1
Työelämän murros ja aikuiskoulutuksen kipupisteet SAK:n seminaari 23.5.2016 Aikuisten osaaminen PIAACtutkimuksen valossa Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2
Kansainvälinen aikuistutkimus PIAAC PIAAC: Programme for the International Assessment of Adult Competencies Tutkimukseen osallistui 24 maata Kohdejoukkona kaikki 16 65-vuotiaat maassa asuvat henkilöt Suomessa kohdejoukko noin 3,5 miljoonaa, joista edustava otos Suomessa tutkimukseen osallistui 5 464 henkilöä Tiedonkeruu: elokuu 2011 maaliskuu 2012 Tilastokeskuksen haastattelijat toteuttivat tiedonkeruun (taustakysely ja arviointitehtävien teko) käyntihaastatteluina Arvioinnin kohteena arkielämässä ja työssä tarvittavat tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaidot: Lukutaito Numerotaito Tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito Arviointi perustui itsenäiseen tehtävien tekemiseen tietokoneella tai tehtävävihkoon 3
Tiedon käsittelyn ja hallinnan perustaidot Lukutaito Kirjoitettujen tekstien ymmärtäminen, arvioiminen ja käyttäminen sekä niiden lukemiseen sitoutuminen. Mukana myös erilaisilla sähköisillä näyttöruuduilla esitettävät tekstit. Numerotaito Yksilön kyky hankkia, käyttää, tulkita ja viestiä numeerista tietoa. Tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito Yksilön kyky hyödyntää digitaalisia viestintävälineitä ja tietoverkkoja tiedon hankkimisessa, arvioimisessa, viestinnässä ja käytännön toiminnassa. HUOM! Arvioidaan arkielämässä ja työssä tarvittavia perustaitoja, ei asiantuntijatason taitoja ja tietoja. 4
Miten osaamista arvioitiin Osaamista arvioitiin tekemällä tehtäviä, jotka muistuttivat erilaisia työ- ja arkielämän todellisia tilanteita, joissa vastaajan pitää käyttää arvioinnin kohteena olevia taitoja. Kullekin henkilölle laskettiin hänen tekemiensä tehtävien perusteella hänen osaamistaan kuvaava pistemäärä (vaihteluväli 0 500). Osaamispistemäärien perusteella määriteltiin lisäksi, mille suoritustasolle henkilö sijoittui. Tasojen määrittely tehtiin tehtävien vaikeuden ja vaativuuden perusteella. Lukutaidossa ja numerotaidossa on viisi suoritustasoa: Taso 1 on alin ja taso 5 on korkein. Ongelmanratkaisussa tasoja on 3: Taso 1 on alin ja taso 3 korkein. Lisäksi osa henkilöistä jäi tason 1 alapuolelle. 5
Suomi on kansainvälisessä vertailussa huipulla Suomi Ruotsi Alankomaat Japani Norja Tanska Australia Belgia (Flanderi) Kanada Slovakia Tšekki Saksa Viro Iso-Britannia (E, PI) Itävalta Korea Yhdysvallat Puola Irlanti Ranska Kypros Espanja Italia % PIAAC-maat kokonaissijoituksen mukaisessa järjestyksessä Ongelmanratkaisutaito Tasot 2,3 Numerotaito Tasot 3,4,5 Lukutaito Tasot 3,4,5 0 10 20 30 40 50 60 70 80 Järjestys Maa L N PS KA Järjestys Suomi 2 2 2 2,0 1 Ruotsi 4 3 1 2,7 2 Alankomaat 3 4 3 3,3 3 Japani 1 1 10 4,0 4 Norja 6 5 4 5,0 5 Tanska 12 6 5 7,7 6 Australia 5 13 6 8,0 7 Belgia (Flanderi) 9 8 11 9,3 8 Kanada 10 14 7 10,3 9 Slovakia 8 7 17 10,7 10 Tšekki 11 9 12 10,7 11 Saksa 15 11 8 11,3 12 Viro 7 12 16 11,7 13 Iso-Britannia (E, PI) 14 16 9 13,0 14 Itävalta 17 10 13 13,3 15 Korea 13 15 15 14,3 16 Yhdysvallat 16 21 14 17,0 17 Puola 18 17 19 18,0 18 Irlanti 19 19 18 18,7 19 Ranska 20 18 19,0 20 Kypros 21 20 20,5 21 Espanja 22 23 22,5 22 Italia 23 22 22,5 23 6
