MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

Samankaltaiset tiedostot
MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA

PERUSOPETUSLAIN SOVELTAMINEN KAUSALAN KOULUSSA OPISKELUUN JA KURINPITOON LIITTYVISSÄ ASIOSISSA ALKAEN

Kirjaaminen tai päätös Kirjataan (LL 26 a, Ilmoitetaan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. 1 mom.). ja ryhmänohjaajalle. Rehtori tekee päätöksen

SISÄLLYS. N:o 477. Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003

Tässä esityksessä on kustakin pykälästä esillä vain ne momentit, joihin esitetään muutoksia.

Hiukkavaaran koulun järjestyssäännöt

Perusopetuslain 35 mukaan oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

Koulutuksen lainsäädäntö (Annika Hongiston kokooma) Perusopetuslaki ja asetus Lukiolaki ja asetus Julkisuus ja tietosuoja opetustoimessa

KURINPITO KUULEMINEN ILMOITUS KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! Kyllä. Hallinnollinen päätös.

Ilmoitetaan huoltajalle sähköisen yhteydenpitovälineen kautta.

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM!

PERUSOPETUSTA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ. Pasi Hieta Perusopetuksen apulaisrehtori

Sateenkaaren erityiskoulu Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Järjestyssääntöjen soveltaminen Kontiolahden kunnassa

PUUTTUMISKEINO KUULEMINEN ILMOITTAMINEN KIRJAAMINEN TOIMIVALTA HUOM! oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus

ERÄIDEN PERUSOPETUSLAIN KURINPITOA KOSKEVIEN SÄÄNNÖSTEN TARKISTAMINEN

Suunnitelma kasvatus ja kurinpitokeinojen käyttämisestä Harjavallan kaupungin peruskouluissa.

Huoltajalle ilmoitus Wilma-viestillä

Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä

1 Suunnitelma ojentamis ja kurinpito ja turvaamismenettelyjen toteuttamista

Oppilaana Valkeavuoren koulussa

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Kasvatuksellinen ja kurinpidollinen ohjeistus

Suunnitelma kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä. Kemiönsaaren kunnan perusopetuksessa

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. perusopetuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Perusopetuslain muutos ja muuta ajankohtaista

Oulun perusopetuksen rehtorin koulurauhapaketti. -lakitekstejä, diat 1-20

Kokkolan koulujen työrauhaohjeistus

Mäntyharjun lukion järjestyssääntö

LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET

1. ELOKUUTA 2016 KERAVAN LUKIO JA AIKUISLUKIO, SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ TUOMI PERTTI

- KASVATUSKESKUSTELUIDEN SEKÄ KURINPITOTOIMIEN KÄYTTÄMISTÄ VARTEN SEKÄ - ESINEIDEN JA AINEIDEN MAHDOLLISTA HALTUUNOTTAMISTA VARTEN

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA

Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 90/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi perusopetuslain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Opiskeluhuoltosuunnitelmat

Työrauha koulussa. ojentaminen ja kurinpito sekä kielletyt esineet ja aineet. Perusopetuksen kasvatuskeskustelua ja kurinpitoa koskeva suunnitelma

Perusopetuslain muutos

LOUNAIS-HÄMEEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

OPISKELIJAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

Julkisuus ja tietosuoja oppilashuollon asioissa Hallintojohtaja Matti Lahtinen

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 88/2003 vp

Keudan järjestyssääntö Hyväksytty yhtymähallituksessa

Eduskunta Sivistysvaliokunta. Liite 2 Lausuntoon HE 206/2016 vp. Luonnos pykälämuutoksiksi. Määräaikainen erottaminen perusopetuksessa

(3) Suorittamattomista jälki-istunnoista tehdään merkintä lukuvuositodistuksiin.

