Jäsenlehti 1/2010 Diabeteshoitajat ry Sisällys Pääkirjoitus Ajankohtaista Kuva: Jiri Halttunen Koulutuskalenteri Diabeteshoitajat 25 vuotta Valtakunnalliset koulutuspäivät Hallituksen esittely Dehko-päivät 2011
Pääkirjoitus Diabeteshoitajat ry:n juhlavuosi alkaa kääntyä kohti loppuaan. Kädessäsi on juhlavuoden viimeinen rutistus, eli ensimmäinen oma lehtemme. Tähän asti olemme lähettäneet 3-4 jäsenkirjettä vuodessa, mutta pitkään on kytenyt haave omasta lehdestä. Lehti ei tule syrjäyttämään jäsenkirjeitä. Niitä tullaan lähettämään edelleen lehden rinnalla. Diabeteshoitajat ry:n hallitus on pyrkinyt kuluneen vuoden aikana parantamaan jäsenpalveluaan. Olemme avanneet yhdistykselle omat verkkosivut (www.diabeteshoitajat.fi). Sivuilta löytyy ajankohtaisia asioita mm. koulutuksista sekä pienimuotoisia jäsenkyselyitä. Diabeteshoitajien lehti pyrkii antamaan jäsenille enemmän pysyvää tietoa. Se on kanava hoitajille julkaista ja kertoa hankkeista, projekteista ja tutkimuksista, joita työpaikoilla on tehty. Toivomme myös saavamme tarinoita ja pakinoita työpaikoilta, niitä sattumuksia, joita meille jokaiselle on työvuosien varrella sattunut. Osa niistä on huvittavia, osa koskettavia ja osa vain muuten mieleen painuvia. Nyt teillä on mahdollisuus kertoa niistä meille kaikille. Lehdestä löytyy myös koulutuskalenteri ja yhteistyökumppaniemme mainoksia ja tiedotteita. Toivomme, että otatte lehden omaksenne ja autatte meitä lehden julkaisussa. Lehden toimituskunta koostuu yhdistyksen hallituksesta ja tiedotustoimikunnasta. Kaikille meille voi laittaa tulemaan viestiä toiveista lehden suhteen sekä tietysti niitä valmiita juttuja. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme lehdessä, nyt jo eläkkeellä olevan, Diabeteshoitaja Eeva Aution muistelut uransa varrelta. Hän on ollut aina aktiivinen diabeteshoitajien lipunkantaja ja hyvä esimerkki meille nuoremmille. Eevahan kertoi urastaan myös Tampereen koulutuspäivien iltajuhlassa, mutta kaikkihan eivät päässeet sinne osallistumaan. Oman historian tunteminen on tärkeää kehittymisen kannalta. Mukavia lukuhetkiä toivoen Ritva Simonen, puheenjohtaja Diabeteshoitajat ry Ajankohtaista! Diabeteshoitajat ry omat verkkosivut on avattu osoitteessa www.diabeteshoitajat.fi Sivuilla on tietoa koulutustapahtumista, hallituksen ja toimikuntien yhteystiedot sekä mielenkiintoinen blogi. Vierailkaa sivuilla ja antakaa niistä palautetta joko sivujen kautta tai osoitteeseen tiedotus@diabeteshoitajat.fi Diabetesliittokin on uudistanut verkkosivunsa osoitteessa www.diabetes.fi Valtakunnallisille koulutuspäiville Rovaniemelle 14.-15.4.2011 on lähdössä ilmainen Novo Nordiskin kustantama junakuljetus Helsingistä Tampereen kautta. Osallistu verkkosivuilla olevaan kyselyyn, näin saamme hieman alustavaa tietoa kuljetuksesta kiinnostuneiden lukumäärästä. Sydänliitto on julkaissut suosituksen Ravinto sydänterveyden edistämisessä. Julkaisuun voi tutustua osoitteessa www.sydanliitto.fi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on avannut verkkosivut, joilla he vastaavat kovien rasvojen käyttöön esitettyihin kysymyksiin. Sivut löytyvät osoitteesta http://www.thl.fi/fi_fi/web/fi/ajankohtaista/uutiset/kysymyksia_ja_vastauksia_rasvasta Uutta tutkittua tietoa suomalaisten alkoholinkäytöstä: Pia Mäkelä, Heli Mustonen, Cristoffer Tigerstedt (toim.): Suomi juo. Suomalaisten alkoholin käyttö ja sen muutokset 1968-2008. Kirja on tilattavissa ja sähköisenä versiona terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilla www.thl.fi Uusi kirja terveyden edistämisestä: Anna-Maija Pietilä (toim.): Terveyden edistäminen teorioista toimintaan. 2 DIABETESHOITAJAT RY
