Kohdeaseman kuvaus: Lahti hoitoluokka 1B PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 30.7.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Lahti 2. Luokitus Liikenneluokka 1 Ympäristöluokka B 3. Kunta Lahti 4. Rataosa Riihimäki Kouvola, Lahti Heinola, Lahti Loviisa 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat VR yhtymä Oy
Lahti Hoitoluokka 1B KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä Asema sijaitsee keskustan laidalla asutuksen, palvelujen ja muiden liikenneyhteyksien lähellä. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Kerhotalon piha-alue on kaunista puistoa, jossa on todella vanhoja ja kookkaita puita. Alue on melko siisti ja hyvin hoidettu. Kokonsa puolesta puut ovat maisemallisesti merkittäviä. Muutama suuri jalava on melko huonokuntoisen näköinen. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapuisto (kerhotalon piha-alue) Tekniset alueet (ei inventoitu)
12. Kasvillisuus Asemapuisto: mm. jalava, tammi, lehtikuusi, koivu, omenapuu 13. Pinnoitteet ja rakenteet 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet 15. Muuta Rautatiemuseon arkistossa 9 suunnitelmaa Lahden asema-alueesta vuodelta 1957 (K. Jokela) ja yksi suunnitelma vuodelta 1986 (A. Hyyrynen, kerhotalon puisto) 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Kuvat, Lahti 1. Kerhotalo 2. Asemapuistoa (kerhotalon piha-aluetta) 3. Puistossa on vanhoja ja kookkaita puita
Lahti, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Lappeenranta hoitoluokka 1B PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 4.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Lappeenranta 2. Luokitus Liikenneluokka 1 Ympäristöluokka B 3. Kunta Lappeenranta 4. Rataosa Kouvola - Parikkala 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö VR:n Kouvolan kiinteistötoimi 8. Alueen muut omistajat Kapiteeli Oy, Lappeenrannan kaupunki?
Lappeenranta Hoitoluokka 1B KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä Sijaitsee linja-autoaseman yhteydessä. Asema toimii ns. matkakeskuksena. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Viheralueet melko hoidetun näköisiä. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha (vain laiturialue) Asuinalue 12. Kasvillisuus Asemapiha: poppelirivi, lehmusrivi (näyttävät hyväkuntoisilta) Asuinalue: 13. Pinnoitteet ja rakenteet Asemapiha ja laiturialueet asfalttia.
14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet Käynti 4.6.2001 oli todella pikainen, joten alue vaatii tarkempaa tarkastelua. 15. Muuta Rautatiemuseon arkistossa 8 suunnitelmaa: asema-alue (K. Jokela 1957); asema, liikenteen järjestely (P. Kontkanen 1978); vanha-asema (K. Jokela 1957 ja P. Kontkanen 1978); Ap. piha Lr (S. Salonen 1952); Ap:n piha (K. Jokela 1954); Ap. puutarha (K. Jokela 1957); kivitalo (K. Jokela 1957) 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Lappeenranta, kuvat 1. Aseman edusta 2. Poppelirivi 3. Lehmusrivi 4. Asuinaluetta
Lappeenranta, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Lappila hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 30.7.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Lappila 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A ( henkilöliikennettä, juna pysähtyy pari kertaa päivässä) 3. Kunta Kärkölä 4. Rataosa Riihimäki - Lahti 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
9. Kohteen sijainti ympäristössä Lappila Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS Liikennepaikka sijaitsee asuinalueen läheisyydessä. Parakkimainen asemarakennus (ei asemakäytössä) sijaitsee hieman erillään laitureista. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Liikennepaikalla ei ole puistoistutuksia. Asemarakennuksen ympäristö on lähinnä ruohottunutta hiekkaaluetta jolla kasvaa muutamia koivuja (kuvat 1 ja 2). Laiturialueet ovat rikkaruohottuneet (kuva 3 ). 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Hoidetaan teknisten alueiden tai metsäalueiden ohjeiden mukaisesti: Pahimmat rikkaruohot ja vesakot poistetaan mekaanisesti vähintään kerran kesässä. 12. Kasvillisuus Ei istutettuja viheralueita. Enimmäkseen koivuja ja muita luonnostaan levinneitä puunvesoja. 13. Pinnoitteet ja rakenteet 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Kuvat, Lappila 1. 2. 3.
