3 TES: 313013 PL: 01 Merenkulkulaitoksen, Luotsiliitto ry:n ja Suomen Laivanpäällystöliitto ry:n välinen työehtosopimus Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan valtiovarainministeriön sekä Akava-JS ry:n, Palkansaajajärjestö Pardia ry:n ja Valtion yhteisjärjestö VTY ry:n välillä tehtyjä valtion yleisiä virka- ja työehtosopimuksia, elleivät sopijaosapuolet ole toisin sopineet. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala Tämän työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan Merenkulkulaitoksen palveluksessa yksityisoikeudellisessa työsopimussuhteessa oleviin toimihenkilöihin, jotka ovat suorittaneet vähintään perämiehen tai meriupseerin tutkinnon ja jotka toimivat meriliikenneohjaajan tehtävissä. Harjoittelijoihin sopimuksen määräyksiä sovelletaan myöhemmin todetuin rajoituksin. 2 Työsuhteen alkaminen Työsopimuksen tekee työnantajan puolesta kirjallisena merenkulkupiiri. Työsopimuksessa meriliikenneohjaajan toimipaikaksi määritellään ao. meriliikennekeskus. Työsopimuksesta tulee ilmetä, onko työsopimus tarkoitettu olemaan voimassa määräajan tai muutoin katsottava määräaikaiseksi taikka onko työsopimus tarkoitettu olemaan voimassa toistaiseksi. Milloin työsopimus on tarkoitettu olemaan voimassa määräajan tai muuton katsottava määräaikaiseksi, toimihenkilölle on samalla ilmoitettava työkauden pituus joko kalenteriajan mukaan tai muutoin olosuhteisiin soveltuvalla tavalla. Asianomaisella luottamusmiehellä on oikeus tarkastaa kirjalliset työsopimukset.
4 3 Työntekijän velvollisuudet Toimihenkilön tulee suorittaa työnsä huolellisesti noudattaen työnantajan tai tämän edustajan antamia työsuhdetta ja työtehtävien hoitoa koskevia määräyksiä ja ohjeita. Toimihenkilön on vältettävä työssään kaikkea, mikä voi saattaa hänen tai hänen työtoverinsa turvallisuuden vaaranalaiseksi tai turmella työnantajan omaisuutta. Muista toimihenkilöä koskevista velvollisuuksista on säädetty työsopimuslaissa (55/2001). II TYÖAIKA 4 Työaika Kotkan ja Helsingin VTS-asemilla noudatetaan oheisen liitteen mukaista keskeytymätöntä kolmivuorotyöjärjestelmää (liite 1). Archipelago ja West Coast VTS-asemilla noudatetaan työaikalain 7 :n mukaista jaksotyöaikaa (liite 2). III PALKKAUS 5 Palkkaus Toimihenkilön kuukausipalkka määräytyy tämän sopimuksen palkkaliitteen perusteella. Työsuhteen alkuun sijoittuvalta enintään neljän kuukauden pituiselta perehdyttämisajalta toimihenkilölle maksetaan palkkaliitteen mukainen kuukausipalkka sekä matkustussäännön mukaiset korvaukset, siltä osin kuin niiden maksamisen edellytykset täyttyvät. Yksinkertainen tuntipalkka on jaksotyössä (Archipelago ja West Coast) 1/160 ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä (Kotka ja Helsinki) 1/158 säännöllisesti kuukausittain maksettavasta palkkauksesta. 6 Palvelusvuosilisät Peruspalkan lisäksi maksettavat palvelusvuosilisät määräytyvät osapuolten välillä 12.12.2000 tehdyn palveluvuosilisäsopimuksen mukaan.
5 Palvelusvuosilisään oikeuttavaa palvelusaikaa laskettaessa otetaan huomioon myös palvelus Suomessa tai muissa pohjoismaissa alusrekisteriin merkityssä kauppaaluksessa aliperämiehenkirjan, alikonemestarinkirjan, II luokan radiosähköttäjän pätevyystodistuksen taikka vastaavan näitä ylemmän pätevyyskirjan haltijana, mikäli tehtävää täytettäessä on tehtävään valitulta tällaista pätevyyskirjaa tai -todistusta edellytetty. Lisäksi palvelusvuosilisään oikeuttavaksi palvelusajaksi hyväksytään myös muuhun alusrekisteriin merkityssä aluksessa 1.3.2000 jälkeen palveltu edellä sanottu aika. 7 Palkanmaksu Palkka maksetaan toimihenkilön osoittamaan rahalaitokseen kerran kuukaudessa viimeistään kunkin kuukauden viimeisenä varsinaisena työpäivänä. Jos palkanmaksu sattuu sunnuntai-, lauantai- tai juhlapäiväksi, suoritetaan palkka edellisenä pankkien aukiolopäivänä. Tulospalkkio Koulutus 8 Muut korvaukset Piirikohtaisesti voidaan sopia erilaisista tulospalkkausjärjestelmistä. Mikäli työnantaja sopii meriliikenneohjaajan kanssa osallistumisesta henkilöstökoulutukseen työvuorolistan mukaisten työtuntien ulkopuolella, korvataan tällainen koulutusaika vastaavan pituisena palkallisena vapaana. Palkkaus vapaalta määräytyy valtion yleisen virkaja työehtosopimuksen 8 :n mukaisesti. IV TYÖRAUHA JA SEN TURVAAMINEN 9 Luottamusmiehet Luotsiliitto ry:llä on oikeus asettaa luottamusmies ja varaluottamusmies, joiden toimialueena on koko maa sekä tarvittaessa paikallisia luottamusmiehiä, joiden määrästä ja toimialueesta sovitaan kussakin tapauksessa erikseen. Edellä tarkoitettujen luottamusmiesten asemasta, tehtävistä ja niiden hoitamisesta sekä tehtävien hoitamisesta aiheutuvan ansiomenetyksen korvaamisesta samoin kuin luottamusmiesten koulutuksesta ja toimitiloista on sovittu valtion yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa.
6 Edellä todetulle valtakunnalliselle luottamusmiehelle ja varaluottamusmiehelle maksetaan luottamusmiespalkkiota, jonka suuruus on 1.3.2003 lukien 71,23 euroa kuukaudessa. 10 Työnseisausten estäminen Tämän työehtosopimuksen voimassaoloaikana ei saa ryhtyä lakkoon, työnsulkuun tai muuhun niihin verrattavaan toimenpiteeseen, joka kohdistuu tämän työehtosopimuksen määräyksiä vastaan tai tarkoittaa tämän työehtosopimuksen muuttamista. V SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA JA IRTISANOMINEN 11 Työehtosopimuksen voimassaoloaika ja irtisanominen Tämä työehtosopimus on voimassa 15. päivään helmikuuta 2005. Voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommalta kummalta puolelta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden päättymistä. MERENKULKULAITOS LUOTSILIITTO RY SUOMEN LAIVANPÄÄLLYSTÖ- LIITTO RY
PALKKALIITE 1.3.2003 LUKIEN TES: 313013 PL: 01 MERILIIKENNEOHJAAJAT Palkkaryhmä Peruspalkat euroina A (101) 1781,94 B (105) 1831,44 C (102) 1893,33 D (106) 1962,79 E (103) 2045,44 F (107) 2134,27 G (104) 2229,65 H (108) 2394,81 Kuukausipalkat euroina Palvelusvuosilisät 0 I II III IV V VI A (101) 1781,94 1871,04 1964,59 2062,77 2155,61 2231,17 2275,72 B (105) 1831,44 1923,01 2019,16 2120,07 2215,49 2293,15 2338,93 C (102) 1893,33 1988,00 2087,40 2191,72 2290,36 2370,64 2417,97 D (106) 1962,79 2060,93 2163,98 2272,13 2374,39 2457,61 2506,68 E (103) 2045,44 2147,71 2255,10 2367,80 2474,37 2561,10 2612,23 F (107) 2134,27 2240,98 2353,03 2470,63 2581,83 2672,32 2725,68 G (104) 2229,65 2341,13 2458,19 2581,04 2697,21 2791,74 2847,49 H (108) 2394,81 2514,55 2640,28 2772,23 2897,00 2998,54 3058,41 Palvelusvuosilisät euroina I II III IV V VI A (101) 89,10 182,65 280,83 373,67 449,23 493,78 B (105) 91,57 187,72 288,63 384,05 461,71 507,49 C (102) 94,67 194,07 298,39 397,03 477,31 524,64 D (106) 98,14 201,19 309,34 411,60 494,82 543,89 E (103) 102,27 209,66 322,36 428,93 515,66 566,79 F (107) 106,71 218,76 336,36 447,56 538,05 591,41 G (104) 111,48 228,54 351,39 467,56 562,09 617,84 H (108) 119,74 245,47 377,42 502,19 603,73 663,60 Kielilisä (PT: 2788) Luottamusmiespalkkio (PT: 4258 YK:04258 12,61 euroa 71,23 euroa
Tämä Internet-teksti ei ole virallinen versio, eikä Valtiokonttori tai sopimuksen antaja vastaa tietojen oikeellisuudesta eikä tietojen käytön aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista. Hakemistosivulle Valtiokonttori 2003. Aineistoa ei saa julkaista ilman sopimuksen antajan tai Valtiokonttorin lupaa. Ylläpitäjä: Hallinnon ohjaus Kumpulantie 9 PL 14 00531 Helsinki puhelin (09) 772 51, faksi (09) 7725 539 sähköposti: marjukka.kallio@valtiokonttori.fi