Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa"

Transkriptio

1 SIS Orientoivat opinnot 3 Kansainvälisyys opinnoissa Kirsi Tuominen Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa Opiskelijavaihto tunnetuin kansainvälisyyden muoto En tiedä ketään joka valittelisi hukkaan heitettyä vaihtovuottaan. Ennen kaikkea vaihto-opiskelu on kuitenkin kokemus jonka arvoa ei voi eikä kannata mitata vain sen tuomien hyötyjen kautta; kokemus itsessään on elämää rikastava omaksuin entistä avarakatseisemman käsityksen maailmasta. Opin suhtautumaan elämiseen rennommin, sillä huomasin asioiden järjestyvän aina tavalla tai toisella. Ulkomaille voi lähteä myös työharjoitteluun TaY:ssa voi kansainvälistyä myös ryhtymällä tänne tulevien ulkomaalaisten opiskelijoiden tuutoriksi 1

2 Ulkomailla opiskelu Ulkomailla voi opiskella vaihto-opiskelijana TaY:n tai SIS:n vaihtosopimuksen kautta -> ei lukukausimaksuja, TaY:n apuraha (n. 220 e/kk; vaihtelee ohjelmittain) vierailevana opiskelijana ( free mover ) yliopistossa jonne TaY:lla ei ole vaihtosuhdetta -> lukukausimaksut, ei apurahoja kotiyliopistosta Yliopistolla tarjolla satoja vaihtopaikkoja. Opintojen hyväksilukeminen onnistuu parhaiten näiden vaihtoyliopistojen tarjonnasta. Vaihto-opiskelu TaY:n/SIS:n vaihtopaikalla Koska vaihtoon? Voi lähteä monta kertaa! Millä kielellä haluat opiskella -> Ranskassa yleensä opiskellaan ranskaksi, Saksassa saksaksi. Yleensä kohdeyliopisto vaatii B2 tason kielitaitoa -> vertaa omaasi TaY:n kielikeskuksen kautta löytyvään arviointityökaluun Mikä maa, mikä yliopisto? Oma aine vai valinnainen aine? Yksi vai kaksi lukukautta? Tarkista lukukaudet. Tarkista hakuaika & muista myös täydennyshaut TaY:n vaihtokohteisiin hakeminen on helppoa -> haku auki NettiOpsussa hakuaikoina; toinen hakemus tehtävä myöhemmin kohdeyliopistoon. 2

3 Harjoittelu ulkomailla Helpoin tapa saada rahoitusta on hakea Erasmusharjoitteluapurahaa at/erasmus-harjoittelu.html. Työpaikka lähinnä EU:n alueella. EU:n ulkopuolelle saa TaY:n matka-apurahan Myös CIMO:lla harjoittelupaikkoja Harjoittelusta saa opintopisteitä jos se työtehtäviltään on tutkinto-ohjelman tavoitteisiin sopivaa; pidä itse huolta, että opintosuoritusrekisteriin merkitään harjoittelumaa. Kansainvälistymiskokonaisuus Kaikissa SIS:n tutkinto-ohjelmissa; tarkoituksena tehdä opiskelijan kansainväliset ansiot näkyviksi tutkinnossa 02&uiLang=fi&lang=fi&lvv=2015 Opintopisteet eivät kaksinkertaistu. -> Jos esim. tekee kurssin KKRUVAL1 Nordiska synvinklar 2 op, siitä saa kieliopintoihin opintopisteet ja kurssin saa näkyville myös kansainvälistymiskokonaisuuteen x=0&uilang=fi&lang=fi&lvv=2015 (kurssikuvauksen alussa mainittu Strategisena teemana kansainvälisyys) 3

4 Kansainvälistymiskokonaisuus (jatkuu) Kokonaisuuteen voi ottaa seuraavia palasia: 1. kansainvälinen opiskelijaliikkuvuus (opiskelijavaihto, harjoittelu ulkomailla tai erilliset tutkintoon sisällytettävät opinnot ulkomailla nykyisissä tai aiemmissa korkeakouluopinnoissa, mukaan lukien ulkomailla suoritetut intensiivikurssit) 2. vieraan kielen opinnot (enintään 10 opintopistettä) 3. osaamistavoitteita riittävästi täyttävät suomenkieliset opinnot (enintään 10 opintopistettä) Kansainvälistymiskokonaisuus (jatkuu) 4. vieraskieliset opintosuoritukset ja vieraskieliseen opetukseen osallistuminen (mukaan lukien vieraiden kielten tutkinto-ohjelmat; enintään 10 opintopistettä) 5. muut mahdolliset: kv-tuutorointi, muu osaamistavoitteita täyttävä toiminta ylioppilaskunnan kv-sektorilla sekä kansainvälistymiskokonaisuuden osaamistavoitteita edistävät luottamustehtävät (enintään 5 opintopistettä). 4

5 Lisätietoja ulkomaille lähdöstä saa TaY:n ohjesivut TaY.n vaihtokohteet: at.html SIS:n omat vaihtokohteet ja kansainvälistymiskokonaisuus: Kirsi Tuominen, huone Pinni B

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa / Not always student exchange

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa / Not always student exchange SIS Orientoivat opinnot 3 / Kansainvälisyys opinnoissa / Internationalisation in Studies Kirsi Tuominen 11.11.2016 Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa / Not always student exchange Opiskelijavaihto

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Erasmus-vaihto Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Riitta Kataja - koulutussuunnittelija - study.humanities@oulu.fi - huone KE217 (G2-ovi, 2 krs. Opintokatu), puh.

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Vaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun Opintoasiain päällikön päätös 1 (5) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun periaatteet ja apurahat perustutkintoopiskelijoiden ulkomaan opintoihin Vaihto-opiskelu Aalto-yliopiston insinööritieteiden

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena

Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Matkalla maailmankansalaiseksi kansainvälinen toimintakyky osaamistavoitteena Kaisa Kurki Kansainväliset asiat, Tampereen yliopisto Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivät, Lahti

Lisätiedot

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Dekaanin päätös 1 (5) Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä

Lisätiedot

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu

Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Erasmus-opiskelijavaihto ja -harjoittelu Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III Mira Pihlström opintosihteeri (kansainväliset asiat) Erasmus-opiskelijavaihto yksiköllä yli 70

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014

Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään. Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 Kuinka kannustaa opiskelijoita kansainvälistymään Kv-kevätpäivät Sessio D5 13.5.2014 1 Opintopolun aikainen kannustus kansainvälistymiseen Fukseille johdantokurssilla Kansainvälistyminen opiskeluaikana

Lisätiedot

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa myöntämällä apurahoja opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu

Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Va Opiskelijavaihdon periaatteet 1 (6) Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla

Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Tohtoriopiskelu vaihdossa/ulkomailla Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 22.1.2015 Ulkomailla opiskelun hyödyt Akateeminen hyöty Uusia

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012

Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu. Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihto ja ulkomainen työharjoittelu Kansainväliset palvelut 26.9.2012 Opiskelijavaihdon edellytykset 1 tutkinto-opinto-oikeus JY:ssa riittävät pohjaopinnot; vaihtoon lähtiessä tulee olla suoritettu

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA

KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA KANSAINVÄLISTYMINEN OSANA HOPS:IA HOPS-ohjaajien koulutuspäivä 30.8.2018 opiskelu.jyu.fi/vaihtoon JY:n strategiassa kansainvälisyydestä Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Vaihto-opinnot ulkomailla Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Miksi vaihtoon? Globaalit työmarkkinat Kansanvälisestä kokemuksesta hyötyä työelämässä; tuo vaihtokokemuksesi esille

Lisätiedot

Erasmus-opiskelijavaihto. Tampereen yliopisto Kansainvälisen koulutuksen keskus Noora Maja

Erasmus-opiskelijavaihto. Tampereen yliopisto Kansainvälisen koulutuksen keskus Noora Maja Erasmus-opiskelijavaihto Tampereen yliopisto Kansainvälisen koulutuksen keskus Noora Maja erasmus@uta.fi Infotilaisuuden aiheet Erasmus-opiskelijavaihto ja haku vaihtoon Erasmus-harjoittelijavaihto Kansainvälistymiskokonaisuus

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa

Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa Kansainväliset palvelut www.jyu.fi/intl + Anna-Maria Strengell Kielten laitos Helmikuu 2015 Miksi maailmalle? syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita?

Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Miten Tampereen yliopisto kouluttaa työelämään orientoituneita ja kansainvälisesti toimintakykyisiä asiantuntijoita? Kansainvälisten asioiden päällikkö Kaisa Kurki Opetuksen kehittämispäällikkö Liisa Ahlava

Lisätiedot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Pohjois-Amerikkaan, BCI-vaihto Quebeciin sekä ISEP- ja north2north-vaihdot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Pohjois-Amerikkaan, BCI-vaihto Quebeciin sekä ISEP- ja north2north-vaihdot Kahdenvälinen opiskelijavaihto Pohjois-Amerikkaan, BCI-vaihto Quebeciin sekä ISEP- ja north2north-vaihdot 2019-2020 Igor Tanskanen, Päätalo A115 Leena Uski, Päätalo A114 Lukuvuoden 2018-2019 ensimmäinen

Lisätiedot

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa

Tuuleta Osaamistasi Euroopassa www.europass.fi Tuuleta Osaamistasi Euroopassa Työ- tai opiskelupaikan hakeminen ja osaamisen osoittaminen ulkomailla Näin kokoat Europassin: mistä Europassin saa, miten sitä käytetään Osaamisen osoittaminen

Lisätiedot

MITEN VALITSEN VAIHTOKOHTEEN? INFO

MITEN VALITSEN VAIHTOKOHTEEN? INFO MITEN VALITSEN VAIHTOKOHTEEN? INFO Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut Täydennyshaku Erasmus-, Nordlys- ja Nordplus-vaihtokohteet Syksy 2017 07/09/2017 1 TILAISUUDEN RUNKO Miksi ja milloin vaihtoon?

Lisätiedot

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat Tampereen yliopisto / Opintopalvelut 22.5.2012 Ulkomailla opiskelu ja harjoittelu,, &. Lopussa 2012 erilliskysymykset. Osallistuminen opiskeluun tai -harjoitteluun ulkomailla 180 11 2 146 27% 80 1 Olen

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

VAIHTO-INFO. Minna Nousiainen, International Coordinator Kasvatustieteiden tiedekunta

VAIHTO-INFO. Minna Nousiainen, International Coordinator Kasvatustieteiden tiedekunta VAIHTO-INFO Minna Nousiainen, International Coordinator minna.nousiainen@ulapland.fi Kasvatustieteiden tiedekunta MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi:

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

Miksi maailmalle? Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa. syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa

Miksi maailmalle? Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa. syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa Miksi maailmalle? syventämään oman alan tuntemusta ja laajentamaan omaa kurssivalikoimaa kehittämään käytännön kielitaitoa Kansainvälistyminen Jyväskylän yliopistossa hankkimaan uusia ajattelutapoja ja

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.9.2016 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Pohjois-Amerikkaan, BCI-vaihto Quebeciin sekä ISEP- ja north2north-vaihdot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Pohjois-Amerikkaan, BCI-vaihto Quebeciin sekä ISEP- ja north2north-vaihdot Kahdenvälinen opiskelijavaihto Pohjois-Amerikkaan, BCI-vaihto Quebeciin sekä ISEP- ja north2north-vaihdot 2018-2019 Hanna-Kaisa Autio, Päätalo A109 Leena Uski, Päätalo A114 Lukuvuoden 2017-2018 ensimmäinen

Lisätiedot

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta

Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication. Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Kieli- ja viestintäkoulutus Languages and communication Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta 4.9.2019 Yleistä kieliopinnoista Suomen kieli ja viestintä Sisällys Toinen kotimainen kieli Englanti Muut vieraat

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET 18.5.2018. KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET 1. OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET... 2 2. VAIHTO-OHJELMAN HAKUPROSESSI... 2 2.1 Vaihtohaun vaiheet... 2 2.2 Vaihtopaikat... 3 2.3 Valintaperusteet...

