Pakolla ei synny hyvää, sivu 6. Pirkkahallin ketjukolarissa, risteyskolari Kurikassa. Mautoilija löi mautoa. Pirkkalan Sonja puolustaa lapsia, s. 12.



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

Lucia-päivä

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

4.1 Samirin uusi puhelin

o l l a käydä Samir kertoo:

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

NO ONKOS TULLUT JOULU, NYT ESPOONTORILLE?

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Toimintaa toukokuussa 2019

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Tekninen ja ympäristötoimiala

Adventin- ja joulunaika

CCI-sanomat

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

OMAISHOITAJA, TULE RYHMÄÄN VIRKISTÄYTYMÄÄN, JAKAMAAN KOKEMUKSIA JA IRROITTAUTUMAAN ARJESTA

Kouluun lähtevien siunaaminen

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa alkaen

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Pepén tie uuteen päiväkotiin

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Uudistuva kylä kaupungissa

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

-Heinolassa 50 vuotta-

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

toimisto gsm gsm

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Preesens, imperfekti ja perfekti

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Viinlandia-kirjoituskilpailu katso s. 8

Tämän leirivihon omistaa:

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Usko. Elämä. Yhteys.

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Löydätkö tien. taivaaseen?

Kolmannen luokan luokkalehti

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa


12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Kanneljärven Kuuterselkä

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Tästä se alkoi Tiinan talli BLACK EDITION - tum0r Tiina

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Transkriptio:

Liikuntapalvelut 6 kk 250 3 kk 140 (sis. jumpat + kuntosali) (Tarj. voim. 29.12.2011) Koulutie 1, 33960 Pirkkala Puh. (03) 4102 3533 pirkkala@kiinteistomaailma.fi www.kiinteistomaailma.fi/pirkkala Välityspalkkioesimerkki: NETTI 900 +3,5% velattomasta kauppahinnasta, vähimmäispalkkio 2500, asiakirjakulut 190 (hinnat sis. alv.). Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 30.11. 2011, nro 48 LYHYESTI Pakolla ei synny hyvää, sivu 6. SÄÄ Torstai +4 +3 Nokia Pirkkala +3 +3 Tampere Kangasala +4 Perjantai +5 +4 Nokia Pirkkala +4 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 9:16 15:15 +4 Valkeakoski 9:18 15:14 Lentomelu puhutti yleisöillassa Hornetia ohjattiin halliin Satakunnan lennostossa viime viikolla tiistaina. Torstaina yläasteen juhlasalissa keskusteltiin lentomelusta. Lue lisää s. 13. Tampere Kangasala +5 Lempäälä +5 +5 Valkeakoski Lauantai +1 Maanantai +0 Sunnuntai Tiistai +3 +0 Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Pirkkahallin ketjukolarista risteyskolari Kurikassa MAANATAIAAMUN ketjukolarista Pirkkahallin kohdalla ohitustiellä sikisi mahtava ruuhka, jonka seurauksena oli kolari myös Kurikan liittymän kohdalla Pirkkalassa noin kello 8 aikaan. Kurikan kolarin osapuolina olivat paikkakuntalainen henkilöautoa kuljettanut mies ja ulkopaikkakuntalainen rekkakuski. Kun yhteentörmäys tapahtui, rekka oli tulossa ohitustietä pitkin Tampereen suuntaan ja henkilöauto kääntyi liittymästä myöskin Tampereen suuntaan. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Pirkkahallin ketjukolarissa, joka sattui Karkun suuntaan menevällä kaistalla, oli mukana kuusi autoa. Se sai alkunsa siitä, kun letkan ensimmäinen auto jarrutti yllättäen. Onnettomuusaikaan tie oli märkä, turvavälit olivat lyhyet ja nopeudet kovat. Mautoilija löi mautoa PERJANTAINA illansuussa sattui epätavallinen välikohtaus vanhalla tiellä Rajasillan kahvilan kohdalla. Tapahtumat saivat alkunsa, kun kaksi mopoautoa ajoi tietä pitkin peräkanaa. Yllättäen edellä ajava mauto pysähtyi, jolloin jälkimmäisenkin oli pakko pysähtyä. Edellä ajaneen auton kuskina ollut tamperelaisnuorukainen nousi autosta ja löi perässä ajanutta pirkkalalaisnuorukaisen mopoautoa astalolla. Tamperelainen poistui pikimmiten paikalta. Jos asiasta ei päästä sopuun, juttu menee oikeuteen. Tiedossa ei ole, millä esineellä mautoilija mautoa löi. Astalohan on mikä tahansa esine, jota ei ole valmistettu aseeksi, mutta jota käytetään lyömiseen. Pirkkalan Sonja puolustaa lapsia, s. 12.

2 PIRKKALAINEN 30.11.2011 PIRKKALAN SEURAKUNTA www.pirkkala.seurakunta.net Rakas puolisoni, isämme ja vaarimme silmälääkäri Lasse OUTINEN * 01.11.1930 Etelä-Pirkkala 20.11.2011 Pirkkala Kiittäen ja kaivaten Arja Tuula, Jari, Joona, Teemu ja Lenni Leena, Antti, Raakel ja Iivari Mari, Jani, Siiri ja Lauri sukulaiset ja ystävät On lepo jossakin, särkymätön syvä rauha. (Saima Harmaja) Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Pirkkalan vanhassa kirkossa lauantaina 3.12.2011 klo 12.00, minkä jälkeen muistotilaisuus Kivirannassa, Kivirannantie 5, Pirkkala. Mahdolliset muistamiset pyydämme osoittamaan Tampereen Parkinson-yhdistys ry:n tilille 573008-245173 (viesti: Lasse Outisen muistoksi ). Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15 Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, puh. 358 7500 Katso tarjoustuotteemme osoitteesta www.pirkkalanapteekki.fi Pirkkalan Vanhassa kirkossa su 6.12. klo 10 ITSENÄISYYSPÄIVÄN SANAJUMALANPALVELUS Seppelten lasku sankarihaudoille. Kirkkokuljetus. Katso reitti srk-palstalta! Kirkossa Perkiöntie 40 Messu 4.12. klo 10, Jukka Jormanainen, Arto Köykkä ja Liisa Aaltola. Petri Laaksosen joulukonsertti 4.12. klo 15. Ohjelma 10 e. Kirkon keskiviikko. Olet tervetullut hartauteen 11.30, syömään 11.40 ja lauluhetkeen klo 12.20. Ruokailun hinta on aikuinen 2,50 ja lapsi 1. Vielä 7.12. ja 14.12. Kaiken kansan joulupuuro ti 13.12. klo 12.30 alkaen Luciakulkueella kirkkosalissa ja jatkuu puurotarjoilun ja kahvin merkeissä seurakuntasalin puolella. Tervetuloa eläkeläiset, omaistaan kotona hoitavat ja heidän läheisensä, diakoniatyön asiakkaat ym. joulupuurolle. Bussikuljetus lähtee klo 12.00 Toiviosta (Ruotutien ja Karjalantien risteys) ja kulkee Naistenmatkantietä Suupan kautta kirkolle, pysäkeiltä pääsee mukaan. Paluukuljetus samaa reittiä. Jos tarvitset taksikuljetusta soita Päivi Marttila p. 050-380 7961. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226 Ruotsinkielinen adventtihartaus 4.12. klo 19 Vanhassa kirkossa, Olli-Pekka Silfverhuth ja Paula Siren. Kahvitarjoilu. Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus ti 6.12. klo 10, Olli-Pekka Silfverhuth, Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Seppelten lasku sankarihaudoille. Kirkkokuljetus: klo 9.20 Toivio, Naistenmatkantie, klo 9.35 Suuppa (Sirpakan pysäkki), Ratsutilantie, Perkiöntie, Kyöstintie, Lehtimäentie, Anian rantatie ja Vanha kirkko. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Perjantaipiiri 2.12 klo 18. Raamattu- ja rukouspiirissä pohditaan seuraavan jumalanpalveluspäivän tekstejä SLS:n raamatunlukuoppaan pohjalta. Joulumyyjäiset huutokaupan tapaan 3.12. klo 13. Joululaatikoita, leivonnaisia ja käsitöitä sekä arpoja. Tarjolla myös ohraryynipuuroa mehukeitolla sekä kahvia ja pullaa. Veräjä valmistautuu jouluun. Perheiden Veräjässä valmistaudutaan jouluun su 4.12. klo 12-16. Jouluisia askarteluja, joulukorttipaja, piparin paistoa, hartaushetki ja ruokailu klo 12. Iltapäiväkahvit. Ruoka 3e/1e. Matka Betlehemiin esitykset joka puolelta - ja täydeltä tunnilta 11.12. klo 16-20. Oppaan mukana kuljetaan Nasaretista Betlehemin talliin. Tervetuloa aikuiset ja lapset. Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna 6.12. klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke 7.12. klo 18. ltahartaus Saunan sana klo 19.30, Tuula Mannermaa. Teetä ja mehua. Lähetysmyymälä -kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Pirkkalaisen luku- ja keskustelupiiri keskiviikkona klo 14-15. Tervetuloa mukaan! Kansanlähetyksen kolmiosaisen luentosarjan kolmas osa Miten elän uskoani arjessa 1.12. klo 18. Alustus Johannes Koskinen, keskustelua ja kahveet. Tarjoamme tukea tietokoneen käytössä to 1.12 klo 10-11.30. Tule jututtamaan vertaisohjaajaa, jonka kanssa voit rohkaistua tietokoneen käytössä, kysellä internetistä, sähköpostista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta sekä kokeilla eri ohjelmien käyttöä. Neulekahvilaa ei ole 5.12. Puikot suihkivat kodeissa joulukuun ajan ja jatkamme yhteisiä kokoontumisia uusien neuleiden merkeissä taas 9.1.2012. Shakin peluuta tiistaina klo 11. Muuta toimintaa SEURAKUNNAN APURIT ottavat vastaan pieniä naapuriapuhommia arkisin ma-pe klo 9-13, numerossa 050 452 9110. Työt jaetaan maanantaisin, jolloin soittelemme takaisin ja sovimme ajankohdan työn suorittamiseen. Emme ota työstä palkkaa. Soittele ja kysele lisää. Pyhisparkit 3.12: Puuhkalakin kerholla, Lähdekuja 2 klo 10-12, Pereen päiväkodilla seurakunnan kerhotilassa Isomäentie 3 klo 11-13 ja Kurikankulman kerhotilassa, Aittokorventie 2 klo 11-13. Pyhäkoulut 4.12: Kirkolla klo 10, messun ajan, Toivon talolla Kranaatinmäentiellä klo 12-13, Toivion koulun Sinisiivessä, Korpitie 13 klo 16-17 ja Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo 16-17. Aiheena: Matkalle lähtö. Toimintatuokiossa väritys ja sokkelotehtävä. Tervetuloa entiset ja uudet pyhisläiset. NNKY:n lähetyspiiri 5.12. kirkon kerhotalossa klo 13. Perheuutiset Kastetut: Miitu Marjut Järvinen, Aapo Verneri Kokkonen, Topias Petteri Pylkkänen ja Viivi Marianna Ranttila. Pirkkalan yhteislukion Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17. Puh. 342 7300. 40-vuotisjuhla maanantaina 5.12.2011 klo 13.00 koulun juhlasalissa. Entiset ja nykyiset opiskelijat ja opettajat ovat tervetulleita juhlimaan kanssamme. Pirkkalan yhteislukion opettajakunta Käy peremmälle. Meitä on täällä jo miljoona. Hyvät suomalaiset. Meillä on Suomessa nyt jo miljoona Avainasiakasta, jotka nauttivat mm. henkilökohtaisesta pankkineuvojasta, Nordean Visa ja MasterCard -luottokortista ilman vuosi- ja kuukausimaksua sekä maksuttomasta verkkopankista. Liity ihmeessä seuraan. nordea.fi/avainasiakas Teemme sen mahdolliseksi Suupantie 4 Pirkkala nordea.fi Nordea Pankki Suomi Oyj SANA TEEMU KALLIO Nuorisotyönohjaaja Liikennevaloja VIELÄKIN käy niin, että tulee säpsähdettyä ja hiljenneltyä Valten patsaan kohdalla. Näkyyn on kyllä tottunut, mutta ajatuksiinsa uppoutuneena tottunutkin kuljettaja varoo vaistonvaraisesti suojatielle pyrkivää. Tilanteeseen tulee reagoitua jotenkin samalla tavalla, kuin liikennevaloissa, joissa valo on juuri vaihtunut vihreästä keltaiseksi. Liikennevaloissa kaikki odottavat yhtä asiaa - valojen vaihtumista vihreäksi. Hetkeä voisi kutsua jopa hartaaksi, sillä niin tehokkaasti se pysäyttää työmatkalaisen kiirehtimisen. Joskus valoissa seisoessani pälkähti päähäni ajatus niiden kolminaisuudesta. Ylinnä punainen, joka toimii kuten kuin isä. Asettaa rajat ja toisaalta myös antaa vapauden valon vaihtuessa. Keltainen taas on kuin henkäys. Se ehtii juuri häivähtää, mutta kuitenkin siinä lyhyessä ajassa se kykenee rakentamaan ajatusta tulevasta. Viimeisenä tulee vihreä, valo jonka ansiosta matka pääsee jatkumaan. Täytyy kuitenkin sanoa, että tällä hetkellä odotan vihreääkin enemmän valkoista. Ajatukseeni joulusta ei vain sovi vesisade ja harmaus. Lumivaippa toisi mukavasti valoa näihin pimeneviin iltoihin ja samalla luontokin pääsisi lepäämään valkoisen harson alle. Adventti on odottamisen aikaa. Joku odottaa lunta ja joku toinen taas sitä vihreää valoa. Suupantorin laidalla seisova Valte voisi odottaa vaikka sitä punaista kaulaliinaansa, joka sillä viime talvena oli talven viimoja vastaan. ONNEA Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 Pirkkalainen, Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Merkkipäivähaastattelut: toimitus ottaa vastaan vinkkejä tasavuosia juhlivista ihmisistä ennen juhlaa julkaistavia haastatteluja varten. Myös valmiita aineistoja voi lähettää. Pieniä uutisia www.pirkkalainen.com PALJASJALKAISET Onnellinen oli syntymän hetki, kun päättyi 18.9 klo 5.35 odotuksen retki. Nealle ja Millalle pikkuveikka Eemi Ilmari syntyi, siitäkös ilo yltyi. Pituutta 51cm ja painoa 3590g verran, saavat Sanna ja Heikki Holsti olla ylpeitä jälleen kerran! (kuva) MERKKIPÄIVÄT Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Sofialle, 12 v! Toivottaa Eija-mummo. JUMALAA KOHTAAMASSA YHTEYTTÄ YLI RAJOJEN YHTÄ MATKAA -ILTA SU 4.12. KLO 17 Piispa Christian Alsted, musiikkissa Perttu Mathlin JOULUJUHLA LAPSILLE JA AIKUISILLE YHTÄ MATKAA -ILTA SU 18.12. KLO 17 Ohjelmaa ja yhdessäoloa, musiikissa Jippii kuoro Kiviranta, Kivirannantie 5. Kahvitarjoilu ja pyhäkoulu. Tervetuloa mukaan! www.pirkkalankotiseurakunta.fi liikuntatalossa su 4.12. klo 12 15 Tuo oma puhdas ja ehjä lelusi tai lastenkirjasi kierrätykseen saat vaihdossa valita muiden kierrätykseen tuomista leluista ja lastenkirjoista itsellesi uuden. Kierrätyspisteen toteuttaa: Pirkkalan kristillisen kasvatuksen kannatusyhdistys PiKri ry Suomen Metodistikirkko

30.11.2011 LUKIJALTA KOLUMNI PIRKKALAINEN 3 Pitkäkyntinen hiippaili kotipihassa OLIPA kerran äitienpäivälahjaksi saatu Insera-merkkinen polkupyörä. Viime lauantaina ajattelin pinkaista tykilläni lasten kanssa pyöräretkelle Ransu-puistoon. Ajatukseksi se myös jäi - haparoin pyöräkatoksessa tyhjää. Epäuskoisena katselin ympärilleni, mihinkä sen pyörän muka viimeksi parkkeerasin, kun ei se täälläkään katoksen alla lukittuna odottele. Vähitellen valkeni, että h***tti, sehän on varastettu! Ja vieläpä on pitänyt hiippailla melkein omakotitalomme ikkunan alta luvattomiin puuhiin. Terveisiä vain pitkäkyntiselle. Seuraavan kerran, kun haluat toimia näin omatoimisesti, muistaisitko ystävällisesti kysäistä luvan? Mielelläni tätäkin pyörää olisin voinut ihan hyvässä hengessä lainata. Ja jos et jostain syystä polkupyörääni enää tarvitse, näin talvikelien tullessa, niin palauttaisitko sen katokseen - tiedät kyllä minne. Kiitos jo etukäteen! Ystävällisin terveisin, Heli Anttila Insera REFLEX 410 24-V 48CM, vm. 2011, väri musta Pirkkalan ritarille kunniaa PYHÄINPÄIVÄ on takana ja itsenäisyyspäivä edessä. Molempina päivinä ajatuksemme liikkuvat myös menneissä sukupolvissa. Päivissä on paljon samaa kunnioittavaa ajattelua. Pyhäinpäivänä ilmeisesti keskeisemmin ajattelemme esivanhempiamme, ja Raamatun ilmaisemia pyhiksi katsottavia henkilöhahmoja. Itsenäisyyspäivänä taas kunnioittavat ajatuksemme kulkevat sotiemme veteraaneihin, jotka yhdessä äärimmäisin ponnistuksin sekä uhrauksin turvasivat itsenäisyyden. Uhrin ansiosta lippu liehuu, ja itsenäisyydenkin voimme kokea pyhäksi asiaksi, josta kansamme voi kiitollisin mielin nauttia vapaana kansakuntana, omaa maataan vaalien ja rakentaen. Postilaatikko katosi ja palasi Perkiöntiellä TAAS joku kohdisti testosteronipurkauksensa postilaatikkoon Perkiöntiellä. Eihän muovilaatikko kestänyt sellaista rynkytystä, vaan lähti liitoksistaan. Kovasti se oli kuitenkin mieleinen morsian, koska se piti ottaa mukaan. Varmaankin myöhempää käyttöä varten. Seuraavana aamuna tarina sai jatkoa. Postilaatikko löytyi omasta osoitteestaan. Kiitos sinulle, joka ystävällisesti toimitit sen takaisin. Mirja Pyhäinpäivän seutuna kaunis tapa on käydä läheisten omaisten ja ystävien haudoilla. Onhan ihan upeaa katsoa Pirkkalankin hautausmaan kynttilöiden liekkimerta, joka sivistyneellä tavalla todistaa laajasta muistojen vaalimisesta. Kaikkien veteraaniemme haudat ansaitsevat kynttilän ja heidän kunnioittavan muistelun, niin kentälle kaatuneitten kuin rauhan aikana poisnukkuneiden. Tänä pyhäinpäivänä sytytin kunnioittavalla mielellä kynttilän myös pirkkalalaisen Mannerheim-ristin ritarin Erkki Korven haudalle. Hänen omaistensa kanssa käydyn keskustelun pohjalta on todettavissa, että hautakiveen voisi hankkia selkeämmänkin ritariuden osoituksen, veteraanin ansiokkaan työn kunnioitusta korostaen, ihan yleisluontoisestikin tarkoittaen. Asiaa edistämään teen vetoomuksen isänmaallisille tahoille. Asiasta mahdollisesti yleisemminkin mielenkiintoa tuntevia pyydän ystävällisesti ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen. Onhan kyse kunnioittavasta muiston vaalimisesta. Paavo Närvänen Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. toimitus@pirkkalainen.com Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Kiitos auttajalle MIEHENI kaatui 10.10. Perkiöntiellä, josta ystävällinen henkilö auttoi hänet terveyskeskukseen. Kiitän lämpimästi mieheni auttamisesta. Olisin iloinen, jos kyseinen henkilö ottaisi minuun yhteyttä. Puhelinnumeroni on 03-369 7039. Irja Jääskeläinen Maakuntaan yksi ainoa sanomalehti? KOKOOMUKSEN kansanedustaja Kimmo Sasi ei anna näköjään paljon arvoa paikallislehdille ja niiden lukijoille. Kansanedustaja Sasi taitaa olla sitä mieltä, että maakunnan alueella riittäisi ainoastaan yksi sanomalehti, joka sopisi hyvin hänen puolueensa keskittävään politiikkaan. Atte Nikkanen MAIJA-RIITTA MERIKANTO maija-riitta.merikanto@pirkkalainen.com Leimoja YLIMIELINEN, ylpeä, outo, ehkä vähän tyhmäkin. Parikymppinen nuori tietää, että tällaisena häntä moni pitää. Sitä nuo monet eivät tiedä, mitä ajoittain kummalliselta vaikuttavan käytöksen takana on. Kun kysyt häneltä, mitä kuuluu ja hän vastaa epämääräisesti joo. Huono kuulo, jatkuva tinnitus ja näkövaikeudet tuovat omat haasteensa opiskeluun ja muuhun arjessa selviämiseen, mutta ei ole helppoa muutenkaan. Lapsena sairastettu vakava sairaus jätti sekin omat jälkensä ulkoiseen olemiseen. Aika ajoin rassaavaa on yksinäisyys. Ei ole helppoa lähteä muiden nuorten joukkoon, kun ei kuule kunnolla varsinkaan isossa porukassa, jossa joka suunnalta tulevat äänet puuroutuvat yhdeksi massaksi. Kuulolaitteesta huolimatta. Onneksi on sentään netti ja sieltä löytyneet kaverit ja keskustelukumppanit, mutta ei se saman pöydän ääressä olevaa ihmistä korvaa. Leimojen lyöminen toisiin on niin hirvittävän helppoa. Varsinkin, jos joku poikkeaa normaalina pidetyn sapluunasta. Tarvitaan vahvaa itsetuntoa, että jaksaa muiden silmin ja korvin vajavaisena mennä heidän joukkoonsa, että jaksaa opiskella ja uskoa, että oma paikka ja omat ihmiset löytyvät ennen pitkää. Vaan miten tuon vahvan itsetunnon saa? Vastaus siihen on, että niin, ettei itse suostu antamaan itselleen mitään muuta kuin ihmisen leiman. Kuulovammainen, huononäköinen, invalidi ovat leimoja siinä, missä suomalainen, amerikkalainen, pirkkalalainen. Eivät ne mitään kerro ihmisestä itsestään. MYYMÄLÄ-KAHVILA Pe 2.12. Hilkan munkit, porkkana- ja sipulisämpylät Tervetuloa! Palvelemme myös la 3.12. klo 10 14. Ma 5.12. suljettu. Avoinna arkisin 10 17.30 Suupantie 10, puh. 342 7343 LÄHETYSTYÖ PIKKUJOULUBUFFET to 1.12 klo 10.30 13.30 8,90/hlö Myllyhaantie 6, Pirkkala www.pataravintolat.fi Puh. 044 416 2381 KORUVESKA Joululahjaksi My Saaga hopeinen keräilykoru! OPETTAVAISET JOULULAHJAT Erä BRIO leluja jopa -50% Hopeinen kordelliketju alk. 39 Hopeahelat alk. 29 Nahkanyöri hopealukolla 43 Kaikista yli 50 normaalihintaisista ostoksista saat 10 LAHJAKORTIN Laaja valikoima myös muita Kalevala koruja. Kultasepäntyöt, kellosepäntyöt ja kaiverruspalvelut myös lasiin ammattitaidolla! Luotettavaa ja ystävällistä palvelua. Avoinna ark. 10 20, la 10 17, su 12 16 Kauppakeskus Veska, Pirkkala www.koruveska.fi, puh. 0400-497 391 TERVETULOA! Brio Builder rakennussarja 484 osaa norm. 169,- 69,- Sarankulmankatu 12, Tampere Avoinna: ma-pe 9-17, la 9-15 www.leikkien.fi, p. 03 447 4670 Tarjoukset voimassa 6.12.2011 asti tai niin kauan kuin tarjouserä riittää. Tervetuloa!

