Etelä-Hämeen lihastautiyhdistys ry. Jäsenkirje, lokakuu 2016 Tervehdys hyvät yhdistyksen jäsenet Lihastautiviikon tapahtuma Lahdessa Hämeenseudun kerhon toimintaa Yhdistyksen adresseja myynnissä Lahdessa Tervetuloa pikkujouluun Tulossa teatteria Lahdessa Yhdistysläisen kertomaa TERVEHDYS HYVÄT YHDISTYKSEN JÄSENET Niin on vaihteleva kesä takana, ja olemme saaneet nauttia kauniista ja lämpimästä syksystä. Ensimmäiset syksyiset tuulet ja sateet pyyhkivät takinliepeitä ulkona liikkuessa. Pimenevät illat kertovat tulevasta vuodenajasta. On aika pysähtyä ja tavata tuttuja, aloittaa uusi harrastus tai palata entisen harrastuksen pariin. Niin on myös yhdistys aloittanut uusien tapahtumien suunnittelun, ja kerrannut jo toteutuneitten tapahtumien antia ja onnistumisia. Olimme elokuun alussa viettämässä vähän erilaista kesäpäivää Uudessakylässä, Mannakodissa. Osallistujia oli 44 henkilöä ja palaute oli pääosin positiivista. Tutustuimme kotieläinpihaan, ratsastusterapiaan, luontotaiteeseen ja Sylvöjärven rannalla esteettömään lintutorniin. Kiitos, että olitte joukolla mukana. Hämeenlinnan kaupunginteatterissa meitä oli 36 henkilöä nauttimassa nostalgisesta esityksestä, Kultalampi. Kerhot ovat aloittaneet myös toimintansa. Tulevista tapahtumista haluan nostaa erityisesti esille lihastautiviikolla järjestettävän tapahtuman 20.10. Invakeskuksessa ja pikkujoulun 19.11. Lahden Wanhassa-Herrassa. Lisää tapahtumista jäsenkirjeessä toisaalla. Tervetuloa joukolla mukaan! Nautitaan yhdessäolosta, vertaistuesta sekä vaihdetaan kuulumisia ja kokemuksia. Anja puheenjohtaja Syksyä en pelkää. Tulkoon ajallaan, jääköön metsän syliin vaikka asumaan. Sisälle teen pesän, takkaan tulen teen. Esiin kutsun kesän, muiston kadonneen. (Anna-Mari Kaskinen)
LIHASTAUTIVIIKON TAPAHTUMA LAHDESSA Aiheena: Minun Hyvinvointi Torstai 20.10.2016 Klo 15.00 18.00 Invakeskus, Hämeenkatu 26, Lahti Ensin kahvitellaan ja kerrotaan kuulumiset. Kello 15.30 16.30 Naurujoogaohjaaja Marja Balk. Kunnon nauraminen on yksinkertainen tapa pitää huolta omasta hyvinvoinnista. Naurujooga on sisäistä hölkkää. Kello 17.00 18.00 Mindfulness, psykoterapeutti Liisa Lähteenmäki. Mindfulness - hyväksyvä tietoinen läsnäolo, on sekä ajankohtainen että perinteinen tapa harjoittaa tietoisuutta, huomionkiinnittämistä ja hetkessä olemista. - Luovuuden ja positiivisen ajattelun lisääntyminen - Oppimiskyvyn ja muistin paraneminen - Sosiaalistentaitojen ja itsetunnon vahvistuminen - Rentoutuminen Lämpimästi tervetuloa, Anja pj. Sirpa järjestösuunnittelija, Lihastautiliitosta Ilmoittautuminen (osallistuminen tapahtumaan on ilmainen) 17.10. mennessä Anja Vilén, puh. 050 365 4022 tai anja.vilen@phnet.fi
HÄMEENSEUDUN LIHASTAUTIKERHON OHJELMAA SYKSY 2016 - KEVÄT 2017 Kerhotapaamiset ovat kuukauden toisena torstaina. Paikkana on edelleen Poltinahon seurakuntatalo Hämeenlinnassa ja kokoontumisaika on klo 12.30 15.00, paitsi 13.10. klo 12.30 16.00. Paikka on liikuntaesteisille sopiva. Pysäköintitilaa on talon ympäristössä Matti Alangonkadun puolella. Kerhotapaamiset: 13.10. Hyvän olon iltapäivä. Hyvän olon hippusia läheistään auttaville ja kaikille meille. - Kaarina Hauskala Hämeenlinnan seudun omaishoitajat ja läheiset ry. - Henna-Maija Alitalo puhuu hiljaisesta tulehduksesta, mistä se syntyy, mitä se aiheuttaa ja miten siitä voi mahdollisesti päästä eroon, eli tärkeää asiaa terveydestä liittyen hyvin paljon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin! 10.11. - Lihastautiliiton järjestöpäällikkö Piritta Selin. 8.12. - Kerhon pikkujoulu - Jouluinen iltapäiväkahvi 2017 9.2. - Järjestösuunnittelija Sirpa Kälviäinen 9.3. - Kalevalainen jäsenkorjaaja Marko Räsänen Päijät-Hämeen kerho pyrkii järjestämään liikuntapäiviä ensitalven aikana. Lisää seuraavassa jäsenkirjeessä. Terveisin Anja pj. YHDISTYKSEN ADRESSEJA MYYNNISSÄ LAHDESSA Keijunkehrä Kukka ja Lahjatavarapuoti Tapanilankatu 6, Lahti (Jalkaranta)
