Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana on Sulkavan soutuihin vuodesta 1998 alkaen osallistunut joukkue. Vuosi 2007 Yhdistyksen virallinen kevätkokous pidettiin Kangasalla sekä Tampereen perinteisessä Rajaportin saunassa. Syyskokous vuorostaan pidettiin Puumalassa, Juha Hyyryläisen mökillä. Körpäkän hallituksen muodostivat Vesa Lahtinen, Jyrki Orell ja Matti Voutilainen. Muita varsinaisia jäseniä olivat Harri Leskinen ja Juha Hyyryläinen. Kannatusjäseniä Körpäkällä oli vuonna 2007 noin 40. Sulkavan soutuihin Körpäkkä osallistui kahdella eri joukkueella. Toinen joukkue souti retkisoudun (to-pe) ja toinen perjantain yösoudun, jossa tuloksena oli aika 5:10:13,6 ja sijoitus 80 / 168. Yöpymispaikkana Sulkavalla oli Heikki Joskitin tila kuten myös aiempina vuosina. Sulkavan retkisarjan joukkue 2007
Sulkavan perjantain yösoudun joukkue 2007 Oman joukkueen soutujen lisäksi Körpäkän vene osallistui Sulkavalla lauantain päiväsoutuun (Joutsenon kaupungin joukkue: Joutseno team, sijoitus 110/136, aika 6:10:47,7). Sulkavan lisäksi kirkkovenettä vuokrattiin pienempiin tapahtumiin, joista huomattavimpana oli Satakunnan kansansoutu (13. - 15.7.2007). Täällä Juha ja Liisa Hyyryläinen liikkuivat hollantilaisjoukkueen mukana koko viikonlopun. Hollantilaisjoukkue Satakunnan kansasoudussa 2007
Uutta vuorosoutuvenettä vuokrattiin Sulkavan sunnuntain lähtöön. Lisäksi ensimmäinen Körpäkän nimeä kantanut joukkue osallistui sillä lauantain päiväsoutuun. Jyrki Orellin ja Vesa Lahtisen loppuaika oli 7:46:01,9 ja sijoitus 63/79. Tämä oli samalla molempien 10. soutukerta, joten aherruksen päätteeksi päästiin juhlimaan Körpäkän ensimmäisiä soutuneuvoksia. Ensi kesänä Teppo Väliharju ja Ari Rosenius aikovat toistaa tämän tempun. Uutta vuorosoutuvenettämme on muuten todella nautinto soutaa, joten sitä kannattaa muidenkin kokeilla. Soutuneuvokset maalissa. Pikkujoulut järjestetään tänä vuonna omakustanteisina Lappeenrannan alueella. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Matti Voutilaiseen: (matti.voutilainen2@luukku.com). Suunnitelmat vuodelle 2008 Vuonna 2008 aiomme osallistua ainakin Sulkavan soutuihin (8.-13.7.2008). Tällä kertaa olemme kuitenkin päättäneet muuttaa lähdöt to-pe retkisarjaksi ja lauantain yösouduksi. Näin toivomme saavamme helpommin koottua oman joukkueen ja samalla parannamme mahdollisuuksia saada vene vuokratuksi koko viikonlopuksi. Soutuihin voi ilmoittautua seuraavan sivun kaavakkeella. Ilmoittautumisissa viimekesäisillä soutajilla on etuoikeus tammikuun loppuun asti! Paikka varmistuu vasta kun soutumaksu on maksettu Körpäkän tilille. Jos haluat osallistua johonkin muuhun soutuun, niin ota yhteyttä. Tällaisia voivat olla mm. Sulkavan sunnuntain soutu kirkkoveneellä (kokoa oma joukkue), Sulkavan sunnuntain soutu vuorosoutuveneellä tai Pirkan soutu. Ilmoittautumiskaavakkeen voi lähettää seuraavaan osoitteeseen.
Vesa Lahtinen Erämiehentie 2 B 10 36200 Kangasala tai Korpäkän alla olevaan sähköpostisosoitteeseen. Muistakaa että vaikkakin omistamme nyt kaksi hienoa venettä, on meillä vielä paljon velkaa. Kaikenlaiset tukimahdollisuudet ja sponsorisuhteet on syytä käyttää hyväksi. Rahan vähyydestä johtuen olemme myös pakotettuja nostamaan jäsenmaksua (nyt 12 euroa) sekä vuokrahintoja (omille jäsenille hiukan, muille huomattavasti enemmän). Koska yöpymispaikan hinta on noussut, joudumme ottamaan yöpyjiltä 5 euron maksun. Pelkkä saunominen soutamisen jälkeen Joskitin rantasaunassa on edelleen ilmaista. Nähdään taas ensi kesänä soudun merkeissä! Terv. Vesa Lahtinen Jyrki Orell Körpäkän puheenjohtaja Körpäkän sihteeri/rahastonhoitaja Lisätietoja: info@korpakka.com www.korpakka.com (Käykää katsomassa uusia sivujamme!)
Ilmoittautumiskaavake kesän 2008 soutuihin Sulkava retkisarja to-pe 10.7.-11.7. (70 + 12 EUR) la 12.7. klo 18.00 (60 + 12 EUR) Yöpyminen Joskitin tilalla (5 EUR) Hinnat: Sulkava retkisarja (70 euroa) ja la yösoutu (60 euroa), yöpyminen Joskitin tilalla maksaa 5 euroa (sauna ilmainen). Mahdollisuus osallistua on Körpäkän jäsenillä (jäsenmaksu 12 euroa / 2008). Körpäkän tili: 562009-20166948. Haluaisin, että Körpäkkä osallistuisi myös seuraavaan soututapahtumaan: Nimi: Osoite: Puhelin: E-mail: Syntymäaika: Soutukerta Sulkavalla 2008: Muuta: (esim. soutupaikkatoivomus tai sponsoriasiaa)
Saaja: PUUVENEIDEN PERINNESEURA KÖRPÄKKÄ RY Kannatusjäsenmaksu 2008: Tilinumero: 562009-20166948 Maksaja: Viesti: Kannatusjäsenmaksu 2008 Lähetä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi arkistointia varten joko e- maililla: info@korpakka.com tai postitse: Jyrki Orell Mäyrävuorentie 1 B 8 36200 Kangasala ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Saaja: PUUVENEIDEN PERINNESEURA KÖRPÄKKÄ RY Kannatusjäsenmaksu 2008: Tilinumero: 562009-20166948 Maksaja: Viesti: Kannatusjäsenmaksu 2008 Lähetä nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi arkistointia varten joko e- maililla: info@korpakka.com tai postitse: Jyrki Orell Mäyrävuorentie 1 B 8 36200 Kangasala