4 PIRKKALAINEN 30.11.2011 PIRKKALASSA 30.11.2011 15.11.2006 KAROLIINA AHOLA karoliina.ahola@pirkkalainen.com - a Melu häiritsee enemmän tai vähemmän V iime viikolla Pirkkalassa pidettiin lentomeluilta. Paikalla oli asiantuntijoita ja asukkaita niiltä alueilta, joita lentomelu eniten kurittaa. Häiritsevää lentomelua saavat aikaan lennoston Hornetit. Tällä hetkellä on jo monet konstit käytössä melun suitsimiseksi. Merkittävää on, että lennoston nykyinen johto on ymmärtänyt, että yksi nerokkaimmista keinoista melusta koituvien haittojen vähentämiseksi on psykologinen sodankäynti, eli tässä tapauksessa toimiva keskusteluyhteys melualueella asuviin asukkaisiin. Kun asukkaat tuntevat tulevansa kuulluksi ja informoiduksi, monta mieliharmia voi välttää. On tutkittu juttu, että melun häiritsevyys on myös subjektiivinen ja asenteellinenkin asia, kuten ympäristösihteeri Vesa Vanninen lentomeluillassa totesi. Asenne ei lisää eikä vähennä desibelejä, mutta asukkaalle on tärkeää saada tietää etukäteen esimerkiksi kovaäänisista taitolentoharjoituksista. Etukäteen tiedotetun mieleen ei tule varmasti epäilystä tahallisesta kiusanteosta. On taivahan tosi, että Hornetista ei saa melua pois. Asian kanssa on vaan joten kuten elettävä. Valitettavasti tulevaisuudessakaan ei ole odotettavissa hiljaisia hävittäjiä. Lennoston henkilöstöjohtaja ja hävittäjälaivueen edellinen komentaja Miikka Väisänen kertoi, että hiljaisen hävittäjän rakentaminen voi olla mahdoton juttu, koska tehot ja meteli kulkevat käsi kädessä. Eli niin kauan kuin lennosto on täällä meidän ilonamme, tulemme altistumaan sen melulle. VIIKON VIERAS Sotamuistoja Tanssi on musiikkia, liikuntaa ja luovaa toimintaa, tietävät Leonoran opettajat Niina Manninen (vas.), Anna-Maria Paadar, Pekka Kettunen ja Asko Saarinen. Leonora kutsuu tanssiin Pirkkala-opiston tanssilinja antaa tanssin taiteenperusopetusta MAIJA-RIITTA MERIKANTO PIRKKALA-OPISTON tanssilinja Leonora aloitti toimintansa syksyllä 2010. Tarjolla on opetusta yli kymmenessä eri tanssilajissa baletista steppiin, hiphopiin ja erityisryhmien tanssiin. - Meillä on tällä hetkellä 160 opiskelijaa, joiden ikä vaihtelee nollasta yli viisikymppisiin, kertoo tanssilinjan vastuuopettaja Anna-Maria Paadar. - Eniten oppilaita on 9-13 - vuotiaissa, jotka harrastavat jazzja nykytanssia, hiphopia ja breakia sekä balettia ja showtanssia. - Aikuisiakin on jonkin verran. Leonora tarjoaa tanssin taiteenperusopetusta, mikä tarkoittaa, että opiskelu on tavoitteellista tasolta toiseen etenevää opiskelua. - Opetusta annetaan yleisen ja laajan oppimäärän mukaan. Oppilaan etenemistä arvioidaan ja tasolta toiselle pääsee teknisten taitojen ja tietojen saavuttamisen perusteella, Paadar selvittää. - Ihminen on kuitenkin kokonaisuus. - Opiskelu ei ole vain jalanheittoa, vaan sen yhteydessä tuetaan oppilaitten terveen minäkuvan kehitystä. Lasten tanssissa opetusmenetelmiin kuuluu tärkeänä osana leikki. - Lapsille opetetaan tanssin perusliikkeet leikin keinoin, kertoo pääasiassa lasten kanssa työskentelevä Paadar. Lasten tanssin lisäksi Kuopion musiikki- ja tanssiakatemiasta Savonia-ammattikorkeakoulusta jazz- ja nykytanssisn opettajaksi valmistunut Paadar opettaa heille nykytanssia, esibalettia, jazzia sekä vanhempien kanssa lapsivanhempi -tanssia. Isommille ja aikuisille hän vetää showtanssia, jazztanssia, aikuisbalettia ja kehonhuoltoa. Työtä, ei oikoreittejä Paadarin lisäksi Leonorassa opettavat Pekka Kettunen, Niina Manninen, Asko Saarinen ja Onni Sarvela. Kettusen lajeja ovat hiphop ja break, Mannisen klassinen baletti, Saarisen steppi ja Sarvelan erityisryhmien tanssit. - Breakiä ei voi opiskella missään koulussa. Itse aloin harrastaa sitä 13-vuotiaana ja oppini olen saanut kiertämällä ympäri maailmaa ja oppimalla toisilta harrastajilta, kertoo lajin viisinkertainen Suomen mestari Kettunen ja toivottaa kaikki kiinnostuneet mukaan opetukseen, myös yli 15-vuotiaat. Niina Manninen on klassisessa baletissa Savonia-ammattikorkeakoulusta baletinopettajaksi valmistunut tanssija. - Baletti on kaikkien tanssilajien perusta, kuuluu hänen perustelunsa, miksi kannattaa valita lajikseen klassinen baletti. Ammattisteppari Asko Saarinen on stepannut 30 vuotta ja opettanut sitä vuodesta 1994. - Steppari tekee tanssin kengillään. Tällä hetkellä suuressa huudossa oleva laji käy kaikille, jotka osaavat kävellä. Erityisryhmien tanssia opettava Onni Sarvela on lasten ja nuorten erityisohjaaja. Kaikki Leonoran opettajat korostavat pitkäjänteisyyttä tanssin opiskelussa. - Oikoreittejä ei ole. Perusasioitten kautta mennään eteenpäin, summaa Pekka Kettunen. FAKTA Tanssilinja Leonora Pirkkala-opiston tanssin taiteen perusopetusta antava yksikkö. Aloitti nykymuodossaan syksyllä 2010. Opetusta: lasten tanssit, esibaletti, nykytanssi lapset, jazztanssi lapset ja aikuiset, showtanssi, kehonhuolto, lapsi-vanhempi -tanssi, steppi, alkeisbaletti, baletti, erityisryhmien tanssi, temppari, hiphop, breikki. Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com EINO HAAPANEN Muistelija on pirkkalalainen sotaveteraani. Muistelut ovat Oiva Kulon toimittamasta kirjasta Silloin kerran, Siellä jossain. MUUTIMME Pirkkalaan tultuani juuri kouluikään. Olin vasta yksitoistavuotias, kun isäni kutsuttiin pois tästä ajasta. Se merkitsi suurta muutosta pojan elämässä. Oli jätettävä sellaista, mikä olisi kuulunut lapsen elämään, käytävä käsiksi töihin ja pyrittävä omatoimiseksi. Aluksi olin Sikojärven talossa kyytipoikana. Koulua kävin töiden välillä. Olinko neljän- viidentoista ikäinen, kun tuolla missä on nykyisin lentokenttä, suojeluskuntalaiset pitivät talvisotaharjoituksensa, juuri siinä sikalan metsässä. Minä en ollut suojeluskunnassa, enkä voinut mennäkään, isä oli kuulunut Punakaartiin. Rakennustöihinkin suuntasin kenkäni. Parilla sahalla jo työskentelin, pyörösahalla sekä syntymäpaikkakunnallani Karkussa Rakentaja Oy:ssä. Nämä harrastukset muuttuivat syyskuun yhdeksäntenä armon vuonna 1939 varusmiespalvelukseksi Puolustusvoimain Viipurissa sijaitsevassa viestirykmentissä, sen ykköskomppaniassa. Talvisodan alettua Viipuriin perustettiin vartiopataljoona, johon siirrettiin meidät kaikki, jotka olimme jo viestimiehiä. Taas kerran vartiossa ollessani portille tulee mies, joka alkaa kolistella sitä avatakseen. Menen luokseen ja kyselen aikeitaan. Kehotan nostamaan kädet ylös. Alkaa kiivetä portin yli ja selittää, että pääsehän siitä niinkin. Ei pääse! sanon minä ja painan huomaamattaan hälytysnappulaa. Alkaa kiipeilijä puhua m mukavia ja sanoo menevänsä aidan yli. Jos menet, minä ammun! sanon. Samassa tuleekin jo kolme vartiomiestä kokelaan kanssa. Aidanylittäjä pidätetään. Hänen taskussaan oli ammusvaraston rakennepiirustuksia. Kotoaan löydettiin myös radiolähetin. En suotta puuttunut hänen puuhiinsa. Talvisota oli sellaista tappelua, ettei meillä ollut varsinaista paikkaa missään. Vedimme johtoja ja kelasimme niitä pois. Varsinaisiin taisteluihin emme olisikaan ehtineet ottaa osaa. Sitä huolimatta joukostamme joku mies kaatui ja muutama haavoittui. Sodan päätyttyä ja kotiin päästyäni en ollut millään löytää työmaata. Pääsin viimein Vuorelle ajamaan autolla toista tuuria. Elelimme juuri jatkosodan alkua. Rahtasimme kuivaa muonaa, leipää ja kaikkia muonitukseen liittyviä tavaroita. Kesken näiden askareiden sain palveluunastumismääräyksen. Siinä oli minulle ohje lähteä Tampereelta viestijoukkojen mukana kohti rintamaa. Eräs korkea-arvoinen upseeri hoiti asian kuitenkin niin, että voi jatkaa ajojamme edelleen. Muutaman päivän päästä sain kuitenkin käskyn ilmoittautua kohti Kannasta lähtevään komppaniaan. Olimme jossakin Äyräpään suunnalla ja päätimme mennä pesulle järven rantaan. Peippo livertelee rannalla ja apumieheni Helinin Aarno osoittaa vastarantaa ja sanoo: Katsos mitä silmäniloja vastarannalla liikkuu! On kapea järvenlampare ja siinä toisella puolella juoksee suuri joukko, olisiko ollut kolmisenkymmentä alastonta naista metsiköstä veteen. Sanon Aarnelle: Nyt kiireesti piiloon. Sieltä jo tulla ropisee niin että korvissa viuhuu. On tietysti joku ilkeämielinen vartiomies, joka antaa lähtökiirettä. Autoon päästyämme sanon Aarnelle, ettei meidän toista kertaa kannata riisuskella itseämme rannalla, jonka vastapäätä juoksentelee alastomia naisia. Puna-armeijassa oli naissotilaita erikoistehtävissä, jopa aivan omana yksikkönään. Saimme näkemyksen, että he harrastivat varhaista aamupesua ja käyttävät asepukunsa asemesta ajoittain alkuperäistä syntymäasuaan.

PIRKKALAINEN 5 30.11.2011 Oikeus tuomitsi Leinosen sakkoihin Kunta päättää lähipäivinä vahingonkorvauksen hakemisesta MAIJA-RIITTA MERIKANTO Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi maanantaina Pirkkalan entisen teknisen johtajan Reijo Leinosen 1200 euron sakkoihin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomio tuli Leinosen tekemästä Linnakallion tieurakan louhintaa koskevasta virhearviosta. Hän ei ollut huomioinut alueen korkeuseroja riittävästi laskiessaan keväällä 2009 urakkaa, jossa rakennettiin Kurikantietä Linnakallioon sijoittuvan Vehon tontille ja tältä poikkeavaa Jaspe- rintietä poikkeuksellisen kiireellisellä aikataululla. Arviontivirheen takia kalliota pitikin louhia tien tieltä kymmenkertainen määrä laskelmaan verrattuna. Euroissa se merkitsi urakan hinnan nousua arvioidusta 100.000 eurosta 875.000 euroon. Asia nousi julkisuuteen, kun kunnanvaltuusto teki viime vuonna asiasta kunnanhallituksen esityksestä tutkintapyynnön poliisille. Aiemmin tarkastuslautakunta oli jo kiinnittänyt huomiota asiaan. Linnakallion tieurakan epäselvyydet nostettiin yhtenä syynä esiin pormestari Antero Saksalan erottamisjupakassa. Jo poliisitutkinnan aikaan viime keväänä poliisi totesi, ettei Saksalaa, eikä ketään muutakaan luottamusmiestä epäillä rikoksesta. Käräjäoikeus totesi tuomion perusteluissa, ettei oikeuden saama näyttö osoita Leinosen menettelyn aiheuttaneen kunnalle konkreettista vahinkoa. Hänen tekonsa ei oikeuden mukaan ole kuitenkaan vähäinen ja hän valmisti urakan huolimattomasti. Vahingonkorvaus mietinnässä Pirkkalan kunta on harkinnut vahingonkorvauksen hakemista Leinoselta oikeusteitse. Kansliapäällikkö Oskari Auvisen mukaan kyse on ollut varotoimesta. - Kunta on jättänyt tämän mahdollisuuden auki, koska oikeudenkäynnin lopputulemasta ei ollut tietoa. Ennakko-olettamia siitä ei ollut. Auvisen mukaan kunta tekee päätöksen vahingonkorvauksen hakemisesta lähipäivinä. - Ensin tutustutaan oikeuden päätökseen tarkemmin. Pirkkalassa on pohdittu sitäkin, miksi asia ylipäätään haluttiin viedä oikeuteen asti. Monien mielestä sen olisi voinut hoitaa kunnan sisäisin toimin. Auvisen mukaan kunnanhallitus halusi selvittää asian. - Ja nyt se on selvitetty. Asumisoikeustaloista tuleekin vuokrataloja KUNNANHALLITUS päätti puoltaa Korkokuja 1 B:ssä ja C:ssä rakenteilla olevien kerrostalojen muuttamista asumisoikeustaloista vuokrataloiksi. TA-Asumisoikeus peruutti kohteen aiemman korkotukilainavaraushakemuksen, koska yhtiö ei saanut Aralta kohteelle lainavarausta eikä hintahyväksyntää kunnan puollosta huolimatta. Nyt TA-Yhtymä haki kunnalta puoltoa asuntojen muuttamiseksi pitkäaikaisella korkotukilainalla lainoitetuiksi vuokratalokohteiksi. Korkokujan kahdessa talossa on yhteensä 40 asuntoa. Talojen asumismuodon muuttaminen johtuu siitä, että hallitusohjelmaan on otettu linjaus lisätä huomattavasti vuokra-asuntotuotantoa. Uusien asumisoikeusasuntojen rakentamista ei sen sijaan toistaiseksi tueta. Tervetuloa! s +OTIRUOKALOUNAS ARK KLO n s +OTONA LEIVOTUT LEIVONNAISET s 0ITOPALVELUA JUHLAAN KUIN JUHLAAN Pito-Cafe Pirkkalan Pitopalvelu 0 Suupantori 4, Pirkkala Avoinna ark. n www.pitopaikka.fi PikkuBirkala on vaihtanut omistajaa. Toiminta jatkuu uusin voimin uudella nimellä. Avajaisviikolla tarjolla glögiä ja pipareita sekä yllätyslahja uusille asiakkaille! Suupantie 6, Pirkkala Avoinna ma-pe 10 17 ja la 10 14. Puh. 040 739 7749 Nauti Na a i pi pieni i ip pala aurin au a urriin u nko koa k oa jjo jou ou ulllun un n alla! aurinkoa joulun T OT LO LL LIIL OL BO B 15% KUNINKAANKATU Voimassa Kuninkaankadun Amarillossa tällä kupongilla 8.1.2012 asti. 2 annosta/kuponki..... Ala hautaudu A jouluostosten alle aa ustaa Kust Kus llää K k kellä en kesk i een kiir k dä kiire hdä äh äh väh Levä 2,- ee 3:een 3:ee AI T O JA A L KU PER Ä INE N /kpl Koskee alkoholitonta glögiä. Voimassa tällä kupongillaa Kustaa 3:ssa 8.1.2012 saakka. 2 juomaa/kuponki. La 3.12. Amarillo Stagella Veeti, vapaa pääsy Kuninkaankatu 22, Tampere ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLA Pirkkalan yläasteen juhlasalissa tiistaina 6.12.2011 klo 15.00 Koiviston asemakaava-alueelle on suunniteltu Tampereen seudun suurimpiin kuuluvaa työpaikka-aluetta, joka tarjoaisi valmistuttuaan työtä kaikkiaan noin tuhannelle henkilölle. Robert Kajanus: Hymni Jean Sibelius: Isänmaalle Pirkkalan puhallinorkesteri ȱ Ĵ ȱ Wingletin asemakaavalle esitetään hyväksyntää KUNNANHALLITUS esittää valtuustolle Koiviston asemakaavan muutoksen ja laajennuksen hyväksymistä. Kyseessä on Lentoasemantien, Varuskunnantien ja Myllyhaantien välissä sijaitseva alue, jolle rakennusliike Pohjola aikoo rakentaa Winglet-nimisen yritysalueen. Valtuusto hyväksyi alueelle asemakaavan runsas kaksi vuotta sitten, mutta päätöksestä valitettiin ja Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi sen. Syynä olivat riittämättömät arseeniselvitykset. Tämän jälkeen kaavamuutosalueelta teetetiin lisätutkimuksia arseenin esiintymisestä, ja asiasta käytiin neuvotteluja Pirkanmaan ELY -keskuksen kanssa. Sen toivomuksesta alueel- le laadittiin uusi pinnantasaussuunnitelma, maarakennustyöselitys sekä arseenipitoisten maaainesten ja louhitun kiviaineksen sijoitus- ja seurantasuunnitelma. Suunnitelmien tarkoitus on varmistaa, että alueen rakentaminen on mahdollista maaperän kohonneista arseenipitoisuuksista huolimatta siten, ettei aiheuteta haittaa ihmisten terveydelle. Uusi asemakaavaehdotus oli virallisesti nähtävillä 28.9.28.10. Siitä saatiin eri tahoilta, muun muassa Pirkanmaan elykeskukselta ja Pirkanmaan liitolta lausuntoja, jotka eivät aiheuttaneet toimenpiteitä. Lisäksi kaavaehdotuksesta jätti muistutuksen Pirkkalan omakotiyhdistysten yhteistyötoimikunta/anitta Lampinen. Mielipiteessä kritisoitiin voi- makkaasti kaavahanketta ja lueteltiin kaavahankkeen mahdollisia haittavaikutuksia ihmisten elämään alueen läheisyydessä. Suunnitelmaan ei sen pohjalta tehty kuitenkaan muutoksia. Sitovat rakennustapaohjeet Yleiskaavamääräyksenä asemakaavaan on lisätty teksti, jonka mukaan alueen arseenipitoisuus on huomioitava ja noudatettava laadittua rakennustapaohjetta kiviainesta käsiteltäessä ja sijoitettaessa korttelialueelle. Asemakaavan rakentamistapaohjeet käsitellään ja hyväksytään yhdessä asemakaavan kanssa, jolloin niistä tulee rakentajaa sitovat. Pirkkalan kunnan tervehdys Pormestari Helena Rissanen Kari Peitsamo: Kuu ȱ ǷȱȮȱ Ȭ ȱ ȱ ȱ Juhlapuhe ȱ ȱ ȱ ȱ ȱȱ Juice Leskinen: Maamme -runo Eppu Hietalahti & Akseli Ronimus ȱ ȱ Pirkkala-palkinnon jako Pormestari Helena Rissanen Jean Sibelius: Romanssi Des-duuri Leea Tepponen MAAMME JÄRJESTÄJÄ: PIRKKALAN KUNTA. KAHVITARJOILU. TERVETULOA!

