattuna. Sen todistaa tuore Metlan ja Skogforskin tekemä tuottavuusselvitys. Fixterin myynti-insinööri Miika Järvinen esitteli Tartossa innolla alustavia tuloksia tutkimuk sesta, jossa FX15a mallin tuottavuus todettiin yli kaksinkertaiseksi edelliseen Fixteri II -paalainmalliin verrattuna. Tutkitun FX15a -paalaimen alustakone on Logman 811 FC ja hakkuulaite joukkokäsittelevä Nisula 280E. Alustavien tulosten mukaan uusimman paalaimen tehotuntituottavuus oli poistettavien kokopuiden koosta ja määrästä riippuen 1,9-2,6 kertaa kor- Fixterin myynti-insinööri Miika Järvinen (oik.) ja Logmanin Keijo Rajaniemi kävivät Tartossa läpi alustavia tuloksia Metlan ja Skog forskin tuottavuustestistä. keampi kuin edellisen Fixteri 2016 puuta/hehtaari. 84 dm³ II-paalaimen. kokoisilla puilla paalain ylsi jo Uuden paalainmallin tuottavuus tehotunnissa oli 9,7 m³, hehtaari). 13,8 m³ tuotokseen (1266 puuta kun poistuman keskikoko oli Kokopuunpaalauksen huomattavaa paranemista selittää 28 dm³ ja poistettavien puiden määrä 3213 puuta/hehtaari. Tehotuntituottavuus kohosi 11,9 laitteen tehokkaampi joukko- Fixterin uudistetun hakkuu- m³:iin poistuman keski koon käsittely sekä kokopuupaaleja kasvaessa 44 dm³:iin, jolloin valmistavan paalaimen tehokkuuden poistettavien puiden tiheys oli paraneminen. 69
Kone-Ketosen Jaakko Järvenpää ja Jari Hakala kiittelevät yhteistyökumppaninsa - ruotsalaisen Timbearin - nuorekasta joukkoa idearikkaiksi ja ennakkoluulottomiksi heidän viritellessään Keto 51 -kouraa parhaiten Timbearin tehoihin istuvaksi. Virtolainen SR-Harvesting Oy markkinoi Bandit-hakkureita ja murskaimia myös Baltiassa. Tarton työnäytöksissä järeät haapatukit menivät vaivatta Bandit 3680 hakkurista. Jukka Salin sai esitellä virolaisasiakkaille toisenkin kerran koneen terätekniikkaa. SR-Harvesting on myynyt Suomeen vastikään ensimmäisen Bandit-hakkurin. Lauri Ketonen ja Agrosilvan Olavi Priha vaikuttivat varsin tyytyväisiltä Baltian pikkuhiljaa piristyviin markkinoihin. Pro Silva myi äskettäin ensimmäisen uudistetulla telastolla varustetun ajoko neen Hollantiin, kertoi Lasse Kari lainen. Puu- ja bioenergiakuljetusten osaajana tunnettu Kuljetus Matti Salminen Oy Rauman Lapista aloitti vuodenvaihteen tienoilla myös haketuksen autohakkurilla. Uusi KESLA C1060 -hakkuri oli esillä Tartossa. Viron ja Baltian vauhdilla vilkastuvat bioenergiamarkkinat näkyivät hyvin messujen annissa. Jenzit tuovat tehoa ammattiurakointiin, Junkkarit sopivat isäntälinjalle. Suosittu Taitokuormaajakisa on kuulunut Maamess-tapahtuman ohjelmistoon jo pitkään. 70
Isot konevalmistajat John Deere, Ponsse ja Komatsu Forest toivat Maamessuille Baltian alueella kysytyimmät koneketjunsa. ONKO HAKKUUKONEESSASI MOTOMIT IT- TAI PC-MITTALAITE? JOS ON, NIIN NYT ON OIKEA AIKA VAIHTAA HAKKUUPÄÄ UUTEEN NISULA-HAKKUUPÄÄHÄN NISULA 425H / C Kampanja koskee Motomit IT- ja PC-mittalaitteilla varustettuja koneita. KEVÄT TARJOUS 30.05.2013 SAAKKA Tuomme uuden kouran tilalle ja asennamme sen sekä päivitämme uuden ohjelman hintaan 0. Soita, niin mietitään sinun koneeseesi paras vaihtoehto Saat hyvän hyvityshinnan vanhasta hakkuupäästä ja tarjoamme tarvittaessa joustavan rahoituksen! Kone-Lahtinen Oy:n Pentti (keskellä) ja Matti Lahtinen (oik.) ehtivät Tart oon Keski-Euroopan konemessuilta. Kone-Lahtinen huolehtii monen puunjalostus- ja energialaitoksen sisäisestä logistiikasta eri puolilla Suomea. Keskustelukumppanina Kari Rytkönen, joka on jäämässä eläkkeelle Nurmi Auton uusien organisaatiomuutosten myötä. MYYNTI Kalle Mattsson p. 010 289 2040 Esa Nisula p. 010 289 2020 www.nisulaforest.com 71
