Ilmainen lukunäyte
Suomentanut Ilkka Rekiaro Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava
Sunnuntai Barry Fairbrother ei olisi halunnut lähteä ulos syömään. Jomottava päänsärky oli kestänyt melkein koko viikonlopun, ja hänellä oli ollut vaikeuksia saada juttunsa valmiiksi ennen paikallislehden asettamaa takarajaa. Hänen vaimonsa oli kuitenkin ollut lounaalla hieman ynseä ja vähäpuheinen, mistä Barry oli päätellyt, ettei hääpäiväkortti riittänyt sovitukseksi siitä rikoksesta, että hän oli linnoittautunut koko aamupäiväksi työhuoneeseensa. Asiaa ei suinkaan auttanut, että hän oli kirjoittanut jutun Krystalista, jota Mary karsasti, vaikka teeskentelikin muuta. Mary, haluan viedä sinut syömään, Barry oli valehdellut liennyttääkseen tunnelmaa. Yhdeksäntoista vuotta, lapset! Yhdeksäntoista vuotta, ja äitinne on ihastuttavampi kuin koskaan. Mary oli heltynyt ja hymyillyt, joten Barry oli soittanut golfklubille, koska se oli lähellä ja sieltä saisi varmasti pöydän. Hän yritti olla vaimolleen mieliksi pikkuasioissa, koska oli oivaltanut lähes kahden yhteisen vuosikymmenen jälkeen tuottavansa tälle usein pettymyksen isoissa asioissa. 3
Hän ei tehnyt sitä tahallaan; heillä vain oli hyvin erilainen käsitys siitä, mitkä asiat elämässä tulisi asettaa etusijalle. Barryn ja Maryn neljä lasta eivät enää tarvinneet lapsenvahtia. He katsoivat televisiota, kun Barry huikkasi heille viimeisen kerran, ja vain nuorimmainen, Declan, kääntyi häneen päin ja kohotti kättään hyvästiksi. Päänsärky jyskytti yhä korvan takana, kun Barry peruutti talon edestä ja lähti ajamaan halki Pagfordin viehättävän pikkukaupungin, missä he olivat asuneet kaikki aviovuotensa. He ajoivat jyrkästi viettävää Church Row n katua, jonka varrella kalleimmat talot komeilivat viktoriaanisen jämerinä ja prameina, jatkoivat uusgoottilaisen kirkon ohi, missä Barry oli seurannut kaksostyttöjensä esiintymistä musikaalissa Joseph and the Amazing Technicolor Dreamcoat, ja torin poikki, mistä näki esteettä kaupungin siluettia hallitsevien luostarikirkon raunioiden tumman luurangon, joka kohosi mäen harjalla ja sulautui violettiin taivaaseen. Tutuissa mutkissa sompaillessaan Barry ei saanut mielestään virheitä, joita oli varmasti teh 4
nyt, koska oli joutunut kirjoittamaan artikkelin hätiköiden hän oli vasta äsken lähettänyt sen sähköpostitse Yarvil and District Gazetteen. Barry oli puhelias ja seurallinen ihminen, mutta kirjallisesti hänen ei ollut yhtä helppo ilmaista itseään. Golfklubi oli vain neljän minuutin ajomatkan päässä torilta, ei kaukanakaan paikasta, jossa kaupunki sammui viimeisten vanhojen tönöjen korahdukseen. Barry pysäköi tila-auton klubiravintola Birdien eteen ja jäi seisomaan auton viereen siksi aikaa, kun Mary punasi huulensa uudelleen. Vilpoinen ilma tuntui kasvoilla miellyttävältä. Barry katseli golfkentän ääriviivoja, jotka vähitellen murenivat iltahämärään, ja aprikoi, miksei ollut luopunut golfosakkeestaan. Hän oli huono pelaaja: hänen svinginsä oli oikukas, ja hänellä oli korkea tasoitus. Niin moni muu asia verotti hänen aikaansa. Jomotus oli äitynyt entistä kovemmaksi. Mary sammutti peilivalon ja sulki autonoven perässään. Barry painoi kädessään pitelemänsä kaukosäätimen nappia. Hänen vaimonsa korkeat korot kopisivat asfaltilla, auton lukitusjärjestelmä piippasi ja Barry mietti, menisikö pahoinvointi ohi hänen syötyään. 5
