1 VALTION JA ESPOON KAUPUNGIN VÄLINEN SOPIMUS ASUNNOTTOMUUDEN ENNALTAEHKÄISYN TOI- MENPIDEOHJELMAN TOTEUTUKSESTA 2016 2019 (AUNE) Sopimuksen tarkoitus: Sopimuksen tarkoituksena on jatkaa asunnottomuuden vähentämistä valtion, kuntien, järjestöjen, kirkon ja yritysten yhteisin toimenpitein. Lähtökohtana on pääministeri Sipilän hallituksen 9.6.16 tekemä periaatepäätös Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmasta, liite 1. Valtio tekee vastaavat sopimukset Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Oulun, Lahden, Jyväskylän, Kuopion sekä halukkaiden kehyskuntien ja kaupunkien kanssa, jotka ovat motivoituneet asunnottomuuden ehkäisyyn. Ohjaavat periaatteet: Ennaltaehkäisyn viitekehys koostuu asunnottomuuden riskien varhaisesta tunnistamisesta sekä riittävästä tuesta asumisen turvaan. Lähtökohtana on vuokrasuhteeseen perustuva asuminen sekä asunto ensin - periaate, joka ennaltaehkäisyssä tarkoittaa yksinkertaistaen asumisen turvan varmistamista asiakas kohdattaessa. Asuntotuotannon pääpaino on normaaleissa hajautetuissa asumisratkaisuissa. Panostamalla yhteiskehittämiseen tuetaan toimivien ratkaisujen laajaa käyttöönottoa. Ohjelman kohderyhmänä ovat asunnottomat (ETHOS asunnottomuuden määrittely) sekä henkilöt, joilla on riski ajautua asunnottomaksi. Asunnottomuusriskissä ovat mm. asukkaat, joilla on häätöuhka, vuokrarästejä ja/tai vaikeuksia taloudenhallinnassa, sekä erityistä tukea asumiseensa tarvitsevat henkilöt. Asunnot kohdennetaan ensisijaisesti asunnottomille, joilla on vaikeuksia saada asuntoa vuokraasuntomarkkinoilla (esim. luottotietonsa menettäneet, rikosseuraamusasiakkaat ja pitkäaikaisasunnottomat) sekä edellä kuvatuille asunnottomuusriskissä oleville asiakkaille kaupungin painopisteet huomioiden. Sovittavat toimenpiteet: Asunnottomuustyö koostuu 1) Asunnottomuutta ennaltaehkäisevistä välittömistä toimenpiteistä 2) Tulevaisuuteen tähtäävän ennaltaehkäisevän strategiaprosessin toteutuksesta, sekä 3) Asunnottomuustyön koordinaatiosta. Tässä kappaleessa kuvataan keskeiset sovittavat toimenpiteet sekä panostus tavoitteiden toteuttamiseksi. Yksityiskohtaiset toimenpiteet kuvataan kaupungin toteutussuunnitelmassa, joka lisätään sopimuksen liitteeksi 3. 1. Asunnottomuutta ennaltaehkäisevät välittömät toimenpiteet Välittömät toimenpiteet koostuvat kaikille kaupungeille yhteisistä toimintakokonaisuuksista (1.1 1.6) sekä kaupunkien valitsemista kehittämispainopisteistä (1.7). 1.1. Kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisääminen Kaupunki: Järjestää 350 uutta asuntoa vuosien 2016-2019 aikana ohjelman kohderyhmälle. Kokonaisuus koostuu asuntojen rakentamisesta, hankinnasta ja välivuokrauksesta yhdessä järjestöjen ja yritysten kanssa. Tästä 350:n uuden asunnon kokonaisuudesta: - 150 asuntoa järjestetään uustuotantona kohtuuhintaisina valtion tukemina vuokra-asuntoina, ja - 200 asuntoa järjestetään kaupungin tukiasuntojen hankinnan, välivuokrauksen, sekä tuetun asumisen ostopalvelujen