6.11.2016 PORVOON SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS YHTEENVETO PROJEKTISUUNNITELMASTA
Porvoon lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta KH:n esitys valtuustolle Sosiaali- ja terveyspalvelujen reformi on tarpeellinen, ja Porvoo haluaa vahvasti olla muutoksessa mukana. Kaupunki suhtautuu kuitenkin kriittisesti sote- ja maakuntauudistuksen lakiesityksiin. Tulevilla maakunnilla on velvollisuus yhtiöittää palvelut silloin, kun maakunta hoitaa sote-tehtäviä kilpailutilanteessa markkinoilla tai palvelut ovat asiakkaan laajan valinnan vapauden piirissä. Maakunnan lisäksi myös kunnilla pitää olla mahdollisuus perustaa sosiaalija terveyspalveluja tuottavia yhtiöitä. Tämä helpottaisi huomattavasti soteuudistuksen toimeenpanoa, sillä kunnilla on julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseen liittyvä osaaminen, ja ne vastaavat myös siihen liittyvästä omaisuudesta ja henkilöstöstä.
PORVOON SOTE-YHTIÖTTÄMISSELVITYS Selvityksessä etsitään uudenlaista ratkaisua, joka sopii tulevan soteuudistuksen tavoitteisiin ja turvaa parhaalla mahdollisella tavalla Porvoon alueen asukkaiden edut. Kaupunginvaltuusto päättää tammikuussa toteutetaanko yhtiöittäminen, sekä päättää yhtiöittämisen toteuttamistavasta.
SELVITYKSEN TAVOITE Kartoittaa Porvoon kaupungin valmiutta ja mahdollisuuksia osallistua sote-palvelujen tuotantoon joko kaupungin kokonaan omistaman tai jonkin toisen toimijan kanssa yhdessä omistaman yhtiön kautta (yhteisyritys). Mahdollisuus löytää sellainen palvelu- ja toimintakonsepti, jonka avulla voidaan tarjota kuntalaisille aito valinnanvapauden mahdollisuus sekä turvata paremmin myös kuntalaisten kielelliset oikeudet. luoda yhtiö, joka pystyy tasavertaisesti kilpailemaan muun yksityisen tai julkisen palveluntuotannon kanssa sote-uudistuksen synnyttämässä avoimessa kilpailutilanteessa. Selvittää yhtiöittämiseen liittyvät riskit.
VALTAKUNNALLINEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS Lähde: Alueuudistus.fi (syksy 2016)
VALINNANVAPAUSMALLIA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ VAIKUTTAA KESKEISESTI SELVITYKSEN REUNAEHTOIHIN Virkamiesten valmistelema luonnos mallista 10.10.2016 Siirrytään järjestelmään, jossa asiakkaalla on mahdollisuus valita elämäntilanteeseen ja palvelutarpeeseen parhaiten sopiva palvelujen tuottaja ja palvelukonsepti. Lakiesitys Marraskuu?
VALINNANVAPAUS PÄHKINÄNKUORESSA LÄHDE: STM (MARRASKUU 2016)
ASIAKKAALLA ON KOLMENLAISTA VALINNANVAPAUTTA Sote-omatiimi ja suun terveydenhuollon palveluntarjoaja Terveyden ja hyvinvoinnin ohjausta ja neuvontaa. Yleisten, äkillisten ja pitkäaikaisten, hoitotasapainossa olevien sairauksien hoitoa. Sosiaalityön, sosiaalihuollon ja sosiaaliohjauksen neuvontaa. Maakunnan palvelulaitoksen toimiyksikkö Maakunnan palvelulaitos tekee asiakkaalle palvelutarpeen arvioinnin, kun tämä tarvitsee laajemman erityistason sote-palveluita, muita harvinaisempia tai vaativampia palveluita tai sosiaalihuollon tukitoimia tai omatiimiä laajemmin yhteen sovitettuja palveluita. Asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Palvelutarpeen arvioinnin jälkeen maakunnan palvelulaitos antaa kiireettömässä hoidossa ja palvelussa asiakassetelin tai henkilökohtaisen budjetin, joiden avulla asiakas valitsee hoitopaikkansa tai tarvitsemansa palvelun tuottajan.