Scanian G480 ja Volvon FH 540 esittelyautot olivat tutusti Alucar varusteltuja. Scanian yhdistelmässä Närkön kolmiakselinen perävaunu. Scaniassa nosturina Loglift, Volvossa Kesla. Tarton messukeskuksen tiiviillä näyttelyalueella oli aika ajoin ahdasta. Varsinkin työnäytösten ja viihteellisten esitysten aikaan joillakin messukäytävillä kulku oli melkoista pujottelua. Pinox herää henkiin Virossa Pinox -metsäkoneet ovat jälleen heräämässä henkiin, nyt Virossa. Virolainen Erki Uun on hankkinut Pinox -koneiden tuoteoikeudet ja konkurssipesään jääneet valmiit komponentit ruotsalaiselta Thomas Axelssonilta. Uunin aikomuksena on valmistaa ensivaiheessa pari Pinoxia Viron markkinoille. Jatkoakin on suunniteltu ja sitä varten Pinoxin vanhaa jakeluverkkoa Euroopassa ollaan rakentamassa uudelleen. Pinox meni konkurssiin vuonna 2009. Viimeisin Pinoxkone koottiin Logmanilla Kurikassa viime vuonna. Kuljetuskaluston esittelyalueella oli näytillä mm. Volvo FH 500 puutavara-auto, jossa Multifo restin RJ Forest -pankot asen nettuna Alucarin apurun gon päälle. Nosturina Loglift 95S. Pro Lift Oy on aloittanut muutaman vuoden tauon jälkeen ruotsalaisen V-Kran-kuormaimen markkinoinnin Suomessa. V-Kran käyttää uudistu neissa nostureissaan NTCabin Ali -ohjaamoa. Kuusakoski Group on iso tekijä eurooppalaisessa kierrätysbisneksessä ja toimii myös Baltian alueella. Tartossa se esitteli mm. romuautojen kierrätystä. Nostu rina itävaltalaisen Penzin kierätysnosturimalli 15ZR. Uudet FH:t olivat pääosassa Volvon esitellessä tuotepalettiaan Tartossa. MANnin uudet Euro 6 mallit lähtivät Virossakin maan kattavalle kiertueelle. Tamtronin vaaka- ja punnituslaitteilla on vahva asema myös Baltiassa kertoi Tom Isaksson. Baltian alue on merkittävä markkina-alue soinilaisen Riuttolehto Oy:n Tapio -harvestereille. 72
HARVESTERIT JO VUODESTA 1981 YLI 20 MAAHAN Jyväskyläläisen AFM Forestin kouria on käytössä milteipä kaikkialla maailmassa. Tartossa olivat näkyvimmin esillä energiapuukourat. Vakiona ohjausyksikkö, erillinen näyttö, painonapit, sahakatkaisu, automaattisyöttö ja peruutus. EXS-malleissa tiltin ja rotaattorin venttiilit harvesterissa. Sykeharvesterista klapipilkkuri Pentin Paja on kasvattanut sykeharvesterinsa käyttöaluetta valmiin polttoklapin tekoon. Yksiotepilkkuri tekee kerralla kaikki työvaiheet pystypuusta valmiiksi klapiksi. Sykeharvesterin giljotiiniterään on asennettu kiilat, jotka halkaisevat klapin katkaisun yhteydessä. Kiilat on kiinnitetty kolmella pultilla molemmin puolin terää. Ensimmäisellä versiolla syntyi sykkeen mittaisia, 50 senttisiä klapeja. - Nyt kehitämme rajoitinholkit ja tangot sykkeen ulkoputkeen, jotta koneella voi tehdä tarkasti mitä tahansa pituutta (0-50 cm), kertoo Janne Häikiö. Malli Tapio 160 Tapio 280 Tapio 400 Tapio 600 Paino 215 kg 330 kg 450 kg 550 kg Kaato d 250 mm 350 mm 450 mm 550 mm Öljyn tarve 40-60 l/min 80 l/min 110 l/min 120 l/min Myös E XS -mallit kaivinkoneisiin MYYNTI: Itä-Suomi: Joutsan Tuonti / Polvijärven Hake ja Turve Ky Kari Saharinen puh. 0400 375 020 www.riuttolehto.fi Paine Etelä-, Länsi-, ja Pohjois-Suomi: Otto Motor Oy Tapani Rintala puh. 0400 446 001 Alliancen maatalous- ja metsärenkaat ovat pikkuhiljaa kasvattaneet suosiotaan kaikkialla Euroopassa. Suomeen Alliance -renkaita tuo NDI Finland Oy. Koneyrittäjien liitto ja FinnMetko Oy olivat lobbaamassa tulevia tapahtumiaan. Syksyn Ratkaisevat tekijät Lahdessa on kasvamassa bioenergiaan painottuvaksi pikku-metkoksi ja seuraava Finn- Met kokin on jo runsaan vuoden päässä. Erkki Eilavaara on ollut potkimassa vauhtia myös Tarton Maamessuille. 73