Lisätiedot

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18)

Alkuorientaatio Orientoivat opinnot Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas (s. 8-18) Alkuorientaatio Orientoivat opinnot 1 24.8.2015 Yliopisto, yksikkö, tutkinnot SIS-uuden opiskelijan opas 2015-2016 (s. 8-18) Informaatiotieteiden yksikkö School of Information Sciences - SIS Opintopäällikkö

Lisätiedot

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun 1 Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun Korkea-asteen Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja 2 3 Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja Työelämän kielitaito

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistis-yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan info 1.9.2017 Yliopiston strategia 2015-2020 Kansainvälinen kampus tukee opiskelijoiden opiskelumotivaatiota ja antaa heille

Lisätiedot

Boost your future career! Study Life - Go Abroad!

Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Boost your future career! Study Life - Go Abroad! Syksy 2017 Miksi tarvitsen kansainvälistä kokemusta? Vahvistut Eläminen vieraassa maassa ja kulttuurissa kasvattaa henkistä kanttiasi. Virkistyt Saat uusia

Lisätiedot

Tietosuojaseloste: Opsu

Tietosuojaseloste: Opsu Sivu 1 (7) Tietosuojaseloste: Opsu Turun yliopiston opiskelijatietojärjestelmän tietosuojaseloste 6.11.2013 Henkilötietolain (523/99) 10 ja 24 mukainen tietosuojaseloste 1. Rekisterinpitäjä TURUN YLIOPISTO

Lisätiedot

Opiskelemaan Venäjälle

Opiskelemaan Venäjälle Opiskelemaan Venäjälle infotilaisuus 20.10.2011 klo 15:00-17:00 Puhujina: Veronika Koltunova Pietarin valtionyliopiston kansainväliseltä osastolta kertoo opiskelusta lähinnä Pietarin valtionyliopistossa.

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja

Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja 1 Mistä on kysymys? Tapa kehittää työelämätaitoja Työharjoittelun tavoitteena on saada kokemusta työelämästä (kandi) tai oman alan työkokemusta (maisteri) Työharjoittelu sisältää yleensä vahvan ohjauksellisen

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin Vaihda maisemaa! -tapahtuma 22.1.2105 ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE KO102 Marita Puikkonen 22.1.2015 Vaihda maisemaa! ERASMUS+ Haluaisitko lähteä opiskelemaan

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Lukiolaisen. Kansainvälisyyspassi. Opiskelijan nimi

Lukiolaisen. Kansainvälisyyspassi. Opiskelijan nimi Lukiolaisen Kansainvälisyyspassi Opiskelijan nimi Opiskelijalle Tervetuloa vahvistamaan kansainvälisyysosaamistasi! Tutustu tähän kansainvälisyyspassiin ja pohdi, miten parhaiten edistät tärkeitä työelämä-

Lisätiedot

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Vaihtoinfo 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Yleistä Erasmus-vaihdosta Hakuprosessi Opintojen sisällyttäminen tutkintoon HOPS ja vaihdossa suoritettavat opinnot Kurssien kirjaaminen opintorekisteriin

Lisätiedot

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016

Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 2 Info Kieli- ja viestintäopinnoista ja valmentavista kieliopinnoista Karelia ammattikorkeakoulussa 2016 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 3 Miksi kieliä? Opiskelu on kansainvälistä.

