SoveLi-info 5/2012 AVAUSSANAT Haasteiden edessä kohti juhlavuotta Kun palasin kuukausi sitten hoitovapaaltani takaisin SoveLin toiminnanjohtajan työhön, huomasin tulleeni monien muutosprosessien keskelle. Niistä vähäisin ei suinkaan ollut se, että koko liikuntajärjestökenttä on suuressa muutoksessa: Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Nuori Suomi ry ja Kunto- Anne Taulu liikuntaliitto ry olivat päättäneet perustaa uuden liikunnan ja urheilun kattojärjestön. Toisaalta SoveLin oma strategiaprosessi oli haastavassa vaiheessa, kuten myös tulevan 20-vuotisjuhlavuoden toiminnan suunnittelu. Haluankin nyt kiittää kaikkia teitä SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntatyöntekijöitä, järjestöjohtajia ja yhteistyökumppaneita saamastani palautteesta. On ilo kertoa, että SoveLia ja sen toimintaa tullaan kehittämään jatkossakin hyvin aktiivisesti. Käsissänne olevasta SoveLi-infosta voitte jo löytää uusia lähestymistapoja ja uutta toimintaa, jonka tarkoituksena on vastata entistä paremmin jäsenjärjestöjen ja paikallisyhdistysten tarpeisiin sekä myös laajemmin soveltavan liikunnan kentällä oleviin odotuksiin. Mika Okko SoveLin 20-vuotisjuhlavuoden tunnuksessa yhdistyvät SoveLin logon sininen ja Liiku terveemmäksi -päivän tunnuksen oranssi. Liiku terveemmäksi -päivää vietetään 10.5.2013. SoveLi kutsuu jäsenjärjestöjään ja kaikkia toimijoita järjestämään tuolloin liikunnallisia tapahtumia. Yllä on juhlavuotta esittelevän diasarjan aloitussivu, vieressä tunnus. On hienoa, että vuoden 2013 toiminnan suunnittelu on edennyt niin pitkälle, että meillä on mahdollisuus iloisin mielin koko SoveLi-tiimin voimin esitellä tässä SoveLi-infossa ensi vuoden ohjelma. Toivon, että löydätte tästä uutiskirjeestä jotain uutta ja sykähdyttävää, joka innostaa teitä soveltavan liikunnan parissa toimivia. Merkitkää jo kalentereihinne tulevan vuoden tapahtumat. Tehdään tästä loppuvuodesta ja ensi vuodesta yhdessä upea liikunnan soveltamisen vuosi! Liikunnan soveltamisen iloa toivottaen, Anne Taulu SoveLin toiminnanjohtaja, Filosofian tohtori, terveystieteen maisteri 1
SoveLin juhlavuosi huipentuu juhlaseminaariin 28.11.2013 SoveLilla on tulossa vuoden vaihtuessa merkittävä merkkipaalu toiminnalleen. SoveLi juhlii ensi vuonna 20-vuotistaivaltaan ja juhlavuosi huipentuu 28.11.2013 järjestettävään Liiku terveemmäksi soveltaen SoveLi 20 vuotta -juhlaseminaariin Helsinkiin. Juhlaseminaarissa esitellään SoveLin 20-vuotista historiaa, palkitaan SoveLin pitkäaikaisia vaikuttajia sekä julkistetaan Valtakunnallinen kouluttajaverkosto soveltavan liikunnan tueksi -hankkeen loppuraportti. Tarkempi ohjelma kerrotaan myöhemmin. Tilaisuuteen kutsutaan alan asiantuntijat ja vaikuttajat, jäsenjärjestöjen johtajat ja liikuntatyöntekijät, hallituksen jäsenet, työryhmien edustajat sekä yhteistyökumppanit. Päivä on tärkeä ja pyydämme jo tässä vaiheessa varaamaan sen juhlaseminaarille. Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Anne Taulu, puh. 040 511 5941, anne.taulu@soveli.fi SoveLin järjestöpäivät KKI-päivien yhteydessä Turussa 14. 15.3.2013 SoveLi kehittää toimintaansa aktiivisesti ja ensi vuonna haluamme vastata entistäkin paremmin jäsenjärjestöjen liikuntatyöntekijöiden tarpeisiin. Tulemme panostamaan jäsenjärjestöjen liikuntatyöntekijöiden kouluttamiseen sekä lisäämään soveltavan liikunnan asiantuntijuutta ja järjestöjen välistä yhteistyötä. Kutsumme kaikki SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntatyöntekijät/-yhteyshenkilöt SoveLin järjestöpäiville, joita vietämme KKI-päivien yhteydessä Turussa 14. 15.3.2013. Teillä on mahdollisuus osallistua maksutta KKI-päivien ohjelmaan ja verkostoitua päivän aikana alan asiantuntijoiden kanssa. KKI-päivien aikana meillä on kaksi omaa kokoontumista, joiden aikana pohdimme yhdessä soveltavan liikunnan teemoja ja jäsenjärjestöjen liikuntatyötä. Tarkemman ohjelman KKI-päivistä ja SoveLin järjestöpäivistä saatte myöhemmin. KKI-päivien alustava ohjelma: www.liiku.fi/aikuisille/kunnossa-kaiken-ikaaohjelman-pa/kki2013 Lisätiedot: Toiminnanjohtaja Anne Taulu, puh. 040 511 5941, anne.taulu@soveli.fi Ilmoittautumiset 10.12.2012 mennessä: Suunnittelija Virpi Pennanen, puh. 040 551 4468, virpi.pennanen@soveli.fi Liiku terveemmäksi soveltaen liikuntavastaavien alueelliset koulutuspäivät SoveLin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi SoveLi järjestää kaksi alueellista koulutuspäivää. Molemmille koulutuspäiville jäsenjärjestöt voivat mahdollisuuksiensa mukaan lähettää paikallisyhdistyksistään kaksi liikuntavastaavaa (50 euroa/ henkilö). SoveLin jäsenjärjestöjen liikuntayhteyshenkilöillä on mahdollisuus osallistua koulutuspäivään maksutta. Eteläisen alueen koulutuspäivä Vierumäellä 26.1.2013 klo 9.30 17 Teema Laatua liikuntatyöhön Sisältö Lajisovelluksia, Liikuntavastaavan työkirjan julkaisu ja esittely, asiantuntijapuheenvuoroja, keskustelufoorumi. Hinta Tuettu hinta paikallisyhdistysten liikuntavastaaville on 50 euroa, joka sisältää koulutuksen, materiaalit, aamukahvin, lounaan ja iltapäiväkahvin. Ilmoittautumiset 15.12.2012 mennessä. Pohjoisen alueen koulutuspäivä Rovaniemellä 7.9.2013 klo 9.30 17 Teema Laatua liikuntatyöhön Sisältö Lajisovelluksia, Liikuntavastaavan työkirjan esittely, asiantuntijapuheenvuoroja, keskustelufoorumi. Hinta Tuettu hinta paikallisyhdistysten liikun- 2
