2/2009. SAL:n synty improvisoitiin uusiksi, s. 12

S U O M E N A I K A K A U S L E H D E N - T O I M I T T A J A I N L I I T T O 2/2009 SAL:n synty improvisoitiin uusiksi, s. 12

sisältö 2-2009 pääkirjoitus YHDISTYKSIÄ TARVITAAN YHÄ 2 LÖÖPPI 2-2009 s. 2 s. 22 s. 28 Kannen kuva: SAL:n 70-vuotisjuhlassa SAL:n puheenjohtaja Ismo Lehtonen, näytelijät Elina Sirkkinen ja Micke Rejström sekä pitkän linjan järjestökonkari Tuula Kinnarinen improvisoivat SAL:n historiaa uusikai. Kuvaaja: Ilka Helo Pääkirjoitus............................................................. 3 Lapsellista touhua...................................................... 4 Toimittajasta verkkotähdeksi.......................................... 10 SAL 70 - Reippaasti viihteellä......................................... 12 SAL 70 ahkeraa vuotta................................................ 14 SAL:n hallitus......................................................... 16 Lööppi Journalismin päivillä.......................................... 17 Osaamisen tulevaisuuden haasteet.................................... 20 Vaarallista viattomuutta............................................... 22 Kirja-arvostelu: Ilman paikkaa ja mieltä............................... 26 Säätiön apurahat..................................................... 27 Avokonttori vaihtui ateljeeksi......................................... 28 SAL-uutisia........................................................... 30 Vuoden 2009 apurahat................................................ 32 Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto SAL ry:n jäsenlehti 16. vuosikerta Päätoimittaja: Ismo Lehtonen, puh. (09) 777 77 359, ismo@seiska.fi Toimitussihteeri: Kaija Plit, kaija.plit@sal-info.org Graafikko: Ilkka Helo, ilka.helo@gmail.com Muu toimituskunta: Leena Aho, Jaakko Jaskari, Marko Korhonen, Sinikka Pihlamaa, Timo Ripatti SAL ry. Hietalahdenkatu 2 B 23, 00180 Helsinki, puh. (09) 611 055, Puheenjohtaja: Ismo Lehtonen Asiamies: Kaija Plit Toimistonhoitaja: Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org ISSN 1455-0032 Painopaikka: Painoyhtymä, Teollisuustie 21, 06150 Porvoo TIMO RIPATTI Journalistiliiton liittovaltuuston kevätkokouksessa esitettiin, että liiton maksamasta yhdistyspalautuksesta puolet maksettaisiin vastedes osastoille ja vain toinen puoli jäisi yhdistysten käyttöön. Aloitteen tekijöiden mielestä tämä parantaisi osastojen toimintaedellytyksiä ja vastaisi paremmin nykytilannetta, jossa aika on ajanut yhdistysten ohi. Liittohan jakaa jäsenmaksutuloista kaksikymmentä prosenttia yhdistyksille, jotka välittävät lisäksi osastoille niiden osastoavustuksen. Sen suuruus on 170 euroa plus yhdeksän euroa jäsentä kohden. Esitys hylättiin lähes yksimielisesti. SAL:n näkökulmasta se oli järjetön ja perustuu puutteelliseen analyysiin yhdistysten ja osastojen tilanteesta. On varmasti yhdistyksiä, joiden toiminta on laimeaa ja tuki osastoille vaisua. Ja on osastoja, joilla on muun muassa vilkasta koulutustoimintaa. Sellaisia on paljon SAL:ssakin. Kuitenkin on vaikea kuvitella, että osastojen voimavarat riittäisivät vaikkapa sen tason koulutukseen, kuin esimerkiksi SAL:ssa pystytään järjestämään. SAL tukee myös osastoja tarpeen tullen ylimääräisillä avustuksilla, joiden avulla on mahdollista järjestää laajempia jäsentilaisuuksia ja antaa muutenkin tukea ja neuvoja tarpeen vaatiessa. Käsittääkseni nykytilanteeseen ollaan meillä varsin tyytyväisiä. Yhdistyksillä on tietysti myös tärkeä merkitys identiteetin luojana ja tukijana. SAL toimii aikakauslehtiväkeä yhdistävänä tekijänä. En pysty näkemään sen toiminnassa tai tarpeellisuudessa sellaisia hiipumisen merkkejä, jotka oikeuttaisivat sen tulovirran leikkaamiseen. Liiton taloustilanteen heikentyessä on väläytelty myös koko yhdistyspalautuksen leikkaamista nykyisestä kahdestakymmenestä prosentista. Toteutuessaan se johtaisi väistämättä toimintamme vähentymiseen. Tässäkin asiassa olisi kuitenkin syytä pitää jalat lämpimänä ja pää kylmänä, eikä tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Liiton organisaatiota, yhdistysten kovin erilaisia toimintoja ja samalla myös rahanjakoa toki kannattaa ja pitääkin pohtia. Sitä varten on kuitenkin Liitto 10 -projekti, joka toivottavasti tuo selkeyttä hieman kirjavaan nykytilanteeseen. Liiton kehittämiseen liittyvät myöskin lehdistön Poolin olemus ja asema, jotka kiteytyvät nyt kovaa vauhtia. Liittovaltuustossa oli esillä myös aloite, joka menestyi huomattavasti edellä mainittua paremmin. SAL:n ehdotuksesta Journalistiliitto laatii ohjelman, joka kiinnittää huomiota työssä jaksamiseen. Tärkeää ja ajankohtaista asiaa koskeva aloite hyväksyttiin yksimielisesti. Ei ollut hassumpaa olla sallilainen valtuustosalissa. Sallilaisena oli mukavaa olla myös 70-vuotisjuhlissamme, joista löytyy juttua sisäsivuilta. Kiitos kaikille mukana olleille! Kanssanne oli ilo juhlia. Tästä onkin hyvä siirtyä ilman aasinsiltoja toivottamaan jäsenille hyvää kesää. Hyvää kesää! Ismo Lehtonen ismo@seiska.fi 3 LÖÖPPI 2-2009

Tällä palstalla sallilaiset kertovat harrastuksistaan. Mikä harrastus antaa sinulle intoa ja potkua? Kerro siitä Lööpille! Kerro kaikille sallilaisille! Yhteystiedot Lööpin etusisäkannessa. Tomi Uschanov ja Nuppu (vas.), Antti Hentinen ja Toivo sekä Harri Junttila ja Lenni. Tässä tilanteessa on lavastuksen makua, sillä vain Antilla ja Harrilla oli kännykässä taustakuvana oma lapsi. SAL:n yhdistystoiminnasta vauvabuumi on vienyt toistaiseksi mennessään erityisesti miehiä. 4 LÖÖPPI 2-2009 Lapsellista touhua SAL:n yhdistystoiminnasta on alkanut kuulua entistä useammin pelkkiä lapsellisia uutisia. Jos yhdistyksen asiamies olisi von Döbeln, joutuisi hän loikkaamaan vanhan runoratsun selkään ja ravaamaan kokouksiin ihmisen kokoisia aukkoja katsellen. TEKSTI JA KUVAT: MARKO KORHONEN Syy tilanteeseen tiedetään, mutta tässä vaiheessa voi kiistellä vain siitä, kumpi rantautui Suomeen ensin, taantuma vai vauvabuumi. Jälkimmäinen iski sallilaisiin kuin meksikolainen sikaflunssa. Taantuman juuret ovat Yhdysvalloissa, mutta on mahdollista, että myös vauvabuumi on lähtenyt liikkeelle samasta maasta. USA:ssa muhineelle luottokriisille antoi kasvot kaksi suurta asuntolainoittajaa, ja asuntokaupan kuplan puhkeamisesta alkanut alamäki jatkuu edelleen. Vauvabuumista puolestaan kerrottiin 26. elokuuta 2008 ilmestyneessä 7 päivää -lehdessä: Hollywoodista alkanut vauvavillitys ei näytä vieläkään loppuvan. Nimetkin me tiedämme; Freddie Mac, Fannie Mae, Tom Cruise, Ben Affleck, Charlie Sheen, Brad Pitt. Kahta ensimmäistä ei pidetä yleisesti näyttelijöinä. Helsingin seudulle vauvabuumi rantautui median mukaan viime syksynä. Marraskuuhun mennessä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan alueelle syntyi noin tuhat vauvaa enemmän kuin edellisenä vuonna vastaavaan aikaan. Synnytysosastot toimivat äärirajoilla ja kansalaisista alkoi jo tuntua, että synnyttäviä äitejä tulvi ovista ja ikkunoista. Vauvabuumi ei ollut pelkkä tiedotusvälineiden liioittelema kupla. Tilastokeskus todisti huhtikuussa 2009, että vauvoja syntyi viime vuonna ennätysmäärä, yli 59 000, enemmän kuin koskaan tällä vuosituhannella. Suurinta syntyvyys oli Pohjanmaalla, mutta maakuntahan on tunnettu ns. trossaamisestaan eli kun naapurilla on satametrinen navetta, viereen pitää rakentaa 200-metrinen. SAL:n yhdistystoiminnasta vauvabuumi on vienyt toistaiseksi mennessään erityisesti miehiä, vaikka siinä ei pitäisi sinänsä ollaan mitään ihmeellistä. Tappeluunkin tarvitaan aina kaksi. Vauvoista on iloa sekä vanhemmilleen että ammattiyhdistykselle. Jälkimmäiselle ne tuovat potentiaalisia uusia jäseniä, mutta myös Nuorena on vitsa väännettävä, jos mieli maailmassa menestyä. Kirjoittajan 4 kk: n ikäinen sikiö poseeraamassa luontevasti kameralle. Katse on jo tässä vaiheessa polttava. pehmentävät kuvaa kylmästä ja byrokraattisesta ay-toiminnasta, jonka ylle leviää lasten ansiosta eräänlainen vaipoilla ja talkilla kuorrutettu aura. Lööppi kokosi kolme sallilaista isää vastailemaan kysymyksiin isyydestä ja työstä. On melkein liikuttavaa havaita, että milloin tahansa kaksi tai kolme tuoretta isää istuu saman pöydän ääreen, keskustelun aiheet eivät pyöri F1-radoilla, autoremonteissa tai jääkiekon SM-liigan viimeisissä peleissä. Isät vain, nuo toivossa väkevät, keskustelevat nykyisin luontevasti vanhemmuuden iloista ja päivittelevät sitä, miksi ei vieläkään ole kehitetty biohajoavia vaippoja. Kirjoittajan lapsen laskettu aika on 17. toukokuuta. 5 LÖÖPPI 2-2009

Etukäteen turha stressata lapsen hoitamiseen tai työn ja kodin yhteensovittamiseen liittyvistä asioista. Parempi vain nauttia arjesta sekä isyydestä. TOMI USCHANOV Työ: WSOY Oppimateriaalit, kustannustoimittaja tekniikan ja liikenteen alalla Luottamustoimet: SAL:n hallituksen jäsen vuosina 2007-2008, WSOY Oppimateriaalien varaluottamusmies vuodesta 2006, pääluottamusmies vuodesta 2009. Lapsi: Nuppu Linnea, 16.4.2008 1. Muuttuiko arki, kun lapsi syntyi, mistä oli luovuttava, mitä tuli tilalle? Arki muuttui lähes täydellisesti. Suurin muutos oli varmaankin se, että ennen lapsen syntymää oli vastuussa vain itsestään, kun taas nykyään pitää ja haluaa mennä lapsen ehdoilla ja sen parasta ajatellen. En ole varsinaisesti joutunut luopumaan mistään mutta toki lapsi on muuttanut asioita esim. siten, että omat menemiset ja harrastukset pitää miettiä hyvissä ajoin etukäteen. Olen mukana mm. jääkiekkoerotuomaritoiminnassa, joka vie kauden aikana paljonkin aikaa. Olen toiminnassa edelleen mukana, mutta käytän siihen aikaani noin puolet vähemmän kuin ennen lasta. Näin on käynyt myös muiden harrastusten kanssa. Eli elämä (muukin kuin työ) pitää organisoida niin, että vanhemmat voivat sopia myös omista menemisistään. Paljon olen saanut tilalle. Mikään ei ole mukavampaa kuin se, kun tulee työpäivän jälkeen kotiin ja lapsi tervehtii iloisesti ovella. Lisäksi elämä on saanut täysin uuden merkityksen lapsen myötä. 2. Onko työn/uran yhdistäminen isän rooliin helppoa, onko jostain tingittävä? Kyllä työ ja isän roolin yhdistäminen on mennyt ihan hyvin. Nykyään tosin tulee kieltäydyttyä lähes kaikista ei-pakollisista työmenoista, tai ainakin niistä tulee lähdettyä aiemmin kotiin. Varsinaisesti en ole joutunut mistään luopumaan, ainakaan vielä. Ennen töissä saattoi mennä myöhäänkin, mutta nykyään pyrin lähtemään töistä aiemmin kotiin, jotta ehtisin olemaan mahdollisimman paljon lapsen kanssa ennen kuin hän menee nukkumaan. Kustannustoimittajan töihin kuuluvat hetkelliset kiireet esimerkiksi silloin, kun kirja on menossa painoon. Silloin tulee tehtyä ylitöitä jonkin verran. 3. Miten teidän perheessänne on jaettu vanhempainvapaat? Äiti kotona ja isä enimmäkseen töissä vai enemmän tasapuolisesti? Avovaimoni jäi kotiin noin kaksi kuukautta ennen lapsen syntymää. Itse pidin kolmen viikon isyysvapaan, kun lapsi syntyi. Tämän vuoden toukokuun alussa avovaimoni aloittaa jatko-opinnot Helsingin yliopistossa (hän on ollut tähän asti kotona vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla) ja minä pidän toukokuussa isäkuukauden. 4. Meneekö ihmisessä isävaihde päälle heti, kun lapsi pukataan syliin vai pitikö lukea lehdistä tai kirjoista tai kysyä kaverilta? En ollut lukenut lehdistä tai kirjoista isyydestä tai lapsenhoidosta juurikaan mitään ennen lapsen syntymää. En ollut liioin juurikaan keskustellut lapsista muiden kavereideni kanssa, koska heillä ei vielä itsellään ole lapsia. Itse kävin avovaimoni kanssa muutaman kerran perhevalmennuksessa ennen lapsen syntymää. Kyllä isän rooli alkoi ainakin minulla vasta silloin, kun lapsi syntyi. Aluksi sitä ei paljon osannut tehdä ja olo tuntui muutenkin vähän epävarmalta. Mutta aika nopeasti lapsen hoitoon muodostui rutiini. Itse en ollut koskaan aiemmin esim. vaihtanut vaippoja tai kylvettänyt muita lapsia. 5. Oletko huomannut ajautuvasi työpaikalla keskusteluihin, joiden keskiössä ovat lapset/oma lapsi? Olen kyllä huomannut. Melkein aina keskustelu ajautuu jossain vaiheessa lapsiin. Lähimmät työkaverit ovat yhtä lukuun ottamatta naisia. He kyselevät usein, miten lapsi voi tai mitä uutta hän on oppinut. Heillä on myös lähes kaikilla jo isompia lapsia. Ainoalla miespuolisella työkaverillani on lähes saman ikäinen lapsi kuin minulla, ainoastaan kuukauden nuorempi. Hänen kanssaan keskustelumme ajautuu lähes aina omiin lapsiimme. Hänen kanssaan jaamme usein kokemuksia esim. siitä mitä uutta lapsemme on oppinut. 6. Miten paljon on riittänyt energiaa kodin ulkopuolisiin asioihin? Kiinnostavatko työt tai ay-tehtävät yhtä paljon kuin aiemmin, onko perhe asialistan kohdassa yksi? Osittain sama vastaus kuin kohdassa 1. Lapsi vie kyllä niin paljon aikaa ja huomiota, että kodin ulkopuolisia asioita on joutunut karsimaan. Lapsi ja perhe ovat kuitenkin etusijalla. Tämän takia en muun muassa asettunut uudelleen ehdolle SAL:n hallitukseen, vaikka muuten kiinnostusta olisi ollut. Aika vain ei riitä kaikkeen. 7. Yksi tai useampia hyviä ohjeita muille tuleville SAL:n isäukoille? Oma isyyteni on sujunut siinä määrin hyvin, että neuvoksi muille sanoisin lähinnä, että on etukäteen turha stressata lapsen hoitamiseen tai työn ja kodin yhteensovittamiseen liittyvistä asioista, parempi on vain nauttia arjesta sekä isyydestä ja ratkaista mahdollisesti eteen tulevat ongelmat sitten tilanne kerrallaan. 6 LÖÖPPI 2-2009 7 LÖÖPPI 2-2009

8 LÖÖPPI 2-2009 HARRI JUNTTILA Työ: Mediuutiset, toimituspäällikkö, online-kehitys Luottamustoimet: SAL:n hallituksen jäsen, Journalistiliiton liittovaltuutettu Lapsi: Lenni Vilho Ilmari, 25.1.2009 1. Muuttuiko arki, kun lapsi syntyi, mistä oli luovuttava, mitä tuli tilalle? No, arkihan muuttui kerralla. Oli kuin vanhan ja tutun maailman päälle olisi satanut metrin verran uutta lunta. Luopua ei tarvinnut oikeastaan mistään paitsi baariilloista mutta tilalle tuli elämäntäysi iloa. 2. Onko työn/uran yhdistäminen isän rooliin helppoa, onko jostain tingittävä? Vielä en ole joutunut tinkimään. Esimerkiksi matkoja ei työssäni ole paljon, joten ne kyllä järjestyvät. Kotona en enää niin paljon lue työsähköposteja kuin aiemmin. 3. Miten teidän perheessänne on jaettu vanhempainvapaat? Äiti kotona ja isä enimmäkseen töissä vai enemmän tasapuolisesti? Olin kolme viikkoa Lennin syntymän jälkeen kotona. Lisäksi aion pitää isäkuukauden noin vuoden kuluttua, kun Lennin äiti menee töihin. 4. Meneekö ihmisessä isävaihde päälle heti, kun lapsi pukataan syliin vai pitikö lukea lehdistä tai kirjoista tai kysyä kaverilta? Ei paljon tarvinnut lehdistä lukea. Lenni syntyi keisarinleikkauksella, joten sain viettää hänen kanssaan kahdestaan ensimmäisen tunnin. Kyllä siinä isyys tuli melko selväksi. 5. Oletko huomannut ajautuvasi työpaikalla keskusteluihin, joiden keskiössä ovat lapset/oma lapsi? Olen todellakin! Yleensä yritän välttää aihetta, koska olen itse sen aikoinani lapsettomana kokenut häiritseväksi. Aina ei kuitenkaan voi olla hiljaa, vaan on pakko kertoa, että nyt se Lenni on jo oppinut erottamaan sormensa ja on avannut peukalonsa, eikö olekin mahtavaa?. 6. Miten paljon on riittänyt energiaa kodin ulkopuolisiin asioihin? Kiinnostavatko työt tai ay-tehtävät yhtä paljon kuin aiemmin, onko perhe asialistan kohdassa yksi? Perhe on tärkein. Ay-hommia ei kuitenkaan ole niin paljoa, etteikö niitäkin voisi hoitaa. Kyllä nekin vielä kiinnostavat, ja motivaatiota riittää. Urheillakin olen voinut tarpeeksi. Tosin iltalenkit ovat vaihtuneet työmatkapyöräilyyn, mikä onkin nerokasta: hyötyliikunta säästää aikaa perheelle! 7. Yksi tai useampia hyviä ohjeita muille tuleville SAL:n isäukoille? Mielestäni tärkeintä on pitää huolta siitä, että lapsen äiti voi hyvin. Jos äiti voi huonosti, niin kohta lapsikin voi huonosti. Äidit eivät yleensä (tästä olen puhunut muidenkin isien kanssa, joten todistusvoimaa on) tätä tajua, vaan väsyttävät uhrimielellä itsensä aivan loppuun, turhaan. Väsynyt äiti keksii helposti tuhat syytä sille, että hän onkin huono äiti. Ja huonoksi itsensä tunteva äiti masentuu ja uupuu lisää. Ja siitäpä voikin alkaa melkoinen kierre. Eli, hyvä tuleva isä: pidä hyvää huolta lapsesi äidistä, koska äiti on perheen tärkein jäsen, ei lapsi. Tästähän äidit ovat täysin eri mieltä. Hyvä keino on esimerkiksi pakottaa äiti yksin nukkumaan omaan sänkyyn ja nukkua lapsen kanssa koko yö toisessa huoneessa. Maitoa voi pumpata valmiiksi tuttipulloon tai käyttää korviketta, jotta äidin ei tarvitse herätä kesken yön imettämään. Meillä homma on toiminut hyvin. Tuleva isä: pidä hyvää huolta lapsesi äidistä. ANTTI HENTINEN Työ: Yhtyneet Kuvalehdet, asiakaslehtiyksikkö Kynämies, toimittaja, valokuvaaja Luottamustoimet: SAL:n hallituksen jäsen vuosina 2002-2006 Lapsi: Toivo Einari, 25.11.2008 1. Muuttuiko arki, kun lapsi syntyi, mistä oli luovuttava, mitä tuli tilalle? Tottahan toki. Kaikki muuttui, mutta varsin positiivisella tavalla. Menemisiä on luonnollisesti järjesteltävä aiempaa tarkemmin ja aivan kaikkialle ei enää ehdi. Koti vetää puoleensa melkoisen tehokkaasti, joten sosiaalinen elämä kodin ulkopuolella on jäänyt vähemmälle. Mistään kovin merkittävästä en ole joutunut mielestäni kuitenkaan luopumaan. Uutta ja ihmeellistä olen sen sijaan saanut elämääni erittäin paljon. Ainakin pienen ihmisen verran, enemmänkin. 2. Onko työn/uran yhdistäminen isän rooliin helppoa, onko jostain tingittävä? Toistaiseksi isän roolin ja työn yhdistäminen on onnistunut. Yhteensovittamista vaaditaan toisinaan, mutta ylivoimaisia ongelmia ei ole tullut vastaan kotona tai töissä. 3. Miten teidän perheessänne on jaettu vanhempainvapaat? Äiti kotona ja isä enimmäkseen töissä vai enemmän tasapuolisesti? Vaimoni on tällä hetkellä kotona ja pyörittää arkea lapsen kanssa. Itse olen pitänyt puolet isyyslomasta ja pidän pian loput. Syksyllä pidän isäkuukauden yhtä aikaa äidin kesäloman kanssa. 4. Meneekö ihmisessä isävaihde päälle heti, kun lapsi pukataan syliin vai pitikö lukea lehdistä tai kirjoista tai kysyä kaverilta? Jokainen tyylillään. Ei varmaan ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa toimia. Itse osallistuin neuvolakäynteihin ja synnytysvalmennuksiin. Kirjallisuutta luin aiheesta etukäteen melkoisen niukasti. Lapsen syntymän jälkeen olen lukenut sitten lisää, mutta valikoiden. Tuttavapiirissäni on monta tuoretta isää, joten vertaistukea on ollut tarjolla harvinaisen runsaasti. Vinkkejä, neuvoja, ohjeita ja opastusta on siis tullut riittämiin. Itse olen luottanut aika pitkälle siihen, että oppi kertyy vähitellen käytännön kautta. Liiallisia ennakkovalmisteluja ja suuria suunnitelmia en ole kokenut tarpeellisiksi. Ennemmin edetään lapsen ehdoilla ja tahdilla. Toistaiseksi ainakin tämä malli on meillä toiminut hienosti. 5. Oletko huomannut ajautuvasi työpaikalla keskusteluihin, joiden keskiössä ovat lapset/oma lapsi? Totta kai. Vaippakeskustelut ja vauvajutut ovat arkea nykyään. Muutos entiseen on melkoinen. Lounaspöydässä pohditaan kestovaippojen jälleenmyyntiarvoa auton sijaan. 6. Miten paljon on riittänyt energiaa kodin ulkopuolisiin asioihin? Kiinnostavatko työt tai ay-tehtävät yhtä paljon kuin aiemmin, onko perhe asialistan kohdassa yksi? Koti on ehdoton ykkönen. Tämä on tarkoittanut monien rönsyjen karsimista. Kaikkialle ei millään ehdi. Uudessa elämänvaiheessa riittää haasteita ja mielenkiintoista puuhaa yltäkylläisesti minulle juuri nyt. Työn kiinnostavuus ei ole kadonnut mihinkään, mutta työkiireiden keskellä luovitaan nyt perhe ja lapsi mielessä. 7. Yksi tai useampia hyviä ohjeita muille tuleville SAL:n isäukoille? Elämää suurempia neuvoja minulla ei ole rahkeita jakaa. Rento ote ja tilanteen ehdoilla eläminen auttavat pienen lapsen tahdittamassa arjessa aika pitkälle. Levätä kannattaa aina kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Liikaa ohjelmaa, tavoitteita, tiukkoja aikatauluja tai muita vastaavia ei kannata lapsen kanssa itselleen asettaa. Tilanteet elävät ja muuttuvat melkoisen nopeasti lapsen kanssa. 9 LÖÖPPI 2-2009

Näyttäydyt blogeissa, facebookissa, keskustelet online-yhteisöissä. Eikö ole hauskaa olla tunnettu, kuin rokkitähti? 10 LÖÖPPI 2-2009 TOIMITTAJASTA verkkotähdeksi TEKSTI JA KUVAT: SATU ALAVALKAMA Toimittajista on tulossa monissa kanavissa näkyviä mediatähtiä, jos ohiolaista asiakasviestinnän konsulttia Joe Pulizzia on uskominen. Talouden lasku ja kanavien kilpailu ovat vieneet USA:n lehdiltä mainosdollareita. Toimituksissa korvataan väkeä freelanceyrittäjillä. Töiden vähentyessä markkinointiviestintä on alkanut kiinnostaa toimittajia. - Asiakasjulkaisuissa saa olla monipuolinen ja kekseliäs. Mitä näppärämmin muokkaat sisältösi kirjeestä verkkoartikkeliksi, videoksi tai blogiksi, sitä enemmän saat yleisöä, kannustaa Joe Pulizzi. Alan ammattilaisten kysyntä kasvaa. Alle viidennes yrityksistä on ulkoistanut asiakasjulkaisujensa toimittamisen kokonaan, mutta menetelmä yleistyy. Lähes 90 prosenttia organisaatioista ostaa jo asiantuntija-apua kirjoittamiseen, taittoon, kuvitukseen tai prosessinhallintaan. Sosiaalinen media on must Toimittaja näkyy viestimissä enemmän kuin ennen. - Vakuutat lukijat persoonallasi. Näyttäydyt blogeissa, facebookissa, keskustelet online-yhteisöissä. Eikö ole hauskaa olla tunnettu, kuin rokkitähti? härnää Pulizzi. Sosiaalista mediaa seuraamalla kuulee, mistä lukijat puhuvat. Jatkuva läsnäolo kasvattaa työmäärää. Silti vain keskustelemalla mukana voi korjata väärät käsitykset ja perustella yhteisönsä tekemisiä. - www.twitter.com -saitilta voi irrota vinkki hyvästä asiantuntijasta juttuun vartissa. Mainostaisin myös omaa www.junta42.com -yhteisöäni. Sen keskusteluista saa selville, mitä asiakasviestinnässä tapahtuu. Google alerts -palvelu lähettää omaan sähköpostiin maailmalla syntyvää tietoa halutulta alalta, suosittaa Pulizzi. Vastuukysymykset pitää muistaa, kun materiaalia levitetään moniin kanaviin. Joe Pulizzi kertoo, että USA:ssa käyttöoikeudet varmistetaan tiukimmissa tapauksissa pyytämällä haastatellulta allekirjoitettu lupa. Lukija koukkuun Edelläkävijän brandi ei rakennu vanhanaikaisilla menetelmillä. Lukijat ovat valikoivia. - Markkinointiajattelu on virhe. Työn pitää olla julkaisutoimintaa, lukijalle tärkeän ja arvokkaan tiedon välittämistä. Älä jankuta organisaatiostasi ja tuotteistasi, vaan ota selvää, mitä tietoa lukijat tarvitsevat. Auta heitä tekemään työnsä sujuvammin, ratkaisemaan ongelmia ja myös viihtymään julkaisuasi lukiessaan, painottaa Pulizzi. Yleisimmin sidosryhmälehti toimitetaan neljästi vuodessa. Se postitetaan osoiterekisterin mukaan ja jutut siirretään verkkoon. Joe Pulizzi toivoo vilkkaampaa vuorovaikutusta: uutiskirjeitä lehden ilmestymiskertojen väleissä, videoita You- Tubeen, perinteisiä tiedotteita, nettiin blogeja ja artikkeleita lehden aiheista. Jutuissa kannattaa suosia sanoja, joilla pääsee esiin verkon hakukoneiden listoilla. Älä anna periksi Sidosryhmälehden ilmestymisen loppuminen viestii lukijalle, että organisaatiolla on ongelmia. Siksi myös tiukan talouden aikana on syytä tehdä lehti. Oma julkaisu vahvistaa asiakkaan uskollisuutta ja houkuttaa tekemään uusia hankintoja. Pulizzin suosikki, Legon asiakaslehti, ohjaa sarjakuvatarinoiden loppulinkeillä asioimaan yrityksen sivustolle. Lehden ympärille on rakentunut sähköpostiuutiskirje, musiikkia, tapahtumia, sisarlehtiä, verkkoyhteisö ja TV-kanava. Yhden lehden on vaikeaa kiinnostaa monia kohderyhmiä ja välittää viestejä hyvin erilaisilta toimialoilta. Joe Pulizzi ratkaisisi pulman jälleen verkossa sijoittamalla linkit printtilehteen ja kohderyhmille räätälöidyt jatkojutut nettisivustolle. - Jos rahaa riittää, lehdestä voidaan tehdä rinnakkaisversioita eri maihin. 30-40 prosenttia sisällöstä on samaa ja loput paikallista. Joe Pulizzi perusti sisältömarkkinointiin ja asiakasjulkaisuihin erikoistuneen Junta 42 -verkkoyhteisön kaksi vuotta sitten. Hän työskenteli aiemmin Penton Media Inc: in varatoimitusjohtajana. Pulizzi on kirjoittanut yhdessä Newt Barretin kanssa kirjan Get Content.Get Customers. Hän vieraili Helsingissä Itellan Asiakaslehtipäivässä maaliskuun alussa. Lue lisää http://blog.junta42.com. 11 LÖÖPPI 2-2009

SAL 70 vuotta 12 LÖÖPPI 2-2009 Välillä sen pitää vaihtaa reippaasti viihteelle... 15. 35. 70. 110. Tekstiviestillä SAL:n synttäribileet voitaisiin kuvata näin säästeliäästi. TEKSTI: KAIJA PLIT KUVAT: ILKA HELO Onneksi sallilaisilla on Lööppi, jossa puute tilasta ei ole vielä niin paha, että juhlat pitäisi puristaa näin pieneen. 15. huhtikuuta oli se päivä, jona juhlittiin SAL:n 70-vuotisbileitä Paasisalissa, Helsingin Hakaniemessä. Illalliskortin hinta oli 35 euroa ja paikalla oli 110 juhlijaa. Juhlissa julkistettiin myös SAL:n historiikki. Täsmätyylillä sekin. Pystykorva, kerho ja mies. Siinäpä avainsanat, joiden varassa Stella Polariksen Teijo Eloranta, Micke Rejström ja Elina Stirkkinen saivat improvisoitavakseen SAL:n syntyhistorian. Lopputulokseen ei edetty ihan arkistohieroglyfi-ideogrammien mukaisesti, mutta vajaassa kymmenessä minuutissa SAL oli saatu perustetuksi. Vauhdikas show veti juhlaväen tiiviiksi ringiksi esitysareenan ympärille. Sen keskiöön Stella Polaris oli istuttanut pitkäaikaisen ja monissa järjestöliemissä keitetyn, itsensä järjestöfossiiliksi tituleeranneen Tuula Kinnarisen. Nuorta Voimaa hänen vieressään uhkui yhdistyksemme puheenjohtajana kolmatta vuotta vanhetettu Ismo Lehtonen. Vaikka esitys oli vauhdikas ja vangitsi katseen, sivusilmä rekisteröi ympäristöä. Sallilaisen Kari Kortelaisen bändi latautui loppuillan vauhdikkaaseen tanssimusiikkisettiinsä. SAL:n entisten puheenjohtajien pöytä notkui jälleennäkemiseiloa: täsmämatematiikalla laskettuna paikalla oli peräti yksitoista entistä puheenjohtajaa. Ranskassa asuva Helena Vehkaoja oli lähettänyt matkaan miehensä Juhani Mäkelän. Kuulumisia vaihdettiin. Tuttuja tavattiin. Haarukoita ja veitsiä heilutettiin. Maljoja nostettiin. Tunti tanssittiin. Jatkoille mentiin tai ei menty. Mutta juhlat olivat kyllä hyvät. Niin ovat sanoneet kaikki. << Virkaiältään vanhimpana puheenjohtajana Juhani Mäkelä piti kollegoidensa painostuksesta lyhyen muisteluksen SAL:n ainoaksi jääneen työehtosopimuksen tuskaisasta synnytyksestä < Noin tunnin ilotteluosuuden aikana Stella Polaris pani parastaan muun muassa esittämällä YT-neuvottelijaa Kaurismäki-tyylillä. SAL:n 19. puheenjohtajan Ismo Lehtosen juhlapuhe Harvoin saa ikäiseni mies tilaisuuden pitää juhlapuheen 70-vuotisjuhlissa. Hyvä että nyt saa. Itse juhlakalua eli SALlia kelpaakin juhlia ja kehua puheessa. SAL on nuorekas, dynaaminen ja erittäin kokenut, eli juuri sitä, mitä työmarkkinoilla kaivataan. Eläkkeellekään sillä ei ole mikään kiire, ja vielä 60-vuotisjuhliaan se jaksoi juhlia ympäri kaupunkia monta päivää. Sen harrastustoiminta on vilkasta ja se kouluttautuu ahkerasti. Edunvalvonnassakin se jaksaa painaa pitkää päivää töiden päälle. Ei siis ihme, että välillä sen pitää vaihtaa reippaasti viihteelle. SAL perustettiin vuonna 1939, kuten laskutaitoisimmat ovat jo hoksanneetkin. Valitettavasti vuosi oli muutenkin hektinen, joten tapahtumaa ei juurikaan mainita historian yleisesityksissä. Perustajia oli 19 ja alkuperäisenä nimenä oli Aikakauslehdentoimittajain Kerho. Kerhotoiminta sitten paisui, ja nimi vaihtui nykyiseksi vuonna 1951. Tänään SAL:ssa on 2900 jäsentä ja nykyään mukana ovat myös kustannustoimittajat. Aikakauslehtiäkin on hieman enemmän kuin perustamisen aikaan, noin 4000, ja lisää tulee. Vuonna 1939 ilmestyivät nykyisistä lehdistä jo muun muassa Kotiliesi, Apu, Nyyrikki, Suomen Kuvalehti ja Yhteishyvä. Seitsemään vuosikymmeneen mahtuu ruusuisempia ja risuisempia aikoja, mutta ruusuilla on kyllä tanssittu varmasti aina kun mahdollista. Parissa lakossakin SAL oli mukana, mutta niistä on jonkin verran aikaa. Laman ja taantuman kanssa on taisteltu vaihtelevalla menestyksellä, mutta kaikitenkin ollaan kai vielä niskan päällä. Talouden kanssa on joskus tehnyt tiukkaa, mutta vanhemmiten on kertynyt jonkin verran vaurautta pahan päivän varalle. Vuosikokouksissa on joskus ollut rauhallista, toisinaan on vähän nahisteltu. Eli sellaista normaalia elämänmenoa. Tulevaisuus tuo varmasti uusia haasteita, kuten tulevaisuuksilla tapana on. Journalistien järjestökenttä tulee muuttumaan, SAL:n jäsenmäärä ei kasva enää yhtä huimasti kuin parhaina vuosina ja epätyypilliset työsuhteet ja freetyö yleistyvät. En tässä lähde ennustamaan tulevaisuutta, mikä on tunnetusti hankalaa, vaan kerron sitten muistelmissani mitä tapahtui. Mutta sen voin sanoa, että huolissani en ole, sillä SAL:lla on jatkossakin tehtävänsä ja paikkansa, varsinkin jäsenistönsä yhdyssiteenä. Koska lopussa seisoo kiitos, käytän tilaisuutta hyväkseni lausuakseni parit sellaiset. Ensinnäkin kiitän edeltäjiäni, jotka ovat luotsanneet yhdistystä oikein mukavasti ensimmäiset 68 vuotta. Samoin kiitän aktiiveja, jotka ovat pyyteettömästi vaikuttaneet hallituksissa ja toimikunnissa ja tehneet yhdistyksen hyväksi usein näkymätöntä työtä. Kiitokset myös toimiston henkilökunnalle kautta aikain, ja erityisesti Kaijalle ja Jaanalle, jotka ovat nyt parikymmentä vuotta pitäneet SAL-purren kurssin vakaana luottamushenkilöiden tullessa ja mennessä takinliepeet viipottaen. Heihin voi aina luottaa, oli tiukka paikka tai ei. Kiitokset myös lukuisille yhteistyökumppaneille, joiden kanssa sallilaisilla on ollut ilo työskennellä. Toivottavasti ilo ei ole vain meidän puolellamme. Ja viimeiset, mutta eivät suinkaan vähäisimmät kiitokset voimme osoittaa itsellemme, eli SAL:n jäsenille. Aika hyvän yhdistyksen olemme saaneet aikaiseksi. Ja nyt kohottakaamme malja 70-vuotiaalle Suomen Aikakauslehtien Liitolle. Kippis! 13 LÖÖPPI 2-2009

SAL 70 vuotta SAL 70 ahkeraa vuotta 4 230 merkissä Eikö jokaisen jäsenen kuulukin tietää jotain yhdistyksensä vaiheista? Näin juhlavuonna ei tarvitse edes googlata. Sen kuin luet tämän. 1929 VOISIMME OLLA 80 Tosiaan, jos 10 herran perustama Aikakauslehtimiesten kerho olisi menestynyt. Tarina kertoo, että säännöt sorvattiin terhakkaasti Pystykorvankasvattajain yhdistyksen pykälistä, mutta syistä, joita historia ei tunne, toiminta sammui pian. 1939 TOINEN YRITYS TOTEUTUI Keväällä, kuten ihmiset keväällä usein, aikakauslehtien tekijät innostuvat uudelleen yhteenliittymisen ideasta. Nyt heitä oli 19, joukossa 2 naistakin. 13.6. Yhdistysrekisteriin merkityn Aikakauslehdentoimittajain kerhon tarkoituksena oli kohentaa koko alan arvostusta, mitä kuvastelee hyvin se, että perustajissa oli päätoimittajiakin eivätkä kustantajatkaan kavahtaneet kerhoa. 1940-luku TUKEA HÄDÄNALAISILLE Sotavuosina toiminta oli ymmärrettävästi epäsäännöllistä mutta vastuullista: SAL muun muassa avusti 16- lapsista sotainvalidin perhettä. Sodan lopulla kerhosta varttui yhdistys, ja sodan päätyttyä virisi ammatillinen kurssitoiminta. Ensimmäiseen koulutustilaisuuteen 1947 osallistui noin sadasta jäsenestä 60! 1950-luku OIKEA LIITTO OMILLAAN Yhdistys päätti entisestään terävöittää imagoaan. 1951 nimeen ilmaantui liitto, ja hajurako sanomalehtimiehiin kasvoi, kun valtaosa aikakauslehtien tekijöistä siirtyi Helsingin Sanomalehtimiesyhdistyksestä omiensa joukkoon. Toiminnan painopisteenä pysyi ammattitaidon kohentaminen. Helsingin yliopistoon perustettiin jopa alan ammattikirjallisuusosasto. 1960-luku TES TAI EI MITÄÄN Liitolla oli liiton velvollisuudet. Jäsenistö alkoi vaatia palkkauksen ja muiden työehtojen kohentamista. Menestyneimmät kavahtivat. Minimipalkkahan saattaisi pudottaa ansioita. Kalabaliikin jälkeen hallitus sai valtuudet työmarkkinatoimintaan, ja 1969 valmistui työehtosopimusesitys. Koska työnantajien järjestäytymisaste oli mitä oli, se lähti kustannustaloihin. Sanomista löytyi ymmärrystä, ja lopulta työnantajien GTT istuutui neuvottelupöytään. Sopimus syntyi vuosikymmenen vaihduttua 6.3.1970. 1970-luku KAIKKI KUVIOT UUSIKSI Se tes oli ensimmäinen ja viimeinen itsellinen tes. Suomen Sanomalehtimiesten Liitto SSL oli muuttanut sääntöjään, ja kun hömpät täyttivät jäsenkriteerit, SAL päätti uskoa joukkovoimaan. Se puhuikin pian. Ensimmäisen kerran lehdistömme historiassa toimitukset menivät lakkoon toukokuussa 1972. Muutakin radikaalia tapahtui. 1973 SAL sai ensimmäisen naispuheenjohtajan. Samoihin aikoihin kiinnostuksen kohteet laajenivat omista ympyröistä alan valtakunnallisiin kysymyksiin. Keskiöön nousi viestintäpolitiikka yleensä ja aikakauslehtijournalismi erityisesti. Kaupallisuuden paineet tuntuivat jo tuolloin. 1980-luku HEI, MEITÄ STRESSATAAN Jälleen vuosikymmen käynnistyi taistellen. Lakko joulun alla 1980 kesti päivää vaille 3 viikkoa. Sitten SAL valpastui työympäristökysymyksiin. Tietotekniikka vyöryi toimituksiin, työtahti kiristyi ja kaupallisuus voimistui. Stressiin herätettiin myös SSL, joka innostui teettämään tutkimuksen toimitustyön kuormittavuudesta. Kun pää oli saatu auki, SAL:sta sinkoili bulletiineja psyykkisestä työsuojelusta, konsernitoimittajuudesta, koulutuksesta, tekijänoikeuksista, ergonomiasta, etiikasta ja ammatillisesta rohkeudesta. 1990-luku HYVÄSTI SANOMALEHTIMIEHET 1992 SSL:n liittokokous sai historiallisen aloitteen. Sal:n mielestä liiton oli aika vaihtaa nimensä Suomen Journalistiliitoksi. Kun kielitoimistokin oli ilmoittanut, että journalisti on hyvää suomea, sanomalehtimiehet ymmärsivät suhtautua asiaan suopeasti. Voitokkaita tunnelmia himmensi lama. Jäsenkunnan työttömyysprosentti kipusi yli seitsemän, ja työnantajat tähtäsivät uuteen toimintamalliin: toimitukset niin pieniksi kuin mahdollista ja jutut ulkoa niin halvalla kuin mahdollista. Kun ajat paranivat, tilanne rauhoittui, mutta freelance- ja pätkätyöt yleistyivät. Uusia haasteita toivat myös 1997 jäseniksi liittyneet kustannustoimittajat, jotka piti saada journalistien työehtojen piiriin. Jotenkin historia toisti itseään. Kävi kuin itsellisen tessin teossa: vuosikymmen, itse asiassa tällä kertaa vuosituhat, ennätti vaihtua, ennen kuin kustannustoimittajat 2002 saivat työehtosopimuksensa. 2000-luku OPPIA YLIOPISTOSTA LOPULTAKIN Uuden vuosituhannen alkaessa SAL:ssa oli jäseniä 2 300, graafikoita ja valokuvaajia lukuun ottamatta kaikki itseoppineita, sillä aikakauslehdentoimittajia ei edelleenkään koulutettu missään. Nyt koulutetaan. Sal:n ja muiden alan järjestöjen pitkän ponnistelun tuloksena Taideteollisessa korkeakoulussa voi vihdoin opiskella aikakauslehtijournalismia. Jos alkuaikojen aktiivit olisivat täällä, he kohottaisivat saavutukselle maljan. Tehkäämme samoin. Tästä on hyvä jatkaa vaikkakin pienentyneellä joukolla. Freelancerit, jotka pitkään olivat SAL:n aktiivisimpia jäseniä, jättivät yhdistyksen ja perustivat omansa 2005. Ydintapahtumien lähteinä SAL:n 50- ja 60-vuotishistoriikit, puheenjohtajien jäsenkirjeet, Lööppi-lehdet ja fossilisoituneet muistikuvat. Enemmästä kiinnostuneille: www.sal-info.org Teksti: Tuula Kinnarinen Perustajat Kalevi Airas, Aarne Haapakoski, Eino Heinivaara, Tauno Karilas, Veikko Karumo, Matti Kurjensaari, Martti Laine, Ida Pekari, Tapio Piha, Jussi Raitio, Ensio Rislakki, K.V. Sunden, Lyyli Takki, Ilmari Turja, Untamo Utrio, Hugo Valpas, Vankka Vankoja, Erkki Virta ja Yrjö Ylänne. Puheenjohtajat Yrjö Ylänne 1939 1952 Osmo Mäkeläinen 1952 1956 Leo Meller 1956 1961 Mikko Pohtola 1961 1964 Osmo Mäkeläinen 1964 1966 Juhani Mäkelä 1966 1970 Antti Henttonen 1970 1973 Elina Simonen 1973 1976 Helena Vehkaoja 1976-1979 Raija Uljas 1979 1983 Riitta Valajärvi 1983 1985 Kari Varvikko 1985 1987 Seija Nummijoki 1987 1989 Marja Mäkelä-Juvakka 1989 1991 Tuomo Lappalainen 1991 1997 Pekka Oksama 1997 2000 Riitta Lehtimäki 2000 2005 Martti Paananen 2005 2007 Ismo Lehtonen 2007. 14 LÖÖPPI 2-2009 15 LÖÖPPI 2-2009

Lööppi Journalismin päivillä Tulevaisuus tapetilla, erikoiset esillä. TEKSTI JA KUVAT: KAIJA PLIT 16 LÖÖPPI 2-2009 SAL:n hallitus TEKSTI JA KUVA: KAIJA PLIT Helmikuussa koolla ollut SAL:n vuosikokous hyväksyi sääntömuutoksen, joka pienensi hallituksen kokoa merkittävästi. Tänä vuonna hallitus naputtelee päätöksiä viittä pienemmällä porukalla, sillä puheenjohtaja Ismo Lehtosen lisäksi hallituksessa on kaksitoista varsinaista jäsentä. Viime vuonna Lehtosen hallitukseen kuului 14 varsinaista ja kolme varajäsentä. Kuvassa vasemmalta edestä Leena Mallat (Yhtyneet Kuvalehdet), Harri Junttila (Talentum), Heidi Niskala (Kolmiokirja), Auli Saukkonen (Erikoislehdet), Anna-Liisa Karhula (Kustannustoimittajien alueoasto) ja Riitta Ryynänen (Sanoma Magazines). Keskirivissä Timo Taussi (Space Cadets) ja Ismo Lehtonen (Osasto Aller). Takana vasemmalta Tomi Sihvo (Tammi), Matti Rutonen (Ay-lehdet) ja Tommi Tienhaara (Otava). Lisäksi hallitukseen kuuluvat varapuheenjohtaja Virve Airola (Lehdentekijät) ja Riitta Nikkola (A-lehdet/Dialogi). Sallilaisittain tämän vuoden Journalismin päivät olivat hyvät. Kiinnostavaa aikakauslehtiasiaa oli isosta pieneen, yleisestä erikoiseen. Tällainen on tulevaisuuden aikakauslehti lupaava aihe heti päivien alkuun. Sylikoirankokoinen kurssilakanani sai siitä ensimmäisen ruksinsa ja Sanoma Magazines Finlandin toimitusjohtaja Raili Mäkinen yhden lisäkuulijan jo ennestään ison, aikakauslehtiasioista kiinnostuneen joukon jatkoksi. Pitkän työuransa aikana Mäkinen on ehtinyt nähdä monta aikakauslehtitarinaa. Uusien lehtien lanseeraus on hänelle tuttua. Turbovuosina 2004 ja 2005 syntyi ennätysmäärä uusia titteleitä. Hienosti sanottuna: lehtibisnes fragmentoitui. Onneksi Suomessa on myös paljon vanhoja lehtiä, jotka porskuttavat hyvin. Niiden vahvan brändin ympärille on syntynyt kirja-, matka- ja tuotebisnestä. Myös segmenttiajattelu on paitsi sanana myös tekona tuonut menestystä. Eli aina ei ole luotu uusia lehtiä eri teemojen ympärille, vaan lehtien sisältöä on kehitetty lukijoiden kiinnostusten, kuten vanhemmuuden, terveyden, ruoan ja sisustusinnon pohjalta. Mies lifestailaa itsensä naistenlehdestä. Kolmasosa naistenlehtien lukijoista on miehiä. Tulevaa tutkaellen Raili Mäkinen uskoo aikakauslehden selviävän tästäkin lamasta. Onhan niitä ollut ennenkin. Lamakausi on aina myös kasvun paikka: se pakottaa pysähtymään ja arvioimaan omaa tekemistä. Kautta aikain on aikakauslehdellä ollut tällainen kyky. Tuntoaistit ajassa tiukasti törröllään se on kerännyt tietoa ja uudistunut. Tällä hetkellä aikakauslehtien tilauskannat ovat vielä melko hyvät. Se on lohdullista, koska aikakauslehtien tuloista yli kaksi kolmasosaa tulee tilauksista. Irtonumeromyynnistä kertyy noin kymmenen prosenttia ja vain parikymmentä prosenttia mainonnasta. Perhelehdet ovat tässä fragmentti-segmentti -mittelössä menettäneet, kun taas erikois- ja naistenlehdet ovat kasvattaneet osuuksiaan. -Toimitusjohtaja Raili Mäkinen, Sanoma Magazines Tarpeet tiedostaen Luentonsa lopuksi Mäkinen kaivoi esiin vanhan tutun Maslowin tarvehierarkian. Mediamaailman slangissa se on käännetty motiivipohjaiseksi segmentoinniksi. Suomeksi tämä tarkoittaa ihmisen fysiologisten-, turvallisuuden-, yhteenkuuluvaisuuden-, arvostuksen- ja itsensä toteuttamisen tarpeiden tyydyttämistä. Ja aikakauslehdessä merkitys muuttuu tekemiseksi: lehdet testaavat ja tutkivat tuotteita, jotta lukija pystyy tekemään parempia päätöksiä elämässään. Kaiken tämän mahdollistavat innovatiiviset ihmiset lehdentekijöinä. Siis SAL:n jäsenet! 17 LÖÖPPI 2-2009

18 LÖÖPPI 2-2009 Ei rahalla, vaan intohimolla! Viimeisin, muttei vähäisin Journalismin päivien ohjelmassa oli Pieni suuri lehti - pyöreän pöydän keskustelu. Erityistä hohdetta sille antoi se, että SAL ja Erikoislehtien toimitusosasto olivat päässeet vaikuttamaan aiheen valintaan ja sisältöön. Paneelissa mukana olleista Voltti-lehden Sari Virtasesta, Anandalehden Kaisa Lekasta ja Parnasson Jarmo Papinniemestä heijastui sellainen tekemisen into ja ammattiylpeys, etteivät Tukilinjan päätoimittaja Iris Tenhunen ja Kyvyt käyttöön -lehden toimitussihteeri Juha Saarinen olisi voineet paremmin panelisteja valita. Yhteisöllisyys ja sitoutuneisuus ovat Voltin tekemisen avainsanat. Lehteä tehdään paljolti vapaaehtoisvoimin. - Raha ei ole se moottori, millä lehteämme tehdään. En pysty maksamaan jutuista paljon, mutta vaadin paljon, Voltti-lehden päätoimittaja Sari Virtanen kiteytti pienibudjettisen lehtensä arkea. Elämäntapana Ananda Ananda saa kulttuurilehtitukea, mutta siitä ei riitä palkkioiden eikä palkkojen maksuun. - Kun rahaa on vähän, on mietittävä halpoja toteuttamistapoja. Pienilläkin varusteilla pystyy tekemään, Pieni on suurta! Paneelissa Kaisa Leka (vas.), Sari Virtanen ja Jarmo Papinniemi olivat Journalismin päivillä Juha Saarisen ja Iris Tenhusen jututettavina. kun on asennetta. Oma keittiöni on saanut toimia välistä studiona, kertoi Anandan graafikko Kaisa Leka. Koska studiokuvat ovat kalliita, lehdessä käytetään piirrettyjä kuvituskuvia. Erityisesti abstrakteissa aiheissa niiden avulla luodaan kaunista pintaa. - Myös työharjoittelijoita käytetään. Se ei ole riistoa, sillä työharjoittelusta hyötyvät molemmat osapuolet, Leka painotti. Kulttuurityönä Parnasso Päätoimittaja Jarmo Papinniemen Parnassoa voi kutsua todelliseksi pientoimitukseksi, sillä pienemmäksi ei lehden toimitus kaiketi Kun tekemisen keskiössä on myös visualisteja, jotka harrastavat joogaa, on tuloksena todellinen erikoislehti. - Graafikko Kaisa Leka, Ananda VOLTTI www.voltti-lehti.fi Gay-yleisölle suunnattu lehti. Perustettu jatkamaan Seta ry:n julkaiseman Z-lehden perintöä. Ilmestyy kuudesti vuodessa. Julkaisija Akilles-pienkustantamo. Tasokkaan lehtikonseptin suunnittelusta ja toteutuksesta lehti sai tämän vuoden Salli-journalistipalkinnon. ANANDA www.anandalehti.fi Joogaan, meditaatioon ja kasvisruokaan keskittyvä lehti. Ilmestyy neljästi vuodessa. Julkaisija Trax Oy. Joogaharrastajien perustama, koska enää voi mennä. Papinniemi on ainoa henkilö lehden palkkalistoilla. - Tinkimätön suunnitelmallisuus ja tekijöiden into ovat Parnasson tekemisen a ja o. Excel-taulukkolaskentaohjelma pitäisi olla kaikilla. Se on ehdoton työkalu pitämään pienlehden langat käsissä, Papinniemi neuvoi. Vuonna 2011 lehti täyttää 60 vuotta. Koko historiansa aikana se ei ole ollut omistajalleen kultakaivos. Jo lehden syntyvaiheessa Uusi Suomi kirjoitti: Novelli ei myy. - Yhtyneillä Kuvalehdillä onkin täytynyt olla selvä tahto sietää Parnasson miinusmerkkisiä tilinpäätöksiä, Papinniemi summasi. Raija Lahtinen (vas.), Riitta Happonen, Riitta Lehtimäki, Heli Häivälä, Taina Rauhanmäki, Sinikka Pihlamaa ja Kaisa Ihalainen iloitsivat Journalismin päivien ohjelmasta: nyt myös aikakauslehtiväkeä oli huomioitu hyvin.... heidän mielestään tarjolla ei ollut joogasta asiantuntevasti ja taustoittaen kirjoittavaa lehteä: jooga oli lähinnä jonkinlaista jumppaa. PARNASSO www.parnasso.fi Suomen tärkeimmäksi tituleerattu kirjallisuuslehti. Ilmestyy seitsemän kertaa vuodessa. Julkaisija Yhtyneet Kuvalehdet. Sisältää haastatteluja, esseitä ja kirjallisuusarvosteluja. Yhtyneiden Kuvalehtien taloudellinen satsaus kulttuuriin. PIENLEHTI > Intohimo, jonka sekä tekijät että lukijat jakavat. > Vastaliike rahakoneille. Rahat tehdään muualla. Kengännauhabudjetillakin voi elää. > Jatkumo, jota odotetaan PIENLEHDEN TEKEMINEN > Ei tarvita aina studiota. Keittiökin riittää, kun on asennetta. > Monitaitamista, joka on myös rikkaus > Tinkimättömästi, mutta laadukkaasti > Ammattitaidolla ja ylpeydellä. > Suunnitelmallisesti. Excel-taulukkolaskentaohjelmasta apua lehden byrokratian pyörittämiseen. 19 LÖÖPPI 2-2009

Osaamisen tulevaisuuden haasteet Harva osaa varmuudella sanoa, mitä osaamista aikakauslehden toimituksellisissa töissä tarvitaan viiden vuoden kuluttua. TEKSTI: KRISTIINA KUISMA JA HANNA WESELIUS Alan osaamisen kehittäjinä haimme perspektiiviä työhömme opintomatkalta Lontoosta. Tapasimme yritysten henkilöstökehityksestä vastaavia, täydennyskoulutuslaitosten ja yliopistojen edustajia, ammattijärjestöjen koulutusvastaavia sekä pitkän linjan ammattilaisia. Haasteet Britanniassa kuulostivat tutuilta ja vahvistivat ajatuksiamme siitä, mihin aikakauslehtialan täydennyskoulusta myös Suomessa pitäisi kehittää. Osaamissukupolvet Käynnissä olevassa alan murroksessa vanha ja uusi tekemisen tapa ottavat mittaa toisistaan. Perinteinen yksilötyötä korostanut malli joutuu haastetuksi, kun ennakkosuunnittelu ja yhdessä sopiminen ja tekeminen ovat nuorempien tekijöiden tapa toimia. Tällä hetkellä toimituksissa muovataan arkea näiden työtapojen yhteensovittamiseksi. Aikakauslehtialalta poistuu lähivuosina valtava määrä ammattilaisia, joiden osaamisen siirtämiseen ollaan vasta havahtumassa. Kun aikakauslehtityötä halutaan kehittää, kaikkia vakiintuneita työtapoja ei ole tarkoituksenmukaista säilyttää. Eläkkeelle lähettämisen vauhdissa pitäisi silti muistaa jättää ammattitaidon ydin tuleville tekijäsukupolville. Yksi keino siirtää osaamista eri sukupolville, mutta myös lehtikustantamon eri ammattilaisten välillä, on käytössä BBC Magazines -kustantamossa. Siellä kannustetaan tutustumaan talon sisällä eri alojen kollegojen työhön seuraamalla yhtä tyypillistä työpäivää toisessa työtehtävässä. Tällaisen varjostuksen avulla esimerkiksi toimitukset ja markkinointi oppivat todella tuntemaan toistensa tavoitteita ja työtapoja, ja yhteistyö vahvistuu. Keskeistä on ylläpitää ja ruokkia uteliaisuutta työyhteisössä lyhyillä tutustumisilla sekä 3 6 kuukautta kestävillä tehtävävaihdoilla. Työn muutoksiin reagoidaan Toimitustyön digitalisoituminen on haastanut kaikki toimitustyötä tekevät ammattilaiset oppimaan uusia työtapoja. Tietotekniikan kehitys ei pysähdy. Uusia työkaluja kuten suunnittelu- ja ryhmätyövälineitä tulee varmasti vielä lisää ja entisiä päivitetään. Käsityöläisyys muuttuu tästäkin syystä moni- ja ryhmätyöosaamiseksi. Kun työn tekemistä koskevat muutokset ovat valtaosin tietoteknisiä, ne tuntuvat tulevan ulkoa ohjatusti ilman vaikutusmahdollisuuksia. Ohjelmat ja järjestelmät kehittyvät, mutta onko se ainoa tapa muuttaa työrutiineja? Seuraako välineiden vaatimuksista vain jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta? Nuori polvi on jo omaksunut digitaalisuuden ja moniosaamisen. Esimerkiksi University of Westminsterissä kuvajournalismin MA-ohjelma perustuu aikakauslehden tekstin ja visuaalisuuden yhteissuunnitteluun. Kuvaajille suurin haaste uudessa editoivassa työskentelykulttuurissa onkin oppia ottamaan suvereenisti paikkansa suunnitteluketjussa ja ideointipalavereissa. MINNE KOTI AIKAKAUSLEHTIALAN TÄYDENNYSKOULUTUKSELLE? Suomessa journalistien ammatillisen koulutuksen painopiste on ollut yliopistoissa, mutta siirtynyt ammattikorkeakoulujen suuntaan. Britanniassa taas yliopistokoulutus on ollut perinteisesti hyvin teoreettista ja herättänyt epäluuloja kentällä. Molemmissa maissa media on nuorten unelma-ala, sekalaista koulutustarjontaa on liikaa ja suuri osa valmistuvista jää ilman työtä tai työllistyy vajaasti. Helppo ratkaisu työllistymisen ongelmiin olisi tarjota nopeasti iso määrä moneen oppilaitokseen hajautettua, pintatrendien mukaista lyhytkestoista täydennyskoulutusta. Jos tarjotaan kaikenlaista oppia kaikille kaikkialla, on elinikäisen oppimisen idea käsitetty väärin. Koulutuksen kokonaisuus jää helposti koordinoimatta ja alan todelliset kehittämistarpeet näkemättä. Ihanne olisi saada täydennyskoulutus yliopistollisen perusopetuksen ja tutkimuksen yhteyteen. Taideteollisen korkeakoulun täydennyskoulutusinstituutissa tavoitteenamme oli työyhteisölähtöinen aikakaus- ja visuaalisen Kaikki osallistumaan kehittämiseen Kaikki Lontoossa tapaamamme kollegat korostivat kahta asiaa: journalismin kerronnan ja tekniikoiden valtavaa monimuotoistumista sekä journalistisen työn muutoksen hallintaa koordinoidun koulutuksen avulla. Täydennyskoulutuksen yksi tehtävä on rakentaa avoimen yhteissuunnittelun ja digitaalisen moniosaamisen kulttuuria kaikenikäisten ihmisten työyhteisöihin. Siihen tarvitaan mediatalojen, media-ammattilaisten ja yliopistojen kiinteää journalismin täydennyskoulutuskokonaisuus, jolla on kontakti sekä akateemiseen tutkimukseen että mediataloihin ja freelancereihin. Instituutti purettiin juuri, kun pitkät koulutusohjelmat olivat vakiintuneet. Käynnissä olevat koulutukset viedään loppuun TaiKissa, mutta varmoja tulevaisuudennäkymiä aikakauslehtijournalismin täydennyskoulutuskokonaisuudella ei tällä hetkellä ole. Aalto-yliopiston Media Factory voisi olla aikakauslehtialan kehittämistyön uusi osoite. Sen osaksi tai lisäksi tarvittaisiin ehkä koulutusta valvova elin, kuten brittien NCTJ (National Council for the Training of Journalists). Se on riippumaton ei-valtiollinen organisaatio, joka järjestää täydennyskoulusta ja ammatillisia näyttötutkintoja, mutta pitää myös listaa laadukkaiksi katsomistaan koulutusohjelmista ja kursseista koko valtakunnassa. Teksti: Hanna Weselius yhteistyötä. Työnantajalla on vastuu järjestää koulutusta, jotta työkalut ovat parhaassa mahdollisessa käytössä. Työntekijällä on vastuu seurata alansa ja työnsä kehitystä sekä pitää aktiivisesti yllä niin ilmaisukuin välinetaitojaan. Työyhteisöjen puolestaan on aika ajoin päästävä arvioimaan ja kehittämään työrutiinejaan, ja siihen tarvitaan usein ulkopuolisen antamaa ohjausta. Vaikka käsityömäinen yksilötyö säilyisi toimittajien, valokuvaajien ja graafisten suunnittelijoiden työn ytimessä, yksittäiset työroolit eivät saisi hidastaa koko työn kehittämistä. Vain niin, että ammattilaiset aiempaa aktiivisemmin osallistuvat työn kehittämiseen, voidaan tuottaa toimivia arkikäytäntöjä. Muutoin muutokset koetaan sanelluiksi ja osaamisen kehittämistä ryhdytään jarruttamaan. Kristiina Kuisma, toimituksellisen osaamisen kehittäjä, Yhtyneet Kuvalehdet Oy Hanna Weselius, aikakauslehtikuvan tutkija, aikakauslehtijournalismin täydennyskoulutuksen suunnittelija 2007 09, Taideteollinen korkeakoulu. 20 LÖÖPPI 2-2009

Helmi-sarjamme viidennessä osassa toimittaja Helena Hämäläinen muistelee juttua, joka jäi tekijänsä mieleen. Hänestä tuli jälleenrakennusajan symboli ja kansallissankari. 22 LÖÖPPI 2-2009 TEKSTI: HELENA HÄMÄLÄINEN Olimme Eevan toimituksessa työkavereita -1970-luvun alussa. Raila on taitava toimittaja ja elämäkertakirjailija, tottunut ihmisten mieliä, mutta ihme on muistaa yli kolmenkymmenen vuoden takainen juttu, joka ei ole edes oma. Hän taisi tietää osuvansa. Millainen oli juttu ja aika, kun minäkin olin niin nuori ja kiihkeä? Vaarallista viattomuutta Kinnusen Raila soitti yhtenä iltana ja kysyi, enkö tarttuisi Helmen kirjoittajien viestikapulaan. Mitään en muista, epäilin. Raila muisti: Entäs se Armi? Vuosikymmenten takaa muistan Armin olemuksen ja tapaamisen tunnelman, yhtään lehteä ei ole tallella. Valokuvaaja Markku Hellevuo ei muista tämänkään vertaa. Mitä on tapahtunut aikakauslehtijutuille ennen muistitikkuja, ovatko kaikki palanneet luonnon kiertokulkuun? Kansalliskirjastomme tallentaa aikakauslehtiäkin. Kun kyse on ajanvieteaineistosta, täytän lupaanomuksen ennen kuin saan tutkia vuosikertaa. Äkkiä katselen kadonnutta aikaa silmästä silmään! Kansijuttuja, Laila Pullista, Lenitaa, Katri-Helenaa, Teijaa, niinpä. Mutta myös Claes Andersson, Terttu Arajärvi, Pirandellon novellikin. Lehti salli linjapudokkaita, kasvatusjuttujakin sai nuori äiti sydämensä kyllyydestä kirjoittaa. Armi löytyy. Siinä hän on, ja minun muistoni, kuin eilen ollut ne ois. Maailman kaunein tyttö Näin se kävi. Syksyllä 1973 serkku soitteli, terveisiä Tukholmasta. Oli sattunut erikoinen tapaus Arlandan lentokentän naisten vessassa. - Laitoin silmämeikkiä, kun viereen peilikuvaan tuli Armi Kuusela! Joo, totta on, serkku hehkutti kohtaamistaan naistenhuoneessa maailmankaikkeuden kauneimman kanssa. Armi oli tullut Suomeen samalla koneella, serkku vihjaisi. Armi Suomessa? En epäröinyt etsiä häntä. Löysin Armin ja hän jopa suostui tapaamiseen, aikaa vain oli niukalti. Pariskunnan vierailu kotimaassa oli lyhyt ja hiljainen. Lopulta aika löytyi viime hetkiltä, lähtöpäiväksi lentokentälle. Arkisena perjantaipäivänä 1973 syksyllä lentoaseman lähtöselvityspöytään nojasi väsyneen oloinen pieni, vaalea nainen. Vieressä matkalippua ojensi tumma mies, hän nojasi raskaasti kainalosauvoihinsa. Kukaan ei tuntenut heitä, en heti minäkään. Sitten valkotakkinen nainen kääntyi, riisui perhossiipi- aurinkolasinsa ja ojensi kätensä. Hän hymyili säteilevästi. Armi, Suomen kansan Armi. Ja minunkin. Lento kotiin Manilaan lähtisi puolen tunnin kuluttua, sen verran meillä olisi aikaa. Kiirettä piti eikä se saanut näkyä. Valokuvaajalla oli kansikuva ja neljä aukeamaa kuvattavana, minulla kerrottavana. Kättelimme, mutta emme ensi kertaa. Olin kerran aiemmin saanut kätellä Armia. Olin pikkutyttö, kun Armin ja Gilin kuulu messujuna saapui pieneen savolaiskaupunkiin talvella 1955. Me Armin ihailijat nousimme junaan nähdäksemme Suomen kuningattaren Armin ja hänen filippiiniläisen miehensä Gil Hilarion, joka esiteltiin Suomelle ensi kertaa. Pariskunta istui junanvaunussa nojatuoleissa. Kuninkaallisten lailla he ottivat vastaan ohi kulkevan kansalaisten jonon. Muistan Armin hymyn ja karamellin, jonka Gil antoi pöydän makeismaljasta minullekin. Merkillisen messujunan oli järjestänyt Äitien Apu ry. Tarkoitus oli esitellä suomalaisia tuotteita ja kerätä varoja lasten terveyden hyväksi. Armi ja Gil olivat tietenkin verraton vetonaula, varoja kertyi ennätysmäärä. Nyt Armi-hurmaa on vaikea käsittää, mutta aika oli toinen eikä Armi ollut mikään missi. Hänet, 18-vuotias Suomen neito oli valittu maailman ensimmäiseksi Miss Universumiksi vuonna 1952, Suomen olympiavuonna. Sodasta toipuva maa oli tohkeissaan: meillä oli olympialaiset ja meillä oli maailman kaunein tyttö. Hänestä tuli jälleenrakennusajan symboli ja kansallissankari, jota juhlittiin ennennäkemättömän kiihkeästi. Silloin 1950-luvulla maa oli Ar- 23 LÖÖPPI 2-2009

Silmissä oli alakuloa, jonka syytä hän ei välittänyt salata. 24 LÖÖPPI 2-2009 min lumoissa ja seurasi herkeämättä hänen eksoottista tarinaansa maailmalla. Ihana Armi oli jopa syrjäkylien pikkutyttöjen uusi satu. Me leikimme Armia missikisoissa kaivon kannella voikukkaseppeleet hiuksilla ja liidimme tanssiaisissa prinssimme Gilin käsivarsilla. Kyläkoulummekin seurasi aikaansa. Meidät pienet koulukkaat vietiin tärkeimpiin elokuviin, näimme Valkoisen peuran ja Erämaa elää. Tietenkin näimme myös Maailman kauneimman tytön tarinan, jonka käsikirjoitus oli itsensä Mika Waltarin. Arvovaltaisia ihailijoita maasta löytyi. Sibelius antoi nimikirjoituksensa nuotteihin, jotka Armi lahjoitti Amerikassa. Nobel-kirjailija Sillanpää ylisti neitoa ruusuin ja ylevin sanoin. Valtioneuvosto otti vastaan voittoisan Miss Universumin. Armivalssi soi, kuorot lauloivat. Maa sai nähdä kaunottaren, kun Sotainvalidien Veljesliitto kuljetti Armia 60 paikkakunnan kiertueella. Armi oli sodanjälkeisen Suomen suloinen toivon symboli. Siinä hän istui, legenda. Armin surun syksy Katselin häntä vaivihkaa. Häntä oli kuvattu epiteetein naisellinen, sivistynyt, hillitty, raikas samppanja, viileä, mutta sisältä lämmin ihminen. Tuolloin hän oli nelikymppinen, viiden lapsen äiti. Kaunis? Hän oli todella kaunis, luonnollisen kaunis, luontevan ystävällinen, olemukseltaan tyyni. Mutta silmissä oli alakuloa, jonka syytä hän ei välittänyt salata. Aviomies Gil Hilario oli huonossa kunnossa. Hän oli sairastanut sydäninfarktin, vasen puoli oli halvaantunut, aika-ajoin hän joutui turvautumaan rullatuoliin. Nyt suomalainen perhelääkäri, professori Halonen oli määrännyt ehdotonta lepoa ja huolten unohtamista. Armi puhui miehensä sairaudesta suoraan ja oma-aloitteisesti. Koettelemus oli hänen elämänsä suurin vastoinkäyminen. Oli vaativaa hoitaa sairasta miestä, pitkällä matkalla erityisen rasittavaa. Gil oli busybody, touhuaja, jonka tuli nyt hellittää ja vaimon tuli olla huolten muurina. Huolen kohde itse liittyi seuraan iloisena ja kertoili välittömään tapaansa hotellibisneksen pulmista. Matkan ilo oli jättää esikoispoika opiskelemaan isän alaa USA:han. Armi kuunteli miestään vaisusti. Ensimmäinen lapsi oli lentänyt pesästä, mieli haikea. Heillä oli läheiset välit eikä ero aikuistuvasta lapsesta käynyt vaivatta. Parasta olikin päästä lasten luo kotiin, Armi huokasi. Viimeiset kuulutukset keskeyttivät puheen. Kenttäemäntä tuli tarjoamaan apuaan. Vilkutimme. Kerro, kerro kuvastin.. Armin kuvalla taustoitettuja Miss Universum -taskupeilejä vuodelta 1952. Surutonta samppanjaa Kysyä voi, miksi Armi halusi kertoa hyvin henkilökohtaisia asioita elämästään tuntemattomalle toimittajalle lentokentällä. Vastausta en tiedä. Kenties hän oli herkässä mielentilassa, kenties olimme välitilassa, ei- ketään, ei- kenenkään maalla. Oli helppo puhua. Luulen, että olimme viattomia. Armi oli viattomuuden ajan kaunotar, haavoittumaton ja koskematon. Hän luotti, että kultatuoli kantaisi. Aito ihminen hän minusta oli, ja niin kiinnostava. Viaton olin minäkin, juuri valmistunut kirjallisuusfriikki, aloittelin aikakauslehtityötä, josta en paljoa tiennyt. Armi oli kuin lapsuuden unikuva, aidosti vaikuttava ihminen kohdata. Armin surun syksy kertoi marraskuun kansi. Nostimme ilon suruttomat kuohumaljat toimituksessa, sillä lehden irtonumeromyynti oli kaksinkertaistunut, niin muistan. Ne olivat elämäni ensimmäiset työkuohuviinit. Makealta maistuivat. Viattomuuden aika oli ohi. Aikakauslehdissä oli alkanut uusi myytyjen häiden aika. Ihmisistä tuli julkkiksia. Lehtien kilpailu kiihtyi, myyntijutut nousivat työn pontimeksi, ne tulivat toimituksiin jäädäkseen. Kuohuviinistä on tullut hyvinkin tavallinen työjuoma. Viattomuuden aika oli ohi minunkin kohdallani. Maljoja nostettiin Armin jälkeenkin, mutta nyt tiesin kokemuksesta, että kuohuviinissä voi olla hapan sivumaku. Se on vahva myynnin maku ja voi pilata parhaimmankin kohtaamisen, jos ei ole tarkkana, ihmisyydestä. Siitä, ihmisyydestä, viime kädessä on minusta kyse tässäkin ammatissa, jossa elämme toisissa ihmisissä, jos lainaisin tässä kohtaa rohkeasti Pablo Nerudan luonnehdintaa omasta elämästään. Onko viatonta kokemusta? Jos on, maljat aidoille hetkille ajattelevien ja tuntevien ihmisten kanssa, työssä, ay:ssä, vapailla, muistoissa ja juuri nyt! Helena Hämäläinen, FK, ollut toimittajana näissä lehdissä: 17-lehti, Anna, Terveydenhoitolehti (nykyinen Kotilääkäri), Eeva, Me naiset, Kodin Kuvalehti, ET, sekä uuslanseeratuissa PSY-Arjen psykologiaa ja Kotipiha. Lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton neuvolakirjaset sekä muistelemisen herättelijä Muistojeni kirja (WSOY). 25 LÖÖPPI 2-2009

26 LÖÖPPI 2-2009 Ilman paikkaa ja mieltä TEKSTI: SINIKKA PIHLAMAA Mari Mörö kuvasi läpimurtoromaanissaan Kiltin yön lahjat (1998) repaleista lähiöelämää yksinhuoltajan pikkutytön silmin. Romaani päätyi yliopiston sosiaalipolitiikan vaihtoehtoisten tenttikirjojen valikoimaan. Tragikoominen romaani Paikkaa ja mieltä luo kuvan keskiluokkaisen perheen elämästä vantaalaisessa omakotitalossa. Uusavuttomilla aikuisilla on perisuomalainen unelma omasta talosta ja pihasta, mutta ei taitoja hoitaa niitä. Kulisseja pystyttämään ja hoitamaan palkataan pihaukko Hukkila kotiapua tarjoavasta yrityksestä. Hukkila tekee havaintoja maan tasalta. Perhe elää uudenlaisessa keräilytaloudessa: kootaan tavaroita ja vaihdetaan ihmissuhteita yhtä nopeasti kuin esineitä. Pihaukko on töissä Hyvä Helmi -verkostossa, johon monet sosiaalityöntekijät ovat tulleet julkiselta puolelta. Kotipalveluyritys ei hoida köyhiä eikä kipeitä, vaan maksukykyisiä kansalaisia. Mitä enemmän hyvinvointivaltio karsii asioita, sitä enemmän meille tulee asiakkaita. Romaanin toinen kertoja, naistenlehden toimittaja Krisu on satiirin kohde. Kiireinen ja stressaantunut Krisu toteuttaa avoeron siten, että vanhemmat asuvat vuoroviikoin talossa lasten luona ja elävät muulloin missä huvittaa. Hänellä ei ole aikaa kuunnella muiden tarpeita; vastauksiksi hän latelee ihmissuhdeoppaista ja lehdistä poimittuja latteuksia. Toimitus ei ole kotia auvoisempi paikka. Päätoimittaja on järkinainen, mutta toimitussihteerin voisi vaihtaa etikkasäilykkeeseen eikä kukaan huomaisi mitään. Aikakauslehdet osallistuvat aktiivisesti tavaroiden vyörytykseen. Krisun itsekeskeiset monologit vuorottelevat Hukkilan näkökulmien kanssa. Pihaukko on työttömäksi jäänyt arkeologi, joka kerää rahaa lähteäkseen luostariin oppimaan kivien asettelua. Näkökulmien ristivalotus toimii romaanissa hyvin. Sen sijaan Mörön kielellä leikittely ja uudissanat hengästyttävät välillä lukijaa. Hukkila seuraa Juhtaiskät-verkkoyhteisön purkauksia etäisän rooliin joutumisesta. Perheissä vallitsee sukupuolten sota, jossa miehet ovat hävinneet. Krisun mies Taro on kyhännyt itselleen pesän omakotitalon varastoon. Työpaikkansa ja itsetuntonsa menettänyt mies viihdyttää itseään tietokonepeleillä. Trendikkyydestään huolimatta Krisu kaipaa perinteistä miesmallia: määrätietoisuutta, työhikeä, periaatteita ja käytännöllisyyttä. Itse hän haluaa vapautta ja rakkautta, kaikkea yhtä aikaa. Lapset kulkevat omissa oloissaan. Tarinan sankari on Hukkila, joka kieltäytyy tehokkuudesta ja kulutuksesta. Hän lähtee kauas japanilaiseen luostariin. Ei me kaikki olla sankareita, mutta kaikki olemme asiantuntijoita tässä: omassa elämässä. Kuuntele jotakuta tai ole kuuntelematta, jyrää vähemmän ja pidä huolta, ettei se suista muita raiteiltaan. Asioiden kärjistäminen ja henkilöiden tyypittely tekevät romaanista pamfletinomaisen. Ihmiset etsivät elämälleen paikkaa ja mieltä, mutta säntäilevät markkinoiden ehdoilla. Teos voi ärsyttää, mutta siihen kirjailija selvästi pyrkiikin. Mari Mörö: Paikkaa ja mieltä. WSOY 2008.... AIKAKAUSLEHDENTOIMITTAJAIN SÄÄTIÖ JAKAA APURAHOJA Haluaisitko kerrankin mahdollisuuden paneutua perusteellisesti johonkin aiheeseen? Onko mielessäsi pyörinyt asia, johon et ole päässyt pureutumaan, koska siihen ei ole löytynyt aikaa eikä rahaa? Kaipaisitko pientä katkosta arkeen? Aikakauslehdentoimittajain Säätiö jakaa SAL: n jäsenille stipendejä yhteensä noin 3 000 euroa. Pientäkin summaa voi hakea. Suurimmillaan stipendi voi olla 1 000 euroa. Hankkeet, joihin stipendiä haetaan, saavat sisältää mitä tahansa kustannuksia, esimerkiksi matka- ja elinkustannuksia tai osallistumismaksuja. Apuraha ei ole tarkoitettu sellaisen ammatillisen toiminnan rahoittamiseen, jonka voidaan katsoa kuuluvan työnantajan rahoitettavaksi. Apurahaa ei ole tarkoitettu myöskään ammatillisten opintojen tai tutkintojen suorittamiseen. Hakijan Suomen Journalistiliiton jäsenmaksun pitää olla maksettu tai jäsenmaksuvapautuksen Kaikki normaalihintaiset Työterveyslaitoksen kirjat Etu Journalistiliiton jäsenille! Työ Terveys Turvallisuus -lehden vuosikerta 50 % TTT-lehteä julkaisee Työterveyslaitos, suomalaisen työelämän luotettava asiantuntija. Käytössäsi on 800 ammattilaisen osaaminen ja alan tuorein tutkimustieto. Esimerkiksi Lundell: Kateus työyhteisössä Norm. 27, jäsenille 18,90 30 % Saat samat edut TTL-Kirjakaupasta esittämällä jäsenkorttisi. Topeliuksenk. 41 a A, 00250 Helsinki, auki ma pe klo 8.15 16 voimassa. Hakemuksessa on esitettävä apurahalle selvät perusteet sekä eritelty kustannusarvio. Käsiteltäväksi otetaan vain määräajassa jätetyt ja asianmukaisesti laaditut hakemukset. Apurahoja myönnettäessä otetaan huomioon hakijan alallaolo- ja jäsenyysaika sekä huomattavat ja/tai äskettäin saadut muut apurahat. Apuraha voidaan myöntää anottua pienempänä. Uutta apurahaa ei myönnetä ennen kuin kolme vuotta on kulunut edellisen myöntämisestä eikä apurahaa myönnetä jo alkaneeseen käyttötarkoitukseen. Apurahan käytöstä on annettava raportti kahden kuukauden kuluessa käytön päättymisestä. Raha on käytettävä vuoden kuluessa sen myöntämisestä. Vapaamuotoinen hakemus tulee lähettää maanantaihin 24.8. kello 16:een mennessä stipendiasiamies Ulla Simolalle osoitteeseen ulla. simola@veronmaksajat.fi. Nyt 35 /vsk (norm. 70 ) 8 numeroa vuodessa Tilaa TTT-lehti osoitteesta http://www.ttl.fi/ttt/tilaus -> merkitse tarjouskoodiksi lööppi Tilaa kirjat TTL-verkkokaupasta http://verkkokauppa.ttl.fi -> merkitse lisätiedoksi journalisti Terveen työelämän edistäjä 27 LÖÖPPI 2-2009

28 LÖÖPPI 2-2009 Avokonttori vaihtui ateljeeksi Ateljeessa riittää tilaa suurillekin tauluille. TEKSTI JA KUVA: LAURA KORKALAINEN 21.5.2008 Rakas Päiväkirja, sain tänään stipendin! Helmikuun lopussa lähettämäni apurahahakemus tuotti tuloksen ja SAL:n säätiö myönsi minulle stipendin. Olen innoissani, nyt on hyvä jatkaa nuoruuden harrastusta. Aloitan valmistautumisen saman tien: on löydettävä työtila sekä sovittava vapaasta työnantajan kanssa. 29.12.2008 Ostin tänään uuden kameran. Tarvitsen maalausaiheita. Minut on hyväksytty opiskelijaksi Oriveden Opiston Avoimeen Ateljeeseen, jossa voi keskittyä oman taiteen tekemiseen, mutta myös opiskella ja saada töistään palautetta ammattitaiteilijoilta. Olen päättänyt maalata maisemia. Siispä kirpeän kuulaana talviaamuna, kun ensilumi on satanut, menen kameran kanssa läheiselle Viikin luonnonsuojelualueelle. Siellä on kaunista ja saan paljon hyviä kuvia lumisista pitkospuista, jäätyneistä joenpohjista ja aamuauringon täplittämistä koivujen kyljistä. 3.1.2009 Ajan taidetarvikeliikkeeseen pitkän listan kanssa. Ostan maaleja, pensseleitä, sideaineita, pellavakangasta ja kiilakehyksiä. Ostan suurimmat kehykset, mitä löydän! Ensi viikolla lähden Orivedelle. Nyt olen tyytyväinen siihen, että säästyin maalaustarvikkeiden raahaamiselta maapallon toiselle puolelle. Ystäväni oli ehdottanut, että lähtisin hänen kanssaan pariksi viikoksi Intiaan maalaamaan ja vasta sen jälkeen Orivedelle. Mutta syksy oli töissä kiireinen enkä saanut vapaata ystävän matkan aikaan. Suuret siveltimet saivat käyttöä Orivedellä, kun AD Laura Korkalainen keskittyi opintovapaalla maalaustaiteeseen. 6.1.2009 Auto on pakattu ääriään myöten. Öljyvärimaaleja, akryyliväripakki, vielä pastellivärit, iso nippu erikokoisia pensseleitä ja salkullinen suuria piirustuspapereita. Mukana ovat tarvikkeet uusia maalauspohjia varten sekä muutamia vanhoja, keskeneräiseksi jääneitä tauluja. Vihdoinkin Orivedellä 7.1.2009 Tänään se alkaa! Opettaja Sampsa Virkavirta ohjaa minut ateljeeseen. En osallistu kurssilaisten koulutukseen, joten en ahtaudu heidän kanssaan samoihin tiloihin, vaan saan käyttööni tilavan ateljeen. Olen erikoistapaus, koska tarkoitukseni on keskittyä itsenäiseen työskentelyyn valmiin aiheen parissa. Asunnonmetsästys vapailta markkinoilta ei onnistunut, joten majoitun asuntolaan. Luvatun yksiön si- jaan löydän itseni yhteisasunnosta. Solussa on kolme huonetta, yhteinen keittiö ja kylpyhuone. Huoneen tapetit ovat nuhruiset, verhot roikkuvat. Kämppäkaveriksi saan esikoisromaania kirjoittavan rouvan, joka kertoo sopineensa siivoojien kanssa, etteivät he käy tässä asunnossa. Ajatus siivousvuorojen jakamisesta ja yhteisistä kokkaushetkistä ei innosta. Onneksi ruokalassa on kolme ateriaa päivässä. 8.1.2009 Ensimmäinen päivä kuluu maalauspohjia tehden. Suuret, puolitoistametriset kehykset täytyy tukea poikkipuin takaa. Sahaan, sahaan. Pingotan kankaat ja pohjustan ne. Kerros liimavettä, kaksi kerrosta gessoa. Nukkumaan mennessä huomaan, että kämmenpohjissa on rakot. 10.1.2009 Vihdoinkin voin keskittyä maal aamiseen kokonaiseksi kuukaudeksi. Aika tuntuu kuitenkin lyhyeltä ja tekemistä on paljon. Teen pitkää päivää. Havaitsen, että maalaaminen on hyvin fyysistä. Seisominen ottaa jalkoihin ja selkään, käsi jäykistyy vaaka-asentoon. Päivän päättyessä jalat on pakko nostaa seinälle. Taulu viikossa 14.1.2009 Olen ollut Orivedellä nyt viikon. Opettajat, taidemaalari Tarmo Paunu ja Sampsa pistäytyvät ateljeessa vuorotellen. Saan opastusta, mihin asioihin kannattaisi kiinnittää huomiota alkuvaiheessa ja opettajien rohkaisemana työtä on helppo jatkaa. Vaikka en ole maalannut pitkiin aikoihin, värien sekoittaminen sujuu luonnostaan. Uutena asiana opin laseerauksen tehon syvyysvaikutelman luomisessa. Viikon päätteeksi ensimmäinen taulu on valmis. 20.1.2009 Lisää maalauksia valmistuu. Maalaussalkustani löytyy kolmekymmentä vuotta vanhoja Van Gogh-öljyvärejä, yhä käyttökelpoisia. Ne ovat perintöä isältäni, joka maalasi upeita maisemia. Isän johdolla opin pohjustamaan maalauspohjat sekä sekoittamaan öljyvärejä. Ateljee ei ole enää yksityiskäytössäni, vaan toinenkin maalari asettuu sinne. Torstaisin piirustuskurssilaiset kokoontuvat siellä ison pöydän ääreen. He eivät häiritse, mutta kun videokurssilaiset sammuttelevat valoja, päätän pitää maalaamisessa taukoa. Lähden hiihtämään. Eksyn liian pitkälle reitille ja harhailen yli kaksi tuntia vähälumisessa metsässä. 22.1.2009 Takapakkia. Työ ei suju, käsi ei saa kankaalle sitä, mitä aivot käskevät. Tympäännyn. Maaliaineiden höyryt aiheuttavat päänsärkyä. Sinnittelen työhuoneessa päivän täyteen kunnes viideltä lähden syömään. En mene enää takaisin ja loppuillan vietän sängyssä kirjaa lukien. NÄIN HAET STIPENDIÄ 31.1. 2009 Tammikuu on lopussa. Opettaja Arja Jämsä tulee viimeisenä päivänä antamaan kritiikkiä töistäni. Arjan mielestä olen ollut ahkera ja hyvänä esimerkkinä muille opiskelijoille. Työskentelyni on ollut selkeää ja määrätietoista. Maalauksista kuitenkin näkyy, että niissä on käytetty valokuvaa pohjana. Hän kehottaa minua maalaamaan kotona asetelmia, sitä mitä näen edessäni. Ennen kaikkea minun täytyy jatkaa harrastusta. Arja toivottaa minut tervetulleeksi uudestaan ja toivoo, että saan stipendejä jatkossakin. 3.2.2009 Aamupäivän pakkaan maalauksia. Suurimmat eivät mahdu autoon, mutta onneksi ne voivat jäädä opistolle odottamaan kuljetusta. Huomenna palaan työpaikalle, Talouselämä-lehden ulkoasupäälliköksi. 28.3.2009 Maalaaminen on niin kivaa, että olen päättänyt jatkaa harrastusta. Sopiva tila löytyy lähempää kuin saatoin toivoa, vanhasta teollisuushallista lähikauppani yläkerrasta. Tänään sain avaimet uuteen työhuoneeseeni ja vein kaikki maalaustarvikkeet sinne. Ylimmästä kerroksesta on huikeat näköalat. Tervetuloa näyttelyyn! Maalaukset ovat nähtävillä Vanhankaupunginkoskella, ravintola Koskenranta 23.5.-31.7.2009. Osoite Katariina Saksilaisen katu 9, 00560 Helsinki. > mieti, miten haluat stipendin käyttää > tee konkreettinen toiminta suunnitelma > laske kuluista kustannusarvio > sovi vapaan pitämisestä työn-antajan kanssa > kirjoita selkeä hakemus, jossa perustelet, miksi juuri sinä olet ansainnut stipendin 29 LÖÖPPI 2-2009

SAL-uutisia SININEN HUVILA LUMOSI Asua huvilassa keskellä kaupunkia meren rannalla on vanha klisee, mutta huhtikuun lopulla SAL-vierailullamme Linnunlaulun Sinisessä huvilassa saimme kokea sanonnan paikkansapitävyyden konkreettisesti. Linnunlaulun alue Töölönlahden rannalla on Helsingin kauneimpia paikkoja. Kirjailijatalo Villa Kiven vieressä sijaitsevan, 1895-98 rakennetun Sinisen huvilan omistavat veljekset Jorma ja Lassi Helenius. Vierailumme emäntänä ja isäntänä toimivat kuvanveistäjä Marja Helenius ja taidemaalari Jorma Helenius. Heleniukset kertoivat työstään ja mielenkiintoisista luomisprosesseistaan. Heillä on Sinisessä huvilassa omat työtilat ja töiden myyntinäyttely pieteetillä alkuperäiseen asuunsa entisöidyissä huoneissa. Voi hyvin kuvitella, miten inspiroivan ympäristön uskomattoman paljon suomalaista kulttuurihistoriaa sisältävät Linnunlaulu ja Sininen huvila tarjoavat myös nykytaiteilijoille. Kirjailija Maila Talvio muutti miehensä Jooseppi Mikkolan kanssa Siniseen huvilaan heti sen valmistuttua ja avasi siellä Helsingin ensimmäisen kirjallisen salongin. Käytännössä kaikki 1900-luvun vaihteen kirjailijat ja runoilijat Eino ja Kasimir Leinosta, Otto Mannisesta, J.H.Erkosta, Juhani Ahosta ja Ilmari Kiannosta lähtien olivat talon vakiokävijöitä. Arkkitehti Eliel Saarinenkin asui talossa odottaessaan Hvitträskin valmistumista. Toisen maailmansodan jälkeen Sinisessä huvilassa ovat asuneet mm. kuvanveistäjät Nina ja Alpo Sailo, Tapio Junno ja Taisto Martiskainen. Huolimatta kulttuurihistoriallisista arvoistaan on Linnunlaulukin saanut osansa Helsingin kaupungin hävitysvimmasta, joka monella alueella on johtanut arvokiinteistöjen hävittämiseen tehorakentamisen tieltä. Eliel Saarisella oli suunnitelma vuonna 1918 koko Töölönlahden täyttämisestä ja ns. Kuningasavenuen rakentamisesta alueelle, ja Alvar Aaltoon henkilöityi 1960- luvulla Vapaudenkatu-suunnitelma, joka olisi pyyhkäissyt Linnunlaulun tienpenkereeksi Helsingin keskustasta Pasilaan johtavalle kuusikaistaiselle moottoritielle. Viimeisimmät yritykset ajoittuvat 2000-luvun alkuvuosiin. Linnunlaulun alueen onni on Heleniusten mukaan ollut asukkaiden aktiivisuuden lisäksi se, että junaraiteiden ja Töölönlahden välisen alueen omistaa VR. Rautatien itäpuoliset huvilat Hakaniemen Ympyrätaloon saakka kaupunki on hävittänyt. Sininen huvila on avoinna la - su klo 12-17. Osoite on Linnunlauluntie 11. Teksti: Erkki Hirvonen Marja Heleniuksen koskettavien ja syvällisten veistosten materiaalina on keraaminen savi ja pronssi. Jorma Heleniuksen maalauksille leimaa-antavin piirre on luonto ja valo. PÄÄTTYIVÄTKÖ JOURNALISMIN PÄIVÄT? Journalismin päivien tulevaisuus ei vielä ennen Lööpin painamista ole tiedossa. Uudessa tilanteessa kuitenkin ollaan, sillä Journalistiliiton kolmevuotinen sopimus päivien järjestämisestä vastanneen Image Matchin kanssa päättyi tänä keväänä. Journalistiliitossa päivien ohjauksesta on vastannut asiamies Juha Rekola. Hän on saanut hyvää palautetta tämän vuoden päivistä. - Ohjelmassa onnistuttiin pääsemään lähelle käytäntöä ja konkreettista työtä. Ohjelma oli niin runsas, että se aiheutti jopa valinnan vaikeuksia. Monen mielestä myös uusi paikka Marina Congress Centerissä Katajanokalla toimi edellistä paremmin. Päivien arvosana on hyvä. Hyvästä ohjelmasta huolimatta päivien osanottajamäärä jäi tavoitteesta ja luku putosi parilla sadalla edellisvuosien tasosta. Journalismivaliokunta ja liittohallitus miettivät nyt päivien tulevaisuutta raaka talouden taakka niskassaan: TUOMO HELENIUS Lööpin tekijät toivottavat lukijoille itikatonta kesää! - Liittovaltuuston kevätkokouksessa oli eri puheenvuoroissa esitetty, että Journalismin päivät olisivat säästökohde numero yksi. Ensi vuodeksi etsitään ehkä kevyempi ratkaisu, joka mahtuisi liiton vaikean talouden raameihin. Juha Rekolan pöydällä on puolisen tusinaa vaihtoehtoista Journalismin päivien mallia, joita tutkaillaan. - Jos nykykonseptia halutaan jatkaa, pitää löytää joku keino sitouttaa työnantajia paremmin alan yhteisen ammattitapahtuman järjestämiseen ja talouteen. On myös sanottu, että Journalismin päivillä ei pitäisi olla välivuosia, mutta joka vuosi niitä ei ole pakko järjestää Helsingissä. Millaisiin päiviin nämä tutkailut ja tavoitteet johtavat? Ehkäpä kesäkuussa olemme jo viisaampia, kun SJL: n liittohallitus on asiasta päättänyt. Teksti ja kuva: Kaija Plit Juha Rekolan pöydällä on monta vaihtoehtoista mallia, millaiset Journalismin päivät pitäisi jatkossa järjestää. 31 LÖÖPPI 2-2009

Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto julistaa haettavaksi VUODEN 2009 APURAHAT Jaettava summa on tänä vuonna 7000 euroa ja siitä on tarkoitus jakaa useammalle SAL:n jäsenelle. Suurin myönnetty stipendisumma on ollut 500 euroa. Apurahojen hakuaika päättyy 24.8. kello 16.00, jolloin SAL:n työvaliokunnalle osoitettujen hakemusten on viimeistään oltava perillä. Hakemus tulee lähettää joko kirjeitse osoitteeseen Hietalahdenkatu 2 B 23, 00180 Helsinki tai sähköpostitse osoitteeseen kaija.plit@sal-info.org VAPAAMUOTOINEN HAKEMUS Apurahaa varten ei ole erillistä hakulomaketta, mutta hakemuksen alussa on kuitenkin oltava perustiedot hakijasta (nimi, henkilötunnus, kotiosoite, työnantaja, toimenkuva, työhistoria lyhyesti, jäseneksi liittymisaika, pankkiyhteys, äskettäin saadut muut apurahat). Lisäksi hakemuksessa on esitettävä selkeät perustelut ja selvitys, mihin apurahaa haetaan, milloin hanke on aikomus toteuttaa ja eritelty kustannusarvio (esimerkiksi kursseissa opetus, matkat, majoitus jne.). JAKOPERUSTEET Käsiteltäväksi otetaan vain määräajassa jätetyt ja asianmukaisesti tehdyt hakemukset. Hakijan SJL:n jäsenmaksun pitää olla maksettu tai jäsenmaksuvapautuksen voimassa. Apurahoja myönnettäessä otetaan huomioon hakijan alallaolo ja jäsenyysaika sekä huomattavat ja/tai äskettäin saadut muut apurahat. Aikaisemmin SAL:n apurahan saaneille ei myönnetä uutta apurahaa, ennen kuin kolme vuotta on kulunut edellisen myöntämisestä. Apurahaa ei myönnetä jo alkaneeseen käyttötarkoitukseen ilman erityistä syytä. Apurahaa ei myöskään myönnetä hallituksen jäsenelle. Apuraha voidaan myöntää haettua pienempänä. KÄYTTÖTARKOITUKSET Apurahoja myönnetään Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton jäsenille omaa ammattialaa sivuaviin opintoihin, tutkimuksiin ja kirjallisiin hankkeisiin sekä yleissivistävään itsensä kehittämiseen. Apurahalla ei voi korvata työnantajalle tes:n koulutussopimuksen mukaan tai muutoin kuuluvia kustannuksia. Apuraha ei ole tarkoitettu myöskään virkistyslomiin. KÄYTTÖAIKA JA STIPENDIKERTOMUS Stipendi on käytettävä vuoden kuluessa sen myöntämisestä. Erittäin pakottavasta syystä työvaliokunta voi jatkaa hakemuksesta käyttöaikaa enintään yhdellä vuodella. Stipendin käytöstä on annettava raportti alkuperäisine kuitteineen työvaliokunnalle kahden kuukauden kuluessa käytön päättymisestä. Apuraha peritään takaisin, jos sitä ei käytetä haettuun tarkoitukseen. Työvaliokunta päättää apurahojen saajista elo-syyskuussa. TIEDUSTELUT Apurahoja koskeviin tiedusteluihin vastaavat: Kaija Plit (09) 611055, kaija.plit@sal-info.org Jaana Virtanen, jaana.virtanen@sal-info.org (HUOM! toimisto on suljettu kesäkuun puolivälistä heinäkuun loppuun!!!). Hakemuksen tekemistä helpottavan asiakirjapohjan saat kotisivuiltamme www.sal-info.org.