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Kansainvälinen opiskelijavaihto 17.11.2011

Kansainvälinen opiskelijavaihto 17.11.2011 Yleisiä periaatteita Valmistelut Erasmus-kohteet Muut ohjelmat Aikatauluja Kansainvälinen opiskelijavaihto 17.11.2011 Hakeminen ja jatkovaiheet Stipendit Kv. opiskelijapalvelut Lisätietoja Miksi lähteä,

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo)

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg (Heli Alatalo) Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville

Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville Raisa Asikainen Liikkuvuuspalvelut 8.9.2016 Tervetuloa! Tule istumaan oman kohteesi väen luo 1. Etelä-Afrikka (tunnettekin jo FB:n kautta) 2. Namibia 3. Sambia,

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

UEF Cross-Border Network

UEF Cross-Border Network FIRST-koordinaattorikokous CIMO 21.11.2011 FIRST-verkoston kokemuksia yhteistyöstä: UEF Cross-Border Network Merja Kuokkanen/Itä-Suomen yliopisto Verkoston toimijat Koordinaattori 1.1.2010 alkaen Itä-Suomen

Lisätiedot

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET

KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET Hyväksytty opetus- ja tutkimusneuvoston kokouksessa 8.2.2008. Muutokset hyväksytty opetus- ja tutkimusneuvoston kokouksissa 12.12.2008 ja 6.11.2009. KANSAINVÄLISEN OPISKELIJAVAIHDON PERIAATTEET 1. OPISKELIJAVAIHDON

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat

OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat OPISKELIJAVAIHTOON HAKU, opiskelijat ASIO OHJEET Ohjeen sisällys 1. Hakemuksen sijainti... 1 2. Hakemuksen täyttäminen...1 3. Hakemuksen lähettäminen... 4 4. Hakemuksen käsittely ja päätös... 4 4.1 Hakemuksen

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut

HARJOITTELUINFO URAPALVELUT Urapalvelut HARJOITTELUINFO 26.1.2018 URAPALVELUT HARJOITTELUINFO 31.10.2017 Urapalvelut Harjoitteluinfo/ Urapalvelut 29/01/2018 1 URAPALVELUT Asiantuntemus Palvelut Harjoittelu Urasuunnittelu Uraseuranta Työnhaku

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

MITEN VALITA VAIHTOKOHDE? -INFOTILAISUUS

MITEN VALITA VAIHTOKOHDE? -INFOTILAISUUS MITEN VALITA VAIHTOKOHDE? -INFOTILAISUUS Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut Haku opiskelijavaihtoon EU-/ETA-alueen ulkopuolelle 2.11.2017 2/11/2017 1 TILAISUUDEN RUNKO Miksi ja milloin vaihtoon? Mitä

Lisätiedot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot Opintokoordinaattori Heli Rikala Luonnontieteiden tiedekunnan alkuorientaatio 28.8.2017 28.8.2017 Luonnontieteiden tiedekunta UTA.FI/LUO 1 Tampereen yliopisto TaY nyt http://www.uta.fi/yliopisto/

Lisätiedot

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman

Lisätiedot

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta

Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta 7 Opintojen suunnittelu ja opintoneuvonta Yliopisto julkaisee yleisoppaan, jokaista tiedekuntaa varten oman opinto-oppaan sekä kieliopintoja varten on erillisen

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN

OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN VAIHTOEHTONA POHJOLA ALTERNATIV NORDEN 14.11.2014 HEIDI ILOMÄKI & LARS BÄCKMAN Kansainvälisen vaihdon palvelut MIKSI LÄHTISIN? Kielitaito Ulkomaankokemus Itsenäistyminen Uusia

Lisätiedot

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus

Korkeakouluun ulkomaille. Maailmalle.net Opetushallitus Korkeakouluun ulkomaille Maailmalle.net Opetushallitus Tietoa opiskelusta ulkomailla www.maailmalle.net tietoa ulkomailla opiskelusta, harjoittelusta sekä vapaaehtoistyöstä maakohtaisia oppaita korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Tulokaskoulutus