avulla. Kaupunki osoittaa myös olemassa olevasta vuokra-asuntokannasta kohderyhmälle 900 asuntoa vuosien 2016-2019 aikana. Tämä 900:n asunnon kokonaisuus koostuu siten, että: - Espoon Asunnot Oy osoittaa vuosittain 200 asuntoa asunnottomille asunnonhakijoille (yhteensä 800 asuntoa ohjelmakaudella vuosien 2016-2019 aikana). - Kaupungin tukiasunnoista osoitetaan 25 asuntoa vuosittain (yhteensä 100 asuntoa ohjelmakaudella vuosien 2016-2019 aikana) asunnottomille asuntojen vapautumisen mukaisesti. Kaupungin toimenpiteinä kohtuuhintaisen asuntotuotannon lisäämiseen ovat myös:
2 - Välivuokrausmallin pilotointi Y-säätiön kanssa. Espoo on aloittanut 3/2016 alkaen yhteistyön Y- säätiön kanssa välivuokraustoiminnan pilotoinnissa, jossa on tavoitteena vuokrata 30 pienasuntoa yksityisiltä markkinoilta nuorille espoolaisille sosiaalitoimen asiakkaille vuoden 2016 loppuun mennessä. Välivuokraustoiminnan avulla helpotetaan mm. luottotiedot menettäneiden nuorten asuntojen saantia. - Kaupungin Y-säätiöltä välivuokraamien asuntojen lisääminen ja asuntojen kohdentaminen tukea saaville sosiaali- ja terveystoimen asiakkaille. Ohjelmakaudella päivitetään Y-säätiön ja kaupungin välinen sopimus. Ohjelmakaudella pyritään saamaan lisää asukasvaihtuvuutta tukiasuntoihin. Valtio: MAL-sopimuksella (9.6.2016) luotiin edellytykset asuntotuotannon merkittävälle lisäämiselle kaupungeissa ja sovittiin kohtuuhintaisen vuokra-asumisen osuudeksi noin 20 %. Samalla valtio sitoutui tukemaan liikenneinfra -hankkeita, osoittamaan 10 000 asuntokohtaisia käynnistämisavustuksia 40-v korkotukiasunnoille sekä valmistelemaan 10 -v välimallin vuokra-asuntojen rakentamisen vauhdittamiseksi. Erityisryhmien investointiavustus asunnottomien asuntohankkeisiin on ohjelmaan varattu 34 M. Lisäksi RAY kohdentaa järjestöille avustuksia asuntojen hankintaan kohderyhmälle voimassa olevien linjaustensa mukaisesti. Periaatepäätöksessä asuntojen lisäystavoitteeksi asetettiin 2 500 asuntoa sekä 2 000 asunnon osoittaminen olemassa olevasta ARA vuokra-asuntokannasta kohderyhmälle. Asuntotavoitteet sopimuskaupungeittain liite 2. 1.2. Asumisneuvonnan laajentaminen Kaupunki: Laajentaa asumisneuvontaa ja häätöjen ennaltaehkäisyä toteuttamalla seuraavat toimenpiteet: - Asumisneuvontaa tullaan laajentamaan Espoon Asunnot Oy:n lisäksi myös muiden valtion tukemien vuokranantajatahojen asunnoissa asuville. - Uusien työmallien kehittäminen ja käyttöönotto: mallinnetaan kaupungin oma asumisneuvonta ja sijoitetaan kaksi asumisneuvojan vakanssia aikuissosiaalityöhön. Haetaan ARA:n rahoitusavustusta kaupungin oman asumisneuvontatoiminnan aloittamiseen. Kaupungin omalla asumisneuvojatoiminnalla estetään häätöjä kaikkien vuokra-asuntoyhtiöiden piirissä. - Espoon Ohjaamon asumiskoordinaattori tarjoaa asumisneuvontaa ja tekee ennaltaehkäisevää työtä nuorten asiakkaiden parissa ja yhteistyötä asumisen asioissa eri toimijoiden kanssa vuosien 2016 2018 aikana. - Uudenlaisia palveluratkaisuja luodaan