Rahoitus ja vakuutus 2014 Vakuutustoiminta Vakuutusyhtiöiden sijoitusten arvo vuoden lopussa 114,5 miljardia euroa Vakuutustoiminnan sijoitustoiminnan tasearvo oli vuoden lopussa yhteensä 114,5 miljardia euroa, josta 70 prosentin osuudella vastasivat työeläkeyhtiöt. Sijoitustoiminnan tasearvo kaikkiaan kasvoi edellisestä vuodesta lähes 6 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen vakuutustoimintatilastosta. Oheisessa kaaviossa esitetään sijoitusten jakauma kohteittain. Vakuutusyhtiöiden sijoitukset 31.12., milj. euroa Vakuutustoiminnan tuotot muodostuvat ensisijaisesti vakuutusmaksutulosta, sijoitustoiminnan nettotuotoista ja muista tuotoista. Vakuutusmaksutulo oli kaikkiaan 22 miljardia euroa vuonna. Henkivakuutusyhtiöt kasvattivat vuonna vakuutusmaksutulojaan 41 prosentilla, vahinkovakuutusyhtiöllä kasvua oli 18 prosenttia ja työeläkeyhtiöillä kasvua oli lähes prosentin vakuutusmaksutulon pysyessä 12 miljardissa eurossa. Tarkempaa tietoa vakuutustoiminnasta on saatavilla tilaston tietokantataulukoista ja muiden vakuutustietoa tuottavien yhteisöjen internetsivuilta (linkki tilaston kotisivun vasemmassa valikossa kohdassa Linkit ). Vakuutustoimintatilasto kattaa eläke, henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden toimintatietoja mm. tuloslaskelman, taseen sekä vakuutusluokkien kannat. Tiedot perustuvat Finanssivalvonnan tiedonkeruuseen vakuutusmarkkinoilla toimivien yhteisöjen kotimaan toiminnasta. Huomioitavaa on, että vakuutusyhtiöiden Helsinki 12.11.2014 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
tilinpäätös ja niistä lasketut tunnusluvut poikkeavat olennaisesti muilla toimialoilla toimivien yritysten tilinpäätöskaavasta. Tilinpäätösten rakenne eroaa monilta osin eläke, henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden kesken. Henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden tiedot sisältävät myös sivuliikkeet ulkomailla. 2
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vakuutusyhtiöiden taseet, milj. euroa...4 Liitetaulukko 2. Työeläkevakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut...4 Liitetaulukko 3. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutuskanta...5 Liitetaulukko 4. Henkivakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut...6 Liitetaulukko 5. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutuskanta...7 Liitetaulukko 6. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutuskanta ja suoritukset...8 Liitetaulukko 7. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot...9 Liitetaulukko 8. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot...10 Kuviot Liitekuviot Liitekuvio 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon jakauma, milj. euroa...11 Laatuseloste: Vakuutustoiminta...12 3
Liitetaulukot Liitetaulukko 1. Vakuutusyhtiöiden taseet, milj. euroa Aineettomat hyödykkeet yhteensä Sijoitukset yhteensä Sijoitussidonnaisten vakuutusten katteena olevat sijoitukset Saamiset yhteensä Muu omaisuus yhteensä Siirtosaamiset yhteensä VASTAAVAA Oma pääoma /peruspääoma yhteensä Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä Pääomalainat Vakuutustekninen vastuuvelka, oma osuus Sijoitussidonnaisten vakuutusten vastuuvelka Pakolliset varaukset yhteensä Jälleenvakuutustalletevelat Velat yhteensä Siirtovelat VASTATTAVAA Ei yhtään havaintoa 401 Työeläkevakuutusyhtiö 81 80 410 3 783 1 713 771 86 758 359 5 82 306 3 337 750 86 758 420 Vahinkovakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 181 12 383 1 372 536 222 14 694 2 602 13 142 11 185 6 540 206 14 694 410 Henkivakuutusyhtiö ml. sivuliikkeet ulkomailla 71 21 669 23 589 269 1 017 191 46 807 3 203 9 316 19 273 23 514 336 156 46 807 Liitetaulukko 2. Työeläkevakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut Eläketapahtumista aiheutuneet suoritukset, 1000 euro Vakuutusmaksuvastuu, 1000 euro Korvausvastuu, 1000 euro Eläkkeensaajille maksettu yhteensä Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Hautausavustukset Varsinainen vakuutusmaksuvastuu yhteensä TyEL:n mukainen perusvakuutus TyEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Lisäeläkevastuu TyEL:n mukainen perusvakuutus TyEL:n mukainen lisäeläkevakuutus YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus Korvausvastuu yhteensä 12 946 249 10 282 380 1 544 342 3 572 97 620 1 015 983 2 352 44 465 877 39 245 323 370 882 80 279 17 783 4 751 610 37 140 005 669 314 31 225 37 840 544 4
