KORNGOLD SYMPHONY IN F SHARP TÄNZCHEN IM ALTEN STIL HELSINKI PHILHARMONIC ORCHESTRA JOHN STORGÅRDS 1
2
ERICH WOLFGANG KORNGOLD (1897 1957) Symphony in F sharp, Op. 40 (1947 52) 53 48 dedicated to the memory of Franklin Delano Roosevelt (1882 1945) 1 I. Moderato, ma energico 15 55 2 II. Scherzo: Allegro molto 11 03 3 IIII. Adagio: Lento 15 36 4 IV. Finale: Allegro 11 11 5 Tänzchen im alten Stil (1919) 7 18 Helsinki Philharmonic Orchestra JOHN STORGÅRDS, conductor Publisher: Schott Music Recordings: Helsinki, Finlandia Hall, 17. 18.9.2010 (Symphony in F sharp), 30.8.2010 (Tänzchen im alten Stil) A 24-bit recording in DXD (Digital extreme Definition) Executive Producer: Reijo Kiilunen Recording Producer: Seppo Siirala Recording Engineer: Enno Mäemets Editroom Oy 2011 Ondine Inc., Helsinki 2011 Ondine Inc., Helsinki Booklet Editor: Jean-Christophe Hausmann Photos: Schott Promotion (Korngold), Heikki Tuuli (Storgårds), U.S. Library of Congress (Roosevelt) Cover Design and Booklet Layout: Armand Alcazar This recording was produced with support from the Finnish Performing Music Promotion Centre (ESEK). 3
Erich Wolfgang Korngold ranks securely among the principal composer prodigies. Born in Brünn, Moravia (now Brno, Czech Republic) on 29 May 1897, the second son of music critic Julius Korngold, he impressed Mahler with his cantata Gold when aged only nine, and duly consolidated this with his score for the ballet-pantomime Der Schneeman, premiered at the Vienna Court Opera in 1910. Numerous orchestral, chamber, and operatic works followed including such as the Schauspiel-Ouvertüre (1911), the Sinfonietta (1912), and an operatic double-bill comprising Der Ring des Polykrates and Violanta (both 1916) culminating with the dual premiere (Hamburg and Cologne) of his opera Die tote Stadt (1920) which made him world famous at the age of 23. However, the success of his next opera the highly ambitious Das Wunder der Heliane (1927) was blighted by the deteriorating political situation, while his last opera Die Kathrin (1938) could not be heard in Vienna owing to Austria s Anschluss with Germany. Korngold had by now settled in Hollywood where, following an invitation by Max Reinhardt to collaborate on his lavish adaptation of Shakespeare s A Midsummer Night s Dream (1934), a series of often symphonically conceived film scores written over the next decade such as those for Captain Blood (1935), The Adventures of Robin Hood (1938), The Sea Hawk (1940), and King s Row (1941) brought his music to an audience of millions. Following the Second World War, Korngold returned to Europe and to the concert hall but his unashamedly late-romantic idiom was to find little favour in the austerity of post-war Vienna; while his death, on 19 November 1957, attracted only passing attention. This last quarter-century, however, has seen a considerable revival of interest in his music, with a host of performances and recordings to mark the centenary of his birth in 1997 as well as the fiftieth anniversary of his death in 2007. The Symphony in F sharp typifies the gulf between Korngold s aspirations and the reality of his post-war milieu. The composer had prepared for it with several 4
large-scale works, notably the Violin Concerto (1945) and the Symphonic Serenade for strings (1947). Inspired by the death of U.S. President Franklin D. Roosevelt, and subsequently dedicated to his memory, it was begun in 1947 though written primarily during 1951 52. Its opulent yet by no means anachronistic orchestration and expressive immediacy seem to have been poorly served at its premiere by Harold Byrns with the Vienna Symphony Orchestra in 1954, while the intention of Dimitri Mitropoulos to perform it in New York was prevented by his untimely death in 1960. Rudolf Kempe made the first recording in 1972, since when the work has gradually made its way into the orchestral repertoire. The first movement opens with stealthy chords on strings and piano that alternate with a rhapsodic theme on clarinet, soon taken up by strings then discussed by woodwind before arriving at a forceful, horn-led climax on full orchestra that emphasizes the theme s two-note