Sitten hänen aivonsa läpäisi purkupallon tavoin kipu, jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut. Hän tuskin huomasi ilkeää leimahdusta polvissaan, kun ne tömähtivät kylmään asfalttiin. Pääkoppa oli kuin tulessa ja tuska oli sietämätön, mutta hänen oli silti pakko sietää sitä, sillä tajuttomuus oli vielä minuutin päässä. Mary kirkaisi ja jatkoi kirkumista. Baarista juoksi paikalle miehiä. Yksi pinkaisi takaisin sisälle nähdäkseen, oliko paikalla ketään seuran eläköityneistä lääkärijäsenistä. Muuan aviopari, Barryn ja Maryn tuttuja, kuuli huudot ravintolaan, jätti alkuruoan pöytään ja kiiruhti ulos katsomaan, mitä oli tehtävissä. Mies soitti kännykällään hätänumeroon. Ambulanssi tuli naapurikaupungista Yarvilista saakka, ja siltä meni kaksikymmentäviisi minuuttia päästä perille. Kun sykkivä sininen valo lopulta lankesi Barryn ylle, hän makasi liikahtamatta ja reagoimatta omassa oksennuksessaan. Mary oli kyyristynyt hänen vierelleen sukkahousut polvista revenneinä. Hän puristi miehensä kättä ja itki ja kuiski hänen nimeään. 6
Maanantai I Istutko tukevasti? kysyi Miles Mollison seistessään ison talonsa keittiössä Church Row lla. Hän oli odottanut puoli seitsemään aamulla ennen kuin soitti. Takana oli kurja yö, monta pitkää valverupeamaa ja välissä levottomia unenpätkiä. Kello neljältä hän oli huomannut, että vaimokin oli hereillä, ja he olivat jutelleet aikansa hiljaa pimeässä. Heidän keskustellessaan siitä, mitä he olivat tahtomattaan joutuneet todistamaan, molempien yrittäessä häätää mielestään häilyviä kammon ja järkytyksen tunteita, Milesin mahassa oli alkanut räpytellä innostuksen perhosia, kun hän oli kuvitellut, millaista olisi kertoa uutinen isälle. Hän oli suunnitellut odottavansa seitsemään, mutta pelko, että joku toinen ehtisi ensin, oli saanut hänet soittamaan aikaisemmin. Mitä on tapahtunut? jylisi Howardin ääni, joka säröytyi hivenen; Miles oli kytkenyt kaiut timen päälle, jotta Samanthakin kuulisi. 7
Mahongin ruskeaksi päivettynyt Samantha oli kietaissut ylleen vaaleanpunaisen aamutakin, tarttunut aikaisen heräämisen tarjoamaan tilaisuuteen ja lotrannut haalistuneelle luonnonrusketukselleen lisää keinoväriä. Pikakahvin ja synteettisen kookoksen tuoksut sekoittuivat keittiössä toisiinsa. Fairbrother otti ja kuoli. Menetti tajunsa eilen illalla golfklubilla. Olimme samaan aikaan Samin kanssa syömässä Birdiessä. Onko Fairbrother kuollut? Howard karjaisi. Painotus vihjasi, että hän oli odottanut Barry Fairbrotherin tilanteessa jonkinlaista dramaattista käännettä, mutta että edes hän ei olisi arvannut miehen todella kuolleen. Tuupertui parkkialueella, Miles toisti. Taivaan vallat, Howard sanoi. Eikös hän ollut vasta vähän yli neljänkymmenen? Taivaan vallat! Miles ja Samantha kuuntelivat, miten Howard huohotti kuin ravi hevonen. Hänen henkensä ei koskaan kulkenut kunnolla aamuisin. Mihin hän kuoli? Pettikö pumppu? Ilmeisesti aivoissa tapahtui jotain. Menimme Maryn kanssa sairaalaan ja 8
