KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2004 vp Metsätalouden kohtelu verouudistuksessa Eduskunnan puhemiehelle Metsätalous on Suomessa ollut ja on edelleen merkittävä kansantaloudellinen tekijä. Metsätalous ja sen jatkojalostustoiminta muodostavat yhden ulkomaankauppamme kivijaloista ja ovat ainoat, joiden raaka-aine tulee pääosin kotimaasta. Monissa pienissä maa- ja metsätalousvaltaisissa kunnissa ne muodostavat koko talouden selkärangan. Metsätaloutta ja metsiemme hoidon tehostamista on vuosien saatossa pyritty monin toimin edistämään, että metsiemme tuotto olisi mahdollisimman korkea ja voisi tyydyttää puunjalostusteollisuuden kasvavan puuntarpeen ja että tuotetun puun laatu olisi mahdollisimman korkea. Yhteiskunta on tukenut mm. metsien istutusta, taimikkojen hoitoa ja harvennushakkuita. Tämän kaiken valossa onkin kummallista, että valtioneuvosto päättäessään viimeisimmästä verouudistuksesta kohteli metsätaloutta eriarvoisesti muihin yritysmuotoihin verrattuna: metsätalous jätettiin ulos pienyrittäjien alv-huojennuksesta, yhteisöveron alennus 29 %:sta 26 %:iin koskee vain yhtiömuotoisia metsänomistajia, sukupolvenvaihdoksia koskeva verotus muuttuu vain maatilojen osalta eikä koske metsätiloja ja verotuksen pohjana olevan tilan varallisuusveron huojennus ei koske metsänomistajia. Tämän lisäksi metsänomistajan metsäpalstalleen tekemien työmatkakulujen vähennysoikeus poikkeaa muissa työmatkoissa noudatetusta käytännöstä. Tulevaisuuden puuhuollon toimivuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeätä kohdella metsätaloutta ja metsätalousyrittäjiä tasapuolisesti muiden maatalousalan ja yleensä yrittäjien ja yritysten kanssa. Mikäli arvonlisäverotuksen huojennusta ei laajenneta koskemaan metsätaloutta, voi se vaarantaa teollisuuden puuhuollon tasaisen toimivuuden, huonontaa saatavan puun laatua harvennusten jäädessä tekemättä varsinkin kaupunkilaismetsänomistajilta sekä heikentää työllisyyttä maaseudulla. Sukupolvenvaihdoksia koskevan verouudistuksen laajentaminen myös metsätiloihin varmistaisi, ettei jakamattomia puun myyntiä välttäviä metsätiloja syntyisi tarpeettomasti. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä yritys- ja pääomaverotuksen, arvonlisäverouudistuksen sekä työmatkakulujen vähennysoikeuden saattamiseksi koskemaan tasavertaisesti myös metsätaloutta ja metsätiloja puuhuoltomme tulevaisuuden varmistamiseksi? Helsingissä 13 päivänä helmikuuta 2004 Raimo Vistbacka /ps Versio 2.1
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 62/2004 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä yritys- ja pääomaverotuksen, arvonlisäverouudistuksen sekä työmatkakulujen vähennysoikeuden saattamiseksi koskemaan tasavertaisesti myös metsätaloutta ja metsätiloja puuhuoltomme tulevaisuuden varmistamiseksi? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Liikkeen- ja ammatinharjoittajilla ja maataloudenharjoittajilla on oikeus lisävähennykseen auton käytöstä elinkeinotoiminnassa ja maataloudessa samoin kuin tilapäisestä työmatkasta aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannusten johdosta. Vähennettävä määrä vastaa palkansaajien verotuksessa verovapaan kilometrikorvauksen ja päivärahan enimmäismäärää. Säännöksiä lakiin lisättäessä keskeisenä perusteluna oli, että yrittäjälle haluttiin antaa sama etu, jonka hän saisi, jos hän perustaisi osakeyhtiön ja olisi itse sen työntekijänä. Tällöin päiväraha ja kilometrikorvaus olisivat verovapaata tuloa työntekijän verotuksessa Verohallituksen verovapaista matkakustannusten korvauksista antaman päätöksen mukaisiin enimmäismääriin asti. Vuoden 1993 alusta voimaan tulleen pääomaverouudistuksen yhteydessä pinta-alaperusteisesta metsäverotuksesta siirryttiin puun myyntitulon verotukseen. Verovelvollisella oli kuitenkin oikeus valita siirtymäajaksi pinta-alaperusteinen metsäverotus aina vuoteen 2006 asti. Noin kolmasosaa yksityismetsänomistajista verotetaan edelleen pinta-alaperusteisen