6 PIRKKALAINEN 30.11.2011 Tee löytöjä pirkkalaisten järjestöjen ja yhdistysten myyntipöydiltä. Musiikki: Lempäälän Pelimannit (Kytölinnan Kalervon johdolla) Tule mukaan markkinatunnelmaan! Tervetuloa! Pirkkalan kunta Vapaa-aikayksikkö/ Kulttuuritoimi Aineistojen jättöajat Keskiviikkona 7.12. ilmestyvän lehden ilmoitukset ja Yhdistykset toimivat -palstan aineistot konttoriimme perjantaina 2.12. ko 12 mennessä. Aikaisemmat kuntaliitokset ovat olleet vapaaehtoisia, eikä niissäkään ole vältytty ongelmilta. Hallituksen uusissa kaavailuissa ongelmallisinta on pakko, professori Jari Stenvall sanoi. Yhteispalvelu KUNNAN PALVELUPISTE palvelee osoitteessa Suupantie 11, 33960 Pirkkala Avoinna maanantaisin kello 9.15-17 ja tiistai-perjantai kello 9-15 Kassa auki kunnanviraston aukioloaikana Palveluneuvojat: Eeva-Maija Perälä 050 4354 802 Soili Vihtakari 050 4355 100 Aila Hartikainen yhteispalvelupiste@pirkkala.fi KELA palvelee osoitteessa Suupantie 11, 33960 Pirkkala Kelan oma toimihenkilö paikalla pääsääntöisesti ma-pe klo 10-12 ja 13-15 Yhteispalvelu avoinna ma 9.15-17 ja ti-pe 9-15 TAMPEREEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO, PIRKKALAN SIVUPISTE palvelee osoitteessa Suupantie 11, 33960 Pirkkala Avoinna tiistai-torstai kello 9-12 ja 13-15 Maanantaille ja perjantaille aikavaraus Puhelin 010 60 40045 POLIISI Lupa-asiat, Pirkkala Nokian lupaviranomainen ei ole toistaiseksi tavattavissa Pirkkalassa. Lupa-asioissa yhteys Nokian lupatoimistoon puh. 071 874 7950, Nokian valtatie 25 E Avoinna ma-pe klo 9-16.15 Valmiit asiakirjat voi noutaa edelleen Pirkkalasta kunnanviraston aukioloaikana. Kysy valmiita asiakirjoja kunnan palvelupisteestä. Lupa-asioissa on mahdollista asioida kaikissa Pirkanmaan poliisilaitoksen lupatoimistoissa. Tällöin on noutopaikka sovittava hakemuksen jättöpaikassa. KUNNAN KIRJAAMOIDEN SÄHKÖPOSTIOSOITTEET keskushallinnonkirjaamo@pirkkala.fi perusturvatoimenkirjaamo@pirkkala.fi sivistystoimenkirjaamo@pirkkala.fi teknisentoimenkirjaamo@pirkkala.fi ympäristötoimenkirjaamo@pirkkala.fi KUNNAN SÄHKÖPOSTIOSOITTEET Kuntaan osoitettava sähköposti: kunta@pirkkala.fi Henkilökohtainen sähköposti: etunimi.sukunimi@pirkkala.fi KUNNAN KOTISIVUT http://www.pirkkala.fi Pakolla ei synny hyvää Kuntauudistus kirvoitti kovaa kritiikkiä keskusteluillassa KAROLIINA AHOLA PIRKKALA-FORUMIN järjestämässä kuntauudistusillassa väki oli huomattavan yksimielinen koko hankkeen mielettömyydestä. Tilaisuudessa piti esitelmän kuntaliitoksia tutkiva pirkkalalainen Lapin yliopiston professori Jari Stenvall. - Tampereella sanottiin, että kuntauudistukseen on niin kamalan vaikea saada tiedeyhteisön tukea, koska kaikki proffatkin ovat pirkkalalaisia, Stenvall veisteli. Professori suomi erityisesti pääministeri Jyrki Kataisen lausuntoja. - Kataisen mukaan kunnat ovat vain palveluita varten. Se on historiallisesti katsoen aivan vieras ajatus, kunnilla on useita tehtäviä, kunnat ovat yhteisöä ja identiteettiä varten ja kunnat ovat olemassa elinvoimaisuutta varten. Stenvallin mukaan sopivan kokoisessa ja paikallisuuteen perustuvassa kunnassa asukkaat ovat motivoituneempia toimimaan ja vaikuttamaan ja se tuo menestystä. Iso ei ole ehokas - Katainen väittää myös, että kunnissa vaihtoehtoina on rakenteiden muuttaminen tai palveluiden karsiminen. Professorin mielestä on aivan selvää, että kunnat ovat väestön ikääntyessä haasteiden edessä ja on mahdollista, että nykyisestä palvelutasosta joudutaan tinkimään. - Mutta en usko, että kuntaliitokset ovat ratkaisu. - Isot rakenteet eivät ole tehokas keino uudistaa palveluja. - Yksi tehottomimmista palveluntuottajista on Helsinki, Stenvall muistutti. Torvet soiden Muutostutkijana Stenvall on myös seurannut kauhulla hallituksen menoa. - Kuntauudistusta on tehty torvet soiden ja seurauksena on kapinalliset ja puolustava ryhmä, joiden on vaikea käydä rakentavaa dialogia. Professori painotti, että tieteellinen tieto ei tue sitä, että kuntarakennusuudistus olisi tarkoituksenmukainen. Aikaisemmat, vapaaehtoisetkin kuntaliitokset, ovat aiheuttaneet monenlaisia haasteita ja ongelmia. - Reuna-alueet on helpompi unohtaa. - Esimerkiksi Rovaniemellä käydään koko ajan keskustelua pitäisikö kehittää keskustaa vai kyliä. - Tiedämme, että pitkällä aikavälillä keskittyminen johtaa palveluiden karsimiseen. Suur-Tampere jo 2013? Pormestari Helena Rissanen harmitteli kuntauudistushankkeen yltiöpäistä aikataulua. - Lakiesityksen valmisteluvaihe on vuonna 2012. - Vuonna 2013 olisi voimassa uusi laki ja sen jälkeen tehtäisiin kuntarakennetta koskevat muutokset eli vuonna 2013 olisi jo Suur-Tampere. Rissasta kismitti hallituksen asenne. - Ehdottomuus on ihmetyttänyt ja se asenne kuin me olisimme kunnissa alamaisia. Rissanen muistutti, että Pirkkala saisi Suur-Tampereen valtuustoon vain 2-3 evaltuutettua, jos pirkkalalaiset keskittäisivät äänensä pirkkalaisille. - Lähidemokratia heikkenee. - Asukkaat eivät voi vaikuttaa, kuten aikaisemmin. Pakko ei ole hyvä Pormestarin mukaan muita suurkunnan kipupisteitä ovat kallis palveluntuotanto, palvelujen huononeminen ja kauemmaksi meneminen. - Tälläisesta uudistuksesta olisi käytävä laaja keskustelu ja sen perusteet olisi kerrottava tarkoin. Rissanen pohdiskeli myös, onkohan hallituksen nykyinen toimintatapa ja tavoitteet edes perustuslain hengen mukaisia. - Demokratiallakin on sivistysvaltiossa arvo. - Mitään hyvää ei synny pakolla, Rissanen painotti. Pienempi seurakunta on lähempänä Kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth pohdiskeli puheessaan, mitä kuntauudistus tarkoittaisi seurakunnalle. - Laki sanoo, että kukin kunta on kokonaisuudessaan saman seurakunnan tai seurakuntayhtymän alla eli jos kunnat yhdistyvät, seurakunnat tulevat perässä. - Tuntuu vaikealta nähdä, mitä hyötyä suurista yhteenliittymistä on nimenomaan seurakunnan toiminnan kannalta. Kirkkoherran mukaan pienemmän seurakunnan on helpompi olla mukana ihmisten arjessa ja hengellisessä kehityksessä. - Oma seurakunta on olennainen osa identiteettiä ja yhteisöllisyyttä. - Yhä edelleen ihmisille on tärkeää tietoisuus siitä, että kuuluu yhteisöön. - Seurakunta on osa kansalaisyhteiskuntaa ja sen kautta muodostuu sosiaalisia verkostoja, Silfverhuth sanoi. FAKTA Kuntaillassa sanottua Tässä uudistuksessa on ideologia ohjannut toimintaa, ei tutkimus. Tapio Kangasniemi valtuutettu (kd) Miksi tätä uudistusta ei viedä niihin kuntiin, joissa on todellisia vaikeuksia? Hanke on tarpeellinen varmasti huonosti toimeentuleville kunnille, mutta ei esimerkiksi Pirkkalalle. Harri Aalto valtuutettu (vas) Tietääkö kukaan, mitä lopulta tuutista tulee? (Mitä tehtäviä hallitus kunnille antaa?) Risto Koivisto ent. kunnanjohtaja Ei tiedä. On erikoista, että ensin on suunniteltu rakenteet, sisällöstä ei ole tietoa. Jari Stenvall professori FAKTA Virkkusen kuntauudistus Ykkösvaihtoehto ja hallituksen ensisijainen tavoite on vahva peruskunta. Kakkosvaihtoehto on isäntäkuntamalli. Kolmosena on nykyisiä yhteistoiminta-alueita huomattavasti laajempi sosiaali- ja terveydenhuoltoalue. Viime viikolla asetettiin kuntatyöryhmä, jonka tehtävänä on pohtia kuntien tehtävien vähentämistä tai muuttamista.

30.11.2011 POLIISILTA Lonkerovaras joutuu käräjille CITYMARKETIN vartijat saivat kiinni long drink -tyyppistä alkoholijuomaa varastaneen tamperelaisen naisihmisen kassalinjan tienoilta torstaina iltapäivällä. Nainen ei ollut niin sanotusti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, joten hän ei enää selvinnyt kähvellyksestä pelkällä sakkorangaistuksella, vaan joutuu asiasta oikeuteen. Ilkivallantekijä heitti kiven ikkunaan KIVI heitettiin tai ammuttiin ritsalla kerrostalon ikkunan läpi Läpikäytävänkujalla Loukonlahdessa varhain lauantaiaamuna. Kukaan ei loukkaantunut tilanteessa. Tekijästä, eikä näin ollen motiivistakaan, ole mitään tietoa. Mopoauto ylilastissa PIRKKALALAINEN tyttö kuljetti itsensä lisäksi mopoautossaan kolmea matkustajaa perjantaiiltana. Poliisi tavoitti ylilastatun mauton Naistenmatkan tieltä. Kuljettaja sai sakot. Lain mukaan mopoautossa saa olla kaksi henkilöä. Nuorukainen ajoi viritetyllä mopolla NUORI paikkakuntalainen mies ajoi viritetyllä mopolla poliisin tutkaan perjantai-iltana Pirkkalassa. Nuorukainen sai rangaistukseksi sakot. Keuliminen toi sakkoa PIRKKALALAINEN nuorukainen ajoi mopollaan etupyörä nostettuna Koulutiellä perjantai-iltana. Keuliminen liikenteessä on kiellettyä ja lisäksi alueella oli jalankulkijoita, joille olisi voinut koitua moisesta ylvästelystä vaaratilanteita. Nuorukainen sovitti tekonsa lain edessä sakkorangaistuksella. Pikkujouluista kuusenkaatajaisiin! Ripset, kynnet, meikit ja rusketukset. Kaikki -15% (ei sisällä huoltokertoja). Voimassa 31.1.2012. Walkilan navettapuodissa. Viikonlopun tarjouksena korkealaatuiset Pacari LUOMU- ja RAAKASUKLAAT -20% Aukioloajat 26.11.-21.12. ti-pe 12-18, la-su 10-15. Sorkkalantie 63, Pirkkala. Lämpimästi tervetuloa! Nokialle ostoksille Joulun ostopäivät 2.-3.12. Kaikki normaalihintaiset Marimekko-tuotteet -15% Glögitarjoilu Muista, meillä myös ompelupalvelu Vaate-, lahja- ja sisustusliike Pirkkalaistori 6, Nokia, p. 044 718 0200 Avoinna ma-pe 10 17.30, la 10 14 www.iloinenviivi.fi IKKUNAPESUT ym. JOULUSIIVOUKSET Sirkun Siivopalvelu p. 050 571 6514 www.sirkunsiivopalvelu.fi info@sirkunsiivopalvelu.fi Hyödynnä kotitalousvähennys. PIRKKALAINEN 7 JOULUKUUN TARJOUS Calsorin D 3 500 mg + 20 mikrog Kalsiumia ja runsaasti D 3-vitamiinia sisältävä, helposti nieltävä tabletti luuston hyvinvointiin. 100 tabl. 16,- 0,16/kpl (norm. 18,86; 0,19/kpl) Tarjous voimassa joulukuun loppuun. Pirkkalainen verkossa www.pirkkalainen.com Suupantori 4, 33960 Pirkkala. Puh. (03) 358 7500. Ark. 9 20, la 10 16, su 11 15. Arkipyhisin sulj. www.pirkkalanapteekki.fi VESKASTA KAIKKI JOULUUN Lahjat, tunnelma ja joulumieli! JOULUN ALLA VESKASSA TAPAHTUU: La 10.12. ja su 11.12. JOULUPUKKI TONTTUINEEN Korvatunturin väki paikalla la 10 16, su 12 16 La 10.12. Ruotsalainen yhteiskoulu esittää JOULULAULUJA klo 13 La 17.12. MADDALEENA, laulava ja tanssiva nukke, jouluisessa tanssi esityksessä klo 11.30, 13 ja 14.30 NANSON joulumyymälä avattu V tu Veskassa. Tervetuloa ostoksille! Saapastie 2, 33950 Pirkkala, Ark. klo 9 20, la klo 10 18, su klo 12 18, www.veska.fi

8 PIRKKALAINEN 30.11.2011 LYHYESTI KUVAKISAN SATOA Maallikon silmin kantarelli, mutta sieniasiantuntijan mukaan kyseessä on vahakas, ilmeisesti ahovahakas. Ei kantarelli, vaan vahakas PIRKKALAISESSA 23.11. olleessa Lukijan kuvia -osastossa todettiin ylemmän kuvan esittävän kantarellia. Kuvassa on kuitenkin vahakas, ilmeisesti ahovahakas ( Hygrocybe ceracea). Kuvan vahakkaalla ( ja kantarellilla) ei ole juuri muuta yhteistä kuin väri. Yleensä on kuitenkin todettava, että väri on sienilajin tuntomerkkinä huono, koska väri usein vaihtelee suuresti. Mitä sientä alemmassa kuvassa orava syö, on kuvan perusteella mahdoton sanoa. Syöjä on kuitenkin orava - nekin ymmärtävät hyvän päälle! Mainittakoon vielä, että orava säilöö talveksi sieniä ripustamalla niitä puiden oksiin. Onko säilöntämenetelmänä kuivaus vai pakastus, saa jokainen mielessään pohtia! Sieniterveisin Reijo Linkoaho Vuoristomaiseman Itävalllassa ikuisti Atte Viheriälä- Vähä-Vaitista myytiin tontteja KUNNANHALLITUS hyväksyi maanantai neljä tonttikauppaa ohitustien ja Lentoasemantien risteysalueelle rakentuvalta Vähä-Vaitin yritysalueelta. Vajaan 10.000 neliön määräala myytiin Edgren Oy:lle, joka on rakentamassa tontille noin 1400 neliön toimitilat tytäryhtiölleen, energiansäästön ja vesikemian alalla toimivalle Suomen KL-Lämpö Oy:lle. Yritys työllistää 31 henkilöä, joista Pirkkalassa 15. Alueelle on tulossa myös pakkaustarvikealan tukkuliikkeenä toimiva Hel-Pack Oy. Tällä hetkellä viisi henkeä työllistävän yrityksen toimitusjohtaja Jaakko Saarelle myydään reilun 6000 neliön tontti, jolle rakennetaan 2000 neliön toimitila tukkuliikkeelle. Vaihdemoottoreiden ja taajuusmuuntajien tukkukauppaa käyvälle Nord Gear Oy:le myydään vajaan 5000 neliön tontti. Yhtiön käyttöön tulee sille noin 800 neliön toimitilat, joista puolet toimistotiloja. Nord Gear työllistää kymmenen henkilöä ja on 23 maassa toimintaa harjoittavan kansainvälisen konsernin suomalainen tytäryhtiö. Rautarakenne Lehtiselle myytiin lisäalueeksi 1700 neliön määräala. Alkuperäiselle tontille rakennettu teollisuushalli täyttää rakentamisvelvoitteen. Yritys työllistää tällä hetkellä kymmenen henkeä. Jenna Leijolla kamera mukanaan viime juhannuksena Haikan lavalla. Kristiina Alhainen kuvasi Höytämöjärven rannalla Lempäälässä onkineen isän ja tyttären. Uimaan vain, tuumii sorsa Esko Mälkösen ottamassa kuvassa. Veneista Pyhäjärvella Hatanpään rannassa nappasi viime kesänä kuvan Jukka-Pekka Toivonen.

4318 30.11.2011 NUORET TOIMITTAJAT Kuoro jännittää joulukonserttia PIRKKALAINEN 9 VALITSE 2 MAKSA 1 AINA Naistenmatkan koulun edustuskuoro harjoitteli eilen ensi viikon joulukonserttia varten. KÄVIMME seuraamassa Naistenmatkankoulun edustuskuoron harjoituksia eilen tiistaina. Olimme musiikkiluokan edessä vähän ennen harjoitusten alkua, joten toimittajien saapuminen aiheutti hämmennystä. Kuoronjohtaja Kaisa Kuusela-Heinonen kertoi, että kuorossa laulaa 40 3-6 -luokkalaista kuorolaista. Tällä hetkellä kuoron tähtäimenä on valmistautua ensi torstaina pidettävään joulukonserttiin. Konsertissa kuullaan muun muassa kaikille tuttu Heinillä härkien kaukalon. Uusimpiin lauluihin kuuluu Petri Laaksosen Joulun suuri salaisuus. Edustuskuoro ei laula yksin konsertissa, sillä mukana on myös pienten kuoro, Laulutuuli. Kuoro laulaa vanhan tutun Joulun kellot, sekä hieman uudemman laulun, Yksi pieni kynttilä. Laulutuuli-kuoroa johtaa Marjukka Tirkkonen. Edustuskuorossa kyseltiin lempijoululaulua kuoron ohjelmistosta. Olivia Manninen, 6.lk, ja Mari Soikkeli, 3.lk, pitivät eniten kappaleesta Heinillä härkien kaukalon, ja Ilona Manninen, 4.lk, ja Mitja Muttilainen, 5.lk, pitivät eniten Tulkoon joulu -kappaleesta. Teksti: Aino Ylitalo Kuva: Eero Malila Naistenmatkan koulun kuorojen joulukonsertti Pirkkalan uudessa kirkossa to 8.12 klo 18.30. Kesto noin tunti. Kuorojen ja kuoronjohtajien lisäksi konsertissa laulaa Jukkamatti Hiltunen. Specsavers Optikko Pirkkalan myymälässä S-Marketin yhteydessä teitä palvelevat tutut pirkkalalaiset optikot Hanna ja Eija. SPECSAVERS OPTIKKO PIRKKALA : S-market, Kenkätie 4, puh. 03 265 0686 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14 Löydät meidät myös Facebookista! Satojen tyylikkäiden kehysten valikoimasta löytyvät juuri sinulle sopivat silmälasit! Ammattitaitoisen palvelun lisäksi löydät liikkeestämme myös silmälääkärin palvelut. Soita ja varaa oma aikasi, puh. 03 265 0686. VINKIT PUKINKONTTIIN Prisma Koivistonkylästä monipuoliset lahjavalikoimat kotiin, ulkoiluun tai vaikka hemmotteluun. Asus Kannettava tietokone 15,6 näyttö. Koneella 2 vuoden takuu. Ilman S-Etukorttia 449, Palvelemme sunnuntaisin klo 12-21 18.12. asti. Tervetuloa! Samsung PL-211 Digikamera 14 megapikseliä. Teräväpiirto videokuvaus. Ilman S-Etukorttia 159, 399, 119, prisma.fi Ratia Naisten tai miesten Kylpytakki Ilman S-Etukorttia 49,95 37 95 Ratia Miesten pyjama Ilman S-Etukorttia 39,95 26,95 Ratia Naisten yöpaita tai paituli Ilman S-Etukorttia 34,95 24,95 RATKAISEVAN EDULLINEN 17 90 24,90 Columbia Villapohjasukat Ilman S-Etukorttia 7,95 pari 2 PR10, Merinovilla Buff Saumaton, putkimainen monikäyttöasuste. 100 % merinovillaa. Ilman S-Etukorttia Radical Sport Urheilukerrasto paita Ilman S-Etukorttia 27,90 19,95 housut Ilman S-Etukorttia 22,90 14,95 4318 7001 2345 6789 MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK 1130 123456 www.pirkanmaanosuuskauppa.fi Prisma Koivistonkylä, Tampere Avoinna ma-pe 8-21, la 8-18, su 12-21 Lempääläntie 21, p. 010 767 2900 Navigaattorissa käytä Heikinahontie 2 puhelun hinta 0,0828 /puhelu + 0,1199 /min

