Markkinaraportti / maaliskuu 2013
|
|
|
- Eeva-Liisa Aho
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Markkinaraportti / maaliskuu 213 Helsingin yöpymiset 5 % miinuksella Yöpymisten määrä väheni maaliskuussa Helsingissä 5, %. Miinusta tuli sekä kotimaasta yöpymisten vähentyessä 7,8 % että ulkomailta, josta tilastoitiin 2,1 % vähemmän yöpymisiä. Venäjältä tuli jälleen selvästi eniten ulkomaalaisyöpymisiä, vaikka määrä pienenikin 5,2 % edellisvuoden maaliskuusta. Seuraavilla sijoilla olivat saksalaiset ja britit, joiden yöpymismäärät pienenivät vajaat kaksi prosenttia. Ruotsalaiset olivat seuraavina ja sieltä yöpymisluku pieneni 13 %. Selvää kasvua kirjattiin etenkin kaukomarkkinoilta kuten Japanista, Kiinasta, Etelä-Koreasta, Australiasta ja Kanadasta. Euroopan markkinoista Sveitsi, Espanja ja Ranska kehittyivät myönteisesti. Majoitusliikkeiden huonekäyttöaste oli maaliskuussa 59,4 % eli merkittävästi alempi kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Myös yöpymisen keskihinta, 69,68 EUR, jäi hieman alle vuoden takaisen arvon. Ulkomailta saapuneiden matkailijoiden viipymä piteni maaliskuussa kotimaisten matkailijoiden oleskellessa Helsingissä keskimäärin yhtä kauan kuin vuotta aikaisemmin.. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärät vähenivät tammi-huhtikuussa 2,7 % vuoden 212 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kansainvälinen liikenne lisääntyi hieman eli vähennyksen tullessa kokonaan kotimaan liikenteestä. Helsingin satamien matkustajaliikenne lisääntyi 1,7 % Viron liikenteen kasvun ansiosta. Yöpymiset vähenivät maaliskuussa: Yhteensä - 5, % Kotimaa - 7,8 % Ulkomaat - 2,1 % Nousussa: Japani, Kiina, Etelä-Korea, Ranska, Espanja, Sveitsi, Australia, Kanada. Laskussa: Venäjä, Iso-Britannia, Saksa, Ruotsi, Yhdysvallat, Norja, Alankomaat, Italia, Viro, Tanska, Belgia, Puola, Intia. Työajan matkailu laski eniten tammi-maaliskuussa: Vapaa-ajan yöpymiset: Ammattiin liittyvät yöpymiset: Muu yöpymisen tarkoitus: Huonekäyttöaste laskussa maaliskuussa: 59,4 % (64,5 % maaliskuussa 212 ja 61,8 % maaliskuussa 211). Yöpymisen keskihinta* laskussa maaliskuussa: 69,68 EUR (7,21 EUR maaliskuussa 212 ja 72,17 EUR maaliskuussa 211). Lentoliikenne väheni tammi-huhtikuussa: Helsinki-Vantaan matkustajamäärät tammi-maaliskuussa: Kansainvälinen liikenne: +,8 % Kotimaan liikenne: - 15, % Yhteensä: - 2,7 % Laivaliikenne nousussa tammi-maaliskuussa: Helsingin satamien matkustajamäärät: Kokonaisliikenne: + 1,7 % Ruotsin liikenne: - 9,2 % Viron liikenne: + 7,4 % Venäjän liikenne: - 24,1 % Saksan liikenne: - 21,1 % * yöpyminen / henkilö kaikissa majoitusliikkeissä Yöpymiset kuukausittain Helsingissä Tammikuu - Helmikuu - Maaliskuu - Huhtikuu - April Toukokuu - Kesäkuu - June Heinäkuu - July Elokuu - Syyskuu - Lokakuu - Marraskuu - Joulukuu - 1
2 Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä matkustajan asuinmaan mukaan III/212 III/213 Muutos III/12-III/13 Change III/12-III/13 I-III/212 I-III/213 Muutos 12>13 Change 12>13 Muutos 11/ Change 11/12 % % % Yhteensä - Total , % ,2 % ,1 % Ulkomaat - Foreign countries ,1 % ,7 % , % Suomi - Finland ,8 % ,8 % ,1 % Iso-Britannia - Great Britain ,7 % ,1 % ,8 % Saksa - Germany ,9 % ,3 % ,5 % Ruotsi - Sweden ,8 % ,1 % ,7 % Venäjä - Russia ,2 % ,1 % ,2 % USA ,7 % ,5 % , % Japani - Japan ,5 % ,6 % ,9 % Italia - Italy ,3 % ,5 % ,9 % Norja - Norway ,1 % ,2 % ,4 % Alankomaat - Netherlands , % , % ,5 % Kiina - China ,4 % ,4 % ,9 % Espanja - Spain ,8 % ,9 % ,7 % Ranska - France ,6 % ,4 % ,6 % Tanska - Denmark ,1 % ,3 % ,7 % Sveitsi - Switzerland ,7 % ,9 % ,9 % Viro - Estonia ,3 % ,8 % ,9 % Belgia - Belgium ,9 % ,2 % , % Kanada - Canada ,1 % , % ,2 % Itävalta - Austria ,2 % ,5 % ,5 % Puola - Poland ,7 % ,5 % , % Australia ,2 % ,5 % , % Etelä-Korea - South Korea ,4 % ,6 % , % Kreikka - Greece ,7 % ,3 % , % Irlanti - Ireland ,9 % ,6 % ,5 % Tšekki - Czech Republik ,7 % ,6 % , % Unkari - Hungary ,5 % ,5 % ,3 % Intia - India ,4 % ,5 % ,6 % Latvia ,2 % ,8 % ,5 % Portugali - Portugal ,7 % , % ,1 % Liettua - Lithuania ,8 % ,9 % ,5 % Islanti - Iceland , % ,4 % ,6 % Turkki - Turkey ,5 % ,5 % ,2 % Israel ,3 % ,9 % ,8 % Brasilia - Brazil ,2 % ,2 % ,9 % Uusi-Seelanti - New Zealand ,4 % ,1 % ,8 % Taiwan ,7 % ,6 % ,4 % Muut maat - Other countries , % ,8 % ,4 % Yöpymiset Helsingin, Uudenmaan ja koko maan majoitusliikkeissä Muutos 212/213 Muutos 211/ , I-III 213, I-III Change 212/ Change 211/212 % % Helsinki ,2 % ,1 % Uusimaa ,9 % ,3 % Koko maa / Whole country ,2 % ,6 % 2
3 Kokonaisyöpymiset Helsingissä ja markkinaosuus koko maan yöpymisistä yöpymiset / nights osuus koko maan yöpymisistä / market share of the nights in whole country 18, % 17,5 % yöpymiset - overnights , % 16,5 % 16, % 15,5 % 15, % 14,5 % 14, % markkinaosuus - market share 5 13,5 % , I-III 13, % yöpymiset osuus koko maan yöpymisistä muutos abs. edellisestä vuodesta muutos % edellisestä vuodesta bednights market share of the nights in whole country change abs. from previous year change % from previous year ,2 % ,4 % ,2 % 7 761,3 % , % ,6 % ,8 % ,3 % ,2 % ,9 % ,7 % ,2 % ,8 % ,3 % ,7 % ,6 % ,6 % ,6 % ,8 % ,5 % ,6 % 2 366,1 % 213, I-III ,6 % ,2 % Helsingin majoitusliikkeiden majoitusmyynnin arvo (EUR) ja huonekäyttöaste (%) 24 majoitusmyynnin arvo value of accommodation turnover käyttöaste % - occupancy rate % 75, majoitusmyynnin arvo EUR - value of accommodation turnover EUR , 65, 6, 55, huonekäyttöaste % - room occupancy rate % , I- III 5, keskihinta / henkilö price per night and person hotellihuoneen keskihinta price per hotel room huonekäyttöaste % room occupancy rate % majoitusmyynnin arvo value of accommodation turnover 24 67,27 97,75 65, ,22 12,82 66, ,5 14,39 69, ,21 17,1 7, ,93 17,92 68, ,55 99,19 62, ,54 96,77 67, ,3 98,94 69, ,29 16,24 69, , I-III 7,24 12,8 59,
4 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Tammi-maaliskuu 213 Muu matkan tarkoitus Other purpose 2,7 % Ammattiin liittyvä Business 5,4 % Vapaa-aika Leisure 47, % Vapaa-aika Leisure Osuus, % Share, % Ammattiin liittyvät Business Osuus, % Share, % Muu matkan tarkoitus Other purpose Osuus, % Share, % ,8 % ,3 % ,9 % ,8 % ,8 % ,4 % ,1 % ,7 % ,3 % ,6 % ,4 % ,9 % ,9 % ,7 % ,4 % ,5 % ,8 % ,7 % , % ,9 % ,1 % 213, I-III , % ,4 % ,7 % 35 3 Vapaa-aika / Leisure v. 212 / year 212 Vapaa-aika / Leisure v. 213 / year 213 Ammattiin liittyvä / Business v. 212 / year 212 Ammattiin liittyvä / Business v. 213 / year Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu April Toukokuu Kesäkuu June Heinäkuu July Elokuu Syykuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Helsingin majoituskapasiteetti Liikkeiden määrä - Number of units Huoneet - Rooms Vuoteet - Beds Hotellit - Hotels Yhteensä - Total Hotellit - Hotels Yhteensä - Total Hotellit - Hotels Yhteensä - Total , I-III
5 Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajaliikenne Kansainvälinen International v. / year 213 Kansainvälinen International v. / year 212 Kotimaa Domestic v. / year 213 Kotimaa Domestic v. / year Tammikuu - Helmikuu - Maaliskuu - Huhtikuu - April Toukokuu - Kesäkuu - June Heinäkuu - July Elokuu - Syyskuu - Lokakuu - Marraskuu - Joulukuu - Kansainvälinen / International Kotimaa / Domestic Yhteensä / Total Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu - April Toukokuu Kesäkuu - June Heinäkuu - July Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu , I-XII , I-IV / 213, I-IV Muutos Change ,8 % -15, % -2,7 % Osuus % - Share % ,9 % 18,1 % 1, % Osuus % - Share % 213 8,5 % 19,5 % 1, % 5
6 Helsingin satamien matkustajaliikenne (saapuneet ja lähteneet) Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu April Toukokuu Kesäkuu June Heinäkuu July Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Ruotsi / Sweden Viro / Estonia Saksa / Germany Venäjä / Russia Koko liikenne / All traffic Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu - April Toukokuu Kesäkuu - June Heinäkuu - July Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu , I-XII , I-III / 213, I-III Muutos / Change ,2 % 7,4 % -21,1 % -24,1 % 1,7 % Osuus % - Share % ,1 % 66,7 % 1,5 % 3,1 % 1, % Osuus % - Share % ,5 % 7,5 % 1,1 % 2, % 1, % 6
7 Kansainvälinen risteilyliikenne Helsingissä Vuosi / Year Aluksia / Ships Muutos / Change Matkustajia / Passangers Muutos / Change % % % % % % % % % % % 26-4 % % % % 36 + % % % % % % % 213* % % * ennakkoarvio - estimate Kansainväliset kongressit Kongressit - Congresses Kongressivieraat - Congress guests Vuosi Year Helsinki Koko Suomi Whole country Helsingin osuus Share of Helsinki Helsinki Koko Suomi Whole country Helsingin osuus Share of Helsinki % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % % Kokonaisyöpymiset Pohjoismaiden pääkaupunkien majoitusliikkeissä Helsinki Tukholma Stockholm Oslo Kööpenhamina Copenhagen , I-III Muutos % Change % % - 1 % - % + 4 % Muutos % Change % % + 5 % - % + 8 % Muutos % Change % % + 6 % + 6 % + 12 % Muutos % Change % % + 1 % + 6 % + 14 % Muutos % Change % % + 3 % + 1 % - 4 % Muutos % Change % % + 7 % - 1 % - 2 % Helsingin kaupunki Matkailu- ja kongressitoimisto Pohjoisesplanadi 19, PL Helsingin kaupunki Puh , faksi [email protected] City of Helsinki Tourist & Convention Bureau Pohjoisesplanadi 19, P.O. Box 28 FIN-99 City of Helsinki Tel () , fax +358 () [email protected] Lähteet / Sources Tilastokeskus - Statistics Finland / Merenkulkulaitos - Finnish Maritime Administration / Ilmailulaitos - Finavia / Finland Convention Bureau / Koonnut - Compiled by Art-Travel Oy Heikki Artman 7
Markkinaraportti / helmikuu 2012
Markkinaraportti / helmikuu 212 Yöpymiset 4 % plussalla helmikuussa Helsingin majoitusliikkeiden yöpymisten nousu jatkui helmikuussa ja kasvua kirjattiin 4,2 %. Lisäys painottui nyt kotimarkkinoille kasvun
Markkinaraportti / maaliskuu 2015
Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta
Markkinaraportti / joulukuu 2015
Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin
Markkinaraportti / lokakuu 2015
Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta
Markkinaraportti / syyskuu 2015
Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden
Markkinaraportti / kesäkuu 2014
Markkinaraportti / kesäkuu 214 Yöpymiset hieman plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa hieman eli,6 %. Ulkomailta tulleiden yöpymisten määrä lisääntyi 3,5 %, kun sitä vastoin kotimaasta
Markkinaraportti / kesäkuu 2015
Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta
Markkinaraportti / marraskuu 2015
Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta
Markkinaraportti / heinäkuu 2015
Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Yöpymiset voimakkaassa kasvussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä heinäkuussa selvästi eli 18 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 437.800, oli kaikkien aikojen heinäkuun
Markkinaraportti / heinäkuu 2014
Markkinaraportti / heinäkuu 214 Yöpymiset kääntyivät laskuun Yöpymiset vähenivät Helsingissä heinäkuussa 2,3 %. Miinus tuli pääasiassa kotimaasta yöpymisten vähentyessä lähemmäs neljä prosenttia. Ulkomailta
Markkinaraportti / heinäkuu 2010
Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta
Markkinaraportti / elokuu 2014
Markkinaraportti / elokuu 214 Yöpymiset kotimaasta selvässä nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa 1,9 %. Kasvu tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten lisääntyessä lähes kymmenen prosenttia.
Markkinaraportti / helmikuu 2014
Markkinaraportti / helmikuu 214 Kotimaan yöpymiset nousussa helmikuussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä helmikuussa hieman eli,4 %. Ulkomailta tulleiden yöpymiset vähenivät lähes 12 % kotimaasta tulleiden
Markkinaraportti / tammikuu 2011
Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan
Markkinaraportti / syyskuu 2012
Markkinaraportti / syyskuu 212 Helsingin yöpymisissä vähän muutoksia syyskuussa Yöpymisten määrä väheni syyskuussa Helsingissä aavistuksen eli,4 %. Vähennys oli täsmälleen yhtä suuri elokuussa. Kotimaasta
Markkinaraportti / elokuu 2015
Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta
Markkinaraportti / tammikuu 2010
Markkinaraportti / tammikuu 21 Yöpymisissä pientä laskua edelleen Helsingin majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset vähenivät tammikuussa edelleen jonkin verran (- 6., - 2,7 %). Vuoden 29 tammikuussa
Markkinaraportti / toukokuu 2015
Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta
Yöpymiset kuukausittain Helsingissä
XI / 24 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Matkailu laskussa marraskuussa Matkailu väheni Helsingissä marraskuussa 24 rekisteröityjen majoitusliikkeiden yöpymisissä mitattuna 3,7 %. Kotimaan yöpymiset vähenivät
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua
Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli
Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.
VANTAA Matkailun tunnuslukuja
VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta
Markkinaraportti / helmikuu 2013
Markkinaraportti / helmikuu 213 Helsingin yöpymiset ulkomailta 2 % plussalla Yöpymisten määrä väheni helmikuussa Helsingissä 5,3 %. Miinus tuli kokonaan kotimaasta yöpymisten vähentyessä 11,6 %. Ulkomailta
Market Report / October 2015
Market Report / October 2015 Overnight stays grow 7% Overnight stays by visitors to Helsinki were up 7% in October when compared to one year ago. Stays by domestic visitors increased more than four percent
Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012
Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli
VANTAA Matkailun tunnuslukuja
VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2010 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset marraskuussa 21 %:n kasvussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (63.200) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta
VANTAA Matkailun tunnuslukuja
VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 211 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset kotimaasta + 5 % marraskuussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (65.3) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta
KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Kesäkuu. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Mikkelin seudun edellä
KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 20.8.2012 Kesäkuu Yöpymiset ulkomailta + 4 % tammi-kesäkuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.300) lisääntyivät tammi-kesäkuussa
Monthly overnights in Helsinki
V / 25 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market report / May WorldSkills 25 visible in statistics International visitors' nights were clearly up in May. The increase was 8.8% or 11,8 nights compared with the
Market Report 2015 HELSINKI TOURISM STATISTICS. Overnight stays down 3.5% Monthly bednights in Helsinki
Market Report 2015 Overnight stays down 3.5% Overnight stays by visitors to Helsinki reduced 3.5% in May when compared to one year ago. Stays by domestic visitors reduced more than five percent and stays
KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Marraskuu. Yöpymiset 3 % miinuksella. Kotka venäläisyöpymisissä Lahden ja Turun seudun edellä
KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 16.1.2013 Marraskuu Yöpymiset 3 % miinuksella Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (163.000) vähenivät tammi-marraskuussa 3,1 % edellisvuodesta.
KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %
KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4
VANTAA Matkailun tunnuslukuja
VANTAA Matkailun tunnuslukuja Joulukuu 213 www.vantaa.fi/elinkeinopalvelut Yöpymiset 2 % miinuksella vuonna 213 Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (59.4) vähenivät joulukuussa edellisvuodesta