Mutta vaihtelu maan sisällä on suurta Väestön jakaantuminen eri suoritustasoille Suomessa 100 % 8 90 % 22 19 80 % 33 70 % Taso 4/5 60 % 38 41 50 % Taso 3 Taso 2 29 Taso 1 40 % 30 % Alle tason 1 Tieto puuttuu 29 27 11 20 % 10 % 8 10 19 0 % 03 0 3 Lukutaito Numerotaito Ongelmanratkaisutaito Tasolla 1 tai sen alapuolella olevien lukumäärät: Lukutaidossa 370 000 Numerotaidossa 450 000 Luku- ja numerotaito yhdessä 280 000 Tietotekniikkaa soveltava ongelmanratkaisutaito: Tason 1 alapuolella 385 000 Tieto puuttuu 650 000 1) Ei kokemusta tietokoneen käytöstä 123 000 (4 %) 2) EpäonnistuI tietokoneen käyttötaitotestissä 182 000 (5 %) 3) Ei halunnut tehdä tehtäviä tietokoneella 340 000 (10 %) 7
Koulutusluokitus Alkuperäisestä koulutusluokituksesta muodostettiin viisi luokkaa: 1. perusaste (enintään peruskoulu tai vastaava, eli enintään ISCED 2) 2. ammatillinen koulutus (ammatillinen kouluasteen/keskiasteen/toisen asteen tutkinto, ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto eli ISCED 3 sekä erikoisammattitutkinto ISCED 4) 3. lukio (ISCED 3) 4. opistoaste (aiemmin käytössä ollut ammatillinen opistoasteen tutkinto eli ISCED 5B) 5. korkea-aste (ammattikorkeakoulututkinto, alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, lisensiaatin ja tohtorin tutkinto eli ISCED 5A ja 6). Koulutus Painottamaton Lukutaito Numerotaito Ongelmanratkaisu n % Ka Kh Ka Kh Ka Kh Perusaste 973 17.8 261 52 256 52 277 42 Ammatillinen koulutus 1 741 31.9 273 44 267 46 273 40 Lukio 573 10.5 311 45 303 48 312 36 Opistoaste 834 15.3 294 39 291 41 284 37 Korkea-aste 1 313 24.0 319 42 315 45 309 38 Tieto puuttuu 30 0.5 Kaikki 5 464 100.0 288 51 282 52 289 42 8
Koulutuksen ja lukutaidon yhteys Suomessa 9
Koulutuksen ja numerotaidon yhteys Suomessa 10
Koulutuksen ja ongelmanratkaisutaidon yhteys Suomessa 11
Koulutusryhmien väliset erot lukutaidossa ikäryhmittäin Suomessa 340 Lukutaito 330 320 310 300 290 280 270 260 Perusaste Ammatillinen koulutus Lukio Opistoaste Korkea-aste 250 240 230 16-24 v 25-34 v 35-44 v 45-54 v 55-65 v 12
AMMATILLINEN KOULUTUS Lukutaidon maakeskiarvot PIAAC country means in VET group: Literacy Japan 288 Netherlands 279 Australia 276 Sweden 273 Finland 273 Canada 270 Republic of Korea 270 Czech Republic 268 Austria 267 Norway 267 OECD Average 266 United States 266 Ireland 265 Estonia 265 Slovak Republic 264 England and NI (UK) 263 Germany 262 Denmark 259 Poland 254 France 253 Spain 246 220 230 240 250 260 270 280 290 300 13
AMMATILLINEN KOULUTUS Lukutaidon maakeskiarvot ikäryhmittäin 300 290 280 270 260 250 240 PIAAC country means in VET by age group: Literacy OECD Average Australia Austria Canada Czech Republic Denmark Estonia Finland France Germany Ireland Japan Netherlands Norway Poland Republic of Korea Slovak Republic Sweden United States England and NI (UK) 16-24 years 25-34 years 35-44 years 45-54 years 55-65 years 14
Koulutusryhmien väliset erot numerotaidossa ikäryhmittäin Suomessa 340 Numerotaito 330 320 310 300 290 280 270 260 Perusaste Ammatillinen koulutus Lukio Opistoaste Korkea-aste 250 240 230 16-24 v 25-34 v 35-44 v 45-54 v 55-65 v 15
AMMATILLINEN KOULUTUS Numerotaidon maakeskiarvot PIAAC country means in VET group: Numeracy Japan Netherlands Austria Sweden Denmark Czech Republic Norway Finland Australia Germany OECD Average Estonia Slovak Republic Canada Republic of Korea England and NI (UK) Ireland United States Poland France Spain 242 244 253 252 250 249 276 274 273 270 270 267 266 265 264 262 262 262 261 260 282 220 230 240 250 260 270 280 290 16
