Lions club Seinäjoki/Botnia Perustamispäivä 8.3. 1957 Charter Night 18.5. 1957 50-vuotisjuhla 10.3.2007

1957 2007

Lions club Seinäjoki/Botnia Perustamispäivä 8.3. 1957 Charter Night 18.5. 1957 50-vuotisjuhla 10.3.2007 Kv. Järjestysnumero 4025 020635 Kotimainen järjestysnumero 94 Klubin kummi Olavi Kurikka Kummiklubi LC Seinäjoki www.lions.fi/district107-f/seinajokibotnia PERUSKIRJAN SUOMENNOS: Tervehdimme Teitä kaikkia, joita tämä asiakirja koskee. Saatamme Teille tiedoksi, että Lionsklubien Kansainvälinen Järjestö on myöntänyt ja tällä asiakirjalla myöntää jäljempänä mainituille sekä kaikille sääntöjen mukaan valituille jäsenille ja näiden seuraajille tämän PERUSTAMISKIRJAN, joka oikeuttaa heidät perustamaan alueellisen klubin nimellä BOTNIA Seinäjoki, Finland. Kummiklubina LC Seinäjoki. Klubilla on kaikki järjestön jäsenilleen myöntämät edut ja oikeudet Järjestön perustamiskirjan ja asetusten asettamien, voimassa olevien ja myöhemmin laadittavien sääntöjen mukaisesti. Tämä perustamiskirja on voimassa 7. päivästä toukokuuta 1957 lukien niin kauan kuin alueellisen klubin jäsenet noudattavat Kansainvälisen Järjestön sääntöjä: muussa tapauksessa tämä peruskirja mitätöidään. Tämän todisteeksi Lions-klubien Kansainvälinen järjestö on valtuuttanut presidenttinsä ja sihteerinsä vahvistamaan peruskirjan nimikirjoituksellaan ja antanut kiinnittää oheen Järjestön sinetin. Presidentti John L. Stickley Sihteeri R. Roy Keaton Alla ovat perustajajäsenten omakätiset nimikirjoitukset. - 2-

Martti Pänkälä LEIJONATAIVALTA PUOLI VUOSISATAA lc seinäjoki/botnia 1957-2007 Toimituskunta: Pentti Pesonen pj. Olavi Mäenpää Urho Katajamäki Orvo Saarenketo Juhani Saarimäki Monistus: Kopiokeskus epkk Oy Martti Pänkälä - 3 -

Lionstoiminnan kummin Arne Ritarin muistomerkki paljastettiin Törnävän puistossa 10.6.2006. LIONSPERIAATTEET PIDÄ päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta. PYRI tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu kohtuulliseen korvaukseen vaivoistasi, mutta älä tavoittele epäoikeudenmukaisia etuja. ÄLÄ LUNASTA menestystäsi toisen henkilön kustannuksella. Ole vilpitön ja luotettava lähimmäisellesi ja rehellinen omalle itsellesi. TOIMI aina epäitsekkäästi. Jos sinun epäillään Menettelevän väärin, käyttäydy silloin lähimmäistäsi kohtaan niin kuin toivot hänen käyttäytyvän sinua kohtaan. PIDÄ ystävyyttä tavoitteena, ei välikappaleena. Tosiystävyys ei vaadi mitään itselleen eikä se ole riippuvainen keskinäisistä palveluista. TÄYTÄ yhteiskunnalliset velvollisuutesi. Sanoin ja teoin osoita oikeudenmukaisuutesi ja rehtiytesi maatasi ja yhteiskuntaasi kohtaan. AUTA lähimmäisiäsi heidän koettelemuksissaan; Surevat tarvitsevat myötätuntoasi, heikot ja vaikeuksissa kamppailevat tukeasi. LIONSTAVOITTEET LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä Maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien periaatetta. OSOITTAA aktiivista harrastusta yhteiskunnan taloudellista, sivistyksellistä, sosiaalista ja siveellistä menestystä kohtaan. YHDISTÄÄ klubeja ystävyyden, hyvän toveruuden ja keskinäisen yhteisymmärryksen avulla. VALMISTAA tilaisuus vapaaseen keskusteluun Kaikista yleisesti kiinnostavista asioista, ei kuitenkaan väittelyyn puoluepolitiikasta eikä uskonnosta. KANNUSTAA palvelunhaluisia miehiä ja naisia työhön paikkakuntansa hyväksi ilman henkilökohtaista taloudellista hyötyä, sekä tehokkaaseen ja korkeat eettiset vaatimukset täyttävään Toimintaan kaupan, teollisuuden, eri ammattien ja julkisen toiminnan alalla sekä yksityisissä yrityksissä. OLE VAROVAINEN arvosteluissasi, mutta antelias kiitoksessasi. Toimi rakentavassa mielessä, ei hajoittaen. - 4 -

Arne Ritarin muistomerkille laskivat Arne Ritari Säätiön kukkalaitteen puheenjohtaja PDG Timo Haasto ja asiamies PDG Ossi Eloholma sekä Suomen Lionsliiton kukkalaitteen liiton puheenjohtaja Tapani Rahko ja pääsihteeri PCC Markus Flaaming (yllä). Ritariksi lyötiin paljastusjuhlan päätteeksi 12 uutta lionsritaria, heidän joukossaan klubimme jäsenet Lionsritari Matti-Pekka Mäkelä ja Lionsritari Risto Nevala (alla). - 5 -

PDG Arne ja lady Kaarina kiittelivät vielä kotiin päästyään kirjeitse 1988 Pohjanmaan Leijona nimityksestä sekä huolenpidosta heidän viimeistä edellisellä Suomen matkallaan. Viittaus tilaisuuteen 1950-1990 tarkoitti liiton 40-vuotisjuhlaa. Ritari kirjoitti hyvää suomea, vaikka vähättelikin kielitaitoaan. - 6 -

Yhdistää miehiä hyvän toveruuden merkeissä on yksi lionstavoite. LC Seinäjoki ja LC Seinäjoki/Botnia pelasivat jääpalloa 1964. Botnia voitti 8-0. LIONISMIN TAUSTAA Maailmanlaajuinen lionsliike syntyi Chicagon liikemieslounaista heti 1. maailmasodan jälkeen. Suurkaupungissa nähtiin puute ja huoli, joka vallitsi slummialueilla eli syrjäytyneiden keskuudessa. Ennen kaikkea nähtiin lasten kärsimys: puute aineellisista perustarpeita, puute koulutuksesta ja yleensä puute mahdollisuudesta sosiaaliseen nousuun ja elinolojen parantamiseen. Lähtökohta oli siis sosiaalinen ja lähiympäristöön kohdistuva suora auttaminen, jaloilleen saattaminen. Kohteina nähtiin erikoisesti nuorten auttaminen parempaan elämään. Tästä ajatuksesta tuli koko lionsaatteen kantava voima, joka on vienyt sitä kaikkialle maailmaan, noin 200 valtioon ja hallintoalueelle. Maailma on muuttanut 90 vuotta sitten omaksuttuja menettelytapoja, mutta tavoitteet ovat säilyneet. Uudella vuosituhannella kotiympäristön muodostaa nyt koko maapallo. Suoran lähiauttamisen idea on hämärtynyt siellä, missä yhteiskunta on ottanut vastuuta, mutta edelleen on seutuja ja ihmisryhmiä, joilla ei ole toivoa tulevasta eikä muuta mielekästä tekemistä kuin yrittää hankkia hengenpitimiksi jotakin joka päivä. Suomeen lionstoiminta tuli heti 2.maailmansodan jälkeen elokuussa 1950, kun Suomi eli poikkeusoloissa. Helsingistä löytyi kuitenkin rohkeita miehiä perustamaan ensimmäistä lionsklubia. Sillä oli myös laajempaa kantavuutta. Perustajat halusivat osoittaa, että Suomen paikka maailmankartalla oli lännessä ja kansainvälinen järjestö tarjosi siihen yhden mahdollisuuden. Varovaisuutta osoitti se, että Suomen toinen lionsklubi perustettiin vasta talvella 1953 Turkuun. Seinäjoella on erikoissuhde lionismiin. Suomen lionstoiminnan kummi Arne R.M. Ritari syntyi Seinäjoella 6.3. 1906 ja hänen äitinsä suku on Seinäjoelta. -7-