tavastaaville on 50 euroa, joka sisältää koulutuksen, materiaalit, aamukahvin, lounaan ja iltapäiväkahvin. Tiedustelut sisällöstä ja tarkemmat ilmoittautumisohjeet: Suunnittelija Virpi Pennanen, virpi.pennanen@soveli.fi tai puh. 040 551 4468. JUHLAVUODEN 2013 TAPAHTUMAT 26.1. Liiku terveemmäksi soveltaen -koulutus, Vierumäki paikallisyhdistysten liikuntavastaaville ja jäsenjärjestöjen liikuntayhteyshenkilöille 5.2. Liiku terveemmäksi -neuvottelukunta 14.2. SoveLi-treffit, Turku jäsenjärjestöille, yhdistyksille, kumppaneille, kaikille Mari Männistö Kaikille avoimien Liikkeelle-koulutusten lisäksi ensi vuonna järjestetään kaksi alueellista Liiku terveemmäksi soveltaen -koulutuspäivää SoveLin jäsenjärjestöjen edustajille. Liikuntatoimija: Järjestä tapahtuma Liiku Terveemmäksi -päivänä 10.5.2013! Suunnittele liikuntatapahtuma ja toteuta se 10.5.2013 tai samalla viikolla. Ilmoita se SoveLin suunnittelija Virpi Pennaselle ja voit olla yksi Liiku terveemmäksi -vuoden palkituista. Tapahtuma voi olla pieni tai suuri, vanha tai uusi. Suunnitteluapua voit pyytää Virpiltä. Tavoitteena on edistää liikuntaa osana terveellisiä elintapoja sekä saada kansalaiset liikkumaan oman terveytensä kannalta riittävästi. SoveLi haastaa kaikki liikuntatoimijat mukaan tähän maailmanlaajuiseen WHO:n kampanjaan. Liiku Terveemmäksi -päivä on erinomainen tilaisuus tuoda esiin kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen liikuntatoimintaa ja kannustaa uusia ihmisiä liikkumaan itselleen terveyttä ja hyvinvointia. Liikuntaa voi soveltaa jokaiselle! Lisätiedot: Suunnittelija Virpi Pennanen, puh. 040 551 4468, virpi.pennanen@soveli.fi 14. 15.3. Kohtaamisia KKI-päivillä, Turku jäsenjärjestöille, yhdistyksille, kumppaneille 10.5. Liiku terveemmäksi -päivä, koko Suomi 18.5. Likkojen Lenkki, Tampere 25.5. Likkojen Lenkki, Jyväskylä 10.8. Likkojen Lenkki, Oulu jäsenjärjestöille ja paikallisyhdistysten toimijoille, kaikille likoille 13.6. Kiitosten aika Liiku terveemmäksi -päivän toimijoille 19. 23.7. Kansainvälisiä kohtaamisia ISAPA:ssa, Istanbul soveltavan liikunnan asiantuntijoille 7.9. Liiku terveemmäksi soveltaen -koulutus, Rovaniemi paikallisyhdistysten liikuntavastaaville ja liikunnan yhteyshenkilöille, jäsenjärjestöjen liikuntayhteyshenkilöille 7. 9.11. Kohtaamisia Liikuntamaassa, Tampere jäsenjärjestöille ja paikallisyhdistysten toimijoille, kaikille 28.11. Liiku terveemmäksi soveltaen SoveLi 20 vuotta -juhlaseminaari, Helsinki jäsenjärjestöille ja kumppaneille 13.12. Kiitos kaikille juhlavuoteen osallistuneille 3
KOULUTUSTA Liikkeelle-koulutukset on tarkoitettu paikallisyhdistysten toimijoille SoveLi jatkaa aktiivisesti myös perustoimintaansa, paikallisyhdistysten koulutus yhtenä tärkeänä osa-alueena. Liikkeelle-koulutuksia järjestetään yhteistyössä jäsenjärjestöjen, VAU ry:n ja kuntien kanssa, ja niihin ovat tervetulleita eri paikallisyhdistysten toimijat. Tänä syksynä on tarjolla vielä useita koulutuksia, joten tartu tilaisuuteesi! Liikkeelle-peruskoulutus, 14 h Peruskoulutuksessa koulutetaan innostavia ja osaavia yhdistysten liikuntavastaavia ja vertaisohjaajia. Koulutus tarjoaa eväitä yhdistyksen liikuntatoiminnan käynnistämiseen ja suunnitelmalliseen toteuttamiseen teorian ja käytännön avulla. Seinäjoki 13. 14.10.2012 Akaa ja Lempäälä 13. 14.10.2012 Oulu 20. 21.10.2012 Mikkeli 10. 11.11.2012 Salo 17. 18.11.2012 Liikkeelle yhdessä -jatkokoulutus, 14 h Jatkokoulutus vahvistaa liikuntavastaavien ja vertaisohjaajien osaamista. Koulutuspäivien aikana mietimme liikunnan järjestämisen mahdollisuuksia sekä yhteistyömuotoja muiden yhdistysten, liikuntaseurojen ja kunnan kanssa. Helsinki 28. 29.9.2012 Imatra 24. 25.11.2012 TILAUSKOULUTUKSET SoveLi järjestää myös tilauskoulutuksia. Koulutusten tilaajina voivat olla SoveLin jäsenjärjestöt, paikallisyhdistykset, kunnat ja muut toimijat. Kysy tarpeidesi pohjalta räätälöityjä koulutuksia! Tilauskoulutuksia syksyllä 2012: Diabetesliitto 22. 23.9.2012 Varalan urheiluopisto, Liikkeelle yhdessä -jatkokoulutus MUUT KOULUTUKSET Yhteistyössä Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n kanssa toteutetaan lisäksi: Avaimia yhdistyksen liikuntatoimintaan -koulutus, Varkaus 23.11.2012. SoveLin kouluttajaverkostolle järjestetään joulukuussa koulutus: Liikkeelle-kouluttajapäivät 30.11. 2.12.2012, Varalan Urheiluopisto, Tampere Liikeelle-koulutukset jatkuvat vuonna 2013 eri puolilla Suomea Ensi vuoden Liikkeelle-koulutuksia suunnitellaan jo vauhdilla. Alle on koottu ennakkotietoja ensi vuoden koulutuspaikkakunnista. Koulutustiedot tarkentuvat SoveLin kotisivuille www.soveli.fi/koulutus ja niistä kerrotaan myös tulevissa uutiskirjeissä. Liikkeelle-peruskoulutus, 14 h Koulutuspaikkakuntia vuonna 2013: Kouvola, Lohja, Pieksämäki, Sodankylä, Vaasa, Vantaa, Vuokatin Urheiluopisto / Sotkamo Liikkeelle yhdessä -jatkokoulutus, 14 h Koulutuspaikkakuntia vuonna 2013: Tampere, Espoo, Porvoo, Ilmajoki Liikkeelle virike-päivä, 7h Virikepäivä tarjoaa virikkeitä yhdistysliikunnan monipuolistamiseen. Päivän aikana tutustumme sovellettuihin liikuntamuotoihin, kuten tasapainoharjoitteluun, eri tanssimuotoihin ja pelisovelluksiin. Päivän avulla yhdistys voi tehdä tunnetuksi omaa liikuntatoimintaansa! Tuki- ja liikuntaelimistön liikuntalajit, syksy 2013 Kaiken maailman tuolijumppaa -ideapäivät Seinäjoki, Oulu 4
