Koulutusohjelma: Kemian tekniikan koulutusohjelma Kohdemaa: Uusi-Seelanti Kohdeyliopisto: Victoria University of Wellington (VUW) Vaihtoaika: 11.07.2011 12.11.2011 Vaihto-ohjelma: Freemover Opetuskieli: Englanti Raportin saa julkaista www-sivuilla Yleiskuvaus kohteesta Opiskelen Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulussa nyt viidettä vuotta. Pikainen päätökseni vaihtoon lähdöstä yllätti itsenikin, sillä vielä noin reilua vuotta ennen lähtöäni en ollut ikinä aiemmin harkinnut ulkomaille opiskelemaan lähtöä tosissani. Yhtäkkiä kuitenkin tajusin, miten korvaamattomia kokemuksia vaihtoaika toisikaan ja miten paljon se opettaisi, joten lähes saman tien päätökseni kirkastuttua aloin ottamaan vaihtoon liittyvistä asioista selvää enemmän. Minulle oli itsestäänselvyys, että haluaisin opiskella jossain englanninkielisessä maassa, koska ruotsia lukuun ottamatta muiden osaamieni vieraiden kielien osalta kielitaitoni jäi lähinnä alkeisiin. Poikaystäväni suunnitteli omaa vaihtoaan samanaikaisesti, ja meille molemmille ensimmäisenä suunnitelmana oli lähteä opiskelemaan Australiaan. Aika pian kuitenkin tajusin, kuinka ainutlaatuinen ja monipuolinen maa Australian pikkuveli, Uusi-Seelanti, olikaan, jonka jälkeen päätimme molemmat hakea pelkästään Uuteen-Seelantiin ja nimenomaan Wellingtoniin. Sitä päätöstä en ole katunut hetkeäkään. Wellington oli ehdottomasti ihanin kaupunki missä olen ikinä aiemmin asunut. Myös Uusi-Seelanti maana on kerta kaikkiaan täydellinen vaihtokohde erityisesti ulkoilmaharrastuksia ja luonnossa liikkumista rakastavalle. Uuden-Seelannin tämän päivän kulttuuri on ikään kuin yhdistelmä Iso-Britanniasta alunperin kotoisin olevien koloanistien ja maata jo aikaisemmin asuttavien Maorin kulttuurista. Huolimatta siitä, että Suomesta katsottuna Uusi-Seelanti on melkeinpä maailman kaukaisimmassa kolkassa, löysin eurooppalaistaustaisista uusiseelantilaisista ihmisistä hyvinkin paljon yhteisiä luonteenpiirteitä suomalaisten kanssa. Luultavasti sen vuoksi maahan sopeutuminen oli itselleni erittäin helppoa. Yksi syy keskinäisiin samanlaisuuksiin on luultavasti se, että niin Suomi kuin Uusi-Seelantikin ovat populaatioltaan melko pieniä maita mutta melko laajalle alueelle levittäytyneinä. Ihmiset ovat kertakaikkisen ystävällisiä ja auttavaisia apua kysyessä, mutta vieraille ihmisille puhumaan menemissä saattaa olla pieni kynnys siinä missä suomalaisillekin ainakin kaupungeissa. Ruokakulttuuri, joka sen sijaan puolestaan on saanut paljon vaikutteita sekä briteiltä
että yhdysvaltalaisilta, tuntui itselleni turhan raskaalta ja rasvaiselta fish & chips mukaan lukien. Uuden-Seelannin kulttuuripääkaupunki Wellington, jossa myös vaihtoyliopistoni sijaitsi, oli tunnelmaltaan rento ja lämminhenkinen, varmasti ihanin kaupunki jossa olen ikinä aiemmin asunut. Suomalaisena tuntui kerta toisensa jälkeen hämmentävältä ja huvittavalta, että varsinkin alkuajalla aina, kun kerroin paikallisille olevani kotoisin Suomesta, heidän reaktionsa oli Vau, Suomesta, siellä olen aina halunnut käydä!. Ainakaan Euroopassa matkustaessa en ole montaa henkilöä tavannut, joka olisi ollut haltioissani kotimaastani. Suomi koettiin myös erittäin eksoottisena maana, suurin osa tapaamistani ihmisistä ei ollut ikinä aiemmin tavannut ketään suomalaista, joten