Helsingin seudun ympäristöpalvelut BLOMINMÄEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO TOTEUTUKSEN TILANNERAPORTTI 12.10.2016 HSY:n hallitus 21.10.2016 Lisätietoja toimialajohtajan sijainen Tommi Fred 09 1561 3451 tommi.fred@hsy.fi osastonjohtaja Tuomo Heinonen 09 1561 3042 tuomo.heinonen@hsy.fi projektinjohtaja Jukka Yli-Kuivila 09 1561 3320 jukka.yli-kuivila@hsy.fi
1(8) 1 Yhteenveto Hankkeen toteutuneet kustannukset 30.9.2016 mennessä ovat yhteensä 48,4 milj. euroa ja sidotut kustannukset 86,1 milj. euroa. Hanke on edennyt budjetoidusti ja aikataulussaan. Keskeiset tapahtumat raportointijaksolla 1.8.2016 12.10.2016: Puhdistamon louhinnat ovat edenneet suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti. Noin 545 000 m 3 -ktr (n. 60 %) on louhittuna. Finnoon viemäritunnelilouhinnoista on urakkarajalle jäljellä enää n. 150 m. Tunneleiden jatkamista lisätyönä selvitetään. Teetettävien lisätöiden tavoitteena on kustannussäästö, joka syntyisi, jos väliaikaisia tuuletuskuiluja ei tarvita ja kaikki Finnoon ajotunnelista tehtävät louhinnat saataisiin tehtyä kerralla. Puhdistamon toteutussuunnittelu on edennyt niin luolastossa kuin maan päälläkin. Maanpäällisten tilojen rakennuslupasuunnitelmia on valmisteltu. Louhintaan liittyviä kartoituksia ja täydennyssuunnitelmia on tehty tarpeen mukaan. Laitostekniseen suunnitteluun kuuluvan puhdistamon energiataloudellisen selvityksen loppuraporttiluonnos valmistui 3.10. Hukkalämpöä hyödynnetään tehokkaasti, jolloin saadaan samalla lisättyä puhdistamon omaa sähköntuotantoa. Aiemmin linjattujen hyödyntämistapojen lisäksi jatkosuunnittelussa huomioidaan esiselkeytysallasvaraukseen tehtävä lämpövarasto (970 MWh/a), lämmön talteenotto lietteenkuivauksen rejektivesistä (950 MWh/a) sekä puhdistetun jäteveden pienen mittakaavan lämpöpumppu (400 kw, 160 MWh/a). Purkutunnelin liitosjärjestelyissä hankesuunnitelman mukainen Suomenojan nykyiselle puhdistamoalueelle sijoittuva ratkaisu tai vaihtoehtoisesti Ourivuoreen sijoittuva ratkaisu ovat varteenotettavimpia. Puhdistamoalueelle sijoittuva ratkaisu on edullisempi. Ourivuoren vaihtoehto on kustannuksiltaan kalliimpi ja siihen liitttyy toteutettavuusriskejä, jotka voivat vaikuttaa aikatauluun. Blominmäen lähiasukkaille ja sähköisten uutiskirjeiden seuraajille järjestettiin tutustumiskäynti louhintatyömaalle. Noin 150 ilmoittautuneen johdosta järjestettiin kolme rinnakkaista iltatilaisuutta 31.8., 6.9. ja 13.9. Lopuille yksityisille maanomistajia, joilta on tarve saada lupa viemäritunneleiden sijoittamiselle kiinteistöjen alle, on lähetetty rasitesopimukset allekirjoitettavaksi. Hankkeen pitkän aikavälin keskeisimmät tapahtumat on kerätty liitteeseen 1. 2 Hankkeen edistymistä kuvaavat tunnusluvut Tilanne 30.9.2016 Muutos % edelliseen raporttiin Projektiaikaa käytetty (2010->) 61,4 % 1,6 % Suunnittelukustannusten toteutuma-aste 49,5 % 4,9 % Kustannusten sitoutumisaste 23,2 % 0,1 % Toteutumisaste 13,1 % 2,5 % Tunnuslukujen määritelmät: - Projektiaikaa käytetty; kulunut osuus projektiajasta 1.1.2010-31.12.2020 - Suunnittelukustannusten toteutuma-aste; suunnittelukustannusten toteutuma / hankesuunnitelman arvio - Kustannusten sitoutumisaste; tehtyjen tilausten ja urakkasopimusten osuus hankesuunnitelman arviosta