Mutta Howard ei kuunnellut. Miles ja Samantha kuulivat hänen äänensä, vaikka hän oli laskenut luurin kädestään. Barry Fairbrother on kuollut! Miles soittaa! Miles ja Samantha joivat kahvia ja odottivat, että Howard palaisi puhelimeen. Samanthan aamutakki oli valahtanut auki hänen istuessaan keittiönpöydän ääressä ja paljasti hänen uhkean povensa muodot rintojen painuessa kyynärvarsia vasten. Ylöspäin kohdistuva paine sai ne näyttämään pulleammilta ja sileämmiltä kuin niiden riippuessa vapaina. Rintamuksen yläosan nahkean ihon säteittäiset uurteet eivät enää kadonneet, kun paine hellitti. Samantha oli nuoruudessaan käynyt uutterasti solariumissa. Mitä? Howard kysyi tartuttuaan luuriin. Mitä sinä sanoit sairaalasta? Sam ja minä menimme ambulanssin kyytiin, Miles lausui selkeästi. Maryn ja ruumiin mukaan. Samantha huomasi, miten Milesin toinen versio tarinasta korosti tapahtumien kaupallisempaa puolta, jos niin sopi sanoa. Samantha ymmärsi häntä hyvin. Heidän palkkionsa siitä, että he 9
olivat kestäneet sen kamalan tilanteen, oli oikeus kertoa tapahtuneesta toisille. Samanthasta tuntui, ettei hän unohtaisi sitä ikinä: Maryn itkua, Barryn raollaan olevia silmiä kuonokoppaa muistuttavan hengitysmaskin yläpuolella, ensihoitajan vaikeasti tulkittavaa ilmettä, ambulanssin ahtautta ja heilahtelua, pimeitä ikkunoita, kauhua. Taivaan vallat, Howard sanoi kolmannen kerran eikä piitannut taustalta hiljaa kuuluvista Shirleyn kysymyksistä vaan keskitti kaiken huomionsa Milesiin. Ettäkö mies heitti veivinsä parkkipaikalla? Jep, Miles vastasi. Heti kun näin hänet, oli selvää, että mitään ei ollut tehtävissä. Se oli hänen ensimmäinen valheensa, ja sen sanoessaan hän käänsi katseensa vaimostaan. Samantha muisti Milesin rotevan, suojelevan käsivarren Maryn vapisevilla harteilla. Kyllä hän selviää kyllä hän selviää Mutta mistä sitä tiesi, kuinka siinä kävisi, Samantha ajatteli miestään myötäillen, kun ensihoitajat laittoivat maskia Barryn kasvoille ja antoivat hänelle piikkiä? Oli vaikuttanut siltä kuin he olisivat yrittäneet pelastaa Barryn, eikä kukaan 10
heistä ollut tajunnut, että kaikki oli ollut yhtä tyhjän kanssa, ennen kuin nuori lääkäri oli kävellyt sairaalassa Maryn luo. Samantha näki tilanteen vieläkin mielessään karmivan selvästi: Maryn paljaat, järkyttyneet kasvot ja valkotakkisen, silmälasipäisen, kiiltäväkutrisen nuoren naisen ilmeen, tyynen mutta varautuneen Sellaista näki televisiosarjoissa tämän tästä, mutta kun se tapahtui omassa elämässä Ei yhtikäs mitään, Miles jatkoi puhelimeen. Gavin pelasi hänen kanssaan kössiä vielä torstaina. Ja kaikki näytti silloin olevan hyvin? Kyllä vain. Barry löylytti Gavinin. Taivaan vallat. Siinä sen näkee! Sellaista se on. Odotas, äidillä on asiaa. Kolahdus ja rapinaa, ja Shirleyn hiljainen ääni alkoi kuulua puhelimesta. Hirveän järkyttävää, Shirley sanoi. Oletko sinä aivan tolaltasi? Samantha ryysti kömpelösti kahvia. Se valui suupielistä leualle, ja hän paineli kasvojaan ja rintaansa hihalla. Miles oli omaksunut äänen, jota hän käytti usein puhuessaan äidilleen: se oli taval 11
lista matalampi, pelottoman johtajan vakaa ääni, luja ja asiallinen. Joskus, etenkin humalapäissään, Samantha matki Milesin ja Shirleyn keskusteluja. Ei mitään hätää, äiti. Miles täällä. Sinun pikku solttupoikasi. Poika kulta, sinä olet ihana, niin iso ja urhea ja fiksu. Samantha oli viime aikoina esittänyt näitä imitaatioita kerran tai pari muiden kuullen, mikä oli saanut Milesin närkästymään ja puolustuskannalle, vaikka hän olikin näytellyt huvittunutta. Viime kerralla oli sukeutunut riita autossa kotimatkalla. Menittekö te Maryn kanssa sairaalaan asti? Shirley kysyi kaiutinpuhelimesta. Emme, Samantha ajatteli, me kyllästyimme puolimatkassa ja jäimme kyydistä. Halusimme auttaa. Vahinko, ettemme voineet tehdä enempää. Samantha nousi ja astui leivänpaahtimen luo. Mary oli varmasti kiitollinen, Shirley sanoi. Samantha rämäytti leipä laatikon kannen kiinni ja survaisi neljä viipaletta paahtimeen. Milesin ääni muuttui luontevammaksi. Tuota, kun lääkäri oli kertonut vahvistanut, että Barry oli kuollut, Mary halusi seurakseen 12