Liitetaulukko 3. Työeläkevakuutusyhtiöiden vakuutuskanta Jatkuvat työsuhteet ja yrittäjänäolojaksot, lkm Alkaneet eläkkeet, lkm Tilivuonna myönnetyt eläkkeet, lkm Tilivuonna myönnetyt eläkkeet, 1000 euro TyEL:n mukainen perusvakuutus, vakuutusten määrä TyEL:n mukainen perusvakuutus, vakuutettujen määrä TyEL:n mukainen lisäeläkevakuutus, vakuutusten määrä YEL:n vähimmäisturvan mukainen vakuutus, vakuutusten määrä YEL:n mukainen lisäeläkevakuutus, vakuutusten määrä Alkaneet eläkkeet Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Tilivuonna myönnetyt eläkkeet Vanhuuseläkkeet Työkyvyttömyyseläkkeet Työttömyyseläkkeet Osaaikaeläkkeet Perheeläkkeet Tilivuonna myönnetyt eläkkeet 137 266 1 584 324 841 208 643 101 1 130 372 821 418 125 945 669 9 651 172 689 51 396 12 969 2 3 187 10 141 77 695 552 210 124 543 24 27 918 42 662 747 357 5
Liitetaulukko 4. Henkivakuutusyhtiöiden suoritukset ja vastuut Vakuutussopimuksista aiheutuneet suoritukset, Vakuutusmaksuvastuu, Korvausvastuu (ml. tasoitusmäärä), 1000 euroa Ei yhtään havaintoa Henkivakuutus yhteensä Yksilöllinen henkivakuutus yhteensä Yksilöllinen henkivakuutus Vakuutussummat kuolintapauksessa Yksilöllinen henkivakuutus Vakuutussummat vakuutusajan päättyessä Yksilöllinen henkivakuutus Takaisinostot Yksilöllinen henkivakuutus Vakuutussummat pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa Yksilöllinen henkivakuutus Muut korvaukset Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen vakuutussummat kuolintapauksessa Muu ryhmähenkivakuutus yhteensä Muu ryhmähenkivakuutus Vakuutussummat kuolintapauksessa Muu ryhmähenkivakuutus Vakuutussummat pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa Muu ryhmähenkivakuutus Muut korvaukset Eläkevakuutus yhteensä Yksilöllinen eläkevakuutus yhteensä Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Muut korvaukset Yksilöllinen eläkevakuutus Takaisinostot Ryhmäeläkevakuutus yhteensä Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Muut korvaukset Ryhmäeläkevakuutus Takaisinostot Ensivakuutuksesta maksetut korvaukset yhteensä Jälleenvakuutuksesta maksetut korvaukset yhteensä Maksetut korvaukset yhteensä Henkivakuutus yhteensä Eläkevakuutus yhteensä Henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Henkivakuutus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Henkivakuutus Muu ryhmähenkivakuutus Eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Ensivakuutuksen vakuutusmaksuvastuu yhteensä Jälleenvakuutuksen vakuutusmaksuvastuu yhteensä Vakuutusmaksuvastuu yhteensä Jälleenvakuuttajien osuus vakuutusmaksuvastuusta Henkivakuutus yhteensä Eläkevakuutus yhteensä Henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Henkivakuutus Työntekijäin ryhmähenkivakuutus Henkivakuutus Muu ryhmähenkivakuutus Eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Ensivakuutuksen korvausvastuu yhteensä Jälleenvakuutuksen korvausvastuu yhteensä Korvausvastuu yhteensä Jälleenvakuuttajien osuus korvausvastuusta 2 792 933 2 732 511 225 842 703 402 1 721 752 12 554 68 960 26 361 34 061 10 437 1 652 21 972 1 127 918 747 914 664 541 24 263 59 110 380 004 343 616 24 047 12 341 3 920 851 6 124 3 926 975 19 979 433 13 640 234 19 908 247 46 581 24 605 10 618 969 3 021 265 33 619 666 3 742 33 623 408 423 139 5 100 992 342 903 15 186 65 049 2 124 787 2 976 205 5 524 130 3 480 5 527 611 6