Lappila, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Lapua hoitoluokka 2C PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 23.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Lapua 2. Luokitus: Liikenneluokka 2 Ympäristöluokka C 3. Kunta Lapua 4. Rataosa Seinäjoki Oulu 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus rakennettu vuosina 1884 86. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
9. Kohteen sijainti ympäristössä Lapua Hoitoluokka 2C KOHTEEN KUVAUS Asema sijaitsee keskustan laidalla, asutuksen läheisyydessä, joten asema-alueella on myös kaupunkikuvallista merkitystä. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Hieman hoitamaton yleisvaikutelma. Aseman eteläpuolella on epämääräinen hiekkakenttä, josta on purettu varastorakennuksia. Laiturialueella esim. roskakorit ja pyöräteline ovat epäsiistin näköisiä (kuva 3) ja nurmikon ja hiekka-alueen rajat ovat epäselvät. Asemapuistossa ei erityisen vanhan näköistä kasvillisuutta, alkuperäiset puistoistutukset ovat ilmeisesti hävinneet ajan myötä. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha ja puisto Kuormausalueet tms.
12. Kasvillisuus Mm. sembramäntyjä, kuusia, hopeakuusia, koivuja, orapihlaja-aitaa, pensashanhikkia, ruusuja. 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laituri- ja pysäköintialueet hiekkaa. Kalusteet rumia ja huonokuntoisia. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet 15. Muuta 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Lapua, kuvat 1. 2. 3. 4.
Lapua, kartta
Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Loimaa hoitoluokka 2C PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 13.6. 2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Loimaa 2. Luokitus Liikenneluokka 2 Ympäristöluokka C 3. Kunta Loimaa 4. Rataosa Turku - Toijala 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus on rakennettu vuosina 1875 76. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
Loimaa Hoitoluokka 2C KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha ja puisto Asuinalueet Tekniset alueet Muu alue 12. Kasvillisuus 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laiturialueet asfalttia. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Loimaa, kuvat 1. Aseman ympärillä on matalia pensasistutuksia. 2. Vanhaa asemapuistoa 3. Pysäköintialueen reunoilla kasvaa rikkaruohoja. 4. Asuinaluetta
Loimaa, kartta
Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Luumäki hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 4.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Luumäki 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A 3. Kunta Luumäki 4. Rataosa Kouvola Vainikkala, Kouvola Lappeenranta 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Luumäen asemarakennuksen alkuperäinen rakennusaika ei ole selvillä. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö VR:n Kouvolan kiinteistötoimi 8. Alueen muut omistajat
Luumäki Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Huonokuntoinen, mutta kokonaisuudessaan kaunis miljöö rakennuksineen. Perinteisiä asemapuiston kasveja. Alueella hoitamaton yleisilme ja osa kasvillisuudesta huonossa kunnossa. Asemapuiston nurmikko huonossa kunnossa. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha ja -puisto Asuinalue 12. Kasvillisuus Mm. lehmuksia, koivuja, kuusia ja pihlajia. Ympyränmuotoinen, ylikasvanut orapihlaja-aita, kanukkaa, pajukkoa, kuusia 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laiturialue soraa, jolle nurmikko osittain levinnyt. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet Kasvillisuuden tarkempi kuntokartoitus
15. Muuta Rautatiemuseon arkistossa 2 suunnitelmaa: asemapuisto (K. Jokela 1957); henkilök. asunto (K. Jokela 1958) 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Luumäki, kuvat 1. Aseman edusta 2. Asemapuisto on todella huonossa kunnossa. 3. Asuinaluetta 4. Huonokuntoinen poppeli (taustalla) ja ränsistyneitä pensaita
Luumäki, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Mommila hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 30.7.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Mommila 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A ( henkilöliikennettä, juna pysähtyy pari kertaa päivässä) 3. Kunta Hausjärvi tai Kärkölä? 4. Rataosa Riihimäki - Lahti 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
9. Kohteen sijainti ympäristössä Asema sijaitsee hieman erillään muusta taajamasta. Mommila Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Melko hyväkuntoinen pieni asemapuisto ja piha-alueet. Radan toisella puolella epämääräistä joutomaata ja sorakasoja. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha ja -puisto Asuinalue (aseman takapiha) 12. Kasvillisuus Asemapuisto: Lehmuksia, joissa jonkin verran runkovesoja Pihlajia Kanukkapensaita Ruusupensaita Orapihlaja-aita Hiekkatien toisella puolella (mökin vieressä) huonokuntoinen poppeli (kuva 3). Asuinalue: Omenapuita Orapihlaja-aita, ylikasvanut 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laiturialueet ja pysäköintialue soraa. Laiturialue rikkaruohottunut.
14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet 15. Muuta Suomen Rautatiemuseon arkistossa 2 suunnitelmaa: asemapuisto (K. Jokela 1957), ja virk. as. (K. Jokela 1960) 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Mommila, kuvat 1. Pieni asemapuisto 2. Asuinalue 3. Huonokuntoinen poppeli
Mommila, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Myllykoski hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 4.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Myllykoski 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A ( jonkin verran henkilöliikennettä) 3. Kunta Anjalankoski 4. Rataosa Kouvola Kotka 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö VR:n Kouvolan kiinteistötoimi 8. Alueen muut omistajat
Myllykoski Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä Asema sijaitsee taajamassa asuinalueiden ympäröimänä. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Viheralueet suhteellisen hyvin hoidettu. Pensaat ja nurmikko paikoin huonokuntoisia. Pysäköintialueena käytetty kenttä aseman pohjoispuolella on epäsiistin näköinen. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha ja -puisto Metsäalueet Muu alue Pysäköintialueena käytetty kenttä siistittävä 12. Kasvillisuus Lajeja mm. tuija, marjakuusi, pensashanhikki, tataarivaahtera, rautatienpuu mänty, vaahtera 13. Pinnoitteet ja rakenteet Asfaltoitu piha- ja laiturialue. Asfaltti paikoin halkeillut ja epäsiistin näköinen. Nurmikon ja asfalttialueen rajat paikoin epäselvät. Roska- ja hiekoitusastiat epäsiistejä. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta Rautatiemuseon arkistossa 3 suunnitelmaa: asema-alue (K. Jokela 1957); asema-alue (K. Jokela 1967); asema-alue (P. Kontkanen 1974) 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Myllykoski, kuvat 1. Asema ja laiturialue 2. Asemapuistoa 3. Osa asemaparakin ympärillä kasvavista tuijista on huonossa kunnossa. Hiekoitus- ja roska-astiat ovat epäsiistejä. 4. Tataarivaahteroita
Myllykoski, kartta
Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Myllymäki hoitoluokka 3C PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 22.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Myllymäki 2. Luokitus Liikenneluokka 3 (jonkin verran henkilöliikennettä) Ympäristöluokka C 3. Kunta Ähtäri 4. Rataosa Seinäjoki - Haapamäki 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus rakennettu vuosina 1881 83. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat Kapiteeli Oy
Myllymäki Hoitoluokka 3C KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä Asema sijaitsee kylän liepeillä, lähellä mm. kauppa. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Rakennusten ja viheralueiden yleisilme ränsistynyt. Aseman edustan nurmikot ovat huonossa kunnossa ja rakennusten seinustoilla kasvaa puiden vesoja (kuva 3). Asemapuistossa (ei RHK:n) on komeita vanhoja puita, mutta alue hoitamaton ja huonossa kunnossa (kuva 4). Asuinalueella (ei RHK:n) on todella huonokuntoisen näköisiä puita (kuva 5). Ratapiha (raidealue) jonkin verran vesoittunut. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Kuormausalueet tms. Metsäalueet Muiden omistamat alueet: Asemapiha ja puisto (Kapiteeli Oy) Asuinalue (yksityiset)
12. Kasvillisuus Lajeja: Mm. sembramänty, serbiankuusi, kuusi, pihta, kynäjalava(?), syreeni, orapihlaja, kanukka 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laiturialue hiekkaa. Laiturialueella vihreät valaisinpylväät. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet Etenkin asemapuiston ja asuinalueen puuston kuntoa tarkkailtava. 15. Muuta Suomen Rautatiemuseon arkistossa suunnitelma asema-alueesta vuodelta 1957 ja asema-alueen korjauksesta vuodelta 1959 (K. Jokela). 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Myllymäki, kuvat 1. Aseman edusta 2. Radan toisella puolella on kuormausalueita ja vanha veturitalli. 3. Rakennukset ovat huonossa kunnossa ja niiden seinustoilla kasvaa vesoja. 4. Asemapuiston puita 5. Asuinalueen huonokuntoisia puita
Myllymäki, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Mynämäki hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 13.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Mynämäki 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A (ei henkilöliikennettä) 3. Kunta Mynämäki 4. Rataosa Turku Uusikaupunki 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
Mynämäki Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) 12. Kasvillisuus 13. Pinnoitteet ja rakenteet 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet 15. Muuta Rautatiemuseossa 2 suunnitelmaa: asemapuisto (K. Jokela 1954); Rtv:n piha (K. Jokela 1960).