järjestelmän mukaan. Pinta-alaperusteisessa metsäverotuksessa metsätalouden puhdas tulo arvioidaan tuottoperusteiden avulla. Tuloon kohdistuvat menot otetaan huomioon keskimääräisessä vähennyksessä, jota määritettäessä mukaan luetaan myös matkakustannukset. Puun myyntitulon verotuksessa metsätalouden pääomatulosta saadaan vähentää matkakulut tulon hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneina menoina. Metsätaloutta harjoitetaan yleensä maatalouden yhteydessä. Pelkästään metsätilan omistajia lienee noin 200 000. Näistä valtaosa ei harjoita metsätaloutta varsinaisena yritystoimintana, vaan ainoastaan siten, että he saavat satunnaisesti pääomatuloa puun myynnistä. Tällainen puun myynnistä saatu tulo on verrattavissa muuhun varallisuuden perusteella saatuun pääomatuloon. Lisävähennyksen ulottamista pääomatuloihin ei voida pitää verojärjestelmän kannalta perusteltuna ottaen myös huomioon, ettei esimerkiksi palkansaajalla ole oikeutta vähentää palkkatyöstä johtuvia matkakuluja, joita työnantaja ei ole korvannut, kilometrikorvauksen suuruisena. Hallituksen 13.11.2003 tekemän yritys- ja pääomaverotusta koskevan periaatepäätöksen mukaan yhteisöverokanta alennetaan 29 prosentista 26 prosenttiin ja pääomaverokanta 28 prosenttiin. Verokanta-alennukset kohdistuvat metsätalouteen samalla tavoin kuin muuhunkin yritys- ja pääomatuloon, joten myös pääomatulona verotettavan puun myyntitulon verotus alenee. Perintö- ja lahjaverolain 55 :n 1 momentin sukupolvenvaihdoshuojennussäännös koskee tilanteita, joissa veronalaiseen perintöön sisältyy maatila, muu yritys tai osa siitä. Jos metsätalout- 2
Ministerin vastaus KK 62/2004 vp Raimo Vistbacka /ps ta harjoitetaan maatalouden yhteydessä ja maatila metsineen luovutetaan, huojennus koskee myös metsän osuutta. Huojennussäännöstä ei sen sijaan sovelleta pelkkien metsätilojen luovutuksiin. Kysymys on tältä osin pääomatuloa kerryttävästä varallisuudesta, eikä sellaisesta yritystoiminnasta, jonka omistusvaihdoksia olisi tarkoituksenmukaista tukea veronhuojennuksella. Selostetut tuloverotusta ja perintö- ja lahjaverotusta koskevat säännökset kohtelevat mainituista syistä niiden tarkoitus huomioon ottaen tasavertaisesti metsänomistajia. Voimassa olevan arvonlisäverolain (1501/1993) mukaan verovelvollisia ovat periaatteessa kaikki verollisia tavaroita ja palveluja liiketoiminnan muodossa myyvät yritykset ja ammatinharjoittajat. Hallinnollisista syistä verosta on vapautettu vähäinen toiminta. Arvonlisäverolain 3 :n mukaan myyjä ei ole verovelvollinen, jos kalenterivuoden liikevaihto on enintään 8 500 euroa, ellei häntä ole oman ilmoituksen perusteella merkitty verovelvolliseksi. Lain 12 :n mukaan liiketoiminnan harjoittaja, jonka liikevaihto ei ylitä 8 500 euroa, voi tulla hakemuksesta verovelvolliseksi. Verovelvollisuuden alarajan tarkoituksena ei ole vapauttaa verosta varsinaista ammatti- ja liiketoimintaa, vaan rajata verotuksen ulkopuolelle lähinnä harrastusluonteinen toiminta. Raja on neutraalisuussyistä asetettu varsin matalaksi, koska se aiheuttaa eriarvoisuutta vapautuksen piiriin kuuluvien ja sen ulkopuolelle jäävien yritysten kesken. Tämä ongelma korostuisi sitä enemmän, mitä korkeampi raja olisi. Arvonlisäverolain 149 a :n (1301/2003) mukaan verovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto ylittää 8 500 euroa, saa tilikaudelta tilitettävästä verosta huojennuksen, jonka suuruus määräytyy laissa esitetyn kaavan mukaisesti. Verovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto on enintään 8 500 euroa, saa huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän veron. Huojennusta ei saada muun muassa metsätaloudesta tilitettävästä verosta. Metsätalouden myynnit tapahtuvat suurelta osin toiselle verovelvolliselle, jolloin ostajalla on oikeus vähentää myynnistä suoritettava vero. Metsätaloudenharjoittajan on myös omaan toimintaansa liittyvien hankintojen vähennysoikeuden vuoksi kannattavaa olla