2(8) - Toteutumisaste: maksetun työn osuus hankesuunnitelman arviosta Kuva 1 Blominmäen investoinnin kustannusjakauma ja kumulatiivinen kertymä 30.9.2016 asti. 3 Suunnittelutilanne 3.1 Puhdistamo Puhdistamon toteutussuunnittelun luonnossuunnitteluvaihe on pääosin saatu valmiiksi. PI-kaavion ja yksityiskohtaisten suunnitelmapiirustusten laadinta on päässyt hyvään vauhtiin, joskin tarjouspyyntövaiheessa kaavailtua myöhemmin. Tarjouspyyntövaiheessa kaavaillusta poiketen on maan päällä tunnistettu tarve turvallisuussyistä jakaa kaasun käsittely ja lietteenkäsittely eri rakennuksiin. Maanpäällisten tilojen ja alueiden rakennuslupahakemus on tavoitteena jättää Espoon rakennusvalvontaan marraskuussa 2016. Laitostekniseen suunnitteluun kuuluvan puhdistamon energiataloudellisen selvityksen loppuraporttiluonnos valmistui 3.10. Hukkalämmön hyödyntämisastetta suunnitellaan nostettavan aikaisemmin linjatuilla ratkaisuilla saavutettavissa olevasta noin 69 % tasosta yli 95 % tasoon. Samalla saadaan puhdistamon omaa vuotuista sähköntuotantoa lisättyä tasolta 11 500 MWh tasolle 13 000 MWh. Tämä vaatii investointeja esiselkeytyksen laajennusvaraukseen tehtävään lämpövarastoon (970 MWh/a), lämmön talteenottoon lietteenkuivauksen rejektivesistä (950 MWh/a) sekä puhdistetun jäteveden lämpöä hyödyntävään lämpöpumppuun (400 kw, 160 MWh/a). Typenpoistosuodatuksen ja kiekkosuodatuksen erillishankintoja on valmisteltu. Näitä hankintoja sekä urakoita valmistelemaan on nimetty oma hankintatyöryhmä. Liitteessä 5 on tämän pohjalta päivitetty kaavio keskeisistä HSY:n henkilöistä, jotka osallistuvat puhdistamon suunnittelun ohjaukseen. Työnaikainen kallio- ja geotekninen suunnittelu on jatkunut ennalta arvioidusti.
3(8) 3.2 Viemäritunnelit Viemäritunneleiden yleissuunnitelmatasoisia ratkaisuja on täsmennetty ja toteutussuunnittelua jatkettu. Puhdistamolta lähtevän Mikkelän urakkaosuuden suunnitelmat on tavoitteena saada valmiiksi vuoden 2016 loppuun ja loput osuudet keväällä 2017. Viimeisenä vielä ratkaisemattomana yleissuunnitelma-asiana on Blominmäeltä tulevan purkutunnelin yhdistäminen nykyiseen merelle johtavaan purkutunneliin ja sen yhteydessä tarvittavat muut järjestelyt ja varautumiset. Ratkaisuun toteutettavasta vaihtoehdosta pyritään pääsemään yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa lähiaikoina. Purkutunnelin liitosjärjestelyissä hankesuunnitelman mukainen Suomenojan nykyiselle puhdistamoalueelle sijoittuva ratkaisu tai vaihtoehtoisesti yleissuunnitelmassa esitetystä kehitetty Ourivuoreen sijoittuva ratkaisu ovat varteenotettavimpia. Vauhdituspumppaamo Malminmäen huoltotunnelin tai Blominmäen puhdistamon yhteydessä olisivat vaatineet tyhjennyspumppausmahdollisuuden järjestämistä nykyisen purkutunnelin yhteyteen. Malminmäen ratkaisusta olisi tullut huomattavan paljon muita vaihtoehtoja kalliimpi. Vauhdituspumppaus Blominmäessä poistaisi mahdollisuuden vakiokorkoiseen (noin +3 m) ylivuotoon tulotunnelista purkutunneliin. Molemmat vaatisivat kaikkien rakenteiden paineensietoa +6 - +7 m tasolle vauhdituspumppauksesta alavirtaan merelle saakka. Espoon kaupunki varautuu lumen sulatusluolaston louhimiseen Malminmäen ajotunnelin yhteyteen myöhemmin. Blominmäen tunneleiden yhteydessä toteutetaan yhteinen ajotunneliosuus aiemmin suunniteltua väljempänä ja louhitaan ensimmäiset katkot lumensulatuksen tunneliperistä. Näin myöhempi louhinta ei haittaa Malminmäen ajotunnelin käyttöä viemärien huoltoreittinä. 