Jaana Hoti Liikkeelle-koulutuksissa haetaan välineitä yhdistysten liikuntaan sekä pohtien että käytännön harjoituksin. Vasen kuva Järvenpään koulutuksesta, oikealla tasapainoilevat Kiuruveden koulutuksen osallistujat. Huom! Muutokset koulutusten ajankohdissa ovat mahdollisia. Seuraa tulevia koulutuksia: www.soveli.fi/koulutus Liikkeelle-koulutuksista kipinää paikalliseen liikuntaan ja yhteistyöhön SoveLin Liikkeelle-koulutukset hyväksytään osaksi Suomen Kuntoliikuntaliiton ja SLU-alueiden Liikuttajakoulutuskokonaisuutta. Osallistujilla on mahdollisuus kouluttautua soveltavan liikunnan liikuttajiksi. SoveLi toteuttaa koulutuksia yhteistyössä VAU ry:n kanssa. Koulutukset ovat avoimia kaikille paikallisyhdistystoimijoille. Lisätietoa SoveLin koulutuksista: Projektipäällikkö Tinja Saarela, puh. 050 430 8251, koulutus@soveli.fi www.soveli.fi/koulutus UKK-instituutti tarjoaa koulutusta ammattilaisille UKK-instituutti tarjoaa koulutusta soveltavan liikunnan ja terveyden edistämisen parissa työskenteleville ammattilaisille. Tänä syksynä Tampereella toimiva instituutti tarjoaa muiden muassa seuraavia koulutuksia: Värähtelyharjoittelu mitä ihmettä? -koulutus 6.11.2012 tarjoaa ajantasaista tietoa värähtelyharjoittelun harjoitus- ja terveysvaikutuksista eri kohderyhmissä sekä turvallisista harjoitusmuodoista. Kohderyhmänä liikunta-alan ja kuntoutuksen ammattilaiset, fysioterapeutit, kuntosalien vetäjät ja ohjaajat. Hinta 80 e. Osteoporoosia sairastavan liikuntaharjoittelu 21.11.2012 on uusi koulutuspäivä, jonka aikana eri-ikäisten aikuisten osteoporoosia sairastavien parissa työskentelevät ammattilaiset saavat ajankohtaista tietoa osteoporoosin synnystä, hoidosta ja kuntoutuksesta. Pääpaino on liikuntaharjoittelun erityiskysymyksissä, joten koulutuksessa kokeillaan myös turvallisia ja tehokkaita harjoittelumuotoja. Hinta 160 euroa. Lisätietoa: www.ukkinstituutti.fi/koulutustapahtumat 5
AVUSTUKSET Tänä vuonna KKI-hanketukea myönnettiin 194 hankkeelle SoveLin projektiavustukset julkaistaan 28. syyskuuta SoveLi myöntää jäsenjärjestöilleen projektiavustusta liikuntatoiminnan kehittämiseen. Hakuaika päättyi 15.9. Päätökset projektiavustuksista julkaistaan SoveLin kotisivulla 28.9. ja lähetetään kirjeitse hakijoille. Pahoittelemme hakuilmoituksessa ollutta ristiriitaa hakuajan päättymisen ja projektien alkamisen välillä. Ensi vuonna olemme tarkempia projektiavustusilmoitusta laatiessamme. Lisätietoa: Suunnittelija Virpi Pennanen, puh. 040 551 4468 tai virpi.pennanen@soveli.fi Kunnossa Kaiken Ikää -avustusten syksyn hakuaika päättyy 30.9. Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma myöntää kaksi kertaa vuodessa taloudellista tukea säännölliseen ryhmäliikuntaan. Haku 1/2013 on avattu ja hakuaika päättyy 30.9.2012. Taloudellista tukea myönnetään hankkeille seuraavien kriteerein mukaan: Hanke aktivoi liikkumaan yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän. Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee ei lainkaan tai vähän liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun. Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen tavoite. Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista. Tukea ei myönnetä mittaviin välinehankintoihin, matkakorvauksiin eikä yksittäisten tapahtumien järjestämiseen. Hakemuksen voit täyttää osoitteessa: www.kki.likes.fi/pages/content/show.aspx?id=18 Lisätietoja: Hankevalmistelija Tanja Onatsu, puh. 050 441 4025 tai etunimi.sukunimi@likes.fi KKI-hanketukea voi hakea kaksi kertaa vuodessa, maaliskuussa ja syyskuussa. Vuodelle 2012 hanketukia myönnettiin 742 000 euroa yhteensä 194 hankkeelle. Hakukierroksella 2/2012 tukisumma vaihteli 700 eurosta 29 000 euroon. Tänäkin vuonna tukea saaneiden joukossa oli paljon soveltavaa liikuntaa järjestäviä toimijoita kunnista työväenopistoihin ja yhdistyksiin. SoveLin jäsenjärjestöjen paikallisyhdistyksistä avustusta saivat kesäkuussa myönnetyssä haussa 2/2012 seuraavat yhdistykset, yhteensä 26 400 euron edestä: Mielenterveysyhdistys Kello ry, Jyväskylä; Liikkuva Mieli matalan kynnyksen sovelletun liikunnan harrastamismahdollisuuksia yli 40-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille. 2 500 e. Kuhmon Reumayhdistys ry Puhtia arkeen aktivoidaan ikäihmisiä liikkumaan riippumatta sukupuolesta, toimintakyvystä ja muusta ulkoisesta syystä. 1 400 e. Länsi-Karjalan Hengitysyhdistys Ry Kuorevaara; Hessun heräämisoppi vähän liikkuville ihmisille tukea painonhallintaan. 3 500 e. Etelä-Karjalan Sydänpiiri ry Lappeenranta; Pumput kuntoon yli 40-vuotiaille etelä-karjalaisille tukea säännöllisen terveysliikunnan harrastamiseen. 9 600 e. Mikkelin Seudun Sydänyhdistys ry Mahdollisuus elämälle Mikkelin seudun sydänyhdistys ry:n jäsenet liikkumaan ja osallistumaan toimintaan. 1 500 e. Porin Mielenterveystoiminnan Tuki ry Liikkumaton liikkeelle autetaan yli 40-vuotiaat mielenterveyskuntoutujia/jäseniä löytämään itselleen mieluisan liikuntamuodon. 2 500 e. Satakunnan Sydänpiiri ry, Pori Syöden solakaksi, kuntoillen kuninkaaksi liikunnallinen painonhallintaryhmä yli 40-vuotiaille 6
vähän liikkuville ja painonhallinnasta kiinnostuneille satakuntalaisille. 1 800 e. Porvoon seudun mielenterveysyhdistys ry Mielenterveyskuntoutujat liikkeelle yhdistyksen jäsenille. 600 e. MS-Porvoonseutu ry Kehostani ihana koti yhdistyksen jäsenille ja omaisille innostavaa, erityisesti heidän mahdollisuuksiinsa sovellettua liikuntaa. 2 000 e. Riihimäen Seudun Reuma-Tules ry Pilates- ja taiji-peruskurssit aktivoidaan yli 40-vuotiaita yhdistyksen vähän liikkuvia jäseniä uuden liikuntalajin piiriin. 