verovelvollinen. Verovelvollisuuden alaraja ei siten vaikuta haitallisesti metsätaloudenharjoittajiin. Huojennuksen tavoitteena on edistää pienyritysten kasvumahdollisuuksia madaltamalla verovelvollisuusrajan muodostamaa kynnystä laajentaa liiketoimintaa. Metsätalouden lukeminen huojennuksen piiriin merkitsisi sitä, että lähes puolet verotuesta kanavoituisi sellaisille jo nykyisin verovelvollisille metsänomistajille, joiden edun mukaista on vähennysoikeuksien vuoksi olla verovelvollisia. Tämä ei ole huojennukselle asetettujen tavoitteiden mukaista eikä perusteltua toimenpiteen kustannustehokkuuden kannalta. Tämän vuoksi metsätalous on rajattu huojennuksen ulkopuolelle. Edellä esitetyistä syistä metsätalouden rajaaminen arvonlisäverovelvollisuuden alarajaan liittyvän huojennuksen ulkopuolelle on myös jatkossa perusteltua. Tällä rajauksella tai edellä kuvatulla metsänomistajien tuloverotusta ja perintö- ja lahjaverotusta koskevilla säännöksillä ei hallituksen käsityksen mukaan ole kielteisiä vaikutuksia teollisuuden puuhuollon toimivuuteen, saatavan puun laatuun tai maaseudun työllisyyteen. Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 2004 Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf undertecknade skriftliga spörsmål SS 62/2004 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att företags- och kapitalbeskattningen, mervärdesskattereformen samt rätten att dra av kostnaderna för arbetsresor skall gälla också skogsbruket och skogslägenheter på lika villkor för att trygga den framtida virkesförsörjningen? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Rörelseidkare och yrkesutövare samt jordbruksföretagare har rätt till ett extra avdrag för användning av egen bil i näringsverksamheten och jordbruket liksom för den ökning av levnadskostnaderna som beror på tillfälliga arbetsresor. Det belopp som dras av i beskattningen motsvarar maximibeloppet av den skattefria kilometerersättningen och det skattefria dagtraktamentet i beskattningen av löntagare. När dessa bestämmelser fogades till lagen var den primära utgångspunkten den att en företagare skulle få samma förmåner som den som grundar ett aktiebolag och själv är anställd i det. I den anställdes beskattning är då dagtraktamenten och kilometerersättningar skattefria inkomster upp till det maximibelopp som anges i Skattestyrelsens beslut om skattefria resekostnadsersättningar. I samband med reformen av kapitalbeskattningen som trädde i kraft i början av 1993 övergick man inom skogsbeskattningen från en arealbaserad beskattning till beskattningen av inkomsterna av virkesförsäljningen. Den skattskyldige har emellertid rätt att under en övergångsperiod som sträcker sig ända fram till 2006 tillämpa arealbeskattning. Omkring en tredjedel av de privata skogsägarna beskattas fortfarande enligt det arealbaserade systemet. Vid arealbaserad skogsbeskattning beräknas nettoinkomsten av skogsbruket med stöd av fastställda intäktsgrunder. De utgifter som hänför sig till inkomsten beaktas i det genomsnittliga avdraget. När detta fastställs räknar man också in resekostnaderna. Vid beskattning av inkomsterna av virkesförsäljning kan de resekostnader som hänför sig till inkomstens förvärvande och bevarande dras av från kapitalinkomsterna av skogsbruket. Skogsbruk bedriv vanligen jämsides med jordbruk. Det torde finnas omkring 200 000 som enbart äger skogslägenheter. Majoriteten av dessa är inte egentliga skogsbruksföretagare, utan får bara tillfälliga kapitalinkomster från försäljningen av virke. En sådan inkomst av virkesförsäljning kan jämföras med de kapitalinkomster som fås av annan förmögenhet. Att utsträcka det extra avdraget till kapitalinkomsterna kan inte anses vara motiverat inom det aktuella skattesystemet, om man också beaktar att till exempel en löntagare inte har rätt att i form av kilometerersättning dra av de resekostnader som hänför sig till lönearbetet och som arbetsgivaren inte ersätter. Enligt regeringens principbeslut den 13 november 2003 om företags- och kapitalbeskattning sänks samfundsskattesatsen från 29 till 26 procent och kapitalskattesatsen till 28 procent. Sänkningarna berör skogsbruket på samma sätt som de berör andra företags- och kapitalinkomster, och således kommer beskattningen av de inkomster av virkesförsäljningen som beskattas som kapitalinkomster också att sänkas. 4