Koulutuskalenteri 2010-2011 KOULUTUS IX Valtakunnallinen diabetespäivä 25.11.2010 Espoo, Dipoli OHJELMA www.diabetes.fi VII valtakunnallinen kansanterveyspäivä http://www.ktl.fi/ate/valtakunn.html 14.1.2011, Helsinki (tulossa myöhemmin) Dehko päivät 31.1.-1.2.2011, Helsinki Finlandia talo www.diabetes.fi Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät www.diabeteshoitajat.fi 14.-15.4.2011, Rovaniemi (tulossa myöhemmin) 19th International Conference on Health Promoting Hospitals and Health Services (HPH) 1.-3.6.2011, Turku X Pohjoismainen kansanterveyskonferenssi 24.-26.8.2011, Turku http://www.hph2011.com/ www.tjl.fi/nfhk2011 21 st World Diabetes Gongress (IDF) http://www.worlddiabetescongress.org/ 4.-8.12.2011, Dubai Tämä tapa teki diabeteksesta oppimisen hauskaksi. Diabetesliitto Diabetesförbundet OY ELI LILLY FINLAND AB, Rajatorpantie 41 C, PL 16, 01641 Vantaa, puh. (09) 854 5250, www.lilly.fi MARRASKUU 2010 3
Diabeteshoitajat 25 ry vuotta! Hoitajien peruskurssilla vuonna 1984 nousi esiin ajatus diabeteshoitajien oman yhdistyksen perustamisesta. Ajatus sai heti tuulta purjeisiin ja nimesimme mukana olleista hoitajista työryhmän viemään hanketta eteenpäin. Ajatuksenamme oli, että pääsisimme Diabetesliiton siipien suojaan, mutta se ei aivan onnistunut. Myöskään Tehyn kanssa käydyt neuvottelut eivät tuottaneet tulosta, ja vaihtoehdoksi jäi oman rekisteröidyn yhdistyksen perustaminen. Vuoden 1985 huhtikuussa pidettiin yhdistyksen perustava kokous. Tähän osallistuivat yhdistyksen tunnustelijat : Ebba Wicksröm, Marjatta Heikkilä, Maija-Liisa Hakkarainen, Leena Salo ja Eeva Autio. Tämä ryhmä muodosti myös yhdistyksen ensimmäisen hallituksen, johon kuuluivat lisäksi Irmeli Vapaavuori ja Sirkka Länkelä. Sokeritautikomitean mietinnön (1976) ilmestymisen jälkeen diabeteshoitajia toimi yhä useammissa hoitopaikoissa. Koulutuspäivien järjestämisellä oli suuri osuus toiminnan alkuvaiheessa vaikkakin Diabetesliitto järjesti paljon koulutusta. Yhtenäisiä hoitolinjoja ei ollut ja hoitajat työskentelivät usein yksin. Kentällä kaivattiin kokemusten vaihtoa ja ennen kaikkea tietoa. Koulutuspäiviä järjestettiin kaksi kertaa vuodessa aina vuoteen 1990 saakka. Keväällä järjestettiin 2-päiväiset koulutuspäivät sekä vuosikokous. Syksyn yksipäiväinen koulutus keskittyi yhteen teemaan tai aihepiiriin. Diabetestiedon lisäksi koulutuspäivillä käsiteltiin myös hoidonohjaukseen liittyviä aiheita. Tiedon ja yhteenkuulumisen tarvetta kuvasti se, että ensimmäisille koulutuspäiville keväällä 1986 osallistui suuri osa lähes 300 jäsenestä. Tiivistä yhteistyötä Diabeteksen hoito kehittyi nopeasti ja yhdistys teki tiivistä yhteistyötä diabetekseen liittyvien eri yhdistysten kanssa. Yhdistys teki aloitteita ja kannanottoja liittyen mm. väestövastuun toteutumiseen, 100 yksikön insuliinin käyttöön siirtymiseen, ruiskujen- ja neulojen monikäyttöön jne. Diabeteshoitaja avainasemassa -projekti käynnistyi ja tämä on edesauttanut hoitajien pätevöitymistä. Yhdistys järjesti logo-kilpailun ja edelleenkin käytössä oleva logomme toteutettiin Eija Lehden ja Leena Pekkosen ehdotusten pohjalta. Olimme mukana myös erityisryhmien liikunta-työryhmässä, joka julkaisi oppaan nimeltä diabeetikon koululiikunta. Mistä sitten rahoitus, kun nollasta lähdettiin liikkeelle? Vuodesta 1986 lähtien olimme maksava Diabetesliiton kannattajajäsen, jota vastaan saimme jäsenrekisteri-, postitus- ja toimistopalvelut liitolta. Vuonna 1990 Diabetesliitto kutsui meidät kosintakokoukseen jonka jälkeen yhdistyksestä tuli Diabetesliiton jäsenyhdistys. Tämä helpotti taloudellista tilannetta ja yhdistys sai nyt liiton kautta Diabetes ja lääkäri -lehden jäsenilleen. Aikaisemmin Diabeteslehti ja Lääkäriliite jäsenille saatiin lahjoituksina eri lääke- ja hoitovälinefirmoilta. Lääke- ja hoitovälineteollisuuden osuus yhdistykselle on ollut todella tärkeä. Koulutuspäivien kustannukset peitettiin osallistumismaksujen lisäksi näyttelytilavuokrilla. Voi sanoa, että vuosien varrella yhdistyksen toiminta on ollut ajan hengen ja vaatimusten mukaista. Mutta onko mitään muuttunut tai pysynyt ennallaan? Yhdistyksen jäsenmäärä on kasvanut moninkertaiseksi, diabeteshoitajakoulutuksen yhtenäiset linjat on luotu ja sitä myötä pohja erityispätevyydelle. Toiminta on kansainvälistynyt ja tutkimustyö vahvistunut. Ennallaan on pysynyt valtaisa kiinnostus ja innostus diabetestyötä kohtaan. Ja tärkein asia: Ihmisen kohtaaminen ihmisenä, hänen arvojensa kunnioittaminen, rehellisyys ja aitous olla mukana jokaisessa tapaamisessa, ovat hoitotyön tärkeimmät asiat tänäkin päivänä. Oli ilo olla mukana juhlimassa yhdistystä keväällä 2010 Tampereella. Ilo oli nähdä innostuneita diabeteshoitajia ja aistia, että hoitajan identiteetti on vahva. Toivon iloa Teille kaikille vaativassa ja antoisassa työssä! Eeva Autio, seniorihoitaja, yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja 4 DIABETESHOITAJAT RY
Haasteellista hoitoa haasteettomasti Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 14. 15.4.2011 Rovaniemi, Lappia-talo Torstai 14.4.2011 8.00-9.00 ILMOITTAUTUMINEN JA KAHVI 9.00-9.10 Koulutuspäivien avaus Ritva Simonen, puheenjohtaja Diabeteshoitajat ry 9.10-10.00 Vältä haasteet, hoitajan oma oikeusturva 10.00-10.30 Rajattu lääkkeenmääräämisoikeus- hoitajan uudet suuret saappaat 10.30-11.00 DEHKOn saavutukset 11.00-11.30 Mitä DEHKO toi hoitajille? 11.30-13.00 LOUNAS, POSTERINÄYTTELY JA NÄYTTELY 13.00-13.30 Parhaan posterin tekijän puheenvuoro 13.30-14.00 Tyypin 1 diabetes ja liikunta 14.00-14.30 Pitkäkestoinen liikunta ja tyypin 1 diabetes 14.30-15.00 KAHVI JA NÄYTTELY 15.00-15.30 Uniapnea ja diabetes 15.30-16.00 Uniapnea ja diabetes, hoitajan näkökulma 16.00 DIABETESHOITAJAT RY:N VUOSIKOKOUS 19.30 LÄHTÖ ILTAJUHLAAN Perjantai 15.4.2011 Iso Sali 8.30-9.10 Ikääntyvän lääkehoidon haasteet Lääkäri, 9.10-9. 30 Lääkehoidon haasteet - jatkohoito kotiin Hoitaja Pieni Sali Insuliiniahoidon monimuotoisuus lapsilla 8.30-8.50 lääkäri 8.50-9.10 hoitaja 9.10-9.30 ravitsemusterapeutti 9.30-10.00 KAHVI JA NÄYTTELY 10.00-10.45 Seksuaalisuus 10.45-11.15 Poronsarvijauheestako apua, erektiolääkkeet, 11.15-11.30 Kommenttipuheenvuoro Diabeteshoitajat ry:n puheenjohtaja 11.30-12.30 LOUNAS Puheenjohtaja Nina Peränen 12.30-13.30 Workshop / Diabeteshoitaja ja muuttuva maailma (optional, ennakkoilmoittatuminen) MARRASKUU 2010 5
Kuva: Heli Varoma Takarivi vas. Maija Pietarinen, Nina Peränen, Arja Halkoaho, Päivi Juselius ja Heli Varoma. Eturivi vas. Anneli Jylhä ja Ritva Simonen. HALLITUKSEN 2010-2011 ESITTELY Puheenjohtaja Ritva Simonen, Helsinki Olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2009. Kokopäiväisenä diabeteshoitajana olen työskennellyt vuodesta 1983 Helsingissä, alkuun Auroran sairaalassa ja nyt fuusion myötä HYKS Lastenklinikalla. Sain kliinisen erityispätevyyden diabeteshoitotyöhön vuonna 2009. Harrastuksiin kuuluu paljon järjestötoimintaa (Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistys ja partiolippukuntien vanhempainyhdistys). Olen Diabetesliiton liittovaltuutettu sekä Dehko-projektin ohjaus- ja seurantaryhmän jäsen sekä projektin arvioinnin ohjausryhmän jäsen. Ennen 6 Diabeteshoitajat ry:n hallitusjäsenyyttä olin Suomen DESG:n hallituksessa kaksi kolmivuotiskautta sekä yhden kauden Diabeteslehden toimitusneuvostossa. Perheeseeni kuuluu aviomiehen lisäksi aikuinen tytär. Harrastuksiin kuuluvat myös mökkeily, ulkoilu, luonnossa liikkuminen, pihatyöt sekä lukeminen. Diabeteshoitajat ry:n puheenjohtajana pidän tärkeänä diabeteshoitajien aseman vahvistumista sekä työryhmissä että diabetesliitossa ja koko yhteiskunnassa. Arvostan ammattikuntamme korkeaa ja laadukasta koulutustasoa ja pidän diabeteshoitajien ammattiarvostuksen nostamista entisestään tärkeänä niin työnantajien, potilai- den kuin oman ammattikuntammekin keskuudessa. Varapuheenjohtaja Anneli Jylhä Olen Diabeteshoitajat ry:n varapuheenjohtaja ja jäsenasioiden hoitaja. Hallituksessa olen neljättä vuotta. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja ajautunut diabeteshoitotyöhön oikeastaan vahingossa. Nykyisin työskentelen diabeteshoitajana Diabetesliitossa Tampereella, mutta urani olen aloittanut sairaalan sisätautiosastolta ja edennyt sieltä sisätautipoliklinikalle diabeteshoitajaksi. Diabeetikoita olen hoi- DIABETESHOITAJAT RY
tanut jo 15 vuoden ajan. Diabeteshoitajat ry hallitustyöskentelyn lisäksi olen ollut DESG ry sihteeri sekä Tampereen diabetesyhdistyksen varapuheenjohtaja. Järjestö- ja yhdistystoiminta on tärkeää ja lähellä sydäntä. Asun kahden alakouluikäisen lapseni ja mieheni kanssa luonnon helmassa Pirkkalassa. Harrastan erilaisia liikuntamuotoja, joista rakkain on laskettelu talvella ja kesällä mökkiliikunta. Uusin harrastus on golf. Puutarhanhoidosta innostun joka kevät. Sihteeri Päivi Juselius Olen ensimmäistä kautta Diabeteshoitajien hallituksessa, toimin sihteerinä. Valmistuin vuonna 1986 sairaanhoitajaksi, ja erikoistuin terveydenhoitajaksi vuonna -97. Ensi kosketuksen diabeteshoitotyöhön sain valmistuttuani sairaanhoitajaksi, jolloin ajauduin töihin sairaalan diabetesosastolle 14 vuoden ajaksi. Sieltä siirryin sisätautien poliklinikalle viideksi vuodeksi. Tällä hetkellä työskentelen Lohjan terveyskeskuksessa päätoimisena diabeteshoitajana. Sain vuonna 2009 kliinisen erityispätevyyden diabeteshoitotyöhön. Asun Vihdissä Tervalammella. Harrastan maalaamista ja luonnossa liikkumista kahden koiran kanssa vuodenaikojen vaihtumisesta nauttien. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme lasta. Tuon hallitukseen perusterveydenhuollon kentän näkökulmaa, tuntemusta ja osaamista. Rahastonhoitaja Maija Pietarinen Olen Diabeteshoitajien hallituksessa toista kautta rahastonhoitajana. Neljäs vuosi on nyt menossa. Olen työskennellyt diabeteshoitajana Joensuun keskussairaalassa noin 10 vuotta. Asiakkaistani suurin osa on nuoria aikuisia tyypin 1 diabeetikoita. Työnkuvaani kuuluu myös alueellisten koulutusten järjestäminen vuosittain. Vedän diabeetikoiden vertaistukiryhmiä, koska haluan olla tukemassa diabeetikoiden omahoidossa jaksamista. Sain vuonna 2009 kliinisen erityispätevyyden diabeteshoitotyöhön. Koulutustyöryhmä Arja Halkoaho Koulutukseltani olen terveystieteiden maisteri ja kätilö-terveydenhoitaja. Lisäksi olen suorittanut diabeteksen ehkäisyn ja hoidon erikoistumisopinnot. Työni diabeteshoitajana tein Maaningan terveysasemalla, mutta nykyinen työpaikka on Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tutkimuseettinen toimikunta. Koetan työn ohella valmistella myös väitöskirjaa. Minulla on tapana päätyä monenlaisiin projekteihin, joista mielenkiintoisin tällä hetkellä on olla jäsenenä DEHKOn ulkoisen arvioinnin ryhmässä. Hallituksessa olen ollut koulutusvastaavana nyt kolmatta vuotta. Valtakunnallisten koulutuspäivien järjestäminen vuosittain on koulutustoimikunnalle iso ponnistus. Työn ja jatko-opintojen kautta olen oppinut arvostamaan hoito- ja terveystieteellistä tutkimusta. Pyrin vaikuttamaan siihen, että diabeteshoitajat innostuvat kehittämään omaa työtään ja osaamistaan sekä julkaisemaan näistä saatuja kokemuksia muillekin. Perheeseeni kuuluu kaksi poikaa ja mies. Opiskelu vie vapaaajasta suurimman osan, mutta jäljelle jäävän ajan pyhitän perheelle ja liikunnalle. Motto: Misteepä sen tietää mihinkä pystyy ennen ku kokkeiloo. Apurahatoimikunta Heli Varoma Toimin hallituksessa ensimmäistä kautta. Diabeteshoitajat ry:n jäsen olen ollut vuodesta 2000. Työskentelen TYKS:n sisätautien poliklinikalla sydänhoitajana sekä diabeteshoitajana. Hallituksessa työni on valmistella toimikunnan kanssa apuraha- ja stipendianomukset hallituksen käsittelyyn. Lisäksi apurahasääntöjen uudistaminen sekä Marja Puomio-stipendi sääntöjen ja kriteerien laatiminen ovat olleet nyt työn alla. Harrastuksinani on monipuolinen luonnossa liikkuminen, puutarhassa puuhastelu. Kamera seuraa aina tiiviisti mukana harrastuksissa. Perheeseen kuuluu aviomies ja Igo koira. Olemme tehneet perhetukityötä lähes kymmenen vuotta. Tiedottaja Nina Peränen Koulutukseltani olen sh, kätilö ja TtM. Tulin hallitukseen tiedottajaksi vuonna 2009. Vuosikokouksessa 2010 minut valittiin arvonnan perusteella erovuoroiseksi ja saman tien toiselle kaudelle. Olen työskennellyt äitiyshuollossa diabeteshoitajana, mutta nykyisin työni on terveyden edistämisen koordinointia Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä. Työuraani mahtuu viisi vuotta Keski-Suomen D2D-hankkeessa ja mm työskentelyä raskausdiabeteksen Käypä Hoito työryhmässä. Tiedottajan tehtäviin päädyin oman kiinnostuksen sekä opintojen myötä. Yhdistyksen tiedottajalle (yhdessä toimikunnan kanssa) kuuluu ulkoinen ja sisäinen tiedotus sekä yritysyhteistyö. Pääsen osallistumaan myös Diabetes ja lääkäri lehden toimituskunnan työskentelyyn. Liikunta eri muodoissaan vie jäljelle jäävän vapaa-ajan. Yhteinen harrastus 13-vuotiaan pojan kanssa on kesäteatteritoiminta. Diabeteshoitotyön kehittäminen kouluttautumisen, kehittämis- ja tutkimushankkeiden kautta on minulle tärkeää hallitustyössä. MARRASKUU 2010 7
Rekisteröidy 30.11. mennessä ja hyödynnä nopean ilmoittautujan etu! www.diabetes.fi DEHKO päivät 2011 31.1.-1.2.2011, Finlandia-talo Kymmenvuotinen kansallinen diabetesohjelma huipentuu viimeisiin Dehko-päiviin 2011. Osallistu alan suurtapahtumaan. Korkeatasoisia luentoja, näyttely ja tietysti Dehko-iltamat! Tervetuloa! Maria Aarne Dehkon pääsihteeri Lue lisää www.diabetes.fi DEHKO-päivät 31.1. 1.2.2011 Finlandia-talo, Helsinki DIABETESHOITAJAT RY KIRJONIEMENTIE 15, 33680 TAMPERE PUH. (03) 286 0111 OSOITTEENMUUTOKSET: PUH. 03 2860 253 WWW.DIABETES.FI paino: www.karprint.fi, graafinen toteutus: www.tavukatti.fi