Tulokaskoulutus Tulokaskoulutus 9.9.2009 Saapuvan vaihto-opiskelijan prosessi Sari Hyttinen Kansainväliset asiat Opiskelijastatus VAIHTO-OPISKELIJAT (exchange students) saapuvat seuraavien vaihto-ohjelmien tai - sopimusten

Lisätiedot

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa

AHOT-käytännöt. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa AHOT-käytännöt Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 2 Sisältö Reunaehtoja Aiempien tutkintojen hyväksilukeminen Aiempien / muualla suoritettujen opintojen hyväksilukeminen Muun osaamisen tunnustaminen

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot, osa Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot, osa 3 28.10.2015 Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö LTLY16 Orientoivat opinnot ja HOPS, 2 op Orientoivat opinnot, osat 1-3 Tutkinto-ohjelmien omat infot HOPS: tutkinto-ohjelmien

Lisätiedot

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma

Info Ulkomaan vaihto-opinnot. LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Info 18.4.2018 Ulkomaan vaihto-opinnot LUT School of Business and Management Kauppatieteiden koulutusohjelma Kaija Huotari Opintojen ohjaaja, maisteriopiskelijat Kirsti Tiainen Opintojen ohjaaja, kandidaattiopiskelijat

Lisätiedot

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto. Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto-ohjelmat Virkamiesvaihto-ohjelmat tukevat valtionhallinnon työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja henkilöstön

Lisätiedot

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa

Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa Kielivaranto Kielet on työkalu maailman ymmärtämiseen Suomalaisten kielitaidon kaventuminen on huolestuttavaa Monikulttuurisessa ja monimutkaistuvassa maailmassa kansallisesti laaja kieliosaaminen on

Lisätiedot

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan

Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan Kahdenvälinen opiskelijavaihto Latinalaiseen Amerikkaan 2019-2020 Hakuaika päättyy 29.10.2018 klo 23.59 Vaihtoon haetaan Mobility-Online-järjestelmässä Lopullinen hyväksyntä vastaanottavalta yliopistolta

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

Tohtoriopiskelu ulkomailla. Kaisa Kurki Kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto

Tohtoriopiskelu ulkomailla. Kaisa Kurki Kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto Tohtoriopiskelu ulkomailla Kaisa Kurki Kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto Tohtoriopiskelijana ulkomaille Vaihdon suunnittelu Ennen vaihtoa/perillä/palattuasi Ulkomailla opiskelun hyödyt

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Jyväskylän työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Taitojen ja ominaisuuksien kehittäminen:

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo

Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info. Henrik Hedberg Heli Alatalo Tietojenkäsittelytieteet Tutkinto-ohjelman info Henrik Hedberg Heli Alatalo Orientoivat opinnot 810020Y, 2 op Orientaatioviikko Teemaluennot Pienryhmätoiminta Omaopettajatapaamiset Henkilökohtainen opintosuunnitelma

Lisätiedot

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori

TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA. Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori TUTKINTORAKENNE ja TUTKINTOVAATIMUKSET AHOT ja KAIKENLAISTA MUUTA MERKILLISTÄ HARJOITTELU JA OPETUSOHJELMA Reija Satokangas FT, yliopistonlehtori 1 TUTKINTOJEN KOOSTAMINEN HUK (KAAVIOT MANUAALISSA) (SUORITUSAIKA

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa

Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Kielten opetuksen haasteet korkeakouluissa Taina Juurakko Paavola Tutkijayliopettaja, dosentti Hämeen ammattikorkeakoulu Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkö Opiskelijat, korkeakoulut ja työelämä korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina

Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet. Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina Kansainvälisen työharjoittelun monet mahdollisuudet Urapalvelujen kesätyöinfo tiistaina 8.2.2011 8.2.2011 1 Miksi työharjoitteluun ulkomaille? Kielitaito kehittyy Kulttuuri tutuksi Kontakteja & verkostoja

Lisätiedot