LUOTETTAVA KUMPPANI VAATIVIINKIN PROJEKTEIHIN! EDUSKUNTATALO
TORNI-HOTELLI, Tampere HISTORIA Sisärakennustekniikka SRT Oy on toiminut vastuullisesti ja yhtäjaksoisesti vuodesta 1989. Toiminnan kulmakiviä ovat olleet asiakaslähtöinen ja osallistuva johtamistapa, sekä laadukas työn jälki. SRT työllistää tällä hetkellä vakituisesti yli 50 sisäkattoalan ammattilaista suoraan ja laajan alihankkijaverkoston kautta. VAHVA JA LUOTETTAVA KUMPPANI Sisärakennustekniikka SRT Oy on vahva kumppani. Olemme Tilaajavastuun Luotettava Kumppani, meille on myönnetty RALA-sertifikaatti, omaamme AAA-luottoluokituksen sekä Suomen Vahvimmat sertifikaatin. TOIMIMME ETELÄ- SUOMEN ALUEELLA Pääkonttorimme sijaitsee Vantaan Tikkurilassa ja Pääkaupunkiseutu onkin vahvaa toimialuettamme. Valkeakoskella sijaitseva aluepisteemme tarjoaa hyvät toimintamahdollisuudet myös Pirkanmaalle, sekä Lahden ja Hämeenlinnan talousalueille. LAAJA VALIKOIMA Palveluvalikoimaamme kuuluvat pääasiassa erilaisten alakattojen, väliseinien ja akustiikkaverhoilujen asennustyöt teollisuus-, liike- ja toimitila-, sekä asuntosektorille.
VALTUUTETTU ROCKFON MONO ASENTAJA SRT Oy toimii jatkossa myös valtuutettuna Rockfon Mono asentajana. Erikoiskoulutetut asentajat vastaavat asennustöistä. Rockfon Mono on ruiskutettava nykyaikainen akustointijärjestelmä, joka mahdollistaa yhtäjaksoisen saumattoman lopputuloksen ilman minkäänlaisia liitoskohtia tai rei ityksiä. KPMG-TALO, Helsinki HANKEKEHITYSTYÖ JA SUUNNITTELUNOHJAUS Asiakaslähtöisen toiminnan kehittäminen antaa asiakkaillemme myös kokonaisvaltaista palvelua. Rakentajien kumppanuuksien kautta isoihin projekteihin mukaan tulleet hankekehitystyö ja suunnittelunohjaus soveltuvat loistavasti SRT:n joustavaan toimintamalliin. NOPEET LÄHDÖT SRT on lanseerannut toimintaansa myös NOPEET LÄHDÖT -palvelun. Palvelulla on tarkoitus vastata lisääntyneeseen tarpeeseen nopeille sisäkatto toimituksille. Palvelua varten varustetussa autossa on mukana tarvittava kalusto kuhunkin asennuskeikkaan. Autoja on käytössämme 2 kpl. Toinen auto Pääkaupunkiseudulla ja toinen Pirkanmaalla.
AALTO-YLIOPISTO, Helsinki PÄÄKAUPUNKISEUTU Pääkaupunkiseudulla olemme vahva toimija jo usean vuosikymmenen ajan. Menestyksekäs ja pitkä yhteistyö alueella toimivien rakennusyhtiöiden ja rakennuttajien kanssa on luonut kestäviä ja pitkäaikaisia kumppanuuksia. Tälläkin hetkellä on menossa useita isoja ja vaativia projekteja joissa ammattitaitoamme hyödynnetään. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikka Eduskuntatalon peruskorjaus, Aaltoyliopiston kirjasto ja Fazer visiting ja meeting centerin uudisrakennus. Pääkaupunkiseudun osalta työpäällikkö Niko Oinonen ottaa jatkossa kokonaisvastuun alueen tuotannostamme. Neilikkatie 5, 01300 Vantaa Puh: 09-838 6500 e-mail: etunimi.sukunimi@sisarakennustekniikka-srt.fi
TEITÄ PALVELEVAT HALLINTO KALASATAMAN KUMMELI, Helsinki Pauli Telinkangas toim.joht. GSM 045-652 5820 Anne PIRINEN taloushallinto puh: 09-838 6500 TUOTANTO / PÄÄKAUPUNKISEUTU Niko Oinonen työpäällikkö GSM 044-745 9042 tarjouslaskenta, projektinjohto AKI URSIN työnjohtaja GSM 040-586 7879 Andres SOMELAR työnjohtaja GSM PAULI MURTONEN työnjohtaja GSM 0400-420 938
STOCKMANN, Tampere PIRKANMAA Pirkanmaan talousalue on ollut toinen tärkeä alueemme jo pitkään. Jatkuvasti kasvava kysyntä luokin nyt erittäin suurta painetta voimakkaaseen panostamiseen alueelle. Pirkanmaata kehitetään tulevina vuosina paljon ja haluamme olla osaltamme mukana rakentamassa kasvavaa talousaluetta. SRT:n osalta Miika Vaasio ottaa työpäällikkönä Pirkanmaan haltuunsa ja alamme luoda alueelle toista palvelukeskustamme. Pirkanmaan palvelukeskuksemme Valkeakoskella tulee hoitamaan myös Lahden ja Hämeenlinnan talousalueiden tarpeita. Näilläkin alueilla olemme jo nyt olleet aktiivisesti mukana, mutta uusi järjestelymme antaa lisämahdollisuuksia myös näiden alueiden toiminnan kehittämiselle. Apiankatu 1, 37600 Valkeakoski Puh: 09-838 6500 e-mail: etunimi.sukunimi@sisarakennustekniikka-srt.fi
TEITÄ PALVELEVAT HALLINTO SUORAMAN KOULU, Kangasala Pauli Telinkangas toim.joht. GSM 045-652 5820 Anne PIRINEN taloushallinto puh: 09-838 6500 TUOTANTO / PIRKANMAA MIIKA VAASIO työpäällikkö GSM 040-451 0071 tarjouslaskenta, projektinjohto
ETELÄRANTA 10, Helsinki Vaativatkin lopputulokset, pitkällä kokemuksella ja vahvalla osaamisella! Sisärakennustekniikka SRT Oy