VALINNANVAPAUS PALVELUN TUOTTAJAN NÄKÖKULMASTA Laissa säädetään suoran valinnan palvelut palvelut, joissa asiakasseteli otetaan käyttöön (aluksi kotiin vietävät palvelut) Maakunnalla on mahdollisuus päättää laajemmista kokonaisuuksista. Maakunta hyväksyy suoran valinnan palveluiden ja asiakassetelipalveluiden tuottajat. Maakunta tekee tuottajien kanssa sopimukset. Palvelun tuottajan pitää täyttää lain mukaiset edellytykset ja rekisteröityä valtakunnalliseen rekisteriin. Tuottajat saavat maakunnalta korvauksen: kiinteä korvaus listautuneiden asiakkaiden määrän ja asiakkaan hyvinvointiriskin mukaan + mahdolliset kannustimet.
Selvityksen vaiheet Nykytilan kuvaus Palveluiden kuvaus, kustannukset, ongelmat ja vahvuudet, väestörakenteen ja palvelurakenteen vertailu muihin kuntiin. Palvelu- ja toimintakonsepti Palvelukokonaisuus ja palveluiden laatu, kustannusrakenne ja kannattavuus, tukipalvelut, yhtiöittämättä jäävät palvelut ja yhteistyö maakunnan kanssa. Juridiset reunaehdot Rajoituslaki: kuntien oikeuksien väliaikainen rajoittaminen. Voimaanpanolaki: osakkeiden siirtyminen. Henkilöstö Liikkeenluovutuksen periaatteet. Henkilöstön määrä ja rakenne, työsuhteen ehdot, vuosiloma, eläkeehdot ja eläkevastuiden määräytyminen. Hankinta- ja sopimusasiakirjat Hankintamenettely. Hankinta- ja sopimusasiakirjat. Riskit Taloudellinen ja toiminnallinen riskiarvio.
YHTIÖITETTÄVÄ PALVELUKOKONAISUUS? Sote-palvelut jotka voidaan kehittää kilpailukykyiseksi joilla on mahdollisuus toimia yhtiömuodossa, eli joissa ei käytetä merkittävässä määrin viranomaisvaltaa. Yhtiö vastaa valmisteilla olevan valinnanvapauslainsäädännön tarkoittaman suoran valinnan palveluista eli omatiimin palveluista. Selvitys koskee niitä palveluja, jotka asiakas voi valita suoraan laajenevan valinnanvapauden myötä: lääkärin ja hoitajan vastaanotto fysioterapeutin akuuttivastaanotto terveyttä edistävät vastaanotot perustason mielenterveys- ja päihdepalvelut palvelutarpeen arvio-, palveluohjaus- ja neuvontapalvelut sisältäen sosiaaliohjauksen omahoitoa tukevat palvelut, sähköiset palvelut. hammaslääkärin, suuhygienistin ja hammashoitajien vastaanotot Selvityksen yhteydessä arvioidaan myös työterveyspalveluiden ja kotiin vietävien palveluiden yhtiöittämisen mahdollisuudet mahdollisuudet muutoin laajentaa yhtiön palveluvalikoimaa.
KESKEISET VIESTINTÄPERIAATTEET Selvitys tehdään avoimesti noudattaen kuntalain säännöksiä, julkishallinnon viestintäsuosituksia ja Porvoon kaupunginhallituksen hyväksymiä viestintäohjeita. Avoimuus, vuorovaikutteisuus, aktiivisuus, oma-aloitteisuus, tasapuolisuus, ymmärrettävyys ja selkeys, kaksikielisyys. Selvitys valmistellaan tiiviissä vuorovaikutuksessa kaikkien keskeisten sidosryhmien kanssa.
KESKEISET VIESTINTÄPERIAATTEET Viestintä on osa kaikkien selvitykseen osallistuvien työtä. Ylimmällä johdolla (luottamushenkilö- ja virkamiesjohto) on keskeinen rooli viestinnässä: Ylin johto antaa kasvot, sitouttaa ja näyttää suuntaa. Luottamushenkilöillä on merkittävä rooli julkisessa keskustelussa. Luottamushenkilöt käyvät arvo- ja linjakeskusteluja ja kommunikoivat median, kuntalaisten ja eri sidosryhmien kanssa. Viestinnän tyyli ja keskusteluilmapiiri vaikuttavat vahvasti kaupungin maineeseen. Ohjausryhmän kokouksista tiedotetaan kuten suljetuista lautakuntien kokouksista: Ohjausryhmän päätökset ovat julkisia. Suljetuissa kokouksissa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia, eikä niistä tiedoteta. Viestintäpäällikkö lähettää kokouksen jälkeen tiedotteen yhtä aikaa kaikille paikallisille medioille ja keskeisille sidosryhmille sekä julkaisee sen kaupungin internetpalvelussa.
www.porvoo.fi/soteselvitys
Facebook-ryhmä: Porvoolaiset sote-kehittäjät/ Utvecklare av social- och hälsovården i Borgå Twitter: #soteporvoo