AMMATILLINEN KOULUTUS Numerotaidon maakeskiarvot ikäryhmittäin 290 PIAAC country means in VET by age group: Numeracy OECD Average Australia Austria Canada 280 Czech Republic Denmark Estonia 270 Finland France Germany 260 Ireland Japan Netherlands 250 Norway Poland Republic of Korea 240 Slovak Republic Sweden United States 230 16-24 years 25-34 years 35-44 years 45-54 years 55-65 years England and NI (UK) 17
Koulutusryhmien väliset erot ongelmanratkaisutaidossa ikäryhmittäin Suomessa 340 Ongelmanratkaisutaito 330 320 310 300 290 280 270 260 Perusaste Ammatillinen koulutus Lukio Opistoaste Korkea-aste 250 240 230 16-24 v 25-34 v 35-44 v 45-54 v 55-65 v 18
AMMATILLINEN KOULUTUS Ongelmanratkaisutaidon maakeskiarvot PIAAC country means in VET group: Problem solving Japan Australia Austria Netherlands Sweden Norway Czech Republic Finland Canada Germany Republic of Korea Selected countries OECD Average Ireland Denmark Slovak Republic Estonia England and NI (UK) Poland 255 259 262 264 267 269 274 274 273 272 272 271 271 271 281 281 281 280 278 240 245 250 255 260 265 270 275 280 285 Huom: Italia, Espanja, Kypros ja Ranska eivät osallistuneet ongelmanratkaisuun 19
AMMATILLINEN KOULUTUS Ongelmanratkaisutaidon maakeskiarvot ikäryhmittäin 310 300 290 280 270 260 250 240 230 PIAAC country means in VET by age group: Problem solving OECD Average Australia Austria Canada Czech Republic Denmark Estonia Finland Germany Ireland Japan Netherlands Norway Poland Republic of Korea Slovak Republic Sweden England and NI (UK) 16-24 years 25-34 years 35-44 years 45-54 years 55-65 years Huom: Italia, Espanja, Kypros ja Ranska eivät osallistuneet ongelmanratkaisuun 20
AMMATILLINEN KOULUTUS Miesten ja naisten erot luku- ja numerotaidossa Suomessa Erotus: Miesten keskiarvo naisten keskiarvo Erotus > 0: Miehet ovat parempia Erotus < 0: Naiset ovat parempia 21
AMMATILLINEN KOULUTUS Lukutaito ammatti- ja ikäryhmittäin Suomessa ISCO 1-3 ISCO 4-5 ISCO 6-8 ISCO 9 Johto ja asiantuntijat Toimisto- ja palvelutyöntekijät Koulutetut suorittavan työn tekijät Muut työntekijät 22
AMMATILLINEN KOULUTUS Numerotaito ammatti- ja ikäryhmittäin Suomessa ISCO 1-3 ISCO 4-5 ISCO 6-8 ISCO 9 Johto ja asiantuntijat Toimisto- ja palvelutyöntekijät Koulutetut suorittavan työn tekijät Muut työntekijät 23
Aikuiskoulutukseen osallistumisen yhteys lukutaitoon Suomessa Aikuiskoulutukseen vuoden aikana osallistuneiden ja eiosallistuneiden lukutaidon pistemäärien erotus Suomessa 35 30 25 20 15 Raakapistemäärien erotus Erotus kun ikä, koulutus sukupuoli, ammatti ja kielitaito kontrolloitu 10 5 0-5 Työhön liittyvä Muu Työhön liittyvä Muu Formaali Formaali Formaali Non-formaali Non-formaali Non-formaali HUOM! Yksi lisävuosi muodollista koulutusta vastaa keskimäärin 7 pisteen lisäystä lukutaidon asteikolla. 24
Aikuiskoulutukseen osallistumisen yhteys numerotaitoon Suomessa HUOM! Yksi lisävuosi muodollista koulutusta vastaa keskimäärin 7 pisteen lisäystä numerotaidon asteikolla. 25
Aikuiskoulutukseen osallistumisen yhteys tietotekniikkaa soveltavaan ongelmanratkaisutaitoon Suomessa HUOM! Yksi lisävuosi muodollista koulutusta vastaa keskimäärin 4 pisteen lisäystä ongelmanratkaisutaidon asteikolla. 26