Kirkkoposti Nro 6, joulukuu 2011 PÄÄKIRJOITUS Vanhuutta on kunnioitettava Yhtenä sivistysvaltion mittarina on perinteisesti pidetty sitä, kuinka yhteiskunta huolehtii lapsista ja vanhuksista. Suomessa on moni asia näillä sektoreilla ollut hyvin, mutta viime vuosina on kuulunut myös huolestuttavia viestejä. Vanhustenhoito ei olekaan sillä tasolla, millä on kuviteltu. Moni vanhus kokee yksinäisyyttä, kun kaukana asuvat sukulaiset eivät enää ehdi käydä katsomassa. Palvelukodeissa puolestaan on henkilökuntaa usein liian vähän ja se tietysti näkyy suoraan hoidossa. Vaikka osa vanhuksista onkin hyvän ja riittävän hoidon piirissä, lisääntyneet epäkohdat kertovat kehityksestä, joka on saatava pysähtymään. Kansainvälisesti katsottuna suomalainen kehitys on outo. Monissa kulttuureissa vanhuksia arvostetaan ja kunnioitetaan aivan eri tavalla kuin meillä. Se näkyy käytöksessä ja yleisessä suhtautumisessa. Vanhusten elämänkokemusta arvostetaan ja heitä kuunnellaan. Heidän hyvä hoitonsa on kunnia-asia. Arvot johtavat toimintaan. Seurakunnassa tehdään monipuolista työtä ikäihmisten parissa. Silti on kysyttävä, mitä voitaisiin tehdä vielä paremmin. Olisiko keinoja edistää nuorten ja vanhusten kohtaamista? Tapaamisia ja arkista yhdessäoloa, joka toisi iloa molemmille osapuolille. Tilanteita, joissa voisi vaihtaa kokemuksia ja ajatuksia elämästä sekä oppia arvostamaan toinen toisiaan. Se ei ole suinkaan merkityksetön asia. Olemme kulkemassa kohti aikaa, jolloin vanhusväestön määrä maassamme kasvaa. Ihmisen keskimääräinen elinikä pitenee. Samaan aikaan puhutaan mahdollisesta työvoimapulasta, kun niin sanotut suuret ikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle. Jotain tälle yhtälölle on siis tehtävä, vaikka taloustilanteen kiristyessä tarvitaan valintoja. Kysymys on lopulta arvoista. Joulu on niin lasten kuin vanhusten juhla. Hyvän joulumielen saa aikaan jo pienellä toisen huomioimisella. Perheet kokoontuvat yhteen ja läheisiä muistetaan eri tavoin, ehkä niitäkin joita nähdään harvemmin. Mitä, jos tänä jouluna muistaisin ikäihmistä ja pysähtyisin kuulemaan, mitä hän ajattelee elämästä ja joulusta? OLLI-PEKKA SILFVERHUTH Kirkkoherra Kutominen on mukavaa yhdessä - Kutomisen lomassa vaihdetaan ajatuksia ja välillä kerrotaan vitsejäkin, kertovat Aino Jokinen, Ritva Tuominiemi, Arja Mäkinen, Inkeri Koskinen, Sirpa Hämäläinen, Liisa Ilo ja Irma Salo. Sirpakassa on maanantai-iltapäivisin käynyt kova neulepuikkojen suhina. Vuoden verran pyörinyt Neulekahvila on kerännyt innokkaita kutojia saman pöydän ääreen. Liisa Ilo ja Aino Jokinen ovat käyneet Neulekahvilassa alusta alkaen. Molemmat naiset tekevät paljon erilaisia käsitöitä. - Sirpakkaan on mukava ja helppo tulla. Lisäksi täällä on tuttuja ja uusien ihmisten kanssa on tullut tutuiksi, kertoo Liisa Ilo. - Neulekahvilassa voi tehdä omia töitään yhdessä toisten kanssa, mutta teemme myös yhteisiä projekteja ja jaamme ideoita toisillemme, kertoo neulekahvilan vetäjä Sirpa Hämäläinen. Neulekahvilan ensimmäisenä yhteisenä työnä olivat vauvan nutut. Niitä kudottiin Namibiaan Onandjokwen sairaalaan. Puikot kilisivät ahkerasti, sillä yli 200 tuli tehtyä. - Olemme kutoneet myös hyvään tarkoitukseen kuten vauvan nutut. Itsekin kudoin useamman nutun ja myssyn. Isoäidin neliöitä kudottiin myös paljon ja niistä saatiin koottua 20 peittoa, muistelee Aino Jokinen. Tänä syksynä yhteisenä projektina on ollut myssyt ja kaulahuivit. Niitä on valmistunut Pietarin katulapsille useita kymmeniä. Marraskuussa neulekahvilan naiset alkoivat työstää jouluseimeä, johon kuuluu pieniä kudottuja hahmoja jouluevankeliumista, kuten Joosef, Maria, Jeesus lapsi, enkeli, aasi, lampaita, tietäjiä ja paimenia. Tätä työtä voi käydä ihastelemassa Sirpakassa. Jos jouluseimen haluaa itselleen omaan kotiin, niin siihen tarjoutuu mahdollisuus Kirkkoveräjän seurakuntatalolla pidettävässä lähetyshuutokaupassa 3.12. Toimittaja: Mari Lilja www.pirkkala.seurakunta.net Muistojen jouluja Toini Viherkoski, 91 v. Eino Haapanen, 93 v. Toini Viherkosken kädessä veljeltänsä vuonna 1928 joululahjaksi saadut pahvienkelit. 1920-luvun loppupuolelta mieleeni on jäänyt joulukirkossa käynti. Kävelimme joulukirkkoon. Kirkko oli aivan täysi. Isäni oli seurakunnan kanttori ja hän johti kuoroa. Jouluaamun kirkko alkoi kuoron laululla Joulun kellot. Kuoron ääni voimistui pikkuhiljaa, kuten laulukin alkaa Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa Se oli upea esitys kuorolta. Kulkusten kilke saattoi kirkkoon Maalaispitäjässä monet tulivat joulukirkkoon hevosella ja reellä. Hevosilla oli kulkusia ja ne kilisivät kauniisti. Joulukirkon jälkeen hevoset rekineen pääsivät taas liikkeelle. Hevoset olivat intoa täynnä, kun matka jatkui. Muistan, kun olisin niin kovasti aina halunnut päästä hevoskyydillä joulukirkkoon. Eron jälkeen -ryhmä käynnistyy vuodenvaihteen jälkeen. Se on tarkoitettu naisille ja miehille, jotka toipuvat avioliiton tai avoliiton päättymisestä eroon. Kokoontumisia on yhteensä kuusi kertaa ja kullakin kerralla on oma teema, josta ryhmässä keskustellaan. Elämä on yllätyksiä täynnä. Ero voi tulla yllätyksenä tai pitkän prosessin jälkeen. Eroryhmästä saa apua ja tukea eron läpikäymiseen. Eron kokenut saattaa kokea yksinäisyyttä varsinkin, jos tuttavapiirissä ei ole muita eron kokeneita. Sirkka Nylund ei suosittele ryhmään liittymistä aivan eron alkuvaiheessa, koska monet eroon liittyvät asiat saattavat olla mielessä vyyhtenä, jota on vaikea eritellä. - Eron alkuvaiheessa ei välttämättä jaksa kuunnella muita, eikä siis vertaistuesta olisi apua, jatkaa Sirkka Nylund. Eroryhmässä saattaa olla Jouluna pelattiin ja soitettiin yhdessä Joulukirkon jälkeen kotona syötiin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Joulupäivä vietettiin siihen aikaa oman perheen parissa, ei edes ulos menty. Me lepäiltiin ja oltiin yhdessä koko perhe. Aika kului hyvin yhdessä erilaisia lautapelejä, kuten halmaa, pelaten. Perheessämme myös musiikilla oli tärkeä osa. Itse soitin pianoa, veli selloa ja isä viulua. Jouluna laulettiin ja soitettiin aina yhdessä Enkeli taivaan. Koulun joulujuhlasta on kirkkaana jäänyt mieleen joulunäytelmä, jossa esiinnyin enkelinä. Ylläni oli valkea yöpaita, otsalla tähtipanta, vaaleissa hiuksessa hopeakoristetta ja selässä enkelin siivet. Kävelin ja heilutin siipiäni samalla laulaen Maan korvessa kulkevi lapsosen tie Eroryhmä tarjoaa arvokasta vertaistukea eron eri vaiheessa olevia, jolloin saa kuulla, miten toiset ovat selvinneet. Joku osaa paremmin sanoittaa asioita ja asioita katsotaan eri näkökulmista. Puhuminen auttaa - Ryhmässä on hyvä olla miesja naisvetäjä, koska uskon näkökulmien ja ajatusten olevan hiukan erilaisia, kertoo ryhmän toinen vetäjä Marko Ruusunoksa. - Omassa erossani puhumisen tarve ja asioiden palastelu tuli viiveellä, mikä ehkä vain lisäsi asian vaikeutta. Toisaalta taas etäisyys eroon auttoi näkemään asioita laajemmin, tai oikeastaan osasin katsoa paremmin itseeni Ero on kriisi, josta eteenpäin pääsee puhumalla ja itseensä tutustumalla sekä ehkä oppimallakin. Toisten kanssa ajatusten jakaminen selkeyttää myös omia tuntemuksia ja ajatuksia sekä jäsentää niitä. Lapsuuden joululahjoista Eino Haapasen mieleen on erityisesti jäänyt lahjaksi saatu slipoveri. Odotin niin kovasti alakoulun joulujuhlaa ja minun piti esittää näytelmässä vielä pääosaa, mutta sitten tulin kipeäksi. Minulle tuli kova kurkkukipu ja diakonissa Laurila lähti minua kuskaamaan lääkäriin. Lääkäristä sain apua, mutta näytelmään en päässyt mukaan ja se minua harmitti kovasti. Alle parikymppisenä poikana jouluisin ajoin aina hevosreellä väkeä joulukirkkoon. Silloin oli mahtavat rekikelit. Oli hieno hetki, kun lähestyimme kirkkoa ja kirkon valot loistivat pimeässä upeasti. Joulukirkossa käynti oli minusta aina niin juhlallista. Pastori Laurilalla oli hyvät saarnat hän oli hyvä puhumaan. Sota-aikana viisi joulua armeijassa Joulu -41 oli erityisen ankara. Silloin oli kovat pakkaset ja olimme vielä teltassa. Päätä paleli ja jalat, jotka olivat kaminan vieressä, meinasi palaa. Jouluhartaus kuitenkin pidettiin. Sotakin hieman hiljeni jouluksi ja joulupäivänä venäläisetkään eivät niin kovasti pommittaneet. Kuusen tuoksu toi joulun kotiin Parhaimmat joulut olen viettänyt oman perheeni kanssa Haikassa. Oli mukavaa vaimon kanssa katsella, kun tytär leikki kissan kanssa joulukuusen ympärillä. Välillä kissa kiipesi joulukuuseen ja sitten kuusesta varisi paljon neulasia. Joulukirkossa käyminen kuului myös meidän perheemme jouluperinteisiin. Siitä tuli aina niin hyvä ja rauhaisa olo. Tänäkin jouluna on tarkoitus mennä joulukirkkoon. Ryhmään mahtuu kahdeksan henkilöä, kertovat vetäjät Marko Ruusunoksa ja diakoniatyöntekijä Sirkka Nylund.

Luottamushenkilöt esittäytyvät Jatka lauseita 1. Minä olen 2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettuna ovat 3. Kaunein joululaulu on 4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisin 5. Tänä jouluna toivon, että ISMO HARJU 1. Minä olen iloinen, mukava ja rento. 2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettuna ovat nuorten ja nuorten aikuisten asiat. Seurakunnassa tulee olla lämmin ja välittävä ilmapiiri. 3. Kaunein joululaulu on Tulkoon joulu, koska sen kuullessa tulee aina joulufiilis. 4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisin luultavasti lammas. 5. Tänä jouluna toivon, että olisi lunta, ja näkisi paljon tuttuja aattoiltana kirkossa. PENTTI KUUSJÄRVI 1. Minä olen matkalla, kysellen ja hämmästellen. 2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettuna ovat kuuntelu, ymmärtäminen, keskustelu ja jakaminen. 3. Kaunein joululaulu on Pekka Simojoen Tulkoon joulu, koska laulussa on läsnä joulun ydin, ensimmäisestä joulusta tähän päivään ja koska melodia alleviivaa kauneutta. 4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa olisin tähti, talli tai seimi. 5. Tänä jouluna toivon, että huomaisin yhden, joka kaipaa tulla nähdyksi. Tulevia tapahtumia Kirkkoveräjän seurakuntatalolla la 3.12. klo 13 JOULUMYYJÄISET huutokaupan tapaan Joululaatikoita, leivonnaisia, käsitöitä ja arpoja. Tarjolla myös ohraryynipuuroa mehukeitolla sekä kahvia ja pullaa. Adventin aika II adventtisunnuntai 4.12. klo 10 messu Pirkkalan kirkossa klo 12 Koko perheen Jouluveräjä Kirkkoveräjän srk-talolla klo 15 Petri Laaksosen joulukonsertti Pirkkalan kirkossa klo 19 Ruotsikielinen adventtihartaus Vanhassa kirkossa III adventtisunnuntai 11.11. klo 10 messu Pirkkalan kirkossa klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut Pirkkalan kirkossa klo 16-20 Matka Betlehemiin yleisönäytökset, esitykset alkavat puolen tunnin välein. klo 17 Kauneimmat joululaulut Vanhassa kirkossa klo 18 Kauneimmat joululaulut Pirkkalan kirkossa IV adventtisunnuntai 18.11. klo 10 messu Pirkkalan kirkossa klo 16 Kauneimmat joululaulut Vanhassa kirkossa klo 18 Mieskuoro Laulajien joulukonsertti Pirkkalan kirkossa Ota talteen! MATTI AALTO 1. Minä olen iloinen, auttavainen ja kaikkien kanssa toimeentuleva. 2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettuna ovat ne asiat, että saan kerrottua eteenpäin niitä asioita, mitä halutaan kehittää seurakunnassa ja myös varmistaa, että niin tapahtuu. 3. Kaunein joululaulu on Varpunen jouluaamuna, koska minulla siihen liittyy niin paljon nostalgiaa ja kaipuuta lapsuuden jouluihin. 4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisin majatalon isäntä, joka antoi majapaikan Joosefille ja Marialle. 5. Tänä jouluna toivon, että tulisi jälleen valkea joulu, koska ilman sitä minä henkilökohtaisesti en pääse rauhoittumaan muutoin täysin ja nauttimaan joulurauhasta. EEVA USKALI 1. Minä olen iloinen, innoittava ja ihana. 2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettuna ovat vaikuttamisen mahdollisuudet siihen, että kaikki kokisivat seurakuntamme yhtä tärkeäksi kuin itse koen. 3. Kaunein joululaulu on tietysti Varpunen jouluaamuna. 4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisin Itämaan tietäjä. 5. Tänä jouluna toivon, että sydämessäni on hyvä olla. Apurit auttavat Parisen vuotta toimineet Apurit, Pirkkalan seurakunnan vapaaehtoiset apumiehet, auttavat ikäihmisiä, yksin asuvia ja yksinhuoltajia. Apurit tekevät pieniä kodintöitä veloituksetta. - Siitä taitaa olla noin vuosi aikaa, kun ensimmäisen kerran pyysin Apureilta apua. Silloin he tiivistivät minulle ulko-oven. Toisella kerralla he porasivat yhden telineen seinään ja nyt he kävivät peittelemässä asuntovaunun. Hyvää työtä he tekevät, kiittelee eräs pirkkalalainen mummo. - Viimeksi olin ripustamassa pienillä nipsuilla verhoja ikkunaan, muistelee Apuri Markku Kananoja. Työtehtävät ovat olleet monipuolisia. Miehet ovat muun muassa haravoineet, putsanneet rännejä, keränneet omenia, tiivistäneet ovia, laittaneet ruuvia ja koukkuja, vaihtaneet lamppuja ja siirtäneet pesukoneita. Apureissa on mukana parikymmentä miestä. Lasse Malmi tuli mukaan tänä vuonna ja hän on ollut mielellään auttamassa muita. - Tämä on mukavaa toimintaan. On hienoa, kun meitä tarvitaan ja me pystymme auttamaan. Töiden lomassa voi puhua omistakin asioistaan toiselle Apurikaverille. - Tästä tulee hyvä mieli. Apureissa toimiminen on minulle tärkeä auttamisen muoto, jatkaa Markku Kananoja. Kaiken kansan puurojuhla Pirkkalan kirkossa ma 12.12. klo 18 KOKO PERHEEN JOULUJUHLA Puhallinorkesterit esittävät jouluista musiikkia. Puurotarjoilu. Tervetuloa! Pirkkalan kirkossa 13.12. klo 12.30 Juhla alkaa Lucia-kulkueella. Puurotarjoilu. Metsän joulurauhan julistus 16.12. klo 19 Pirkkalan kirkon läheisessä metsikössä Joulunajan ArkkiParkki maksuton lastenhoitopaikka! Tee rauhassa joulusiivous, käy ostoksilla tai vaikka hengähdä hetkeksi... ja tuo lapsesi hoitoon ArkkiParkkiin. ma 19.12. klo 9-12 Pereellä ja Kurikassa ti 20.12. klo 9-12 Kyöstillä ja Toiviossa ArkkiParkki paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Yli 2-vuotiaille lapsille. Varaukset: Marja Jokinen 050-3807966 SEURAKUNNAN APURIT Otamme vastaan pieniä naapuriapuhommia arkisin ma-pe klo 9-13, numerossa 050 452 9110. Työt jaetaan maanantaisin, jolloin soittelemme takaisin ja sovimme ajankohdan työn suorittamiselle. Emme ota työstä palkkaa. Joulukonsertit Petri Laaksosen joulukonsertti su 4.12. klo 15 Pirkkalan kirkossa Ohjelma 10 e. Naistenmatkan koulun kuorojen joulukonsertti to 8.12. klo 18.30 Pirkkalan kirkossa Ohjelma 5 e. Marko Maunukselan joulukonsertti to 15.12. klo 19 Pirkkalan Vanhassa kirkossa Ohjelma 17/13 e. Mieskuoro Laulajat su 18.12. klo 18 Pirkkalan kirkossa Ohjelma 15 e. Jouluista Bachia kynttilän valossa Liisa Aaltola, urut. Kati Sirén, tekstit. to 22.12. klo 20 Pirkkalan kirkossa Vapaa pääsy. Mariah Hortans & M Sandberg duo Christmas Jazz ti 3.1.2012 klo 19 Pirkkalan kirkossa Ohjelma 10 e. Kirkkoveräjän seurakuntatalolla MATKA BETLEHEMIIN YLEISÖNÄYTÖKSET su 11.12. klo 16-20 Esitys alkaa joka täydeltä ja puolelta tunnilta. Tervetuloa lapset ja aikuiset! Nyt Sirpakassa myynnissä Naisten pankin hyväksi HEIJASTINKUKKA 10e ArkkiParkki Alkaa nyt myös Toiviossa tiistaisin klo 15-17 Ensimmäinen kerta 10.1.2012. maksuton lastenhoitopaikka! ArkkiParkki hoitopaikat tarkoitettu yli 2-vuotiaille. Varaukset: Marja Jokinen 050-3807966 lastenhoitopaikka! Apurit Lasse Malmi (vas.) ja Markku Kananoja työn touhussa asuntovaunua peittelemässä talven varalle. KOHDATAAN MYÖS FACEBOOKISSA KÄY TYKKÄÄMÄSSÄ! ~ facebook.com/pirkkalanseurakunta ~ www.pirkkala.seurakunta.net

12 PIRKKALAINEN 30.11.2011 AJAN HERMOLLA Ajatelma Älä mittaa ihmisen menestystä sillä kuinka korkealle hän kipuaa, vaan sillä, kuinka ylös hän ponnahtaa pudotessaan pohjalle. Positiivarit Nimipäivät Ke 30.11. Antti, Antero, Atte, to 1.12. Oskari, pe 2.12. Anelma, Unelma, la 3.12. Meri, Vellamo su 4.12. 2. adventtisunnuntai, Airi, Aira, ma 5.12. Selma, ti 6.12. itsenäisyyspäivä, Niilo, Niko, Niklas, Niki, Nikolai. Jopas sattui Tietokone-ekspertti pääsi alkuvuodesta ansaitulle eläkkeelle. Jo kuukauden kuluttua häntä pyydettiin tuuraamaan lyhyttä virkavapaata pyytänyttä entistä työtoveria. Sitten rauhalliset eläkepäivät jatkuivat. Päästiin juhannukseen saakka, kun entinen esimies soitteli jälleen ja pyysi apuun. Hän kertoi, että firmaan on iskenyt virus. Saatuaan lupauksen apuun tulosta pomo kertoi viruksen laadun: - Viisi osaston naisista oli yhtä aikaa raskaana! TM Muut mediat Eläinaktivismille on käynyt kuin feminismille. Feministejähän pidetään nykyään happamina tyhjännarisijoina, joita ei tarvita mihinkään. Eläinten oikeuksien puolustajat ovat rastapäisiä soijanimijöitä, jotka voisivat epämääräisen, puolilaittoman hörhöilyn sijaan ryhtyä käyttäytymään normaalisti. He voisivat aloittaa argumentoinnin vaikka siitä faktasta, että tofu ei ehkä ole raakana hyvää, mutta ei se jauhelihakaan ilman mausteita miltään maistu. HS 22.11. 40 vuotta sitten 5 päivä joulukuuta armon vuonna 1971 vanhainkodin joulutontut avaavat lahjaaittansa oven, ja sen laareista kannetaan esille kaikki sinne kertyneet hyödylliset ja hauskat pakettiin pantavat. Pirkkalainen marraskuussa 1971 Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh. 03-565 25220, soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh. 03-5657 0115. Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) 7-22. Päivystävä eläinlääkäri, puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600-304020 (tuotantoeläimet). Arkisin puh. 020-133 4455. Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh. 03-565 25109. Yöpäivystys Ensiapu Acutassa PAIKALLISUUTISIA Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh. 03-311 66411. Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 586 2115. Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172. Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh. 368 1295), avoinna ma-to 9-15, pe 9-14. Kelan asiakaspalvelu kunnan yhteispalvelupisteessä (kunnanvirasto, Suupantie 11). ma-pe 10-12, 13-15, muina aikoina yhteispalvelu. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15, lehtisali su 12-16, Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema ti ja to 10-15 ja Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke 14-19, Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19 ke 9-15 pe, la 11-15. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh. 03-565 25040), avoinna ma, ti 8-15, ke 8-14.30. Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Kaskenpolttajantie 7, puh. 040-5485947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16. Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh. 368 4885), avoinna ma-pe 8-14. Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, Pirkkalan palvelupiste (kunnanvirasto Suupantie 11) ti-to 9-12 ja 13-15, ma ja pe ajanvarauksella, puh. 010 6040045. Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys ry:jaana Ristimäki-Anttila ja Kirsti Pitkänen, maalauksia -31.1.-12 TAYS naistentau- VIIKKOKALENTERI Torstaitori Toivion koululla, (Korpitie 13) to 1.12. klo 18-20. Oppilaat, vanhemmat ja kyläläiset myyvät leivonnaisia, vaatteita, urheiluvälineitä, kirjoja yms. kirppistavaraa. 3. ja 4.-luokkalaiset keräävät rahaa leirikoulua varten. Järj. Toivion koulu. Pirkkalan joulumarkkinat liikuntatalon salissa su 4.12. klo 12-15. Myyjinä pirkkalalaisia järjestöjä ja yhdistyksiä. Järj. Pirkkalan kunta. Pirkkalan yhteislukion 40-vuotisjuhla koulun juhlasalissa ma 5.12. klo 13 entisille ja nykyisille opiskelijoille ja opettajille. Järj. Yhteislukion opettajakunta. Itsenäisyyspäivän juhla yläasteen juhlasalissa ti 6.12. klo 15. Juhlapuhe Pirkkalan sotaveteraanien puheenjohtaja Juhani Husa, musiikkia Pirkkalan Puhallinorkesteri, Pirkkalaopiston lauluyhtye sekä pianisti Leea Tepponen. Kahvitarjoilu. Järj. Pirkkalan kunta. Itsenäisyyspäivän näyttely Pirkalan Teboilin kahvilassa ti 6.12. klo 10-18. Esittelyssä kunniamerkkejä ja militariaa. Näytteille voi tuoda myös omia kunniamerkkejä. Vapaa pääsy. tien poliklinikka, Anneli Mäkelä ja Marja-Liisa Hietalahti, maalauksia -31.12. Pirkkalan liikuntatalo, Leena Vierikko, maalauksia -30.11. Pirkankoivu Taidekäytävä, Marja Helo-Auerin ja Jaana Pärssisen, maalauksia -31.12. Pirkanmaan Muistiyhdistys (Kalevantie 1, Tre). Kirsti Sipilän maalauksia 1.12-31.12. Pirkkalan terveyskeskus. Galleria 2:ssa (uusi kirjastotalo, Suupantori 2) Pirkkalan taidekoulun oppilastöiden näyttely -1.12. Avoinna ma, ti, to klo 15-19, ke 10-15, pe sulj. la, su 12-16. 5.12.-22.12. Johanna Vilen Maalauksia ym. Itsenäisyyspäivänä juhlavasti PIRKKALASSA vietetään itsenäisyyspäivän juhlaa perinteiseen tapaan yläasteen juhlasalissa itsenäisyyspäivänä ensi tiistaina. Kello 15 alkavassa juhlassa pitää juhlapuheen Pirkkalan sotaveteraanien puheenjohtaja Juhani Husa. Tilaisuudessa luovutetaan myös Pirkkala-palkinto. Musiikkinautintoja tarjoilevat Pirkkalan puhallinorkesteri, Pirkkala-opiston lauluyhtye ja pianisti Leea Tepponen. Juhla päättyy kahvitarjoiluun. Itsenäisyyspäivänä voi myös tutustua erilaisiin kunniamerkkeihin ja militariaan Pirkkalan Teboilin kahvilassa esillä olevassa näyttelyssä, joka on avoinna klo 10-18. Näyttelyyn on vapaa pääsy ja sinne voi tuoda myös omia kunniamerkkejä. Joulumarkkinoille sunnuntaina! LIIKUNTATALON on joulumarkkinat sunnuntaina. - Tällä hetkellä sinne on tulossa yli 65 myyjää. Myyjinä on yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä, kertoo Valerie Rolland kulttuuriosastolta. Jos vielä löytyy halukkaita myyjiä, tilaa voidaan tehdä kahdelle tulokkaalle. - Joulumarkkinoilta saa joululeivonnaisia, käsitöitä, villasukkia, huiveja, pipoja, koruja, huovutustöitä, kynttilöitä ja arpoja. - Asiakkaat eivät voi tulla ennen kello 12:ta, Rolland painottaa. Myös musiikkia on tarjolla. Siitä vastaa Lempäälän Pelimannit pirkkalalaisen Kalervo Kytölinnan johdolla. Pirkkalan joulumarkkinat liikuntatalon salissa su 4.12. klo 12-15. Myyjinä pirkkalalaisia järjestöjä ja yhdistyksiä. Järj. Pirkkalan kunta. VIIKON KASVO Sonja puolustaa lapsia BENJAMIN YLIPÄÄ HEI Sonja Sivenius, olet Plan Suomi Säätiön Lastenhallituksen puheenjohtaja. 20.11. oli lasten oikeuksien päivä ja lastenhallitus vietti 10-vuotisjuhliaan, miten juhlat onnistuivat? - Todella hyvin, siellä oli paljon ihmisiä. Mikä oli sitä edeltävän teemaviikon aihe ja mitä saitte aikaan? - Viikon aiheena oli tasa-arvo. Järjestimme sarjakuva-, media- ja teatterityöpajoja, joiden esityksiä nähtiin juhlassa. Miten Lastenhallitukseen voi päästä? - Toukokuussa järjestetään rekrytointitapahtuma, jossa voi hakea. Ja sitten voi lähettää sähköpostia, jossa kerrotaan itsestä perustiedot ja miksi haluaa mukaan hallitukseen. Mitä hallituksessa pääsee tekemään? - Vaikuttamaan lasten oikeuksiin järjestämällä tapahtumia, sekä välittämään oikeuksista tietoa. - Ulkomaillekin pääsee. Hallituksen jäsenet ovat päässeet tapaamaan Suomen ja YK:n päättäjiä. Kuka on tehnyt sinuun suurimman vaikutuksen? - Maamme presidentti Tarja Halonen, kun olimme lasten oikeuksien päivän 20-vuotispäivänä vuonna 2009 presidentin luona. Saimme pitää hänelle puheen. Plan Suomen Lastenhallituksen esikuva on intialainen Bal Panchayat-lapsiryhmä. Miksi? - Se oli ensimmäinen lastenhallitus. Miten sinä päädyit Lastenhallitukseen? - Vanhemmillani on kummilapsi ja meille tuli Plan-lehti jossa oli Lastenhallituksen oma osa ja siellä rekryosasto, joten päätin hakea sinne. Miksi juuri Lastenhallitukseen? - Se kuulosti kiinnostavalta ja siinä pääsee vaikuttamaan. Miten päädyit puheenjohtajaksi? - Keväällä hallitukselle valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja varasihteeri. Päätin hakea puheenjohtajaksi, koska olen aktiivinen ja pystyn toimimaan tärkeässä tehtävässä. Esittäydyin, ja selitin miksi halusin puheenjohtajaksi, ja minut valittiin. Tonttukauppa kävi Pirkkalan markkinoilla muutama vuosi sitten. Pirkkalan joulumarkkinoiksi muuttuneessa tapahtumassa ensi sunnuntaina on lähemmäs 70 myyjää, joten ostettavaa löytyy varmasti nytkin. Pirkkalalainen Sonja Sivenius heiluttaa nuijaa Plan Suomi Säätiön Lastenhallituksessa. Kommunikoivatko hallitukset muiden maiden hallitusten kanssa? - Kyllä, meillä oli juuri yhteiskokous Norjassa. Mitä teet vapaa-aikanasi? - Soitan huilua Pirkanmaan FAKTA Plan Suomi Säätiö Toiminta Suomessa käyntiin v. 1998. Emojärjestö Plan on kansainvälinen, uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö, joka keskittyy lasten auttamiseen, perustettu v. 1937. Suomen suurin kummijärjestö, noin 25.000 suomalaista kummia. Yksi ulkoministeriön kymmenestä kumppanuusjärjestöstä, UM rahoittaa toimintaa. Tukea myös EU:lta. Plan toimii 68 maassa. Kehityshankkeita 48 maassa, varoja kerääviä kansallisia toimistoja musiikkiopistolla, luen ja opiskelen. Miten aiot viettää joulua? - Rauhallisesti perheen kanssa. 21 maassa. Toiminta edistää lasten oikeuksien toteutumista ja poistaa köyhyyttä. Plan mm. parantaa lasten ja heidän yhteisöjensä terveydenhuoltoa, koulutusta, asuinoloja ja toimeentulomahdollisuuksia. Planin Lastenhallitus tiedottaa lasten oikeuksista Suomessa ja tuo lasten äänen kuuluviin Planin työssä. Lastenhallitus järjestää esimerkiksi kehitysmaihin ja lasten oikeuksiin liittyviä tapahtumia ja työpajoja sekä levittää kehitysmaatietoa kouluissa.