1 000 e. Tarkemmat tiedot edellisen haun läpäisseistä hankkeista: www.kki.likes.fi/pages/content/show. aspx?id=46 Teksti Heidi Hölsömäki suhtautuu raportissa kriittisesti vammaisurheiluja erityisliikuntajärjestökentän hajanaisuuteen ja toiminta-avustusten kohdentamiseen samantyyppisille järjestöille päällekkäisiin toimintoihin. Lehtonen kehottaa arvioimaan, minkälaisia palveluita voidaan tuottaa jäsenjärjestöille ja/tai paikallistasolla liikkuville ihmisille ja mikä merkitys toimialarakenteella on näiden palveluiden tuottamisessa. Talousluvussa kerrotaan lyhyesti erityisliikunnan kokonaisrahoituksen jakautuminen. Tarkemmin eritellään palvelujärjestöksi luokitellun Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n ja sen perustajajärjestöjen talouden kehitys. Raporttia käytetään liikuntapoliittisen päätöksenteon välineenä. Teksti Heidi Hölsömäki Raportti pdf-muodossa: www.liikuntaneuvosto.fi/ files/98/jarjestoraportti.pdf Pirkanmaalle valmisteilla alueellinen terveysliikuntasuunnitelma LIIKUNTAPOLITIIKKAA Tuore toimialaselvitys kuvaa liikunnan järjestö- ja rahoitusrakennetta Valtion liikuntaneuvosto on julkaissut opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman raportin, jossa tarkastellaan liikunnan järjestökentän kehittymistä toimialoittain, erityisliikunta yhtenä viidestä toimialasta. Muut neljä ovat: lasten ja nuorten liikunta, kunto- ja terveysliikunta, kilpa- ja huippu-urheilu sekä opiskelija- ja koululaisliikunta. Toimialakäsite todetaan erityisliikunnan kohdalla hankalaksi, koska alalla toimii Liikuntajärjestöjen toimialaselvitys tukee valtion liikuntapolitiikan kehittämistä. useita valtakunnallisia järjestöjä, joiden toimintaalueet ulottuvat kuntouttavasta liikunnasta huippu-urheiluun. Erityisliikuntalukujen kirjoittaja Kati Lehtonen Viime vuonna voimaan astunut terveydenhuoltolaki velvoittaa sairaanhoitopiirit valmistelemaan alueellisia hyvinvoinnin ja terveyden strategioita ja suunnitelmia yhteistyössä julkisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. SoveLi on kutsuttu mukaan tekemään Pirkanmaan alueellista terveysliikuntasuunnitelmaa. Tavoitteena on kehittää liikuntaa ja liikuntatoimijoiden yhteistyötä osana väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä. Työryhmän koollekutsujina ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri, UKK-instituutti ja Hämeen Liikunta ja Urheilu. SoveLin edustajana työryhmässä toimii tiedottaja, YTM Heidi Hölsömäki. SoveLin jäsenjärjestöistä työryhmään on kutsuttu liikunnan suunnittelija Janne Haarala Hengitysliitosta ja järjestösuunnittelija Kati Multanen Suomen Diabetesliitosta. Pirkanmaalla on jo tehty alueellinen terveyden edistämisen suunnitelma ja sen osana yksityiskohtaisempi alueellinen ravitsemussuunnitelma (2011). Suunnitelmassa korostuu poikkitoiminnallisuus yli sektorirajojen. Teksti Heidi Hölsömäki 7
PALKITTU Ensimmäiset Liikkuva koulu -palkinnot myönnettiin Vantaalle ja Siilinjärvelle Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus ovat myöntäneet kaksi Liikkuva koulu -palkintoa esimerkillisestä työstä liikunnallisen toimintakulttuurin rakentamiseksi kouluympäristössä. Palkinnon saivat Vantaan kaupunki ja Ahmon koulu Siilinjärveltä. Kunnalle myönnettävä palkinto on 7 000 euroa ja koululle myönnettävä 3 000 euroa. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista. Kyseessä on uusi, vuonna 2012 käynnistetty palkitsemiskäytäntö. Palkinnolla halutaan kiinnittää huomiota toimintaan, jossa on rohkeasti, määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti lähdetty muuttamaan koulupäivän rutiineja fyysisesti aktiivisen ja hyvinvoivan koulupäivän ja elämäntavan mahdollistamiseksi. Ahmon koulun kohdalla mainittiin erikseen se, että koulu on aktivoinut vähän liikkuvia tai erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia poikia. Myös Vantaalla on kehitetty ratkaisuja erityistä tukea tarvitsevien lasten liikuntaan. Teksti Heidi Hölsömäki Lähde: www.minedu.fi/opm/tiedotteet/2012/09/ Liikkuva_Koulu_palkinnot.html?lang=fi Vantaan Uomarinteen koulun ratkaisuista kerrotaan Soveli-lehdessä 1/2012: http://issuu.com/ soveli/docs/soveli_lehti_1_2012_nettiin NIMITYKSIÄ CP-liiton liikuntasuunnittelija Sari Turunen siirtyy Koululiikuntaliittoon Suomen CP-liiton liikuntasuunnittelijana toiminut Sari Turunen on valittu Koululiikuntaliitto KLL ry:n urheilu- ja tapahtumamarkkinoinnin Nina Dodd assistentiksi. Hän aloitti työssään 14.9.2012. Koululiikuntaliiton uutisen mukaan Sarin osaaminen tukee Koulun oma liikuttaja -strategiaa, jossa huomioidaan kaikki koulu- Sari Turunen yhteisön liikkujat, myös vähän liikkuvat. Sari on aiemmissa töissään tuottanut erilaisia liikuntamateriaaleja ja hän on viestinyt aktiivisesti myös SoveLissa. Esimerkiksi SoveLin tiedotustoimikunnan puheenjohtajana Sari toimi 2003 2004 ja viestintätyöryhmässä vuonna 2010. Sari on myös edustanut SoveLia valtakunnallisessa perheliikuntaverkostossa. Suomen CP-liiton ts. liikuntasuunnittelijana toimii parhaillaan Tiia Kantanen. Teksti Heidi Hölsömäki HANKKEITA Luonnossa liikkuminen tuo mielekästä sisältöä päihteettömään elämään Valtakunnallinen A-kiltatoiminta on edistänyt ja tukenut päihdetoipumista vertaistuen ja toiminnallisuuden avulla jo viidenkymmenen vuoden ajan. A-Kiltojen Liiton vuosina 2009 2011 toteuttama Selvästi metsässä -projekti nosti kehittämiskohteeksi päihteistä toipuvia tukevan toiminnallisuuden. Projekti toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella ja yhteistyökumppaneina olivat A-klinikkasäätiö ja Suomen Sydänliitto. Projektissa toiminnallisuus toteutettiin pääosin luonnon, retkeilyn ja liikkumisen avulla. Projektissa vietettiin retkeillen Projektissa vietettiin retkeillen lähes 6 000 päihteetöntä päivää. lähes 6 000 päihteetöntä päivää. Lisäksi paikallisiin yhdistyksiin eli A-kiltoihin koulutettiin vapaaehtoisia retkeilytoiminnasta vastaavia kiltakoutseja sekä 8