lisäämällä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Esimerkiksi Sininauhasäätiön Pop up - asumisneuvontakioski ja asumiskurssimahdollisuuksia toteutetaan Espoon aikuissosiaalityön toimistoissa sekä kriisimajoitusyksikössä. Käytännön yhteistyö on alkanut keväästä 2016 alkaen. Valtio: ARA myöntää kiinteistötalouden ylläpitoon liittyen asumisneuvonta-avustusta 900 000 /vuosi enintään 35 % kustannuksista. Toiminnalla voidaan vähentää vuokraveloista ja häädöistä kiinteistöyhtiöille aiheutuvia kustannuksia. Varaudutaan ottamaan huomioon AUNE-kaupunkien ehdotukset. Lisäksi ARA johdolla kartoitetaan asumisneuvonnan eri toteutusmallit ja arvioidaan niiden toimivuus. 1.3. Maahanmuuttajien ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden asunnottomuuden torjunta Kaupunki: Tunnistaa maahanmuuttajien ja oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden erittäin kiireellisen asunnon tarpeen, huomioi ryhmät ennaltaehkäisevässä strategiatyössä, sekä toteuttaa seuraavat toimenpiteet heidän asumisen turvaamiseksi: - Maahanmuuttajapalveluiden pakolaisten vastaanoton lähityön ohjaajien työnkuvaan liittyvä kehittämishanke. Hanke on alkanut 8/2016. Hankkeen tarkoituksena on syksyllä 2016 mallintaa ja kehittää kotiin vietäviä kotoutumispalveluita, mm. asumiseen liittyvää neuvontaa.
3 - Espoo on antanut 80 kuntapaikkaa yksin maahan tulleille kv-suojelua saaville alaikäisille. 9/2016 on perustettu toinen perheryhmäkoti kaupungin omana toimintana. Lisäksi syksyn 2016 aikana on tehty sopimukset yhdestä perheryhmäkodista ja kahdesta tukiasuntoyksiköstä palveluntuottajien kanssa. Espoo tarjoaa yksintulleille nuorille jälkihuollon palvelut ja suurimmalle osasta nuorista tarjotaan myös asumisen tukipalvelua. Uutena yhteistyökumppanina jälkihuoltonuorten asumispalveluissa on NAL Palvelut Oy. - Maahanmuuttajapalveluiden pakolaisten vastaanoton sosiaalityö järjestää yhdessä Suomen Pakolaisapu ry:n kanssa pakolaistaustaisille asiakkaille suunnattuja VERTAISKOTO-ryhmiä, joiden sisältöön liittyy olennaisesti asumiseen liittyvät teemat. Ryhmien määrää on lisätty syksyllä 2016 ja niitä on voitu suunnata eri kieliryhmille. - Haussa olevat hankerahoitukset: o Espoon Maahanmuuttajapalvelut on hakenut AMIF (EU:n turvapaikka-, maahanmuuttoja kotouttamisrahasto) -hankerahoitusta syksyllä 2016 alkuvaiheen maahanmuuttajien kotoutumisen ja asumisen tukemiseksi Kotona kaupungissa -Pakolaistaustaisten nuorten ja lapsiperheiden asumisvalmennus Espoossa ja Oulussa -hankkeeseen. Hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan pakolaistaustaisille nuorille, lapsiperheille ja kiintiöpakolaisille asumisvalmennuskokonaisuus, joka sisältää teoriaa ja käytäntöä. Hankkeeseen sisältyy myös yksilökohtaista asiakastyötä. Hankekumppaneina maahanmuuttajapalveluille ovat NAL Palvelut Oy, Espoon Asunnot Oy ja Oulunseudun nuorisoasuntoyhdistys ry. Yhteistyökumppanina myös Nuorisoasuntoliitto ry, Oulun kaupunki ja Voimanpesä/Ejy. o EJY (Espoon Järjestöjen Yhteisö) on