he olivat erittäin kiinnostuneita kotimaastani. Koska Uusi-Seelanti sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, vuodenajat ovat siellä päinvastaiseen aikaan kuin Suomessa, eli kun Suomessa on kesä niin Uudessa-Seelannissa talvi ja päinvastoin. Saarivaltiota ympäröivä valtameri kuitenkin aiheuttaa sen, että lämpötilan vuodenaikaisvaihtelut ovat melko vähäisiä. Talvet ovat leutoja ja kesät hiukan Suomen kesiä kuumempia. Wellingtonin ainainen tuulisuus teki talvipäivistä yllättävänkin viileitä, joten varsinkin lämpimiä vaatteita kannattaa pakata kunnolla mukaan. Moni tekee sen virheen, että olettaa Uuden-Seelannin talven olevan yhtä lämmin kuin Australiassa, mutta lämpötila voi välillä mennä lähelle nollaakin astetta, vaikka se onkin vähän epätavallisempaa. Runsaaseen sateeseen kannattaa ainakin varautua sateenkestävillä vaatteilla, sillä talvet ovat hyvin sateisia. Itse en kuitenkaan kokenut sitä ongelmaksi, sillä sateenkestävä tuulitakki osoittautui loistavaksi, joten sadetta ei alun jälkeen enää oikeastaan edes huomannut. Oman vaihtolukukauteni aikana Wellingtoniin ja koko Uuteen- Seelantiin sattui vähän harvinaisempi säätila: lunta ensimmäisen kerran viiteenkymmeneen vuoteen! Tavallisesti lunta sataa vain korkeimmilla vuorilla ja kaupungeissa ei ollenkaan. Mielenkiintoinen kokemus sekin, sillä maan kaupungit eivät tietenkään olleet varautuneita kyseiseen kummalliseen säähän, joten koko maa tuntui olevan viikon ajan aivan sekaisin. Kesät sen sijaan ovat hyvinkin lämpimiä, joskaan eivät niin kuumia kuin Australiassa. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa Koska Aalto-yliopistolla ei ollut valmista vaihtopaikkaa Uuden-Seelannin yliopistoissa, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä vaihtoon free moverina, eli järjestää opiskelu siellä itse. Opiskelupaikkaa pohtiessa, hakiessa ja myöhemmissä vaihtoon liittyvissä käytännön järjestelyissä
Kilroy Education antoi minulle kuitenkin korvaamatonta apua. Käytännön asioita miettiessä sain heiltä sähköpostitse aina kysymyksiini ripeän vastauksen. Lisäksi he hoitivat oikeastaan kaiken yhteydenpidon minun ja kohdeyliopiston välillä, minkä vuoksi sain aina myös erittäin nopean vastauksen, mikäli minulla oli jotain kysyttävää VUW:lta. Kilroy Educationin palvelu on opiskelijoille täysin ilmaista, ja heidän puoleensa voi kääntyä jo ennen kuin on päättänyt, mihin maahan haluaisi lähteä opiskelemaan. Heillä oli Uudessa-Seelannissa useampikin yhteystyöyliopisto, joista valitsin VUW:in ja University of Aucklandin välillä ensimmäiseksi mainitun kurssitarjonnan takia ja koska halusin opiskella kaupungissa, jossa olisi mahdollisimman aito uusiseelantilainen tunnelma. Olin nimittäin kuullut Aucklandin olevan hiukan persoonattomampi suurkaupunki. Puolen miljoonan asukkaan Wellington kuulosti sen sijaan ihanteellisen kokoiselta opiskelukaupungilta. Kaikkiin Uuden-Seelannin yliopistoihin oli vaatimuksena tietty minimikeskiarvo, joka oli VUW:ssa 3,0 sekä englantia ei-äidinkielenään puhuvilta opiskelijoilta englannin kielitodistus. Kielitodistukseksi VUW:lle kelpasi IELTS-kielitestistä (hinta noin 180 euroa) saadut riittävät pisteet. Kielitestiä ei kuitenkaaan tarvitse suorittaa, mikäli on saanut englannin ylioppilaskokeessa arvosanaksi vähintään M:n ja mikäli kirjoituksista