16. Liitteet Valokuvat
Mynämäki, kuvat 2. 1.
Kohdeaseman kuvaus:mäntyharju hoitoluokka 2C PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 6.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Mäntyharju 2. Luokitus Liikenneluokka 2 Ympäristöluokka C 3. Kunta Mäntyharju 4. Rataosa Kouvola Pieksämäki 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus rakennettu vuosina 1887 89. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö Kiinteistönhoito Ahvenainen 8. Alueen muut omistajat Kapiteeli Oy
Mäntyharju Hoitoluokka 2C KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä Hieman keskustan ulkopuolella, järven rannalla. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Kaunis, hyvin hoidettu puistoalue. Tyypillisiä asemapuiston kasvilajeja sekä mm. saarnia ja hopeapajuja. Kesämökkikuntana liikenne ilmeisesti kohtuullisen vilkasta, ja siksi asema-alueella on tärkeä, kaupunkikuvallinen merkitys. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha ja -puisto Asuinalue
12. Kasvillisuus Asemapiha: Parkkipaikan laidalla huonokuntoinen hopeapaju (kuva 5). Asemapuisto: Tien varressa olevat saarnet osittain ränsistyneitä. Muita lajeja: hopeapaju, koivu, kuusi, jalava, tervaleppä, tuomi, siperianhernepensas, tataarivaahtera, sembramänty, vuorimänty (yksittäisiä rannassa). 13. Pinnoitteet ja rakenteet Asemapiha ja laiturialue asfalttia. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet 15. Muuta Suomen rautatiemuseon arkistossa suunnitelma asemapuistosta (K. Jokela 1957) 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Mäntyharju, kuvat 1. Asemapuistoa 2. Asuintalo 3. Asemapuistoa 4. Pysäköintialue ja asemapuistoa 5. Huonokuntoinen hopeapaju pysäköintialueen vieressä
Mäntyharju, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Nivala hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 16.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Nivala 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A 3. Kunta Nivalan kaupunki 4. Rataosa Haapajärvi Ylivieska 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat Kapiteeli Oy
Nivala Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Pieni ja melko siisti asema-alue. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha Niittyalue Muiden omistamat alueet: Asuinalue (Siirretty Kapiteeli Oy:lle) 12. Kasvillisuus Aseman itäpuolella kaunis, pieni koivikko ja niittyaluetta. Pysäköintialueen ja radan välissä tammirivi. Asuinalueelle johtavan tien varressa syreeniaidanne ja koivuja. Lisäksi mm. kanukkaa ja marjapensaita. 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laituri- ja pysäköintialue hiekkaa. Nurmi- ja hiekka-alueiden rajat epäselvät. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Nivala, kuvat 1. Koivikkoa aseman itäpuolella 2. Niittyaluetta 3. Pysäköintialue 4. Tammirivi
Nivala, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Nummela hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 13.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Nummela 2. Luokitus Liikenneluokka 3 (ei henkilöliikennettä) Ympäristöluokka A 3. Kunta Vihti 4. Rataosa Hyvinkää - Hanko 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus peräisin vuodelta 1917. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
Nummela Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) 12. Kasvillisuus
13. Pinnoitteet ja rakenteet 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet 15. Muuta Rautatiemuseossa 2 K. Jokelan piirtämää suunnitelmaa vuodelta 1960: asemapuisto ja ap:n piha 16. Liitteet Valokuvat