30.11.2011 Hornetien laskusta eniten melua Taitolennossa desibelit ovat hurjimmat KAROLIINA AHOLA SATAKUNNAN Lennoston, Finavian ja Pirkkalan kunnan edustajat keskustelivat asukkaiden kanssa lentomeluillassa viime viikon tiistaina. Keskustelun kärki oli Horneteissa. - Kaikki muu lentomelu on hyttysen ininää niiden rinnalla, tiivisti Avesaaren suunnalla asuva Pauli Vienola. Monilla keskusteluiltaan osallistuneilla asukkailla oli ideoita siitä, mistä ja milloin koneet voisivat lentää, jotta niistä koituisi mahdollisimman vähän haittaa asukkaille. Turvallisuus on tärkeintä Lennonjohdon päällikkö ww- Reino Kaario kuitenkin muistutti, että lentämisessä turvallisuus on aina tärkein tekijä. - Vasta sen jälkeen tulevat melu, talous, ja ympäristö. Pirkkalassa vallitsevista tuulioloista johtuen koneet lähestyvät yleensä kenttää Tampereen suunnasta, joka on melun kannalta epäedullisempi kuin Vesilahden suunta. Pirkkalan kentällä vallitsee suurimman osan ajasta lounaisja etelätuulet. Laskeutumis- ja nousutilanteissa ei voida myöskään käyttää aina hiljaisinta mahdollisinta tapaa. - Kaikki koneet tulevat samaan tuubiin, niin kaupallinen, sotilas- kuin harrastuskoneetkin. Jos laskeutuva kone joutuu odottamaan vuoroaan, sen on aina hiljennettävä vauhtia. Silloin tehoja on nostettava ja se lisää meteliä. Hiljainen jatkuva liuku Lennostossa on käytössä useita menetelmiä, joilla lentomelua pyritään vähentämään. - Koneet nousevat mahdollisimman jyrkällä kulmalla riittävän korkealle. Se ei tosin hyödytä niitä, jotka asuvat lentokentän lähellä. Lentoharjoituksia on myös entistä enemmän meren päällä, henkilöstöpäällikkö Miikka Väisänen kertoi. Hornetien lasku on se, joka aiheuttaa eniten säännöllistä meteliä. - Koneiden paluut tapahtuvat niin sanotulla jatkuvan liu un menetelmällä, jolloin tehoasetuksena on tyhjäkäynti, jolloin Hornetit ovat hiljaisimmillaan. Hyvällä säällä Horneteissa otetaan laskeutumistelineet myöhään ulos. Huonolla säällä LAULAJA-SÄVELTÄJÄ Petri Laaksonen esiintyy ensi sunnuntaina 4.12. Pirkkalan kirkossa. Vuonna 1994 ensilevynsä Täällä pohjantähden alla julkaisseen laulajan keskeiseen ohjelmistoon ovat aina kuuluneet myös joululaulut sekä niiden myötä hänen suositut joulukonserttinsa. Jo lapsena Laaksosesta vaikuttavinta joulussa oli kaunis joulumusiikki. Ammattimaiseksi säveltäjäksi ja laulajaksi ryhdyttyään hän alkoikin säveltää myös joululauluja. Laaksosen joulumusiikkia on Pauli Vienola näytti, miten Hornetien perät viistävät laskeutuessa, jolloin meteli on myös kovaa. telineet on pakko ottaa esiin jo aikaisemmin, jolloin koneen on lisättävä tehoja, josta tulee melua. Taitolennon hurjat desibelit Kaikista suurin melu tulee Hornetien taitolentoharjoituksista. Turvallisuussyistä ne harjoitukset on lennettävä kentän välittömässä läheisyydessä. - Taitolento on vaativa laji. Sen tarkoituksen on suorituskyvyn ja osaamisen esittely esimerkiksi uusien ihmisten rekrytoimiseksi, Väisänen kertoi. - Taitolennossa äänen voimakkuus on jopa yli 120 desibeliä, kentän läheisyydessä asuva Eero Sulin sanoi. - Siinä on pysyvän kuulovamman mahdollisuus. Miksei ole määritelty maksimidesibelitasoa? Sulin pohti. Sulin myös kiitteli lennoston parantunutta tiedottamista taitoja yölennoista. Parantunut keskusteluyhteys Toiviossa Ari Tamminen ihmetteli, miksi palaavat Hornetit lentävät matalalta ja suoraan asuintalojen päätä. - Eikö paluulentoja voitaisi järjestää siten, että ne eivät tulisi talojen päältä? Välillä koneita tulee myös kolmen neljän koneen ryhmissä ja meteli on silloin moninkertainen, harmitteli Tamminen. Lennoston Väisänen vastasi, että välillä koneet lentävät yhdessä, koska sitäkin täytyy harjoitella. Toisaalta melu ei kestä niin kauan ja tarpeettoman matalalla ei lennetä koskaan. - Toki on tarpeellista miettiä, pitäisikö paluureittejä vektoroida eri suunnista, Väisänen sanoi. Tilaisuudessa ja käytäväpuheissa kiiteltiin nykyistä lennoston johtoa hyvästä keskusteluyhteydestä meluasiassa. - On arvokas asia, että jopa komentaja Kim Jäämeri on paikalla. Tämä on aivan uusi asia. Aikaisemmin komentajat ajoivat vain isolla autolla ohi tällaista tilaisuuksista, kuntaneuvos Jukkamatti Hiltunen pohdiskeli. FAKTA Meluillassa sanottua Mitä kauniimpi lauantaipäivä, sen varmemmin Hornetit lentävät Sääksjärven päältä. Eikö koneet voisi valita reittinsä siten, että ne eivät kaartaisi aivan asutuksen päältä vai onko pojilla kiire saunaan? Tapani Holma Sääksjärvi Se, että kärsii melusta ei johdu epäisänmaallisuudesta. Anitta Lampinen Sorkkalankylä Petri Laaksonen konsertoi Pirkkalan kirkossa Pirkkalassa kuullaan myös Petri Laaksosen omia joulusävellyksiä. julkaistu kolmen albumin verran. Joulun tähti -konsertissa kuullaan melodisia ja kauniita joululauluja, jotka tuoreella tavallaan välittävät joulun toivorikasta viestiä, iloa ja rauhaa. Lisämausteensa tunnelmalliseen konsertti-iltaan tuovat muun muassa Laaksosen koskettavat tulkinnat muutamasta vanhemmasta jouluisesta klassikkosävelmästä. Petri Laaksosen joulukonsertti Pirkkalan kirkossa su 4.12. klo 15. Ohjelma 10 e. Petteri Iitti (vas.) Porin Prikaatista sekä Heikki Mansikka ja Kim Jäämeri Satakunnan Lennostosta ottivat vastaan pirkkalalaisten melupalautetta. Suhtautuminen armeijan meluun riippuu myös asenteesta armeijaan ja siihen katsooko armeijan toiminnan tarpeelliseksi vai ei. Vesa Vanninen ympäristösihteeri Toinen kiitotie olisi täysi katastrofi. Nykyinen kenttä vetää moninkertaisen määrän koneita. Natoako varten pitäisi varautua toiseen kiitotiehen? Mikko Leuku Lukion diili-kisassa täpärä voitto YHTEISLUKION yrittäjäkurssin kisa Verkkokauppa.comissa ratkesi niukin naukin naisille tuotteita kampanjoineen ryhmän hyväksi. Hyväksi kakkoseksi tuli joukkue, joka kalasteli kauppaan nuoria vanhempineen eli kukkaroineen. Ryhmien menestystä arvioitiin kekseliäisyydessä, markkinoinnissa, kohderyhmän huomioon ottamisessa ja tiimityöskentelyssä. Puolustusvoimista ei ole esitetty toisen kiitotien rakentamista ja Naton tulemiseen ei puolustusvoimissa varauduta. Kim Jäämeri lennoston komentaja. Melua vähentäviä lentotekniikoita ja lentomenetelmiä kehitetään jatkuvasti. Reino Kaario lennonjohdon päällikkö - Naisten tuotteita markkinoinut ryhmä oli yhden pisteen parempi markkinoinnissa, kertoo kurssin opettaja Miina Makkonen. Muilla osa-alueilla pisteet menivät tasan. - Toimeksiantaja kertoi, että molempien kohderyhmien tuotteita oli käynyt kaupaksi vähän tavallista enemmän. - On tärkeää, että lukiolaiset oppivat oikeanlaista yrittäjämäistä asennetta tekemisen kautta. Lisäksi opiskelemme itsetuntemusta ja tiimityötä. Kursseilla aina huomaa muutamia henkilöitä, joihin yrittäminen kolahtaa. Yrittäjäkurssin järjestänyt EUrahoitteinen Voimala-projekti päättyy tämän vuoden lopussa. PIRKKALAINEN 13 LYHYESTI Hannu Routamaa Pirkkala- Seuran johtoon PIRKKALA-SEURAN johtoon valittiin viime viikon syyskokouksessa Hannu Routamaa. Pirkkalainen-lehteä julkaisevan ja kotiseututyötä tekevän seuran hallituksessa ovat Esko Hautala ja Mirja Lähteenmaa sekä uusina jäseninä Veikko Hahmo, Pirjo Jukarainen, Kauko Järvensivu, Pirjo Kivelä, Petri Laiho ja Anne Lehtinen. TEATTERISSA Joulun tunnelmointia lapsille Tontuilla on pähkinää purtavana, kun he etsivät Mansesta Tampereen kiltteintä aikuista. Kuva: Petri Kivinen KAROLIINA AHOLA Esitys: Salainen tehtävä. Missä: Teatteri 2000, Kellariteatteri. Ketä: Käsikirjoitus: Matti Kuusela, ohjaus: Pekka Laasonen, rooleissa: Eeva-Riitta Salo, Veera Degerholm, Usva Kärnä, Jukka Saikkonen, Jussi Ollila. Pähkinänkuoressa: Tonttujoukko saa joulupukilta tehtäväkseen selvittää, kuka on Tampereen kiltein aikuinen. Hölmistynyt seurue saapuu junalla Manseen, kiertelee ympäri kaupunkia ja lopulta kiltein aikuinen löytyy, yllättävänkin läheltä. Arvio: Kun esityksessä on leima Teatteri 2000, peruslaatutaso on aina taattu. Näyttelijät ovat loisteliaita ja lavastus on runsas, katseltava ja oivaltava. Niin nytkin. Tarinana Salaisen tehtävän parasta antia oli hellyttävä kiltteys, joka oli myös tonttujen tehtävän päämäärä. Lapsia voi viihdyttää positiivisellakin otteella. Myös joululaulut toivat mukavaa tunnelmaa tonttujen retkeen. Kritiikkiä esitys saa liian monista paikallaan junnaavista kohtauksista ja alleviivatuista muka-hauskoista sanaleikeistä. Kenelle sopivin: Oivaa jouluviihdettä lasten seurassa. Toimittajan tähdet: Hyviä lukuhetkiä www.pirkkalainen.com

14 PIRKKALAINEN 30.11.2011 Joulu lähestyy Perinteinen joulunumeromme ilmestyy keskiviikkona 21.12. Joulunumerossa julkaisemme joulutervehdyssivut yrityksille ja yhdistyksille Yhteissivuille tulevien jouluilmoitusten on oltava ilmoituskonttorissa viimeistään keskiviikkona 14.12. klo 15 mennessä. Soita ilmoituksesi p. 3143 1915, 3143 1914 tai sähköposti ilmoitukset@pirkkalainen.com Yksityisille! Yllätä ystäväsi ja läheisesi! Lähetä heille JOULUTERVEHDYKSESI Pirkkalaisen välityksellä. Pirkkala-Seura julkaisee Pirkkala-aiheisia kortteja PIRKKALASSA on kaivattu pitkään omaa kuntaa kuvaavia postikortteja. Muutaman päivän päästä niitä on saatavilla. Pirkkala-Seura ja Pirkkalainen-lehti julkaisevat 11 erilaista korttia, joiden aiheet vaihtelevat maisemista pirkkalalaiseen elämanmenoon. Ja kun näin talviaikaa eletään, lumettomuudesta huolimatta, yhteisenä teemana korteissa on talvi. Talven taituttua on tarkoitus julkistaa uusi, lämpimämpiin vuodenaikoihin sopiva korttisarja. Talvikorttien kuvat on saatu Pirkkalaisen vuoden 2010 Minun Pirkkalani -kuvakilpailusta sekä lehden omista kuva-arkistoista. Kuvakisan osallistujista kuvansa kortteihin lupasivat I.J. Aaltonen, Jukka Holmström, Merja Myllyharju ja Arja Rinneaho. Kortteja on ensimmäisen kerran myynnissä ensi sunnuntaina Pirkkalan joulumarkkinoilla liikuntatalolla. Sen jälkeen niitä voi ostaa Pirkkalaisen konttorista (Suupantie 2). Merja Myllyharjun kuvaama pilkkijän pyörä Loukonlahdessa pääsi myös postikorttiin, samoin kuin I. J. Aaltosen ikuistama tytön riemu Toivion talvimetsässä. NUORET TOIMITTAJAT Toimittajakerho vieraili Pirkkalaisessa Yhden kortin aiheena on Arja Rinneahon kuvaama Pirkkalan kirkko. Julkaisemme yksityisten ihmisten jouluterveiset joulunumerossamme keskiviikkona 21.12. ilmaiseksi Toimita tervehdyksesi konttoriimme Suupantie 2, 33960 Pirkkala, alla olevalla kupongilla viimeistään pe 16.12. tai sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Lähettäjän nimi: Puh. Kirjoita tähän viestisi selkeästi tekstaamalla (max 20 sanaa) Pirkkalaisessa Maiju Merikanto kertoi lehden taittamisesta ja näytti, miten sitä tehdään. Kuva: Mauri Rask Tilaa itsellesi tai lahjaksi Pirkkalainen-lehden voi tilata alla olevalla tilauskupongilla Pirkkalan kunnan ulkopuolelle. Lehden tilaushinta on kotimaassa 52 e/vuosi. Eurooppa 125 e/vuosi, muut maanosat 140 e/vuosi. Postita tilaus osoitteella: Pirkkalainen, Suupantie 2, 33960 PIRKKALA tai konttori@pirkkalainen.com Tilaan Pirkkalainen-lehden VUOSITILAUKSENA v. 2012 KESTOTILAUKSENA Nimi: Lähiosoite: Postinro ja -paikka: Maksaja: Maksajan osoite: Puh: NAISTENMATKAN koulun toimittajakoulu-kerho vieraili torstaina 27.10 Pirkkalaisen toimituksessa. Toimituksessa tarjottiin ensimmäisenä munkkeja ja juotavaa. Sitten meille näytettiin lehden taittoa ja valokuvausta. Lisäksi toimittajat Maiju Merikanto ja Karoliina Ahola kertoivat toimittajan työstä. Me olimme odottaneet vierailua kauan ja se oli hauska ja mielenkiintoinen. Erityisesti munkkien syönti oli monien mielestä mukavaa ja kyllähän munkit maistuivat! Valokuvauksesta kerrottiin, kuinka saadaan parhaat mahdolliset lehtikuvat. Lehden taittamisesta kuulimme, kuinka kuvat ja aineisto sijoitellaan lehden sivuille ja kootaan tietokoneen avulla. Sitten olikin jo kotiinlähdön aika. Eero Malila 5D Karoliina Ahola opetti Nura Naddafin versokoulutuskuvien perusteella, millainen hyvä lehtikuva on. Kuva: Mauri Rask

30.11.2011 URHEILU Jo viides perättäinen voitto Pirkat - Urho 7-3 (1-1, 3-0, 3-2) PIRKKAIN edustus jatkoi erinomaisia otteitaan vuoden viimeisessä kotiottelussa vieraaksi saapunutta Suolahden Urhoa vastaan. Pirkat onnistui jälleen laajalla rintamalla ja käytännössä koko joukkue ansaitsee maininnan hienosti sujuneesta ottelusta. Aiempien kohtaamisen perusteella Urholta osattiin odottaa kovaa yritystä ja tunteiden kuumenemista, ja niitä vierailijat tarjosivat tälläkin kertaa. Peli pysyi tasaisena toisen erän puoliväliin asti, kunnes Urhon pelaajalle tuomittiin viiden minuutin rangaistus hänen taklattuaan kotijoukkueen Ilari Torisevaa sääntöjen vastaisesti. Ylivoima ei tällä kertaa häikäissyt, mutta pallo löysi kertaalleen tiensä vastustajan maaliverkkoon. Juuri kun jäähy oli päättymässä, Pirkkain pelaajaa rikottiin maalintekotilanteessa, minkä seurauksena Urhon pelaaja komennettiin kahden minuutin istunnolle. Tämä tuntui vievän jo aiemmin kuumana käyneiden vierailijoiden keskittymisen yhä kauemmas pelistä, ja pian tuloksena oli jäähy protestoinnista. Pirkat pelasikin lopulta yli kahdeksan minuuttia putkeen ylivoimaa, jonka aikana johtoasemaa onnistuttiin kasvattamaan parilla maalilla. Hapuileva tuomarilinja sekoitti molempien joukkeiden peliä, mutta Pirkat onnistui tällä kertaa hienosti säilyttämään keskittymisen pelitapahtumissa. Toisen erän lopussa ja kolmannen erän alussa vihelletyt Pirkkajäähyt tarjosivat vielä oljenkortta Urholle voittotaisteluun, mutta kotijoukkue piti kiinni johtoasemastaan jopa melko vaivattomasti. Loppusummerin soidessa taululla komeilivat lukemat 7-3, ja Pirkat kuittasi kaksi pistettä ansaitusti. Tasaisen hyvin esiintyneestä kotijoukkueesta tehokkaimpia pelaajia olivat kaksi kertaa maalinteossa onnistuneet Toriseva ja Jari Laaksonen. Maininnan ansaitsee myös puolustuksen poissaoloja hienosti paikannut ja monipuolisuutensa osoittanut Joonas Koskelo. Seuraava kotiottelu pelataan Pirkkalassa vasta ensi vuoden puolella, kun 7.1.2012 vieraaksi saapuu Vincemus Hämeenlinnasta. Ennen joulutaukoa Pirkat kuitenkin pelaa vielä kaksi vierasottelua, joissa vastaan asettuvat paikalliskilpailija SC PirU lauantaina 3.12. Tampereen Kaukajärvellä ja SCU perjantaina 16.12. Janakkalassa. Toni Rantanen Ilari Toriseva onnistui kaksi kertaa maalinteossa lauantain kotiottelussa ja oli joukkueensa tehokkaimpia pelaajia Jari Laaksosen kanssa. PIRKKALAINEN 15 Pingviinit kukisti ankat Pinviinit-Red Ducks 9-8 JA (3-2)(3-5)(2-1)(1-0) KAROLIINA AHOLA PJK hyytyi Cup: AC Stoppi-PJK 6-3(3-0) KylVe-PJK 6-4 (2-1) PJK sai viime viikon peleistä vain lämmintä kättä. Poissaoloistakin kärsivä Klubi tippui Futsal Cupin puolivälierässä tiistaina helsinkiläisjoukkueelle. Kovan nipun jalkeille saanut kotijoukkue oli yksinkertaisesti taitotasoltaan parempi ja kun vielä tuomarit vetivät raskaasti kotiinpäin, ei Klubilla ollut sinnittelyistään huolimatta mahdollisuutta voittoon. Lopun ylivoimapelissä Aapeli Räihä avasi maalitilinsä Klubin paidassa. Lauantaina Akaassa oli vastassa kovaksi tiedetty Kylmäkosken Veikot. Klubi oli jälleen matkassa vähillä miehillä, joka osaltaan kostautuikin pirkkalalaisten kohtaloksi. Klubi lähti hyvällä asenteella peliin ja hallitsikin peliä. Tiukka PINGVIINIEN kotiottelu viime lauantaina oli varsinainen maalinteon riemusoitto. - Se oli maalintekokilpailu, joka me satuttiin voittamaan, kumpi tahansa olisi voinut sen pelin voittaa, tuumii valmentaja Pasi Silanne. - Yleisölle maaliteko on tietenkin mukavaa, mutta tuollainen ottelu on valmentajan painajainen. Silanne nostaa ottelun pirkkalalaistähdiksi kavalkadin A-junnuja. - Juha-Pekka Perjola teki ratkaisumaalin. Myös Riku Salli ja Jesse Meriluoto pelasivat hyvin. Valmentaja uskoo, että pingviinien kärsimystie tappioputkessa alkaa olla jo taakse jäänyttä elämää. Pingviinien seuraava ottelu on lauantain vieraspeli Porin Karhuja vastaan. karvaus onnistui aina erän loppuun asti, kunnes pari nukahdusta omassa päässä siirsi kotijoukkueen johtoon. Toisen jakson alku oli jälleen Klubin. Joukkue siirtyi uudelleen johtoon, joka tosin kesti vain kahdeksan sekuntia. Tasatilanteessa PJK ei vain osunut paikoistaan ja kuten usein käy, niin vastustaja rokottaa. Hyytyminen iski viimeisellä kymmenminuuttisella ja ilman tarpeellisia vaihtomiehiä ei enää kotijoukkuette pystytty hätistelemään. Markus Lindroos (2+0) ja Roni Lindroos (1+1) olivat Klubin tehokkaimmat. Tauko tulee hyvään paikkaan. Seuraavat pelit ovat puolentoista viikon päästä kotona,kun vastaan tulevat lauantaina 10.12. sarjajumbo Turusta ja sunnuntaina 11.12. sarjajohtaja Raaseporista. Timo Lahti Hopeasompa-ryhmä valmiina alkavaan talveen Varasto- ja työtilaa Pirkkalassa 28m 2 295 /kk (6kk sopimus) 6m 2 125 /kk Hienoinen tuulenvirekään ei onnistunut horjuttamaan HS-ryhmäläisiä hermottaviin loikkiin yhdistetyssä tasapainoharjoituksessa. PIRKKALAN HIIHTÄJIEN Hopeasompa-ryhmän syyskausi on lähtenyt käyntiin vauhdilla. Harjoituksia on viety läpi neljän ohjatun harjoituksen viikkotahdilla kolmen valmentajan johdolla. Aktiivinen ja motivoitunut reilun kymmenen hengen joukko on harjoittanut omaa kestävyyttään sekä nopeuttaan niin kotikulmilla Keskuskentällä ja Lastenojavuorella kuin hieman kauempana Jämillä. Tuntumaa on otettu lumeen ja tähtäin on Valkeakoskella hiihdettävät Hopeasomman loppukilpailut. Syksyn viimeisempänä urotyönään ryhmä veti läpi viikonlopun mittaisen tehokkaan leirisetin, johon Jämin hiihtotunneli ja hiekkaharjut tarjosivat oivan ympäristön. Kymmenen hengen tiivis porukka opetteli hieman hiljaa hiihtämistä, kunnon tasatyöntövedätystä sekä parinkymmenen sekunnin sprinttilähtöjä. Leiri päättyi sauvavaellukseen nousumetrejä keräillen. Huhujen mukaan myös mäkihyppyä ilman suksia yritettiin, mutta se taisi päättyä kunnon mahalaskuun. Valmentajan silmin katsottuna ryhmällä on tekemisen meininki ja kuntoa kehitetään ilon, ja toki myös välillä pahan olon, kautta. Täydellä höyryllä siis ollaan suuntaamassa Lapin lumileirin avustamana kohti luonnon lumia ja uusia haasteita. Leikkihiihtokoulusta aloitetaan PirHissä muutkin harjoittelevat innokkaasti, vaikkakaan eivät aivan niin kovaa kuin Hopeasompa-ryhmä. Taitoryhmään kuuluvat ovat kuitenkin kokoontuneet kolme kertaa viikossa tavoitteena nousta tulevina vuosina Hopeasompa-ryhmään. Kaikkihan alkaa Kurikankulman koulussa pidettävästä leikkihiihtokoulusta, jossa häärii noin 30 iältään 5-9 -vuotiasta lasta. Sieltä on sitten hyvä ponnistaa askel kerrallaan vanhempiin ryhmiin, jos intoa ja halua riittää. Lappiin lähdetään joululukuun ensimmäisellä viikolla lumileirille 44 hengen porukalla. Lähtijöitä ei muu huoleta kuin lumitilanne. Lappiinkin on saatu ainoastaan pieniä kuuroja ja etelässä vain haaveillaan lumesta. Joonas Julkunen Jouko Karppanen Book In -tilat soveltuvat varastoinnin lisäksi myös työtilaksi: autojen ja muiden koneiden huoltoon, harrastuksiin, pienyrittäjän tukikohdaksi, jne... Book In -tilan vuokraus ja maksu tapahtuu verkossa. Varaus onnistuu muutamassa minuutissa. Voit siis varata tilan vaikka vasta Book In -varaston portilla. Book In -tilan käyttöön et tarvitse avaimia etkä tunnuslukuja. Ovi avautuu puhelinsoitolla. Vuokrattu tila on käytössäsi vuoden jokaisena päivänä mihin kellonaikaan tahansa. www.bookin.fi Vesalantie 5 B, Pirkkala