3.3 Järjestelyt Finnoossa Selvityksiä vaihtoehdoista Blominmäeltä tulevan purkutunnelin veden siirtoon nykyiseen purkutunneliin ja tarvittaessa varapurkuun on jatkettu. Suomenojan puhdistamoalueella purkutunnelin suuaukon vieressä tehtävät rakenteet olisivat edullisimmat. Ourivuoren järjestelyt vaativat asemakaavamuutoksen ja ovat vähintään kaksi miljoonaa euroa kalliimmat. Käännettävien viemärien liitokseen tulotunneliin on suunniteltu vaihtoehtoista työtapaa (tunnelin louhinta alkupäästä väärään suuntaan viettävänä ja sukellusviemärit k.o. osuudelle, liitos tunnelin alkuun porapaalutekniikalla), joka rajoittaisi aiemmin suunniteltua vähämmän alueen muuta rakentamista. Alustavien tarkastelujen perusteella vaihtoehto ei vaikuta aiemmin suunniteltuja kalliimmalta eikä vaikeuttaisi olennaisesti kunnossapitoa. 3.4 Suunnitteluriskien hallinta Puhdistamon toteutussuunnittelulle varatusta ajasta on kulunut jo merkittävä osa. Toteutussuunnittelun pysyminen tavoitellussa aikataulussa vaatii hyvää suunnittelualojen keskinäistä koordinointia ja tilaajalta hyvää ohjausta ja nopeaa päätöksentekoa suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä. Loppuvuoden aikana tullaan pitämään lisäksi suunnitelmatilannekatselmuksia suunnittelutilanteen tarkemman arvioinnin tueksi. Mikkelänkallion viemäritunneliurakan piteneminen lisää urakan toteutusaikaa, mistä syystä urakka on tarpeen saada käyntiin viimeistään kesällä 2017. Tämä tuo painetta tunneleiden lopullisten suunnitteluratkaisujen hyväksyttämiselle.
4(8) 4 Toteutus 4.1 Hankkeen johtaminen ja rahoitus Hankkeen johtoryhmä on kokoontunut seurantajakson aikana kaksi kertaa. Johtoryhmään osallistuu HSY:n edustajien lisäksi pääsuunnittelijan ja louhintatyötä valvovan konsultin edustajat. 4.2 Työnaikainen suunnittelu ja valvonta Blominmäen luolaston louhinnan ja kalliorakennusurakan työnaikainen suunnittelu ja valvonta on käynnissä ja on edennyt sovitun mukaisesti. 4.3 Rakentaminen Puhdistamon louhinnan ja kalliorakentamisen urakoitsijana toimii Lemminkäinen Infra Oy (16.9.2015 5.2.2018). Kaikkiaan urakassa on 30.9.2016 mennessä louhittu noin 520 000 m 3 ktr. Seurantajaksolla on saatu louhittua yksi pystykuilu lisää. Syvennyslouhintoja on toteutettu jälkikäsittelyhallissa, yhdessä jälkiselkeytyshallissa ja käytävillä. Maan päältä tehtävät mädättämösiilojen syvennyslouhinnat on saatu tehtyä ja louhinnat siilojen pohjatasolla ovat käynnissä. Liitteessä 4 on kuva luolaston louhintatilanteesta. Urakkaan on aiemmin myönnetty 15 arkipäivää lisäaikaa. Urakka on vastaavasti jäljessä urakoitsijan laatimasta louhinnan massakäyrästä. Urakka on kuitenkin etenemässä suunnitellussa aikataulussaan ja näyttää siltä, että massalouhinnat saataisiin valmiiksi jo alkukesästä 2017. Mikkelässä on jouduttu rajoittamaan yöaikaista porausta, koska lähimmässä asunnossa (n. 115 m porauksesta) porausäänen todettiin ylittävän yöaikaisen raja-arvon. Kuva 2 Lähiasukkaita Blominmäen työmaakäynnillä perehtymässä työmaakierroksen reittiin.