Ritari tutustui myös lionsjärjestön perustajaan ja johtajaan Melvin Jonesiin, joka palkitsi PDG Arne Ritarin hyväntahdon lähettilään arvolla ja myönsi hänelle oikeuden oman ansiomerkin (Ritari Award) myöntämiseen. Sellaisen saivat lähes kaikki Ritarin elinaikana Suomessa toimineet piirikuvernöörit. Arne Ritarin kautta Seinäjoen klubeilla on siis eräässä mielessä suora yhteys järjestön perustajaan. KASVU Lionsjärjestön perustamisvaiheessa siihen liittyi Chigacon alueen lounasklubeja 25 ja niissä oli yhteensä vajaa tuhat jäsentä. Järjestön kasvu oli toiseen maailmansotaan asti hidasta. Se oli levittäytynyt seitsemään Amerikan mantereen valtioon sekä Kiinaan (1923). Sotavuosina 1940-luvulla lionskartalle ilmestyivät lähes kaikki loputkin Amerikan mantereen alueet, kunnes Australia sai ensimmäisen klubinsa 1947 ja Ruotsi 1948. Tästä alkoi voimakkaan kasvun kausi. Sotakauden alkaessa 1940 järjestössä oli noin 3000 klubia ja noin 100.000 jäsentä. Suomi merkittiin 1950 jäsenmaaksi numerolla 29 ja silloin järjestössä oli vähän yli 8000 klubia ja noin 400.000 jäsentä. Sitä ennen oli jo kuusi muuta Euroopan valtiota tunnusluvulla 100 saanut klubinsa: Ruotsi MD 101, Sveitsi 1948 MD 102, Ranska 1948 MD 103, Norja 1949 MD 104, Englanti 1949 MD 105 ja Tanska 1950 MD 106. Suomi sai 1950 tunnusluvukseen siten MD 107. Todellisen rajun kasvun vuosikymmen oli sitten 1950-luku. Kasvu voidaan nähdä yhteiskuntien rakenteiden muutoksina. Maailma oli jakautunut länteen ja itään, joiden kesken käytiin kovaa ideologista kamppailua. Siirtomaakauden jäljiltä syntyi nopeassa tahdissa uusia valtioita, jotka hakivat kansainvälistä hyväksyntää ja yhteyksiä. Raskaiden sotavuosien jäljet oli pääosin paikattu ja uutta rakennettiin. Joka taholla haettiin uusia yhteyksiä. Kansainvälinen lionsjärjestö sopi mainiosti yhdeksi kanavaksi, mutta idän valtapiirissä sitä ei suvaittu eikä klubeja perustettu. Vasta 1990-luvulla näitä alueita on osittain avautunut lionismille. Käytännössä lionstoiminta mittaa sijoittumismaansa demokratian syvyyttä. Lionsjärjestö oli Yhdistyneiden Kansakuntien YK:n perustajajärjestö ja vuosittain maaliskuussa YK:ssa pidetään yhä lionstilaisuus. 1950-luvun päätteeksi eli vuonna 1960 järjestössä oli jo 91 maata ja noin 620.000 jäsentä. Tämän vuosikymmenen aikana 63 uutta valtiota sai ensimmäisen lionsklubinsa. Kun lionsmaiden määrä kolminkertaistui, niin klubien määrä vain kaksinkertaistui (joukossa myös LC Seinäjoki ja Seinäjoki/Botnia) noin 7000 uudella klubilla, joita 1960 oli noin 15.000. Jäsenmäärän kasvu oli noin 200.000 uutta leijonaa, joita 1960 oli vähän yli 600.000. Sen jälkeen maailmanlaajuinen jäsenmäärä on käytännössä vain vähän yli kaksinkertaistunut. Moni kansainvälinen presidentti on asettanut tavoitteekseen 1,5 miljoonaa jäsentä ja lähimmäksi päästiin 1996 (1,425 milj. jäsentä), mutta maagisen luvun ylitys nykynäkymin näyttää olevan saavuttamaton päämäärä. 1960-luvulla kasvatettiin eri maissa klubien määrää, sillä uusia lionsmaita tuli enää vain 31. Niitä oli 126 vuonna 1970. Jäsenmäärä lisääntyi noin 300.000 uudella leijonalla ja klubien luku lähes 9000 uudella klubilla. 1970-luvulla järjestön jäsenmäärä yli miljoonan rajan 1973 ja parikymmentä uutta lionsmaata merkittiin tilastoihin. Vuosikymmenen aikana jäsenmäärä kasvoi noin 330.000 lionilla ja klubien määrä tasaista noin 8500 uuden klubin vauhtia eli vajaat tuhat vuodessa. Lionsmaita oli 1980 jo 148. 1980-luku oli viimeinen tasaisen kasvun vuosikymmen. Uusia lionsmaita tuli parikymmentä, uusia klubeja syntyi vajaa 5000 ja uusia lioneja tuli noin 80.000 eli luvut jo kertovat kasvun katon näkymisestä verrattuna edellisiin vuosikymmeniin. Merkittävin vuosikymmenen uudistus oli naisten mukaantulo täysjäseninä järjestöön. 1990-luvulla kasvu hidastui. Vaikka kommunismin romahdus toi nopeasti uusia lionsmaita, uusia valtioita tuli järjestön kirjoihin vain 15. Mutta klubien määrä lisääntyi noin 5000 uudella yksiköllä ja oli vuosituhannen vaihteessa noin 44.800 ja jäseniä niissä noin 1.416.000 lionia, miehiä ja naisia. Ensi kerran järjestön historiassa kokonaisjäsenmäärä pieneni edellisvuodesta, tosin vain vajaalla tuhannella jäsenellä vuoteen 2000 tultaessa. Tosin koko vuosikymmenen kuluessa jäsenmäärä oli lisääntynt vielä noin 33.500 lionilla. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on tuonut kasvun rajat. Muutama uusi hallintoalue on vielä saatu mukaan, ja nyt lionsklubeja alkaa ollakin kaikkialla. Vaikkakin klubien määrä on kasvanut tämän vuosikymmenen alkupuolella vielä noin 500:lla, niin jäsenmäärä on pienentynyt noin 60.000:lla. Klubeja on perustettu, mutta niitä on myös lopetettu entistä useammin jäsenistön ikääntyessä ja yhteiskunnan rakenteiden muuttuessa. Kasvun voima on siirtynyt kehittyviin maihin. Maailmanlaajuisesti lionismilla on suuria haasteita ns. vanhoissa lionsmaissa USA:ssa, Euroopassa ja Australiassa, jotta se säilyttäisi edes entiset asemansa ja vielä suurempia haasteita siinä, että se pääsisi takaisin aikaisempien vuosien kasvu-uralle. - 8 -