16 PIRKKALAINEN 30.11.2011 TV-VIIKKO 1.12.-7.12. TV1 torstai 01.12. 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Sydämen asialla 10.20-10.55 Aamusydämellä 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Mercy Peakin lääkäriasema 11.55 Coronation Street 12.40 Ruotsalaisia salaisuuksia 12.55 Sanakirja 13.00 Ilmastonmuutos puntarissa 13.30 A-studio 14.05-14.25 A-plus 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Eduskunnan kyselytunti 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Vanha suola janottaa 19.30 Kuningaskuluttaja 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-talk 21.50 Ulkolinja: Diktaattorin syksy 22.50 Tv-uutiset 22.55 Katu 23.55 Oddasat 00.10 - TV2 torstai 01.12. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Lauri kilpa-auto: Vilin vilpillinen kisa 07.04 Jääkarhu Otto 07.15 Ludovic 07.28 Piparkakkukaupunki: Hiirille kelpaava joulu 07.33 Neppajymykerho 07.40 Joulukalenteri 07.50 Dinojuna 08.15 GALAXI 08.17 Säbämestari 08.50 Pat & Stan 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.20 Kaakkois-Suomen uutiset 09.25 Lounais-Suomen uutiset 09.35 Hämeen uutiset 09.40 Keski-Suomen uutiset 09.45 Itä-Suomen uutiset 09.55 Pohjanmaan uutiset 10.00 Pohjois-Suomen uutiset 10.10 Mr Bean 10.20 Mr Bean 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Aistit avoinna Italiaan 11.50 Aamutoimet ympäri maailmaa 12.05 Tohtori Kleistin perhe 12.55 Camilla Plum ja porisevat padat 13.25 Salainen miljonääri 14.15 Haussa uudet mallit 14.45 Erätulilla - kalavesillä 14.55 Akuutti 15.35 Kunnian hinta 16.30 Reinikainen 17.00 Oktonautit 17.21 Pikku Kakkonen 17.48 Joulukalenteri 18.00 Seitsemäs taivas 18.50 Tv-uutiset 18.52 Alueellinen uutislähetys 18.59 Tv-uutiset 19.00 Ampumahiihdon mc: Naisten 15 km 20.00 Kahden keikka 21.00 Mansikkapaikka 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Tiilenpäät 22.35 Eurodekkari : Rikospaikalla (K13) 00.05 True Blood (K15) 01.00 - MTV3 torstai 01.12. 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.00 Kaikki haluavat tyyliä 13.30 Suomalainen sisutarina 14.00 Mitä tänään syötäisiin? 14.05 UEFA Europa League huippuhetket 14.35 45 minuuttia 15.35 Diili 16.35 Joulun Unelma 16.45 Kummien Jouluarpa 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Maajussille morsian 21.00 Mentalist (K13) 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Moderni perhe 23.05 Stay Alive - taistele tai kuole (K18) 00.50 Memphis Beat 01.45 UEFA Europa League huippuhetket 02.15 Kimppadiili 02.30 MTV3 Deitti 05.05-05.20 Kimppadiili Nelonen torstai 01.12. 07.00 Stuart Little 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Red Caps 08.30 Lazy Town 09.00 Annan mehukas keittiö 09.30 Vauvan tarina 10.00 Morsiandieetti 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Morsiandieetti 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Annan mehukas keittiö 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Aatami & Eeva 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (K15) 22.00 Blue Bloods (K13) 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 Frasier 23.45 Pulmuset 00.15 Pelastushelikopteri 00.45 Kylmä rinki (K15) 01.55 Ostosruutu 02.10-07.00 Älypää-TV TV1 perjantai 02.12. 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Sydämen asialla 10.20 MOT: Varoitus, asbestia ilmassa 10.50 Paikan kertomaa: Helsingin yliopiston observatorio 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Holby Cityn sairaala 12.10 Coronation Street 12.55 Aamusydämellä 13.30 Eläinten elämää maalla ja merellä 13.45 A-talk 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00-16.50 Avara luonto: Viktorian putoukset 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Candlefordin postineiti 20.00 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Toisenlaiset frendit 21.30 Strada 22.00 Marraskuun salaliitto (K15) 22.45 Tv-uutiset 22.50 Monica ja David 23.40 Oddasat 23.55 - TV2 perjantai 02.12. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Kuunalle 07.06 Taikakaruselli 07.18 Satu ja Matti 07.23 Lauran tähti: Sammakkopusero 07.36 Nelli ja Iiro 07.43 Pikku Kakkosen posti 07.50 Joulukalenteri 07.59 Dinojuna 08.22 Mimi ja Kuku 08.39 GALAXI 08.40 Late lammas: Laten kuntokoulu 08.50 Pat & Stan 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.20 Kaakkois-Suomen uutiset 09.25 Lounais-Suomen uutiset 09.35 Hämeen uutiset 09.40 Keski-Suomen uutiset 09.45 Itä-Suomen uutiset 09.55 Pohjanmaan uutiset 10.00 Pohjois-Suomen uutiset 10.10 Mr Bean 10.20 Mr Bean 10.35 Lumisen virran mies 11.20 Matkapassi: Kalifornia 12.10 Hienosti hihnassa 12.20 Tanskalainen maajussi 12.50 Isä Matteon tutkimuksia 13.55 Sörenin seurassa 14.25 Erätulilla - kalavesillä 14.30 Lene, islam ja rakkaus 15.00 Matkalla maailmalla 15.05 Jumppa : Joogalates 1 15.35 Kunnian hinta 16.30 Paavo ja Raili 17.00 Totte 17.12 Totte 17.24 Pikku Kakkonen 17.49 Joulukalenteri 18.00 Ampumahiihdon mc: Miesten pikakilpailu 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Pressiklubi 20.00 Pikaluistelun maailmancup 20.30 EURO2012: Lohkoarvonta 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli (K15) 22.50 Tiilenpäät 23.20 Pasila (K11) 23.45 Rush (K15) 00.30 - MTV3 perjantai 02.12. 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.00 Teho-osasto 14.00 Mitä tänään syötäisiin? 14.05 Rita Rocks 14.35 Freaks and Geeks 15.35 Maajussille morsian 16.35 Joulun Unelma 16.45 Kummien Jouluarpa 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.05 Korkojen kera 21.00 Paljastavat valheet 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Hockey Night 22.45 Hohto (K15) 01.05 Murhavaisto 02.05 Kimppadiili 02.20-06.00 MTV3 Deitti Nelonen perjantai 02.12. 07.00 Stuart Little 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Red Caps 08.30 Lazy Town 09.00 Annan mehukas keittiö 09.30 Vauvan tarina 10.00 Morsiandieetti 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Morsiandieetti 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 Annan mehukas keittiö 15.00 Sinkkuisä Gary 15.25 Eddie & Jeff 15.50 4D: Hurja painonpudotus 16.45 Nelosen sää 16.50 Talent Suomi 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hauskat kotivideot - 80 s Special 20.00 Kuorosota 21.35 Keno 21.40 Kuorosota tuloslähetys 22.00 Elokuva: Scary Movie 2 (K15) 23.40 Nelosen uutiset 23.50 Nelosen sää 23.55 SM-liigan huippuhetket 00.00 Kylmä rinki (K15) 01.10 Elokuva: Kill Bill 1 (K18) 03.25 Ostosruutu 03.40-06.30 Älypää-TV TV1 lauantai 03.12. 08.00 Tv-uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Näitä maailma juo 09.00 Tv-uutiset 09.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 YleLeaks 11.00 Tv-uutiset 11.05-11.10 Pisara 11.15 Opettaja ohjaimissa 12.05 Strada 12.35 Ykkösdokumentti: Sukupolvi 13.35 Se päivä muutti Suomen: Commodore 64 14.05 Gilmoren tytöt 14.50 Isien sota 15.20-16.49 Komisario Lewis 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Miranda 18.45 Avara luonto: Madagaskar 19.35 Villit eläinystävämme 19.45 Monk 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto ja Jokeri 20.51 Urheiluruutu 21.15 YleLeaks 21.30 Uutisvuoto 22.00 Viimeistä päivää (K13) 22.30 Murhan jäljet (K15) 00.10 - TV2 lauantai 03.12. 07.45 PIKKU KAKKONEN 07.48 Leijulaakso 08.08 Pikku Kakkosen posti 08.14 Viiru ja Pesonen: Telttaretki 08.29 Apina opena 08.47 Joulusoitto: Mistä tunnet pienen tontun 08.50 Joulukalenteri 09.00 GALAXI 09.03-09.16 Asha 09.22-09.51 Bofori: Puuskalan kummitus 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Ensiaskeleita 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 11.50 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta 12.00 Pressiklubi 12.40 Dokumenttiprojekti: ITO - Kilvoittelijan päiväkirja 14.35 Lumilautailun TTR 15.25 Ampumahiihdon mc: Naisten pikakilpailu 16.50 Pikaluistelun maailmancup 17.20 V75-ravit 17.55 Matkapassi: Nigeria 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen talvisää 19.10 Lauantaiprojekti 19.50 Joulukalenteri 20.00 Karjalan kunnailla 20.50 Stolberg 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Pako viidakkoon (K15) 23.45 Yle Live: Bad Religion 00.15 Yle Live: Mastodon 00.50 - MTV3 lauantai 03.12. 06.00 Joulun Unelma 06.25 Kimppadiili 06.40 Ostoskanava 07.40 Uki 07.50 Ystävien kylä 08.05 Kasperin kauhukoulu 08.35 PopPixie 08.55 PopPixie 09.15 Nakke Nakuttaja 09.45 INK - Ihmenappuloiden kerho 10.15 Pokémon 10.45 Beyblade: Metal Masters 11.10 UEFA Europa League huippuhetket 11.40 Ostoskanava 11.55 Michael Bublé 12.25 Salatut elämät 12.55 Salatut elämät 13.25 HANKI- Studio 13.40 Hiihdon maailmancup: Düsseldorf 15.30 Salatut elämät 16.00 Ystävänne rotta 16.15 Perheleffa: Topi ja Tessu 18.00 Joel Hallikainen - ryppyjä ja rakkautta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.30 Mieletön maailma 20.00 Biisikärpänen 21.00 Amazing Race 22.00 Kymmenen uutiset 22.10 Päivän Sää 22.15 Tulosruutu 22.30 Lotto ja Jokeri 22.35 Vares - Yksityisetsivä (K15) 00.30 Whitechapel (K15) 01.30 Kimppadiili 01.45 Joulun Unelma 02.45-05.55 MTV3 Deitti Nelonen lauantai 03.12. 06.30 Ostosruutu 07.30 Ostosruutu 08.30 Elixir 09.00 Start! 09.30 Neljän tähden illallinen 10.00 Neljän tähden illallinen 10.30 Neljän tähden illallinen 11.00 Neljän tähden illallinen 11.30 Monster High New Ghoul at School 11.55 Elokuva: Bolt - Superkoira 13.45 Waverly Placen velhot 14.15 Suhdekoukerot 14.40 Näytön paikka 15.35 90210 16.30 Yritys hyvä 10 17.00 Elokuva: Ultraviolet 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Talent Suomi 20.00 Hauskat kotivideot - 80 s Special 20.57 Keno 21.00 Elokuva: World Trade Center 23.35 Nelosen uutiset 23.45 Nelosen sää 23.50 SM-liigan huippuhetket 23.55 Totuuden miekka 00.55 Elokuva: Hostel: Part II (K18) 02.50-06.15 Älypää-TV TV1 sunnuntai 04.12. 08.00 Tv-uutiset 08.05 Avara luonto: Madagaskar 09.00 Tv-uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Seniori työssä 09.55 Tv-uutiset 10.00 Suodattamaton Möllehave 11.00 Tv-uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15-12.00 Opettaja ohjaimissa 12.05 Vielä virtaa 12.35-13.26 Prisma: Avaruuden rajaa etsimässä 13.35 Toisenlaiset frendit 14.05 Gilmoren tytöt 14.50 Maailman matkailuaarteet 15.00-15.53 Historiaa: Hyvästi toverit! 16.00 Sherlock Holmesin seikkailut 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.05 Avara luonto: Tonavan kosteikoilla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Se päivä muutti Suomen: Tupakkalaki 18.45 Rouva Ruutu ja nuorisoongelma 19.15 Luontohetki: Luonto muotoilijana 19.45 Arto Nyberg 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.10 Kotikatsomo: Aavan meren tällä puolen (K11) 22.35 Totuus Alisonista (K13) 23.20 Omid Djalili Show 23.50 - TV2 sunnuntai 04.12. 07.45 Unna Junná 08.00 PIKKU KAKKONEN 08.03 Ystävykset 08.10 Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 08.35 Lulu kilpikonna 08.49 Joulukalenteri 09.00 GALAXI 09.01 Kapteeni Kari 09.14 Säbämestari 09.45-09.52 Lemmikit: Eläimet työssä 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.25 Meren ihmeellinen elämä 10.30 Summeri 10.46 Koodinimi Connor 11.08 Summeri 11.30 Mr Bean 11.45 Meillä asuu sarvikuono 12.30 Jumppa : Joogalates 1 13.00 Kuvakirjeitä Etelä-Amerikasta 13.10 Ampumahiihdon mc: Miesten takaa-ajo 14.00 Nolojen tilanteiden mies 14.25 MotorSport 14.55 Sisu 15.25 Ampumahiihdon mc: Naisten takaa-ajo 16.14 Pikaluistelun maailmancup 16.42 Kadonneita etsimässä 17.30 Aistit avoinna Italiaan 18.00 Etsivä Lea Sommer 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.10 Kakkosen talvisää 19.20 Uusi päivä - koko viikko 20.40 Joulukalenteri 20.50 Tarinateltta 21.00 Seitsemäs taivas 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Dokumenttiprojekti: Ronald Reagan 23.45-00.15 Silminnäkijä: Mittarit uusiks! 00.20 - MTV3 sunnuntai 04.12. 05.55 Kimppadiili 06.10 Ostoskanava 07.25 Chuggington 07.40 Kasper 08.10 Madagascarin pingviinit 08.40 Daltonit 09.10 Superpahisten liiga 09.40 Tyylivarkaat 10.35 Jokakoti.fi 11.05 Unelma-asunnot 12.10 Tuomioja ja Aalto-Setälä, kirjan takana 12.40 Salatut elämät 13.10 Salatut elämät 13.40 HANKI- Studio 13.55 Hiihdon maailmancup: Düsseldorf 15.00 Il Volo: O Sole Mio 15.05 Kaikkea sitä näkee 15.10 Pilanpäiten 15.15 Leo 15.20 Karvisen Riemujuhla 17.00 Rakkauden anatomia 18.00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Vedetään hatusta 21.30 Hiphop Hamlet 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.40 Takaa-ajajat 23.40 Ilman johtolankaa 00.40 Kimppadiili 00.55 Joulun Unelma 01.55 Joulutervehdys 05.05-05.20 Kimppadiili Nelonen su 04.12. 06.15 Ostosruutu 07.15 Ostosruutu 08.15 Unitupa 08.50 Animal Planet: Jeff eläinten matkassa 10.40 Animal Planet: Upeimmat eläintarhat 11.40 Elixir 12.10 Frasier 12.40 Frasier 13.10 Frasier 13.40 Frasier 14.10 Täydelliset naiset 15.05 Greyn anatomia (K13) 16.00 Suomen Huippumalli haussa 17.00 Kuorosota 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Sokkokokki 20.00 Aatami & Eeva 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Aidosti outoa 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Californication (K13) 00.05 Californication (K13) 00.40 Oikeuden edessä 01.35 Blue Bloods (K13) 02.30-07.00 Älypää-TV TV1 maanantai 05.12. 05.55 Puoli seitsemän 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Sydämen asialla 10.20 Isien sota 10.50 Paikan kertomaa: Tuomarinkylän kartano 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Holby Cityn sairaala 12.10-12.55 Coronation Street 13.00 Ykkösaamu 13.40 Pisara 13.45 Arto Nyberg 14.30 Puoli seitsemän 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Se päivä muutti Suomen: Tupakkalaki 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00-19.51 Prisma: Nautinto ja kipu 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Ykkösdokumentti: Sota ja raha 22.20 Kotikatsomo: Aavan meren tällä puolen (K11) 23.45 Ulkolinja: Diktaattorin syksy 00.40 Oddasat 00.55 - TV2 maanantai 05.12. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Bertin ja Ernien suuret seikkailut 07.00 Muista laulaa 07.06 Anniina Ballerina 07.19 Vikkelät tassut: Rusakko ja metsäjänis 07.26 Jessin kanssa 07.37 Pikku juttu 07.39 Neppajymykerho 07.47 Joulukalenteri 07.55 Dinojuna 08.19 GALAXI 08.21 Hirveä Henri 08.32 Tohtori Koira: Uneton aave 08.44 Viikon luontohavainto: Talven uhmaajat 08.50 Muumilaakson tarinoita 09.13 Muumilaakson tarinoita 09.40 Summeri 09.55-10.20 Koodinimi Connor 10.15 Summeri 10.40 Lumisen virran mies 11.25 Lauantaiprojekti 12.05 Matkapassi: Kiinaa kiertämässä 13.00 Serenaadi sotatorvella 14.25 Erätulilla 15.05 Veljesten keittiössä 15.35 Kunnian hinta 16.30 Uusi päivä 17.00 Franklin ja ystävät 17.23 Pikku Kakkonen 17.49 Joulukalenteri 18.00 Tohtori Kleistin perhe 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Afrikan kansallispuistojen eläimiä 19.50 Hienosti hihnassa 20.00 Uusi päivä 20.30 Pasila (K11) 20.55 Jopet-show 21.20 Kansallisaarre: Aalto-maljakko 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Läpiveto 22.35 Rush (K15) 23.25 Pressiklubi 00.05 - MTV3 maanantai 05.12. 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.00 Unelma-asunnot 14.05 Mitä tänään syötäisiin? 14.10 Better Off Ted 14.40 Tanssii Tähtien Kanssa 16.30 Tuure Kilpeläinen: Ystävänpäivä 16.30 Joulun Unelma 16.45 Kummien Jouluarpa 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.05-21.00 Diili 21.05 Jälkiä jättämättä 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Aina vaarassa 23.35 Burn Notice 00.35 Kimppadiili 00.50 Joulun Unelma 01.50-06.00 Joulutervehdys Nelonen ma 05.12. 07.00 Stuart Little 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Red Caps 08.30 Lazy Town 09.00 Annan mehukas keittiö 09.30 Vauvan tarina 10.00 Morsiandieetti 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Morsiandieetti 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 James Martin: Herkullista 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Sokkokokki 17.05 Nelosen sää 17.10 Tuuri 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset 22.00 Californication (K13) 22.35 Californication (K13) 23.10 Nelosen uutiset 23.20 Nelosen sää 23.25 Frasier 23.55 Pulmuset 00.25 Pelastushelikopteri 00.55 NCIS Los Angeles (K13) 01.55 Totuuden miekka 02.50 Ostosruutu 03.05-07.00 Älypää-TV TV1 tiistai 06.12. 08.00 Tv-uutiset 08.05 Karhun valtakunta 09.00 Tv-uutiset 09.05 Jokirotkon salaisuus 09.30 Sydämen asialla 10.20 Kuningaskuluttaja 10.50 Paikan kertomaa: Helsingin yliopistomuseo 11.00 Tv-uutiset 11.05 Matka Sokolowiin 11.45 Metsurit 11.55 Jumalanpalvelus 13.00-13.55 Hehkulamppuhuijaus 14.00 A-studio 14.30 Luontohetki: Luonto muotoilijana 15.00 Tv-uutiset 15.05 Historiaa: Kuka löysi pohjoisnavan? 15.55 Strada 16.25 MOT 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.20 A-studio 18.35 Linnan etkot 18.50 Itsenäisyyspäivän vastaanotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Itsenäisyyspäivän vastaanotto 22.15 Linnan jatkot 23.10 Prisma: Nautinto ja kipu 00.00 Oddasat 00.15 - TV2 tiistai 06.12. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Elmeri: Elmeri ja sammakko 06.58 Saari 07.02 Timppa 07.15 Pasin ja Kielon valtakunta 07.27 Pannukakku 07.34 Neppajymykerho 07.42 Joulukalenteri 07.51 Dinojuna 08.15 GALAXI 08.17 Bofori: Puuskalan kummitus 08.50 Heidi 10.30 Lumisen virran mies 11.15 Meillä asuu sarvikuono 12.00 Seitsemäs taivas 12.50 Tuntematon sotilas 15.40 Itsenäisyyspäivän konsertti 16.40 Poika ja ilves 18.20 Itsenäisyyspäivän paraati 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen talvisää 19.10 Lauri Tähkä - elämä on hieno laji 20.00 Uusi päivä 20.30 Wallace ja Gromit keksintöjen maailmassa 21.00 Ajankohtainen kakkonen Special: Suur-Suomen lapset 21.35 Jalkapallon Mestareiden liiga 23.50 Sisu 00.20 Jalkapallon Mestareiden liiga 00.50 - MTV3 tiistai 06.12. 06.00 Joulun Unelma 07.00 Kimppadiili 07.15 Aamusää 08.00 Studio55.fi 08.35 Smurffit 09.05 Madagascarin pingviinit 09.35 Leo 09.40 Leo 09.45 Tunteita ja tuoksuja 10.40 Emmerdale 11.10 Emmerdale 11.40 Harry Potter ja salaisuuksien kammio 14.40 Miehen puolikkaat 15.10 Biisikärpänen 16.05 Korkojen kera 17.05 Kauniit ja rohkeat 17.30 Kauniit ja rohkeat 18.00 Emmerdale 18.30 Emmerdale 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Step Up 21.35 Pilanpäiten 21.45 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. Miami (K13) 23.35 Muodon vuoksi 00.35 30 Rock 01.05 Kimppadiili 01.20 Joulun Unelma 02.20 Joulutervehdys 05.05-05.20 Kimppadiili Nelonen tiistai 06.12. 07.00 Stuart Little 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Red Caps 08.30 Lazy Town 09.00 James Martin: Herkullista 09.30 Vauvan tarina 10.00 Morsiandieetti 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Elokuva: Seikkailu etelänavalla 13.15 Vauvan tarina 13.45 Morsiandieetti 14.15 Pikakurssi kodinostoon 14.45 James Martin: Herkullista 15.15 Elokuva: Speak 17.10 Nelosen sää 17.15 Dr. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Superbad (K13) 23.15 Nelosen uutiset 23.25 Nelosen sää 23.30 Frasier 00.00 Pulmuset 00.30 Tracey Ullman 01.00 Pelastushelikopteri 01.30 Start! 02.00 Ostosruutu 02.15-07.00 Älypää-TV TV1 keskiviikko 07.12. 05.55 Tosi tarina: Kaiku New Yorkista 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Sydämen asialla 10.20 Luontohetki: Brasilian vesisiat 10.50 Paikan kertomaa: Runebergin koti 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Holby Cityn sairaala 12.10 Coronation Street 12.55-13.55 Valloituksen hinta 14.00 Toisten silmin 14.30 Tosi tarina : Liettuan voittaja 15.00 Tv-uutiset 15.05 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Madagaskar 16.55 Viittomakieliset uutiset 17.00 Tv-uutiset 17.10 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Historiaa: Hyvästi toverit! 19.55 Vielä virtaa 20.25 Viking Lotto ja Jokeri 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Naisten etsivätoimisto nro 1 22.55 Tv-uutiset 23.00 Kalastuksen loppu? 23.55 Oddasat 00.10 - TV2 keskiviikko 07.12. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Pikku prinsessa: Minä en tahdo kylpyyn 07.04 Soittorasia: Sairas karhunpoika 07.08 Samsam: Eksyksissä 07.15 Roope-karhun taikaseikkailut 07.27 Katinkontti Remix: Tanssitassut 07.41 Neppajymykerho 07.49 Joulukalenteri 08.00 Dinojuna 08.23 GALAXI 08.25 Pertti ja Purtti 08.37 Kanikenttä 08.50 Itsenäisyyspäivän konsertti 09.50 Itsenäisyyspäivän paraati 10.20 Lumisen virran mies 11.05 Maailman ruokapöydissä: Etelä-Kiinan herkut 11.55 Mansikkapaikka 12.40 Rintamalotta 14.00 Ajankohtainen kakkonen Special: Suur-Suomen lapset 14.35 Wallace ja Gromit keksintöjen maailmassa 15.05 Kunnian hinta 16.00 Uusi päivä 16.30 Uusi päivä 17.00 Ville ja Tuure 17.23 Pikku Kakkonen 17.48 Joulukalenteri 18.00 Tartu Mikkiin 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Lakeuden ristit 20.00 Uusi päivä 20.30 Tanskalainen maajussi 21.00 Karjalan kunnailla 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Silminnäkijä: Toplesstaistelijat 22.35 Hung (K15) 23.05 Kansallisaarre: Aalto-maljakko 23.35 Lauantaiprojekti 00.15 - MTV3 keskiviikko 07.12. 05.20 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Emmerdale 11.30 Emmerdale 12.00 Ostoskanava 13.00 Kuningasperhe Bernadotte 14.00 Mitä tänään syötäisiin? 14.05 Ensisilmäyksellä 14.35 Rakkauden anatomia 15.35 Joel Hallikainen - ryppyjä ja rakkautta 16.35 Joulun Unelma 16.45 Kummien Jouluarpa 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Linnan juhlat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.05 45 minuuttia 21.00 C.S.I. (K13) 21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko- Jokeri 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Päivän Sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Teknari 23.05 Myytinmurtajat 00.10 Fringe - rajamailla 01.10 Kovan onnen kundi 01.40 Kimppadiili 01.55 Joulun Unelma 02.55 MTV3 Deitti 05.05-05.20 Kimppadiili Nelonen ke 07.12. 07.00 Stuart Little 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Red Caps 08.30 Lazy Town 09.00 James Martin: Herkullista 09.30 Vauvan tarina 10.00 Morsiandieetti 10.30 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.15 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Vauvan tarina 13.30 Morsiandieetti 14.00 Pikakurssi kodinostoon 14.30 James Martin: Herkullista 15.00 Inspector Cartoons 15.05 Uusi elämä maalla 16.05 Hurja remontti 17.05 Nelosen sää 17.10 Dr. Phil 18.10 Pulmuset 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Matkaoppaat 20.00 Tuuri 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia (K13) 22.00 Maria! 23.00 Nelosen uutiset 23.10 Nelosen sää 23.15 SM-liigan huippuhetket 23.20 Frasier 23.50 Pulmuset 00.20 Pelastushelikopteri 00.50 Oikeuden edessä 01.45 4D: Pakko kiroilla 02.45 Ostosruutu 03.00-07.00 Älypää-TV

30.11.2011 TV-VINKIT Tanssii tähtien kanssa. Suora lähetys finaalista, jossa enää kaksi paria, Jarppi Leppälä (kuvassa) ja Ansku Bergström sekä Viivi Pumpanen ja Matti Puro kilpailevat kisan voitosta kuuden tanssin ajan. MTV3 su 4.12. klo 19.15. Puoli seitsemän. Petoperjantai: leijona. Ohjelmassa matkataan savannille, josta löytyy maailman suurinumeroisin leijonapopulaatio. Matkalla luontotoimittaja Kimmo Ohtonen löytää harvinaislaatuisen leijonalauman. YLE TV1 pe 2.12. klo 18.30. Sub torstai 01.12. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 Joulutervehdys 10.25 Joulun Unelma 11.00 Ostos-tv 14.00 E! Kardashianit Miamissa 14.30 Capri 15.30 Marienhof 16.00 Gordon Ramsay - pannu kuumana 17.00 Jamie Oliverin perhejoulu 17.30 Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Rillit huurussa 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Koto 21.30 Muodin huipulle - mallien silmin 22.00 Big Brother 23.00 C.S.I. New York (K13) 00.00 Pushing Daisies 00.55 Vampyyripäiväkirjat 01.50-06.00 SubChat perjantai 02.12. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 Joulutervehdys 10.25 Joulun Unelma 11.00 Ostos-tv 14.00 E! Kardashianit Miamissa 14.30 Capri 15.30 Marienhof 16.00 Gordon Ramsay - pannu kuumana 17.00 Jamie Oliverin perhejoulu 17.30 Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Rillit huurussa 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 X Factor USA 22.00 Big Brother 23.00 Ritari Ässä 00.00 Miami Vice 01.00 Terminator: Sarah Connorin aikakirjat 01.55-06.00 SubChat lauantai 03.12. 06.00 SubChat 06.30 Ostos-tv 09.30 Capri 10.25 Capri 11.20 Capri 12.15 Capri 13.10 Capri 14.05 Red Bull Cliptomaniacs 14.35 Glee 15.30 Rahaa ja rakkautta 16.30 X Factor USA 18.20 X Factor USA 19.15 Nickelback: When We Stand Together 19.20 Taran monta elämää 19.50 Nuija ja tosinuija 22.00 Big Brother 23.00 Entourage 23.30 C.S.I. Miami (K13) 00.30 Ritari Ässä 01.30 Rokkarille morsian 02.20-06.00 SubChat sunnuntai 04.12. 06.00 SubChat 06.30 Ostos-tv 09.30 Futurama 10.00 Kukkulan kuningas 10.30 Rillit huurussa 11.00 Rillit huurussa 11.30 Rillit huurussa 12.00 Rillit huurussa 12.30 Jordan: Povipommin päiväkirja 13.30 Dieetit vaihtoon! 14.30 Unelmien kentät 15.30 Etelän kaunottaret 16.25 Muodin huipulle 17.20 Muodin huipulle - mallien silmin 17.50 Koto 18.20 Jamie Oliverin ruokavallankumous 19.20 Harry & Paul 19.55 Myytinmurtajat 21.00 Big Brother Talk Show 22.35 Vampyyripäiväkirjat 23.30 Tosipaikka: Nätein nakuna (K13)00.35 Bones 01.30 Red Bull Cliptomaniacs 02.00-06.00 SubChat maanantai 05.12. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 Joulutervehdys 09.55 Joulun Unelma 10.30 Ostos-tv 13.30 Futurama 14.00 E! Kardashianit Miamissa 14.30 Capri 15.30 Marienhof 16.00 Criss Angel - tajunnanräjäyttäjä 17.00 Fashion Show 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Taran monta elämää 20.00 Glee 21.00 Bean - äärimmäinen katastrofielokuva 22.45 Big Brother 23.15 Nickelback: When We Stand Together 23.20 Tosipaikka: Whiten perhe - elävänä tai kuolleena (K13)01.05 Sons of Anarchy (K15) 02.10 Merlin 03.00-06.00 SubChat tiistai 06.12. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 E! Rikkaat Kardashianit 11.10 Red Bull Cliptomaniacs 11.40 Simpsonit 12.10 Simpsonit 12.40 Koukkusormi 14.30 Capri 15.30 Marienhof 16.00 Etelän kaunottaret 17.00 Fashion Show 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Rillit huurussa 20.00 X Factor USA 22.00 Big Brother 23.00 Smallville 00.00 Heroes 01.00 Harry & Paul 01.35 Julkkikset katkolla 02.50-06.00 SubChat keskiviikko 07.12. 06.00 SubChat 08.00 Lemmen viemää 08.55 Marienhof 09.25 Joulutervehdys 09.55 Joulun Unelma 10.30 Ostos-tv 13.30 E! Rikkaat Kardashianit 14.30 Capri 15.30 Marienhof 16.00 Mammanpojat 17.00 Fashion Show 18.00 Lemmen viemää 19.00 Big Brother Extra 19.30 Rillit huurussa 20.00 Simpsonit 20.30 Simpsonit 21.00 Muodin huipulle 22.00 Big Brother 23.00 Jälkiä jättämättä 00.00 Num3rot 00.55 Smallville 01.50 Julkkikset katkolla 02.45-06.00 SubChat YLE Teema torstai 01.12. 04.00 Teematieto 10.00 Avoin tarina : Katseita 10.15 Mun uutiset 10.20 Teematieto 16.15 Talo Ranskassa 17.00 Kun Castro valtasi Hiltonin 17.55 Lapset puhuvat 18.00 Runoraati: Euroopan paras 19.00 Tiededokumentti: Voiko tieteeseen luottaa 19.51 Kootut askeleet: Liisa Pentti 20.00 Prisma Studio 20.30 Suomalainen HIV 21.00-21.46 Musiikin juhlaviikko 21.00 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 21.45 Tiededokumentti: Aistit 22.40 Theroux Miamin jättivankilassa (K15) 23.40 Uusi Kino: Hanasaari A 23.55 Uusi Kino: PrePost 00.11-04.00 Teematieto perjantai 02.12. 04.00 Teematieto 16.00 Suitsukkeen reitillä 17.00 Täyttä elämää 18.24 Kalevala nyt 18.30 Veitsen terällä : Etäispesäke maksassa 19.00 Venäjän halki 30 päivässä 19.47 Mestarin siveltimestä 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (K13)20.50 Kootut askeleet: Kirsi Monni 21.00-21.45 Musiikin juhlaviikko 21.00 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 21.45-23.42 Musiikin juhlaviikko 21.45 Nannerl, Mozartin sisar 23.42-04.00 Teematieto lauantai 03.12. 04.00 Teematieto 08.30 Opettaja.tv: Open monet kielet 09.00 Opettaja.tv: Hyppytunti 09.30 Opettaja.tv: Päivä elämää 09.40 Opettaja.tv: Postikortteja Suomesta 09.55 Mun uutiset 10.00 Opettaja.tv: Ekolokero 10.15 Japania Erinin kanssa 10.40 Värikkäitä makuja 10.45 Runoraati: Runokuorosota filleri 10.48-10.51 Rock-Suomi lyhärit 11.05 Perhe-elämää: Monimuotoinen arki 11.35 Viikko vierastyöläisenä 12.05 Talo Ranskassa 12.50 Pieni moskeija preerialla 13.11 Pieni moskeija preerialla 13.33 Pieni moskeija preerialla 13.55 Kun Castro valtasi Hiltonin 14.51 Lapset puhuvat 14.55 Isät ja pojat 15.40 Prisma Studio 16.10 Tiededokumentti: Aistit 17.05 Historia: Me eurooppalaiset 17.50-19.25 Musiikin juhlaviikko 17.50 Elämän maantiellä 19.25-21.00 Musiikin juhlaviikko 19.25 Kinshasan sinfonia 21.00-22.55 Musiikin juhlaviikko 21.00 Apocalyptica Musiikkitalossa 22.55 LENNONYC 00.50-04.00 Teematieto sunnuntai 04.12. 04.00 Teematieto 09.20 Silkkitie 10.10 Francon jälkeen - Alcantaran perhe 11.25-12.30 TV-arkisto: Jazz! 11.25 Ella Fitzgerald Helsingissä 1965 11.58 Oscar Peterson trio Helsingissä 1965 12.30-16.20 Musiikin juhlaviikko 12.30 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 13.15 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 14.00 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 14.45 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 15.30 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit 16.20-17.55 Musiikin juhlaviikko 16.20 Elämän maantiellä 17.55 Rock-Suomi lyhärit 18.00 Kino Klassikko: Joka tuuleen kylvää 20.05 Runoraati: esittää Runokorosota 21.05 Suojele minua! 21.55 Karamazovin veljekset 22.50 Kino: Ranskalainen päiväkirja 00.15 Uusi Kino: Hanasaari A 00.31 Uusi Kino: PrePost 00.46-04.00 Teematieto maanantai 05.12. 04.00 Teematieto 10.00 Opettaja.tv: Päivä elämää 10.10 Opettaja.tv: Postikortteja Suomesta 10.25 Teematieto 16.00 Veitsen terällä : Suonikohjuleikkaus 16.30 Perhe-elämää: Eron jälkeen 17.00 Historia: Brittilipun alla 17.48 Kalevala nyt 17.55 Opettaja.tv: Open monet kielet 18.22 Opettaja.tv: Hyppytunti 18.55 Francon jälkeen - Alcantaran perhe 20.10 Suojele minua! 21.00 Rock-Suomi : Kapina 22.00 Theroux Miamin jättivankilassa (K15) 23.00-04.00 Teematieto tiistai 06.12. 04.00 Teematieto 09.40 Mun uutiset 09.45 Opettaja.tv: Ekolokero 10.00 Kosketuksessa: Sir Elwoodin Hiljaiset Värit 10.58 Kosketuksessa: Lauri Tähkä ja Elonkerjuu 11.56 Kosketuksessa: Popeda 12.54 Kosketuksessa: CMX 13.53 Kosketuksessa: Egotrippi 14.53 Kosketuksessa: PMMP 15.55 Runoraati: Viattomat kuvat 16.00 Silkkitie 16.50 8 mm katse: Marketti 17.00-18.30 TV-arkisto: Linnan juhlat 17.00 Itsenäisyyspäivän vastaanotto 1968 18.13 TVarkiston vieraana: Jaakko Selin 18.30 Prisma Studio 19.00 Karamazovin veljekset 19.54 Runoraati: Viattomat kuvat 20.00 Tiededokumentti: Aivovammat 20.53 Kalevala nyt 21.00 Historia: Kartografian vaiheita 21.55 Suitsukkeen reitillä 22.54-04.00 Teematieto keskiviikko 07.12. 04.00 Teematieto 09.00 Opettaja.tv: Open monet kielet 09.30 Opettaja.tv: Hyppytunti 10.00 Opettaja.tv: Päivä elämää 10.10 Opettaja. tv: Postikortteja Suomesta 10.25 Teematieto 16.25 Viikko vierastyöläisenä 16.55 Mun uutiset 17.00 Shanghai, seikkailijan paratiisi 17.54 Kalevala nyt 18.00 Japania Erinin kanssa 18.25 Värikkäitä makuja 18.30 Perhe-elämää: Eron jälkeen 19.00-20.30 TV-arkisto: Linnan juhlat 19.00 Itsenäisyyspäivän vastaanotto 1968 20.13 TV-arkiston vieraana: Jaakko Selin 20.30 Matkaoppaana arkkitehti: Marseille 21.00 Venäjän halki 30 päivässä 21.45 Kino: Kultainen portti 23.39-04.00 Teematieto RANSUN NURKKA RANSU KARVAKUONO Pirkkalassa asuva keskikokoinen videonoutaja pohtii tällä palstalla ajankohtaisia asioita Mennään nettiin... TÄLLAISTA keskikokoista videonoutajaa, meinaan, on alkanut pikkasen ottaa pikkasen pannuun. Esimerkiksi telkkarissa, jossa meikäläinenkin on työskennnellyt yli kolmekymmentä vuotta, höpötetään koko ajan, että mennään nettiin, katsokaa netistä tarkemmin, netistä sitä ja netistä tätä. Saattaapi olla juuri joku mielenkiintoinen ohjelma menossa ja jutut kesken, niin sitten jatketaan netissä. No, mistä sitä nyt äkkiä ehtii sinne nettiin mennä, kun se tietokone on ihan toisessa huoneessa ja pois päältä. Tietysti pitäisi jokaisella olla tätä nykytekniikkaa, jolloin voisi telkkarin nappia painamalla kytkeä sinne nettiin. Tämän tapainen homma kuulemma onnistuu, mutta tällaisen karvakuonon tiedot ja taidot ei varmana oikein aina riitä kaikkien uusien hienojen sovellusten käyttämiseen. Niin, ja henkilökohtaisen avustajani eläke ei ei kyllä kaikkien laitteiden hankkimiseen riitä, vaikka kyllä sillä kaikenlaisia vekottimia löytyy vähän liikaakin! Kyllähän sieltä netistä kaikenlaista tarpeellistakin löytyy runsaasti, mutta monta kertaa tuntuu siltä, että on siellä melkoinen määrä turhaakin hömpötystä. Semmoinen naamakirjakin siellä on, jossa on myös Ransu Karvakuonon oma sivu, vaikka en ole sinne itse sitä laittanut. Kyllähän se siellä minun puolestani saa olla, koska kavereitakin näkyy olevan melkoisesti. Kuitenkaan Lähilehti Pirkkalasta Hatanpäälle www.pirkkalainen.com en ole pahemmin ryhtynyt sinne kirjoittelemaan menemisiäni ja tekemisiäni. Näin sanoo myös henkilökohtainen avustajani,joka uteliaisuuttaan liittyi ko. naamakirjaan. Nyt se onneton ei kuitenkaan osaa sitä kunnolla käyttää, eikä viitsi opetellakaan, koska väittää, ettei ketään kiinnosta hänen kauppareissunsa, parturissa käynti, saunan lämmitys tai joku muu askare. Tämän tapaisia asioitahan siellä usein kerrotaan. Meinaan, jos joku on kiinnostunut tämäntapaisista tiedoista, tökkäämisestä ja tykkäämisestä, niin siitä vaan, se heille suotakoon. Muutenkin tuo nettiin vetoaminen tuntuu monen asian kohdalla olevan keino siirtää asia tuonnemmaksi ja usein jutun löytäminenkin voi olla aika hankalaa. Tuli vielä tuosta netistä mieleen. Oletteko yrittänyt ostaa junalippua netin kautta? Kokeilkaapas. Se on ainakin eka kerralla mielenkiintoinen juttu. Mielenkiintoiselta kuulostaa myös se, että laskutkin siirtyy kuulemma pian nettiin. Siinä sitä on ihmettelemistä! Sitten nämä tietomurrot. Jos hakkerit, tai mitä ne nyt on, haluavat välttämättä tietää esim. meikäläisen syntymäajan ja paikan, niin tässä tulee ihan hakematta: Se on Sysmän Onkiniemi, Nukketeatteritalo Musta & Valkea Ratsu 4.10.1978. Ihan vaan tietomurtajille tiedoksi, ettei turhaan tartte hakkeroida!!! PIRKKALAINEN 17 SISÄ- JA ULKOREMONTIT / SANEERAUKSET Matto-, maalaus-, tapetointi-, kph-remontit yms. Myös pihasuunn.työt / kesä-talvityöt ja vaikeiden pihapuiden kaadot. Kotisiivouspalvelu. Edullisesti! 15 v kokem. Ilm. arvio. Puh. 046 598 9201 Kolarikorjaukset -korinoikaisupenkeillä Maalaukset Lukija! Käytä hyväksesi ilmoittajiemme palveluita. MATOT JOULUKSI PUHTAAKSI Palveleva itsepalvelupesula PESU KAKSIKKO OY Osuusmyllynkatu 5 C, Messukylä SOITA JA VARAA AIKA ARKISIN 9 18 www.pesukaksikko.fi 55 v. huoltoja ja huolenpitoa 356 2007 Valtuutettu SAAB, NISSAN ja OPEL huolto. Ilmastointilaitehuollot ÖLJYNVAIHDOT ODOTTAESSA AIKAA VARAAMATTA! Puh. (03) 3123 1700 Fax. (03) 3123 1750 Yrittäjäkatu 9, Nokia Olemme Pirkkalan ainoa virallinen ROMUAUTOJEN vastaanottopiste! Vastaanotamme autonne veloituksetta ja teemme romutustodistuksen. Myös nouto, sekä ostamme autoja. Kaikista autoista, joista teemme romutustodistuksen, LAHJOITAMME 20 e Mannerheimin lastensuojeluliiton Pirkkalan osastolle. Lahjoituksemme jatkuu vuoden 2012 loppuun asti. Lämmitysöljy helposti ja nopeasti numerosta 0400 882 672. www.seo.fi Teollisuustie 25, Pirkkala JÄSENLIIKE P. 368 4000, 040-551 7122 www.jpbike.fi MOPOAUTOJEN JA MOOTTORIPYÖRIEN huollot, korjaukset ja vauriokorjaukset, maalaukset. Korjaamme myös kaikki mopot, skootterit ym. Varaa nyt ajoissa syys-/talvihuolto. Tekijänkuja 3, Turkkirata, PIRKKALA. Puh. 040 500 9591

18 PIRKKALAINEN 30.11.2011 PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS Juhlat tulossa? Herbalifella laihdut varmasti. Soittele, Riitta 041 516 8802 URHEILUHIEROJA Marko Laine Suupantie 2, Pirkkala p. 040 506 4385 PARTURI-KAMPAAMO Laura Teitä palvelevat Laura (äitiyslomalla) Melita Suupantori 4 (talon takana) Puh. 368 2275 Avoinna ark. 9 17, la 9 13 J&M HIUSTEAM Johanna & Kristiina Suupankuja 3, PLA. Puh. 368 0005 www.jmhiusteam.com Nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso. Esteetön kulku pyörätuolilla. Puhelin 3413 414 Matkapuhelin 050 543 1819 Hermoratahieronnan mestari Katja Koutonen P. 045 134 9364 Kutteritie 1 A 2, Pirkkala www.hermorata.net PIENIÄ IHMEITÄ HIUKSILLESI Kaikkea hiuksille parturi-kampaamot Pirkkala Suupantori 4 p. 368 5557 S-Market, Partola p. 265 6966 Inkeri Huhtanen, hieroja Ruotutie 2 B, Toivio, Pirkkala p. 044 509 6440 LAHJAKORTIT www.inkerihuhtanen.fi F Y SI O LA KOTI JA PIHAPIIRI Sähköurakointi SEPPO ANNALA P. 040-521 5813 sahkourakointi@seppoannala.fi www.seppoannala.fi HAUTAUSPALVELUT KUKKA ja HAUTAUSPALVELU Suupantie 6 C, Pirkkala P. 368 2307 www.pirkkalanhautauspalvelu.net KAHVILAT KOTIRUOKA- LOUNAS ark. klo 10.30-14. Ståhlberg-leipomon tuotteet Koulutie 3, Pirkkala P. 040 502 3177 Av. ark. 7.30 16, la sulj. www.kaffestiina.fi www.pirkkalainen.com KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIOTALVIRENKAAT NYT EDULLISESTI 175/65-14 248,- 185/65-14 248,- 185/65-15 258,- 195/65-15 258,- 205/55-16 328,- 205/60-16 348,- 195/70-15C 298,- 215/65-16C 368,- YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym. RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY P. (03) 255 6677. Keskuojankatu 11, Sarankulma LIIKENNE TAKSI Ruusunoksa Bene, Late ja Tiina Palvelu on ilomme. P. 045 321 4219 Taksi Timo Hänninen Pirkkala P. 0500 234 653 YKSIN TAI YHDESSÄ LÄHELLE TAI KAUAS Invavarustettu tilataksi (1+8) käytössäsi moneen menoon. Katso lisää netistä www.fintaxi.fi Taksi Antti Aalto 0400 995 816 Pirkkalan Autokeskus Oy mobil-öljyt huollot korjaukset aurauskulmien mittaukset Teollisuustie 11, 33960 Pirkkala 03 368 3321 / 040 557 3375 www.pirkkalanautokeskus.fi info@pirkkalanautokeskus.fi Suupantori 4 * Putkityöt * Lämpöpumput * Automatiikka * Sähkötyöt * Kylmä-/ jäähdytyslaitteet Avoinna ma-pe 8 17 P. 010 3950 395 (24h) www.hhkp.fi KOTI JA PIHAPIIRI KOTIKÄYNTINÄ (Nokia, Pirkkala, Länsi-Tampere) t Annukka Kalstela el - elilakkaus 040 135 0007 myös lahjakortit Katso www.hoitolakantapaa.fi AJANVARAUS: puh. 03 225 5073, 020 170 5290 tai 03 4109 7000, www.instru.fi SILMÄLÄÄKÄRI OPTIKKO Citymarket Partola INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, ark. 10 18, la 10 14 KRM RAKENNUS- PALVELU KRANAATINMÄEN RAKENNUSPALVELU PIRKKALA 0400-462 464 Tero Saarikoski 0400-496 369 Mika Helén lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh. 0400 851 395 ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen 0400-658 393 Halmeentie 5, 33960 Pirkkala www.lmj-tekniikka.fi Uudis- ja saneerauskohteet suunnittelusta rakentamiseen. Myös pienemmät nikkaroinnit. www.rakennusliikehtm.fi Puh. 040 504 6980 LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh. 0400-233 711 Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Hyviä lukuhetkiä www.pirkkalainen.com SILMÄLÄÄKÄRIN JA OPTIKON PALVELUT LIIKKEESTÄMME Vaittintie 2, PIRKKALA www.alumiinijalasi.fi V O I T K O N Y T N Ä H D Ä I L M A N E T T Ä S I R I S T Ä T? SOITA JA KYSY AIKAA. PIRKKALA: S-market, Kenkätie 4, puh. 03 265 0686 Avoinna ma-pe 10-18, la 10-14 www.pirkkalansahkoliike.fi 40 VUOTTA Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja 3 33960 PIRKKALA Puh. (03) 368 0826 Fax (03) 368 5826 GSM 0400-848 681, 0400-848 682 Varaa ilmoitustilasi vuoden 2012 Palvelemme teitä -sivulle 03 3143 1914.

30.11.2011 RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA broilerkastike, perunat / riisi, kasvis, tuoresalaatti, marjakiisseli. TI lohta vihannespedillä, juustoperunat, omena- punajuurisalaatti, persikkakiisseli. KE possu- kasvispata, perunat, kasvis, tuoresalaatti, rahka. TO jauhelihapihvit, kastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, mansikkakiisseli. PE kinkkusipatti, perunat, kasvis, tuoresalaatti, hedelmäsalaatti. LA riistakeitto, tuoresalaatti, ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh. 3143 1900. Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Ostetaan Musta Helkama Aino -polkupyörä. P. 040 728 1731. Myydään Muuta jouluksi uuteen kotiin. Hyväkuntoinen, yksitasoinen RT:n päätyhuoneisto Rantaniityssä. Oh+k+rh+2mh+erill. wc+saunaos.+terassi (4h) 100,5 m2. Soita ja sovi oma esittelysi 0400 335 515. Pirkkalan Kurikka, Pirttimäki 6, B2. Siisti ja avara 1-tas. RT 3h+k+s+kph/ YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Elokolo/Elopilkku: To 1.12. klo 12 yhteislaulu, pe 2.12. klo 9 perjantaipuheet, ma 5.12. klo 9 kuntosali, ke 7.12. klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 5.12. klo 8.30 boccia, klo 10 laulu, klo 11.30 Erkki Lepistö pitää tietokilpailun Rauman giälel. Ke 7.12. klo 10 askartelukerho. Ma 12.12. klo 9-13 askartelukerhon joulumyyjäiset ja arpajaiset. To 8.12. klo 14 joulujuhla Kirkkoveräjällä. Liikuntatalolla ke 7.12. klo 9-10 kuntosaliryhmä 1. La 10.3. klo 14 TTT komedia Parasta ennen. Ilm. Kyöstin kerhotalolla tai puh. 0400 951 642/Mirja. Eläkeliiton Pirkkalan yhdistys: Vietämme pikkujoulua Rantaniityn juhlatalossa 15.12. klo 16. Pikku paketit mukaan, ilmoitt. Liisille 9.12. mennessä. Pirkkalan Seniorit: Turun matkan to 1.12. bussiaikataulu: Toivio klo 9.30, Partola 9.35, Kreetanmutka 9.40, Loukonlahti 9.45, Sirpakka 10. Tampereen Teatteri 7.12.: Kokoontuminen teatterin ylälämpiössä klo 18.30. puolukkapuuro. SU kalastajan pyörykät, perunavuoka / perunasose, kasvis, tuoresalaatti, marjakiisseli. Päiväkoti- ja kouluruoka MA itsenäisyyspäivän lounas. KE kinkkukiusaus, herne-maissi, porkkanaraaste. TO jauhelihakastike, spagetti, tuoresalaatti. PE hernekeitto, ruisleipä, tuorepalat. khh+vh+erillinen WC, 75 m2. Valm. 2000. Elementti-/tiilirunkoinen. Hyvä sijainti. Varaava takka, vino sisäkatto, hyvin säilytystilaa. Oikotie.fi kohdenumero: 7024643. Ensiesittely: sunnuntai 4.12. Klo: 13:00-14:00 Puh: 040 779 7838. Pirkkalan keskustassa, Vähäjärven rannalla. Sinisestä paritaloyhtiöstä. Hyväkuntoinen 3h+k+s+psh+2wc+ak, 75m2 Huhtakannontie 8 G. Oikotie kohde 7025203. Esittely sunnuntaina 4.12. klo 13-16 tai sopimuksen mukaan. Tiedustelut puh. 050 566 0525 ja 050 566 0526. Autopaikkaosake Suupalta lämpimästä hallista. Puh. 050 501 3122. Löydetty Miesten polkupyörä Korteniityntieltä. Saa noutaa tuntomerkkejä vastaan p. 0400 233 711. AIDAN PIELESTÄ Vähäjärven asuinalueen tonteilla möyrittiin ja Pirkkalan kuntakeskus oli varsin harvaan rakennettu, kun tämä kuva otettiin. Vähäjärven asuinalue rakentui vuosina 1975-85. Kuvassa näkyy Vähäjärven kosteikkomainen luonne ennen myöhemmin tehtyä järven ruoppausta. Jäsentilaisuus 12.1. pidetään ennakkotiedoista poiketen Kirkkoveräjällä. Tampereen Valmet Eläkeläiset: Joulujuhla jäsenille Metson ravintola Peijakassa, Lentokentänkatu 11, to 1.12. klo 16.30. Pirkkalan Sotaveteraanit: Veteraanikahvit ke 7.12. klo 15.15 Sirpakassa. Keskusta Pirkkala: VTT, presidenttiehdokas Paavo Väyrynen tavattavissa ti 13.12. klo 13 Pirkkala, kunnantalon valtuustosali. Tule keskustelemaan ja kuuntelemaan. Pirkkalan Vasemmistoliitto: Pirkkalapoliittinen poliklinikka Elokolossa Suupankuja 8-10 C, pohjakrs, to 1.12. klo 18-20. Paikalla Vasemmiston kunnanvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä. Tule kertomaan, miten Pirkkalaa pitää kehittää, kysymään ajankohtaisista asioista taikka muuten vain juttelemaan. Katso myös www.pirkkalanvasemmistoliitto.yhdistysavain.fi Pirkkalan sos. dem. Ty Toivo: Syyskokous su 4.12. klo 17 Toivon talolla. Pirkkalan Marttayhdistys: Pirkkalan Joulumarkkinoille su 4.12. tuo myyntituotteet klo 11. Jouluisia leivonnaisia, muistathan tuoteselosteet. Käsitöitä ja arpajaisvoittoja. Pirkkalan Karjala-seura: Jouluateria nautitaan to 1.12. klo 18 Tiinan Kotiruoassa. Joulupukki vierailee, tuo pikkupaketti pukinkonttiin. Kuljetukset järjestyvät. Ilmoitt. tekstiviesti/soitto Raija 040 757 0370. Joulumarkkinat 4.12. Arpajaisvoittoja vastaanottavat Matti ja Liisa, tuo viimeistään 1.12. iltaan. Joulukannel-lehtiä saatavilla. MLL:n Pirkkalan yhdistys: Naisten höntsy ke klo 19-21 Nuolialan koulun vanhassa salissa. Kyöstin perhekahvila Ilo kokoontuu to klo 9.30-11.30._Lisätietoja: http://pirkkala.mll.fi Pirkanmaan Vammaistyö: Pirkkalan markkinoille 4.12. klo 11-15 tarvitaan myyntiapua, ilm. Kaarinalle p. 040 828 4990. Klubien yhteinen itsenäisyyspäiväjuhla ma 5.12. klo 17.30-20.30 ravintola Vaskitähdessä, Hatanpään Puistokuja 22 G, Tre. Ohjelmia mieskuoro Laulajien perinteiseen joulukonserttiin su 18.12. klo 18 voi tiedustella Leskisen Eevalta puh. 040 700 8729 tai eevanmaili@gmail. com Kevään klubit alkavat ma 9.1. klo 18 Pirkkalassa ja ke 11.1. klo 18 Tampereella. Pirkkalan Kuulorajoitteisten yhdistys: Mikäli et ole vielä ilmoittautunut joulujuhlaan, soita Salmelle puh. 040 861 7032. Joulujuhla on to 8.12. klo 14 Tiinan kotiruuassa, Tekijänkuja 2 (Savupoikien vieressä). Ota mukaasi pikkupaketti (n. 3 euroa). Sirpakan edestä on kuljetus klo 13.45. Pirkkalan Käsityökerho: Kokoontum. to 1.12. klo 13 Hopeakellon kerhohuoneessa, os. Suupankuja 3. Joulujuhla to 15.12. klo 13 samassa paikassa. Ilmoitt. joulujuhlaan ma 12.12. mennessä Marja-Liisa p. 044 546 7292. Hyrsingin koulun vanhempainyhdistys: Kokous to 1.12. klo 18 koululla. Kokous on avoin kaikille oppilaiden vanhemmille. Pirkkalan Kirjaston Ystävät: Syyskokous ke 30.11. klo 18 pääkirjastossa. Kokouksen jälkeen klo 19 tutkija Marjatta Saari kertoo sanoin ja kuvin isänsä taidemaalari Armas Raunion elämästä ja taiteesta. Pirkkalan Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh. 368 4885, sp: tyopala@ gmail.com Kuntosalivuorot jäsenille ma 11-12 ja to 12-13. Pirkkalan Rotary klubi: Pe 2.12. klo 11.45 kokous ja teemaluento Tuntemattoman sotilaan rykmentin tie, luennoitsija Seppo Penttinen. Pirkkalan Reserviläiset: Ti 6.12. katselmus ja kenttähartaus klo 12 sekä PV:n valtakunnallinen paraati klo 13 alkaen. Paikkana Keskustori, Tampere. Pirkkalan kunnalliset JHL: Ostosreissun Tuuriin la 10.12. Lähtö Suupantorilta klo 7.30. Reissu on ilmainen jäsenille sekä heidän alle 15 v. lapsille, muut 20 e. Sitovat ilmoitt. ja lisätiedot 9.12 mennessä: pirkkala435.jhlyhdistys.fi tai 050 309 5773/ Sari Jaakkola. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Päivi / 040 514 3300. Suosi ilmoittajiamme PALVELEMME TEITÄ LAKIASIAT Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA 044 424 0420 timo.kirkko-jaakkola@asuntonokia.fi Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. Pienikin ilmoitus kannattaa! ELÄIMET Kyöstintie 10, PIRKKALA Puh. 03-447 5700 www.oivaelainklinikka.fi Eläinlääkärit Unna Määttänen Saila Kariola Pia Mölsä Av. ma 12-19, ti-pe 9 19, la 12 16 PIRKKALAINEN 19 Torstaitori Toivion koululla TOIVION koululla on torstaina koko kylän kekkerit myyjäistapahtuman eli Torstaitorin merkeissä. Torstaitorilla oppilaat, vanhemmat ja kyläläiset myyvät leivonnaisia, vaatteita, urheiluvälineitä, kirjoja ja muuta käytettyä tavaraa. Toivion koulun 3. ja 4.-luokkalaiset keräävät tapahtumassa rahaa leirikoulua varten. Torstaitori Toivion koulu (Korpitie 13) to 1.12. klo 18-20 TORIMYYNTIÄ Viialan Kotileipomo Pirkkalan torilla torstaina klo 8.30 14. MATTOKAUPPIAS Pirkkalan torilla torstaina 1.12. Edulliset kutomohinnat. Tervetuloa penkomaan. Kyllikki Pirkkalan torilla to klo 9 13 PERUNAA säkettäin sopivasti, multaporkkanaa, sipulia ym. Kotimaisia LOBO-omenoita. Oriveden karpaloa Nevala. PERUNKIRJAT Kauppakirjat Testamentit ym. Joustavasti asiakkaan luona. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ilmainen puhelinneuvonta. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 3753 218, 0400-335 443 Nokian ja Pirkkalan kunnaneläinlääkärin vastaanotto: Pitkäniementie 2 B, NOKIA Ajanvaraus ja neuvonta 020 1334 455 Päivystysalue iltaisin ja öisin: pieneläimet 0600 304 010 suureläimet 0600 304 020 www.pirkkalainen.com LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Maija-Riitta Merikanto Vs. päätoimittaja p. 3143 1911 Anneli Salonen Ilmoitusmyynti p. 3143 1915 040 592 2055 Karoliina Ahola Toimittaja p. 3143 1912 Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p. 31431900 Antti Jokinen Päätoimittaja VUOROTTELU- VAPAALLA Eija Forssell Ilmoitukset p. 3143 1914 Pirkkalainen www.pirkkalainen.com Suupantie 2 A 10 33960 Pirkkala Puhelinvaihde 3143 1900 Fax 3143 1950 Avoinna ma-pe klo 9 16 Konttori: päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. konttori@pirkkalainen.com Ilmoitukset: yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset ilmoitukset@pirkkalainen.com Toimitus: juttuasiat toimitus@pirkkalainen.com Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p. 0400 829 724 Ilmoitushinnat: 1.1.2010 alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,93 e takasivu... 0,98 e vuosi-ilmoitukset... 0,57 e kuolinilmoitukset... 0,62 e silmäkulma... 1,55 e määräpaikkakorotus... 0,09 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri... 70 e Hintoihin lisätään ALV 23 % Ilmoitustori 1-5...sis. alv 9,00 e Ilmoitustori 6-10... sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: 14.000 kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle 1.1.2010 alkaen: Kotimaa... 40 e Eurooppa... 100 e Muut alueet... 140 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p. 3140 4213 Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p. 3143 1900 ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

20 PIRKKALAINEN 30.11.2011 HINNAT VOIMASSA TO-LA 1.12. 3.12.2011, ELLEI TUOTTEEN KOHDALLA TOISIN MAINITA. TERVETULOA! Tarjoukset myös netissä www.k-citymarket.fi PALVELEMME SUNNUNTAISIN KLO 12 21. 2. ADVENTTI JA JUHLAVAT HERKUT ITSENÄISYYSPÄIVÄN RUOKAPÖYTÄÄN 9 54 90 2 90 kg Kalamestarin K alamestariin rruodoton uodoton LOHIFILEE LOHIFILEE Limousine L imousine n naudan audan s sisäfi isä äfilee le ee PIHVIT PIHVIT Norja suomalaista rotulihaa 95 19 68 pkt Plussakortilla Plus Pl u sa s ko k rt rtillla aj Juhla uhla Mokka Mokka KAHVI 500 g (5,90/kg) RAJOITUS 2 KPL/TALOUS Hinta ilman K-Plussa-korttia 4,19 /kg, (8,38/kg) Savupojat KANTTARELLIFILEE ja SALOTTIFILEE kg Savupojat HERKKULENKKI Carlsberg C arlsberg III III OLUT OLUT 4 4,5% 5% 0,33 0 33 l 24-pack 24 pa -29 % Sis. pantit 3,60. (2,03/l). Yksittäin 0,82 /tlk, sis. pantin 0,15 Voimassa 1.11.2011-1.1.2012 Savupojat KIELIMUOTTI 160 g porsaan ulkofileestä n. 180g/pkt (19,00/kg) pack Savuhovi Le Cohen D or PATEET valmistettu Saksassa Savuhovi rasvaton PALVIKINKKU siivuina Kalamestarin GRAAVILOHI siivuina Norjan lohesta Suomi (18,69/kg) 90 1 100 g 49 2 99 2 kg 90 1 2 90 9 1 kg kg pkt Limousin naudan PAISTIJAUHELIHA Plussakortilla Castello HOMEJUUSTOT 150 g Riitanherkku LAKKAHILLO 400 g suomalaista rotulihaa (13,27/kg) Hinta ilman Plussakorttia 2,39 /kpl (15,93/kg) (19,98/kg) Juustoportin LEIPÄJUUSTOT 200-600 g Jussinhannan VEHNÄ- tai VALKOSIPULIJUUSTOPATONGIT 230-300 g 90 2 2 kg Jussinhannan PIKKURUIS 380 g (3,39/kg) (4,30-5,61/kg) -16 % kg Plussakortilla luumu- ja omena-kaneli MARMELADIT 300 g Myllyn Paras TORTTUTAIKINALEVY 1 kg (2,50/kg) Hinta ilman Plussakorttia 1,04 /kpl (3,47/kg) Hinta ilman Plussakorttia 2,19 /pkt 2 prk prk pkt Plussakortilla Dronningholm -27 % 799 199 Marli GLÖGIJUOMA 1l 999 JUURESPUSSIT porkkana 3 kg, punajuuri 3 kg ja lanttu 2 kg Suomi (0,33-0,50/kg) (1.09/l) -22 % 150 129 kpl kg Plussakortilla KLEMENTIINI 1,5 kg 129 kpl ERÄ! 10 kg PERUNASÄKKI Suomi (0,35/kg) Espanja (1,13/kg) Hinta ilman Plussakorttia 2,29 /pss (1,53/kg) -26 % 169 pkt 109 tlk 99 0 169 kg pss PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh. 020 740 6600 MA PE 9 21, LA 9 18, SU 12 21 Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). www.k-citymarket.fi 1190 Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus 49 3 säkki