Nummela, kuvat
Kohdeaseman kuvaus: Oulunkylä hoitoluokka 2A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 28.5. ja 21.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Oulunkylä 2. Luokitus Liikenneluokka 2 Ympäristöluokka A Nykyisestä hajanaisuudesta ja uusista elementeistä huolimatta alueella on säilynyt myös perinteisen asemapuiston piirteitä ja kasvillisuutta, jotka ovat säilyttämisen arvoisia. 3. Kunta Helsinki 4. Rataosa Helsinki Riihimäki 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Ensimmäinen asemarakennus rakennettiin Oulunkylään vuonna 1881. Se on sittemmin siirretty. Nykyisen asemarakennuksen piirustukset on päivätty vuonna 1919. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö RTK-palvelut 8. Alueen muut omistajat
9. Kohteen sijainti ympäristössä Oulunkylä Hoitoluokka 2A KOHTEEN KUVAUS Asema-alue kuuluu kiinteästi muuhun kaupunkirakenteeseen ja ratahallintokeskuksen omistamat viheralueet yhtyvät ympäröiviin kaupungin viheralueisiin. Vanha asemarakennus ei ole enää asemakäytössä. Alun perin Oulunkylän aseman puisto on ilmeisesti ollut pitkänomainen kaistale, joka on alkanut nykyiseltä Oulunkyläntieltä ja jatkunut lehmuskujanteineen aseman pohjoispuolelle. Nykyisin alueen jakaa vanhan asemarakennuksen eteläpuolelle rakennettu alikulkutunneli. Tunnelin eteläpuolella sijaitseva alue on irronnut asemarakennuksen yhteydestä, eikä sitä enää ehkä mielletä osaksi asemapuistoa. Alueella on kuitenkin perinteisesti asemapuistoon kuulunutta kasvillisuutta, kuten sembramäntyä. Aseman pohjoispuolella sijaitseva alue lehmusriveineen liittyy edelleen kiinteästi vanhaan asemarakennukseen, ja on siten selkeämmin varsinaista asemapuistoa. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Yleisvaikutelma melko siisti. Hoidossa kuitenkin parantamisen varaa. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapuisto Asemapiha (ja alikulkutunnelin luiskat) 12. Kasvillisuus ja sen kunto Asemapuisto: Lehmusten varjossa kasvava nurmikko on harvaa ja siinä on kasvuttomia laikkuja. (kuva 1). Lehmuksissa on runsaasti runkovesoja. Orapihlaja-aita on ylikasvanut. Nurmikon ja käytävien rajat ovat paikoin epäselvät. Tunnelin eteläpuolella oleva alue, jolla mm. rautatienpuita ja norjanangervoa, on täysin rikkaruohottunut (kuva 2). Poppelit vaikuttavat melko vanhoilta ja niiden kunto tulee selvittää (kuva 4). Asemapiha: Luiskan seppelvarvut (ja muutkin pensaat) ovat vanhoja ja ränsistyneitä. Alueen kasvilajeja: Puut: puistolehmus, koivu, omenapuu, rautatienomenapuu, saarni, tammi, sembramänty, vaahtera, tervaleppä. ruotsinpihlaja, palsamipoppeli, tuija Pensaat: mm. syreeni, norjanangervo, marja-aronia, seppelvarpu, tuivio,
13. Pinnoitteet ja rakenteet 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet - Aseman nurkalla kasvavan tuijan kuntoselvitys (kuva 3) - Poppelien kuntoselvitys - Mahdollisesti aseman torin puoleisen edustan uudelleen suunnittelu (kuva5) 15. Muuta Rautatiemuseon arkistossa suunnitelma asemapuistosta (P. Vierikko 1957). 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Kuvat, Oulunkylä 1. Asemapuiston nurmikko on harvaa ja siinä on kasvuttomia laikkuja. 2. Alikulkutunnelin eteläpuolella oleva alue on pahasti rikkaruohottunut. 3. Vanhan asemarakennuksen nurkalla kasvava tuija vaikuttaa huonokuntoiselta. 4. Suurten poppelien kunto tulee selvittää. 5. Vanhan aseman torin puoleinen edusta on epämääräisen näköinen.
Kartta, Oulunkylä Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Petäjävesi hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 14.6.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Petäjävesi 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A (ei henkilöliikennettä) 3. Kunta Petäjävesi 4. Rataosa Haapamäki Jyväskylä 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus rakennettu vuosina 1895 97. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
Petäjävesi Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Todella ränsistyneet viheralueet. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) 12. Kasvillisuus 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laiturialue hiekkaa. Aseman edustalla muutama puupenkki. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta Rautatiemuseon arkistossa suunnitelma asemapuistosta vuodelta 1956 (piirtäjä N. M.). 16. Liitteet Valokuvat
Petäjävesi, kuvat 1. Asemarakennus 2. Puistoa 3. Ylikasvanutta orapihlaja-aitaa
Kohdeaseman kuvaus: Pihtipudas hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 15.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Pihtipudas 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A (ei henkilöliikennettä) 3. Kunta Pihtipudas 4. Rataosa Jyväskylä Haapajärvi 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat Kapiteeli Oy
Pihtipudas Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS 9. Kohteen sijainti ympäristössä 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Asuinalue hyvin hoidettu. Laiturialue rikkaruohottunut. Aseman eteläpuolella kaunis, hoidetun näköinen koivikko (kuva 2). 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha Metsäalueet (koivikko) Kuormausalue tms. 12. Kasvillisuus Mm. lehmuksia, orapihlaja-aitaa, syreenejä (huonokuntoisia), pihlajia, vaahteroita, kuusia 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laituri- ja pysäköintialue hiekkaa. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Pihtipudas, kuvat 1. Asemarakennus ja ruohottunut laiturialue 2. Koivikko 3. Viheraluetta aseman takana 4. Kuusia asemapihalla
Pihtipudas, kartta
Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Pyhäsalmi hoitoluokka 3A PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 16.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Pyhäsalmi 2. Luokitus Liikenneluokka 3 Ympäristöluokka A 3. Kunta Pyhäsalmi 4. Rataosa Haapajärvi Iisalmi 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat
9. Kohteen sijainti ympäristössä Pyhäsalmi Hoitoluokka 3A KOHTEEN KUVAUS Kaupungin laidalla asuintalojen ja muiden palvelujen lähellä. 10. Kohteen yleisvaikutelma, kunto ja häiriöt/uhat Aseman ympäristö ja laiturialueet melko siistit. Aseman yhteydessä myös laajahko asuinalue, joka ei kuulu RHK:lle. 11. Osa-alueet (RHK:n alueet) Asemapiha 12. Kasvillisuus Aseman vieressä mm. vanhoja sembramäntyjä ja koivuja. Aseman takaa asuinalueelle johtaa vanha, kaunis koivukujanne. Asuinalueella myös esim. tammea. 13. Pinnoitteet ja rakenteet Laituri- ja pysäköintialue asfalttia. 14. Vaadittavat tarkemmat selvitykset tai toimenpiteet
15. Muuta 16. Liitteet Valokuvat Pohjakartta ja osa-alueiden rajaus
Pyhäsalmi, kuvat 1. Puistoa 2. Puistoa 3. Asuinaluetta 4. Koivukujanne
Pyhäsalmi, kartta Merkkien selitykset Asemapiha ja asemapuisto (sekä laituri- ja pysäköintialueet) Asuinalueet Metsäalueet Niittyalueet Tekniset alueet (varikko-, konepaja-, veturitalli-, laitetilaja kuormausalueet) Muut alueet Asemarakennus tai muu merkittävä rakennus, kuten veturitalli
Kohdeaseman kuvaus: Pännäinen hoitoluokka 2C PERUSTIEDOT Kenttäkäynnin ajankohta 23.8.2001 Inventoija ja päivämäärä RHK / Paula Hurme 26.9.2001 1. Liikennepaikka Pännäinen 2. Luokitus Liikenneluokka 2 Ympäristöluokka C 3. Kunta Pedersöre 4. Rataosa Seinäjoki Oulu 5. Kohdeaseman perustamisajankohta ja tärkeimmät muutokset Asemarakennus rakennettu vuosina 1885 86. 6. Kaavatilanne 7. Ratahallintokeskuksen alueiden kunnossapidosta vastaava huoltoyhtiö 8. Alueen muut omistajat