hakenut RAY-rahoitusta asuinaluekummihankkeeseen keväällä 2016. Hankkeessa koulutetaan ja rekrytoidaan eri Espoon asuinalueille paikallisia vapaaehtoisia, jotka tukevat ja helpottavat uusien pakolaistaustaisten asukkaiden kotoutumista mm. asumisen kysymyksissä. Hankehakijana toimii EJY ja Maahanmuuttajapalvelut ovat yhteistyökumppanina. Valtio: YM selvittää AMIF -rahoituksella kansainvälistä suojelua saavien asumisen kysyntä ja tarjontatekijöiden kohtaamista. YM vahvistaa asumistiedon saatavuutta ja levittämistä oleskeluluvan saaneille, osallistuu kotouttamisen yhteistyöhön yhdessä muiden ministeriöiden kanssa sekä tukee asuntotarjonnan vahvistamista. RAY rahoituksella on käynnistetty hankkeita tukemaan kohderyhmän asumisen onnistumista. 1.4. Talousvaikeuksissa olevien kotitalouksien asunnon menettämisen uhan ehkäiseminen ja luottotietonsa menettäneiden asunnon saannin helpottaminen Kaupunki: Ohjeistaa omia vuokrataloyhtiöitään huomioimaan ARAn asukasvalintaoppaaseen tehdyn päivityksen, sekä panostaa nuorten talous- ja asumisasioiden neuvontaan, talousvaikeuksissa olevien kotitalouksien asumisen jatkumisen turvaamiseen ja asunnon saannin helpottamiseen seuraavasti: - Espoon Ohjaamossa annetaan talous- ja asumisasioiden neuvontaa alle 30-vuotiaille nuorille. - Talous- ja velkaneuvonnan kanssa tehtävä yhteistyö luottotietonsa menettäneiden asunnon saannin helpottamiseksi. Talous- ja velkaneuvonta tarjoaa sosiaalista luottoa sellaisille kotitalouksille, joilla on maksuvaraa luoton takaisinmaksuun. - Espoon Järjestöjen Yhteisö (EJY ry) hakee RAY-hankerahoitusta Jalkautuva talousohjaus - hankkeeseen. Jalkautuva talousohjaus tukee kuntalaisia talouden tasapainottamisessa ja lisävelkaantumisen katkaisemisessa, ja saattaa talous- ja velkaneuvontaan oikea-aikaisesti. Hanke täydentää kaupungin palveluja tarjoamalla matalan kynnyksen talousohjausta, jolla tavoitetaan julkisten palvelujen ulkopuolelle jääneitä tai jättäytyneitä kuntalaisia.
4 Valtio: OKM avustuksella neljään ohjaamoon on palkattu asumiskoordinaattorit. ARA -asukasvalintaopas on päivitetty vastaamaan paremmin luottotietonsa menettäneiden tarpeita. YM ja RAY rahoituksella on käynnistetty hankkeita tukemaan talousvaikeuksissa elävien asunnon saantia ja taloudenhallintaa. 1.5. Kokemusasiantuntijoiden roolin vahvistaminen Kaupunki: Hyödyntää aktiivisesti kokemusasiantuntijoita asunnottomien palvelujen kehittämisessä yhdessä järjestöjen kanssa sekä panostaa kokemusasiantuntijoiden roolin vahvistamiseen seuraavasti: - Hyödynnetään sosiaalisen kuntoutuksen Kipinä-ryhmien kokemusasiantuntijuutta asunnottomien palvelujen kehittämisessä. - Käytetään tuetun asumisen asumisyksiköiden valvonnassa saatuja asukaspalautteita asunnottomien asumispalvelujen kehittämisessä yhdessä palveluntuottajien kanssa. - Hyödynnetään kaupungin uuden kriisimajoitusyksikön asukkaita asunnottomuuden kokemusasiantuntijuuden kuulemisessa ja mm. asunnottomuuteen johtaneiden polkujen ja riskitekijöiden