TERVETULOA PIKKUJOULUUN 19.11.2016 Wanha-Herra, Laaksokatu 17, Lahti klo 13.00 17.00 Ohjelmassa: Lämmin jouluglögi Tervetuloa toivotus Jouluateria seisovasta pöydästä Musiikkiesitys Periteiset arpajaiset Joululauluja ja joulupukki Kahvi ja joulutorttu Jouluaterian hinta 15 henkilö (ateriasta puolet maksaa yhdistys). Ateria maksetaan yhdistyksen tilille: FI54 568 000 40212496 Ilmoittautuminen tiistaihin 15.11. mennessä. Yhteiskuljetus Hämeenlinnasta. Anja Vilén puh. 050 365 4022 tai anja.vilen@phnet.fi Kanta-Hämeessä kaikki ilmoittautumiset (tarvitset kuljetusta tai et) Riitta Lundahlille, puh. 044 2822 165 tai s-posti riitta.lundahl@luukku.com Tonttu kun hiipi meidän pihaan, varoen tartuin sen punaiseen hihaan. Pyysin; viestin viethän ystävälle, niin paljon toivoisin hyvää hälle. Tuoksua kuusen ja kynttilän, iloa riemua kukkurapäin. Lämpöä rakkautta läheisten, ystävän jouluisen halauksen.
TULOSSA TEATTERIA LAHDESSA Suunnitteilla teatterimatka Lahden kaupunginteatteriin helmi-maaliskuun vaihteessa. Tarkka ajankohta ja näytelmä ovat vielä avoinna. Kaupunginteatteri toimii arkkitehti Pekka Salmisen suunnittelemassa, vuonna 1983 valmistuneessa rakennuksessa, joka palkittiin valmistumisvuonna Vuoden Betonityö -palkinnolla ja on edelleen yksi Lahden nykyarkkitehtuurin maamerkeistä. YHDISTYSLÄISEN KERTOMAA Olen 40 -vuotias nainen Hämeenlinnasta ja sairastan etenevää lihassairautta sekä Hereditääristä angioödeemaa HAE 3. En kuitenkaan ole pelkkää sairautta, vaikka pyörätuolissa istunkin ja kivut ovat jokapäiväinen ja -öinen riesa. Elämäni motto on jonkun sanoin: Elämän voi elää joko sairauden varjossa tai elää elämän, joka jättää sairauden varjoonsa ja minä olen valinnut näistä jälkimmäisen. Minulle tuottaa iloa monenlaiset asiat, joista tärkeimpänä mainitsen uskon ja luottamuksen Jumalaan ja Jeesukseen syntien anteeksisaamisen ja armon omistamisen kautta. Minulla on aina pohja elämälläni. Elämääni kuuluvat rakkaat omaiseni, ystävät, sukulaisten ja ystävien lapset, työt, luottamustoimet ja käsityöt sekä kaksi ihanaa kissaani. Lihastautiyhdistys tekee tärkeää työtä kaikkien lihassairaiden hyväksi vapaaehtoisvoimin. Ajatus tekemisestä toisen hyväksi jotain sai minutkin mukaan Etelä-Hämeen Lihastautiyhdistykseen. Yhdistyksestä ja sen järjestämistä toiminnoista olen minäkin löytänyt vertaistukea, iloisia tapaamisia, onnellisia päiviä kesäpäivänä yhdistysten välisissä tapahtumissa, syksyn pimeinä lukenut yhteisiä kokemuksiamme jäsenkirjeistä ja talvella taas päässyt mukaan yhteisiin hetkiin. Tällä hetkellä olen luottamushenkilönä myös hallitukseen kuuluen ja siten tapaan useammin toisia `samaa` sairastavia ja monessa suhteessa saman kokeneita. Rohkenen kutsua Sinutkin, hyvä ystäväni liittymään joukkoomme ja osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja kerhopäiviin. Mistä sitä tietää, vaikka olisit joku päivä vielä vaikuttamassa. Tulkaa esiin myös te nuoret! Teitä tarvitaan vanhempia ja heidän kokemustaan yhtään väheksymättä; itsekään tässä enää niin nuori ole. Mutta ihan tosi, ei tämä yhdistystoiminta niin vakavaa ole : ) Tietenkin aina välillä myös keskitytään vakaviin asioihin. Mutta vetoan juuri Sinuun, me tarvitsemme Sinua ja Sinä meitä : ) Syysterveisin, Ruut Seuraava jäsenkirje ilmestyy tammi-helmikuussa 2017. Rauhaisaa joulunaikaa ja onnea vuodelle 2017!