Kasvu Suomessa Lionstoiminnan käynnistäminen Suomessa oli varovaista. Perustajat olivat kuitenkin henkilökohtaisesti rohkeita vaarantaessaan oman menestymisensä virkaurallaan uuden järjestön takia. Vuoden 1949 lopulla Neuvostoliitto oli jättänyt nootin, jossa paheksuttiin sitä, että Suomessa harjoitettiin Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa. Amerikkalaisperäinen kansainvälinen järjestö aiheutti varmastikin arveluja ja epävirallisesti tiedusteltiin jopa tasavallan presidentin kantaa perustamisasiassa. Helsinki sai klubinsa 14.8. 1950 keskellä vilkasta lakkokautta. Perustajapresidentti, vankeinhoitolaitoksen ylijohtaja Valentin Soine kertoi minulle myöhemmin, että hänet vedettiin vastentahtoisesti mukaan. No, tunsinhan ainakin vankilat, joihin uuden amerikkalaisjärjestön jäsenet pahimmissa uhkauksissa luvattiin sulkea, Soine muisteli niitä aikoja. Hän tiivisti lionismin merkityksen itselleen itselleen näin: Ei lionsliekki koskaan sammu, kun sen on sisäistänyt. Lionsaatteesta päinvastoin löytyy aina uutta ja henkisesti ravitsevaa, kun vain jaksaa sen sisältöä kyllin mietiskellä. Tämä pätee yhä ja jokaisen lioniksi kutsutun kohdalla. Varovaisuutta korosti, että Turkuun klubi perustettiin vasta helmikuussa 1953. Kolmas klubi tulikin sitten Pohjanmaalle Kristiinankaupunkiin, josta oli yhteyksiä Ruotsin Salaan, jossa toimineet leijonat toimivat Suomen kolmannen klubin kummeina 17.4.1953. Se aloitti sama tien laajennustyönsä. Syksyllä 1953 olivat vuorossa Pietarsaari ja Vaasa (nro 6 LC Jakobstad 11.11. ja n:o 7 LC Vaasa-Vasa 17.11.). Pohjanmaan ruotsinkielinen alue sai vielä lisää klubeja: n:o 13 LC Kronoby 18.3. 1954, n:o 14 LC Närpes 30.4. 1954 ja n:o 16 LC Gamlakarleby 28.4. 1954. N:o 51 LC Kokkola syntyi 12.1. 1956. Pohjalasen lionismin juuret tulevatkin siis Ruotsin suunnasta, ei Helsingistä päin, kuten muualla Suomessa. Ensimmäisenä Etelä-Pohjanmaan suomenkieliselle alueelle perustettiin n:o 36 LC Seinäjoki 23.5. 1955. Toisena syntyi n:o 66 LC Kauhava 13.6. 1956 ja kolmantena suomenkielisen Pohjanmaan klubina n:o 94 LC Seinäjoki/Botnia 8.3. 1957. Siinä olivatkin ensimmäisen sadan joukossa syntyneet pohjalaisklubit. Sata tuli täyteen 4.4. 1957 (LC Helsinki/Sata) eli neljässä vuodessa. Toisen sadan täyttyminen vei aikaa viisi vuotta (LC Hankasalmi 16.2. 1962), josta ajasta alkoi todella tehokas lionismin laajentaminen Suomessa. Parissa vuodessa perustettiin sata uutta klubia (n:o 300 LC Hauho 11.5. 1964) ja yhtä kovaa vauhtia pidettiin seuraavinakin vuosina. N:o 400 oli 27.10. 1966 LC Hollola eli kasvu oli noin 50 uutta klubia vuodessa. Vuosikymmenen loppupuolella tahti hieman hidastui, sillä n:o 500 LC Kimito-Kemiö perustettiin 23.3. 1970 eli tämän sadan täyttymiseen kului lähes neljä vuotta. Ensimmäisten 500 klubin perustamiseen Suomessa kului 17 vuotta laskettuna klubin perustamisesta Turkuun, silloinhan kasvu käytännössä alkoi. Uutta 500 klubin ryhmää eli ole saatu kokoon vieläkään vuonna 2006 eli 36 vuoden kuluessa, mikä samalla korostaa 1960-luvun kovaa ponnistusta lionismin levittämisessä Suomessa. Suomeen oli perustettu 984 lionsklubia kesäkuuhun 2006 mennessä. Kun näistä on lopettanut toimintansa 36 lionsklubia, toimivia oli 948 lionsklubia. Omassa piirissämme ei ole toistaiseksi tapahtunut klubien lopettamisia. Naisista voimaa järjestöön Naisten pääsy lionsklubien jäseniksi hyväksyttiin Taipein convencionissa 1987, vaikka Suomi vastustikin muutosta, mikä päätös tehtiin Seinäjoen VKK:ssa 1987. Suomeen rekisteröitiin ensimmäinen naisten klubi numerolla 819 LC Helsinki/Viapori 27.10. 1987. Seinäjoella oli toiminut useita vuosia Suomen ainoa Lionessklubi LC Seinäjoen yhteydessä. Kun naisten täysivaltainen jäsenyys hyväksyttiin, muutettiin tämä lionessklubi tavalliseksi lionsklubiksi syksyllä 1987. Sen perustamisasiakirjat matkalla liittoon ja Päämajaan olivat hukassa niin kauan, että Helsingissä ehdittiin perustaa muodollisesti ensimmäinen naisten muodostama klubi. LC Seinäjoki/Aalto sai numeron 821. Suomeen on perustettu syksyn 1987 jälkeen 165 uutta lionsklubia, joista pelkästään naisjäseniä käsittäviä klubeja on 113. Miesten (28) tai miesten ja naisten yhdessä muodostamia klubeja (24) on syntynyt vain 52. Luvuista voi päätellä, että lionsjärjestö on kokenut todellisen mullistuksen v. 1987 jälkeen Suomessakin. Tämä näkyy myös jäsenmäärissä. Vuodesta 1987 vuoteen 2006 kokonaisjäsenmäärä on kasvanut vain 490 lionilla. Tänä aikana järjestöön on liittynyt Suomessa 3175 naista (tilanne 30.6. 2006). Miesten suhteellinen osuus jäsenistä on siis pienentynyt noin 2500 jäsenellä eli lähes 10 prosentilla. Seinäjoen alueella vanhat lionsklubit ovat noudattaneet perinteitään ja pysytelleet alkuperäisessä muodossaan miesten yhteisöinä. Naiset toimivat LC Seinäjoki/Aalto ja LC Nurmo/Walakiat klubien piirissä, eikä niissä ole miesjäseniä. Tämä näyttäisi varteenotettavalta ja Suomeen sopivalta mallilta myös tulevaisuudessa. Piirissä toimii kymmenkunta naisten muodostamaa klubia sekä muutama yhteisklubi. - 9 -

Kaarina ja Arne Ritari viimeisellä Suomen matkallaan Suomessa kesällä 1992 Kotikoivunsa juurella. Seurana ovat Pohjanmaan Leijonat Maurice Harju-Jeanty (lion 1960 Isokyrö), Erik Weiner (lion 1953 Vaasa) ja oikealla Lars Axen (lion 1953 Kristinestad) Klubilla vaalittavanaan vaativa perinne: Suomen lionismin suurmies on Arne R.M. Ritari LC Seinäjoki/Botnia on ottanut huolekseen Suomen lionismin kummin, PDG Arne R.M. Ritarin elämäntyön ja muiston paikallisen vaalimisen. Klubin ja klubilaisten aloitteesta on tehty merkittäviä Ritarin elämäntyötä korostavia asioita, joilla painotettu hänen merkitystään sekä kansallisesti että paikallisesti. Suomalaisella ja erikoisesti seinäjokelaisella leijonalla onkin jotakin sellaista, mitä lukuisten muiden maiden leijonilta puuttuu: oman kotimaan lionskummi. Moniin maihin lionstoiminta on "tuotu" eli ajatuksen henkisenä isänä on toiminut joku muu kuin maan syntyperäinen kansalainen. Meillä suomalaisilla on Arne Rudolf Mikael RITARI, joka teki pari vuotta valmistelevaa työtä maassa, joka pyrki kaikin tavoin löytämään länsimaisia yhteyksiä Neuvostoliiton vahvoissa paineissa. Vihreää valoa tarvittiin aina tasavallan presidenttiä Juho Kusti Paasikiveä myöten, jotta uskallettiin "hypätä tuntemattomaan laivaan", niin kuin Ritari minulle joskus myöhemmin asian ilmaisi 1940-luvun lopun sinnikkään työn taustan. Leijonan jalanjälkiä -historiassa selostetaan lionismin tulo Suomeen, joten en puutu alkuvaiheen perustamistoimiin. Sen kuitenkin voin todeta, että Ritari muisti lämmöllä vuosikymmeniä myöhemmin muutamia sinnikkäitä perustajia: Rene Nyman, perustajapresidentti Valentin Soine, perustaja-sihteeri Kai Nordlund, Paul Suni, Dan Ward, Kai Kivijärvi, Paul Hjelt. Monet heistä olivat korkeissa hallinnollisissa viroissa tai yhteiskunnallisissa tehtävissä, jota kautta he toivat lisää arvostusta uudelle järjestölle. Sitä lionstoiminta nauttii yhä Suomessa, ja nykyleijonan yksi tehtävä on vaalia tätäkin Arne Ritarin perintöä. - 10 -

Ritari syntyi Seinäjoella Arne Ritarin sukujuuret ovat Vähässäkyrössä ja Kyrönmaalla sekä Seinäjoen seudulla, Soukallajoella ja Ilmajoen Rengossa. Hänen isänsä Tuomas Wilhelm Tuomaanpoika Ritari syntyi Vähässäkyrössä 1882. Tämän isä, Tuomas Juhonpoika Ritari (aik. Panula) lähti Kanadaan 1896 ja poika-tuomas 16-vuotiaana äitinsä kanssa seurasi perässä 1899. Seinäjoella syntyi 1881 Justiina Amalia Mikintytär Korpinen, joka muutti Kanadaan samoihin aikoihin ja siellä nuoret sitten tapasivat. Heidät vihittiin 17.4.1905 ja perhe asettui kaivosalueelle Copper Cliffiin Ontariossa. Tuomas työskenteli menestyksellisesti kaivoksilla, kohosi siellä esimiesasemiin ja mahdolliset ajatukset Suomeen paluusta hiipuivat myöhemmin. Justiina-puoliso alkoi odottaa lasta ja hän katsoi turvallisemmaksi palata synnyttämään esikoisen kotiin Seinäjoen Soukallejoelle. Pirteä poika syntyi 7.3.1906 Soukanjoen Korpisella, Justiinan kotitilan saunassa. Kävimme 1992 katsomassa saunan paikkaa hänen viimeisellä Suomen vierailullaan. Vain muutama sammaloitunut kivi ilmaisi kohdan, jonka Arne Ritari yhä hyvin muisti äitinsä kertomusten mukaisesti. Omia muistikuvia hänellä ei luonnollisesti ollut. Aarneksi ristittyä poikaa hoidettiin hyvin ja äiti rohkeni palata puolisonsa ja isän luo syyskuun lopulla samana vuonna. Hänen viikkoja kestänyt matkansa sylilapsen kanssa silloisissa oloissa oli teko, jota ei osaa vieläkään kuin ihmetellen kunnioittaa. Kanadassa pojasta tuli Arne R.M. Haaveena geologia Koulunkäynnin ohessa poika hankki "leipärahaa" iltatöissä ja jopa toimimalla miesten vaateliikkeen esimiehen sijaisena tämän ruokatunneilla. Ensimmäisen vakituisen työnsä hän sai Ontarion metsähallituksen piirtämössä, jossa hän pian oli esimies ja sitten puhelinlinjojen tarkastaja. Pojalla oli kova into päästä opiskelemaan ja mielessä oli kaivosinsinöörin ja geologian tutkinnot, mutta perheen varat eivät riittäneet yliopistolukuihin. Osaaminen purkautui myyntimiehen taidoissa ja lopuksi hän ryhtyi vaativaan työhön myymään henkivakuutuksia 1929, vain 23-vuotiaana. Eikä kulunut kovinkaan kauan, kun hän perusti myöhemmin hyvin menestyneen vakuutustoimiston, Ritari Insurance, josta hän luopui vasta jäätyään eläkkeelle 1969. Eikä yrittäminen tähän jäänyt, vaan hänellä oli myös matkatoimisto, Ritari Agensies Ltd, jonka työhön hän osallistui vielä eläkkeelläkin ollessaan. Perheen hän perusti 1932. Hän oli tavannut Tampereella syntyneen Kaarina Heinosen, josta tuli Arne Ritarin elämänkumppani ja kannustaja. Samoihin aikoihin 1933 LC Sudbury kutsui puuhakkaan liikemiehen jäsenekseen ja hän olikin sitten 100-prosenttinen leijona elämänsä loppuun asti eli 63 vuotta! Hän itse ei tiennyt eikä järjestön päämajakaan toista samaan yltänyttä koko maailmassa. Vielä viimeisinä vuosinaankin hän mm. myi klubinsa aktiviteettina olleen päivällisen lippuja huomattavia määriä. Lionstyössä Ritari tunsi toisen vakuutusmiehen ja lionsjärjestön perustajan Melvin Jonesin, jonka kanssa hän oli ystävystynyt ja yhteydenpito oli Jonesin elinajan pituinen. Piirikuvernöörinä Ritari palveli Ontarion A5 -piirissä 1956-57 ja järjestö myönsi hänelle kansainvälisen neuvonantajan arvon. Lisäksi hän sai joukon järjestön korkeimpia kunnia- ja ansiomerkkejä. Oman klubinsa kunniajäseneksi hänet kutsuttiin 1973. Melvin Jones Fellow hänestä tehtiin Suomessa, Tampereella 1988, jolloin hänelle luovutettiin asiasta kertovat todisteet. Erikoista oli, että hän sai yhtenä harvoista lioneista maailmassa perustaa järjestön sisälle oman kunniamerkin, Ritari Award, jota hän jakoi monina vuosina useimmille suomalaisille piirikuvernööreille heidän palveluvuotensa jälkeen. Se on lions-ansiotähti, johon on kaiverrettu lisämerkinnät. Suomenkävijä Arne Ritari oli innokas Suomen kävijä päästyään alkuun 1948. Jo tuolloin hän puhui myös lionstoiminnasta toiselle innokkaalle matkailu- ja monen muun alan yrittäjälle Rene Nymanille, joka innostui asiasta. Tosissaan yritettiinkin perustaa klubia Helsingin 400-vuotisjuhlien yhteydessä kesäkuussa 1950, mutta kukaan ei rohjennut suostua sen presidentiksi. Silloisissa oloissa moni laski sellaisen tehtävän esteeksi ja vaaraksi virkauralleen. Mutta sitten tuli rohkea mies, hallitusneuvos, oikeusministeriön vankeinhoitoosaston ylijohtaja, varatuomari Valentin Soine ja klubi voitiin perustaa 14.8.1950. Ritari itse ei päässyt tuolloin paikalle, mutta hengessä hän oli läsnä ja se kyllä tuntui vahvana, kuten Soine minulle myöhemmin itse kertoi. Ritari palkittiin klubin henkilökohtaisena kummina. - 11 -