KARSTULAN PERUSKOULUN KASVATUSOHJEISTUS JA SEURAAMUSPOLKU

Jyväskylän ammattiopiston järjestyssäännöt

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 181/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi perusopetuslain,

LIITE 3. Loimaan lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja siihen liittyvistä menettelytavoista alkaen

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti

KOULUTUKSEN LAINSÄÄDÄNTÖ KÄYTÄNNÖSSÄ SÄÄDÖKSET

Oikeuksista, vastuista ja velvollisuuksista Ari Rusi

Uudet työrauhan turvaamista koskevat säännökset

Järjestyssäännöt ja suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Sastamalan oppilaitosten järjestyssäännöt

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 123/2007 vp. Hallituksen esitys laiksi Helsingin eurooppalaisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä

GUMERUKSEN KOULU JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kurinpitomenettely Toimintatapa/kuuleminen Ilmoittaminen Kirjaaminen Toimivalta Tarkennuksia

Jyväskylän yliopiston normaalikoulun lukion suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

SUUNNITELMA KURINPITOKEINOJEN KÄYTTÄMISESTÄ JA NIIHIN LIITTYVISTÄ MENETTELYTAVOISTA. SASKY koulutuskuntayhtymä

Selvitysluonnoksesta annetut lausunnot

OPAS PERUSKOULULAISTEN HUOLTAJILLE. Työrauhan ylläpito koulussa. ojentaminen ja kurinpito, kielletyt esineet ja aineet

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

Pag e. Lukion työskentelyä ohjaavat lukiolaki, lukioasetus, opetushallituksen ohjeet, koulutoimen toimintasääntö ja järjestyssäännöt.

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Perälän koulun järjestyssäännöt

Muille kuin oppivelvollisille järjestettävästä perusopetuksesta säädetään 46 :ssä.

pedagogisen tuen ryhmä

Tässä laissa säädetään nuorille ja aikuisille annettavasta ammatillisesta peruskoulutuksesta ja siinä suoritettavista tutkinnoista.

Vatialan koulun järjestyssäännöt

11 Koulutuslautakunta, toimiala, kokoonpano ja tehtävät

SIVISTYSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 18/2002 vp. hallituksen esityksen laeiksi perusopetuslain, ammatillisesta koulutuksesta annetun

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin. JEDU SORA toimikunta

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n, Suomen rehtoreiden, Opsian sekä Suomen Vanhempainliiton esitys perusopetuslain muuttamiseksi

Päihteisiin liittyvät kurinpito- ja ojentamismahdollisuudet sekä turvaamistoimenpiteet koulussa. lakimies Anu Kangaste 2014

KIRKONKYLÄN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Kurinpitosuunnitelma Oulaisten perusopetus

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNTÖ

Opetuksen tavoitteena on lisäksi turvata riittävä yhdenvertaisuus koulutuksessa koko maan alueella.

TOIMINTAOHJE. Opiskeluoikeuden ja kurinpitoasioiden toimielin JEDUn SORA-toimikunta

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI /628

RAUTJÄRVEN ASEMAN KOULUN JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Järjestyssääntöjen tarkoitus

Työrauha ja osallisuus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS Oppivelvollisille tarkoitetun perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT. Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia

Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke

Kuka huolehtii rehtorista?

Koulurauhaasiakirja. Rehtorikokoukset ja Opetus- ja varhaiskasvatusltk

HY Viikin normaalikoulun lukio LOPS 2016 LIITE 4. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Rauman normaalikoulun työrauhaan liittyvä ohjeistus ja kurinpito voimaan tulleiden perusopetuslain muutosten ja täydennysten mukaisesti

MUUTOS AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEISIIN 2015

PIETARSAAREN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA vuosiluokille 1 9, 2005

Transkriptio:

