FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä, mikä voi näkyä avustuksissa jatkossa. Kuluvan vuoden leirille Mynämäellä on ilmoittautunut yli 1 000 osallistujaa. Muiden pelastusliittojen kanssa on kartoitettu yhteistyömahdollisuuksia. Tavoitteena on varautua mahdollisiin tulevaisuuden rakennemuutoksiin taloudellisten realiteettien sanelemana. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön johto on uudistunut ja heidän kanssaan käydään myös keskusteluja. 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri Puheenjohtaja: Kai Vainio Sihteeri: Antti Ali-Raatikainen 3. Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa 1. Kalle Lehtonen 2. Timo Hiironen 4. Valitaan kaksi ääntenlaskijaa 1. Kalle Lehtonen 2. Timo Hiironen
FI- 2/5 5. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Liiton sääntöjen 10 :n mukaan kokouskutsu, esityslista ja kokouksen muu materiaali on lähetettävä jäsenille kirjeitse tai sähköpostilla vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Asiat, jotka jäsenet haluavat kevätkokouksessa käsiteltäväksi, on ilmoitettava kirjallisesti hallitukselle helmikuun loppuun mennessä. Kevätkokouskutsu materiaaleineen lähetettiin 27.3. Jäsenistöltä ei ole tullut kevätkokoukselle muita käsiteltäviä asioita. Valtakirjojen tarkastuksen perusteella, joka alkoi kello 11:30 ja päättyi klo 12:00, on kokouksen osanottajamäärä 26. Äänivaltaisia edustajia kokouksessa on 18 ja puhevaltaisia edustajia 8. Todetaan kokous laillisesti kokoon kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. 6. Käsitellään hallituksen laatima edellisen kalenterivuoden vuosikertomus Vuoden 2014 vuosikertomus on toimitettu jäsenistölle kokouskutsun yhteydessä ja lisäksi se esitellään kokousedustajille. Hallitus on kokouksessaan 10.3.2015 Huittisissa hyväksynyt vuoden 2014 vuosikertomuksen ja esittää sitä liiton kevätkokouksen hyväksyttäväksi.
FI- 3/5 7. Käsitellään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös sekä tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot Pelastusliiton tilinpäätös vuodelta 2014 on luettavissa toimintakertomuksesta kohdasta 7, ja lisäksi tilinpäätös sekä tilin- ja toiminnantarkastuskertomus esitellään kokousedustajille. Hallitus esittää, että kevätkokous hyväksyy edellisen kalenterivuoden tilinpäätöksen ja tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot esitetyssä muodossa. 8. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta Tilikauden tulos on 53 463,38 euroa ylijäämäinen (vuosi 2013: -20 675,60 euroa) ja taseen loppusumma on 189 462,11euroa (vuosi 2013: 148 597,93 euroa). Rolf Andersson rahastosta ei tilikauden aikana myönnetty avustuksia. Rahaston taseen loppusumma on 11 119,96 euroa (2013: 11 119,96 e). Hallitus on 10.3.2015 hyväksynyt tilinpäätöksen ja allekirjoittanut sen. Päätösesitys Hallitus esittää vuoden 2014 tilinpäätöksen vahvistamista kevätkokoukselle. Samalla hallitus on päättänyt esittää kevätkokoukselle vuoden 2014 ylijäämän 53 463,38 euroa liittämistä taseen omaan pääomaan. Hallitus esittää myös Rolf Anderssonin muistorahaston tilinpäätöksen vahvistamista kevätkokoukselle.
FI- 4/5 9. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä Edellä käsitellyn perusteella kokous päättää myöntää vastuuvapauden liiton hallitukselle ja toiminnanjohtajalle vuoden 2014 tileistä. 10. Päätetään varsinaisten jäsenten jäsenmaksujen ja kannatusjäsenmaksujen suuruus seuraavaksi vuodeksi 2016 Pelastusliiton jäsenmaksut ovat olleet vuonna 2015 seuraavat: Yhdistys- ja kannattajajäsenet: 85 euroa Yritysjäsenet (henkilöstön määrän mukaan): alle 250 170 euroa yli 250 340 euroa Hallitus esittää, että kevätkokous päättää jäsenmaksut samansuuruisina myös vuodelle 2016. 11. Päätetään muista kokouskutsussa mainituista asioista o Satakunnan Pelastuslaitoksen sekä Varsinais-Suomen Aluepelastuslaitoksen yhteistyösopimusmaksut v. 2016 Hallitus hyväksyi kokouksessaan 10.3.2015 Satakunnan sekä Varsinais- Suomen Pelastuslaitosten yhteistyösopimusmaksut vuodelle 2016
FI- 5/5 esitettäväksi kevätkokoukselle: Varsinais-Suomen Pelastuslaitoksen ja Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton välisen yhteistyösopimuksen maksu vuodelle 2015 on 44 668 euroa (2013 44 668 e). Summa on indeksiin sidottu, ja vuoden 2016 maksu riippuu indeksikehityksestä, mutta se on vähintään 44 668 euroa. Satakunnan Pelastuslaitoksen yhteistyösopimusmaksu on 25 000 euroa/v. Hallitus esittää kevätkokoukselle palvelunhankintasopimusmaksuja vuodelle 2016 edellä esitetyn mukaan. 12. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 13:30. Vakuudeksi. 2015. 2015 puheenjohtaja sihteeri. 2015. 2015 pöytäkirjantarkastaja Kalle Lehtonen pöytäkirjantarkastaja Timo Hiironen