selvittelyssä. - Palkataan kokemusasiantuntijoita asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiahankkeeseen. Kokemusasiantuntija voi osallistua esim. hankkeen kehittämisryhmään tai erikseen määriteltyyn kehittämistyöhön hankkeessa. Valtio: ARAn koordinoiman ESR-rahoitteisen Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat - hankkeen rahoituksella kuntiin palkataan kokemusasiantuntijoita. VVA:n Omat Avaimet 2 -hankkeessa vahvistetaan kokemusasiantuntijoiden roolia sekä tuetaan kaupunkeja hyödyntämään kokemusasiantuntijoiden osaamista. 1.6. Siirtyminen laitoksista/asumispalveluista itsenäiseen asumiseen turvataan Kaupunki: Nimeää asumisen nivelvaiheessa oleville ja erityistä tukea tarvitseville asiakkaille omatyöntekijän, joka vastaa palvelukokonaisuuden rakentamisesta. Kaupunki huolehtii riittävien päihteettömien ja päihteiden käytön sallivien asumispalvelujen saatavuudesta, vahvistaa yhdessä RISE:n ja järjestöjen kanssa rikosseuraamusasiakkaiden asumisen tukikäytäntöjä, sekä tukee vertaistoiminnan muotoja (esim. ympäristötyö, naapuruussovittelu, asukaskummit), joilla vahvistetaan em. ryhmien kiinnittymistä luonnollisiin verkostoihin. ARAn tukemana kaupunki laatii hajautetun asumisen suunnitelman ja kartoittaa siihen liittyen mielenterveyskuntoutujien asumisen ja arjen tuen tarpeet sekä asumisyksiköissä että tavallisissa asunnoissa. - Kaupungin työntekijä toimii Sosiaalihuoltolain mukaisesti omatyöntekijänä asunnottomille asiakkaille, tilapäismajoituksessa oleville asiakkaille sekä tuetussa asumisessa asuville asiakkaille. Omatyöntekijä vastaa asiakkaan palvelukokonaisuudesta. Jatkossa aikuissosiaalityön sosiaalityöntekijöillä on paremmat mahdollisuudet tehdä suunnitelmallista työtä erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa. Tarpeen mukaan tehdään monialaista yhteistyötä palvelutarpeen arvioinnissa. Työssä kehitetään myös vaikuttavuuden seurantaa. Avain-mittaria tullaan hyödyntämään kaupungin tilapäismajoituksessa olevien asiakkaiden kanssa työskentelyssä (mittaukset työskentelyn alussa ja lopussa). - Espoon kaupungilla on voimassa olevat yhteistyösopimukset sekä päihteettömien että päihteiden käytön sallivien asumispalveluiden kanssa. Asumispalveluiden kanssa tehtävää yhteistyötä kehitetään ja asiakkaiden jatkoasuttamiseen pyritään kiinnittämään erityistä huomiota. - Espoon kaupunki jatkaa ja vahvistaa yhteistyötä Rikosseuraamuslaitoksen (RISE) kanssa. Espoolaisten rikosseuraamusasiakkaiden asumisen tukikäytäntöjä jatketaan olemassa olevilla palve-
5 luilla, esim. KRITS:n tukiasunnot, jotka sisältyvät Espoon Allianssi-hankintaan. Kartoitetaan asumisen tarve rikostaustaisille asiakkaille yhteistyössä RISE:n kanssa. - Espoon kaupunki tukee vertaistoiminnan muotoja ja niiden kehittämistä, esim. osallistumalla Kuninkaankallion asumisyksikön ja kaupungin kriisimajoitusyksikön ympäristötyöhön sekä kannustamalla asumisyksiköitä tarjoamaan asukkaille mahdollisuuksia vertaisohjaajan koulutuksiin (esim. HDL:n Vertsi-vertaisohjaajakoulutus). Valtio: RISE yksiköihin nimetään koordinaattorit, jotka vastaavat yksiköissä vapauttamisen valmistelusta ja asumissosiaalisesta työstä yhteistyössä kunnan ja järjestöjen kanssa. Rikosseuraamuslaitoksessa työtä koordinoi hankepäällikkö. RISE:n AUNE -hankkeessa kehitetään alueellisia ja paikallisia sidosryhmäyhteistyökäytäntöjä ja palveluohjauksen malleja, joilla tuetaan vankilasta vapautuvien ja yhdyskuntaseuraamusta suorittavien asunnon saantia, asumista ja rikoksetonta elämää. STM tukee päihde- ja mielenterveystyön käytössä olevissa asumisyksiköissä/ryhmäkodeissa asuvien asiakkaiden sekä heidän itsenäiseen asumiseen siirtymiseen tarvittavien palvelutarpeiden selvittämistä. ARA tukee kuntia päihde- ja mielenterveystyön käytössä olevien asumisyksiköiden/ryhmäkotien kartoituksessa ja suunnitelman laatimisessa asumisen painopisteen siirtämiseksi hajautettuun asumiseen. Valtion ja RAY rahoituksella on lisäksi käynnistetty hankkeita tukemaan asumisen onnistumista nivelvaiheissa. 1.7. Kaupungin omat kehittämispainopisteet Kaupunki: Yhteisten toimenpiteiden lisäksi kaupungit toteuttavat joukon asunnottomuutta ehkäiseviä toimenpiteitä painopisteidensä mukaisesti. Kaupungin omat kehittämispainopisteet ohjelmassa ovat: - Turvataan kriisimajoitus ja palveluohjaus ei päihteitä käyttäville asunnottomille. o Espooseen on perustettu elokuussa 2016 kaupungin omana toimintana kriisimajoitusyksikkö päihteettömille asiakkaille. Kriisimajoitusyksikössä on 24 asiakaspaikkaa. o Kriisimajoitusyksikön toiminnan kehittäminen ja seuranta sekä yksikön asukkaille jatkoasutuspolkujen luominen jatkuu ohjelmakaudella. - Tuetun asumisen asiakkaille tarjotaan mielekästä tekemistä ja työllistymistä tarpeen mukaan. o Tavoitteena mielekkään arjen toimintamallin kehittäminen asumispalveluihin, hajasijoitetun tukiasumisen asukkaille tarjotaan mielekästä tekemistä. Esimerkiksi Allianssihankinnassa on sovittu, että tuetun asumisen palvelun sisältöön kuuluu myös asukkaalle tarjottavaa tekemistä. o Jatketaan Kuninkaankallion ja Väinölän asumisyksiköiden sosiaalista kuntoutusta / työtoimintaa. o Pyritään ottamaan käyttöön mentorointia / vertaisohjausta keskitetyissä asumisyksiköissä uuden asukkaan asumisen ohjauksessa. o Tavoitteena on myös palkata kokemusasiantuntijoita asumissosiaalityöhön, esimerkiksi asumisyksiköstä itsenäisempään asuntoon muuttovaiheessa. - Nuorten asunnottomuuden ehkäiseminen o Nuorten asunnottomuutta ehkäistään lisäämällä nuorten hajasijoitettua tuettua asumista (150 paikkaa). Nuorten hajasijoitettuja tukiasuntoja Espoossa lisätään mm. Allianssi-hankinnalla, jolla etsitään uudenlaista yhteistyötä ja palvelua nuorten asunnottomuuden ehkäisemiseksi, asumisen onnistumisen turvaamiseksi sekä jatkoasuttamisen onnistumiseksi. Hankinta on edennyt Essi-ryhmittymän kanssa kehitysvaiheeseen. Tavoite on, että toiminta käynnistyy syksyllä 2016. o Nuorille tarjotaan asunnonhakuinfoja ja asumistaitokursseja, mm. Ohjaamon avulla sekä Sininauhasäätiön Pop up asumisneuvontatoiminnan avulla. o Asunnottomalle nuorelle nimetään omatyöntekijä kaupungin palveluista. o Nuorten palveluissa otetaan käyttöön Asumistakuu. Kaikissa palveluissa, joissa nuori tavataan, otetaan mukaan asumisen näkökulma. Jokaisen takuun piiriin tulevan nuoren asuntotilanne selvitetään (asunto ensin periaate) ja tarvittaessa käynnistetään yksilöl-
