16. Tiistaina 18 p. kesäkuuta 1907 klo 6 i. p.

932 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. Kun kello jo oli yli 11, ei enään otettu uusia asioita käsiteltäväksi, vaan lopetettiin istunto. Seuraava istunto oli oleva huomenna, tiistaina klo 6 i. p. Istunto lopetettiin klo 11,05 yöllä. Pöytäkirjan vakuudeksi: F. W. Kadenius. 16. Tiistaina 18 p. kesäkuuta 1907 klo 6 i. p. Nimenhuudossa olivat poissa ed. Huotari, joka sairauden tähden oli estetty saapumasta, sekä ed. Lagerlöf, Runeberg, Vuolijoki, S. ja Vuolijoki, V. Valiokuntien puheenjohtajia. Toimitusvaliokunnalta tulleessa kirjelmässä ilmoitettiin valiokunnan puheenjohtajaksi valituksi ed. Setälä ja varapuheenjohtajaksi ed. Palmen. Valtiopäivätyön loma. Puhemiehelle saapuneessa sähkösanomassa ministerivaltiosihteeri ilmoitti, että Keisarillinen Majesteetti oli hyväksynyt eduskunnan alamaisen esityksen siitä, että eduskunta saisi keskeyttää työnsä tämän kuun 20 päivänä ja jatkaa sitä jälleen syyskuun 2 päivänä. Edellisen ilmoituksen johdosta Puhemies huomautti kaikille edustajille, etta heidän tulisi ilmoittaa kesäosoitteensa, jotta heille voitaisiin lähettää painetut pöytäkirjat ja muita painotuotteita, jotka kesän aikana ilmestyvät.

Uusi eduskuntarakennus. 933 Vastaus interpellatsiooniin Laukon asiassa. Puhemies ilmoitti, että sen jälkeen kun eduskunta eilisessä istunnossa suostui ed. S. Vuolijoen tekemään interpellatsioonikysymykseen, oli hän V. J:n mukaan ilmoittanut kysymyksen senaattori Ignatiukselle, jonka alaan asia kuuluu, ja oli senaattori Ignatius ilmoittanut olevansa valmis vastaamaan kysymykseen ensi torstain täysi-istunnossa. Uusi eduskuntarakennus. Puheenvuoron sai tämän jälkeen: Ed. Paimen: Viime valtiopäivillä säädyt antoivat käskyn silloiselle valtiovaliokunnalle toimituttaa pankkivaltuusmiehillä piirustukset sekä kustannuslaskut sellaista huoneustoa varten, joka voisi olla uudelle kansaneduskunnalle sopiva. Tarkoitus oli, että tämä uusi huoneusto voitaisiin niin pian kuin mahdollista saada tehdyksi. Tämän johdosta pankkivaltuusmiehet ovat teettäneet piirustukset ja kustannuslaskut, jotka ynnä siihen kuuluva kirjelmä saapuivat eilen ja olivat osoitetut valtiovarainvaliokunnalle, koska sama valiokunta oli antanut pankkivaltuustolle tämän määräyksen. Kun asia tänään esitettiin valtiovarainvaliokunnalle, syntyi kuitenkin epäilystä, oliko sen asia valmistaa tätä asiaa ja päätettiin senvuoksi esittää kysymys eduskunnalle, katsooko eduskunta kysymyksen valmistelun valtiovarainvaliokunnan vai jonkun muun valiokunnan asiaksi. Pyydän lisätä, että asia on kiireistä laatua. On laskettu, että jos tahdottaisiin laajentamalla Säätytaloa saada se uudelle eduskunnalle täydelleen sopivaksi, pitäisi nyt jo tänä vuonna muutamiin valmistuksiin ryhtyä. Siinä tapauksessa uusi eduskunta toivottavasti vuonna 1Q11 voi muuttaa sinne. Jotta aikaa ei menisi hukkaan, tahtoisi valtiovarainvaliokunta ennen kesän tuloa tietää, onko sen asia valmistella tätä kysymystä vai tahlooko eduskunta, kuten myös mainittiin mahdolliseksi, asettaa erityisen valtiokunnan tätä asiaa valmistamaan. Lukuun ottamatta sitä aikaa, jolloin oli erityinen säätyhuonevaliokunta olemassa, valtiovarainvaliokunta ennen aina on käsitellyt Säätytaloa koskevia asioita. Hyväksymällä tehdyn esityksen antoi eduskunta valtiovarainvaliokunnan toimeksi valmistella kysymystä uuden eduskuntahuoneuston rakentamisesta. 59

934 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. Lisäpykälä työjärjestykseen. Ed. Kairamon ehdottamaa työjärjestystä koskevaa lisäpykälää käsitellessään oli 7-miehinen valiokunta päättänyt eduskunnalle ehdottaa mainitun pykälän seuraavaksi:»jos täysi-istunto kestää jälkeen kello 11 illalla, jatkettakoon silloin käsiteltävänä olevan asian käsittelyä, vaan toista asiaa älköön esille otettako, ellei puhemies katso siihen erityistä syytä olevan tai eduskunta toisin päätä». Asia pantiin Puhemiehen ehdotuksesta pöydälle. Pankkivaltuusmiesten kertomus. Esitettiin pöydällä ollut Suomen Valtiosäätyjen pankkivaltuusmiesten kertomus kansaneduskunnan pankkivaliokunnalle käsittävä vuodet 1905 1906. Keskustelu: Ed. Nevanlinna: Sen ajan suhteellinen lyhyys, jonka tämä kertomus on ollut eduskunnan jäsenten nähtävänä, on kaiketi tehnyt mahdottomaksi useimmille eduskunnan jäsenille siihen vielä tarkemmin perehtyä. Ainakin on asianlaita näin minun suhteeni. Mikään varsinainen arvostelu itse kertomuksesta ja Suomen Pankin toiminnasta sen ajan kuluessa, jonka kertomus käsittää, ei näin ollen voine vielä tulla kysymykseen. On kuitenkin muutamia seikkoja,"joihinka minä pyytäisin, kun on täten tilaisuus lausua huomautuksia pankkivaliokunnalle, saada kiinnittää valiokunnan huomiota. Edellytän, että se tarkastus, jonka pankkivaliokunta on omistava tälle kertomukselle ja Suomen Pankin toiminnalle näinä vuosina, on osoittava, että kansan eduskunnan pankkia ei ole ainoastaan hoidettu rahallisesti, puhtaasti yksityistaloudelliselta kannalta, oivallisesti ja tyydyttävästi, vaan myös, että meidän valtiopankkimme on muutoinkin tyydyttävästi täyttänyt ne erityiset tehtävät, jotka valtiopankilla kansan taloudessa yleensä ovat. En kuitenkaan katso voivani olla mainitsematta, että tapauksia on tullut esiin, jotka mielestäni viittaavat siihen, että ainakin joissakuissa yksityiskohdissa kukatiesi ei niin täydellisesti kuin olisi ollut suotavaa Suomen Pankin toiminnan määräämisessä ne erityiset näkökohdat ole päässeet voimaan, jotka ymmär-

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 935 tääkseni ovat erityisesti huomioon otettavat valtiopankin tehtävien täyttämisessä. Minä tarkoitan lähinnä erästä tapausta viime kevään ajalta, joka julkisuuudessa oli paljon huomion ja keskustelun aiheena ja joka liittyy siihen valtiopankin korkokannan korottamiseen, joka silloin tapahtui, viime helmikuun lopussa. Niinkuin tämä arvoisa seura varmaankin muistaa, niin lausuttiin julkisuudessakin epäilyksiä tämän toimenpiteen tarkoituksenmukaisuudesta, nimenomaan valtiopankin toimenpiteenä. Niinikään muistettanee, että tämä toimenpide oli läheisimmässä yhteydessä sen yksityispankkien koron noston kanssa, joka jo muutamia kuukausia aikaisemmin oli tapahtunut ja joka taas oli johtunut erään suuremman yksityispankin siihen suuntaan käyneestä yksinäisestä toimenpiteestä, vaikka näytti siltä, että yleinen rahaolojen suunta kotimaassa viittasi pikemmin päinvaistaiseen korkopolitiikkaan. Minä olen katsonut sitä enemmän syytä olevan tuoda esiin tämän yleisen näkökohdan, kun tiedän, että en lausu julki ainoastaan yksityistä mielipidettä, sanoessani, että jo kauemman aikaa on, tosin ahtaammissa piireissä tietääkseni paljon vähemmän ainakin julkisuudessa sellainen ajatussuunta ollut olemassa, että meidän valtiopankkimme hoidossa ei ole tarpeellisella, kansantaloudelliselta kannalta suotavalla tavalla ja suotavassa määrässä menetelty silmällä pitäen erityisesti niitä näkökohtia, jotka eroittavat valtiopankin toiminnan yksityispankin toiminnasta. Ja tätä käsitystä ovat pitemmän ajan kuluessa, vuosikymmeniä, olleet omansa tukemaan neuvottelut ja päätöksetkin, jotka pankin hallinnon määräävissä paikoissa, muun muassa vanhan säätyeduskunnan pankkivaliokunnassa tässä suhteessa ovat tulleet esiin. Suomen Pankin uudempi historia osoittaa selvästi, että se käsitys, jonka mukaan meidän valtiopankkiamme on hoidettava puhtaasti yksityistaloudellisia näkökohtia silmällä pitäen, nimenomaan sen korkopolitiikkaa ja lainausliikettä, ovat olleet hyvin voimakkaasti edustettuina. Tämä käsityskanta on tullut suoraan esiin muun muassa pankkivaliokunnan päätöksissä. Tämän käsityksen tuloksena on esim. ollui se vastarinta, jota juuri vanhan säätyeduskunnan pankkivaliokunnan puolelta varsinkin aikaisemmin osoitettiin Suomen Pankin pääoman lisäämistä vastaan. Ne perustelut, joilla tätä kantaa esitettiin, ilmaisevat selvästi juuri sen käsityksen, johon tässä olen viitannut, mutta jota omasta puolestani en luulisi tarkoituksenmukaiseksi missään tapauksessa siinä jyrkkyydessä, jossa sillä meillä on ollut vaikutusvaltaiset puoltajansa. Tällä kertaa ja nimenomaan tässä kertomuksessa pankkivaltuusmiehet ehdottavat Suomen Pankin pääoman melkoista lisäämistä. Minä puolestani olen mielihyvällä nähnyt tämän ehdotuksen, sentäh-

936 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. den että minä siinä huomaan jotakin, joka ei ainakaan anna tukea sille katsantokannalle, jota tässä koetin kuvata, mutta jota, niinkuin sanoin, en pidä hyödyllisenä. Tällainen toimenpide, eli valtiopankin varojen vahvistaminen, epäilemättä on omansa yhä enemmän tarjoamaan mahdollisuutta valtiopankille esiintymään meillä Iiikeolojen, jollei juuri haltijana, niin kuitenkin tarmokkaana ja voimakkaana järjestäjänä. Itse toimenpiteestä, jota ehdotetaan, mitä varojen lisäykseen tulee, minä en tietysti vielä voi lausua enkä tahdokaan lausua mitään yksityiskohtaista mielipidettä. Se vaatii tietysti harkintaa yhteydessä kaikkien niiden näkökohtien kanssa, jotka tällaisen kysymyksen ratkaisuun vaikuttavat. Mutta on vielä muutama seikka, johonka en ole voinut olla kiinnittämättä huomiota, kun olen hätäisesti selaillut tämän kertomuksen lävitse. Se on kohta, joka esiintyy tässä kertomuksessa sivulla 33 26 :n kohdalla ja joka koskee asiaa, mikä tosin ei ole suoranaisessa yhteydessä Suomen Pankin rahallisen toiminnan kanssa, mutta kuitenkin on mitä läheisimmässä yhteydessä kansallisten tarpeittemme kanssa niinkuin ainakin minä ne käsitän ja sen kautta myös sen kanssa, missä määrin Suomen Pankki voi täyttää sen kansallisen rahalaitoksen tehtävän, joksi se on perustettu ja joka sen tulee olla. Tämä kohta sisältää ilmoituksen siitä, että pankkivaltuusmiehet ovat kohdistaneet huomionsa Suomen Pankissa vallitseviin kielioloihin, siihen syrjäytettyyn tilaan, joka suomen kielellä siellä on. Siinä ilmoitetaan, mitä pankkivaltuusmiehet ovat tässä suhteessa tehneet. Tämä on voinut minulta luiskahtaa sitä vähemmän huomaamatta, kun tämän tiedonanto koskee asiaintilaa, joka on ilman sitäkin yleisesti tunnettu. Suomen kansan pankki on valitettavasti vielä tänäkin päivänä laitos, jota syystä on sanottu suorastaan ruotsalaisuuden linnoitukseksi Suomenmaassa. Minä tahtoisin mieluummin sanoa, että se on yksi noita vielä valitettavasti monia epäkansallisen hengen linnoituksia tässä maassa. Tässä suhteessa se valitettavasti kilpailee toisen yhtä tärkeän taikka ehkä vielä tärkeämmän laitoksen kanssa, joka myös kait vielä tässä suhteessa tänä iltana, jos iltaa riittää, tulee esille, se on Suomen yliopisto. Niin, se voittaa vielä tässä suhteessa yliopiston. Suomen Pankki on, niinkuin useimmat muutkin kansamme yleiset laitokset, aina viimeisiin saakka ollut sen luokan hallussa ja hallittavana, joka yleensä on asettunut välinpitämättömäksi suomalais-kansallisia pyrintöjä kohtaan. Toisin on tuskin voinut olla. Voimassa olevat valtasuhteet ovat sen niin määränneet, ja vielä paljoa enemmän on tämä luokka, sentähden että se on omistanut ja edelleen omistaa suuren osan kansamme perinnäistä sivistyspääomaa, voinut

1 Pankkivaltuusmiesten kertomus. 937 tätä valtaa harjoittaa. Mutta tällä ei vielä ole sanottu mitään siitä, ovatko ne kieliolot, joita minä tarkoitan, sellaiset kuin niiden olla pitäisi. Siinä suhteessa ei tarvitse pelätä sanoa, että se mielipide on valtava meidän kansamme kesken nyt jo, joka ei voi muuta kuin tuomita nämät kieliolot mitä nurinkurisimmiksi ja kansallemme ja kansallisille tarpeillemme peräti turmiollisiksi. Jos kerran on pidetty tärkeänä, että Suomen valtion viranomaiset palvelevat tätä kansaa kielellä, jota se ymmärtää, niin yhtä tärkeätä toki lienee, että se laitos, joka nimenomaan on tämän kansan suoranaisissa käsissä, ei enempää saa uhmailla tämän kansan tarpeita, vaan sen myös on alistuttava tämä velvollisuutensa täyttämään. Ja varmaa on yhtäläisesti, että tässä ei ole kysymys, yhtä vähän kuin Suomen muussa kielitaistelussa, mistään, jota sopii sanoa»tulitikkupolitiikaksi», vaan tässä on kysymys sen periaatteen sovelluttamisesta kaikkiin julkisiin laitoksiin, että niiden tulee olla muodostetut tämän kansan kansallisten tarpeitten mukaan. Näitä tarpeita on, että tämän kansan kieli on niissä se, jota käytetään, koska se on luonnollinen tie, jota myöten myös kansallinen henki ja kieli pääsee niiden toimintaa määräämään, joka tietysti lopulta on pääasia. Minä olen tietysti kiitollinen pankkivaltuusmiehille, että he ovat kohdistaneet huomionsa tähän epäkohtaan, mutta minun täytyy suoraan tunnustaa, että minä tuskin saatoin malttaa mieltäni, kun näin missä muodossa pankkivaltuusmiehet ovat tämän tehneet. He ilmoittavat, että he ovat ensinnä päättäneet laatia omat kirjelmänsä myöskin suomeksi ja sitte olivat lisäksi päättäneet, että heidän puheenjohtajansa tulee kehoittaa pankin johtokuntaa ottamaan harkittavaksi mahdollisuutta suomen kielen käytännön lisäämiseen pankin kirjeenvaihdossa, joka kait suomeksi ajateltuna sillä tämäkin kertomus on tietysti käännös, näkeehän sen tuhannesta kohdasta merkinnee sitä, että pankin johtokunnan tulee ottaa korkeasti virallisen harkintansa alaiseksi, olisiko ja missä määrin mahdollista ruveta pankin kirjeenvaihdossa käyttämään suomenkieltä. Tämä on, luvalla sanoen, haudantakaista puhetta. Tämä tulee jo tuolta 60-luvulta, mistä tulleekin. Niin voitiin ehkä silloin puhua. Mutta nyt eivät voi näin puhua muut kuin ne, jotka eivät ajasta ja siitä elämästä, joka täällä nyt tykkii, ole mitään havainneet tai käsittäneet. Tässä käsketään pankin johtokuntaa ottamaan harkittavaksi, onko mahdollista käyttää pankin kirjeenvaihdossa suomenkieltä. Edellytetään siis arvatenkin, että se voi olla myös mahdotonta. En ole päivääkään palvellut Suomen Pankissa enkä yleensä missään pankissa, mutta rohkenen vakuuttaa ja sanoihini voi täydellisesti luottaa se on erinomaisen mahdollista. Sillä mahdollisuudella ei ole ollenkaan mitään rajoja.

938 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. Eikä tässä ole yleensä mitään harkitsemista. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, tahdotaanko sitä vai eikö sitä tahdota. Voinhan minä ymmärtää, että näitten sanojen takana on saattanut piillä myös joku ajatus. Tässä maassa on yleensä aina ollut hyvin kysymyksenalaista, onko mahdollista saada virkamiehet johonkin alistumaan. Se oli yksi niitä asioita, joilla meidän epäkansallinen yläluokkamme myrkytti esim. Junana Vilhelm Snellmanin muutenkin raskaat hallitusvuodet. Sillä silloin ei myöskään ollut mahdollista saada virkamiehiä tekemään sitä, mitä kansan tarve vaati. Ja jos puheenaolevalla lauseella tarkoitetaan sitä, että herrat Suomen Pankin virkamiehet kenties eivät osaa tarpeeksi suomea voidakseen sitä käyttää, niin se kukaties on varsin mahdollista. Minä en ainakaan uskalla siinä suhteessa mitään varmaa sanoa, sillä minä sanoin jo: tämä laitos on ollut meidän epäkansallisen yläluokkamme tyyssija, ja se suomenkielen taito, joka sillä luokalla on ollut, se ei valitettavasti ole juuri hyvyydestään erityisen kuuluisa. Mutta oli tämän asianlaita miten oli, se ei vaikuta tämän kielimuutoksen mahdollisuuteen eikä mahdottomuuteen. Ja niinkuin minä ymmärrän kunniakäsitteiden vaatimukset, ei niihin ollenkaan sovellu, että eduskunnan tai sen edustajain puolelta kysytään niiltä, jotka tämän eduskunnan toimimiehinä hoitavat tätä laitosta, mitä he tästä asiasta ajattelevat. Meidän arvomme mukaista on minusta yksistään antaa heille sitovat käskyt, jotka heidän tulee kauniisti panna toimeen. Minä sentähden pyytäisin, että pankkivaliokunta tahtoisi ottaa tämän seikan huomioonsa, kun se tätä kertomusta käsittelee ja erityisesti silloin, kun se käsittelee sitä ehdotusta uudeksi ohjesäännöksi Suomen Pankille, joka tähän kertomukseen myöskin liittyy. Täydessä sopusoinnussa sen alennustilan kanssa, jossa meidän vallitseva osa yläluokkaamme on pitänyt kansallisuuttamme, sanotaan tämän ohjesäännön ehdotuksen 53 :ssä, joka, ellen väärin muista, on sisällykseltään aivan sama kuin vastaava nyt voimassaoleva säädös, että»virkaa pankissa täytettäessä on pääasiassa otettava huomioon hakijan taito ja soveliaisuus >. On kuitenkin oltu niin armeliaita, että on lisätty, että soveliaana pitämisehtona on myöskin, että asianomainen on näyttänyt osaavansa»siinä määrin kuin viran laatu vaatii» käyttää m. m. suomenkieltä suullisesti ja kirjallisesti. On kyllä totta, että jokaisen viran laatu Suomessa vaatii, että tuon virkamiehen täytyy osata tämän kansan kieltä, mutta me tiedämme hyvin, mitä tämä merkitsee todellisuudessa. Toivon siis, että pankkivaliokunta käsitellessään tätä ohjesääntöehdotusta asettuu sille kannalle, että Suomen Pankin kielenä on oleva suomenkieli ja että pankkiin älköön mihinkään virkaan tai toimeen otettako

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 939 älköönkä sitä hoitamaan määrättäkö ketään, joka ei ole osoittanut osaavansa suomenkieltä. Vielä pyytäisin saada tehdä yhden huomautuksen. Tähän uuteen ohjesääntöehdotukseen liittyy myöskin ehdotus uudeksi vuosirahasäännöksi Suomen Pankille, joka erinäisissä kohdissa sisältää, mikäli olen voinut huomata, verrattain vähäpätöisiä muutoksia s. o. lisäyksiä. Minulla ei taaskaan ole mitään oikeutta otaksua, etteivät nämä ehdotukset kaikki olisi tarpeellisia. Toivon päinvastoin, että pankkivaliokunnan tarkastus on osoittava, että näin on asianlaita. Mutta rohkenen kuitenkin lausua sen toivomuksen, että pankkivaliokunta ei suinkaan tässä kohdin umpimähkäisesti tai edes millään tavalla, jota voitaisiin sanoa umpimähkäiseksi, menettelisi, vaan että se ottaisi tarkan tarkastuksen alaiseksi, missä määrin todella kukin yksityinen lisäero on välttämätön. Sanoin jo, että minä toivon, että tulos on oleva se, että kaikki lisäysehdotukset ovat tarpeen ja siis myönnettävät, mutta tämän tarkastuksen minä katsoisin jo periaatteen kannalta mitä perinpohjaisimpana tarpeelliseksi. Tämän kansan suuri enemmistö on kieltämättä sellaisen käsityksen vallassa, että meillä on virkamiehiä aivan liiaksi ja virkamiehillä palkkaa aivan liiaksi. On kokonaan toinen kysymys, missä määrin tämä käsitys on oikeutettu. Siitä on minulla ollut kunnia tässä eduskunnassa jo osittain tuoda esiin mielipiteeni. Mutta se on tärkeää, että kun tämä uusi kansaneduskunta korottelee vaikkapa vähäpätöisestikin valtion tai, niinkuin tässä, Suomen Pankin virkailijalukua ja palkkoja, tämä eduskunta tietää todella tekevänsä sen ainoastaan silloin, kun välttämätön pakko on edessä. Sillä muutoin ei tuo käsitys kansastamme hälvene siitäkään osaltaan kuin se ehkä on aiheeton, ja se turmiollinen epäluottamus jatkuu, joka tämän johdosta ja paljon muun ylläpitämänä kansassa vallitsee. Erityisesti pyytäisin, että pankkivaliokunta tahtoisi alistaa nämät, kuten jo sanoin, suhteellisesti vähäpätöisetkin lisäykset tarkastuksen alaisiksi sentähden, että jos Suomen Pankissa jota minä en tosin ollenkaan tiedä työ-intensiivisyys virkamiesten puolelta ei ole sen suurempi kuin se keskimääräisesti on meidän valtiovirastoissamme, lähinnä niissä, jotka yleensä ovat lähinnä verrattavissa Suomen Pankkiin, niin siellä silloin on paljon epäkohtia, jotka ovat lähinnä saatavat korjatuiksi, ennenkuin mitään lisäyksiä pannaan toimeen. Pyydän saada uudistaa: minä en tunne, onko näin, en sitä tiedä, eikä sanojani siis saa käsittää miksikään syytökseksi, sillä ne eivät ole sitä. Mutta tarkastus niistä syistä, jotka olen tässä tuonut esiin, on minun mielestäni siitä huolimatta aivan välttämätön.

940 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. Ed. Pohjanpalo: Pyydän lämpimästi kannattaa edellistä puhujaa ja myöskin lausua asiassa muutamia sanoja. Jokaiselle kautta maan on tunnettu, missä tilassa suomenkieli valtiomme pankkilaitoksessa on ollut ja vieläkin on. Tämä laitos on ollut kauttaaltaan puhtaasti ruotsalainen, kuten täällä jo edellinen puhuja laajasti selitti. Ilolla täytyy siis tervehtiä sitä seikkaa, että nyt vihdoin viimeinkin on päätetty ottaa askel eteenpäin ja valtuuston kirjeenvaihto, kuten kertomuksesta selvenee, sallittu myös suomenkielellä. Mutta minä pyytäisin, että pankkivaliokunta tämän lisäksi painostaisi vielä erittäin tätä valtiopankkia ja sen toimivia virkamiehiä tekemään myös tehtävänsä sillä tavalla, että suomenkieltä enemmän kuin tähän saakka kaikkialla, missä Suomen Pankin konttoreita maaseuduillakin on, tarkasti käytetään. Monessakin supisuomalaisessa paikassa tapaa nykyään rehoittamassa tuon muukalaisen kielen valtiopankin konttoreissa. Tämän lisäksi toivoisin, että pankkivaliokunta myöskin lämpimästi kannattaisi sitä ehdotusta, että Suomen Pankin vararahastoa niin runsaasti kuin se on mahdollista korotettaisiin, sillä muuten tämä pankkilaitos, tämä valtion ainoa pankki ei täytä tehtäväänsä, niinkuin valtiopankin pitäisi täyttää. Onhan kokonaan sopimatonta, että meidän valtiopankkimme nykyisissä oloissa ollen on pienempi kuin moni yksityinen pankki. Sen täytyy ehdottomasti järjestyä sellaiseksi laitokseksi, joka ottaa johtavan aseman maamme pankkilaitosten johdossa ja sentähden tulee sen vararahastoja ehdottomasti korottaa niin paljon kuin mahdollista. Muuten tulisi myös laajentaa pankin diskonttaus- ja lainanantoliikettä sillä tavalla, että se ulottuisi pienempiinkin liikemiehiin kuin mitä se on tähän saakka tehnyt. Jos arvoisa pankkivaltuusto ottaa silmäilläkseen Suomen Pankin papereita tarkemmin, niin tulette aivan pian huomaamaan, että pankin kanssa tekemisessä on melkein säännöllisesti muutama sata ruotsalaista suurfirmaa meidän maassamme, mutta että suomalaiset liikemiehet eivät useastikaan ole saaneet armoa tuon viraston puolelta. Jokainen käsittää, mitä merkitsee, että tuollaisesta pankkilaitoksesta, joka myöntää lainoja 1 x j% å 2 % helpommalla kuin muut, yksityiset pankit, ainoastaan joku osa maamme liikemiehistä saa etuoikeudella rahoja halvemmalla korolla. Eihän ole mikään mahdottomuus sellaisen liikemiehen kilpailla toisten kanssa. Suomen Pankin tulisi, niinkuin alkuperäisesti lieneekin ollut tarkoitus, toimia siihen suuntaan hinausliikkeeseensä nähden, että se ei katso henkilöitä, mutta myöntää luottoa sille, joka voi riittävät varmuudet antaa. Tähän saakka näyttää niinkuin eivät suomalaiset liikemiehet olisi voineet koskaan mitään

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 941 varmuutta antaa, ainakaan sellaista kuin tuo pankki tahtoisi, koska siellä niin vähän on sellaisia liikkeitä. Muuten pitäisin myös Suomen Pankin tärkeimpinä velvollinuuksina tästä lähtien, kun osuustoiminta-aate on meidän maassa kehittynyt ja yhä edelleen kehittyy, että se tukevasti avustaisi \i\ä. toimintaa sillä tavalla, että se myöntäisi lainoja osuustoimintaliikkeille hyvää vakuutta vastaan. Minä luulen, että maamme kansantaloudelliseksi eduksi ei laisinkaan ole se, että erityisiä luokkia meidän maassa suositaan ja sillä tavoin estetään vapaata kilpailua. Kun Suomen Pankki on sellaista harjoittanut, niin tulisi sen tästä lähtien tehdä siitä loppu. Yhtenä syynä, miksi se tähän asti on näin toiminut, on ollut varmasti se, että se on silmällä pitänyt tuon yläluokan etuja, jolla on ollut niin suuri osuus meidän maamme yksityisiin pankkiosakeyiitiöihin. Olisihan ollut kokonaan sopimatonta, että Suomen Pankki olisi laajentannt latausliikettään, silloinhan se olisi tietysti supistanut yksityispankkien etuja, näiden pankkien, jotka meidän maassa ovat jakaneet 18 22% voittoa. Näyttää siltä kuin meidän valtiopankkimme olisi tahtonut supistamalla uloslainausliikettä harvojen käsiin pitää ainoastaan näitä»lellipoikia» suosiossa ja antaa niille tilaisuutta koota rikkauksia toista tietä, nim. yksityispankeissa omistamillaan osakkeilla. Kansaneduskunnan pankkivaltuuston tulisi siis toimia niin, äiä valtiopankki kaikessa täyttää tarkoituksensa, joka sillä alkuperäisesti lienee ollutkin, nim.»olla maan raha-asiain pitäjänä vakavalla ja turvallisella kannalla», että se tukee, tekemättä kehenkään nähden poikkeusta, maan kauppaa ja liikettä yleensä, eikä teollaan rasita toisia kansan jäseniä enemmän kuin toisiakaan työntämällä nuo toiset (sille epämieluiset) yksityispankkeihin ja siten ikäänkuin velvoittamalla heitä maksamaan korkeampaa kasvua lainarahoistaan. Muuten pyytäisin myös, että kansaneduskunta valiokuntansa kautta ottaisi tarkastaaksensa, eikö pankin virkamiesten palkkoja, eläkkeitä ja lahjapalkkioita voitaisi jollain tavalla järjestää siten, että ne vastaisivat nykyajan vaatimuksia, ja jos se huomaa, että niissä on korjaamista, se sen tekisi, hyvin tietäen, että kaikilla muillakin tahoilla tullaan tarkastamaan ja tekemään samanlaista. Suositan siis pankkivaliokunnalle nämätkin kohdat huomioon otettaviksi ja toivon, että se, nyt ensi kerran Suomen uuden eduskunnan pankkivaliokuntana, ryhtyy työhönsä, jättää merkkejä siitä, että yleinen suunta on muuttunut ja toimii sen mukaan, että saadaan räikeimmät epäkohdat pankkialallakin korjatuiksi. -

942 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. Ed. Huoponen: Niissä piireissä, joilla on asiantuntemusta korkokannan merkityksestä maan taloudelliseen elämään yleensä, lienee se mielipide yleinen, että korkokannan yleneminen Suomessa, jossa on ennestään jo aivan liian korkea korkokanta, tulee haitallisesti vaikuttamaan maan taloudellisen elämän kehitykseen. Omasta puolestani olen täysin samalla kannalla ja toivoisin, että ryhdyttäisiin ensi tilassa semmoisiin toimenpiteisiin, että tapahtunut korkoylennys palautettaisiin. Mitä tulee Suomen Pankin myöntämiin luottoihin yleensä ja erittäin maataloudellisen elämän parantamiseksi, lienee se periaate tähän asti ollut yleinen, että luottoa on etupäässä annettu liikeyrityksiin, teollisuuslaitoksiin, sitä vastoin maanviljelyksen alalle sangen niukalti, pikkuviljelijöille tuskin ollenkaan. Tämän johdosta lausuttiin talonpoikais säädyssä vuoden 1904 valtiopäivillä yksimielisenä se toivomus, että Suomen Pankin hallinto ottaisi vakavan harkinnan alaiseksi, eikö maan taloudelliselle kehittymiselle olisi välttämätöntä, että luottolaitosta ja luottoa yleensä kehitettäisiin pikkuviljelijäin tilan parantamiseksi, koska kokemus meidän maassamme sekä kaikissa viljelysmaissa osoittaa, että voimaperäinen pikkuviljelvs on ainoa kannattava muoto ja kansan hyvinvoinnille välttämätön ehto. En puolestani ole saanut tietää, onko Suomen Pankin hallinnossa tämä talonpoikaissäädyn esittämä toivomus otettu harkinnan alaiseksi. Kenties pankin hallinnon jäsenet antavat tässä suhteessa selvityksiä. Ellei tästä vielä ole nimenomaista päätöstä tehty, lausun puolestani sen toivomuksen, että ensi tilaisuudessa otettaisiin tämä tärkeä asia perinpohjaisen harkinnan alaiseksi, ja puolestani toivoisin, eitä pankin hallinto tulee yksimieliseksi siitä, että luottoa pikkuviljelysolojen parantamiseksi olisi myönnettävä. Ainakin lienee asiantuntevissa piireissä se mielipide yleinen, ettei luoton antaminen pikkuviljelijöille millään tavoin tule luottoa antavalle laitokselle vaaran alaiseksi. Luotto pikkuviljelijöitä varten on paljoa vähemmän vaarallista kuin suurtilallisille myönnetty luotto, sillä tiedämme, että suurtiloja on hyvin vaikea saada myydyksi, mutta tuskinpa Hypoteekkiyhdistys tai muut sellaiset laitokset ovat kärsineet tappiota pikkuviljelystä varten myöntäessään lainoja. Koska siis luoton kannalta katsoen ei tällaisista lainoista pankille mitään vaurioita tapahdu, niin pitäisi tämän lainausliikkeen luonnollisesti olla pankinkin edun kannalta suotavaa. Mitä suomen kielen syrjäytettyyn asemaan pankin hallinnossa tulee, on se herättänyt yleensä kiusallista huomiota ja oikeutettua mieliharmia kaikkialla. Pankin hallinnon tässä kertomuksessa ehdottamat parannustoimenpiteet ovat mielestäni aivan puolinaisia. Minä puolestani olen sitä mieltä, että Suo-

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 943 men Pankin hallinnossa tulee suomen kielen olla virallisena kielenä. Mainitsin, että tämä asianlaita on herättänyt kiusallista huomiota kaikkialla, sitä suuremmalla syyllä, kun Suomen Pankin johtajan tultua nimitetyksi, kuten tiedämme, valtiovarainpäälliköksi, olisi ollut tilaisuus järjestää kieliolot niin, että nyt jo kerta kaikkiaan olisi päästy oikealle tolalle. Tämä olisi ollut mahdollista sen johdosta, että Suomen Pankin hallinnon johtajan tointa haki erittäin eteväksi tunnettu pankkimies, jolla oli kompetenssivaatimuksien suhteen ainakin yhtä hyvät edellytykset kuin sillä arvoisalla henkilöllä, joka tuli määrätyksi pankin hallinnon toimitusjohtajaksi, mutta myös sen lisäksi ne edellytykset, että suomen kieli pankin hallinnossa olisi tullut viralliseksi kieleksi. Hallituksen toimenpide tässä suhteessa on, kuten sanottu, herättänyt yleistä mielipahaa. Mutta mikäli sanomalehtien kautta on saatu selville, ovat säätyjen luottamusmiehet pankin hallinnossa vaikuttaneet välillisesti siihen, että hallitus sai näennäisesti aihetta ja tukea sille mielipiteelleen, joka lopullisesti tuli määrääväksi. Kerrotaan nimittäin, että kolme pankivaltuusmiesten neljästä jäsenestä olisi antanut äänensä sille henkilölle, joka tuli virkaan määrätyksi, ja ainoastaan yksi, talonpoikaissäädyn luottamusmies, herra Ahmavaara, olisi antanut äänensä sille hakijalle, joka olisi näitä mainitsemiani puolia toiminnassa pannut käytäntöön. Jos näin on, tuntuu tuo menettely käsittämättömäni, että nimittäin henkilö, joka edustaa näitä mielipiteitä ja joka suomenkielen ja suomalaisuuden harrastukselle on tahtonut otaa ikäänkuin erikoisoikeuden tässä maassa, olisi vaikuttanut toimenpiteellään siihen suuntaan, että senaatti sai näennäisen aiheen määrätä pankin johtajaksi ruotsinmielisen miehen, vaikka olisi ollut valittavissa yhtä etevä mies, jolla olisi ollut tilaisuus panna suomen kieli pankin hallinnon viralliseksi kieleksi. Pyydän saada selvitystä tähän asiaan. Ed. Ahmavaara: Että suomenkielen asia Suomen Pankissa on mitä huonoin sen tietää jokainen, joka tuntee vähänkin tämän pankin toimintaa. Se on huonossa asemassa, ei vain pankin virkamiesten kesken ja pankin johtokunnassa, mutta se on hyvin huonossa asemassa pankkivaltuusmiestenkin kesken. Niinpä esim. ovat pankkivaltuusmiesten keskustelut käyneet näihin päiviin asti yksinomaan ruotsinkielellä, ja minun täytyy sanoa, että kertomuksessa mainittu alote uudistustoimeen suomenkielen hyväksi on todellakin aivan mitätön. Sekään toimenpide, jolla jätettiin puheenjohtajan asiaksi antaa pankin johtokunnalle *käsky ottaa harkittavaksi, millä tavalla suomenkielen asemaa pankin toiminnassa ylipäänsä olisi voitu korottaa, ei

944 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. ole minun tietääkseni tähän päivään asti johtanut mihinkään tulokseen se tehtiin viime vuoden lopulla. Minä käsitin päätöksen sillä tavoin, että aikoinaan tulisi johtokunnan antaa ehdotus, että ennen tämän kalenterivuoden alkua suomenkieli otettaisiin käytäntöön myöskin pankin johtokunnassa ja pankin virkamiesten keskuudessa, sillä sitä käytetään siellä tuskin ollenkaan, ja että tästä ehdotuksesta annettaisiin vastaus pankkivaltuuskunnalle. Mutta mitään vastausta ei ole johtokunnalta tähän päivään asti vielä tullut. Näyttää siis siltä, että koko asia on ihan nukkunut. Vaikka minä myönnän, että syy tähän suomenkielen valitettavaan tilaan tietysti on alkujaan virkavaltaisessa ja ruotsinmielisessä katsantokannassa, niin on tässä kuitenkin paljon syytä meissä suomalaisissa itsessämmekin, jonka vuoksi tuntuu melkein joutavalta pitää täällä kiivaita puheita suomenkielen hyväksi, kun käytäntö puhuu aivan toista. Onhan pankkivaltuustossa ollut pitkät ajat toinen puoli suomenkielisiä ja toinen puoli ruotsalaisia, nimittäin kaksi kumpiakin. Olisi voinut toivoa, että kun puoli pankkivaltuuskunnan jäsenistä on suomenkielisiä, me olisimme saaneet edes vähän enemmän arvoa suomenkielelle kuin mitä valitettavasti on saatu. Tässä minun käsittääkseni toteutuu juuri se asianlaita, mikä kyllä entisestäänkin on tunnettu, että me suomalaiset kyllä juhlapuheissa puhumme kauniisti suomenkielen puolesta ja keskustelemme siitä paljon, mutta käytännössä alistumme siihen, että äidinkieltä poljetaan ja halveksitaan kaikkialla. Minun täytyy sanoa, että kun sattumoisiaan, nimittäin pankkivaltuusmiesten varajäsenenä, tulin viime syksynä valtuustoon, teki minuun mitä kipeimmän vaikutuksen se, etten kuullut edes valtuustossa suomen kielen sanaa eikä siellä keskustelun aikana nytkään kuule muuta kuin mitä sangen lyhyellä selityksellä on oltu pakotettuja minulle ilmoittamaan asioista, mitä on päätetty j. n. e. Minä käsitän tätä surkeaa menettelytapaa kuitenkin jonkun verran, sillä huomattavaa on, että valtuustossa on eräs jäsen, nykyään puheenjohtajana toimiva, joka ei ollenkaan suomenkieltä osaa puhua eikä näytä sitä ymmärtävänkään. Tämä asiantila luultavasti selittää sen, miksikä suomenkielisetkin jäsenet valtuustossa katsovat tarpeelliseksi käyttää yksinomaan ruotsinkieltä. Mutta kun nyt uudella eduskunnalla on tilaisuus pian valita uudet pankkivaltuusmiehet, niin luultavasti tällaiset epäkohdat tulevat poistumaan, ja toivoa sopii, että edes tästä lähtien alettaisiin Suomen Pankissa antaa kansan kielelle se arvo, mikä sille on tuleva. Sillä onhan se, jos mikään, masentavaa ja kerrassaan sietämätöntä, ettei kansankielellä ole Suomen kansan pankissa, mitään merkitystä nykyään. Kaikki kirjeet ovat sieltä menneet viimeiseen asti pankin haarakonttoreihin

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 945 yksinomaan ruotsinkielellä. Nyt viime syksynä sen asiantilan kautta, että pankin valtuustoon tuli sellainen jäsen, joka ei hyvällä halullakaan kyennyt noita ruotsinkielisiä kirjoja lukemaan ja ymmärtämään, oli tietysti asian pakosta ruvettava pankkivaltuusmiesten kirjeissä haarapankeille ja virastoille käyttämään myöskin suomenkieltä siinä halveksitussa muodossa tosin, että keskellä on suuri viiva ja vasemmalla sivulla jotenkin huomaamattomassa asemassa suomenkieli, mutta hyvä, että edes tässä asemassa se löytyy. En ole \äiä. lausunut senvuoksi, että tahtoisin tätä kohdistaa kenenkään persoonaan erityisesti, mutta sentakia että ylipäänsä meillä suomalaisilla ei ole niin paljon tarmoa, että käytännössä suomenkieltä käyttäisimme. Kyllä voimme siitä paljonkin puhua ja sen puolesta kauniita sanoja lasketella, mutta kun tulee kysymykseen virastoissamme, seurassa tai muualla sitä käyttää, niin ei oteta näitä periaatteita huomioon, vaan käytetään melkeinpä yksinomaan tai ainakin suurimmaksi osaksi ruotsinkieltä. Niin tekevät useimmat meidän sivistyneet, jotka tuota kieltä osaavat, ja siinä suhteessa on niin paljon syntiä itsekullakin, että toden teolla pitäisi toimia varmasti eikä vain puhella. En rupea antamaan selvityksiä niihin muihin muistutuksiin, joita on tehty, syystä että olen ollut niin vähän aikaa pankkivaltuustossa, ja koska toinen pankkivaltuuston jäsen, joka on pitemmän aikaa siinä ollut ja enemmän perehtynyt, on pyytänyt puheenvuoroa, jätän hänen selvitettäväkseen tarkemmin asian. Yhteen asiaan kuitenkin tahtoisin kajota. Senvuoksi että minun aikani on ollut pankkivaltuustossa väliaikaista ja tulen pian luopumaan, rohkenen lausua tämän tulevaisuutta varten. On niin yleensä tunnettua, että Suomen Pankki on asettunut liian viralliselle kannalle eikä sille liike- ja afäärikannalle, jolle pankin pitäisi asettua. Haarakonttorin johtajat ovat virkamiehiä, jotka katsovat omaa mukavuuttaan; mitä vähemmän on pankissa liikettä, sitä helpompi johtajan on olla. Tässä suhteessa olisi tilaa parannuksiin ja useita muistutuksia onkin tehty, mutta ei parannusta ole vielä saatu. Kun katselee liikettä useissa kaupungeissa, antavat ne selvän todistuksen tähän. Sillä toisissa paikoin on liike paljon isompi, vaikka on pienempi paikkakunta, ja tämä riippuu juuri siitä, minkälainen johtaja ja minkälaiset virkamiehet pankissa ovat. Korkokannan ylennyksen myöskin jätän ed. Paimenin selitettäväksi. Kosketan vielä tuota maanviljelyslainoja koskevaa muistutusta, josta ed. Huoponen mainitsi. Siitä, niinkuin hän sanoi, viimeisen edellisillä valtiopäivillä talonpoikaissäädyssä

946 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. lausuttiin toivomus, että Suomen Pankki toimisi niin, että se voisi antaa luottoa myöskin maanviljelijöille ja ennen kaikkea pikkuviljelijöille. Tästä asiasta nostin kerran kysymyksen, sitte kun tulin pankkivaltuustoon, ja silloin siellä katsottiin asiakirjoihin ja huomattiin, ettei mitään päätöstä oltu tehty tässä asiassa, ei talonpoikaissäädyssä eikä muissakaan. Oli vaan lausuntona pöytäkirjaan siitä jotain mainittu ja senvuoksi selitettiin, ettei pankkivaltuusto ollut ottanut sitä huomioon. Ed. Schybergson: Ehuru jag sitter i bankutskottet och sålunda är i tillfälle att där uttala mig och uti utskottsbetänkandet gifva uttryck åt min mening, anser jag mig dock böra redan yttra några ord för att icke de, som intaga samma ståndpunkt som de senaste talarena, skola känna sig alltför besvikna, då betänkandet framträder. Hvad särskildt beträffar yrkandet därpå, att banken skall såvidt möjligt utstkräcka sin verksamhet äfven till småbrukare, så bör det erinras, att Finlands Bank framför allt har till uppgift att upprätthålla stadga och säkerhet i landets penningeväsen, och det gör den icke, om den binder sina ressurser i lån, som äro, låt oss säga, omöjliga att drifva in, i all synnerhet under tider, då behofvet att drifva in dem kanske är som störst. Det är ingalunda småbrukare, såsom hr Huoponen tror, som icke erhålla kredit i institut af denna art, utan det är jordbrukare öfverhufvud, emedan de icke kunna åtnöjas med så kort, uppsägbar kredit som ett sedelutgifvande institut uteslutande måste basera sig på. Följden häraf är den, att det icke endast är jordbrukare, vare sig svenska- eller finskatalande, som icke åtnjuta kredit i Finlands Bank, utan knappast häller affärsmän, icke ens dessa svensksinnade, som hr Pohjanpalo talade så mycket om, utan, öm jag icke är orätt underrättad, är det de stora bankerna i England och Tyskland, äfvensom inhemska bankinstitut, som hufvudsakligen haft kredit hos Finlands Bank under det förflutna året. Finlands Bank skall skötas just så, att den har reserver i utlandet, hvilka kunna användas, när pennigetillgången blir stram; eljes står banken rådlös, när den onda tiden kommer. Finlands Bank bör allt mer och mer öfvergå till att icke bevilja kredit inom landet, eller åtminstone så ringa kredit som möjligt, och framförallt endast åt bankerna och hälst åt de bästa af dem. Jag vill minnas, att från samma håll, där anmärkning nu gjorts emot Finlands Banks obenägenhet att bevilja kredit åt mindra affärsmän, i tiden gjordes en mycket skarp anmärkning mot att Finlands Bank beviljat kredit åt en institution sådan som Maanviljelyspankki, h vars språkliga tendens var tämligen klar,

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 947 men som icke hade den soliditet, att kredit bordt åt den beviljas. Det hufvudsakliga rättesnöret för en sedelutgifvande statsbank måste, som sagdt, vara, att krediterna skola vara goda, och i det afseendet finner man redan vid ett flyktigt genomgående af bankfullmäktiges berättelse att förlusterna hafva varit nästan inga. Utan att för öfrigt gå bankutskottets betänkande i förväg vill jag framhålla, att det är detta som är en banks största förtjänst. Det är icke de stora vinsterna, som karaktärisera en god bankförvaltning, utan det är de små förlusterna, ty förlusterna icke endast komma till synes uti bankens egen berättelse, utan de bringa olycka öfver dem, som göra förlusterna, och i vida kretser därutöfver. Hr Huoponen har talat om de små jordbrukarne. Det är alldeles i sin ordning, att man gör så, när det är fråga om statsgaranti för Finlands Hypoteksförening. Då kan man ställa anspråk på denna anstalt och framhålla betydelsen af att den beviljar lån äfven åt de små jordbrukarena, såsom detta skedde vid senaste landtdag. Såsom kändt har Hypoteksföreningen också ställt sig denna uppmaning lojalt till efterrättelse. Men icke hänger det fullt så ihop som hr Huoponen påstod, att man icke gör förluster på de små lånen. Hypoteksföreningen hade bland annat ett lån från näjder, som äro nära belägna den ort, där hr Huoponen är bosatt. Lägenheten var värderad till 8,000 mark. Mot inteckning i denna hade beviljats ett lån af endast 2,000 mark och vid försäljningen gick den för mindre än 1000 mark. Det finnes små lägenheter uti aflägsna delar af landet, som, då de lämnas på förfall, äro värda rakt ingenting. Ännu för några veckor sedan hade Hypoteksföreningen en likadan påminnelse från Uleåborgs län, där ett lån hade gifvits på 6,000 mark mot en lägenhet värderad till 14,000 mark eller något mer, och där auktionsskillingen steg blott till några mark öfver 6,000. Hypoteksföreningen undgick förlust, men så när hade den nödgats inropa lägenheten. Det är icke desto mindre, som sagdt, i sin ordning, att en hypoteksförerening beviljar län äfven mot säkerhet i små lägenheter, men må vi skydda det sedelutgifvande institutet från att taga befattning därmed. Ty då blir den sista villan värre än den första, och vi skola mycket snart få se följderna af ett sådant sätt att sköta en statsbank, hvilken, jag upprepar det, framförallt bör vara bankernas bank, och som bör se till att vi hafva utländska reserver, när exporten aftager, importen tilltager och nöden står för dörren. Hvad- språkfrågan beträffar, så vill jag icke närmare denna gång gå in därpå. Jag förmodar att, när en språklagstiftning,

948 Istunto 18 p. kesäkuuta 1S07. gemensam för ständer och monark, kommer till stånd, också bestämningarna om språket inom Finlands Bank där skall hafva sin rätta plats. Det finnes ingen anledning att tillämpa andra reglar på detta institut än på de öfriga. Alla öfriga ämbetsverk i landet äro ju också landets och folkets ämbetsverk lika väl som Finlands Bank. Men ett vill jag säga, nämligen att man, af den erfarenhet jag har bland annat såsom tjänstförrättande sekreterare i Finlands Bank, gör en något för stor nummer af språket där. Siffrorna äro ändå lika på hvartdera språket och de äro hufvudsaken i den skriftväxling, som eger rum inom banken. Ty denna är mestadels af allra enklaste art, sådan hvarje bildad person kan skrifva på finska eller på svenska och nära nog på tyska eller franska. Hvad slutligen vidkommer behofvet af ökad personal i banken, så förmodar jag, att friherre Palmen, som har ordet efter mig, uttalar sig i denna sak. Jag har alls icke hunnit sätta mig in i frågan därom, men uti dessa öfriga frågor, som jag i detta mitt andragande berört, har jag ansett mig skyldig att taga till ordet, för att intrycket af de föregående andragandena icke skall blifva fullt sådant, som de ärade talarne afsett. Och jag ber ännu i anledning af hr Ahmavaaras andragande, hvilket synbarligen riktade sin udd mot hans kolleger eller särskildt mot en af dem, att få göra den anmärkning, att man nästan hade väntat en reservation till bankfullmäktiges berättelse undertecknad af hr Ahmavaara, där han hade framhållit alla de förfärliga saker, till hvilka hans kolleger i bankfullmäktige enligt hans förmenande gjort sig skyldiga. Ed. Palmen: Ajan lyhykäisyys on niin arveluttava ja muut käsittelyä odottavat kysymykset niin lukuisia ja niin tärkeitä, että luulen eduskunnan olevan minulle kiitollisen, jos tyydyn muutamiin pääseikkoihin vaan. Minun ajatukseni on, että tämä asia, tutkiminen, kuinka paljon on Suomen Pankin hallinnossa korjattavaa, ja erittäin kuinka voisi saada sopivia pankkivaltuusmiehiä, parhaiten tulee käsiteltäväksi myöhemmin, kun pankkivaliokunta on tehnyt tarkastuksensa. Omasta puolestani ei minun tarvitse sanoa, että suomen kielen asema Suomen Pankissa kyllä on ollut minullekin tunnettu ja että se ei ole liioin vastannut minunkaan toivomuksiani. Mutta toivon toiselta puolen, kun on kulunut vasta 14 7a kuukautta siitä, kun tulin pankkivaltuusmieheksi, että ei odoteta, että olisin sillä ajalla voinut tehdä suuria. Tässä kohdin pankkivaltuusmiesten asema ei tosiaankaan ole niin vaikuttava, kuten ehkä muutamat arvelevat täällä. Suomen Pankki

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 949 on laitos, jota ei hoideta aivan patriarkaalisella tavalla. Se on rahalaitos ja on rahalaitoksen periaatteiden mukaan hoidettava. Siinä virkamiestiedot merkitsevät paljon, mutta täytyy sanoa, että epäilemättä ne eivät saa merkitä aivan paljon. Ja mitä se merkitsee, kun rahalaitosta hoidetaan melkein kokonaan virkamiehen kannalta, sen muistanevat ne, jotka olivat mukana 80- luvulla ja näkivät, mitä huolestuttavia numeroita silloin saatiin valtiopäivillä kuulla: tappioita miljooniin. Viime aikoina on tultu niin pitkälle, että joka kerta on voitu näyttää eduskunnalle voittoja miljooniin. Ja minun täytyy sanoa, että tämä on edistys, joka merkitsee paljon. Se on ollut mahdollinen yksistään siitä syystä, et\ä on onnistuttu yhä enemmän hankkia sijaa pankin johdossa todellisille asioitsijakyvyille ja todellisille asioitsijatiedoille. Mutta siinä tulee juuri suuret vaikeudet eteen. Sillä se tosiasia ei ole hetimmiten muutettavissa, ei ainakaan lakimääräysten kautta, että suurliikkeen harjoittajat, jotka vielä joku vuosikymmen sitten olivat melkein yksinomaan ruotsinkielisiä, vieläkin ovat suuremmaksi osaksi vieraita suomenkielelle. Tämä on hyvin tärkeä pitää mielessä, sillä niin pian kuin tulee kysymykseen diskonttokomiteain täyttäminen sopivilla voimilla, Suomen Pankki epäilemättä on usein hankalassa tilassa, liiatenkin, jos tässä vaan ruvetaan jokaisen suomenkielen taitoa katsomaan. Ehkäpä nekin, jotka tähän asti ovat saaneet nimittää pankkivaltuusmiehiä, ovat pitäneet asiantuntemusta tärkeämpänä kuin kielitaitoa; siinä on selitys, minkätähden m. m. on pankissa pankkivaltuusmiehenä yksi, joka on ummikkoruotsalainen. Minun täytyy kumminkin sanoa aivan suoraan ja peittelemättä ja toivon, ettei ainakaan hra Ahmavaara tule ajamaan minua valehtelijaksi että tämä mies, pankkivaltuusmiesten puheenjohtaja hra Hallberg yksinään omistaa tietoja ja asiantuntemusta alallaan enemmän kuin me kolme muuta yhteensä. Asian näin ollen voi kysyä, mikä on Suomen kansalle edullista, sekö, että meillä pankkivaltuustossa on sellaisilla tiedoilla, asiantuntemuksella ja arvostelukyvyllä varustettu mies, vai että meitä olisi vaikka neljä, jotka osaisivat virheettömästi toivottavasti virheettömämmin kuin minä suomenkieltä puhua, mutta eivät ymmärtäisi pankin asioita. Vaihto olisi kovin huono. Minun täytyy lisätä, että asetettaessa virkoja on muitakin vastuksia. Suomen Pankin on siinä suhteessa erinomaisen vaikea kilpailla yksityispankkien kanssa. Ei ole ollut kysymystä siitä, että voi virkamieheksi ottaa vain sellaisia, jotka eivät osaa suomenkieltä, (vaikka on tosin muutama, joka on kutsuttu ulkomailta jotta voisi ulkomaan kirjevaihtoa hoitaa), mutta epäilemättä sittekin todellinen kyky liikealalla ja itsenäi- 60

950 Istunto 18 p. kesäkuuta 1907. nen harkinta ovat tärkeimmät. Hyvin usein on ollut vaikea saada virkoja täytetyiksi siitä selvästä syystä, että yksityispankit tarjoovat kaksi, ehkä kolmekin kertaa suurempia rahallisia etuja kuin Suomen Pankki, joskuspa vieläkin enemmän. Siten jo neljän vuosikymmenen kuluessa ja pitemmänkin aikaa on nähty, että milloin on saatu joku hyvin sopiva mies Suomen Pankkiin, sieppaa joku yksityispankki hänet siitä pois. Katsokaa, mitä henkilöitä nykyänsä istuu ja äskettäin on istunut yksityispankeissa, niin huomaatte, kuinka monta niistä on ollut Suomen Pankissa, mutta loistavilla tarjouksilla sieltä saatu poistumaan. Tämäkin asia on otettava huomioon, kun tulee kysymykseen, mitenkä virat ovat asetetut ja millä tahdotaan sopivia virkamiehiä palkata. Mutta tulen muihin kysymyksiin. Ed. Huoponen ja Ahmavaara ovat esittäneet muistutuksia mitä korkokantaan tulee ja erikseen huomauttaneet, kuinka vaikea korkea korkokanta on. Minä ajattelen, että maanviljelijät saattaisivat yhtä hyvällä syyllä valittaa täällä eduskunnassa, kuinka ikävä on, ettei saada suotuisaa ilmaa kesällä, kun on heinänteon aika. Kun nykyänsä rahaasiain liike on siihen määrään yhteinen yli koko maailman, että semmoiset tapaukset kuin Valparaison ja San-Fransiskon hävitys voivat tuntuvasti vaikuttaa rikkaitten Europan maitten rahamarkkinoihin, niin voidaan myöskin huomata, kuinka sellaiset kysymykset, kuin korkokanta ja mikä sen kanssa on yhteydessä, eivät suinkaan riipu meidän köyhästä vähäväkisestä kansastamme ja sen vielä vähäväkisemmistä rahalaitoksista. Siinä kohden ovat semmoiset rautalait vallitsemassa koko maailmassa, että joka luulee voivansa sitä tutkainta vastaan potkia, saa nähdä että kaatuu selälleen. Siinä on yksinkertainen selitys, minkä tähden korkokantaa ei todellakaan voi mielin määrin muutella, ei liioin pikkuviljelijäin hyväksi. Minä tunnustan, että pikkuviljelijäin auttaminen on niitä kaikkein tärkeimpiä kysymyksiä, mitä näillä valtiopäivillä tulee käsiteltäväksi. Mutta jos ruvetaan katselemaan asioita siltä, sanokaamme naiiviselta kannalta kuin ed. Huoponen, ja oletetaan, että tuskin koskaan on mitään tappioita tehty pikkuviljelijäin suhteen, niin huomaa, että puhuja arvatenkin on syntynyt jälkeen niitten aikojen, jolloin Hypoteekkiyhdistys perustettiin. Sillä muuten pitäisi tiedettämän, että pikkuviljelijäin tähden se oli aivan vararikon partaalla, josta Suomen säädyt vaivoin saivat sen pelastetuksi. Ja kyllä muitakin esimerkkejä on. Tiedämme jokaisesta katovuodesta, että pikkutiloja on mennyt tuhansia kruunun riskin hinnalla ostajille. Niin paljon vakuutta ne tarjoovat, kun sitävastoin todellisesti suuret tilat, joita myös on tarjottu vakuudeksi rahalaitoksille, eivät sinne-

Pankkivaltuusmiesten kertomus. 951 päinkään ole niin vaarallisia riskejä. Tämä tietysti ei vie sellaiseen päätökseen, että muka kiellettäisiin luottoa pikkuviljelijöiltä, mutta pikkuviljelijöille täytyy keksiä, niinkuin viime vuosikymmeninä on keksitty, aivan toiset luottomuodot, joissa vakuus on taattu samassa kuin tarpeellinen huokea pääoma saadaan. Mutta kun ruvetaan vaan tuolla lailla lyhytnäköisesti tekemään päätöksiä, että pitää hankkia maanviljelykselle helppo krediitti, eikä asiantuntemus tule avuksi, niin voi aivan helposti tapahtua, kuten on tapahtunut eräälle pankille, joka otti juuri maanviljelyksen kilvekseen ja sittenkin meni vararikkoon. Mutta minä oletan, että ainakin ed. Huoponen esiintyi oikeastaan saadakseen esille toista asiaa, josta on sanomissa ihan sanomatonta melua pidetty. Muutama kuukausi sitten tuli kysymykseen kuka tulisi Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi sitten, kun edellinen puheenjohtaja oli siirretty senaattiin. Asianlaita oli yksinkertaisesti se, että ratkaiseva päätös asiasta tehtiin senaatissa. Hallituksen ei olisi tarvinnutkaan kysyä pankkivaltuusmiesten mieltä, mutta se kysyi, ja jokainen meistä neljästä pankkivaltuusmiehestä antoi lausuntonsa paraan ymmärryksensä mukaan. Tavallinen järki sanoisi, että siinä tapauksessa ed. Huoposella olisi täysi syy rynnätä päättäjää vastaan eikä mennä piiloon sen sanan taa, että hallitus muka oli saanut»näennäisen» syyn päättää sillä tavoin. Jos hallituksella oli vaan näennäinen syy, niin, Herran nimessä, eikö moite kohdistu senaattiin eikä niihin, jotka ainoastaan antoivat lausuntonsa? Mutta kyllä minä sitä paitsi voin vastata siitä, mitä olen lausunut. Oli kaksi hakijaa, ja vaikka ed. Huoponen suvaitsi väittää, että syrjäytetty oli erittäin etevä, jos ei vielä etevämpi sitä, joka tuli valituksi, niin minä uskallan sanoa, että minun vakaumukseni on aivan päinvastainen. Siitä syystä en voinut antaa ääntäni hra Stenrothille, koska kaikki asiat tarkkaan huomioon ottaen yksinkertaisesti olin tullut siihen vakaumukseen, että hra Stenrothin ansiot pankkimiehenä eivät vastanneet niitä, jotka hra von Collan omisti. Huomasin, dtä ero oli siksi suuri, että se verrattain vähäinen etu, joka hra Stenrothilla oli siinä kohden, että hän osaa paremmin suomenkieltä vaikka hra Collankin tulee suomenkielisessä puheessa erinomaisen hyvin toimeen ei vastaa edes sitä suurta etua, joka on Suomen Pankille aivan tärkeä, että toinen, sittemmin nimitetty, osaa hyvin kolmea, neljää suurta europpalaista kieltä. Sillä olisi sekä vahinko että häpeä, jos ei Suomen Pankissa kukaan osaisi puhua, kun tulee tänne englantilainen, ranskalainen tai venäläinen. Se asia tämmöiselle laitokselle merkitsee paljon. Menemättä syvemmin asiaan voin lisäksi sanoa, että hra Stenroth oli mukana Kansallis-Osake-Pank-