5(8) Finnoon viemäritunnelilouhinnoista on urakkarajalle jäljellä enää yhdessä perässä n. 150 m. Tunneleiden jatkamista lisätyönä selvitetään. Teetettävien lisätöiden tavoitteena on kustannussäästö, joka syntyisi, jos väliaikaisia tuuletuskuiluja ei tarvita ja kaikki Finnoon ajotunnelista tehtävät louhinnat saataisiin tehtyä kerralla. 4.4 Työturvallisuus Blominmäen louhintaurakassa on sattunut toinen työtapaturma. 18.8.2016 työntekijä kompastui luolassa ja loukkasi polvensa. Lemminkäinen Infra Oy:n puhdistamourakan MVR-mittausten keskiarvo on ollut yli 96 %, mikä on erittäin hyvä. Myös Finnoon urakan työturvallisuus ja MVR-mittaustulokset ovat olleet hyviä. Siellä HSY:n urakkaosuutta ei seurata erikseen. Blominmäen töihin liittyen sattui 1.8.2016 liikenneonnettomuus Kehä III:lla, missä louheauto suistui tieltä ja kaatui eturenkaan rikkouduttua. Ei henkilövahinkoja. Kaikki vahingot ja läheltä piti tilanteet on käyty tarkkaan läpi urakoitsijan työnjohdon ja työntekijöiden kesken ja tarvittavat ilmoitukset tehty sekä sovittu toimista, joilla vastaavia tilanteita voidaan jatkossa välttää. Rakentamisen ulkopuolisille aiheuttamia riskejä minimoidaan aktiivisesti. Työmaa-alueet on eristetty ympäristöstä aidalla. Räjäytystyöt on tehty huolellisesti tärinärajoja ja suojaustarpeita noudattaen. 4.5 HSY:n hallituksen päätettäväksi tulevat asiat Jälkikäsittelyn ja suodatusten toimittajien valinnat tuodaan päätettäväksi alkuvuonna 2017. 5 Aikataulu Hankkeen päivitetty yleisaikataulu on liitteenä 3. Hanke on tällä hetkellä suunnitellussa kokonaisaikataulussa. Puhdistamon rakentamisaikataulu on edelleen haastava. 5.1 Aikatauluun liittyvien riskien hallinta Louhinnan aikana kallion todellisen laadun poikkeaminen tutkimustulosten perusteella arvioidusta on merkittävä aikatauluriskin aiheuttaja. Puhdistamon louhinnoissa ei kallion laadun vuoksi ole jouduttu myöntämään lisäaikaa jo aiemmin myönnettyjen 15 arkipäivän lisäksi. Viemäritunnelilouhinnoissa viivästykset ovat puhdistamon luolastolouhintoja todennäköisempiä. Puhdistamon louhintaurakoitsija on ottanut käyttöön lisää työvoimaa ja louhintakalustoa, jotka soveltuvat erityisesti pienten tunnelien louhintaan. Hankkeen kannlata keskeiset henkilöresurssit ovat olleet ylikuormitettuja. Tilanne ei ole olennaisesti helpottumassa lähiaikoina.
6(8) Viemäritunnelien rakentamisvalmius edellyttää monien erityyppisten lupien saamista. Viemäritunnelien valmistuminen saattaa ajautua kokonaisaikataulun kannalta kriittiseksi. Tämän riskin minimointi on keskeistä syksyn 2016 töissä. Puhdistamon toteutussuunnittelu ei ole lähtenyt liikkeelle niin tehokkaasti kuin ennalta arvioitiin. Suunnittelijoiden keskinäistä koordinointia ja tilaajan antamaa ohjausta on tehostettu riittävien resurssien ja tehokkaan työskentelyn varmistamiseksi. 6 Kaavoitus ja lupamenettelyt 6.1 Ympäristöluvat Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) antoi ympäristölupapäätöksensä 26.11.2015. Yksi maa- ja vesialueen omistaja on valittanut luvasta Vaasan hallinto-oikeuteen. HSY sai maaliskuussa vastinepyynnön kyseiseen valitukseen. Vastine annettiin 8.4.2016. Selvitystyötä seuraavasta ympäristöluvan ehdosta on tehty muun suunnittelun ohessa: Luvan saajan on tehtävä Etelä-Suomen aluehallintovirastolle hakemus, jossa selvitetään yksityiskohtaisesti puhdistamon ja Suomenojan välisen viemäritunnelin sekä vara- ja hätäpurkupaikkojen sijainnit sekä tarvittavat rakenteet 31.12.2016 mennessä. Hakemuksen tulee sisältää lisäksi selvitys meriviemäritunnelin kapasiteetin riittävyydestä ja vertailu, jossa varajärjestelmän vaihtoehtona on uuden meriviemäritunnelin rakentaminen. Viemäritunnelien Espoonjoen alitukselle on 4.7.2016 haettu vesilupaa AVI:lta. Koska tunnelien kattoholvin ja alimman kalliopinnan väliin jää kymmenisen metriä kalliota eivätkä vedet pääse vaikuttamaan toisiinsa, ei luvan myöntämiselle pitäisi olla esteitä. HSY:ltä pyydettiin täydennystä hakemukseen 21.9.2016 ja se lähetettiin 5.10.2016. 6.2 Rakennusluvat ja maisematyöluvat Suunnitelmia on tehty Blominmäen maanpäällisten rakenteiden rakennusluvan hakemiseksi marraskuussa 2016. 6.3 Asemakaavat Mikäli purkutunnelin liitosjärjestelyjä ei voida toteutaa Suomenojalla, tarvitaan Ourivuoreen asemakaavamuutos. Ennen kaavamuutoshakemuksen jättämistä, on suunnitelmaa tarpeen vielä tarkastella. Kaavoittajien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä viemäritunneleita suunniteltaessa muillakin alueilla. 7 Ympäristöasiat Maa- ja kallioperässä liikuvan veden pintaa seurataan lähellä louhintoja olevissa havaintoputkissa viikoittain ja kauempana olevissa kuukausittain. Kallion raoissa liikkuvan veden pinta on paikoin laskenut voimakkaasti, millä ei sinänsä ole suurta merkitystä, ellei se heijastu kasvillisuuden kannalta olennaiseen maakerrosten veden tasoon.
7(8) Siinä on joissain havaintoputkissa havaittu lievää laskua. Pohjavesitilanne puhdistamon louhintojen läheisyydessäkin on vakaa. Pinta- ja pohjaveden laadun seurannassa, ympäristön painumien seurannassa, Blominmäen täyttömäen vakauden seurannassa tai kallion liikkeiden seurannassa ei ole ilmennyt mitään hälyttävää. 8 Hankkeen kustannukset Hankesuunnitelma ja hankkeen toteutuneet kustannukset ja sidottujen kustannusten pohjalta tarkennettu ennuste. INVESTOINTIKUSTANNUKSET Arvio M (06/2014) toteutunut 09/2016 % ennuste 09/2016 sidotut 09/2016 Puhdistamon louhintatyöt 86 36,82 42,8 % 69 67,79 Rakennustyöt 79 1,51 1,9 % 79 1,51 Koneistotyöt 54 54 LVI-työt 11 11 Automaatio & instrumentointi 7 7 Sähkötyöt 15 15 Tulo- ja purkutunnelit 61 2,17 3,6 % 61 3,11 Suomenojan jätevesien kääntö 10 10 Suunnittelu ja rakennuttaminen 16 7,92 49,5 % 16 13,71 Louhinnan suhdannevaraus 15 15 Muut ja ennakoimattomat kustannukset 17 17 Yhteensä 371 48,43 13,1 % 354 86,11 Ennustetta ei ollut tarvetta muuttaa kesäkuussa 2015 arvioidusta.