6 liset toimenpiteet asumisen turvaamiseksi. Toimenpide toteutetaan yhteistyössä nuorten sosiaalipalveluiden sekä Espoo Ohjaamon ja Vamoksen ja muiden matalan kynnyksen palveluiden kanssa. - Lapsiperheiden häätöjen ehkäiseminen o Lapsiperheiden häätöjen ehkäisyyn liittyvää työtä arvioidaan ja laajennetaan kaupungin palvelujärjestelmässä. Tavoite on arvioida, mikä osa nykyisestä Voimanpesähankkeen hyvistä käytännöistä voitaisiin tuottaa sosiaalityön prosessina ja mikä osa prosessista on sellaista lähityötä, jota voidaan mahdollisesti hankkia ostopalveluna tai tuottaa omana palveluna. o Espoon Asunnot Oy:llä on käynnissä lapsiperheiden asumisneuvonnan hanke, jolla pyritään ehkäisemään lapsiperheiden häätöjä (hanke päättymässä 12/2016). Hankkeesta saatavia tuloksia ja tuotoksia hyödynnetään perheiden kanssa työskentelyssä. Valtio: YM on valmis edistämään AUNE-ohjelmassa mainitun nuorten aikuisten yökoti -hankkeen valmistelua. 2. Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategioiden toteutus Kaupunki: Toimii osatoteuttajana Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat -hankkeessa sekä palkkaa hanketyöntekijän (projektipäällikkö) ja kokemusasiantuntijoita strategiatyön toteutukseen. Toimijoiden hallinnolliset vastuut kuvataan yhteissopimuksessa, joka lisätään tämän sopimuksen liitteeksi 4. Espoon kaupunki on valinnut omiksi asunnottomuuden ennaltaehkäisyn strategian painopisteryhmikseen asunnottomat tai asunnottomuuden uhkaamat nuoret, aikuiset ja maahanmuuttajat. Espoon kaupungilla lisätään interventioita maahanmuuttajien kotouttamisen sekä nuorten ja aikuisten häätöjen ehkäisemisen toimintaympäristöissä. Asiakastyössä vahvistetaan erityisesti perheen, vertaisten ja yhteisöjen näkökulmaa asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä. Valtio: ARA koordinoi ESR -rahoitteista Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat -hanketta, jossa yhteiskehittämällä laaditaan ja juurrutetaan asunnottomuusstrategiat kuuteen kaupunkiin. 3. Asunnottomuustyön koordinaatiotyö ja yhteiskehittäminen: Kaupunki: Nimeää asunnottomuustyöstä vastaavan johtavan viranhaltijan (aikuisten sosiaalipalvelujen päällikkö) ja kokoaa työryhmän ohjaamaan asunnottomuustyön toteutusta kaupungissa (Espoossa hyödynnetään olemassa olevaa Asunnottomuusverkostoa), nimeää edustajan ohjelman yhteistyöryhmään (asuntopäällikkö ja aikuisten sosiaalipalvelujen päällikkö), sekä valitsemiinsa foorumeihin sekä kohdentaa työntekijöiden työaikaa/resursseja valtakunnalliseen yhteiskehittämiseen. Valtio: YM ja ARA osoittavat ohjelman