Ministerns svar KK 62/2004 vp Raimo Vistbacka /ps Bestämmelserna om lättnader för generationsväxlingar i 1 mom. 55 lagen om skatt på arv och gåva gäller när ett beskattningsbart arv omfattar en gårdsbruksenhet, ett annat företag eller en del därav. Om skogsbruket drivs jämsides med jordbruk och gårdsbruksenheten jämte skog överlåts, gäller lättnaden också andelen skog. Bestämmelsen om lättnader tillämpas däremot inte på överlåtelse av enbart skogslägenheter. Frågan gäller till denna del förmögenhet som genererar kapitalinkomst, och inte företagsverksamhet där det vore ändamålsenligt att stödja generationsväxlingar med skattelättnader. I detta avseende innebär de ovan nämnda bestämmelserna om inkomstbeskattning och arvsoch gåvobeskattning av de angivna orsakerna och med beaktande av deras syfte att skogsägarna behandlas lika. Enligt mervärdesskattelagen (1501/1993) är i princip alla företag och yrkesutövare som bedriver rörelsemässig försäljning av varor och tjänster skyldiga att betala moms. Av administrativa skäl är verksamhet som bedrivs i liten skala befriad från moms. Enligt 3 mervärdesskattelagen är säljaren inte momsskyldig om räkenskapsperiodens omsättning är högst 8 500 euro, såvida säljaren inte på egen anmälan har registrerats som momsskyldig. Enligt 12 kan den som bedriver rörelse på ansökan bli momsskyldig om omsättningen inte överstiger 8500 euro. Syftet med den nedre gränsen för momsskyldighet är inte att befria egentlig yrkesverksamhet och rörelse från moms, utan att verksamhet som främst är att betrakta som en hobby inte skall beskattas. Av neutralitetsskäl har gränsen satts tämligen lågt, eftersom den vållar ojämlikhet mellan företag med motsvarande verksamhet vilkas omsättning rör sig i närheten av gränsen. Ju högre gränsen är, desto mera accentueras detta problem. Enligt 149 a mervärdesskattelagen (1301/2003) får en momsskyldig för vilken räkenskapsperiodens omsättning uppgår till högst 8 500 euro i lättnad hela den moms som skall redovisas för räkenskapsperioden. Lättnad fås inte bland annat i moms som skall redovisas för skogsbruk. Inom skogsbruket sker försäljningarna huvudsakligen till andra momsskyldiga. Köparen får då dra av den moms som betalas för försäljningen. För dem som idkar skogsbruk lönar det sig dessutom att vara momsskyldiga, eftersom förvärv som görs för verksamheten ger rätt till avdrag. Den nuvarande nedre gränsen för momsskyldighet inverkar därför inte hämmande på de personer som idkar skogsbruk. Målet med lättnaden är att främja tillväxtmöjligheterna för småföretag sålunda att tröskeln för utvidgande av verksamheten, som förorsakas av gränsen för momsskyldighet, sänks. Om skogsbruket skulle omfattas av lättnaden, skulle detta innebära att nästan hälften av skattestödet skulle kanaliseras till sådana redan nu momsskyldiga skogsägare för vilka avdragsrätten gör det lönsamt att vara momsskyldiga. Detta motsvarar inte stödets målsättningar och är inte motiverat med tanke på åtgärdens kostnadseffektivitet. Därför omfattar lättnaden inte skogsbruket. Av ovan angivna orsaker är det även i fortsättningen motiverat att inte låta skogsbruket omfattas av den lättnad som den nedre gränsen för skyldigheten att betala moms innebär. Denna gräns eller de ovan nämnda bestämmelserna om skogsägarnas inkomst-, arvs- och gåvobeskattning har enligt regeringens uppfattning inga negativa effekter på virkesförsörjningen till industrin, kvaliteten på det befintliga virket eller sysselsättningen på landsbygden. Helsingfors den 5 mars 2004 Finansminister Antti Kalliomäki 5