8(8) Hankesuunnitelman mukainen vuosittaisten kustannusten jakautuminen on esitetty seuraavassa taulukossa. Investointikustannukset toteutuma 30.9.2016, M TTS 2016-2018 investointisuunnitelma, M Hankesuunnitelma 2014, M 2010 0,6 0,6 2011 0,4 0,5 2012 0,3 0,3 2013 1,7 1,7 2014 1,9 2,5 2015 15,7 21,0 23,5 2016 27,8 40,1 52,0 2017 49,6 56,1 2018 84,7 83,7 2019 101,4 2020 47,7 2021 1,0 yhteensä 48,4 371,0 Hallituksen 16.10.2015 hyväksymässä HSY:n investointisuunnitelmassa 2016-2018 on huomioitu hankesuunnitelman tarkennuksen mukainen kustannusarvion kasvu. Investointiohjelma 2017-2026 laadittiin keväällä 2016 ja siihen kustannusarvio päivitettiin tältä pohjalta. Blominmäen hankkeen lisä- ja muutostyöt ja hankintapäätökset jaksolla 3/2016 on koottu liitteeseen 2. 9 Tiedottaminen ja asiakaspalaute Blominmäen lähiasukkaille ja sähköisten uutiskirjeiden seuraajille järjestettiin tutustumiskäynti Blominmäen louhintatyömaalle. Ilmoittautuneita oli noin 150. Työmaalla liikuttiin kahdella pikkubussilla, joka rajoitti yhden illan aikana palveltavissa olevan joukon maksimissaan 60 henkeen. Siksi tilaisuuksia järjestettiin kolme rinnakkaista 31.8., 6.9. ja 13.9. Lopuille yksityisille maanomistajia, joilta on tarve saada lupa viemäritunneleiden sijoittamiselle kiinteistöjen alle, on lähetetty rasitesopimukset allekirjoitettavaksi. Kaikki räjäytykset tapahtuvat kaukana asuinkiinteistöistä. Räjäytykset ovat ajoittuneet Espoon ympäristökeskuksen lupaehtojen mukaisesti. Jatkuvatoimisissa mittareissa, joita on kaikkiaan noin 20 lähimmissä vaurioherkissä kohteissa eri suuntiin työmaasta, tärinä ylitti ensimmäisen kerran annetun raja-arvojen yhdessä mittarissa 4.5.2016 kello 14:11. Tuo ylitys oli 34 %, jonka pitäisi olla vielä raja-arvon turvallisuusmarginaalin rajoissa eivätkä rakennevauriot ole tuossakaan kohteessa todennäköisiä. Blominmäen uutiskirje asukkaille 3/2016 julkaistiin HSY:n nettisivuilla 27.9.2016 ja toimitettiin hankkeen sähköpostituslistalla oleville.
9(8) Liite 1: Blominmäen hankkeen tapahtumahistoria Liite 2 Blominmäen hankkeen lisä- ja muutostyöt ja hankintapäätökset 3/2016 Liite 3 Blominmäen hankkeen yleisaikataulu Liite 4: Blominmäen luolaston kattoperien louhintatilanne 7.10.2016 karttapiirros Liite 5: HSY:n Blominmäen organisaatiokaavio
Liite 1: Blominmäen jätevedenpuhdistamohankkeen keskeiset tapahtumat 3.6.2005 9/2005 Espoon veden ja Espoon geoteknisen yksikön tekemä Suomenojan ympäristön (2,5 km säteellä) kallioresurssikartoitus jätevedenpuhdistamon sijoitusmahdollisuuksien selvittämiseksi 2005-2006 Espoon Vesi teetti jätevedenpuhdistusta koskevan pitkän tähtäimen kehittämissuunnitelman, jossa suositeltiin jätevesien käsittelyn siirtämistä Suomanojalta kalliopuhdistamoon, alustavat ympäristöselvitykset kolmesta Länsiväylän pohjoispuolen <4 km kalliosta 2007-2008 YVA-prosessi ja sen rinnalla laaja vuorovaikutusprojekti, jossa selvitettiin yli 20 ehdotetun sijoituspaikan mahdollisuudet ja lisättiin YVA-prosessiin 2 lisävaihtoehtoa 7.11.2008 Uuudenmaan ympäristökeskus antoi yhteysviranomaisena lausunnon jätevedenpuhdistamon sijoitusvaihtehtojen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA) 12.10.2009 Espoon kaupunginvaltuusto päätti uuden puhdistamon sijoituspaikaksi Blominmäen 14.12.2011 Uudenmaan maakuntavaltuusto hyväksyi Blominmäkeä koskevan vaihemaakuntakaavan 15.2.2013 Pääsuunnittelijaksi valittiin yhteenliittymä FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, Ramboll Finland Oy ja Kalliosuunnittelu Oy 15.2.2013 Geo- ja kalliotekniseksi suunnittelijaksi valittiin Pöyry Finland Oy 18.3.2013 Espoon kapunginvaltuusto hyväksyi Blominmäen osayleiskaavan 31.12.2013 Blominmäen jätevedenpuhdistamon