KIRJALLINEN KYSYMYS 39/2009 vp Oikeus turvalliseen asuinympäristöön Eduskunnan puhemiehelle Susien ja muiden suurpetojen vierailut pihapiirissä aiheuttavat vakavia pelkotiloja maaseudun asukkaissa. Nykyinen käytäntö ei anna perustuslain mukaista oikeutta turvalliseen elämään. Susi on levinnyt lähelle asutustaajamia, joissa ne verottavat koti- ja hyötyeläimiä. Tämä ei voi olla sallittua. Vastuunsa tuntevat kunnat järjestävät koulukuljetuksen minimoidakseen susista aiheutuvan vaaran. Tämä ei kuitenkaan ratkaise olemassa olevaa perusongelmaa: lapsihan elää myös kouluajan ulkopuolella. Lapsella tulisi olla oikeus turvallisuuteen myös omassa pihapiirissään ja asuinympäristössään. Tämä toteutuisi, kun luotaisiin turvallinen ympäristö poistamalla ympäristössä olevat vaaratekijät. Miten päättäjät aikovat huolehtia siitä, että kansalaiset tuntisivat asuinympäristönsä turvalliseksi? Lasten turvallisuuden pitäisi olla yhteiskunnassamme perusarvo. Tätä turvallisuudentunnetta ei suurpetovaaran vuoksi valitettavasti voi tuntea tämän päivän toimissamme. Pitääkö tulla ihmisuhri, ennen kuin heräämme vallitsevaan käytäntöön? Kun lailla suojattu peto raatelee kotieläimiä ja herättää pelkoa lapsissa, kansalaiset eivät tunne oikeudenmukaisuutta. Kansalaisten keskuudessa kannetaan syvää huolta lapsista ja rakkaista lemmikkieläimistä. Pihapiirissä sekä karja-aitauksien ja kouluteiden lähistöllä oleskelevat sudet on lopetettava välittömästi turvallisuussyistä. EU:n luontodirektiivi ei ole soveltuva Lounais-Suomen oloihin. Voiko olla mahdollista, että direktiivi estää itsenäistä maata huolehtimasta omien kansalaistensa turvallisuudesta? Suomen perustuslain ihmisille suoman oikeuden tulee tapahtua, jotta voimme suojella lapsiamme, kotieläimiämme, omaisuuttamme ja elinkeinoamme. Suurpetokannat ovat muodostuneet kestämättömäksi ongelmaksi myös riistaeläimille: Keski- Suomessa esimerkiksi ilvekset ovat vakava haitta peurankaatojen kehittymiselle. Talviaikaan karhut eivät ole pääsääntöisesti vaarana, kuten sudet, ilvekset ja ahmat ovat. Petojen vaistonvaraiset pelot ihmisiä ja ihmisasumuksia sekä rakennettua maisemaa kohtaan ovat katoamassa liian vähäisen metsästyksen vuoksi. Koska metsästys on liian vähäistä, ovat myös suurpetojen metsästäjät vähenemässä ja erityisosaamista vaativat metsästystaidot katoamassa. Metsästäjät kokevat suurta turhautumista, kun metsästyslupia myönnetään byrokraattisesti ja aivan liian rajoitetusti ja niukasti. Pettymys on suuri, jos metsästyslupaa ei myönnetä ollenkaan. Yksikään anomus suurpedon tai petojen metsästämiseksi ei ole ollut aiheeton. Kyse on poikkeuksetta perustelluista ja harkituista hakemuksista. Kaikkien vaaratilanteiden sekä normaalia elämää ja elinkeinoja haittaavien tosiasioiden ohella suurpedot ovat myös varsin suuri kustannustekijä suomalaisille veronmaksajille, ihmisille ja elinkeinolle. Oikeutettu on kysymys siitä, korvaako EU nämä taloudelliset kustannukset, joita sen direktiivi Suomelle sekä suomalaisille ja kunnille aiheuttaa. Suurpetovahinkokorvaukset Versio 2.0
tulevat ilmeisesti maksettaviksi yksin suomalaisten veronmaksajien toimesta, ja siltikin on kyse vain todettujen tuotantoeläimiin tai poroihin kohdistuneiden vahinkojen osittaisesta korvaamisesta. Henkiset vahingot ja menetykset jäävät korvaamatta. Suurpetojen rajoittama normaalielämän ja elinkeinonharjoittamisen menetys jää täysin korvaamatta. Suurpetovaaran aiheuttama koulukyytien lisäys on kuntien talouden lisärasitus. Monissa tapauksissa kunnat eivät voi osoittaa vanhempien pyytämiä koulukyytejä, jolloin vanhemmat joutuvat itse huolehtimaan lastensa koulukyydeistä suurpetovaaran vuoksi. Suurpetojen metsästäjät kokevat nöyryyttäväksi ongelmaksi käsittämättömän byrokratian ja rajoitukset sekä hitauden metsästyslupien myöntämiskäytännöissä. Nämä seikat vahingoittavat metsästystä. Asuinpiirissä havaittu suurpeto olisi järkevintä ja mielekkäintä metsästää, ja metsästyksestä ja aseiden käsittelystä yleensä annettujen lakien mukaan välittömästi ja jälkikäteen tehtävän ilmoituksen asioista tulisi olla riittävä. Nyt kaikissa tilanteissa aikaa kuluu viikkokausia ja enemmänkin lupa-anomusten käsittelyyn, ja vastaus on aivan liian usein kielteinen. Esimerkiksi suurpetojen, kuten susien, metsästystä vaikeuttaa se, että luvat ovat alueellisesti ja ajallisesti rajattuja. Kun luvat tulevat myönteisissäkin tapauksissa viikkokausia myöhässä, ovat haitat jatkuneet ja pedot mahdollisesti siirtyneet alueille, joilla ei ole metsästyslupia. Niin kuntarajat kuin ajalliset rajoituksetkin ovat soveltumattomia näihin tarkoituksiin. Turvallisuuden palauttamiseksi on suurpetojen metsästyksen oltava välitöntä, nopeasti toteutettavaa ja riittävän tehokasta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen vaarallisiksi koettujen suurpetojen metsästystä välittömästi turvallisuuden palauttamiseksi, jolloin ilmoitus kaadosta riittää, sekä nopeuttaakseen kaatolupien myöntämistä ja poistaakseen aluerajoitusten metsästystä vaikeuttavia tekijöitä sekä saattaakseen EU:n korvaamaan täydellisesti ne kulut, joita sen suurpetodirektiivit Suomelle aiheuttavat? Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2009 Lauri Oinonen /kesk 2
Ministerin vastaus KK 39/2009 vp Lauri Oinonen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Lauri Oinosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 39/2009 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä lisätäkseen vaarallisiksi koettujen suurpetojen metsästystä välittömästi turvallisuuden palauttamiseksi, jolloin ilmoitus kaadosta riittää, sekä nopeuttaakseen kaatolupien myöntämistä ja poistaakseen aluerajoitusten metsästystä vaikeuttavia tekijöitä sekä saattaakseen EU:n korvaamaan täydellisesti ne kulut, joita sen suurpetodirektiivit Suomelle aiheuttavat? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: EU:n luontodirektiivi 92/43/ETY luokittelee suden poronhoitoalueen ulkopuolella sekä karhun ja ilveksen koko maassa liitteen IV mukaisiksi yhteisön tärkeänä pitämiksi lajeiksi, mikä edellyttää niiden tiukkaa suojelua. Suojelusta voidaan poiketa ainoastaan erityisen merkittävistä syistä tarkkoja kriteerejä noudattaen, mikäli muuta tyydyttävää ratkaisua ei ole ja poikkeus ei haittaa kannan suotuisan suojelutason säilyttämistä. Suomi sai jäsenyysneuvotteluissa poikkeuksen suden osalta poronhoitoalueelle, mikä mahdollistaa tiukkaa suojelua väljemmän menettelyn (liite V) ja lähtökohtaisesti kansallisen päätöksenteon suden metsästämisestä poronhoitoalueella. Hallitus on hallitusohjelman mukaisesti lisännyt joustavuutta suurpetopolitiikkaan. Hallitus on 10 päivänä heinäkuuta 2008 antamallaan asetuksella (489/2008) nopeuttaakseen päätöksentekoa muuttanut metsästysasetusta niin, että riistanhoitopiirit voivat myöntää toimialueellaan pyyntiluvan erityisen merkittävien vahinkojen uhkaa tai uhkaa turvallisuudelle aiheuttavan suden, karhun ja ilveksen tappamiseksi myös rauhoitusaikana. Metsästyslainsäädäntömme mahdollistaa siis suden, karhun ja ilveksen rauhoituksesta poikkeamisen esimerkiksi tilanteissa, joissa ihmisten koskemattomuus tai turvallisuus on vaarantunut tai omaisuudelle on aiheutumassa erityisen merkittävä vahinko. Vaarantuminen on kuitenkin aina yksilöitävä ja osoitettava tapauskohtaisesti, sillä suurpedon liikkuminen alueella ei automaattisesti tarkoita sitä, että esimerkiksi turvallisuus olisi konkreettisesti vaarantunut tavalla, joka edellyttää viranomaisen toimenpiteitä. Vastaava suurpedon rauhoituksesta poikkeaminen on mahdollista myös poliisilain (493/1995) 25 :ssä mainituissa tapauksissa sekä jokaisella rikoslain 4 luvun 5 :ssä (515/2003) tarkoitetussa pakkotilassa. Näitä menettelyjä on myös käytetty joissakin kiireellisissä tapauksissa. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa riistanhoitopiirien pyyntilupien harkintaa ja päätösmenettelyä pysyvällä hallinnollisella määräyksellä, joka sitoo riistanhoitopiirejä. Tässä määräyksessä edellytetään metsästysasetuksen 28 :n sekä luontodirektiivin 16 artiklan edellyttämällä tavalla selvittämään, onko käsittelyn alla olevassa tapauksessa olemassa muuta tyydyttävää ratkaisua, esimerkiksi karkottaminen tai sähköaita. Edelleen määräyksessä todetaan, että riistanhoitopiirit eivät saa myöntää pyyntilupaa karhun, suden tai ilveksen tappamiseksi, mikäli tappamiselle on olemassa muu tyydyttävä ratkaisu. Riistanhoitopiirin myöntämässä pyyntiluvassa pyyn- 3
Ministerin vastaus tialueen ja -ajan rajaaminen on tarpeen, jotta varmistetaan luontodirektiivin edellyttämällä tavalla metsästyksen kohdistuminen oikein nimenomaan vahinkoa tai vaaraa aiheuttavaan petoyksilöön. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa vuosittaisella määräyksellään riistanhoitopiirejä sitovat suden, karhun ja ilveksen suurimmat sallitut saalismäärät. Määräyksellä varmistetaan, että suojelusta poikkeaminen ei haittaa suurpetokantojen suotuisan suojelutason säilyttämistä. Ministeriön määräyksen suurimmat sallitut saalismäärät perustuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) petoyhdyshenkilöiden toimittamien petohavaintojen pohjalta tekemiin arvioihin kantojen koosta ja kantojen kestävän verotuksen määrästä sekä kansallisten suurpetokantojen hoitosuunnitelmien linjauksiin. Maa- ja metsätalousministeriö seuraa jatkuvasti suurpetokantojen kehittymistä ja niiden aiheuttamia vaikutuksia. Tällä hetkellä Euroopan unionilla ei ole yhtenäistä käytäntöä suurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamisessa. Suurpetojen aiheuttamat vahingot korvataan kansallisen lainsäädännön nojalla kansallisista varoista valtion talousarvion puitteissa. Samaa määrärahaa voidaan käyttää valtion talousarvion rajoissa myös suurpetojen aiheuttamien vahinkojen estämisestä, kysymyksessä olevien eläinkantojen seurannasta ja suojelemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Maa- ja metsätalousministeriössä selvitetään mahdollisuutta tukea petoaitojen rakentamista EU:n osaksi rahoittaman maatalouden ei-tuotannollisen investointituen kautta, kun seuraavan kerran päivitetään maaseudun kehittämisohjelmaa. Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 2009 Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila 4
Ministerns svar KK 39/2009 vp Lauri Oinonen /kesk Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 39/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Lauri Oinonen /cent: Vilka åtgärder tänker regeringen vidta för att omedelbart intensifiera jakten på farliga stora rovdjur och återställa säkerheten, då det räcker med en anmälan om fällning, samt för att påskynda behandlingen av jakttillstånd och att avlägsna regionrestriktiva faktorer som försvårar jakten, samt för att få EU att kompensera fullt ut de utgifter som EUdirektiven om stora rovdjur medför för Finland? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Enligt bilaga IV till Europeiska unionens habitatdirektiv (92/43/EEG) hör varg utanför renskötselområdet och björn och lodjur i hela landet till de viktiga djurarter som kräver noggrant skydd. Endast av särskilt välgrundade skäl och med iakttagande av noggranna kriterier går det att göra undantag från skyddsbestämmelserna förutsatt att det inte finns någon annan lämplig lösning och förutsatt att undantaget inte försvårar upprätthållandet av en gynnsam bevarandestatus. Vid medlemsförhandlingarna fick Finland dispens när det gäller varg inom renskötselområdet vilket innebär ett friare förfarande jämfört med det noggranna skyddet (bilaga V) och i princip rätt att på det nationella planet ta beslut om jakt på varg inom renskötselområdet. Regeringen har i enlighet med regeringsprogrammet drivit en smidigare politik kring stora rovdjur. Genom förordningen av den 10 juli 2008 (489/2008) har regeringen, i syfte att påskynda beslutsfattandet, ändrat jaktförordningen. Enligt ändringen kan jaktvårdsdistrikten även under fredningstiden inom sina verksamhetsområden bevilja tillstånd till jakt på och eliminering av varg, björn eller lodjur som vållar särskilt omfattande skada eller utgör ett hot mot den allmänna säkerheten. Enligt vår jaktlagstiftning är det alltså möjligt att göra undantag från fredningsbestämmelserna t.ex. i sådana situationer där människans okränkbarhet eller säkerhet är hotad eller egendomen hotas av speciellt stora skador. Man måste emellertid alltid kunna specificera faran och bevisa den från fall till fall. Om ett rovdjur rör sig i området betyder detta inte automatiskt att till exempel säkerheten äventyras på ett sådant konkret sätt att myndigheterna måste ingripa. Likaså är det möjligt att göra undantag från fredningsbestämmelserna i de fall som avses i polislagens 25 (493/1995) och i nödsituationer enligt 5 i kapitel 4 i strafflagen (515/2003). Dessa har också tillämpats i vissa brådskande fall. Jord- och skogsbruksministeriet styr prövningen av jakttillstånd och beslutsprocessen i jaktvårdsdistrikten genom en permanent förvaltningsföreskrift som är bindande för distrikten. Denna föreskrift kräver att distrikten enligt jaktförordningens 28 och artikel 16 i habitatdirektivet utreder huruvida det aktuella fallet kan lösas på ett annat lämpligt sätt, t.ex. genom att jaga bort djuret eller att bygga ett elstängsel. Vidare konstateras det i föreskriften att distrikten inte får bevilja tillstånd för jakt efter björn, varg eller lodjur om det finns någon annan lämplig lösning. Det är nödvändigt att distrikten fastställer jakt- 5
Ministerns svar området och -tiden i jakttillståndet för att jakten enligt habitadirektivet inriktas just på den individ som vållar skada eller beter sig hotfullt. Jord- och skogsbruksministeriet utfärdar årligen en bindande föreskrift om högsta tillåtna fångstantal för varg, björn och lodjur. Föreskriften säkrar att undantag från skyddsbestämmelserna inte försämrar en gynnsam bevarandestatus av stora rovdjur. De största tillåtna fångstantalen bygger på uppskattningar av stammarnas storlek och hållbara beskattning enligt Vilt- och fiskeriforskningsinstitutets (VFFI) kontaktpersoners rovdjursobservationer samt på riktlinjerna i de nationella förvaltningsplanerna för stora rovdjur. Jord- och skogsbruksministeriet följer kontinuerligt upp hur stammarna av stora rovdjur utvecklas och vad det har för konsekvenser. För tillfället har EU inget enhetligt system för att kompensera skador av stora rovdjur. Skadorna kompenseras med stöd av den nationella lagstiftningen och inom ramen för statsbudgeten. Anslaget kan också användas för att betala kostnader för förebyggande av skador av stora rovdjur och för uppföljning och skydd av de aktuella djurbestånden. Ministeriet arbetar som bäst med att utreda möjligheterna till att i samband med nästa uppdatering av landsbygdens utvecklingsprogram stödja byggandet av rovdjursstängsel genom EU:s delfinansierade stöd för icke produktiva investeringar inom jordbruket. Helsingfors den 3 mars 2009 Jord- och skogsbruksminister Sirkka-Liisa Anttila 6