Alkuaikoina useitakin kertoja vuodessa Suomessa poikennut Ritari muisti aina tavata lioneja ja hänen kunniakseen pidettiin klubin ylimääräisiäkin kokouksia. Hauskana muistonaan Ritari kerran kertoi, kuinka Soine järjesti hänelle kulkuneuvoksi "mustanmaijan", jolla kierrettiin paikasta toiseen. Kaarina-puoliso hämmästyi täysin, kun mies tuotiin sellaisella asuinpaikkaan. Sittemmin 1970-luvulta alkaen monina vuosina Ritari oli leijonien valtakunnankokousten kunnioitettu vieras. Ensi vuosinaan hän pahoitteli vähäistä suomen kielen taitoaan, joka kuitenkin joka vuosi parani ja hän rohkaistui puhumaan tuhatpäisille leijonajoukoillekin. Joskus hänellä oli klubiviirejä ja muita muistoja Suomesta niin paljon, että niiden viemisessä kotiin Kanadaan oli vaikeuksia. Kotonaan hänellä oli erikoinen Suomi-huone ja Suomen leijonien ja muidenkin ystävien lahjoittamia muistoja muutkin huoneet täynnä. Kun hänelle karttui ikää, Suomen vierailut harvenivat, mutta viimeisinä vuosina ne suuntautuivat erikoisesti Pohjanmaalle. Isänsä ja äitinsä synnyinsijoihin hän perehtyi syvemmin vasta 1988, vaikka kävikin isänsä kotipaikoilla ensi kerran jo 1952. Vähänkyrön leijonat tekivät hänelle hienon sukuselvityksen. Hän kävi Suomessa 39 kertaa. Säätiö ja kotikoivu Suomen lionsklubit päättivät kunnioittaa Ritaria perustamalla 1986 Hämeenlinnan VKK:ssa Arne Ritari Säätiön saatuaan siihen Ritarin luvan. Säätiötä lionit voivat kartuttaa mm. käyttämällä adresseja onnitteluihin ja surunvalitteluihin. Säätiön varoja jaetaan kotimaisiin palvelukohteisiin. Myös klubimme sai huomattavan summan Alajoki-projektiin. Toimin säätiön puheenjohtajana 1992-93 ja jättäessäni tehtävän tein esityksen Ritari-killan ja sen myöntämien "kilpien" ja eriasteisten merkkien perustamisesta saatuani Ritarin kuvan käyttää hänen nimeään. Merkkien eriasteisuus toteutui sitten liiton ansiomerkeissä ja killan tehtäväksi jäi "lionsritari" -arvon myöntäminen lionsklubien anomusten perusteella ansioituneille suomalaisille lioneille. Ensimmäinen Lionsritari oli itseoikeutetusti Arne Ritari itse. Tällä hetkellä Lionsritareita lienee jo lähemmä tuhat. Tätä kautta kotimaisen lions-palvelutoiminnan tukemiseen on saatu huomattava summa varoja. Kun ensi kerran puhuin ideasta Arne Ritarin kanssa, hän esteli vaatimattomuuttaan tällaisen "ritariarvon" perustamista hänen nimissään. Mutta kun perustelin ajatustani ja sen kautta saatavaa merkittävää uutta toimintakanavaa leijonille, hän pitkän miettimisen jälkeen myönsi, että "hyvä on jos niin ajattelet". Hän ei siis halunnut korostaa omaa kunniaansa, vaan ajaa yhteistä lionismin etua ja kehittymistä. Keskustelu tapahtui kesällä 1992 kotonani Seinäjoella. Seinäjoella järjestettiin leijonien valtakunnankokous keväällä 1987 eikä Ritari voinut saapua kokoukseen ja yhtenä syynä oli se, että kokousta jouduttiin aikaistamaan ennakkoon suunnitellusta. Mutta Ritarit olivat iloisia esityksestä, että voisimme istuttaa hänen kunniakseen kotikoivun Seinäjoen Törnävän puistoon ja niin tapahtui. Nyt koivu voi hyvin Törnävän kartanon päätien koivurivistössä. Sen juurella on laatta, joka kertoo lyhyesti, miksi koivu on siinä. Se on Suomen leijonien yhteinen kunnianosoitus Arne Ritarin syntymäkodin läheisyydessä hänen juurilleen pohjalaisena leijonana. Muistomerkki 2006 Arne Ritarin 100-vuotissyntymäjuhlan kunniaksi paljastettiin kesäkuussa 2006 hänen työtään kunnioittava muistomerkki lähelle Törnävän kartanoa. Klubin aloite toteutui kauniisti suurilukuisen lionsjoukon läsnäollessa. PCC Esko Töyli löysi erinomaisen luonnonkiven Jouppilanvuoren maastosta ja muistomerkiksi sen suunnitteli lion Juhani Lahti. Muistokivi valmistettiin Tervajoella. Piirissä on vuodesta 1988 valittu Pohjanmaan Leijona, joka sekin idea on klubistamme lähtöisin. Ensimmäisenä arvonimi annettiin Arne Ritarille hänen ensi vierailullaan kotikoivunsa juurelle 20.6.1988. Sittemmin Pohjanmaan Leijona on valittu vuosittain niiden kriteerien mukaan, jotka Arne Ritari itse tarkisti ennen niiden julkistamista. Tarkoitus oli alun alkaen, että lionit kunnioittaisivat Pohjanmaan Leijonaa esim. AR-säätiön adressilla, mutta tämä ei ole toteutunut. Me pohjalaiset ja erikoisesti seinäjokiset lionit voimme olla ylpeitä siitä, että Suomen lionstoiminnalla on tällainen kummi. Mutta Arne Ritarin perintö velvoittaa meidät myös tekemään palvelutyötä pyyteettömästi ja lähimmäisemme parhaaksi itseämme korostamatta. Arne Ritari oli näkymätön tehokas puurtaja, mutta tarvittaessa myös yhtä kova kuin synnyinmaansa graniitti, kun niin tarvittiin. On suurta olla leijona - Arne Ritarin jälkiä seuraten. - MP. - 12 -