Yhteenvetoa Ammatillisen koulutuksen hankkineet ovat Suomessa keskimäärin vain hieman peruskoulun tai vastaavan koulutuksen saaneita parempia luku- ja numerotaidossa Lukutaidoltaan ammatillisen koulutuksen hankkineet ovat kansainvälisessä vertailussa viiden parhaan maan joukossa Numerotaidoltaan ammatillisen koulutuksen hankkineet ovat vain hieman OECD-maiden keskiarvon yläpuolella Luku- ja numerotaidon taso vaihtelee ammatillisen koulutuksen hankkineiden(kin) kesken suuresti 27
Yhteenvetoa Ammatillisen koulutuksen hankkineista: 16 34-vuotiaat ovat lukutaidoltaan kansainvälisessä vertailussa huipulla (2. sija) Myös 25 34-vuotiaat ovat numerotaidoltaan kansainvälisessä vertailussa huipulla (2. sija) Sen sijaan 55 65 -vuotiaat ovat taidoiltaan keskimäärin jopa alle OECD-maiden keskiarvon Numerotaidossa miehet ovat naisia parempia kaikissa ikäryhmissä Lukutaidossa naiset ovat miehiä parempia vain 25 34-vuotiaiden ikäryhmässä 28
Yhteenvetoa Vaihtelua on ammattiryhmien välillä Ikäryhmien, ammattiryhmien ja sukupuolten väliset erot osaamisessa ovat kuitenkin keskimäärin suunnilleen samat VETryhmässä kuin koko väestössä Mutta: Koulutusryhmien väliset tasoerot keskimääräisessä osaamisessa ovat hyvin selvät Riittääkö VET-ryhmän osaaminen vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin? Mistä VET-ryhmän keskimäärin heikko osaaminen johtuu? Heikoista pohjataidoista ja koulutukseen valikoitumisesta? Koulutuksen laadusta? Yleisten aineiden vähäisestä osuudesta? Tulokset korostavat sekä ammatillisen koulutuksen että perusopetuksen kehittämistarpeita 29
Haasteita Perustaidoiltaan heikot eivät useinkaan itse tiedosta taitojensa riittämättömyyttä. Heikot taidot voivat olla arka asia henkilölle itselleen. Tärkeätä onkin pyrkiä viestimään heikkojen perustaitojen yleisyydestä ja tarjolla olevasta koulutuksesta. Koulutuksessa on tärkeää huomioida kunkin oppijan yksilölliset tarpeet ja lähtötaso. Niille aikuisille, joilla on selviä ongelmia perustaidoissa, tarvittaisiin pitkäkestoista ja intensiivistä koulutusta. 30
Haasteita Työelämän jatkuvien muutosten myötä yleistaitojen hallinnasta on tullut entistä olennaisempi osa hyvää ammattitaitoa ja keskeinen työelämässä ja tietoyhteiskunnassa menestymisen edellytys. Työelämän tuottavuuden ja laadun parantuminen, työllisyyden kasvu ja työurien pidentyminen edellyttävät hyvien ammatillisten taitojen ohella kykyä käyttää ja kehittää perustaitoja. Perustaitojen hallinnassa on kysymys myös tasaarvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Tasa-arvon näkökulmasta ei voi olla hyväksyttävä tilanne, jos joiltain väestöryhmiltä puuttuvat yhteiskunnassa pärjäämiseen tarvittavat perustaidot. 31
Lisää tietoa PIAAC:sta Nettisivut: www.oecd.org/site/piaac/ www.piaac.fi Raportit: Malin, A., Sulkunen, S., & Laine, K. (2013). Kansainvälisen aikuistutkimuksen tuloksia. PIAAC 2012. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2013: 19. http://www.minedu.fi/opm/julkaisut/2013/piaac_2012.html OECD (2013). OECD Skills Outlook 2013: First Results from the Survey of Adult Skills. OECD Publishing. http://skills.oecd.org/skillsoutlook.html OECD (2013). The Survey of Adult Skills: Reader s Companion. OECD Publishing. http://skills.oecd.org/documents/survey_of_adult_skills_readers_companion.pdf OECD (2015). OECD Skills Studies. Data Policy Reviews of Adult Skills: Finland. Preliminary version. Paris: OECD Publishing. http://www.minedu.fi/export/sites/default/opm/koulutus/artikkelit/piaac/liitteet/ adultskillsfinland.pdf 32
Kiitos! antero.malin@jyu.fi 33