ympäristölupahakemus jätettiin Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 22.8.2014 HSY:n hallitus hyväksyi hankesuunnitelman tarkennuksen siten, että hankkeen kokonaiskustannukset ovat 371 milj. euroa 18.9.2014 Mikkelänkallion avolouhinnalle ja ajotunnelilouhinnalle saatiin rakennuslupa 12.11.2014 Blominmäen asemakaava sai lainvoiman 13.11.2014 Blominmäen luolaston rakennuslupahakemus jätettiin 14.11.2014 Mikkelänkallion louhintatöiden urakoitsijaksi valittiin Skanska Infra Oy (urakka-aika 10.12.2014-15.9.2015) 4.3.2015 Finnoon ajotunnelin yhteiskäytöstä tehtiin Länsimetron kanssa sopimus 6.3.2015 Viemäritunnelien toteutussuunnittelijaksi valittiin Kalliosuunnittelu Oy Rockplan Ltd 26.3.2015 Blominmäen luolastolle saatiin rakennuslupa 12.6.2015 Luolaston louhintaurakoitsijaksi valittiin Lemminkäinen Infra Oy (urakka-aika 16.9.2015-15.1.2018) 12.6.2015 Louhintojen rakennuttajakonsultiksi valittiin SITO Rakennuttajat Oy 18.6.2015 Puhdistamon rahoitukseen liittyvä Euroopan Investointipankin (EIB) lainan ensimmäinen 100 milj. euron lainasopimus allekirjoitettiin 22.11.2015 Puhdistamon rahoitukseen liittyvä Pohjoismaiden Investointipankin (NIB) 115 milj. euron lainasopimus allekirjoitettiin 26.11.2015 Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) myönsi puhdistamolle ympäristöluvan (yksi valitus Vaasan hallinto-oikeuteen) 19.2.2016 Finnoo 1 viemäritunneliosuuden louhintaurakoitsijaksi valittiin Lemminkäinen Infra Oy (urakka-aika 21.3.2016-23.2.2018) 19.2.2016 Puhdistamon laitossuunnittelijaksi valittiin yhteenliittymä FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy ja Ramboll Finland Oy Puhdistamon rakennus- ja SIA-suunnittelijaksi valittiin Pöyry Finland Oy
Liite 2: hyväksytyt lisä- ja muutostyöt sekä tehdyt hankintapäätökset III/2016 (sisältyvät kohdan 8 ennusteen kustannuksiin) hyväksyjä euroa (alv 0%) Lisä- ja muutostyöt: Rautaromun ja jätteiden poisto Blominmäessä projektijohtaja 8 634 Myrskyvahingon korjaustyöt Blominmäessä projektijohtaja 360 Kuilun F4 sokkeliseinän korkeusmuutos projektijohtaja 24 827 Kalliotartunnan L=2000, T25 (yksikköhinta lisätty) projektijohtaja 2 244 Konttipedin teko meluesteeksi Blominmäessä projektijohtaja 1 680 Kuilun F7 louhintapalkin korkeusmuutos projektijohtaja 8 219 Avolouheen lastaus ja kuljetus 0-1 km projektijohtaja 682 Mädättämön M2 louhintapalkin korkeusmuutos projektijohtaja 32 139 Koontilasku toteutuneista louhekuljetusten pidentyneistä ajomatkoista (muutostyön luonteinen maksu, joka johtuu louheen vähäisestä kysynnästä ja Blominmäen murskauksen peruuntumisesta) yksikköhinta ja mekanismi määritetty alkuperäisessä tarjouksessa 304 331 yhteensä 383 116 Hankintapäätökset: Maakairaukset ja -näytteet Blominmäen piha-alueella projektijohtaja 16 672 Perustamistapalausunto ja pohjatutkimusohjelma projektijohtaja 3 833 Blominmäen vesinäytteiden näytteenotto ja laboratoriopalvelut v.2016-2017. projektijohtaja 40 000 Tuloviemäritunnelin ilmanvaihdon suunnittelu projektijohtaja 14 750 Biokaasun ja metanolin leviämismallinnus ja riskitarkastelu projektijohtaja 8 200 Sprinklausjärjestelmien vertailu projektijohtaja 6 374 Maanpäällisten rakennusten palotekninen suunnittelu ja luolaston paloteknisen suunnitelman päivitys ja palosimulointi projektijohtaja 45 000 Projektin käytössä olevan projektipankin ylläpito ja koulutukset vuosille 2016-2018 projektijohtaja 30 000 yhteensä 164 829
Liite 3: Blominmäen hankkeen yleisaikataulu
Liite 4: Blominmäen luolaston louhintatilanne 7.10.2016 # kattoperä louhittu (koko profiili, jos ei syvennyslouhinnan tarvetta) # syvennyslouhinnan eteneminen # louhittu pystykuilu
Liite 5: HSY:n Blominmäen organisaatiokaavio