head motif. This subsides into a second theme that unfolds suavely on the strings, then a reminder of the initial music brings with it a return of the two-note motif. A change of tonal perspective brings the third theme, introspective on flute above atmospheric divided strings, which makes for a ruminative codetta. The development begins with horn over piano and lower strings, the first and third themes brought into conflict in some of the work s most virtuosic orchestration. As the tension falls away, the first theme is resumed on clarinet then passes to oboe and flute as the horn-led climax marks the start of the reprise. This unfolds with the suave second theme on strings then, after a response from full orchestra, the third theme plaintively on woodwind. The coda recalls the first theme on clarinet over sepulchral lower strings, before alighting on a tonally equivocal chord. The Scherzo begins with a perky idea on flute which, though it is always complemented by a mysterious held chord on strings, has a rhythmic incisiveness that ensures unflagging impetus through a range of harmonic adventures, and to 5
which a noble theme on unison horns brings evident contrast. The music then passes through a hushed fugato on strings, which in turn brings a resumption of the lively opening music on the way to a decisive pause. The trio section focuses on an evocative, Eastern-sounding theme on strings and woodwind that unfolds in sensuous harmony yet without sacrificing any of its prevailing languor. Out of its final chords the initial flute idea emerges, bringing a resumption of the scherzo music that is now curtailed so that the horns melody assumes greater prominence. This time, too, a brief recall of the trio music is abruptly set aside by a rapid crescendo and the decisive final cadence. The third movement opens with a spacious theme across the strings, soon joined by woodwind and brass as a mood of epic majesty is first established then intensified. A degree of contrast is provided by the second theme, with upper woodwind and percussion to the fore, rapidly building to a forceful climax that brings greater rhythmic interplay across the orchestra. The lengthy central span expands upon elements of both themes in some of the work s most texturally resourceful and harmonically adventurous writing, the underlying mood now suffused with a greater degree of emotional warmth as the music grows in ardour. A pensive transition for solo flute over divided strings effects the return of the first theme, whose main motif can initially be heard deep in the harp s lowest register and which then builds across the whole orchestra towards a crowning climax in which the theme is sounded out in all of its plangent, even tragic intensity. From here the music winds down to a brief but intense coda, with the theme seeming as though submerged in a glacial texture of string harmonies that reaffirm the essentially fateful mood. The Finale commences with brusque interchanges on strings, then a lively theme on upper woodwind (a transformation of the flute theme from the opening movement) emerges nonchalantly, capped by a galloping chordal motif from 6
strings. The second theme, shared between lower and upper strings, is more restrained without impeding the initial animation, which continues unabated through a vigorous development in which thematic elements from earlier in the work are encountered. The music reaches an expectant pause, from where the initial theme starts up with renewed impetus and the ensuing ideas are duly recalled. At length the flute theme then the clarinet theme from the first movement return, as if preparing for a subdued conclusion, but the initial theme suddenly emerges from nowhere to take the work through to an ending of defiant affirmation. Very different in its manner and content, Tänzchen im alten Stil [Dance in the Old Style] seems to have been composed in 1919, though performance details are uncertain; that by the present conductor at the Jyväskylä festival in 2007 might well have been the public premiere. Scored for modest forces and restrained in expression, the piece is closer to the incidental