31.12.2013 1 W46 KERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2013 W46 kerho ry:n vuosikokous järjestettiin 13.02.2013, jolloin hallitukseen jäseniksi ja varajäseniksi toimintakaudelle 2013 valittiin seuraavat henkilöt: W46 kerho ry:n hallitus: - Seppo Leino Puheenjohtaja - Sihteeri - Rauno Jalava Rahastonhoitaja/varapuh.joht. - Kaj Engblom Jäsen - Kaija Pelli Jäsen - Jorma Lindqvist Jäsen - Harri Siivonen Jäsen Hallituksen varajäsenet : - Samuli Vienonen - Virpi Luukka Toiminnantarkastajiksi valittiin seuraavat henkilöt : - Juhani Naski - Seppo Silvius Tilikauden aikana hallitus on kokoontunut 10 kertaa. Varain hankinta. Wärtsilän avustus kerholle oli toimintakaudella 800.00, muilta osin toimintaa rahoitettiin kahvikolehdilla ja osallistumismaksuilla. Jäsenmaksu on ollut vuonna 2013 5,00. Kerhon toiminta kaudella 2013. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2013 lopussa 211 henkeä. Kannatusjäseniä oli 4 kpl. Tapaamisia keskiviikkoisin Manillassa oli 37 kpl, joissa keskimäärin on käynyt tilaisuutta kohden 36 henkeä. Yhteensä juttutuvissa on käynyt vuoden 2013 aikana yli 1300 henkeä. Yhdistyksen järjestämissä vierailuissa on osallistujia ollut yhteensä vuoden 2013 aikana 258 henkeä.
31.12.2013 2 W46 kerho ry:n toimesta järjestetyt tapahtumat vuonna 2013 aikajärjestyksessä: 23.01.2013 Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta toi terveisiä Eduskunnasta. Osallistujia: 38 henkeä. 23.01.2013 Nettiasiointikurssi TSL:n Manillan tiloissa. Opettajana Kai Åkerfelt. Osallistujia: 8 henkeä. 30.01.2013 Harri Gunu Lindroos kertoi Dallape-orkesterista Köysisalissa. Osallistujia: 45 henkeä. 06.02.2013 Opastettu vierailu Forum Marinumiin Sillien perässä -näyttelyyn. Osallistujia: 26 henkeä. 13.02.2013 W46 Kerho ry:n vuosikokous Köysisalissa klo 11.00. Osallistujia: 42 henkeä. 06.03.2013 Vierailu Turun taidemuseossa Reidar Särestöniemen taiteen näyttelyssä. Osallistujia: 9 henkeä. 13.03.2013 Maritta Flykt lausui kevätrunoja Köysisalissa. Osallistujia: 29 henkeä. 20.03.2013 Oikeuslääkäri Antti Jääskeläinen luennoi Köysisalissa otsikolla: Ikiliikkujat- varttuneen ihmisen liikenneterveysohjeita. Osallistujia: 49 henkeä. 25.-26.03.2013 Laivaristeily M/s Viking Gracella Tukholmaan. Osallistujia: 20 henkeä. 13.04.2013 Bussiretki Houtskarin ja Korppoon saaristolaismuseoihin. Matka järjestettiin yhteistyössä Forum Marinumin ja Turun Seudun Mobilistien kanssa. Osallistujia: 48 henkeä.
31.12.2013 3 17.04.2013 Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho toi terveiset Eduskunnasta. Osallistujia: 41 henkeä. 17.04.2013 Tutustuminen Ruissalon telakka-alueelle oppaina Pekka Paasio ja Jarmo Saarinen Forum Marinumista yhdessä Mobilistien kanssa. Osallistujia: 35 henkeä. 24.04.2013 Harri Gunu Lindroos kertoi taiteilija Veikko Lavista Köysisalissa. Osallistujia: 42 henkeä. 25.04.2013 Palosammuttimien tarkistus Palosammutin PS Oy:n tiloissa Raision keilailukeskuksen talossa. Osallistujia: noin 15 henkeä. 21.05.2013 Ulkoilua ja yhdessäoloa Ykköspirtillä Ruissalossa. Osallistujia: 23 henkeä. 22.05.2013 Harri Oso Siivosen musiikkituokio Köysisalissa. Osallistujia: 36 henkeä. 12.06.2013 Kesämatka Tampereelle kohteina Työväenmuseo Werstas ja Mobilia. Toteutus yhteistyönä Forum Marinumin ja Turun Seudun Mobilistien kanssa. Osallistujia: 27 henkeä. 11.09.2013 Harri Gunu Lindroos estelmöi Köysisalissa aiheenaan Harmony Sisters. Osallistujia: 30 henkeä. 11.09.2013 Ulkoiluiltapäivä Kunstenniemessä isäntänä Martin srk ja Lasse Mustonen. Osallistujia: 21 henkeä. 18.09.2013 Digikameran käytön peruskurssi TSL:n tiloissa 25.09.2013 vetäjänä Kai Åkerfelt. 02.10.2013 Kurssi pidettiin kolmena eri päivänä ja osallistujia oli 10 henkeä. 30.09.-01.10.2013. Laivaristeily M/s Viking Gracella Tukholmaan. Osallistujia: 21 henkeä.
31.12.2013 4 02.10.2013 Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho toi Köysisaliin ajankohtaiset terveiset Eduskunnasta. Osallistujia: 33 henkeä. 09.10.2013 Maritta Flykt luki Köysisalissa otteita kirjastaan Vanhusmurhat Osallistujia: 32 henkeä. 30.10.2013 Tapsan tahdit Köysisalissa. Tapio Salonen esiintyi kitaransa kanssa. Osallistujia: 39 henkeä. 13.11.2013 Harri Siivonen musisoi Köysisalissa otsikolla: Musiikkia ala Oso. Osallistujia: 43 henkeä. 25.11.2013 Piknikristeily Maarianhaminaan joulujuhlan merkeissä. Osallistujia: 28 henkeä. 11.12.2013 Glögitilaisuus Köysisalissa. Tarjoajina Martin srk ja Lasse Mustonen. Osallistujia: 38 henkeä. Liikunta. Kuntoa ylläpidettiin mm. tiistaisin sauvakävelyllä Ruissalossa sekä keilailemalla Raision Keilailukeskuksessa viikoittain. Keilaukseen osallistui yhteensä noin 30 henkilöä, joista keskimäärin 20 henkeä osallistui kaksi kertaa viikossa tapahtuviin harjoituksiin Raision keilauskeskuksessa. Yhdistys on osallistunut kolmella joukkueella firmakeilaukseen. Ykkösjoukkue tuli keväällä 2013 firmakeilauksen A-lohkossa viidenneksi, kakkosjoukkue B-lohkossa myös viidenneksi ja kolmosjoukkue tuli B-lohkossa neljänneksi. Firmakeilauksen henkilökohtaisissa tuloksissa oli W46 Kerho ry:n Erkki Haapaniemi ensimmäinen. Syksystä 2013 alkaen W46 Kerho ry osallistui firmakeilaukseen myöskin kolmella joukkueella.
31.12.2013 5 Tiedottaminen. Tiedottaminen on tapahtunut seuraavilla tavoilla: Kotisivut osoitteessa:www.w46kerho.net. Kävijöitä kuukausittain vuonna 2013 keskimäärin 268 henkeä. Käyntejä 487 kpl. Kotisivut uusittiin syksyllä ja uudet otettiin käyttöön 17.10.2013. Viikoittaisissa tapaamisissa Manillassa informoitu ajankohtaisista asioista. Vuosikokouksesta ilmoitettiin kaupunkilehti Turkulaisessa. Vuonna 2013 lähetettiin myös kutsu jäsenkirjeessä. Yhdistyksellä on myöskin sivut facebook:ssa. Jäseniä yhdistyksen sivuilla 71 kpl. Perinneprojekti. Vuonna 2011 avattu Konepajalla-näyttely on ollut Forum Marinumissa myös vuoden 2013 jatkuen edelleen. Alkuvuodesta 2012 liittyi yhteistyöhön Forum Marinumin ja W46 Kerho ry:n kanssa Turun Seudun Mobilistit ry ja yhteistyö on jatkunut myös 2013. Forum Marinum, TurunSeudun Mobilistit, Neukkumasinistit sekä W46 Kerho ry toteuttivat vanhojen moottorien kokoontumisen Forum Marinumin piha-alueella 15.09.2013 Piha-alueella oli W46 Kerho ry:n toimesta näyttelypöytiä ja moottoreita. W46 Kerho ripusti Forum Marinumin kahvilaan pienimuotoisen valokuvanäyttelyn Wärtsilän alueesta. Kerhon edustajia oli sekä pihalla, että Konepajalla-näyttelyssä oppaina. Vierailijoita oli noin 2500 henkeä. W46 Kerho ry:n edustajat ovat osallistuneet Forum Marinumissa Minun merimuseoni -projektiin, jossa suunnitellaan perusnäyttelyn uusimista. Työ jatkuu edelleen. Projektiryhmä on kokoontunut vuoden aikana 7 kertaa Forum Marinum:n tiloissa.
31.12.2013 6 Kirjaprojekti 150 vuotta voimakonevalmistusta Aurajokisuulla siirtyi syyskuussa toimimaan W46 Kerho ry:n osana. Toimitilat. Työväen Sivistysliitto vuokrasi Manillan tilat vuoden 2009 alusta ja W46-Kerho ry on voinut jatkaa toimintaansa samoissa tiloissa myös 2013. Koulutustoiminta. Olemme järjestäneet pienimuotoisia kursseja TSL:n valvonnassa vuonna 2013. TK.2013.doc