Hakaniemenkatu 2 Hagnäsgatan 2 PL 380 PB 380 00531 HELSINKI 00531 HELSINGFORS Puhelin (09) 774 775 Telefon (09) 774 775 MUISTIO LIITE 1 21.5.2003 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN MUISTIO OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/ OPPILAITOKSEN YHTEISTYÖTÄ SEKÄ TURVALLISUUTTA KOSKEVISTA LAKIMUUTOKSISTA 1. TAUSTAA Perusopetuslakia, lukiolakia ja ammatillisesta koulutuksesta annettua lakia täydennettiin siten, että aiempaaselkeämmin korostetaan lasten ja nuorten kehitykseen liittyvien vaikeuksien ennalta ehkäisemistä ja varhaista puuttumista näihin vaikeuksiin ja että edistetään hyvää oppimista sekä oppilaiden psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Lakeja täydennettiin siten, että opetussuunnitelman perusteisiin lisättiin oppilas- opiskelijahuollon sekä kodin ja koulun yhteistyön keskeiset periaatteet ja lakeihin oppilashuoltoa ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset. Perusopetuksessa säädettiin oppilaan oikeudesta saada opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa säädettiin opiskelijan ohjaamisesta hakeutumaan hänen käytettävissään oleviin terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluihin. Huoltajan mahdollisuuksia valvoa oppivelvollisuuden suorittamista parannettiin velvoittamalla opetuksen järjestäjä ilmoittamaan oppilaan luvattomista poissaoloista. Lasten ja nuorten turvallista opiskeluympäristöä koskevia säännöksiä täydennettiin siten, että oppilaiden ja opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä laaditaan erillinen suunnitelma, sekä säätämällä järjestyssäännöt pakollisiksi. Rehtorin ja opettajan valtuuksia järjestyksenpitoon on täydennetty. Säädettiin eräissä tapauksissa mahdollisuudesta erottamisrangaistuksen täytäntöönpanoon lainvoimaa vailla olevana. Kokeilua ja muutoksenhakua koskevia säännöksiä on tarkistettu. Lait on hyväksytty eduskunnassa 17.2.2003 ja ne tulevat voimaan vahvistamisen jälkeen 1.8.2003. Alkuperäiset asiakirjat eduskunnan vastaus EV 302/2003, hallituksen lakiesitys HE 205/2002 ja sivistysvaliokunnan mietintö SiVM 18/2002 ovat luettavissa Eduskunnan www-sivuilla (www.eduskunta.fi Asiat ja asiakirjat, Asioiden käsittelyvaiheet). Asiakirjaa haettaessa asian tunnukseksi lomakkeelle merkitään HE 205/2002. Hallituksen esityksen 205/2002 ja sivistysvaliokunnan mietinnön 18/2002 perusteluosioissa on kuvattu tarkemmin oppilashuollon rakennetta, aiempaa ohjaavaa lainsäädäntöä sekä oppilashuollon kehittämistarpeita.

2. KESKEISET OPPILASHUOLTOA, KODIN JA KOULUN/OPPILAITOSTEN YHTEISTYÖTÄ JA TURVALLISTA OPISKELUYMPÄRISTÖÄ KOSKEVAT LAKIMUUTOKSET 2.1. Laki perusopetuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan 21 päivänä elokuuta 1998 annetun perusopetuslain (628/1998) 3 :n 2 momentti, 14 :n 2 ja 3 momentti, 20, 26 :n 1 momentti, 31 :n 1 momentti, 36 ja 42, sellaisena kuin niistä on 14 :n 3 momentti laissa 1288/1999, sekä lisätään 15 :ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi, 17 :ään uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 ja 4 momentti siirtyy 4 ja 5 momentiksi, 18 :ään uusi 2 momentti, 22 :ään uusi 3 momentti, 26 :ään uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 3 momentiksi, 29 :ään uusi 2-4 momentti, lakiin uusi 31 a ja 36 a-36 c seuraavasti: 3 Opetuksen järjestämisen perusteet Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä. 14 Tuntijako ja opetussuunnitelman perusteet Opetushallitus päättää perusopetuksen eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien, oppilaanohjauksen ja muun tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteista ja keskeisistä sisällöistä sekä kodin ja koulun yhteistyön ja oppilashuollon keskeisistä periaatteista ja opetustoimeen kuuluvan oppilashuollon tavoitteista (opetussuunnitelman perusteet). Opetusministeriö valmistelee 1 momentissa tarkoitetun tuntijakoa koskevan päätöksen esiopetusta koskevilta osiltaan yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Opetushallitus valmistelee 2 momentissa tarkoitetun opetussuunnitelman perusteita koskevan päätöksen esiopetusta, oppilashuoltoa sekä kodin ja koulun yhteistyötä koskevilta osiltaan yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen kanssa. 15 Opetussuunnitelma Opetussuunnitelma tulee, siltä osin kuin sen perusteista säädetään 14 :n 3 momentissa, laatia yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten kanssa. Opetuksen järjestäjän tulee määrätä myös kodin ja koulun yhteistyön sekä opetussuunnitelman perusteiden mukaisen oppilashuollon järjestämistavasta. 7 luku Oppivelvollisuus sekä oppilaan oikeudet ja velvollisuudet 26 Oppivelvollisuuden suorittaminen Oppivelvollisen on osallistuttava tämän lain mukaisesti järjestettyyn perusopetukseen tai saatava muulla tavalla perusopetuksen oppimäärää vastaavat tiedot. Edellä 25 :n 2 momentissa tarkoitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan tulee osallistua oppivelvollisuuden alkamisvuonna

järjestettävään esiopetukseen. Opetuksen järjestäjän tulee seurata perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle. Oppivelvollisen huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua. 29 Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön Opetuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista ja toteutumista. Opetushallituksen tulee opetussuunnitelman perusteissa antaa määräykset tämän suunnitelman laatimisesta. Opetuksen järjestäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt tai antaa muut koulussa sovellettavat järjestysmääräykset, joilla edistetään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Edellä 3 momentissa tarkoitetussa järjestyssäännössä ja muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa kouluyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä. Lisäksi määräyksiä voidaan antaa koulun omaisuuden käsittelystä sekäoleskelusta ja liikkumisesta koulurakennuksissa ja koulun alueella. 31 a Oppilashuolto Oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoon sisältyvät opetuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen oppilashuolto sekä oppilashuollon palvelut, jotka ovat kansanterveyslaissa (66/1972) tarkoitettu kouluterveydenhuolto sekä lastensuojelulaissa (683/1983) tarkoitettu kasvatuksen tukeminen. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaalle, jonka käyttäytyminen on aiheuttanut jäljempänä 36 :n 1 momentissa tarkoitetun kurinpitorangaistuksen tai jolta opetus on evätty jäljellä olevan työpäivän ajaksi 36 :n 2 tai 3 momentin nojalla, järjestetään tarvittava oppilashuolto. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa 36 :n 2 ja 3 momentin tarkoittamien toimenpiteiden jälkeen. 36 Kurinpito Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan

valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään. PIETARSAAREN PERUSOPETUKSEN 36 a Menettely kurinpitoasiassa ja erottamisen täytäntöönpano Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle ja oppilaan määräaikaista erottamista on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ennen kurinpitorangaistuksen antamista on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Muista 36 :ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle ja opetuksen epäämisestä tarvittaessa koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Määräaikaisesta erottamisesta ja kirjallisesta varoituksesta tulee antaa päätös, ja muut 36 :ssä tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata. Opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan. Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta on voimassa, mitä hallintolainkäyttölain (586/1996) 31 :n 1 ja 2 momentissa ja 32 :ssä säädetään, ja lisäksi, mitä jäljempänä 4 momentissa säädetään. Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut, ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön sen estämättä, ettei päätös ole lainvoimainen. Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta on päätettävä samalla kun määräaikaisesta erottamisesta päätetään. Rehtorin ja opettajan päätösvallasta jälki-istunnon määräämisessä sekä 36 :n 2-4 momentissa tarkoitetusta asiasta säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 36 b Häiritsevän ja turvallisuutta vaarantavan oppilaan poistaminen Rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta oppilas, joka ei noudata 36 :n 2 momentissa tarkoitettua poistumismääräystä. Rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa koulun alueelta oppilas, joka ei poistu saatuaan tiedon 36 :n 3 momentissa tarkoitetusta opetuksen epäämisestä. Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Rehtori ja opettaja voivat 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain (39/1889) 4 luvun 6 :n 3 momentissa ja 7 :ssä. 36 c Kurinpitomenettelyn suhde syytteen vireilläoloon ja tuomioistuimen ratkaisuun Sinä aikana, jolloin oppilasta vastaan on vireillä syyte yleisessä tuomioistuimessa, ei häntä vastaan samasta syystä saa aloittaa tai jatkaa kurinpitomenettelyä. Jos tuomioistuin on vapauttanut oppilaan syytteestä, ei kurinpitomenettelyä saa aloittaa tai jatkaa samasta syystä muutoin kuin sellaisen menettelyn perusteella, jota ei ole katsottava rikokseksi, mutta josta voidaan rangaista kurinpidollisesti.