Lion Olavi Mäenpää on pitänyt monta velvoittavaa leijonapuhetta klubissa eikä mukavan asian suinkaan tarvitse olla vakavaa! Olavi Mäenpää: Joskus tuli ei-ääniäkin Minut kutsuttiin LC Seinäjoki/Botnian jäseneksi huhtikuun 3. torstaina 1965. Klubin presidenttinä oli Olavi Kumpulainen, yksi parhaimmista leijonista. Käsitin hänen innostavasta puheestaan, että olin liittymässä vapaan maailman suurimpaan palvelujärjestöön, johon kutsutaan paikkakunnan tai alueen hyvämaineisia miehiä eri ammatteja edustaen. Lions-periaatteet: "Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nouseville Sukupolville" ja "Me palvelemme" iskostuivat mieleeni. Tästä on kulunut nyt kohta 42 vuotta ja olen tällä hetkellä klubin vanhin jäsen. Vuosien saatossa toimin 30 vuotta ns. 100-prosenttisena aktiivijäsenenä, jolloin hoidin vuorollani lionsveljelle kuuluvia eri tehtäviä. Klubin presidenttinä toimin kaudella 1974-75. Tämän jälkeen olen ollut 12 vuotta ns. etuoikeutettuna jäsenenä. Tämä meidän klubimme on siitä erikoinen, että olemme maamme ainoa maakunnallinen klubi. Silloin kun minut kutsuttiin klubin jäseneksi, jäsenmäärä jakaantui suurin piirtein puoliksi maakunnan ja Seinäjoen kanssa. Itse kuuluin makauntajäseniin, koska asuin siihen aikaan Nurmossa. Pian liittymiseni jälkeen maakuntajäsenten määrä alkoi vähetä, koska yhä useampaan kuntaan perustettiin oma klubi. Meiltäkin lähti kerralla neljä kuortanelaista jäsentä Kuortaneelle perustettuun klubiin. Nurmoon perutettiin 1970 oma klubi. Se oli ollut meidän lähireviiriä, mutta klubimme nurmolaisista ei kuitenkaan siirtynyt uuteen Nurmon klubiin. Oltiin vähän ymmällä, kun ei saatu jäseniä enää maakunnasta niin kuin maakunnalliselle klubille olisi kuulunut. Toisaalta klubimme toimi usean maakunnallisen klubin kummiklubina. Meillä oli muutenkin vaikeuksia saada uusia jäseniä 1970-luvun alussa. Silloisten sääntöjen mukaan yksikin ei-ääni torpedoi valinnan. Jostakin kummasta, täysin tuntemattomasta syystä näitä ei-äänin aina löytyi. Tämä "tauti" parani kaudella 1974-75. Silloin kahdeksan jäsentä pyysi eroa klubin jäsenyydestä omasta aloitteestaan vedoten aikapulaansa. Heidän tilalleen valittiin yksimielisesti uudet jäsenet eri ammatteja edustaen. Ei-ääniä ei enää löytynyt. Muistaakseni tämän jälkeen ei kovin hankalia jäsenasioita ole enää ollut, tosin aivan viime vuosista en kovinkaan paljon tiedä. Varmastikaan eivät kaikki viime vuosina klubiin tulleista uusista jäsenistä tiedä klubimme maakunnallista taustaa. Se on ainoa laatuaan Suomessa. - 13 -

Runsas puolet nykyisestä jäsenjoukosta, takana seisomassa vas. Arto Korkeamäki, Martti Lehtivuori, Timo J. Marttila, Ralf Koskinen, Ilmari Saarenketo, Ari Mäkelä, Jouko Uola, Matti Nummensalo ja Timo Haapoja, keskirivissä istumassa vas. Tapio Häkkinen, Jussi Hantula, Sauli Sikkilä, Jarkko Salmenoja, Eero Huolman ja Martti Haapamäki. Edessä istumassa vas. Pentti Pesonen, Martti Pänkälä, Olavi Mäenpää, Juhani Saarimäki, Urho Katajamäki, Seppo Katila ja Matti-Pekka Mäkelä. LC Seinäjoki/Botnian perustaminen TAUSTAA Keväällä 1955 perustettu LC Seinäjoki oli jo osoittanut hyvän suunnan kokoamalla Seinäjoen kauppalan ja maalaiskunnankin alueelta miehiä yhteen. Vuosi 1957 oli monella tavalla merkittävä Seinäjoen historiassa. Heti vuoden alussa valmistui lyseon koulurakennus ja tammikuussa alkoi maakuntatalon rakennustyö. Lakeuden Ristin rakennustyöt aloitettiin keväällä. Uuden Tampere-Seinäjoki oikoradan kenttätyöt alkoivat, kun routa keväällä pakeni. Näkyvin ja kuuluvin oli kinastelu kauppalan ja maalaiskunnan liitoksesta, josta tuon ajan julkinen sana kertoi hyvin monenlaisia näkemyksiä paljon syvällisemmin kuin mitä 50 vuotta myöhemmin tapahtui akselilla Seinäjoki-Nurmo-Ylistaro. Seinäjoen kauppalassa oli vuoden 1957 alkaessa noin 8500 asukasta ja maalaiskunnan puolella vajaat 5000. Tärkeämpää kuin erilaisten tempausten järjestäminen oli lionstoiminnassa aluksi toistensa tapaaminen ja klubiveljiin tutustuminen. Oltiin Seinäjoen kasvun kynnyksellä ja vilkas muuttoliike toi yhä uusia ihmisiä, joihin tutustuminen kävi kätevästi myös klubissa. Esitelmät veljien toimialoilta ja yleisistäkin asioista olivat tavanomaista kokousohjelmaa jo LC Seinäjoen kokouksissa. Seinäjoella oli paikkakunnan johtavia miehiä koonnut yhteen tätä ennen jo Seinäjoen klubi vuosisadan alkupuolelta lähtien ja rotaryklubi oli perustettu 1947. Rotarien ja lionien välille oli syntynyt joko-tai tilanne, kun samanaikainen jäsenyys molemmissa ei ollut mahdollista kummankaan järjestön sääntöjenkään mukaan. Sen sijaan Seinäjoen klubin jäseniä eivät tällaiset määräykset koskeneet. LC Seinäjoki/Botnian juuret ovat Kristiinankaupungin kautta Ruotsin Salassa, josta tuli Suomen kolmannen lionslubin LC Kristinestad/Kristiinankapunki kummi 1953. Se puolestaan vei aatteen Pietarsaareen ja Vaasaan jo samana vuonna. LC Vaasa-Vasa toimi LC Seinäjoen kummina 1955. - 14 -

