Koko Suomi leikkii hanke 2014 2016
Koko Suomi leikkii Koko Suomi leikkii on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen hanke (2014 2016), jonka toteutuksesta vastaavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti. Hankkeen tavoitteena on perustaa jokaiseen kuntaan Terhokerho sukupolvien kohtaamispaikka, jonne ovat tervetulleita kaikki lapset sekä eläkeläiset ja muut aikuiset. Toiminta perustuu leikkiin ja yhdessäoloon ja se on suunniteltu erityisesti 5 10-vuotiaille lapsille. Kerhojen perustaminen on hankkeeseen palkattavien leikkilähettien tehtävä. Hankkeen suojelijana toimii Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio
Miksi tämä hanke? Leikki tekee hyvää! Lapset tarvitsevat turvallisen aikuisen läsnäoloa, kiireetöntä puuhailua ja aikaa jutella, tulla kuulluksi ja jakaa tunteita aikuisen kanssa. Tutkimusten mukaan lapsen mielen voimavaroihin vaikuttavat ennen kaikkea leikki, jaettu ilo ja sukupolvia yhdistävät ihmissuhteet. Mita enemma n lapsi leikkii, sita kesta va mma ksi ha n kasvaa.
Hankkeen tavoitteet 1/2 Rakentaa paikallisia, sukupolvia yhdistäviä kohtaamispaikkoja eli Terhokerhoja 5 10-vuotiaille lapsille ja eri-ikäisille aikuisille jokaiseen Suomen kuntaan Rakentaa siltaa sukupolvien välille ja välittää kulttuuriperintöä sukupolvelta toiselle Järjestää toimintaa, joka vahvistaa lapsuutta, leikkiä ja mielikuvitusta Luo uutta sisältöä MLL:n ja SPR:n olemassa oleviin toimintoihin Tavoittaa erilaisessa elämäntilanteessa olevia lapsia mukaan toimintaan
Hankkeen tavoitteet 2/2 Vahvistaa vapaaehtoisuutta, tuo esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä ja tarjoaa erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia sekä merkityksellistä tekemistä vapaaehtoisille Synnyttää uusia vapaaehtoistoiminnan muotoja, esim. päiväkoteihin, kouluihin ja iltapäiväkerhoihin Nostaa leikin ja sukupolvien sillan rakentamisen yhteiskunnassa näkyvästi esiin Rakentaa yhteisöllisyyttä ja vahvistaa erityisesti lähiyhteisöjen merkitystä kaiken ikäisten ihmisten hyvinvoinnille ja molemmille sukupuolille Tuottaa Terhokerhoista aineistoa
Hankkeen toimintamuodot Terhokerhot Terhokerhoon ovat kaikki tervetulleita Osallistuminen ei maksa mitään Yhdessäolo on kiireetöntä Toimintaa suunnitellaan yhdessä Terhokerhoja ohjaavat vapaaehtoiset Studia generalia (syksystä 2014 lähtien) Jokaisella 10 alueella hankkeen aikana Kiertävä taideteos (optio) Leikkiperinteen taltiointi (mm. verkkosivuilla, mutta määrätietoisempana optio)
Monenlaisia Terhokerhoja Liiketerho Tarinaterho Taideterho Luontoterho Terhotehdas
Hankkeen organisoituminen Suomi on jaettu 10 alueeseen ja jokaiselle alueelle palkataan leikkilähetti, jotka ovat työsuhteessa joko MLL:n tai SPR:n piiriin Leikkilähettien tehtävä on perustaa Terhokerhoja vuonna 2014 yht. 100 kuntaan, 2015 yht. 220 kuntaan, 2016 kaikkiin Suomen kuntiin yhdessä MLL:n ja SPR:n paikallisorganisaatioiden kanssa Leikkilähettiverkoston tukena on projektipäällikkö ja projektikoordinaattori MLL koordinoi hanketta ja vastaa viestinnästä Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen
Terhokerhon käynnistäminen Leikkilähetti kutsuu koolle työpajaan MLL:n ja SPR:n yhdistysten/ osastojen avainhenkilöt, vapaaehtoisia ja muita mahdollisia yhteistyötahoja Työpajassa suunnitellaan ja päätetään Terhokerhon perustamisesta: mikä, missä, milloin, kuka Terhokerhon perustamisen tueksi on tarjolla Terhoreppu, joka sisältää käsikirjan vapaaehtoiselle, toimintaideoita, viestintämateriaalia, välineitä (terhokangas, leimasin, kulkunen, päiväkirja, pinssin vapaaehtoisille) Terhokerhoista kootaan ideoita ja kokemuksia hankkeen nettisivuille, http://www.kokosuomileikkii.fi/