Colin ja Tessa Wallin. Sam soitti heille, ja me odotimme, kunnes he tulivat, ja lähdimme sitten. Marylla kävi tuuri, kun te olitte paikalla, Shirley sanoi. Isä haluaa jatkaa, minä annan luurin hänelle. Puhutaan myöhemmin lisää. Puhutaan myöhemmin lisää, Samantha toisti huulillaan äänettömästi teepannun äärestä ja keikutti päätään. Hänen pannusta vääristyneinä heijastuvat kasvonsa olivat unettoman yön jäljiltä turpeat, ja kastanjanruskeat silmät verestivät. Hän oli hutiloinut ehtiäkseen kuulemaan, kun Miles kertoi uutisen appiukolle, ja töhrinyt rusketusvoidetta silmiinsä. Mitä jos tulisitte Samin kanssa illalla käymään? Howard kajotti. Tai odotas äiti muistuttaa, että pelaamme bridgeä Bulgenien kanssa. Tulkaa huomenna. Tulkaa syömään. Seitsemän hujakoilla. Ehkä, Miles sanoi vilkaisten Samanthaan. Täytyy kysyä, onko Samilla mitään. Samantha ei viestittänyt, halusiko hän mennä kylään. Milesin lopetettua puhelun keittiön valtasi oudon latistunut tunnelma. He olivat ihan äimänä, Miles sanoi, ikään kuin Samantha ei olisi kuullut kaikkea. 13
He söivät paahtoleipää ja hörppivät kahvia hiljaisuudessa. Samanthan ärtymys hellitti hieman hänen mutustellessaan. Hän muisti, miten oli pikkutunneilla kavahtanut hereille heidän pimeässä makuuhuoneessaan ja ollut järjettömän helpottunut ja kiitollinen siitä, että oli tuntenut Milesin vierellään, ison, kaljamahaisen miehensä, joka haisi vetiveriaöljyltä ja vanhalta hieltä. Sitten hän kuvitteli kertovansa liikkeessä asiak kaille, miten muuan mies oli kuolla kupsahtanut hänen edessään ja miten he olivat hyvää hyvyyttään lähteneet ambulanssin mukana sairaalaan. Samantha mietti keinoja, joilla kuvailla matkan vaiheita ja sen huipennusta lääkärin tullessa kertomaan uutisen. Itsevarman naisen nuoruus oli vain pahentanut asiaa. Sellaiset uutiset pitäisi antaa vanhempien ihmisten kerrottavaksi. Samantha piristyi entisestään, kun muisti sopineensa seuraavaksi päiväksi tapaamisen Champêtren myyntiedustajan kanssa. Mies oli flirttaillut mukavasti puhelimessa. Minun pitää lähteä, Miles sanoi ja joi kuppinsa tyhjäksi tähystäen ikkunasta kirkastuvalle taivaalle. Hän huokaisi syvään ja taputti vaimo 14
aan olalle mennessään hänen ohitseen astianpesukoneelle tyhjän kupin ja lautasen kanssa. Hitto vie, kyllä tämä panee vähän miettimään, mikä on elämässä tärkeää. Miles pudisti harmaantuneen sänkitukan kruunaamaa päätään ja poistui keittiöstä. Samanthan mielestä Milesin puheet tuntuivat joskus absurdeilta ja koko ajan tylsemmiltä. Mutta silloin tällöin hän nautti miehensä tärkeilystä samassa hengessä kuin käytti virallisissa tilaisuuksissa mielellään hattua. Olihan tänä aamuna toki soveliasta olla hiukan vakava ja ylevä. Samantha söi loput paahtoleivästään ja korjasi aamiaisastiat pöydästä hioen mielessään tarinaa, jonka kertoisi apulaiselleen. 15
16 II Barry Fairbrother on kuollut, huohotti Ruth Price. Hän oli kiiruhtanut koleaa pihapolkua miltei juoksujalkaa ehtiäkseen kotiin ennen kuin hänen miehensä lähtisi töihin. Ruth ei pysähtynyt eteiseen riisumaan takkiaan vaan pöllähti käsineet kädessä ja huivi kaulassa keittiöön, missä Simon ja heidän teini-ikäiset poikansa olivat aamupalalla. Hänen miehensä jähmettyi, leipäpala pysähtyi puolimatkassa kohti suuta ja laskeutui sitten teatraalisen hitaasti. Koulupukuiset pojat katsoivat vanhemmasta toiseen vain lievästi kiinnostuneina. Ilmeisesti aneurysma, Ruth sanoi edelleen hengästyneenä samalla kun veti käsineet käsistään sormi sormelta, otti huivin kaulasta ja avasi takin napit. Hän oli laiha ja tummatukkainen, ja hänellä oli raskaat, surumieliset silmät, joten sininen sairaanhoitajan asu sopi hänelle. Menetti tajunsa golfklubilla Sam ja Miles Mollison toivat hänet sairaalaan ja sitten Colin ja Tessa Wall tulivat
Ruth ampaisi eteiseen ripustamaan tamineensa ja palasi ajoissa vastaamaan Simonin huutamaan kysymykseen. Mikä se anarysma on? Aneurysma. Aivoissa revennyt valtimonpullistuma. Ruth pyrähti vedenkeittimen luo, kytki sen päälle ja puhui koko ajan samalla kun pyyhki muruja työtasolta leivänpaahtimen ympäriltä. Hänelle tuli varmasti runsas aivoverenvuoto. Vaimoparka Hän on aivan murtunut Liikutuksen kouraistessa Ruth katsoi keittiön ikkunasta kuuranvalkoisen pihanurmen yli laakson toisella puolella kohoavaa luostarikirkkoa, joka erottui karuna luurankona vasten vaaleanpunaisen ja harmaan kirjavaa taivasta, ja koko avaraa maisemaa, joka oli parasta Hilltop Housessa. Öisin Pagford oli pelkkä tuikkivien valojen rypäs kaukana alhaalla pimeässä notkossa, mutta nyt se virkosi hyiseen auringonpaisteeseen. Ruth ei nähnyt sitä lainkaan. Hänen ajatuksensa olivat edelleen sairaalassa, missä hän oli nähnyt Maryn tulevan huoneesta, jossa Barry oli maannut turhiksi käyneet elintoimintoja ylläpitävät lait 17
teet irrotettuina. Ruth Price sääli vuolaimmin ja vilpittömimmin niitä, joiden uskoi olevan samanlaisia kuin hän itse. Ei, ei, ei, ei, Mary oli vaikeroinut, ja tämä vaistomainen totuuden kieltäminen oli herättänyt vastakaikua Ruthin sisimmässä, koska hänelle oli silloin suotu mahdollisuus vilkaista omaa itseään samantapaisessa tilanteessa Ajatus tuntui lähes kestämättömältä, ja Ruth kääntyi katsomaan Simonia. Miehen vaaleanruskea tukka oli vielä tuuhea, varsi oli miltei yhtä hoikka kuin kaksikymmentävuotiaana ja silmä kulmien rypyt olivat pelkästään viehättävät, mutta palattuaan pitkän tauon jälkeen hoitotyöhön Ruth oli joutunut jälleen kohtaamaan ne miljoona ja yksi tapaa, joilla ihmiskeho saattoi joutua epäkuntoon. Nuorena hänellä oli ollut enemmän etäisyyttä. Nyt hän oivalsi, miten suuri onni oli olla ylipäänsä elossa. Eikö sille voitu tehdä mitään? Simon kysyi. Eikö suonta voitu tukkia? Hän kuulosti turhautuneelta, ikään kuin lääkärikunta olisi jälleen kerran tunaroinut kieltäytymällä tekemästä jotain yksinkertaista ja itsestään selvää. 18
Andrew tunsi julmaa mielihyvää. Hän oli viime aikoina huomannut, että isä oli ottanut tavaksi vastata äidin käyttämiin lääketieteen termeihin karkeilla, tyhmillä ehdotuksilla. Aivoverenvuoto. Tukkikaa suoni! Äiti ei tajunnut, mitä isällä oli mielessä. Äiti ei koskaan tajunnut. Andrew söi Weetabixejaan, ja viha paloi hänessä. Siinä vaiheessa, kun hänet tuotiin sairaalaan, oli myöhäistä tehdä mitään, Ruth sanoi ja tiputteli teepusseja kannuun. Hän kuoli ambulanssissa juuri ennen kuin he pääsivät perille. Helvetti, Simon sanoi. Miten vanha hän oli, neljäkymmentäkö? Mutta Ruth ei kuunnellut. Paul, sinun tukkasi on niskasta pystyssä. Etkö sinä kammannut sitä? Ruth veti käsilaukustaan hiusharjan ja sysäsi sen nuoremman poikansa käteen. Eikö hänellä ollut minkäänlaisia oireita? Simon kysyi, kun Paul kiskoi harjaa paksun kuontalonsa läpi. Hänellä oli ilmeisesti ollut parin päivän ajan kovaa päänsärkyä. 19
Ahaa, Simon sanoi paahtoleipää jauhaen. Eikä hän välittänyt siitä? Ei pitänyt sitä minään. Simon nielaisi. Siinäs näet, hän sanoi painok kaasti. Kannattaisi ajatella terveyttään. Viisasta puhetta, ajatteli Andrew ja pihisi halvek sunnasta. Siinä vasta syvällinen oivallus. Oli siis Barry Fairbrotherin oma vika, että hänen aivonsa olivat revenneet. Senkin omahyväinen vittupää, Andrew sanoi isälleen kovalla äänellä omassa päässään. Simon osoitti veitsellä vanhempaa poikaansa ja ilmoitti: Ai joo, tämä menee töihin. Tämä pitsapärstä tässä. Ruth kääntyi hätkähtäen miehestään poikansa puoleen. Andrew n finnit pistivät kiiltävinä ja punaisina esiin hänen kukkivasta poskestaan, kun hän tuijotti hiekanväristä mönjää lautasellaan. Näin on, Simon sanoi. Tämä laiska pikku paska alkaa vähän tienata. Sittenpähän voi ostaa tupakat omilla rahoillaan, jos haluaa polttaa. Tasku rahaa ei enää tipu. 20
Andrew! Ruth parahti. Et kai sinä ole? Onhan se. Yllätin sen liiteristä, sanoi Simon ilme häijyyttä tih kuen. Andrew! Meiltä ei enää heru rahaa. Jos haluat polttaa, maksat sätkäsi itse, Simon sanoi. Mutta mehän sovimme, Ruth ruikutti, mehän sovimme, koska hänellä on kokeet edessä Poika tyri esikokeissa, joten ollaan kiitollisia, jos hän ylipäänsä saa jonkinlaiset paperit. Aloittakoon McDonald silla, tuleepahan työkokemusta, Simon sanoi, nousi ylös, työnsi tuolinsa pöydän alle ja nautti nähdessään Andrew n kumarassa retkottavan pään ja finnisen posken. Tälle nulikalle ei kyllä uusintakokeita kustanneta. Se on nyt tai ei koskaan. Voi Simon, Ruth sanoi moittivasti. Mitä? Simon otti kaksi raskasta askelta vaimoaan kohti. Ruth perääntyi tiskipöytää vasten. Vaaleanpunainen hiusharja putosi Paulin kädestä. Minä en rupea maksamaan tuon pikku paskiaisen sauhutteluja! Jätkällä on jumalauta otsaa polttaa minun liiterissä saatana! 21
Simon löi itseään rintaan sanan minun kohdalla. Kumea ääni sai Ruthin irvistämään. Minä toin tuon räkänokan iässä jo palkkaa kotiin. Jos se haluaa polttaa, maksakoon tupakat itse. Kuuluuko sana? Simon oli työntänyt kasvonsa vaaksan päähän Ruthin kasvoista. Kuuluu, Ruth sanoi vaisusti. Andrew tunsi sisuskalujensa menevän veteliksi. Hän oli tehnyt itselleen lupauksen vajaat kymmenen päivää aiemmin. Oliko hetki tullut liian aikaisin? Mutta isä astui pois äidin luota ja harppoi keittiöstä eteiseen. Ruth, Andrew ja Paul pysyivät hievahtamatta kuin olisivat luvanneet, etteivät liikahtaisi hänen poissa ollessaan. Tankkasitko sinä? Simon huusi kuten aina Ruthin palattua yövuorosta. Tankkasin, Ruth huusi vastaukseksi tavoitellen hyväntuulista, normaalia sävyä. Etuovi kolisi ja rämähti. Ruth hääräsi teekannun kanssa odottaen, että kuohahtanut ilmapiiri asettuisi tavallisiin uomiins a. Hän avasi suunsa vasta, kun Andrew oli lähdössä harjaamaan hampaitaan. 22
Andrew, isä on huolissaan sinusta. Sinun terveydestäsi. Vitut se paska siitä mitään välitä. Mielessään Andrew kiroili isälle takaisin päin naamaa. Mielessään hän pystyi rökittämään Simonin reilussa käsirysyssä. Hän sanoi äidilleen ääneen: Joopa. 23