Elettiin aikaisemmin kuvailtua lionismin laajenemisen aaltoa ja LC Seinäjoen veljien keskuudessa heräsi keskustelu maakunnallisen lionsklubin perustamisesta Seinäjoelle. Klubissa katsottiin, ettei Seinäjoella kenties olisi potentiaalista jäsenjoukkoa riittävästi kahta lionsklubia varten ja toisaalta näin päästäisiin kätevästi levittämään lionismin aatesisältöä koko maakuntaan. KLUBIN PERUSTAMINEN LC Seinäjoki/Botnia perustettiin perjantaina 8.3. 1957 Seinäjoen klubilla ja sen charterpresidentiksi valittiin Jukka Uunila. Kummina toimi lion Olavi Kurikka. Heitä yhdisti erikoisesti urheilu. Koko maassa oli leijonia silloin 2340 ja Suomi muodosti yhden piirin. Perustamisjuhla oli Seinäjoen klubilla 18.5., jolloin DG Harri Palojärvi ilmoitti, että perustamiskirja luovutetaan heti, kun sellainen oli saatu Amerikasta. Parissa kuukaudessa se ei ehtinyt Seinäjoelle asti tulla. Juhlassa LC Vaasa-Wasa ja LC Seinäjoki lahjoittivat LC Seinäjoki/Botnialle puheenjohtajan nuijan ja lpj Helge Högström toi vaasalaisten tervehdyksen. Onnittelijoina olivat lisäksi samaan aikaan perustettu Seinäjoen Soroptimistiklubi sekä Kristiinankaupungin veljet ja Seinäjoen rotaryt. Järjestön pääsihteeri Roy Keaton onnitteli sähkeellä Chicagosta ja pohjoismaiden leijonien onnittelut lähetti Reykjavikista Hadar Wahrenby. Puheen naisille piti Antero Kuusisto, ennen kuin päästiin juhlatanssiaisiin. Perustajaveljet olivat Uunilan ohella 1.vpres. Kustaa Lassila, 2.vpres. Hans Oksanen, siht. Yrjö Härkönen, rah.hoit. Köpi Kaminen, isäntä Gunnar Smedlund, klubimestari Tauno Harju ja muut perustajat Pentti Harju, Eero Kaukonen, Väinö Kuoppala, Erkki Kurikka, Antero Kuusisto, Ahti Latomäki, Eero Takala, Into Toppari ja Alpo Ujainen. Perustajat olivat 8 eri kunnasta: Seinäjoki 3, Kuortane 3, Ylistaro 3, Lapua 2, Peräseinäjoki 2, Kauhajoki 1, Kurikka 1 ja Nurmo 1 eli yhteensä 16. Vuoden lopussa jäseniä oli jo 21 ja siitä määrä kasvoi 30-40 välimaille. Palojärvi piti LC Seinäjoki/Botnian perustamista mielenkiintoisena kokeiluna. Sellainen se olikin ensimmäisenä maakunnallisena klubina Suomessa ja lähes ainoana koko järjestössä. Toimialueen laajuuden takia Palojärvi piti klubin perustamista uraa-uurtavana. Samanlaiselle uralle ei muualla Suomessa sitten lähdettykään, joskin muutama puoli-maakunnallinen klubi syntyi muutaman vuoden sisällä, mutta nopeasti nekin jakautuivat paikallisiksi, lokalisoituivat. JUHLIA JA ESITELMIÄ Virallisen osuuden lisäksi perustamisjuhlassa oli paljon lauluohjelmaa, sillä jäsenistössä oli useita hyviä laulumiehiä. Oman loistonsa juhlassa antoi oopperalaulaja Matti Lehtinen, jota säesti pianisti Pentti Hakala. Perustamisjuhlan jälkeen jo lokakuun lopulla pidettiin vuosijuhla. Sinne pukeuduttiin frakkiin. Esitelmät klubissa aloitettiin heti perustamisesta lähtien. Tauno Harju selvitti uuttaa ja vähän kiisteltyäkin yhtenäiskoulun järjestelmää, Pentti Harju turveteollisuuden merkitystä Suomelle, Yrjö Härkösen aiheena oli haastavasti kaulusköyhälistön asema ja järjestöt maassamme ja vuoden lopulla presidentti Uunila kertoi paristakin maaottelusta. Sihteeri Härkönen kirjasi esitelmien tarkoituksen: Kokoukset ovat olleet ohjelmaltaan piristäviä ja mielenkiintoisia sekä omiaan vahvistamaan keskinäistä toveruutta lionismin hengessä. Hyvä huomio kaikkina aikoina! Sääntötoimikunta teki ahkerasti töitä, sillä varsinaisia mallisääntöjä ei ollut vielä olemassa. Kaikki aineisto oli englanniksi, jota suomennettiin tarpeen mukaan. Käytössä oli tietysti myös kopioita vanhempien klubien säännöistä, joita mukautettiin ja toimikunta toi saavutuksensa klubikokoukseen jo toukokuussa. Yhdistysrekisteri hyväksyi ne lokakuussa ja klubi pääsi virallisiin kirjoihin eli oli toimikelpoinen myös viranomaisiin päin. Klubin jäsen- ja aloiteilmoitukset tehtiin englanniksi koko vuoden 1957. Ensimmäisen varakuvernöörivierailun ja Seinäjoen ulkopuolisen vieraan klubi sai 12.12. 1957. Samana päivänä pidettiin lohkon kokous ja klubin vieraana oli myös LC Kauhavan presidentti Y-P. Karhunen. Vielä keväällä klubia perustettaessa Suomi muodosti yhden piirin piirikuvernööri Harri Palojärven johdolla, mutta uuden toimikauden alkaessa Suomi oli jaettu kahdeksi piiriksi ja LC Seinäjoki/Botnia oli sijoitettu piiriin 107-L. Sen ensimmäiseksi piirikuvernööriksi oli valittu Torsten Kvikant (LC Turku-Åbo) ja pohjoisemman alueen varapiirikuvernööriksi Lars Axen (LC Kristinestad-Kristiinankaupunki). Hänelle kuuluivat klubit Porista Kokkolaan ja niin hän tuli katsomaan myös uuden LC Seinäjoki/Botnian toimintaa. Kvikant vieraili klubissa 4.2. 1958 Pohjanmaan kierroksellaan. Axen uudisti vierailunsa klubin 50-vuotisjuhlassa, jossa hän muisteli tuota ensimmäistä tutustumistaan klubiin. Klubi selviytyi hyvin järjestäytymisvaiheistaan. Perustamiskokouksessa valitut virkailijat saivat jatkaa aina kesään 1958 asti eli yli puolitoista toimikautta. Sihteeri merkitsi pöytäkirjaan toiveen, että myös tulevina vuosina klubin toiminta olisi jatkuvasti yhtä aktiivista ja tuloksia tuottavaa. - 15 -

Jäsenistön kehitys KILPAILUHENGESSÄKIN Maakunnalliseksi nimetty lionsklubi oli todella sitä, sillä Seinäjoelta siihen liittyi vain kolme jäsentä. Muut olivat ympäristökunnista ja parhaimmillaan he edustivat 12 eri kuntaa. Maakunnallisuuden purkautuminen alkoi siitä, kun perustettiin lionsklubit Jalasjärvelle ja Järviseudulle. Eikä Etelä-Pohjanmaa suinkaan ollut enää mitään LC Seinäjoki/Botnian yksityisreviiriä, vaikka jäsenet aluksi sitä vähän yrittivätkin olla. Klubeja perustettiin kautta maakunnan ja ainakin LC Kauhava oli aktiivinen. Kun sen aloitteesta perustettiin klubi Kuortaneelle 1965, LC Seinäjoki/Botnian veljet olivat hieman happamia. Kuortaneen valloitus oli näet jyvitetty sen kaavailuissa LC Alavudelle, joka sai hyvityksenä perustaa sitten klubin Ähtäriin. Tällainen pieni kilpahenkisyys ei suinkaan ollut haitaksi lionismin levitystyössä, mutta Botnian potentiaalinen jäsenpohja kaventui nopeasti. Jo 1960-luvun alusta alkaen uudet jäsenet tulivat Seinäjoen ja Nurmon alueelta ja vain muutama siirtojäsen ulkopuolelta. Nurmo sai edustaa maakuntaa. IKÄ JA KOTIPAIKKA Henki klubissa oli kuitenkin aina 1970-luvulle asti, että Seinäjoelta ja Nurmosta otetut jäsenet olivat hätäratkaisuja, kunnes taas saadaan porukkaa laajemmalta alueelta. Asia nostettiin lopulta pöydälle 1970- luvulla. Muutamat veljet paheksuivat sitä, että paikallisuutta pidettiin yhä punaisena vaatteena ja niin lopetettiin jaottelu. Tulijoista ei ollut pulaa. Vaikka asiaa ei ollut sääntöihin merkittykään, noudatettiin tiukasti 40 jäsenen kattoa ja säilytettiin jäsenmäärä mieluummin lähempänä 30:n määrää. Kun joku luopui aktiivijäsenyydestä, hänellä yleensä oli sijalleen jo ehdokas. Myös ikä merkitsi, vaikka sitäkään ei säännöissä rajattu. Mutta käytännössä 30 vuotta oli ehdoton alaraja. Vielä 1980-luvun alussa torjuttiin alle 30-vuotias mies nuoruutensa takia, vaikka hänet tiedettiinkin puuhakkaaksi mieheksi. Siirtojäseninä klubiin pyrkiviä jopa ohjattiin muihin klubeihin siksi, ettei haluttu kasvattaa klubia liiaksi. Siirtojäsen joutui sama kohtelun alaiseksi valinnassaan kuin muutkin. Hänestä äänestettiin eikä kieltäviä ääniä saanut olla. Vasta 1990-luvulla siirtojäsenet alettiin kelpuuttaa klubiin ns. vanhoina jäseninä hallituksen päätöksellä. Perustajajoukossa herättää huomiota se, että pankinjohtaja heistä oli neljä(nnes). Toinen neljä(nnes) olivat opetusalan miehet. Jäsenet olivat kotipaikkakuntiensa näkyviä johtohahmoja ja sitä kautta useimmat keskenään jo myös ennestään tuttuja. Vahva side oli urheilu, mutta myös kauppakamari ja muutkin isot maakunnalliset järjestöt. Klubiin otettiin 1950-luvun loppuvuosina 12 jäsentä, joista 5 oli Seinäjoelta ja Kuortane sai aika vahvan aseman 1960-luvun alkaessa. Kun Kuortaneelle oli perustettu klubi, nämä eivät kiirehtineet muuttamaan sinne ennen kuin usean vuoden kuluttua. Sekin vahvistaa edellä kerrottua huomiota klubien perustamisen kilpailuhengestä. TOIMELIAITA MIEHIÄ LC Seinäjoki/Botnian veljet olivat osoittaneet toimeliaisuutensa yhteiskunnan eri aloilla ja tämän hengen he toivat myös klubiin. Vaikka klubi perustettiin ikäänkuin lionismin siemeneksi maakuntaan, ei sen jäsenistä siirtynyt lopulta uusien klubien perustajiksi kuin vain kolme veljeä. Heistä Ujainen oli perustamassa sekä Jalasjärven että Kurikan klubeja ja oli hetken aikaa LC Jalasjärven jäsenkin, kunnes palasi Botnian kautta Kurikkaan. Klubin perustaja-presidentti muutti pian Helsinkiin ja muutamat muut muualle. Kaksi perustajista oli mukana aina 1970-luvun lopulle asti, mutta iäkkäinä he olivat jo saaneet etuoikeutetun jäsenen statuksen - 16 -

lähes vuosikymmen aikaisemmin. Ronskisti näille pantiin erottamisilmoitus maksamattomien jäsenmaksujen takia! Perustajajoukosta nousi piirikuvernööriksi asti Köpi Kaminen ja hänen kannoillaan oli Yrjö Härkönen, jolle jo valmisteltiin seuraavaa piirikuvernöörin viittaa, kun hän sairastui ja kuoli 1970. He molemmat olivat erittäin aktiivisia lionsmin levittäjiä ja vierailivat ahkerasti maakunnassa sekä klubeja perustaen että muuten vain luomassa henkeä. Kaminen jopa joutui kiistoihin Järviseudulla puuhakkuutensa takia niin, että liiton puheenjohtajakin kutsuttiin maakuntaan ratkomaan asiaa. Todettiin, että Kaminen oli menetellyt korrektisti sääntöjen mukaan, mutta sai niskaansa Järviseudun keskinäisten kiistojen pirskeitä. Kolmantena tähän joukkoon voi liittää Olavi Kumpulaisen, joka valittiin ensimmäisten jäsenten joukossa klubiin. Hänkin kierteli maakunnan klubeissa mitä nyt siviilivirastaan Ähtärin II kunnanlääkärinä eli sairaalan ainoana lääkärinä ehti. Härkösen tavoin hänkin oli innokas kuoromies ja nämä harrastukset toivat hänet hyvin usein junalla Seinäjoelle. Paperitöitään hän teki junassa, jossa hänellä sivutoimisena rautatielääkärinä oli aina vapaa kyyti ykkösluokassa. Hän lupautui piirikuvernööriksi vasta sitten, kun hän jäi virastaan eläkkeelle ja muutti 1980-luvulla Helsinkiin, mutta oli klubin arvostettu jäsen kuolemaansa asti. Silloin mukana olleet muistavat Kumpulaisen erittäin innostavana puhujana. Hän oli myös aktiivinen kuntonsa hoitaja. Niinpä hän ajoi monessa klubissa voimakkaasti kuntoilemisen asiaa. Hänen esimerkkinään oli kissa, kuinka tämä herättyään venyttelee itsensä ennen kuin lähtee liikkeelle. Kumpulainen esitti sellaisen performanssin kissan heräämisestä, että se sävähdytti ja opetti kerralla lihashuollon tärkeyden! Vaikka edellytyksiä olisi ollut, ei klubista lähtenyt yksikään veli kiertoon tavoittamaan piirikuvernöörin tehtäviä ennenkuin uuden vuosituhannen puolella. Seppo Katila suoritti virkakierron piirihallituksessa ja oli piirikuvernöörinä 2005 06. Klubin jäsenistä Martti Pänkälä toimi 107-O piirin toisena piirikuveröörinä 1978 79 ollessaan LC Alajärvi/Järviseutu klubissa. Klubiin tulleista siirtojäsenistä useat ovat olleet aikaisemmissa klubeissaan myös piiriensä erilaisissa viroissa aina varapiirikuvernööriksi asti. PAINOPISTE SEINÄJOELLE Klubin jäsenten kotipaikka alkoi olla Seinäjoki jo 1970-luvun alkuvuosista lähtien, vaikka vielä vuosikymmenen jälkipuolella klubi kieltäytyi perustamasta Leo-klubia Seinäjoelle, koska klubi oli maakunnallinen. Kun Nurmoon tuli oma klubi 1970, ei sieltä tullut sen vuosikymmenen kuluessa montakaan jäsentä, mutta sitten raja-aidat kaatuivat ja jäsenyydet sekoittuivat. LC Seinäjoki/Botnian kirjoihin on merkitty vuoden 2006 loppuun mennessä 169 jäsentä. Heistä 36 on tullut siirtojäsenenä. Vastaavasti Botniassa toimineista veljistä 29 on muuttanut muihin klubeihin. Keskimäärin klubiin on vuosittain otettu siis noin 3 jäsentä ja poistuma eli eroamiset ja muuttamiset ovat samaa luokkaa. Joinakin vuosina jäsenistöä on uudistettu hyvinkin voimakkaasti ja osallistumisen tärkeydestä on muistettu puhua joka vuosi. Kun lionsklubiin liittyy jäseneksi, sille tullaan järjestön eikä jäsenen ehdoilla. Sitä kaikki jäsenyyteen hakeutuneet eivät ole aina muistaneet. Tilastoista kiinnostuneet voivat tutkia tulojärjestyksen mukaista jäsenluetteloamme. UUSIEN KLUBIEN PERUSTAMINEN Lionismin laajentaminen otettiin Botnia klubissa ensi kerran esille joulukuussa 1959, jolloin keskusteltiin uuden klubin perustamisesta Jalasjärvelle. Presidentti Yrjö Härkönen ja sihteeri Tauno Harju ryhtyivät työhön. He panivat todella ripeästi toimeksi, sillä runsaan kuukauden kuluttua 19.1.1960 perustettiin LC Jalasjärvi. Botniasta siihen siirtyivät Suokko ja Ujainen ja muut 16 perustajaa löytyivät eri puolilta kuntaa. Muutamia heistä oli jo kaavailtu aikaisemmin myös Botnian jäseniksi. Heti Jalasjärven perustamisen jälkeen otettiin puheeksi klubin perustaminen Järviseudulle Uunilan aloitteesta. Sovittiin, että klubin hallitus kutsuu alueelta joitakin miehiä keskustelemaan asiasta ja myös varapiirikuvernööri Olavi Kurikka pyydettiin mukaan. Nämäkin neuvottelut käytiin nopeasti ja klubi voitiin perustaa 26.2.1960. Botniaa kokouksessa edustivat veljet Kuusisto, Ojajärvi ja Tauno Harju. Uusi klubi oli pienois-botnia, sillä sen jäsenet olivat Alajärveltä, Evijärveltä, Lappajärveltä, Lehtimäeltä, Soinista ja Vimpelistä, joihin kaikkiin aikanaan perustettiin oma klubinsa. Myös LC Kurikka syntyi vähin puhein. Siitä keskusteltiin huhtikuussa 1962 ja matkaan lähetettiin veljet Hakola, Härkönen, Kaukonen, Kaminen ja Ujainen. Sillä matkalla 3.5. klubi jo perustettiin, sillä halukkaita jäseniä oli riittävästi. Perustamisjuhla pidettiin Vaasassa marraskuussa. Kummiksi nimettyä ei pöytäkirjaan ole merkitty. Seuraavana kohteena oli Kauhajoki. Asiaa tutkittiin jo vuoden 1963 alussa, mutta Tauno Harju arvioi, ettei perustaminen ollut saanut vielä tarpeellista kypsyyttä. Niinpä perustaminen jäi vuoden lopulle ja tapahtui 20.12. Kummeina toimivat veljet Mauri Perälä ja Ahti Latomäki. - 17 -

Viimeisenä suoraan perustettuna oli LC Alavus 6.3.1964. Sen kummeina toimivat veljet Esko Himanen ja Juhani Sepponen. Hekin löysivät nopeasti perustajajoukon ja klubi alkoi kasvaa ja kasvattaa suunnallaan uusia leijonia. LC Ähtärin perustaminen 30.3.1965 jätettiin LC Alavuden huoleksi. Lisäksi yksittäiset veljet ovat olleet jollakin tavoin kuvioissa mukana perustettaessa useita muitakin maakunnan klubeja. Sukutaulusta näkyy, millä tavoin LC Seinäjoki/Botnian sanoma on levinnyt tyttärien ollessa uusien klubien kummeina. Klubien määrästä voi todeta, että puoli vuosisataa sitten annettu lupaus maakunnallisuudesta on toteutunut ehkä paremminkin kuin mitä silloin osattiin kuvitella. Tuloksena on ollut 28 uutta lionsklubia, noin puolet nykyisen 107-F piirin klubeista. AMMATIN MUKAAN Jäsenistö on peilannut niitä ammatteja, joita Seinäjoella on esiintynyt. Jäsenten vertailu suomalaisiin suhdelukuihin on hieman vaikeaa, sillä ammattien kirjo on hyvin laaja eikä anna selkeää vertailukelpoista vastausta. Kuitenkin rohkenin koota vertailutaulukot muutamilta vuosilta kuvaamaan hyvin suurpiirteisesti, millaisia miehiä klubiin on kutsuttu ja millä tavalla ammatit ja työtehtävät korreloivat koko maata osoittavien lukujen kanssa. Luvut ovat likiarvoja ja ammattien sijoittelu olisi voitu tehdä toisinkin. Mutta ainakin se tilastosta huomataan, että klubissamme on ollut jäsenhankinnassa suunnilleen samanlainen linja kuin on koko maassa. ammatti/toimi 1957 1969 1979 1998 SUOMI BOTNIA SUOMI BOTNIA SUOMI BOTNIA SUOMI BOTNIA % % % % JOHTAJAT 44 19 36 39 32 40 20 21 YRITTÄJÄT+MAAT. 7 12 9 2 10 2 7 19 LÄÄKÄRIT 7 12 5 7 3 5-3 OPETTAJAT 7 25 10 7 10 2 6 8 LAKIMIEHET 5 12 3 7 2 2 (ei arviota) INSINÖÖRIT 4-3 5 5 7 7 8 KAUPPIAAT 3-5 7 7 7 (ei arviota) SOTILASALA 2-2 2 2-3 - MEDIA 2 - - - 1 2? 5 RAKENNUSALA 2-4 7 4 2 3 - METSÄNHOITO - - 2 7 0,5 2 (ei arviota) TYÖNJOHTO - - - 13 1 15? 5 PALVELUT - - (ei arviota) (ei arviota) 10 7 24 ELÄKELÄISET - 7 5 MUUT 15 18 15 7-10 22 OSALLISTUMINEN KOKOUKSIIN Osallistumista klubin toimintaan on korostettu ensimmäisestä vuodesta vuoteen. Toimiessaan piirikuvernöörinä Maunu Rautonen tiivisti asian niin, että liittyminen on vapaaehtoista, mutta mukana oleminen sitten pakollista. Tähän on syytä toistaa klubin hallituksen päätös toukokuussa 1981, sillä sama päätös voitaisiin ja olisi kaiketi tarpeenkin tehdä ainakin kerran joka vuosi: 3. Keskusteltiin klubin toiminnan muodoista ja jäsenten velvollisuudentunnosta klubin toimintoja kohtaan. Todettiin, että muutamilla jäsenillä on taipumusta pitää klubikokousta läpijuoksutilaisuutena, vaikka kokouspäivät ovat ajoissa tiedossa ja illan voisi varata kokonaan sitä varten. Samoin yhteinen päivällinen kuuluu osana kokoukseen ja kaikkien näiden noudattaminen pitäs olla jokaisen veljen velvollisuus. Nämä velvollisuudet on uusia jäseniä valittaessa myös kummin tarkkaan selostettava ehdokkaalle. Toivottiin, että uuden toimikauden hallitus voisi löytää tehokeinoja jäsenuskollisuuden ja jäsenvelvollisuuden noudattamiseksi. Siinäpä se! - 18 -

LC SEINÄJOKI/BOTNIAN SUKUPUU kummina: klubien edelleen perustamia klubeja: 94. LC Seinäjoki/Botnia 136. LC Jalasjärvi 1960 1957 327. LC Virrat 1965 725. LC Virrat Toriseva 1981 901. LC Virrat/Tarjanne 1997 923. LC Jalasjärvi/Liisat 2000 142. LC Alajärvi/Järviseutu 1960 291. LC Töysä 1964 393. LC Vimpeli 1966 591. LC Lehtimäki 1974 779. LC Soini 1985 645. LC Äänekoski/Häränvirta 1977 676. LC Lappajärvi 1966 930. LC Alajärvi/Aallottaret 2002 210. LC Kurikka 1962 283. LC Ilmajoki 1964 350. LC Ylistaro 1965 856. LC Kurikka/Paitapiiska 1992 770. LC Ilmajoki/Ilkka 1984 903. LC Kurikka/Jennyt 1997 947. LC Ilmajoki/Viljat 2003 268. LC Kauhajoki 1963 559. LC Kauhajoki/Aro 1972 918. LC Kauhajoki/Katrilli 1998 744. LC Kauhajoki/Päntäne 1982 290. LC Alavus 1964 342. LC Ähtäri 1965 677. LC Alavus/Salmi 1978 631. LC Ähtäri/Ouluvesi 1976 Lisäksi LC Seinäjoki/Botnian veljet ovat avustaneet ainakin LC Peräseinäjoen (1965), LC Seinäjoki/Törnävän (1965), LC Nurmo/Lakeuden (1984) ja LC Nurmo/Walakiat (2006) -klubien perustamisissa. LADYT ALUSTA ASTI MUKANA Lionstoimintaan varsinkin Pohjoismaissa on muodostunut varjojärjestönä puolisoiden muodostama vapaaehtoinen ja epävirallinen lions-ladyt. LC Seinäjoki/Botnian lady-leijonat (kuten heidän ensimmäisen tilivihkonsa kanteen on kirjoitettu) aloittivat kokoontumalla lady Sirkka Kamisen luona ja kutsumana 21.11.1957. Tästä alkoi perinne kokoontua ompeluseura- ja kahvi-iltoihin samaan aikaan klubikokouksen kanssa. Pitämällä keskuudessaan pieniä arpajaisia, järjestämällä juhlia ym. he ovat keränneet alkupääomaa klubin sosiaalista toimintaa varten ja tukeneet kaikin tavoin klubin aktiviteetteja. Näin selostaa klubin ensimmäinen vuosikertomus ja sama voidaan sellaisenaan toistaa 50 vuoden kuluttua. He kokoontuivat toimikauden aikana 5-6 kertaa ja mukana oli aktiivisesti noin puolet veljien puolisoista. Samanlaisena ovat aktiiviset vuodet toistuneet myöhemminkin. Vetäjänä on useimmiten toiminut presidentin lady, mutta jolloinkin on ollut joku muukin vastuussa. Ladyt olivat tärkeänä taustavoimana alkuaikojen monissa juhlissa omien lastenjuhliensa ja muiden tapahtumien lisäksi. Lisäksi ladyt kokosivat pientä jäsenmaksua. Tileillä oli jatkuvasti varoja 500 1000 mk. Klubin täyttäessä 10 vuotta keväällä 1967 ladyt hankkivat sille lipun, joka luovutettiin juhlassa 11.3.1967 kaupungintalon juhlasalissa. Lion Olavi Kumpulainen kirjoitti osuvasti ja yhä paikkansapitävästi 20- vuotishistoriikkiin: Kun lippu on niiden aatteiden vertauskuva, jonka ympärille lippukunta on kokoontunut, on mieltä lämmittävää aina muistaa, että ladymme ovat antaneet kannettavaksemme lions-aatetta symboloivan lipun 'Me palvelemme'. Ladyjen toiminta hiljeni vähitellen 1970-luvun lopulla ja muutamat presidentit asettivatkin yhdeksi tavoitteekseen ladytoiminnan virkistämisen. Halukkaita vetäjiä ei oikein ollut, ennen kuin klubi aloitti VKK 1987 valmistelut. Siltä saralta löytyi monenlaista tehtävää ja lady-tilaisuudessa kauppaoppilaitoksen juhlasalissa toimikuntaa vetänyt lady Kaarina Pänkälä palkittiinkin lions-ansiotähdellä. Klubin ja ladyjen yhteinen kummipoika Tereho loi sitten selvän toiminnan tarpeen moneksi (16) vuodeksi ja yhdessä lionien kanssa ladyt tekivät monenlaisia tempauksia sen lisäksi, mitä he tekivät omissa nimissään. Vuositavoite oli parintuhannen markan hankkiminen. Kulloisenkin presidentin ladyn apuna jatkuvuutta edustivat ladyt Pänkälä ja Kaisa Suomela, joille klubi hankki kiitoksena MJF-jäsenyyden 1994. Heitä numeroikseen tulivat 1509 ja 1526 ja heitä ennen tällaisen tunnustuksen oli Suomessa saanut vain 64 ladyä. Suurkeräykset ja suuret kokoukset ovat työllistäneet joka kerta myös ladyt osaltaan tavoitteiden saavuttamiseksi, viimeisenä liiton kokous 2006. Ladyt ovat edelleenkin halunneet pysyä vain taustavoimana ja toimia vapaaehtoisesti silloin, kun tarvetta ilmenee. Naisten muodostamiin lionsklubeihin on lähtenyt mukaan heistä vain muutama. Ladyt jos ketkä tekevät edelleen tärkeää, mutta näkymätöntä palvelutyötä. - 19 -

Klubi ja ladyt rahoittivat Tereho-pojan kasvatuksen ja koulutuksen yhteensä 16 vuotta. Tässä hänestä kuva pian kummipojaksi ottamisen jälkeen. Hänet kasvatettiin Bangladeshissa Raatikaisen lastenkodissa, jossa lady Kaisa Suomela kävi häntä tapaamassa. KOLMANNEN TORSTAIN PORUKKA Klubi on alusta lähtien kokoontunut kuukauden kolmantena torstaina. Joskus päivää on moitittu ja esitetty jotakin toista, mutta muutosta ei ole tullut. On todettu, että kaikki illat ovat hyviä tai huonoja, miten katsoo. Seinäjoen Klubi oli kokoontumispaikkana vuoteen 1971 eli sen purkamiseen asti. Kino-hotelli ja Seurahuone huomattiin liian pieniksi ja Cumulus liian isoksi. Kun Sorsanpesä valmistui, klubi muutti sinne 1972. Tätä aikaa kesti 1980-luvun puoliväliin ja taas pari vuotta 2003 2004. Sorsanpesän vaikeudet hätistivät 1987 ja uudelleen 2004 klubin jälleen keskustaan. Ravintola Krisnasta siirryttiin 1988 Kantakrouviin, joka sitten muuttui City Hotelliksi. Sorsanpesältä palattiin Ravintola Krouviin 2005 06 ja jälleen ollaan City Hotellissa. Sopivia kokoustiloja on tarjolla yhä niukemmin. Klubin 50-vuotisjuhlat pidettiin ravintola Almassa eli entisöidyssä ja uudistetussa Rautatieläisten talossa. - 20 -