Jos tuomioistuin on tuominnut oppilaan rangaistukseen, ei hänelle saa samasta syystä määrätä kurinpitorangaistusta. Oppilas saadaan kuitenkin erottaa määräajaksi, jos se oppilaan tekemän rikoksen tai siihen liittyvien seikkojen perusteella on perusteltua. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200. Tämän lain 14 :n 2 momentissa tarkoitetut kodin ja koulun välisen yhteistyön ja oppilashuollon keskeiset periaatteet ja opetustoimeen kuuluvan oppilashuollon tavoitteet sekä 29 :n 2 momentissa tarkoitetut määräykset sisällytetään opetussuunnitelman perusteisiin, joiden mukaan laaditut opetussuunnitelmatotetaan käyttöön kullakin vuosiluokalla opetushallituksen määrääminä ajankohtina, viimeistenkin vuosiluokkien osalta viimeistään 1.8.2006. Kodin ja koulun yhteistyön ja oppilashuollon järjestämistavasta sekä 29 :n 2 momentissa tarkoitetusta suunnitelmasta päätetään niin, että päätökset tulevat voimaan samanaikaisesti kuin mainittujen opetussuunnitelman perusteiden mukaan laadittu opetussuunnitelma otetaan käyttöön kullakin vuosiluokalla. Tämän lain 29 :n 3 momentin mukaiset järjestyssäännöt tai muut koulussa sovellettavat järjestysmääräykset tulee ottaa käyttöön viimeistään 1 päivänä elokuuta 2003. Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöön panemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin. Helsingissä 17 päivänä helmikuuta 2003 7. Lisätietoja Eduskunnan hyväksymän lain asiakirjat Eduskunnan vastaus (EV 302/2003), Hallituksen lakiesitys (HE 05/2002) ja sivistysvaliokunnan mietintö (SiVM 18/2002) ovat nähtävissä Eduskunnan wwwsivuilla www.eduskunta.fi Asiat ja asiakirjat Asioiden käsittelyvaiheet. Asiakirjaa haettaessa asian tunnukseksi omakkeelle merkitään HE 205/2002. Heti lain vahvistamisen jälkeen uudet koululakien muuttamistakoskevat lait ja vastaavat asetukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa osoitteesta www.oph.fi. Rikoslain muutos on hyväksytty eduskunnassa, mutta lakia ei ole vielä vahvistettu. Lakimuutosta koskevat asiakirjat EV 261/2002, hallituksen lakiesitys - HE 44/2002 ovat luettavissa eduskunnan wwwsivuilla www.eduskunta.fi Asiat ja asiakirjat Asioiden käsittelyvaiheet. Asiakirjaa haettaessa asian tunnukseksi lomakkeelle merkitään HE 44/2002. Tämä tiedote sekä siihen liittyvä muistio ja tiedote sekä linkit koululakeihin ovat luettavissa ja kopioitavissa osoitteessa www.oph.fi. Opetushallituksen sivuille kootaan osoitteeseen www.edu.fi oppilashuoltoa koskevaan osioon muuta lakimuutokseen liittyvää ohjausta sekä tietoa aiheeseen liittyvästä koulutuksesta ja muusta tukiaineistosta. Lisätietoja asiasta Perusopetus sekä nuorten ja aikuisten lukiokoulutus Opetusneuvos Erkki Merimaa, 09-77 47 72 89, Opetusneuvos Jorma Kauppinen, 09-77 47 72 64 Ylitarkastaja Heidi Peltonen, 09-77 47 72 71 Ammatillinen koulutus Opetusneuvos Juhani Pirttiniemi, 09-77 47 71 10 Opetusneuvos Aira Rajamäki, 09-77 47 73 37 Aikuiskoulutus Opetusneuvos Soila Rikkinen, 09-77 47 77 23

Ruotsinkielinen koulutus Undervisningsrådet Krisse Hannén, 09-77 47 73 13 16