johtamiseen, koordinointiin ja kehittämiseen enintään 100 000 vuotuisen määrärahan. RAY rahoittaa Y-Säätiön AUNE verkostokehittäjät -hankkeen toteutusta. Lisäksi Y- Säätiö käynnistää yhdessä Feantsan kanssa Housing First Europe Hubin toiminnan. Seuranta: Sopimuksen seuranta perustuu osapuolten säännölliseen tietojenvaihtoon ja vuosittaiseen neuvotteluun. Seurannasta vastaa ohjelman yhteistyöryhmä (= ohjausryhmä). Koordinaatioryhmä ohjaa ohjelman käytännön toteutusta. YM kutsuu lisäksi vastaavat kuntien työntekijät vuosittain yhteistyöfoorumiin ratkomaan ennaltaehkäisevän asunnottomuustyön johtamisen kysymyksiä. Toimeenpanon etenemistä seurataan alla kuvatuin mittarein. Seurattavia asioita ovat sopimuksessa tarkoitettujen toimien edistyminen sekä niiden vaikutukset asunnottomuuteen (vastuutahot suluissa, * = erit. tärkeä mittari). Toimenpiteiden seuranta: - Kustannusten ja rahoituksen toteutuminen (rahoittajat) - Uudet asunnot kohderyhmälle (ARA, RAY, kaupungit, järjestöt) * - Olemassa olevasta ARA vuokrakannasta kohderyhmälle osoitetut asunnot (ARA, kaupungit)
7 - Uusi henkilöstö esim. asumisneuvojat, tiimit, kokemusasiantuntijat (kaupungit, järjestöt) - Hankkeiden toteutusseuranta (hanketoimijat, RAY) Tuloksellisuusseuranta ja ilmiön kuvaus: - Uusien asunnottomien määrällinen kehitys (ARA, väestörekisterikeskus, kaupungit) * - Asunnottomuuden määrällinen kehitys erityisryhmittäin (ARA, RISE, kaupungit) * - Häätöjen määrällinen kehitys kaupungeittain (Valtakunnan voudin virasto, kaupungit) - Suhdeluku, erittäin kiireellisessä asunnon tarpeessa olevat hakijat/asunnon saaneet (ARA) - RAY hankkeiden koottu tuloksellisuusseuranta (RAY, ohjelmajohto) - Hyväksytyt/jalkautetut ennaltaehkäisevät strategiat (kaupungit, ARA) * - Ennaltaehkäisevän asunnottomuustyön (strategiatyö) kustannusvaikuttavuustutkimus (ARA) - Asiakaskohtainen tuetun asumisen onnistumisen seuranta (ohjelmajohto, kaupungit) Kaupunki tuottaa yhdessä palveluntuottajien kanssa vuosittain seurantiedot ohjelman seurantakyselyyn (aikuisten sosiaalipalvelujen päällikkö, aikuisten sosiaalipalvelujen asiantuntija). Ohjelmajohto kokoaa vuosittain seurantaraportin sekä 2019 ohjelman loppuraportin. Voimassaolo: Sopimus tulee voimaan heti, kun osapuolet ovat sen allekirjoittaneet ja on voimassa 31.12.2019 saakka. Sopimus voidaan tarkistaa vuosittain. Ympäristöministeriön asettama koordinaatioryhmä koordinoi sopimuksen toteutumista. Valtion puolelta sopimuksen allekirjoittavat YM, ARA, STM, OM, RISE, TEM, OKM ja SM. RAY hyväksyy sopimuksen vastaavalla tavalla. LIITTEET: - Periaatepäätös, Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma 2016 2019 (AUNE) - Asuntotavoitteet sopimuskaupungeittain taulukko - Kaupungin toteutussuunnitelma asunnottomuuden ehkäisemiseksi (liitetään valmistuttua) - Sopimus ennaltaehkäisevän strategiaprosessin toteutuksesta osana Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kuntastrategiat -hanketta Aika ja paikka Sopimusosapuolten allekirjoitukset: