Henkilöstörahastot 2008
|
|
|
- Marika Lattu
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rahoitus ja vakuutus 009 Henkilöstörahastot 008 Henkilöstörahastojen arvo 41 miljoonaa euroa vuonna 008 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 41 miljoonaa euroa vuonna 008. Rahastojen arvo laski vuodessa 15 prosenttia eli 7 miljoonaa euroa. Jäsentä kohden arvo oli euroa, 15 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Vuonna 008 tilastoituja henkilöstörahastoja oli 55, viisi kappaletta enemmän kuin vuotta aiemmin. Rahastojen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli vuonna 008, lähes saman verran kuin vuotta aiemmin. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen laatimasta henkilöstörahastojen tilinpäätöstilastosta. Vuoden 008 tilasto sisältää rahastot, joiden tilikausi päättyi Henkilöstörahastojen arvo vuosina Tilikauden tulos 7 miljoonaa euroa voitollinen Vuonna 008 henkilöstörahastojen tilikauden tulos oli lähes puolet pienempi kuin vuotta aiemmin, yhteensä 7 miljoonaa euroa. Tulosta pienensi saatujen voittopalkkioiden supistuminen lähes kolmanneksella edelliseen vuoteen verrattuna. Voittopalkkioita tuloutettiin kaikkiaan 75 miljoonaa euroa tilastovuonna 008. Myös jäsenosuuspääoman sijoitustoiminnan tuotot puolittuivat edellisvuodesta 16 miljoonaan euroon. Sijoitustoiminnan kulut puolestaan lähes nelinkertaistuivat vuodentakaiseen verrattuna yli 18 miljoonan euroon. Vuonna 008 henkilöstörahastojen jäsenosuuspääoma oli yhteensä 44 miljoonaa euroa eli yhdeksän prosenttia edellisvuotta pienempi. Jäsenosuuspääoman sijoituksista 55 prosenttia oli sijoitettuna sijoitusrahastoihin. Osakkeisiin ja osuuksiin oli sijoitettu 8 ja joukkovelkakirjoihin 10 prosenttia varoista. Henkilöstörahastojen jäsenet nostivat tilikauden aikana rahasto-osuuksia 78 miljoonalla eurolla. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
2 Sisällys Liitetaulukot 1. Tietoja henkilöstörahastoista vuosina Kuviot 1. Henkilöstörahastojen arvo vuosina , milj. euroa...4. Henkilöstörahastojen jäsenosuuspääoman sijoitusten jakaantuminen vuonna 008, % Tilastoitujen henkilöstörahastojen ja niiden jäsenten yhteenlaskettu lukumäärä vuosina Henkilöstörahastojen tilikauden tulos ja saadut voittopalkkiot vuosina , milj. euroa...5 Laatuseloste: Henkilöstörahastojen tilinpäätöstilasto...6
3 Liitetaulukot 1. Tietoja henkilöstörahastoista vuosina Tilastoidut rahastot Jäsenmäärä Rahastojen arvo Taseen loppusumma Tilikauden tulos Saadut voittopalkkiot Jäsenosuuspääoman sijoitustoiminnan Tilastovuosi Kulut Tuotot kpl 1000 kpl
4 Kuviot 1. Henkilöstörahastojen arvo vuosina , milj. euroa. Henkilöstörahastojen jäsenosuuspääoman sijoitusten jakaantuminen vuonna 008, % 3. Tilastoitujen henkilöstörahastojen ja niiden jäsenten yhteenlaskettu lukumäärä vuosina
5 4. Henkilöstörahastojen tilikauden tulos ja saadut voittopalkkiot vuosina , milj. euroa 5
6 Laatuseloste: Henkilöstörahastojen tilinpäätöstilasto 1. Tilastotietojen relevanssi Henkilöstörahastojen tilinpäätöstilastossa julkaistaan vuosittain Suomeen rekisteröityjen (Työministeriön henkilöstörahastorekisterissä olevien) henkilöstörahastojen tuloslaskelmat ja taseet sekä tilinpäätösten liitetietoja, kuten oman pääoman erittelyt, tietoja jäsenosuus- ja yhteispääoman sijoituksista ja rahaston jäsenmääristä. Tilikausi vaihtelee rahastoittain. Jokainen tilastovuosi sisältää henkilöstörahastot, joiden tilikausi päättyy viimeistään tilastovuotta seuraavan vuoden kesäkuun 9. päivänä. Esimerkiksi tilastovuoden 008 tilasto sisältää rahastot, joiden tilikausi päättyi Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Tilasto on kokonaistutkimus. Tilastovuonna 008 tilinpäätöksen tehneitä henkilöstörahastoja oli yhteensä 55 kappaletta. Henkilöstörahastojen määrä ei ole staattinen, ja yksiköiden lukumäärä on ollut kasvussa erityisesti viime vuosina. Tiedot kerätään suoraan henkilöstörahastojen Tilastokeskukseen toimittamista tilinpäätösasiakirjoista. Rahastokohtainen perusaineisto on salassa pidettävää. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilasto on kokonaistutkimus. Tiedot perustuvat henkilöstörahastojen Tilastokeskukselle toimittamiin tietoihin. Tiedot saadaan kaikilta Suomeen rekisteröidyiltä henkilöstörahastoilta. Tulleet tiedot tarkistetaan vertailutietoja ja edellisten vuosien tietoja hyväksi käyttäen. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Tilasto ilmestyy vuosittain. Henkilöstörahastojen tilinpäätöskäytännöistä johtuen tilaston valmistumisaika on noin 6 kuukautta myöhäisimmästä tilastovuoteen kuuluvan tilikauden päättymisajankohdasta. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Tietoja julkaistaan Tilastokeskuksen internet-sivulla 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Henkilöstörahastojen tilinpäätöstietoja on saatavilla vuodesta 1995 alkaen. Myös Työministeriö julkaisee henkilöstörahastoista osittain vastaavia tilinpäätöstietoja internet-sivuillaan. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Katso kohta 6. 6
7 Rahoitus ja vakuutus 009 Lisätietoja Rita Sorsa Olli Kannas Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö (09) (09) [email protected] Asiakaspalaute: Tilastokeskus, myyntipalvelu PL 4C 000 TILASTOKESKUS puh. (09) faksi (09) [email protected] ISSN = Suomen virallinen tilasto ISSN (pdf) ISBN (pdf)
Henkilöstörahastot 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Henkilöstörahastot 2007 Henkilöstörahastojen arvo 493 miljoonaa euroa vuonna 2007 Henkilöstörahastojen yhteenlaskettu arvo oli 493 miljoonaa euroa vuonna 2007. Rahastojen arvo
Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010
Rahoitus ja vakuutus 2011 Rahoitusleasing 2010 Rahoitusleasinghankinnat 1,6 miljardia vuonna 2010 Korjattu 17.4.2012. Korjaukset on merkitty punaisella. Rahoitusleasinghankinnat olivat 1,6 miljardia euroa
Verot ja veronluonteiset maksut 2010
Julkinen talous 2011 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste 42,1 prosenttia vuonna Veroaste eli verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen suhde bruttokansantuotteeseen oli 42,1 prosenttia vuonna.
Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammi-syyskuussa
Energia 2010 Kivihiilen kulutus 2010, 3. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 35 prosenttia tammisyyskuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 kolmen ensimmäisen
Luottokanta 2009, 2. neljännes
Rahoitus ja vakuutus 2009 Luottokanta 2009, 2. neljännes Antolainauskanta 206 miljardia kesäkuun lopussa Kotimaisten rahoitus- ja vakuutuslaitosten, valtion ja sosiaaliturvarahastojen myöntämien antolainojen
Sijoituspalveluyritykset
Rahoitus ja vakuutus 2014 Sijoituspalveluyritykset 2014, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot ja liikevoitto kasvoivat edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten palkkiotuotot
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, kesäkuu Kesäkuussa 05 ensirekisteröitiin 8 976 uutta henkilöautoa Kesäkuussa 05 rekisteröitiin 5 97 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat 2011
Koulutus Ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Lukiokoulutuksen päättäneiden ainevalinnat Tilastokeskuksen mukaan lähes kaikki keväällä lukion koko oppimäärän suorittaneet olivat opiskelleet
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, helmikuu Helmikuussa 05 ensirekisteröitiin 7 989 uutta henkilöautoa Helmikuussa 05 rekisteröitiin 03 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012
Rahoitus ja vakuutus 2013 Rahoitustoiminta Rahoitusleasing 2012 Rahoitusleasinghankinnat 2,1 miljardia vuonna 2012 Rahoitusleasinghankinnat olivat 2,1 miljardia euroa vuonna 2012. Edelliseen vuoteen verrattuna
Verot ja veronluonteiset maksut
Julkinen talous 2009 Verot ja veronluonteiset maksut Veroaste laski ja verokertymän kasvu hidastui vuonna Vuonna julkisyhteisöjen ja Euroopan Unionin toimielimien keräämien verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 0 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 0, huhtikuu Huhtikuussa 0 ensirekisteröitiin 4 05 uutta henkilöautoa Huhtikuussa 0 rekisteröitiin 5 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli 4 60.
Sijoituspalveluyritykset
Rahoitus ja vakuutus 2015 Sijoituspalveluyritykset 2015, 1. vuosineljännes Sijoituspalveluyritysten liikevoitto kasvoi edellisvuodesta tammimaaliskuussa Sijoituspalveluyritysten liikevoitto oli 41 miljoonaa
Ammattikorkeakoulukoulutus 2015
Koulutus 2016 Ammattikorkeakoulukoulutus 2015 Ammattikorkeakoulujen opiskelija- ja tutkintomäärät kasvussa Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan vuonna 2015 ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2010 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2009, 4. neljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset vähenivät loka-joulukuussa Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu tavaramäärä
Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010
Energia 2011 Kivihiilen kulutus 2010, 4. vuosineljännes Kivihiilen kulutus kasvoi 25 prosenttia vuonna 2010 Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiiltä käytettiin vuoden 2010 aikana sähkön- ja lämmöntuotannon
Ammatillinen koulutus 2010
Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 59 700 osallistujaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen
Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes
Julkinen talous 2009 Julkisyhteisöjen tulot ja menot neljännesvuosittain, 2008 neljäs neljännes Julkisyhteisöjen menot kasvoivat ja tulot pienenivät vuoden 2008 4. neljänneksellä Julkisyhteisöjen tulot
Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007
Rahoitus ja vakuutus 2008 Luottokortit 2007 Suomessa 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007 Suomessa oli 3,5 miljoonaa aktiivista luottokorttitiliä vuonna 2007. Aktiivisten korttitilien
Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit
Liikenne ja matkailu 05 Moottoriajoneuvojen ensirekisteröinnit 05, tammikuu Tammikuussa 05 ensirekisteröitiin 0 67 uutta henkilöautoa Tammikuussa 05 rekisteröitiin 4 53 uutta ajoneuvoa, joista autoja oli
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2011, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä lisääntyivät huhti kesäkuussa 2011 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä
Erityistuomioistuimet 2008
Oikeus 009 Erityistuomioistuimet 008 Erityistuomioistuimissa ratkaistut asiat vuonna 008 Vuonna 008 vakuutusoikeuteen saapui uutta lainkäyttöasiaa, mikä on 3 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vakuutusoikeus
Yliopistokoulutus 2009
Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen
Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2008
Oikeus 2009 Hallinto-oikeuksien ratkaisut 2008 Hallinto-oikeudet ratkaisivat 22 400 asiaa vuonna 2008 Tilastokeskuksen mukaan hallinto-oikeudet käsittelivät vuonna 2008 eri viranomaisten päätöksistä tehtyjä
Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia
Koulutus 216 Ainevalinnat 215 Peruskoulun oppilaiden ainevalinnat Kaksi kolmesta alakoululaisesta opiskelee englantia Tilastokeskuksen mukaan englanti oli syyslukukaudella 215 yleisimmin opiskeltu vieras
Esi- ja peruskouluopetus 2013
Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2012 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2012, 2. vuosineljännes Kuorma-autojen maa-aineskuljetukset vähenivät, muut kuljetukset lisääntyivät huhti kesäkuussa 2012 Kuorma-autoilla kotimaan
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2014 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2014, 3. neljännes Kuorma-autoilla kuljetettu tavaramäärä kasvoi vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä Vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä
Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013
Koulutus 2015 Oppilaitosten opiskelijat ja tutkinnot 2013 Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä 1,27 miljoonaa Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijoiden kokonaismäärä
Kaupan varastotilasto
Kauppa 2011 Kaupan varastotilasto 2011, 2. vuosineljännes Kaupan varastot nousivat 7,8 prosenttia vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä Kaupan yritysten varastojen arvo oli Tilastokeskuksen mukaan kesäkuun
Velkajärjestelyt 2013
Oikeus 2014 Velkajärjestelyt 2013 Loppuun käsiteltyjen velkajärjestelyasioiden määrä kasvoi 6,0 prosenttia vuonna 2013 Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuoden 2013 aikana käräjäoikeuksissa käsiteltiin
Autokaupan määrävuosiselvitys 2010
Kauppa 2012 Autokaupan määrävuosiselvitys 2010 Autokaupassa vähittäis- ja lähes yhtä suuret Vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan autokaupan tuotteiden lähes 14,5 miljardin euron liikevaihdosta vähittäiskaupan
Ammatillinen koulutus 2013
Koulutus 2014 Ammatillinen 2013 Ammatillisessa koulutuksessa 313 600 opiskelijaa vuonna 2013 Tilastokeskuksen tilastojen mukaan tutkintoon johtavassa ammatillisessa koulutuksessa opiskeli kalenterivuoden
Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 2011 lopussa
Julkinen talous 211 Valtion takaukset 211, 3. vuosineljännes Valtion takauskanta 22,9 miljardia syyskuun 211 lopussa Valtion takauskanta oli 22,9 miljardia euroa vuoden 211 kolmannen neljänneksen lopussa.
Ympäristöliiketoiminta 2010
Ympäristö ja luonnonvarat 2011 Ympäristöliiketoiminta 2010 Metalliteollisuus suurin ympäristöliiketoiminnan tuottaja vuonna 2010 Vuonna 2010 ympäristöliiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto teollisuudessa
Moottoriajoneuvokanta 2014
Liikenne ja matkailu 2015 Moottoriajoneuvokanta 2014 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2014 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2014 päättyessä 6 014 610 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 5 043 523 ajoneuvoa.
Moottoriajoneuvokanta 2013
Liikenne ja matkailu 2014 Moottoriajoneuvokanta 2013 Ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2013 Ajoneuvorekisterissä oli vuoden 2013 päättyessä 5 862 216 ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli 4 993 740 ajoneuvoa.
Valtion tuottavuustilasto 2007
Julkinen talous 2008 Valtion tuottavuustilasto 2007 Valtion tuottavuuden kasvu hidastui vuonna 2007 Valtion virastojen ja laitosten tuottavuuskehitys heikkeni vuonna 2007 edellisvuoteen verrattuna. Työn
Tieliikenteen tavarankuljetukset
Liikenne ja matkailu 2011 Tieliikenteen tavarankuljetukset 2010, 4. vuosineljännes Kuorma-autojen tavarankuljetukset lisääntyivät loka joulukuussa 2010 Kuorma-autoilla kotimaan tieliikenteessä kuljetettu
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta
Oikeus 2015 Velkajärjestelyt 2015, 1. vuosineljännes Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi maaliskuussa
Verot ja veronluonteiset maksut 2014
Julkinen talous 2015 Verot ja veronluonteiset maksut Verokertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna Verojen ja pakollisten sosiaaliturvamaksujen kertymä kasvoi 1,5 prosenttia vuonna. Kertymä oli yhteensä 89,9