liikkumiseen ja terveellisiin elämäntapoihin innostavia vertaisliikuttajia. Useimmat A-killoista jatkavat luonto- ja liikuntatoimintaansa projektin antamin eväin ja koulutettujen 241 vapaaehtoisen voimin. Pysyviksi muotoutuneita toimintamuotoja A-killoissa ovat luonto-, sieni- ja marjaretket, retkiruokien valmistus, metsägolf sekä erilaiset terveys- ja liikuntaryhmät. Teksti Noora Nieminen Lataa Projektin loppuraportti: www.a-kiltojenliitto.fi KKI-raportti: Urheiluseurat terveysliikunnan markkinoilla Urheiluseurat terveysliikunnan markkinoilla KKIohjelman seuratoiminnan kehittämishankkeet 2006 2010 -raportti esittelee KKI-ohjelman rahoittamien seuratoiminnan kehittämishankkeiden kokemuksia ja hyviä käytäntöjä, joita muut seurat voivat hyödyntää aikuisten harrasteliikuntaa kehittäessään. Raportin ovat kirjoittaneet Minna Hovi ja Miia Malvela. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 257. 2012. 36 sivua, kuvitettu. Maksuton, tilaaja maksaa toimituskulut. AINEISTOJA Tilaa KKI-Istumiskortti: Tarkista, paljonko istut Liikuntasuoritusten seuraamisessa suosittu KKI- Kuntokortti on saanut rinnalleen KKI-Istumiskortin. KKI-Istumiskortti on tarkoitettu herättelemään arjen aktiivisuuteen istumisen määrää seuraamalla. Korttiin kirjataan yhden arkipäivän ja yhden viikonlopun päivän istumisen määrä. Kortin takaa voi tarkistaa, tuleeko tunteja päivään liikaa ja milloin istuminen on liian yhtäjaksoista. Istumiskortit on pakattu 100 kpl:n nippuihin, mutta niitä voi tilata myös pienempiä määriä. Kortin koko on 9 x 12,5 cm. Istumiskortit ovat maksuttomia, tilaaja maksaa toimituskulut. Lähde ja korttien sähköiset sekä painetut versiot löytyvät osoitteesta: www.kki.likes.fi/ pages/content/show.aspx?id=30 Lähde ja raportin pdf-versio: www.kki.likes.fi/pages/content/listnode. aspx?id=116 Maahanmuuttajien kohtaamiseen uusi opas seuroille ja yhdistyksille Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n tasa-arvovaliokunta on julkaissut liikuntaelämässä harvinaisen oppaan kulttuurien väliseen kohtaamiseen. Yhteisellä kentällä -opas auttaa ensisijaisesti Suomessa syntyneitä ja kasvaneita kantaväestöön kuuluvia ymmärtämään, mistä on kyse kohdattaessa toisenlaisesta kulttuurista muuttanut ihminen. Oppaaseen on pyritty kokoamaan seuratyön arkeen liittyviä asioita ja tilanteita. Opas sopii myös paikallisyhdistysten käyttöön. Yhteisillä kentillä opas kulttuurien väliseen kohtaamiseen. Opas on A5-kokoinen ja 32-sivuinen painettu lehtinen. Hinta 3,40 e + toimituskulut. Lähde ja oppaan tilaukset: www.tul.fi (> Puoti) 9
NETTIVINKKI myös iäkkäille ja pitkäaikaissairaille (14.9.) Duodecim: Kaikki liikunta ei vähennä lasten lihavuutta ja sydänriskejä (11.9.) Duodecim: Hyvä kunto keski-iässä lykkää kroonisia sairauksia (4.9.2012) Duodecim: Liikunta vahvistaa naisen luita (27.8.2012) Duodecim: Diabetesta sairastavan kannattaisi liikkua mahdollisimman paljon (24.8.2012) Duodecim: Arkijumppa vähentää vanhusten kaatumisia (23.8.2012) Duodecim: Liikunta auttaa syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen (22.8.2012) Duodecim: Liikunta vähentää keski-ikäisten tulehdusta (21.8.2012) Duodecim: Vähäinenkin liikunta pienentää rintasyövän riskiä (9.8.2012) Duodecim: Jooga kuntouttaa aivohalvauspotilaita (9.8.2012) Duodecim: Liikunta lievittää sydänpotilaan masennusta (9.8.2012) Teksti Heidi Hölsömäki Kuva kansainvälisen inkluusioklubin etusivusta. Ammattilaisille nettitietoa inkluusiosta Inclusion Club on kansainvälinen, englanninkielinen sivusto, jonka kautta saa laadukasta materiaalia liikunnan ja urheilun saralla tehtävästä inkluusiotyöstä. Inclusion Clubiin voi rekisteröityä maksutta osoitteessa: http://theinclusionclub.com/ Teksti Tinja Saarela Seuraa Duodecimin liikuntauutisia SoveLin nettisivuilla SoveLi poimii lääkäriseura Duodecimin tuottamasta uutispalvelusta liikuntaan ja terveyteen liittyviä uutisia. Jutut ovat luettavissa ja hyödynnettävissä liikuntatoimintaan SoveLin etusivun uutispalstalla: www.soveli.fi Uutiset löytyvät otsikon päivämäärän kohdalta: Duodecim: Fyysinen aktiivisuus suo lisävuosia TULOSSA Turun Järjestöextreme 14.11.2012 yhdistää järjestöjä ja opiskelijoita Järjestöextreme toteutetaan yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun ja alueen sosiaali- ja terveysjärjestöjen kanssa. Tapahtuma on suunnattu sosiaali- ja terveysalan uusille opiskelijoille. Tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietoutta järjestöistä, niissä työskentelemisestä, opinnäytetyöaiheista, avustamisesta ja saada käytännön kokemusta vammaisista ja pitkäaikaissairaista. Liikunta on yksi päivän toimintapisteiden teemoista. SoveLi ja monet jäsenjärjestöistä ovat mukana tapahtumassa. Vielä ehdit mukaan esittelemään järjestöäsi. Kysy lisää: Virpi Pennanen, puh. 050 544 1028 tai virpi.pennanen@soveli.fi 10
SoveLin syyskokouksessa valitaan uusia hallituksen jäseniä 28.11.2012 SoveLi kutsuu jäsenjärjestöjään syyskokoukseen Helsinkiin 28.11.2012. Syyskokouksessa valitaan SoveLin seuraava puheenjohtaja ja uusia hallituksen jäseniä erovuoroisten tilalle sekä vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio. Erovuorossa varsinaisista jäsenistä ovat Timo Peltovuori, Tomi Kaasinen, Annukka Alapappila, Lea Salminen ja Riitta Samstén. Varajäsenistä erovuorossa ovat Virpi Tarkiainen, Sonja Bäckman, Petteri Bjurström ja Taina Piittisjärvi. Varsinaisina jäseninä jatkavat Janne Haarala ja Veijo Kivistö sekä varajäseninä Pirjo Ailanto ja Sirpa Kälviäinen. Lisäksi kokouksessa vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus, valitaan kaksi tilintarkastajaa ja vastaava määrä varatilintarkastajia sekä käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Kutsut lähetetään jäsenjärjestöihin marraskuussa. Tule mukaan ja vaikuta! Teksti ja lisätiedot: Toiminnanjohtaja Anne Taulu, puh. 040 511 5941, anne.taulu@soveli.fi Soveltavan liikunnan hankkeen loppuseminaari Pajulahdessa 11.12.2012 Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa pidetään 11. joulukuuta soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskushankkeen loppuseminaari. Seminaarissa esitellään projektin tuloksia. Päivän aiheina on muiden muassa esteettömyys koulutuskeskuksissa ja soveltava liikunta osana urheiluopistojen palveluja. Lisäksi kuullaan myös asiakkaiden puheenvuoroja ammattilaisista opiskelijoihin ja välinevuokraajiin. Resurssikeskushanke on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama kolmivuotinen hanke, jossa on kehitetty monipuolisesti soveltavan liikunnan palveluja ja saavutettavuutta. Lisätietoa ja ilmoittautumiset 28.11. mennessä: Projektipäällikkö Osku Kuutamo, p. 044 7755 346 tai osku.kuutamo@pajulahti.com LIIKKUJILLE Kansanterveysjärjestöt liikuttavat valtakunnallisesti ja paikallistasolla SoveLin jäsenjärjestöillä on runsaasti monipuolista liikuntatoimintaa niin valtakunnallisesti kuin alueilla ja paikallisyhdistyksissäkin. Valitse infon lopussa olevasta kalenterista itsellesi läheisimmät teemapäivät ja tapahtumat. Voit myös kysyä liikuntamahdollisuuksista järjestöjen liikuntayhteyshenkilöiltä tai lähimmästä paikallisyhdistyksestäsi. Kunkin liiton liikunnan yhteyshenkilön tiedot löydät infon lopusta tai sivulta: www.soveli.fi/ tule-liikkumaan/ Pajulahti järjestää uusia liikuntakursseja vähän liikkuville Liikuntakeskus Pajulahti kokeilee uutta konseptia, jolla yritetään aktivoida vähän liikkuvia ihmisiä liikkumaan. Kurssien sisältö räätälöidään osallistujien mukaan. Minä liikun! -kurssit tarjoavat uudenlaisen ja erittäin edullisen mahdollisuuden ihmisille, jotka kaipaavat ohjausta, motivointia ja tukea omaehtoisen liikunnan aloittamiseen ja terveyttä edistävien elämäntapojen haltuun ottoon! Marraskuussa alkavat kurssit on kohdennettu muiden muassa työikäisille, pyörätuolin käyttäjille ja ikääntyneille (60+). Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen ansiosta omavastuu 2-osaisesta kurssikokonaisuudesta ylläpitoineen on osallistujille 190 290 euroa. Varaukset: www.pajulahti.com/vapaa-aika tai puh. 044 7755 203, 044 7755 202. Lisätietoa sisällöstä: Projektipäällikkö Osku Kuutamo, osku.kuutamo@pajulahti.com, puh. 044 7755 346. 11
Muista myös Pajulahden Ilo liikuttaa -teemakurssit Ilo Liikuttaa -teemakurssit ovat opetus- ja kulttuuriministeriön tukemia kursseja, jotka toteutetaan yhteistyössä kansanterveysjärjestöjen kanssa: Diabetesliitto, Suomen Sydänliitto, Osteoporoosiliitto, Suomen Nivelyhdistys, Allergia- ja astmaliitto, Suomen Reumaliitto ja Suomen Selkäliitto. Kursseilla saat asiantuntijoiden opastusta sairautesi itsehoitoon liikunnallisin keinoin. Kurssiohjelmissa on liikettä niin keholle kuin mielelle monipuolisten sisä- ja ulkoliikuntalajien parissa. Pekka Mäkinen Ilo Liikuttaa -kursseja: Notkeutta niveliin kurssit nivelongelmaisille 8. 12.10.2012 ja 4. 8.2.2013 Liikuntakurssi tyypin 2 diabeetikoille 29.10. 2.11.2012 Liikunnallinen sydänkurssi 29.10. 2.11.2012 Liikettä kipeille nivelille 9. 11.11.2012 Lujuutta luihin -osteoporoosikurssi 19. 23.11.2012 Liikunnallinen psoriasiskurssi 4. 8.2.2013 Liikunnallinen astmakurssi 11. 15.2.2013 Lisätietoa kurssisisällöistä: Projektipäällikkö Nina Tohkanen, puh. 044 7755 360 tai nina.tohkanen@pajulahti.com Talvikautta suunnitellessa: muista SOLIAn uudet laskettelukelkat Soveltavan liikunnan apuvälinetoiminta SOLIAlle saatiin viime vuonna uusia laskettelukelkkoja. Itävallasta hankitun uuden 40 senttiä leveän praschberger:in mono-ski:n lisäksi SOLIA sai lahjoituksena yhden 37 senttiä leveän mono-ski:n sekä vaikeavammaisten laskettamiseen hyvin soveltuvan bi-ski:n. SOLIAlla on nyt vuokrauksessa muiden laskettelun apuvälineiden lisäksi jo kaksi kappaletta yksisuksista mono-ski:tä omatoimisen laskettelun harjoittelemiseen, yksi kaksisuksinen dual-ski myös omatoimisen laskettelun harjoittelemiseen sekä kaksi vaikeavammaisten laskettamiseen soveltuvaa matalampaa ja vakaampaa bi-ski:tä. Kaksisuksinen bi-ski (yläkuvassa) soveltuu hyvin vaikeavammaisten ihmisten lasketteluun. Hurjapäisimmät laskevat omatoimisesti yksisuksisella mono-skillä (alakuvassa). Kaikkia SOLIAn laskettelukelkkoja vuokrataan käyttöturvallisuuden takaamiseksi vain kelkan käyttöön perehtyneille tai osaavan laskettelunopettajan kanssa laskeville. Osaavia soveltavan alppihiihtomoduulin käyneitä laskettelunopettajia löytyy useista laskettelukeskuksista. SOLIA on VAU ry:n hallinnoimaa toimintaa. SoveLi on mukana SOLIAn ohjausryhmässä. Teksti ja lisätietoa: Apuvälineneuvoja Jukka Parviainen, jukka.parviainen@vammaisurheilu.fi 12
JÄSENKALENTERI Kansanterveysjärjestöjen liikuntaa ja tapahtumia 2012 Ohessa on poimintoja SoveLin jäsenjärjestöjen tämän vuoden liikuntatoiminnasta. HUOM: Liittojen paikallisyhdistykset ja kerhot vastaavat paikallisista liikuntaryhmistä ja -toiminnasta. Ota yhteyttä yhdistykseen tai kunnan liikuntatoimeen ja kysy lisää! Aivoliitto 16.11. Boccian sääntökoulutus ja tuomarointiharjoitukset, Turku 17.11. Boccia-mestaruuskisat, Turku Ryhmävoimaa! -terveysliikunta-hanke 2010 2012: Pori, Vaasa, Mikkeli, Ranua ja Seinäjoki Allergia- ja astmaliitto Cityliikkuja Terveyttä luonnosta ja liikunnasta -hankkeen kaikille avoimet tapahtumat Kuopio, Tampere, Seinäjoki, Helsinki, Oulu: www.allergia.fi/ajankohtaista/cityliikkuja/ Hengitysliitto 28.10. Lisäaikaa liikunnalle -kampanja teemalla äänestä jaloilla! 14.11. Keuhkoahtaumapäivä Keuhkot pihalle- ja Liikkujan Apteekki -yhteistyöhankkeiden kautta säännöllisiä liikuntaryhmiä, -tapahtumia, -leirejä ja -koulutuksia Lihastautiliitto Vko 42 Valtakunnallinen lihastautiviikko, paikallistapahtumia Mielenterveyden keskusliitto 7. 12.10. Liikuntavastaavien peruskurssi jäsenille, Keski-Pohjanmaanopisto, Kälviä Kaiken Maailman Tuolijumppaa -koulutukset paikallisyhdistyksissä Psoriasisliitto 28. 30.9. Lasten liikuntapainotteinen perhekurssi, Nastola 29.9 30.9. Itä-Suomen Psoriasisyhdistysten aluekoulutuspäivät, teemoina muiden muassa terveyden edistäminen ja liikunta, Lappeenranta 19. 21.10.2012 Psoriasisliitto mukana Terveysmessuilla, Helsinki 29.10. Maailman psoriasispäivä Suomen CP-liitto Laskettelupäivä yhteistyössä Malikkeen kanssa Lasten ja nuorten kansainvälinen liikuntaleiri Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa Elämyksellinen talvipäivä Kajaanissa Bocciakilpailut ja bocciakoulutusta Syysliikuntapäivä Keilausturnaus Liikuntavastaavien koulutus- ja kehittämispäivät kahdesti vuodessa Suomen Diabetesliitto Kaksi räätälöityä Liikkeelle-jatkokoulutusta diabetesyhdistysten liikuntavastaaville syksyllä Alueelliset keilauskilpailut keväällä sekä valtakunnallinen keilausturnaus syksyllä Suomen Mielenterveysseura Mukana liikuntatapahtumissa: Ikäihmisten Rollaattorimarssit, Sykettä syksyyn -ikäihmisten tapahtuma, perheliikuntatapahtumia mielenterveysseuroissa Hyvinvointitreenit -ryhmiä sekä ikäihmisille että yli 40-vuotiaille vähän liikkuville noin 20 paikkakunnalla Paikallisten mielenterveysseurojen liikunnan toimijoille koulutusta ja vertaistapaamisia Suomen MS-liitto Liikuntavastaavien alueelliset koulutuspäivät Suomen Nivelyhdistys Lähes 50 paikallisella toimintaryhmällä liikuntaa, useilla paikkakunnilla vakituiset vuorot Suomen Osteoporoosiliitto 15. 21.10. Kansallinen luustoviikko 20.10. Maailman Osteoporoosipäivä 22. 27.10. Liikuntaa, tietoa ja virkistystä Osteoluulomalla Lautsiassa Hämeenlinnassa 13
23. 27.10. Liikunnan vertaisohjaajien jatkokurssi Lehmirannassa Salossa (Eläkeliitto) 19. 23.11. Lujuutta luihin -liikunnallinen omahoitoviikko Pajulahdessa Suomen Parkinson-liitto Kilpailutoimintaa, kuten pukka/boccia, keilaus, mölkky Jäsenistölle koulutusta, ohjausta ja liikuntatapahtumia tarvelähtöisesti. Yhdistysten Liikuntavastaaville oma koulutus 11. 12.6.2012, Kangasniemi Ryhmävoimaa! -terveysliikunta-hanke 2010 2012: Pori, Vaasa, Mikkeli, Ranua ja Seinäjoki Suomen Reumaliitto 22.9. Tanssi tavallasi -koulutuspäivä, Riihimäki Vk 41 Valtakunnallinen Reumaviikko Veshumppa-tapahtumia eri paikkakunnilla Reumaviikolla 12.10. Maailman Reumapäivä 12.10. Veshumppa-kampanjan päätapahtuma klo 14 18 Turku, Impivaaran uimahalli 27.10. Vesiliikunnan idea- ja tekniikkapäivä, Kangasala Suomen Selkäliitto 16.10. Maailman Selkäpäivä 19. 21.10.2012 Selkäpäivät, Messukeskus, Helsinki. 9. 14.12. Selkäleikattujen perhekurssi 1. jakso Härmän Kuntokeskuksessa Suomen Sydänliitto 29.9. Maailman sydänpäivä, paikallisia liikuntatapahtumia 11.10. Sydänpotilaan liikuntakoulutus, Helsinki Ota yhteyttä järjestöjen liikunnan yhteyshenkilöihin ja kysy lisää! Järjestöjen liikuntatoimintaa esitellään kootusti nettisivulla: www.soveli.fi/tule-liikkumaan Järjestöjen liikunnan yhteyshenkilöt löydät infon viimeiseltä sivulta tai nettisivulta: www.soveli.fi/tule-liikkumaan/ SOVELIN MENOKALENTERI Syyskuu 18.9. Liiku terveemmäksi -neuvottelukunta 22. 23.9. Diabetesliiton tilauskoulutus: Liikkeelle-jatkokoulutus, Varala 22.9. Lasten liikuttajien syysseminaari, Naantali 24. 26.9. SLU:n ja OKM:n valtakunnalliset järjestöpäivät, Hki-Tukholma-Hki 26.9. SoveLin hallitus, SLU-talo, Helsinki 26.9. RAY-kiertue Turku, Mauno Koivisto keskus 27.9. Liikuntavastaavan työkirja -työryhmä, Tampere 28. 29.9. Liikkeelle yhdessä -jatkokoulutus, Helsinki Lokakuu Terveyttä edistävän liikunnan avustushakemukset opetus- ja kulttuuriministeriölle. 2.10. VLN:n erityisliikunnan jaosto käynnistää mielenterveyskuntoutujien liikunnan kehittämisohjelman tekoa, ensimmäinen tapaaminen, Helsinki 2.10. Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma -työryhmä, Tampere 3. 4.10. Sykkivä sydän, aktiiviset aivot liikunta ja valtimoterveys. Valtakunnalliset terveysliikuntapäivät UKK-instituutti, Tampere 4.10. Avustushakemukset opetus- ja kulttuuriministeriöön 9.10. Soveli-lehden 2/12 aineistopäivä 10.10. SoveLin strategiapäivä jäsenjärjestöjen johtajille ja liikuntatyöntekijöille, Helsinki 11.10. UKK-instituutin järjestöpäivät 11.10. VLN:n erityisliikunnan jaoston kutsuma viestintäkokous, SLU-talo, Helsinki 12.10. SoveLi-tiimin strategiapäivä, Turku 13. 14.10. Liikkeelle-peruskoulutus, Akaa 13. 14.10. Liikkeelle-peruskoulutus, Seinäjoki 15.10. Liiku Terveemmäksi -työryhmän kokous, Helsinki 20. 21.10. Liikkeelle-peruskoulutus, Oulu 23.10. Liikuntapolitiikan iltapäivä, Säätytalo, Helsinki 25.10. ELJ:n kutsuma soveltavan liikunnan 14
kouluttajatapaaminen Metropoliassa 26.10. Kirjatyöryhmä Helsingissä 29.10. SoveLin hallitus, SLU-talo, Helsinki Marraskuu 7. 8.11. Liikuntalääketieteen päivät Helsinki 10. 11.11. Liikkeelle-peruskoulutus, Mikkeli vk 46 Soveli-lehti ilmestyy 14.11. Turun AMK:ssa sote-järjestöpäivät 15.11. Hyvinvoiva kunta arkiliikunnan olosuhdeseminaari, KKI-ohjelma, Helsinki 17. 18.11. Liikkeelle-peruskoulutus, Salo 21.11. TAMK-järjestöpäivä, Tampere 22.11. ITE-ohjausryhmän kokous 23.11. Avaimia yhdistyksen liikuntatoimintaan -koulutus, Varkaus 23.11. ITE-juhlaseminaari, Kuntatalo Hki 24.11 25.11. Liikkeelle-yhdessä jatkokoulutus, Imatra 26.11. SOSTEn kokous, Helsinki 26.11. SoveLi-infon 6/12 aineistopäivä 28.11. SoveLin syyskokous, Helsinki (Huomioi muuttunut päivä!) 28.11. INNO-Markkinat, SOSTE, Otaniemi 30.11. 2.12. SoveLin Liikkeelle-kouluttajapäivät, Varala 30.11. 1.12. Uuden liikuntajärjestön syyskokouspäivät, Turku 30.11. SoveLi-infon 6/12 aineistopäivä Tilaa SoveLi-Info Uutiskirje SoveLi-info ilmestyy 6 kertaa vuodessa sisältäen ajankohtaista asiaa soveltavasta ja terveyttä edistävästä liikunnasta sekä SoveLin toiminnasta. Uutiskirje on suunnattu ensisijaisesti SoveLin jäsenjärjestöille ja niiden paikallisyhdistyksille, mutta kaikki kiinnostuneet voivat liittyä jakelulistalle. Tiedotteet, listalle liittymiset ja siltä poistumiset: toimitus@soveli.fi HUOM:Seuraava info ilmestyy vasta joulukuun alussa. Seuraa sillä välin ajankohtaisia asioita SoveLin kotisivujen uutisissa. Tekstejä saa lainata lähteen mainiten. SoveLi-infon arkisto on osoitteessa: www.soveli.fi/julkaisut Uutiskirjettä voi myös lukea verkossa: www.issuu.com/soveli Joulukuu vk 50 SoveLi-info 6/2012 ilmestyy 11.12. VAU-palaveri: koulutustoiminnan 2012 inventaario 11.12. Soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskushankkeen päätösseminaari, Pajulahti 12.12. SoveLin hallituksen kokous, Helsinki 12.12. Koulutustyöryhmän kokous, Helsinki 15
Ota rohkeasti yhteyttä SoveLi-tiimiin! Anne Taulu toiminnanjohtaja Puh. 040 511 5941 Virpi Pennanen suunnittelija Puh. 040 551 4468 Tinja Saarela projektipäällikkö Puh. 050 430 8251 Auran kuva SoveLi-tiimi vasemmalta alkaen: tiedottaja Heidi, projektipäällikkö Tinja, toiminnanjohtaja Anne ja suunnittelija Virpi. Heidi Hölsömäki tiedottaja Puh. 050 544 1028 Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@soveli.fi SoveLi edistää yhdenvertaisia liikunnan mahdollisuuksia Soveltava Liikunta SoveLi ry on valtakunnallinen liikuntajärjestö. SoveLi edistää pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia terveyttä edistävään liikuntaan ja aktiiviseen elämäntapaan yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kanssa. SoveLin 17 jäsenjärjestön 1 107 paikallisyhdistykseen kuuluu noin 327 000 henkilöjäsentä. Paikallisyhdistyksissä liikuntaa organisoivat ja toteuttavat 715 liikuntavastaavaa, 740 vapaaehtoista vertaisohjaajaa ja 460 palkattua ammattiohjaajaa. SoveLi tukee paikallisyhdistysten liikuntaa yhteistyössä jäsenjärjestöjensä kanssa kouluttamalla, viestimällä ja vaikuttamalla. Liikunta onnistuu soveltaen! Moni pitkäaikaissairas tai vammainen ihminen tarvitsee liikunnan soveltamista joko jatkuvasti tai tilapäisesti. Kaikki sairaudet tai rajoitteet eivät näy päällepäin. Liikunnan soveltaminen tarkoittaa esimerkiksi asiantuntevaa ohjausta ja osallistujille sopivan liikuntamuodon valintaa kaikkia lajeja voi soveltaa. Liikunnan onnistuminen edellyttää oikeita olosuhteita, kuten esteettömiä tiloja ja sopivia liikuntavälineitä sekä riittävän tarkkaa etukäteistiedottamista. Ennen kaikkea tarvitaan oikeaa asennetta sekä liikkujilta että liikuttajilta: Liikunta onnistuu soveltaen! 16
JÄSENJÄRJESTÖJEN YHTEYSTIEDOT Aivoliitto ry Virpi Lumimäki, järjestösuunnittelija Korkalonkatu 18, 96200 Rovaniemi Puh. 040 7375 879 virpi.lumimaki@aivoliitto.fi Allergia- ja Astmaliitto ry Hannele Kiviranta, aluepäällikkö, Kauppakatu 1, 60100 Seinäjoki Puh. 06 4232 573 ja 040 5259 055 lansisuomi@allergia.fi Epilepsialiitto ry* Marika Halinen, aluesihteeri Lemminkäisenkatu 14 18 A 705, 20520 Turku Puh. 040 511 0135 marika.halinen@epilepsia.fi Hengitysliitto ry* Janne Haarala, liikunnan suunnittelija Hämeenkatu 15 B, 4. krs, PL 832, 33101 Tampere Puh. 020 757 5104 janne.haarala@hengitysliitto.fi Lihastautiliitto ry Sirpa Kälviäinen, järjestösuunnittelija/ liikuntavastaava Perillistenkatu 3, 53100 Lappeenranta Puh. 05 4530 457 ja 050 5992 472 sirpa.kalviainen@lihastautiliitto.fi Mielenterveyden keskusliitto ry* Aino Hokkanen, vs. liikuntasihteeri Hämeenkatu 13 B 4. krs, 33100 Tampere Puh. 050 383 0236 aino.hokkanen@mtkl.fi Psoriasisliitto-Psoriasisförbundet ry Hanna Järvinen, fysioterapeutti Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki Puh. 09 2511 9053 tai 040 4553378 hanna.jarvinen@psori.fi Suomen CP-liitto ry* Tiia Kantanen, ts. liikuntasuunnittelija Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 044 3533 404 tiia.kantanen@cp-liitto.fi Suomen Diabetesliitto ry Petteri Bjurström, järjestösuunnittelija Kirjoniementie 15, 33680 Tampere Puh. 03 2860 428 tai 0400 723 662 petteri.bjurstrom@diabetes.fi Suomen Mielenterveysseura ry Satu Turhala, projektipäällikkö Maistraatinportti 4 A, 7. krs, 00240 Helsinki puh. 040 6526 646 satu.turhala@mielenterveysseura.fi Suomen MS-liitto ry* Riitta Samstén, erikoissuunnittelija PL 15, 21251 Masku puh. 0400 828 536 riitta.samsten@ms-liitto.fi Suomen Nivelyhdistys ry Jyrki Laakso, toiminnanjohtaja PL 1328, 00101 Helsinki Puh. 044 5544 555 jyrki.laakso@niveltieto.net Suomen Osteoporoosiliitto ry Ansa Holm, toiminnanjohtaja Iso Roobertinkatu 10 B 14, 00120 Helsinki Puh. 050 303 8129 ansa.holm@osteoporoosiliitto.fi Suomen Parkinson-liitto ry* Taina Piittisjärvi, kurssivastaava/ fysioterapeutti, liikuntatyöntekijä Suvilinnantie 2, 20900 Turku Puh. 02 2740 435 taina.piittisjarvi@parkinson.fi Suomen Reumaliitto ry* Outi Pautamo, ts. liikuntasuunnittelija Kuntoutumiskeskus Apila Reumantie 6, 36200 KANGASALA Puh. 03 271 6336 tai 0400 596 869 outi.pautamo@reumaliitto.fi Suomen Selkäliitto ry Pirjo Ailanto, selkäneuvonta- ja liikuntatoiminnan asiantuntija Yliopistonkatu 31, 20100 Turku Puh. 040 553 1941 pirjo.ailanto@selkaliitto.fi Suomen Sydänliitto ry* Eeva-Leena Ylimäki, vs. liikunta-asiantuntija Oltermannintie 8, 00620 Helsinki Puh. 0400 333 443 eeva-leena.ylimaki@sydanliitto.fi *Järjestö saa opetus- ja kulttuuriministeriöstä toiminta-avustusta liikuntaan. 17