Liitetaulukko 5. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutuskanta Vakuutuskanta vuoden lopussa, Vakuutuskanta vuoden lopussa, lkm Alkaneet eläkkeet vuoden lopussa, Alkaneet eläkkeet vuoden lopussa, lkm Vakuutusten vakuutusluokittainen jakauma Yksilöllinen henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Yksilöllinen henkivakuutus Muut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Ryhmähenkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Muut vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen henkivakuutus Yksilöllinen henkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Yksilöllinen henkivakuutus Muut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Ryhmähenkivakuutus Kuoleman varalta otetut vakuutukset Ryhmähenkivakuutus Muut vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläketurvan sisältävät vakuutukset Ryhmäeläkevakuutus Muun eläketurvan sisältävät vakuutukset Yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Muut eläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Perheeläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Muut eläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Ryhmäeläkevakuutus Yksilöllinen eläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Yksilöllinen eläkevakuutus Muut eläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Vanhuuseläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Perheeläkkeet Ryhmäeläkevakuutus Muut eläkkeet Eisijoitussidonnainen henkivakuutus (sopimusten lkm) Eisijoitussidonnainen eläkevakuutus (sopimusten lkm) Sijoitussidonnainen henkivakuutus (sopimusten lkm) Sijoitussidonnainen eläkevakuutus (sopimusten lkm) Eisijoitussidonnainen henkivakuutus (vakuutettujen lkm) Eisijoitussidonnainen eläkevakuutus (vakuutettujen lkm) Sijoitussidonnainen henkivakuutus (vakuutettujen lkm) Sijoitussidonnainen eläkevakuutus (vakuutettujen lkm) 55 309 583 46 691 035 8 618 549 16 494 000 16 447 256 46 745 3 680 968 3 678 941 2 027 771 776 744 757 27 019 1 886 383 1 373 723 512 660 283 970 258 782 25 188 739 675 733 174 6 501 79 193 73 542 5 651 685 523 340 737 684 479 1 044 315 117 19 797 5 823 85 633 81 919 84 829 804 70 702 9 133 2 084 1 580 686 212 739 321 381 565 030 1 666 103 301 366 256 236 463 220 7
Liitetaulukko 6. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutuskanta ja suoritukset Lakisääteinen tapaturmavakuutus, Maaajoneuvot (Kasko), vuosi Vakuutuskanta Työtapaturman varalta vakuutetut Yleistariffien mukainen palkkasumma Yleistariffien mukainen maksutulo Erikoistariffien mukainen palkkasumma Erikoistariffien mukainen maksutulo Muun tapaturman varalta vakuutetut Palkkasumma Maksutulo Vahvistettujen jatkuvien korvausten pääomat vuoden lopussa Työturvallisuustyön kulut Maksetut korvaukset yhteensä Sairaanhoito Kuntouttaminen Päivärahat Haittarahat Lopullisesti vahvistetut eläkkeet Hautausapu ja kertakaikkinen suoritus kuolemantapauksessa Indeksikorotukset Muut Korvaustoiminnan hoitokulut Vakuutuskanta Ajoneuvokohtaiset vakuutukset yhteensä Henkilöautot Pakettiautot Kuormaautot Linjaautot Moottoripyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit ja moottorityökoneet Perävaunut Muut ajoneuvot Ryhmävakuutukset yhteensä 95 025 159 76 329 501 18 093 893 231 059 57 701 362 303 187 16 103 336 16 016 833 86 503 2 069 835 1 466 521 021 100 910 23 051 137 983 9 580 133 662 607 76 196 3 958 3 235 815 3 234 239 2 099 473 226 686 73 423 9 085 176 945 59 650 44 582 213 759 259 647 70 989 1 576 Moottoriajoneuvon Vakuutuskanta 4 972 641 vastuu (pakollinen liikennevakuutus) Ajoneuvokohtaiset vakuutukset yhteensä 4 970 768 Vakuutuskanta, Henkilöautot 2 614 343 vuosi Pakettiautot 306 475 Kuormaautot Linjaautot Moottoripyörät Mopot Moottorikelkat Traktorit ja moottorityökoneet Perävaunut Muut ajoneuvot Ryhmävakuutukset yhteensä 100 727 12 013 190 864 201 102 70 265 434 174 907 063 133 741 1 872 8