on 3-5vuotta yliopistosta riippuen. Myös keskiarvo raja vaihtelee yliopistoittain, University of Aucklandissa keskiarvo raja oli 3,5. Vaihtohakuprosessin voi kuitenkin aloittaa, vaikka kielitodistusta vielä siinä vaiheessa olisikan. Hakemukseen piti liittää alustavat kurssivalinnat, joille on myös hyvä saada oman pääaineen vastuuopettajan suostumus, mikäli haluaa hakea Aallon apurahoja. Omalla kohdallani kurssien löytäminen ja niihin tutustuminen oli erittäin helppoa, koska Victoria nettisivut olivat erittäin selkeät ja käyttäjäystävälliset. Olen kuitenkin kuullut muilta, että sopivien kurssien etsimiseen saattaa mennä yllättävänkin paljon aikaa. Valitsemiaan kursseja voi kuitenkin muuttaa vielä paikan päälläkin, joten valinnat ovat erittäin alustavia. Itse aloitin varsinaisen hakuprosessin syyskuussa 2010, joten minulla oli runsaasti aikaa ottaa asioista selvää lähtöni ollessa kesäkuussa 2011. Jo viikko hakupaperieni lähetyksen jälkeen sain alustavan opiskelupaikkatarjouksen Victoria University:ltä. Paikka vahvistettiin heti sen jälkeen, kun olin toimittanut kielitodistuksen Kilroylle pari kuukautta myöhemmin. Koska olin lähdössä free moverina opiskelemaan kohdeyliopistooni, minun piti myös itse maksaa lukukausimaksut. Victoria University:ssä kaikki free moverit maksavat Study Abroad -ohjelmasta noin 6000 euroa etukäteen. Siinä vaiheessa, kun kyseisen lukukausimaksun on maksanut, on omalta osaltaan vahvistanut opiskelupaikkansa eikä kyseistä rahasummaa voi saada enää takaisin. Muiden
opiskelijoiden lopulliset lukukausimaksut riippuvat siitä, mille kursseille he loppujen lopuksi ilmoittautuvat ja kuinka monta kurssia he käyvät. Tällöin on mahdollista, että he saavat osan maksamastaan takaisin. Tämä aiheutti itselleni suurimman hämmennyksen. Vielä paikan päälläkin olin pitkään siinä käsityksessä, että saisin osan maksamistani lukukausimaksuista takaisin, kunnes sain kuulla, että tämä lukukausimaksujärjestely ei siis päde free movereille, vaan että he maksavat aina saman summan kursseista ja niiden määrästä riippumatta. Sen jälkeen kun olin maksanut lukukausimaksun ynnä muut vaadittavat pienemmät maksut, kuten ylioppilaskuntamaksun ja yliopiston matka- ja terveysvakuutuksen, laitoin viisumihakupaperit matkaan. Viisumiprosessi on oikeastaan ainoa osa vaihtoon hakuprosessia, jota Kilroy ei hoida. Heiltä voi kuitenkin kysyä tarvittaessa neuvoa. Uuteen-Seelantiin matkustajille ei välttämättä tarvitse ottaa mitään erityisempiä rokotteita, riittää kun perusrokotukset ovat kunnossa. Itse otin kuitenkin varmuuden vuoksi sekä A- että B- hepatiittirokotukset. Lukukausimaksun kattamiseksi on mahdollista hakea erilaisia apurahoja ja stipendejä. Alustavan katsauksen saatavilla oleviin apurahoihin sain SYL:n sivuilta, josta löytyy laaja skaala erilaisia apurahoja. Sivustoa ei ole kuitenkaan ilmeisesti päivitetty muutamaan vuoteen, joten tarkempaa tietoa apurahoista ja esimerkiksi hakuajankohdista kannattaa hakea mahdollisilta järjestöjen kotisivuilta. Kannattaa myös kysellä muilta vaihdossa olleilta oman osaston opiskelijoilta, mitä apurahoja he ovat hakeneet. Itse sain Aalto-yliopiston vaihtoapurahan ja lukukausimaksutuen, Tekniikan edistämissäätiön apurahan ja Aleksander ja Lucie Lampénin rahaston stipendin, eli yhteensä 6500 euroa. Kaikki yhdeksi lukukaudeksi vaihtoon lähtevät Aalto-yliopiston opiskelijat saivat 1500 euroa lukukaudelle. Lisäksi ne, ketkä joutuvat itse maksamaan kohdeyliopiston lukukausimaksua, voivat hakea Aallon harkinnanvaraista lukukausimaksutukea, joka oli suuruudeltaan 50 prosenttia lukukausimaksusta, mutta kuitenkin enintään 2000 euroa. Myöskään matka- ja terveysvakuutuksen hankkimista ei kannata unohtaa eikä jättää liian viime tippaan. Victorian vahva suositus oli ottaa yliopiston oma vakuutus Studentsafe, jonka hinta oli noin 250 dollaria (145 euroa) per lukukausi ja joka kattoi sattuneet tapaukset opiskeluajalta. Koska jäin Uuteen-Seelantiin vielä pariksi kuukaudeksi lukukauden jälkeen, minun piti ottaa Studentsafe:n lisäksi vielä lisävakuutus parille viimeiselle kuukaudelle. Sen ottaminen tuli vähän kalliiksi, koska
ainakaan oman vakuutusyhtiöni Tapiola ei tarjonnut matkavakuutusta, joka olisi ollut mahdollista ottaa vain kahdelle viimeiselle kuukaudelle vaan vakuutuksen alkamispäivä alkoi siitä päivästä, kun lähdin Suomesta. Asiasta kannattaa ottaa hyvissä ajoin selvää, itselläni lisävakuutuksen hakeminen jäi vähän turhan viime tippaan. Victoria -yliopisto oli puolestaan aika tarkka, minkälainen vakuutus olisi tarpeeksi kattava korvaamaan Studentsafe:n, joten päädyin tuplavakuutusratkaisuun, vaikka se vähän hintava olikin. Käytännön asiat vaihtokohteessa Yliopiston kautta olisi ollut mahdollista hakea opiskelija-asuntoa, mutta niiden ollessa huomattavasti yksityismarkkinoiden vuokra-asuntoja kalliimpia, päätin etsiä asunnon itse paikan päällä. Yliopiston tarjoama kämppä olisi varmasti ollut stressittömämpi, koska silloin asunto olisi ollut paikan päällä jo valmiina, mutta toisaalta silloin ei olisi ollut mahdollista tehdä valintaa itse ja osa yliopiston asuntoloista oli yllättävänkin huonossa kunnossa ja homeen hajuisia. Yksityisiltä markkinoilta soluhuoneen saaminen on kaikkein helpoin seuraamalla Flatmates wanted -ilmoituksia. Niistä varmasti kattavin oli Trade me -nimisellä Internet-sivulla, jossa ilmoituksia voi olla parikin sataa. Suomessa asuneelle saattaa tulla pienenä järkytyksenä, missä kunnossa vanhemmat asunnot saattavat olla. Rakentamiskulttuuri tuntui usein olevan ihan lapsenkengissään: talot saattoivat olla erittäin huonosti eristettyjä ja talvella kylmiä ja ilman kunnollista tuuletussysteemiä, jonka seurauksena home- ja kosteusvaurio-ongelmat olivat aika yleisiä. Sen vuoksi oma neuvoni on, ettei mitään vuokrakämppää kannata ottaa eikä sopimusta kirjoittaa ennen asunnon näkemistä. Yksityisasuntojen hinnat vastasivat suurin piirtein pääkaupunkiseudun yksityisten vuokra-asuntojen hintoja. Muuten hintataso oli ainakin isommissa kaupungeissa suurin piirtein Suomen luokkaa. Tosin esimerkiksi hedelmä- ja vihannestoreja tuntui olevan lähes joka kylässä ja kaupungissa ainakin kerran viikossa, niissä hinnat olivat ehkä noin kolmanneksen Suomen hinnoista. Muissa liikkeissä, esimerkiksi vaatekaupoissa, yleinen tapa tuntui olevan, että jatkuvasti oli joku alennusmyynti käynnissä, joten sitä kautta ainakin vaatteita oli mahdollista löytää hyvinkin edullisesti. Second hand -kulttuuri oli Uudessa-Seelannissa erittäin vahva, joten käytettyjä vaatteita, huonekaluja ynnä muita tavaroita oli erittäin helppo löytää käytettyjä huokeaan hintaan.
Yliopiston palvelut olivat mielestäni oikein hyvin ja mikäli jonkun ongelman ilmaantuessa ei ollut varma, kenen puoleen tulisi kääntyä, pystyi aina kysymään neuvoa Victoria International:in avuliaalta henkilökunnalta. Myös yliopiston terveydenhuolto oli mielestäni huippuluokkaa ja ajan saaminen helppoa. Mikäli oli hankkinut Studentsafe -vakuutuksen, terveydenhuolto oli täysin ilmaista. Vakuutus kattoi jopa osan mahdollista määrätyistä reseptilääkkeistä. Opinnot Kohdeyliopistoni tarjoamista kursseista kaikki olivat laajempia kuin mihin olin tottunut. Ensimmäisen ja toisen vuoden kurssit olivat ECTS-pisteissä vähintään 7,5 opintopistettä kun taas sitä ylempien vuosikurssien kurssit olivat yleensä 10 opintopistettä. Sen vuoksi päätin valita kolme kurssia, ettei työmäärästä tulisi liian rankka. Yleisesti ottaen Victorian kurssit olivat huomattavasti suuritöisempiä kuin omassa korkeakoulussani Aallossa. Tämä johtui siitä, että jokaiseen kurssiin kuului useampia laajempia kirjallisuustöitä ja viikoittaisia pienempiä tehtäviä, joiden tekeminen oli osa pakollisia kurssisuorituksia. Suomessa olin tottunut huomattavasti itsenäisempään etenemiseen ja siihen, että pystyi itse aikatauluttamaan milloin opiskeli mitkäkin asiat. Toisaalta kohdeyliopiston systeemi piti huolen siitä, että opittavien asioiden kanssa oli koko ajan tekemisissä jolloin oppiminen tapahtui vähitellen sen sijaan, että niihin olisi perehtynyt vasta juuri ennen tenttiä. Jokaiseen kurssiin kuului myös jokaviikkoiset tutoriaalit, joissa oli mahdollista kysyä neuvoa ryhmän tutorilta, keskustella ryhmässä esille tulleista ongelmista tai tehdä annettuja ryhmätehtäviä. Huomasin tutoriaalit tosi hyödyllisiksi, koska kurssien luennot olivat varsinaisia massaluentoja, joten pienryhmäkeskustelut olivat oppimiselle ja ymmärtämiselle arvokkaita. Kaksi kolmesta suorittamastani kurssista, johtamisen ja markkinoin perusteet olisi tarkoitus kiinnittää bisneserikoismoduulini, ja viimeinen ympäristöasioita käsittelevä kurssi vapaavalintaisiin kursseihin. Muuta Yliopiston ylioppilaskunta VUWSA (Victoria University of Wellington Student Association) alaisuudessa toimi kymmenittäin erilaisia kerhoja ja yhteisöjä, joista osa järjesti tapaamisia jopa viikottain. Itse kuulluin vaellus- ja melontakerhoon, joiden kautta tapasin paljon uusia ihmisiä,
erityisesti paikallisia. Molemmat kerhot järjestivät joka viikonloppu eritasoisia retkiä upeisiin paikkoihin, joihin ei varmasti olisi tullut muuten lähdettyä. Mielestäni oli hienoa, miten kerhot ottivat kaikki uudet jäsenet aina mukaan toimintaan, uusia jäseniä ei vahingossakaan jätetty ulkopuolelle vaan kaikki olivat yhtä isoa porukkaa. Vaikka lukukauden aikana arkipäivät täyttyivät aikalailla opiskelusta, jäi onneksi useimmiten aikaa myös kyseisten kerhojen joka viikoittaisille tapaamisille. Kajakkikerhojen tapaaminen tapahtui paikallisessa uimahallissa sulkemisajan jälkeen, jolloin melottiin altaassa ja yritettiin oppia uusia tekniikoita ja temppuja kukin omien taitojensa ja kykyjensä mukaisesti Itse olin täysin ensikertalainen ennen kerhoon liittymistä, joten tapaamisten aikana opin paljon uusia asioita. En kuitenkaan kokenut olevani tarpeeksi taitava, jotta olisin voinut lähteä jokeen kokeilemaan taitojani. Sen sijaan melomassa kajakilla merellä useampiin kertaan, sillä merikajakit olivat huomattavasti vakaampia ja siten aloittelijalle turvallisempia. Vaelluskerhon kautta tutustuin luultavasti suurimpaan osaan sekä kansainvälisistä että uusiseelantilaisista kavereistani. Tapaamisten aikana käytiin aina läpi edellisviikonlopun reissun anti ja käytiin läpi tulevaa. Välillä opeteltiin joitakin luonnossa selviytymiseen tarvittavia taitoja kuten kompassin ja kartan käyttöä. Jokaisen tapaamisen jälkeen oli vapaampi ja sosiaalisempi osuus, jolloin laitettiin yhdessä ruokaa ja vietettiin iltaa kerhon jäsenten kesken. Viikonloppuisin yritin aina järjestää aika vaellusretkiä ja muille lyhyemmille reissuille. Lukukauden aikana ainoa vähän pidempi tekemäni reissu oli kahden viikon lukukausitauon aikana keskellä lukukautta, jolloin matkustelin kahden kaverini kanssa pohjoissaarella. Vaikka Wellingtonissa viihdyinkin erittäin oikein, oli mieletöntä nähdä Uutta-Seelantia kahden kuukauden maassa olon jälkeen vähän enemmänkin. Kuitenkin vasta lukukauden päättymisen ja tentteihin pänttäämisen jälkeen oli viimeinkin aikaa tutustua Uuteen-Seelantiin paremmin. Viimeiset sanat Uudessa-Seelannissa opiskeluaika antoi ja opetti paljon. Vaihtoaikani teki minusta paljon avarakatseisemman ja antoi näkökulmaa eri kulttuurien rikkauksista. Uudessa-Seelannissa ympäristöä pidettiin ihan erilaisessa arvossa kuin monessa muussa maassa, minkä vuoksi opin itsekin arvostaan ja ymmärtämään luontoa paremmin ja näkemään sen koko maapallon näkökulmasta. Opiskelujeni jälkeen matkustelin ympäri maata pari kuukautta ja yövyin pääasiassa teltassa niin että minulla oli vain kaikki tarpeellinen mukani. Askeettinen kulkurielämäntyyli
opetti paljon maan kulttuurista ja ainutlaatuisesta luonnosta mutta myös itsestäni. On myös ollut erittäin mukava huomata, miten merkittävä vaikutus vaihtoajalla oli englanninkielen taitooni. Oma mielipiteeni on, että ulkomaille vaihtoon lähteminen kannattaa aina. Se tuo mukanaan elintärkeitä kokemuksia, jotka tulee muista läpi koko elämän. Sen vuoksi askel oikeaan suuntaan on päätös ylipäätään lähteä ulkomaille opiskelemaan. Kokemuksieni perusteella voin sanoa, että Uusi- Seelanti maana on puolestaan mitä mainioin vaihtokohde. Yliopistot tarjoavat monipuolisesti mitä mielenkiintoisempia kursseja ja opetuksen laatu oli erittäin hyvä ainakin Victoriassa. Lisäksi ystävälliset, rennot ja aidot ihmiset sekä mieletön, ainutlaatuinen ja puhdas luonto kaikkine mahdollisuuksineen ovat kuin palaa maailmaa, jonka ei tiennyt olemassakaan. Kaiken kaikkiaan kokemus, jota en itse vaihtaisi pois.