music Korngold had recently written for Shakespeare s Much Ado About Nothing than the symphonic overture Sursum Corda which immediately preceded it exuding a charm and an insouciance typical of the younger composer. It begins with an affectionate theme shared between solo woodwind and upper strings, exuding something of a genteel and even antique air as it does so. A more impulsive theme on strings provides contrast, then the initial theme proceeds on its unruffled course. A central section centres on a warm hearted melody for cello against a richly harmonized backdrop on strings, unfolding leisurely before a sudden pizzicato chord and then a pause usher in the initial theme much as before. A coda tenderly recalls the central section before the piece capers to its good-natured close. Richard Whitehouse 7
The Helsinki Philharmonic Orchestra, the oldest professional symphony orchestra in the Nordic countries, was founded as the Helsinki Orchestral Society by the young Robert Kajanus, its first Chief Conductor, in 1882. Well known today for its tradition of performing Sibelius, it premiered many of Sibelius s major works, often with the composer himself conducting. The orchestra undertook its first foreign tour to the Universal Exposition in Paris in 1900 and since then has visited most European countries, in addition to visiting the USA and Japan, both on four occasions. The orchestra s current Chief Conductor John Storgårds assumed his position in 2008, having previously served as Principal Guest Conductor from 2003. The Helsinki Philharmonic Orchestra and Ondine have maintained a longstanding exclusive partnership involving for example an edition of the complete Sibelius symphonies under the direction of Leif Segerstam. www.helsinkiphilharmonicorchestra.fi John Storgårds is one of the most versatile and respected Finnish musicians of his generation. He has become one of today s leading performers and champions of new and rarely heard works, alongside more familiar repertoire. Since 2008, Storgårds has been Chief Conductor of the Helsinki Philharmonic Orchestra. He additionally holds the title of Artistic Director of the Chamber Orchestra of Lapland since 1996. Between 2006 and 2009, he served as Chief Conductor of the Tampere Philharmonic Orchestra. Storgårds appears regularly with the BBC Symphony Orchestra (with whom he made his BBC Proms debut in 2005), with Gothenburg Symphony, the Finnish, Swedish, and Frankfurt Radio Symphony Orchestras, Oslo Philharmonic, Royal Stockholm Philharmonic, Danish National Symphony, MDR Leipzig Orchestra, Scottish Chamber Orchestra, Orchestra Sinfonica Nazionale della RAI Torino, BBC Scottish Symphony, and Orchestre Philharmonique de 8
Strasbourg. Further afield, Storgårds has conducted the Sydney, Melbourne, and New Zealand Symphonies, Australian Chamber Orchestra, and the St Paul Chamber Orchestra. After starting a career as a world-class violinist, John Storgårds returned to the Sibelius Academy from 1993 97 to study conducting with Jorma Panula and Eri Klas. His recordings for Ondine include works by John Corigliano, Hafliði Hallgrímsson, Uuno Klami, Pehr Henrik Nordgren, Andrzej Panufnik, Kaija Saariaho, Jean Sibelius, Jukka Tiensuu, and Pēteris Vasks (Cannes Classical Disc of the Year Award 2004 for the Violin Concerto Distant Light ). In 2002, he received the Finnish State Prize for Music. www.johnstorgards.com 9
10 U.S. President Franklin D. Roosevelt on 11 December 1941
un saa tietää näiden teosten säveltäjän olevan kasvuiässä oleva poika, Kensireaktio on kunnioitusta herättävä pelko. Tyyli on hallittu, muototaju pettämätön, sanonta omaperäistä. Näin totesi Richard Strauss 1910-luvulla tutustuttuaan nuoren Erich Wolfgang Korngoldin musiikkiin. Brnossa vuonna 1897 syntynyt Korngold oli todellinen musiikin ihmelapsi. Kesällä 1906 hän soitti Gustav Mahlerille pianolla kantaattinsa Gold. Vaikuttunut Mahler kehotti oitis isää, kriitikko Julius Korngoldia, järjestämään pojalle sävellysopetusta. Sävellysopettajaksi saatiin Alexander von Zemlinsky, jonka lyyris-ekspressiivinen sävelkieli näyttäisi vaikuttaneen Korngoldin musiikkiin. Zemlinsky oli myös vastuussa 13-vuotiaan Korngoldin Der Schneemann-baletin soitinnuksesta. Baletti aiheutti sensaation kantaesityksessään vuonna 1910, ja Universal Edition solmi kustannussopimuksen nuoren säveltäjän kanssa. Vuolaana virtana seurasi uusia teoksia: kaksi oopperaa, kamarimusiikkia, ja orkesteriteokset Schauspiel-Ouvertüre ja Sinfonietta. Artur Schnabel kantaesitti Korngoldin toisen pianosonaatin vuonna 1911 ja otti sen oitis ohjelmistoonsa. Kansainväliseen maineeseen Korngold nousi oopperalla Die tote Stadt, joka sai kaksoisensi-iltansa joulukuussa 1920 Hampurissa ja Kölnissä. 1920-luvulla esim. Paul Hindemithin, Ernst Krenekin ja Kurt Weillin teokset herättivät saksalaiskielisen musiikkiväen kiinnostuksen. Heihin verrattuna Korngold alkoi tuntua vanhanaikaiselta, ja hänen uusi oopperansa Das Wunder der Heliane muodostui fiaskoksi ensi-illassaan Hampurissa vuonna 1927. Korngold otti kohtelun raskaasti, sillä hän piti tätä oopperaa siihenastisena pääteoksenaan. Säveltäjän ura olisi mahdollisesti joutunut vaaka-laudalle, ellei ohjaaja Max Reinhardt vuonna 1934 olisi pyytänyt Korngoldia sovittamaan Mendelssohnin Kesäyön unelma-partituurin Hollywood-elokuvaa varten. Partituuri sai 11
erinomaisen vastaanoton, ja Korngold solmi myöhemmin sopimuksen Warner Brothers-elokuvayhtiön kanssa. Hänen rikkaat ja loisteliaat partituurinsa mm. elokuviin Captain Blood, Anthony Adverse, The Prince and the Pauper, The Private Lives of Elisabeth and Essex, The Sea Hawk ja King s Row loivat juuri sen soundin, joka liitetään Hollywoodin kulta-aikaan. Korngold luonnehti näitä töitään hyvin osuvasti sanattomiksi oopperoiksi. Hän oli viisi kertaa ehdolla parhaasta elokuvamusiikista, ja sai Oscarin kaksi kertaa. Vuonna 1938 Korngold matkusti Hollywoodin kirjoittaakseen musiikin Erroll Flynnin tähdittämään seikkailuun The Adventures of Robin Hood. Itävalta liittyi pian tämän jälkeen kolmanteen valtakuntaan, ja juutalainen Korngold päätti jäädä perheineen Yhdysvaltoihin. 1943 hän sai yhdysvaltain kansalaisuuden. Korngold väsyi vähitellen studiotyöskentelyyn, ja palasi vuosikymmenen keskipaikkeilla konserttimusiikin pariin. Nyt syntyi mm. suosittu viulukonsertto, jonka Jascha Heifetz nosti maailmanmaineeseen, ja sellokonsertto. 50-luvulla Korngold keskittyi säveltämään yksinomaan konserttimusiikkia poikkeus oli partituuri Richard Wagneria käsittelevään elämäkertaelokuvaan Magic Fire vuonna 1956. Korngold teki kaksi matkaa Eurooppaan sodan jälkeen. Hän toi esille uusia teoksiaan, mutta sai havaita, etteivät ne herättäneet suurempaa huomiota. Itävallassa hänen musiikkiaan pidettiin toivottaman vanhanaikaisena, ja muualla hänen maineensa oli liian vahvasti elokuvamusiikin varassa. Kuollessaan Hollywoodissa vuonna 1957 Korngold koki olevansa unohdettu säveltäjä. Samaan aikaan hänen elokuvamusiikkiaan alettiin kuitenkin laajalti levyttää, ja se löysi uuden yleisön. 1980-luvulta lähtien myös hänen vakava konserttimusiikkinsa on saanut osakseen uutta arvostusta. Yllämainittujen sävellysten ohella sellaiset teokset kuin jousisekstetto, pianokvintetto, kolme jousikvartettoa, musiikki 12
näytelmään Paljon melua tyhjästä, Sinfoninen serenadi ja Teema ja muunnelmia voidaan nähdä kiehtovina esimerkkeinä hedelmällisestä tavasta jatkaa Richard Straussin ja Zemlinskyn edustamaa romanttista perinnettä. Korngoldin myöhäisen kauden pääteos on Sinfonia Fis-duuri op. 40. Teos valmistui vuosina 1947 52, ja on omistettu presidentti Franklin D. Rooseveltin muistolle. Sinfonia sai kantaesityksensä Itävallan radiossa 17.10.1954 Wienin sinfonikkojen konsertissa Harold Byrnsin johdolla. Esitys oli huonosti harjoiteltu, eikä teos saanut Korngoldin toivomaa vastaanottoa. Partituuri herätti kuitenkin monissa kiinnostusta. Kapellimestari Dimitri Mitropoulos ilmoitti: Olen koko elämäni ajan etsinyt täydellistä modernia musiikkiteosta. Tämä sinfonia on sellainen teos. Aion johtaa sen seuraavalla konserttikaudella. Mutta Mitropoulos kuoli pian tämän jälkeen. Sinfonian ensimmäinen konserttiesitys tapahtui vasta marraskuussa vuonna 1972 Münchenin filharmonikkojen konsertissa. Kapellimestari oli Rudolf Kempe. Korngoldin ainoa sinfonia on värikäs ja dramaattinen teos. Se on sävelletty suurelle orkesterille, johon kuuluu mm. laaja lyömäsoitinosasto, harppu, piano ja celesta. Ensimmäinen osa Moderato, ma energico on sonaattimuotoinen. Rytmiset purkaukset vuorottelevat tehokkaasti hiljaisempien sävyjen kanssa. Toinen osa on vilkas scherzo. Triotaitteen unenomaisuus ennakoi jo sinfonian sydäntä, Adagiota, joka hitaasti mutta varmasti nousee suurenmoiseen huipennukseen. Viimeinen osa Allegro gaio on railakas ja päättäväinen. Tämän CD-levyn täydentää lyhyt ja viehättävä kamariorkesterikappale Tänzchen im alten Stil (Pieni tanssi vanhaan tyyliin). Se syntyi vuonna 1919 Korngoldin ollessa sotapalveluksessa Itävallan armeijassa. Korngold oli mennyt armeijaan ensimmäisen maailmansodan syttyessä. Hän sai mahdollisuuden työskennellä rykmenttinsä musiikillisena johtajana, eikä täten koskaan joutunut 13
taistelukentälle. Korngold ei tuonut tanssia julkisuuteen elinaikanaan. Tänzchen im alten Stil kantaesitettiin vasta 10.7.2007 Jyväskylän kesä-festivaalilla John Storgårdsin johdolla. Christian Holmqvist Helsingin kaupunginorkesteri on Pohjoismaiden vanhin ammattimainen sinfoniaorkesteri. Sen alkuituna oli Robert Kajanuksen vuonna 1882 perustama Helsingin orkesteriyhdistys. Tuolloin 26-vuotias Kajanus oli orkesterin ylikapellimestarina viisi vuosikymmentä ja kehitti sen täysimittaiseksi sinfoniaorkesteriksi. Orkesteri tunnetaan erityisesti vahvasta Sibeliustraditiostaan, ja säveltäjä itse johti useiden teostensa kantaesitykset. Vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn suuntautuneesta debyyttikiertueesta alkaen orkesteri on vieraillut säännöllisesti ulkomailla, esiintyen useimmissa Euroopan maissa ja mm. neljästi sekä Yhdysvalloissa että Japanissa. Viulistikapellimestari John Storgårds on toiminut orkesterin päävierailijana syksystä 2003 ja aloitti nelivuotiskautensa HKO:n 12. ylikapellimestarina syksyllä 2008. Helsingin kaupunginorkesteri levyttää yksinoikeudella Ondine-yhtiölle; tämän pitkäaikaisen yhteistyön tuloksia on mm. Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytys Leif Segerstamin johdolla. www.helsinginkaupunginorkesteri.fi 14
John Storgårds on sukupolvensa monipuolisimpia ja arvostetuimpia suomalaisia muusikkoja. Hän on erityisesti kunnostautunut uuden ja harvemmin kuullun musiikin esittäjänä kantaohjelmiston ohella. Syksyllä 2008 hänestä tuli Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestari. Hän on ollut Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja vuodesta 1996. Tampereen kaupunginorkesterin ylikapellimestari hän oli vuosina 2006 2009. John Storgårds vierailee säännöllisesti BBC:n sinfoniaorkesterin kapellimestarina, ja hänen johtamiaan orkestereita ovat myös olleet Göteborgin sinfoniaorkesteri, Suomen, Ruotsin ja Frankfurtin radion sinfoniaorkesterit, Oslon ja Tukholman filharmonikot, Tanskan kansallinen sinfoniaorkesteri, MDR:n orkesteri Leipzigissä, Scottish Chamber Orchestra, Orchestra Sinfonica Nazionale della RAI Torino, BBC Scottish Symphony ja Orchestre Philharmonique de Strasbourg. Hän on myös johtanut Sydneyn, Melbournen ja Uuden Seelannin sinfoniaorkestereita, Australian kamariorkesteria ja St Paul -kamariorkesteria. John Storgårds aloitti uransa maailmanluokan viulistina mutta palasi Sibelius- Akatemiaan opiskelemaan orkesterinjohtoa Jorma Panulan ja Eri Klasin johdolla vuosina 1993 1997. Hänen Ondinelle tekemiensä levytysten säveltäjänimiä ovat olleet John Corigliano, Hafliði Hallgrímsson, Uuno Klami, Pehr Henrik Nordgren, Andrzej Panufnik, Kaija Saariaho, Jean Sibelius, Jukka Tiensuu ja Pēteris Vasks (jonka viulukonserton Distant Light levytys sai vuoden klassisen levyn palkinnon Cannes issa vuonna 2004). Vuonna 2002 Storgårds vastaanotti Suomessa musiikin valtionpalkinnon. www.johnstorgards.com 15
John Storgårds and the Helsinki Philharmonic Orchestra ODE 1182-2 ODE 1143-2 John Storgards leads vibrant interpretations. ClassicsToday.com Disc of the Month ODE 1147-2 This is a thoroughly recommendable release. Gramophone recommends ODE 1166-2 might well be the best introduction possible to Tiensuu s highly personal sound world. MusicWeb-International.com 16 For a complete discography visit www.ondine.net