Moottoriajoneuvon vastuu (pakollinen liikennevakuutus) Maksetut korvaukset, 1000 euroa Ei yhtään havaintoa Maksetut korvaukset yhteensä Sairaanhoito Kuntouttaminen Indeksikorotukset Henkilövahingot yhteensä Korvaus tulojen ja elatusten vähentymisestä Lopullisesti vahvistetut jatkuvat korvaukset Kertasuorituksena maksetut korvaukset Jatkuvien korvausten kertasuoritukset Hautauskulut Korvaukset kivusta ja särystä Muut henkilövahingon korvaukset Omaisuusvahingot yhteensä Korvaukset moottoriajoneuvosta Seisontaajan korvaukset Muut omaisuusvahingon korvaukset Oikeudenkäynti ja järjestelykulut LVK:n jakamat korvaukset 497 700 58 173 26 059 44 149 267 450 41 027 66 630 9 300 77 816 9 432 11 788 212 222 184 094 13 847 14 281 6 961 11 066 Liitetaulukko 7. Henkivakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot Henkivakuutus yhteensä Henkivakuutuksen ensivakuutus yhteensä Henkivakuutus Vakuutus avioliiton varalta ja vakuutus syntymän varalta Sijoitussidonnainen vakuutus Pysyvä sairausvakuutus Tontiinitoiminta Kapitalisaatiosopimustoiminta Ryhmäeläkerahastojen hoitaminen Ryhmähenki ja ryhmäeläkevakuutukset Sosiaalivakuutuslainsäädäntöön perustuvat henkija eläkevakuutukset Henkivakuutuksen tuleva jälleenvakuutus yhteensä Kotimainen jälleenvakuutus Ulkomainen jälleenvakuutus Ryhmäeläkevakuutuksen osuus jälleenvakuutuksesta Ei yhtään havaintoa Vakuutusmaksutulo, 5 588 812 5 581 534 784 990 2 613 441 2 129 514 406 53 183 7 277 2 452 4 826 Maksetut korvaukset, 3 926 975 3 925 145 1 813 153 1 105 250 990 613 287 15 841 1 830 659 1 172 Ilmoitettujen vahinkojen lukumäärä, lkm 424 536 424 536 364 020 60 194 255 67 9
Liitetaulukko 8. Vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokkakohtaiset tiedot Vahinkovakuutus yhteensä Vahinkovakuutuksen ensivakuutus yhteensä Lakisääteinen tapaturma Urheilijoiden tapaturma Muu tapaturma Sairaus Maaajoneuvot Raiteilla liikkuva kalusto Ilmaalukset Alukset Kuljetettavat tavarat Tulipalo ja luonnonvoimat Muut omaisuudelle aiheutuneet vahingot Moottoriajoneuvon vastuu Ilmaaluksen vastuu Vesiliikennealuksen vastuu Yleinen vastuu Luotto Takaus Muut varallisuusvahingot Oikeusturva Matkaapu Vahinkovakuutuksen tuleva jälleenvakuutus yhteensä Kotimainen jälleenvakuutus Ulkomainen jälleenvakuutus Ei yhtään havaintoa Vakuutusmaksutulo, 4 244 970 4 105 872 618 149 4 798 162 280 276 510 744 509 942 7 69 698 58 412 388 745 562 169 799 868 2 037 239 563 12 984 17 549 65 190 82 461 139 099 59 710 79 389 Maksetut korvaukset, 1000 euroa 2 858 034 2 767 828 485 432 4 647 92 314 209 504 512 263 1 37 132 33 549 239 335 394 118 517 700 2 174 137 602 1 052 2 983 48 367 51 654 90 206 45 883 44 323 Ilmoitettujen vahinkojen lkm 1 891 053 1 890 277 177 736 1 368 160 569 420 299 410 784 7 676 41 799 90 807 406 863 126 022 55 27 051 261 97 3 597 15 293 776 93 683 Sopimusten tai vakuutusten lkm 18 884 990 18 744 401 234 197 54 1 536 262 1 018 617 2 294 922 1 3 143 528 406 438 2 603 243 2 533 425 3 725 594 26 028 1 997 683 3 666 16 839 158 452 2 045 449 140 589 2 602 137 987 Vakuutettujen lkm 1 583 118 401 3 754 131 2 726 973 10
Liitekuviot Liitekuvio 1. Vakuutusyhtiöiden vakuutusmaksutulon jakauma, milj. euroa 11
Laatuseloste: Vakuutustoiminta 1. Tilastotietojen relevanssi Vakuutustoimintatilasto kuvaa Suomessa vahinko, henki ja eläkevakuutustoimintaa harjoittavien yhtiöiden sekä suomalaisten vahinko ja henkivakuutusyhtiöiden ulkomaisten sivukonttorien toimintaa. Varsinaisten tuloslaskelman ja taseen lisäksi tarkastellaan vakuutustoimintaa jaoteltuna vakuutuskantaan sekä vakuutusluokkakohtaisesti. Tilasto on vuositilasto joka kuvaa tuloslaskelman osalta koko vuoden aikana kertynyttä tietoa ja taseen osalta vuoden lopun tilannetta varoista ja veloista. Alkuvuonna lopettaneiden vakuutusyhtiöiden tiedot ovat tilastossa mukana kyseisen vuoden loppuun asti. Tiedonkeruun määrittelyvaiheessa on huomioitu Finanssivalvonnan valvontatoimen vaatimukset tietosisällölle. Käytetty tilinpäätöskaava perustuu Sosiaali ja terveysministeriön asetukseen vakuutusyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä (614/2008). Taustalla on direktiivi vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä (91/674/ETY). Tiedot kerätään Finanssivalvonnan suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta eläke, vahinko ja henki vakuutusyhtiöiltä ml. näiden ulkomaiset sivukonttorit.tiedonantovelvollisuus perustuu tilastolakiin (280/2004/14 ) sekä Finanssivalvonnasta annetun lain 18 :n 2 momenttiin. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Yhtiöt raportoivat tilinpäätös ja erittelytiedot kansallisen tilinpäätösnormiston mukaan. Tilinpäätöskaavaasetuksen lisäksi kansallisia tilinpäätösmääräyksiä, jotka koskevat myös vakuutusyhtiöitä, on kirjanpitolaissa ja vakuutusyhtiölaissa. Tämän lisäksi Finanssivalvonta on antanut tarkemmat ohjeet omassa Määräys ja ohjekokoelmassa 14/2012. Tiedot kerätään kokonaistutkimuksena suorana tiedonkeruuna kaikilta Suomessa toimivilta vahinko, henki ja eläkevakuutusyhtiöiltä ml. näiden ulkomaiset sivukonttorit. Tiedot toimitetaan Finanssivalvontaan konekielisenä raporttina. Finanssivalvonta toimittaa kerätyt valvontatiedot Tilastokeskukseen määräajoin. Aineiston suurimpiin yksiköihin tehdään tarkistus vertaamalla raportoituja tietoja julkaistuihin tilinpäätöksiin. Lopuksi muutamat erittelytiedot täsmäytetään tuloslaskelman ja taseen eriin. Täsmäytyksessä kohdennetaan henki ja vahinkovakuutusyhtiöiden vakuutusluokittaisen erittelyn vakuutusmaksutulot tuloslaskelman vastaavaan erään henkivakuutusyhtiön vakuutusluokittaisen erittelyn maksetut korvauskulut tuloslaskelman vastaavaan erään henkivakuutusyhtiön vakuutuskantaerittelyn maksetut korvauskulut tuloslaskelman vastaavaan erään eläkevakuutusyhtiön vakuutuskantaerittelyn vakuutusmaksuvastuu ja korvausvastuu erät taseen vastaaviin eriin. Täsmäytys viedään pääerästä alaeriin näiden suhteellisella osuudella. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilaston laatu on hyvä. Tilasto perustuu vahinko, henki ja eläkevakuutusyhtiön kirjanpitoon. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikeaaikaisuus Tilasto ilmestyy vuosittain tilastovuotta seuraavan vuoden joulukuussa, tarkat julkaisupäivät näkyvät tämän sivuston kohdassa "Tulevat julkistukset". 12
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tilasto julkaistaan verkkojulkaisuna Tilastokeskuksen sivuilla. Tuloslaskelma ja tasetietojen aikasarjat ovat saatavilla vuodesta 2012 alkaen tilaston verkkosivulla tietokantataulukkona. Tätä aikaisemmat aikasarjat on noudettavissa Finanssivalvonnan tietopalvelusta: Lisäksi vakuutustoimintatietoja on Finanssialan keskusliiton tietopalvelussa. Muita lähteitä vakuutustoimintatietoihin ovat Finanssivalvonnan tietopalvelussa: eläkevakuutus henkivakuutus vahinkovakuutus sekä Finanssialan keskusliiton tilastot julkaisut 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Lähteenä em. tilastojulkistuksissa on ollut käytössä sama Finanssivalvonnan keräämä aineisto, joten tiedot ovat vertailukelpoiset. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilasto on tuotettu vallitsevan tilinpäätösstandardin mukaisesti ja on vertailukelpoinen muiden vakuutustoimintatietoa tuottavien tilinpäätöstilastoihin nähden. Tilastossa vahinko, henki ja eläkevakuutusyhtiöitä tarkastellaan itsenäisinä instituutioina, ei konserneina. 13
Rahoitus ja vakuutus 2014 Lisätietoja Kristiina Nieminen 029 551 2957 Kerttu Helin 029 551 3330 Hilkka Jaatinen 029 551 3630 Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Vakuutustoiminta, Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus puh. 029 551 2220 www.tilastokeskus.fi ISSN 17960479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 23417609 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 020 450 05 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi