Satusofia Kangasluoma LAULAJAN ÄÄNENKÄYTÖN ONGELMIA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Taiteen yksikkö, Musiikin koulutusohjelma Toukokuu 2007
TIIVISTELMÄ KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU TAITEEN YKSIKKÖ Musiikin koulutusohjelma Musiikkipedagogi Satusofia Kangasluoma: Laulajan äänenkäytön ongelmia Opinnäytetyö, s. 42 Toukokuu 2007 Tässä opinnäytetyössä selvitetään yleisimpiä laulajan kohtaamia äänenkäytön ongelmia. Pyrkimyksenä on selvittää, miten näitä voitaisiin ennalta ehkäistä ja hoitaa. Jotta ongelmien ymmärtäminen olisi mahdollista, perehdytään samalla myös äänentuottoelimistöön, äänen syntyyn ja ääneen vaikuttaviin tekijöihin. Opinnäytetyö antaa ohjeita sekä laulun opiskelijoille että opettajille. Avainsanat: ääni, lauluääni, äänifysiologia, äänihäiriöt, äänenkäytön ongelmat, äänenhuolto, hengitys, ääniharjoitukset
ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES UNIT OF ARTS Degree programme for music Music Pedagogue KANGASLUOMA, SATUSOFIA: Problems of the singing voice Degree Work, 42 p. May 2007 This degree work is about the most common problems of the singing voice. It gives ideas and exercises to prevent these problems and voice disorders. However, in order to understand these problems, the reader will first be made familiar with the physiology of voice production and the facts concerning the human voice. The degree work is to give answers both to the students and the teachers. Key words: voice, singing voice, anatomy and physiology of voice production, breath, voice disorders, voice problems, voice care, voice exercises
SISÄLTÖ JOHDANTO 1 1 ÄÄNEN SYNTY JA OMINAISUUDET 1.1 Äänielimistö 1.1.1 Hengityselimistö 1.1.2 Äänentuottoelimistö 1.1.3 Ääntöelimistö 1.2 Äänen sointiväri, resonanssi ja voimakkuus 1.3 Ääniluokat ja rekisterit 3 4 4 7 9 10 12 2 ÄÄNEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT 2.1 Anatomis-fysiologiset tekijät 2.2 Äänenkäyttötapa ja -määrä 2.3 Terveydelliset seikat 2.4 Sisäisesti nautittavat aineet 2.5 Ulkoiset ja ympäristötekijät 2.6 Ikääntyminen 14 14 14 15 16 17 17 3 ÄÄNENKÄYTÖN ONGELMAT 3.1 Lauluäänen toiminnalliset häiriöt 3.1.1 Lihasjännitykset 3.1.2 Ryhtivirheet 3.1.3 Hengityksen ongelmat 3.1.4 Virheellinen äänenaloitus 3.1.5 Rekisteriongelmat 3.1.6 Resonanssin virhemuodot 3.1.7 Artikulaatiovirheet 3.2 Lauluäänen elimelliset ongelmat 18 18 19 19 21 24 24 25 25 28 4 ÄÄNENHUOLTO JA KORJAUSTOIMENPITEET 4.1 Foniatri 4.2 Puheterapeutti 4.3 Laulunopettaja 4.4 Voice massage -hieroja 4.5 Itsenäiset harjoitukset ja äänenhuolto 4.5.1 Rentoutuminen ja ryhti 4.5.2 Hengittäminen 4.5.3 Artikulaatio 4.5.4 Ääni 30 30 30 31 32 32 33 35 37 38 5 LOPUKSI 40 LÄHTEET 42
1 JOHDANTO Terveet äänielimet ovat laulajalle välttämättömät. Terve puheääni on aina avain terveeseen laulamiseen. Jos ääni ei ole kunnossa, sitä on mahdotonta käyttää ilmaisun ja tunteiden välineenä. Äänemme kulkee aina mukanamme ja siihen vaikuttavat monet ulkoiset, mutta myös sisäiset tekijät. Laulajan on tärkeä tietää, miten suojella ääntä ja estää sen vaurioituminen sekä miten eheyttää ääntä rasittumisen jälkeen. Laulunopiskelun ja opettamisen lähtökohtana on mahdollisimman luonnollisen ja pienin ponnisteluin hankittu äänenkäyttö. Tämän jokainen on hallinnut elämänsä alkutaipaleella, vauvana, jolloin parkaisut ja itkut ovat olleet ainoita tapoja välittää tunteita. Ääni on kestänyt huudosta ja itkusta huolimatta. Valitettavasti ihmisen varttuessa tämä luonnollinen äänenkäyttö usein häiriintyy ja muuttuu. Äänihäiriöistä voivat kuitenkin kärsiä minkä ikäiset ihmiset tahansa, vaikka lapsen ääni onkin alun pitäen luonnostaan terve. Suurin riski saada äänihäiriö on kuitenkin ns. äänityöläisillä kuten laulajilla, opettajilla, myyjillä ja näyttelijöillä. Laulaessa äänen tulisi soida vapaasti, jolloin ääni kantaa, soi pyöreästi ja täyteläisesti hiljentämään. ja sen voimakkuutta pystyy vaivattomasti kasvattamaan ja Vapaa ääni liikkuu sujuvasti rekisteristä toiseen ja sillä pystyy välittämään erilaisia sävyjä ja tunnetiloja. Tämä edellyttää, että käytämme koko kehoa ja opimme tuntemaan ja aistimaan sen myös sisältä käsin. Tällöin emme ole pelkästään oman korvamme varassa arvioidessamme omaa lauluamme. Tässä opinnäytetyössä käydään läpi äänen toiminnan perusperiaatteet ja äänielimistö, kartoitetaan yleisimpiä äänihäiriöiden syitä sekä pohditaan, miten ne saataisiin estettyä ja korjattua. Samalla annetaan myös ohjeita ja harjoituksia äänen huoltamista varten. Äänenkäyttö, puhuminen ja laulaminen ovat lihastyötä siinä missä vaativa liikuntakin. Siksi äänenkäyttöä pitäisikin harjoitella ja äänielimistön kuntoa vaalia. Laulajalle on erityisen tärkeää tuntea oman äänensä mahdollisuudet ja rajat sekä äänen häiriintymisen riskit.
2 Valitsin tämän aiheen osittain sen vuoksi, että olen itse joutunut käymään läpi erilaisia ääniongelmia omassa laulunopiskelussani. Aloittaessani laulunopiskelun lauloin lähes pelkästään jännittyneellä kurkunpäällä varsinkin korkealle mentäessä kunnollisen hengitystuen puuttuessa, minkä seurauksena ääneni käheytyi ja foniatri totesi minulla alkavan äänihuulikyhmyn. Tämä kuitenkin poistui äänilevolla ja välttämällä korkeiden äänten laulamista. Olin laulanut pitkään kuorossa alttoäänessä, minkä vuoksi ala-ääneni olivat kehittyneet hyvin. Ylä-äänten laulaminen oli vaikeaa, koska niitä en ollut juurikaan laulanut. Tämä johti osaltaan oman luonnollisen äänenvärini hukkumiseen. Lauloinkin mezzo-sopraano -fakkia kaiken kaikkiaan yhdeksän vuotta nykyään olen korkea sopraano. Tein myös aikanaan opettajani innostamana liikaa vatsan pumppausharjoituksia, joilla haettiin vatsalihasten parempaa toimintakykyä. Tämä sai kuitenkin osaltaan aikaan sen, että kärsin kaksi vuotta refluksiasta, jota hoidettiin lääkehoidolla ja puheterapeutin vastaanottokäynneillä. Laulunopettaja ottaa suuren vastuun alkaessaan kouluttaa ja ohjata ääntä. Oppilaan tausta on aina erilainen, riippumatta siitä, onko ääntä ehditty jo kouluttaa vai ei. Aluksi täytyykin opetella ns. yhteinen kieli, jotta sekä oppilas ja opettaja tietävät, mitä oikein milläkin termillä tarkoitetaan. Käsiteviidakko kun on hyvinkin kirjava. Tulevana laulunopettajana koenkin olevan erityisen tärkeää tuntea äänen toimintaperiaatteet, yleisimmät laulutavat ja ongelmat, jotta näitä vääristyneitä tapoja voisi helpommin tunnistaa, ennalta ehkäistä ja poistaa.
3 1 ÄÄNEN SYNTY JA OMINAISUUDET Äänihuulet lähestyvät toisiaan kurkunpään lihasten toiminnan vaikutuksesta ja valmistautuvat värähtelemään. Koska ilmavirran ulosmenoaukko tällöin pienenee, ulospurkautuvan ilmavirran nopeus kasvaa. Samalla paine pienenevässä aukossa pienenee ja se aiheuttaa ns. imuefektin. Tällöin syntyy alipainetta ääniraon kohdalle ja sen alapuolelle, jolloin äänihuulet alkavat alaosistaan sulkeutua ja ilmavirta katkeaa tällöin hetkeksi. Tämä taas aiheuttaa painetta ääniraon alapuolelle, jolloin äänihuulet irtoavat toisistaan ja äänirako aukeaa hetkeksi. Tällöin ilma purkautuu ääniraon läpi. Jälleen syntyy alipainetta ääniraon kohdalle ja äänihuulet alkavat sulkeutua. Tästä ketjusta syntyy värähtelyjä, jotka korvamme rekisteröi ja aivomme tajuaa ne sitten ääneksi. (Koistinen, 2003, 51) KUVA 1. Äänen syntytapahtuman osatekijät ja siihen osallistuvat anatomiset rakenteet (Aalto, Parviainen, 1985, 99) Ääni kulkee resonanssitilojen, otsan, suun ja nenän onteloiden, läpi. Kaikupohjana toimii koko keho. Ihmisen ääni on siis äänihuulivärähtelyn ja resonanssin yhteistulos. Äänihuulista itsessään syntyvä ääni on alun perin heikko ja väritön, eikä siinä ole vielä persoonallista sävyä. Vasta kuljettuaan koko äänielimistön läpi
4 ääni saa voimaa, kaikua ja kullekin ihmiselle ominaisen äänivärin. (Aalto, Parviainen 1985, 64-65) 1.1 Äänielimistö Äänielimistömme on jaettu perinteisesti kolmeen osaan: hengitys-, äänentuotto- ja ääntöelimistöön. (Aalto, Parviainen 1985, 99) Tämän perinteisen jaon lisäksi ääniinstrumentin toimintaan vaikuttaa kuitenkin myös tuki- ja liikuntaelimistö sekä hermosto, joita en kuitenkaan käsittele tässä tarkemmin. (Koistinen, 2003, 12) KUVA 2. Äänielimistö (Honkanen, Korhonen, 1997, 47) 1.1.1 Hengityselimistö Ihmisen hengityselimistö koostuu rintakehästä, keuhkoista, keuhkoputkista, henkitorvesta ja hengitykseen osallistuvista lihaksista. Hengityksen tehtävänä on taata keskeytymätön hapensaanti elimistömme kudoksiin ja toisaalta taas siirtää hiilidioksidia soluista ilmaan. Hengityksen säätelyyn osallistuu aivojen sekä tahdonalainen että tahdosta riippumaton osa. Esimerkiksi puhuminen, laulaminen ja nauraminen ovat aivokuoren tahdonalaista toimintaa. Voimme pidättää
5 hengitystämme, mutta emme loputtomiin, koska silloin tahdosta riippumaton (autonominen) aivokuoren osa ottaa hengityksen valvontaansa. Hengitettäessä ilma joutuu nenän tai suun kautta nieluun ja sieltä kurkunpään rakenteiden kautta henkitorveen, mikä taas jakautuu oikeaan ja vasempaan keuhkoputkeen. Keuhkoputkista ilma kulkeutuu lohkoputkistoon ja sieltä yhä ohuemmiksi haarautuviin tiehyeihin. Niistä aukeavat keuhkorakkulat, joiden kautta happi pääsee kulkeutumaan muualle elimistöömme. (Aalto, Parviainen, 1985, 100101) KUVA 3. Tärkeimmät sisäänhengityslihakset. Kuvan vasen puoli kuvaa päällimmäisiä lihaksia (edestä) ja oikea puoli sisempiä kerrostumia (takaa). (Aalto, Parviainen, 1985, 104-107) Suurin osa hengityslihaksista osallistuu sisäänhengitykseen ja niistä tärkeimmät ovat pallea ja uloimmat kylkivälilihakset. Pallea on holvimaisesti ylöspäin kaartuva lihas rintaontelon ja vatsaontelon rajalla. Rauhallisesti hengitettäessä eli ns. lepohengityksessä käytämme ainoastaan sisäänhengityslihaksia, jolloin uloshengitys on passiivinen. Sisäänhengityksen aikana pallea laskeutuu alaspäin ja leviää
6 myös ulospäin työntäen vatsalihaksia, alaselän lihaksia ja sisäelimiä alas ja ulospäin. Tästä johtuu ulospäin havaittava keskivartalon tuntuva ja näkyvä pullistuminen. Lepohengityksessä uloshengityksen aikana pallea rentoutuu ja palautuu omalle paikalleen. Normaalissa lepohengityksessä meidän ei tarvitse ajatella, kuinka hengitämme. Jos alamme tätä analysoimaan ja ajattelemaan hengitystapahtumaa, menetämme välittömästi jotain lepohengityksen automaattisuudesta ja vapaudesta. Lepohengityksen vastakohta on ääntöhengitys (eli esim. ennen puhetta ja laulua), jossa sisäänhengitys on lihastoiminnaltaan pääosin samankaltaista kuin lepohengityksessä, kuitenkin hieman nopeampaa. Uloshengitys sen sijaan on ääntöhengityksen aikana erittäin aktiivista ja kontrolloitua. Tällöin aktivoituvat mm. sisemmät kylkivälilihakset, rintakehän poikittainen lihas sekä kylkiluiden aluslihakset. Aktiivisen uloshengityksen aikana keskivartalomme tuntuu ja näkyy laihtuvan. (Koistinen, 2003, 30-37) KUVA 4. Tärkeimmät uloshengityslihakset. Kuvan vasen puoli kuvaa päällimmäisiä lihaksia (edestä) ja oikea puoli sisempiä kerrostumia (takaa). (Aalto, Parviainen, 1985, 104-107)
7 1.1.2 Äänentuottoelimistö Äänentuottoelimistö koostuu kurkunpäästä ja sitä liikuttavista anatomisista rakenteista sekä näiden toimintaan osallistuvista lihaksista. Tällä lihasten, sidekudosten ja nivelsiteiden avulla kasassa pysyvällä rustorakennelmalla ja sen liikkeillä on suuri merkitys äänentuotossa. Kurkunpää ei ole kiinni missään luussa, vaan se roikkuu pääasiassa lihaksista koostuvan kannattelumekanismin varassa. Alaosistaan kurkunpää on kiinni rintalastassa ja solisluissa, välillisesti jopa ylimmissä kylki- ja lapaluissa. Kurkunpään alin rusto on yhteydessä henkitorveen. Yläosistaan se roikkuu kieliluussa ja tietyissä leuan ja pään lihaksissa. Kurkunpään tehtävänä ei ole ainoastaan tuottaa äänihuulivärähtelyä, vaan se avautuu ja sulkeutuu hengitettäessä sekä suojaa alempia hengitysteitä vierailta esineiltä sulkemalla ääniraon kurkunkannen avulla. KUVA 5. Kurkunpään ulkopuolisia lihaksia ja nielun lihaksia. (Koistinen, 2003, 49) Kurkunpään pysyminen mahdollisimman alhaalla sisäänhengityksen ja äännön aikana takaavat äänihuulille tilan, jossa ne pääsevät värähtelemään vastakkain mahdollisimman taloudellisesti. Tämä vaatii syvähengitystä, jossa pallea laskeutuu
8 samalla, kun henkitorvi ja rintalasta liikkuvat alaspäin. Tämä mahdollistaa kurkunpään kilpiruston laskeutumisen mahdollisimman etäälle kieliluusta, jolloin äänihuulet pääsevät taas helpommin värähtelemään. Äänihuulet sijaitsevat rustojen muodostamassa rakennelmassa henkitorven yläosassa kurkunpäässä. Äänihuulet ovat muodostuneet lihaskudoksesta ja kimmoisasta limakalvosta. Etuosaltaan äänihuulet ovat kiinnittyneet aataminomenaan ja takaosaltaan kannurustoihin, jotka liikkeillään saavat aikaan mm. äänihuulten pituuden muutoksia. Äänihuulten ja kannurustojen väliin jäävää aukkoa kutsutaan ääniraoksi. Ääniraon muodosta johtuen äänihuulia voidaan levittää sivullepäin vain niskan puolelta. Tämä vaikuttaa suoraan äänihuulten toimintaan, minkä vuoksi laulajille onkin tärkeää aistia niskan rentous eli ns. pitkä niska. Aivot kyllä säätelevät suoraan äänihuulilihasten kimmoisuutta ja kokoa, mutta äänihuulten toiminta on kuitenkin läheisesti riippuvainen niitä ympäröivien ja suojaavien kurkunpään rustorakennelmien ja lihasten liikkeistä. KUVA 6. Äänihuulet ylhäältä ja sivusta katsottuna. (Aalto, Parviainen, 1985, 118) Äänihuulet kehittyvät ja kasvavat ihmisen kehittyessä. Murrosiässä äänihuulten kasvu kiihtyy ja tästä johtuukin etenkin pojilla usein kuultava äänenmurros. Aikuisen naisen äänihuulet ovat n. 12-17mm pituiset, aikuisen miehen n. 17-23mm. On havaittu, että äänihuulten pituus vaikuttaa äänialan laajuuteen; mitä pidemmät äänihuulet, sitä laajempi äänialue pystytään tuottamaan.
9 Tutkimuksissa on osoitettu, että äänihuulet pystyvät värähtelemään ainakin neljällä eri tavalla. Mitä enemmän ääntä on koulutettu, sitä paremmin ja enemmän eri värähdystapoja voi laulaessa hyödyntää. Vaivattomin, käytetyin ja luonnollisin äänivärähtely tapahtuu puheäänemme korkeudella, jolloin äänihuulet värähtelevät koko pituudeltaan ja syvyydeltään ja äänirako sulkeutuu täydellisesti, jos äänentuottoelimistömme on terve. (Koistinen, 2003, 47-52, Nienstedt, Hänninen, Arstila, Björkqvist, 1987, 257-274) 1.1.3 Ääntöelimistö Ääntöelimistö (artikulaatioelimistö) koostuu kielestä, huulista, pehmeästä suulaesta eli kitapurjeesta, kitakielekkeestä, leuasta ja kaikista suun, nielun ja kasvojen lihaksista. Myös äänihuulet voidaan katsoa kuuluvan artikulaatioelimistöön, koska niillä pystytään tuottamaan erilaisia kurkkuäänteitä. Ääntöväyläksi sanotaan kurkunpäästä (äänihuulista) huuliin ja sieraimiin ulottuvaa aluetta. Kieli on tärkein ja suurin artikulaatioelin. Se koostuu useista eri lihaksista, jotka jaetaan ulkoisiin ja sisäisiin lihaksiin. Sisäisiä lihaksia kutsutaan myös artikulaatiolihaksiksi ja juuri ne muuttavat kielen muotoa. Ulkoiset lihakset avustavat näitä sisäisiä lihaksia ja liikuttavat kieltä. Pehmeä suulaki eli kitapurje koostuu viidestä lihasparista, lima- ja sidekalvoista. Se vaikuttaa äänteiden syntyyn ja resonoitumiseen laajentamalla ja sulkemalla nieluontelon tilaa ohjaten ilmavirran kulkua nenäonteloon ja -nieluun. Tämä tapahtuu liikuttamalla ja jännittämällä pehmeää suulakea. Huulet muodostuvat suun kehälihaksista, joita peittää edessä iho ja takana suussa limakalvo. Artikulaation aikana huulia avustavat useat ympäröivät kasvojen lihakset. Alaleuan liikkeet taas vaikuttavat muiden artikulaatioelinten muotoon ja liikkeisiin, samalla kun niillä on yhteys suoraan myös kurkunpään toimintaan.
10 Äänteiden muodostumiseen vaikuttavat suuresti ääntöväylän pituus ja koko, kielen massa, ääntöväylän aukkojen suuruus ja artikulaatioelinten liikkuvuus. Vokaalit syntyvät, kun värähtelevä ilmamassa pääsee vapaasti virtaamaan kunkin vokaalin muovaaman ääniväylän läpi. Konsonantit taas syntyvät ilmamassan kulkiessa jonkin asteisen ahtauman läpi, jolloin ilmanpaineen vaihtelut saavat aikaan kullekin konsonantille ominaisen paineen laukeamisen, mikä kuuluu äänessä äänteelle tyypillisenä hankaushälynä. Konsonantit jaetaan äänihuulten värähtelemisen mukaan joko soinnillisiin (äänihuuli värähtelee) tai soinnittomiin (äänihuuli ei värähtele). (Koistinen, 2003, 71-79) KUVA 7: Artikulaatioelimet ja resonanssionteloita ääntöväylässä (Koistinen, 2003, 53) 1.2 Äänen sointiväri, resonanssi ja voimakkuus Laulaja pystyy tietoisesti paljonkin vaikuttamaan oman äänensä sointiväriin. Tämä on mahdollista, koska resonanssitilojen ympärillä on tahdonalaisia lihaksia, joiden avulla voidaan vaikuttaa resonanssionteloston värähtelyyn. Esim. poskipäiden kohottamisella on paljon vaikutusta äänen kirkkauteen. Myös kurkunpään nostaminen ja laskeminen muuttaa ääntä; tämä tosin tapahtuu yleensä tiedostamatta. Lopullisen silauksen äänen värille antaa artikulaatio: esimerkiksi se,
11 miten käyttää kieltä ja huulia, vaikuttaa paljon ääneen. Äänen värin tahallinen muuttaminen aiheuttaa usein ongelmia laulunopetuksessa, kun oppilas yrittää jäljitellä opettajansa tai esikuvansa ääntä. Tämä tulisikin valveutuneen opettajan tiedostaa ja pyrkiä estämään. (Honkanen-Korhonen 1997, 48-49) Resonanssi- eli kajeilmiöllä on tärkeä osuus äänen synnyssä. Tällöin värähtelevä ilma alkaa värähdellä kehomme ontelorakenteissa (kuva 7) vahvistaen korvin kuultavaa ääntä. Värähtelyn voimistuminen jatkuu myös siinä tilassa, missä milloinkin laulamme. Ihmiskehossa on seitsemän eri resonanssialuetta: keuhkoputket, henkitorvi, kurkunpää, nielu, suuontelo, nenäontelo ja pään alueen pienet ontelorakenteet. Resonanssi-ilmiöön vaikuttavat onteloiden koko, muoto, rakenne ja sijainti kehossa. Kova materiaali resonoi paremmin kuin pehmeä. Suuremmat ontelot värähtelevät matalampien äänten aikana ja pienemmät ontelot korkeimpien äänten soidessa. (Koistinen, 1985, 52-53) Rintaresonanssi on äänen perusta. Se on kaikista vaivattomin äänen värähtelytapa, joka tapahtuu oman puheäänen korkeudella. Rintaresonanssi tuo heleään naisääneenkin syvyyttä ja kantavuutta. Pääresonanssi saa äänen heleytymään ja selkeytymään. Ääni on tasapainossa, kun oikea balanssi rinta- ja päärekisterin välillä löytyy. Äänen voimakkuus johtuu äänihuulia vastaan kohdistuvan ilmapaineen suuruudesta sekä äänihuulten vastakkaispaineen tasapainosta. Voimistuessaan ääni pyrkii helposti nousemaan, mutta tasapainoinen ja terve ääni voimistuu ilman äänen korkeuden muutosta. Äänen korkeuden muutosta äänihuulissa voidaan havainnollistaa mielikuvalla kielisoittimista: pitkä, paksu ja löysä kieli värähtelee hitaammin ja tuottaa matalampaa ääntä kuin lyhyt, ohut ja kireä kieli. Joten mitä korkeampaa ääntä tuotamme, sitä nopeammin äänihuulet värähtelevät. Ihmisääni koostuu tosiasiassa erikorkuisista osasävelistä, joita korva ei pysty erottamaan toisistaan. Äänen korkeus kuullaankin matalimman osasävelen mukaan. Ääni soi sitä täyteläisimmin mitä rikkaampi tämä osasävelrakenne on. (Aalto, Parviainen 1985, 62-66)
12 1.3 Ääniluokat ja rekisterit Voimme luokitella lauluäänen eri kategorioihin eli ääniluokkiin lähinnä äänialan perusteella. Perinteinen jaottelu on seuraava: sopraano, mezzosopraano, altto, tenori, baritoni ja basso. Aikuisen miehen äänihuulet tuottavat keskimäärin noin oktaavin matalampaa ääntä kuin naisten. Äänialan laajuuden tarkka määritteleminen on kuitenkin erittäin vaikeaa, koska jokainen ääni on yksilöllinen ja laajuutta pystytään koulutuksen myötä kasvattamaan. Määrittely on kuitenkin tärkeää, koska väärässä ääniluokassa pitkään laulaminen voi pilata koko äänen. Varsinkin nuoren laulajan onkin turvallisinta keskittyä ensin terveellisten ja taloudellisten äänenkäyttötapojen muodostamiseen keskirekisterin alueella, joka on lähinnä puheääntä. Rekisterillä tarkoitetaan ihmisäänessä samalla tavalla tuotettujen, erikorkuisten sävelten sarjaa, jolla on samanlainen perusäänen laatu. Tämä tarkoittaa toisin sanoen sitä äänialuetta, jonka pystymme tuottamaan samalla tavalla yhtä laadukkaasti. Tullessamme tietylle sävelkorkeudelle, joudumme vaihtamaan rekisteriä. Rekisteri määräytyy äänihuulten paksuuden ja pituuden muutoksen mukaan: matalalta laulettaessa äänihuulet ovat paksuimmillaan ja korkeammalle siirryttäessä äänihuulet ohenevat ja pitenevät. Rekistereitä voidaan jaotella eri tavoilla. Yleensä naisten rekisterit jaetaan rinta-, keski-, pää- ja huilurekisteriin. Miesten rekistereiksi katsotaan rinta-, pää- ja falsettirekisteri. Rintarekisterin alueella äänihuulet värähtelevät koko syvyydeltään, jolloin ääni kuulostaa pyöreältä ja täyteläiseltä. Keskirekisteri sijaitsee nimensä mukaisesti rinta- ja päärekisterin välissä, jossa rekisterit menevät päällekkäin siten, että äänen tuottaminen onnistuu vaivattomasti sekä pää- että rintarekisterillä joko yhdessä tai erikseen. Alue on yleensä noin yhden oktaavin laajuinen. Päärekisteriä tarvitaan äänen korkeuden noustessa, jolloin vain äänihuulten reuna-alueet osallistuvat värähtelyyn ja resonanssi tuntuu eniten juuri pään alueella.
13 Naisten huilu- eli vihellysrekisteriä ei normaalisti käytetä puheessa eikä laulussakaan muuten kuin vain kaikkein korkeimpien äänien muodostamisessa. Nykyisen käsityksen mukaan huilurekisterin äänet syntyvät äänihuulilla viheltämällä, jolloin äänihuulten väliin jää pieni rako. Toinen teoria on, että huilurekisterin äänet ovat epätavallisen korkeita falsettiääniä. Falsettirekisterillä tarkoitetaan miesten päärekisterin yläpuolella sijaitsevaa rekisteriä, jonka äänet saadaan aikaan, kun ilma purkautuu äänihuulten välistä. KUVA 8. Ihmisäänen laajuudet ja rekisterinvaihdospaikat (Koistinen, 2003, 64) Rekisterit muotoutuvat äänihuulten erityyppisestä värähtelystä eri sävel- korkeuksilla. Jos laulajalla on liikaa jännitystä kurkunpään seudulla esim. korkealle laulettaessa, äänihuulet eivät pääse muuttelemaan tätä värähtelyä luonnollisesti. Tällöin kuulemme äänessä selvän murroksen, breikin, rekisterialueen vaihtuessa toiseksi. Puhutaan äänihuulten värähtelyn muutoskohdasta eli ylimenokohdasta, jota voidaan kutsua myös breikkipaikaksi. Laulunopiskelussa onkin tarkoitus oppia hallitsemaan äänentuottoon vaikuttavien lihasten toimintaa niin, ettei sävelkorkeuden ja rekisterin vaihtuminen kuulu äänessä selvänä murroksena, vaan korkealle siirtyminen tapahtuu äänihuulten ohentumisena luonnollisesti. (Koistinen, 2003, 59-63)
14 2 ÄÄNEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Seuraavassa käsittelen Ritva Eerolan (Laulajan opas, 1997, 28-31) kokoamaa tiivistettyä listaa ääneen vaikuttavista eri tekijöistä, joita tulisi ottaa huomioon laulunopiskelussa. Joihinkin tekijöihin pystymme vaikuttamaan itse, toisten kanssa on vain opittava tulemaan toimeen. Omaa kehoaan tarkkailemalla ja kuuntelemalla opimme itsellemme parhaiten sopivat toimintatavat. Laulajan ääni on erittäin herkkä ja vaikutusaltis instrumentti. Sen vuoksi on tärkeää esimerkiksi tietää, mitä voi syödä tai juoda juuri ennen esitystä. 2.1 Anatomis-fysiologiset tekijät Ihmisen rakenteelliset tekijät (pituus, resonanssionteloiden koko, äänihuulten mittasuhteet) vaikuttavat äänen suuruuteen, perusväriin sekä äänialan laajuuteen. Ryhti ja kehon hallinta vaikuttavat lihasten toimimiseen tasapainoisesti ja siten hengityksen kautta koko äänentuottotapaan. Jännitykset kaulan ja kasvojen alueilla voivat johtua purentavirheistä. Septum deviaatio eli nenän väliseinän vinoutuma saa äänen soinnin kuulostamaan tukkoiselta. Jokaisen ihmisen yksilöllinen rasituksen sietokyky on erilainen, mutta mitä enemmän äänentuotossa on virhetoimintoja, sitä herkemmin ääni myös rasittuu. 2.2 Äänenkäyttötapa ja -määrä Lapsena opimme äänenkäytön matkimalla ja jäljittelemällä. Tällöin käytetään hyväksi kehomme audiokineettistä kykyä, jolloin kuulemamme äänen eteen tehty lihastoiminta siirtyy fyysisinä tuntemuksina omaan elimistöön. Nämä tuntemukset voivat olla sekä miellyttäviä että epämiellyttäviä. Tätä kykyä käytetään hyväksi myös laulunopetuksessa ja ääniterapiassa. Samalla voimme kuitenkin tiedostamatta tai tietoisesti oppia virheellisiä äänentuoton malleja, joiden poiskitkeminen on sitä vaikeampaa, mitä tietoisempaa virheellisen toimintatavan omaksuminen on ollut. Riski saada ääniongelmia kasvaa suhteessa äänenkäytön
15 määrään, koska silloin äänen palautumis- ja lepoajat ovat lyhyempiä. Äänen koulutus vähentää riskitekijöitä. Äänihygienian kannalta seuraavia seikkoja tulisi välttää: kuiskaaminen, yskiminen, meluisat paikat, joissa joutuu puhumaan melun yli sekä jatkuva puhuminen. Eri laulutyyleissä on omat vaaransa: klassisessa laulussa oopperalaulajalta vaaditaan ottamaan äänestä kaikki irti sekä korkeuden että voimakkuuden suhteen, heavyja rock- puolella ääneltä usein jopa vaaditaan virheellistä toimintaa. Myös pitkään väärässä ääniluokassa laulaminen aiheuttaa ääniongelmia, kuten on jo aiemmin todettu. 2.3 Terveydelliset seikat Koska laulaminen vaatii koko kehomme eri osien saumatonta yhteistoimintaa, yleinen terveydentila ja fyysinen kunto vaikuttavat ääneen, samoin kuin psyykkiset ongelmat, kuten esiintymisjännitys, masennus ja stressi. Liian vähäinen unen määrä huonontaa äänen laatua; väsyneenä äänen herkkyys kärsii. Limakalvoihin vaikuttavavilla sairauksilla, kuten esim. astmalla ja allergialla, on ääntä heikentäviä vaikutuksia. Näitä toki voi hoitaa nykyisin hyvin tuloksin lääkityksellä. Myös hormonaaliset tekijät vaikuttavat ääneen. Näitä voi ilmetä kuukautisten, raskauden ja vaihdevuosien aikana. Laulajilla yleisessä Reflux-oireessa mahaportin sulkijalihas ei toimi kunnolla, jolloin mahanesteiden happoa pääsee ruokatorvea pitkin ylös aina kurkun seudulle asti saaden aikaan ärsytystä ja punoitusta. Tämä ilmenee usein äänen käheytenä. Refluksia aiheutuu usein liiallisesta ja vääränlaisesta lihasponnistelusta laulamisen yhteydessä. Lääkitys, tiettyjen ruoka-aineiden välttäminen (esim. kahvi, sitrushedelmät), nukkuma-asennon muutos sekä luonnottomien lihasponnistelujen (esim. vatsalihasharjoitteet) välttäminen laulamisen yhteydessä auttavat kaikki pääsemään refluksiasta eroon.
16 Edellä mainituista psyykkisistä ongelmista varmasti kaikille esiintyjille tutuin tuntemus on esiintymisjännitys, jota haluankin tässä kohtaa käydä läpi hieman tarkemmin. Jännittäminen aiheuttaa kehossamme hyvin paljon erilaisia tuntemuksia: lihasjännityksiä, sydämentykytystä, raajojen tärinää ja hengityskin tuntuu helposti pinnalliselta. Jännittäminen kuitenkin kuuluu esiintymiseen ja on aivan normaalia. Yleensä jännitys johtuu arvostelun pelosta, jonka esiintyjä kuvittelee olevan negatiivista. Jos jännittämisestä haluaa päästä eroon, on hyväksyttävä ensin itsensä ja myös oma jännittämisensä. Positiivinen asenne itseen ja kuulijoihin on oleellista. Hyvä valmistautuminen ja harjoittelu ennakkoon ovat luonnollisesti myös ensiarvoisen tärkeitä seikkoja. Muita esiintymisjännitystä vähentäviä tekijöitä ovat mm. pikarentoutumisharjoitukset, esiintymistilanteen läpikäyminen ennakolta kohta kohdalta mielessä kaikkine tuntemuksineen, hypnoosi, akupunktio ja meditaatio. Käytössä on myös lääkehoitoa, mutta se ei ole kovinkaan suositeltava keino, koska se ei poista jännittämisen ongelmaa sinänsä ja voi lisäksi aiheuttaa muita laulamiselle haitallisia sivuoireita. (Hautamäki, 1997, 73-78) 2.4 Sisäisesti nautittavat aineet Laulajan tulisi välttää seuraavassa käsiteltäviä aineita ainakin ennen äänenkäyttötilanteita. Maitotuotteet, suklaa ja jäätelö aiheuttavat liman eritystä, voimakkaasti maustetut ruoat voivat ärsyttää limakalvoja ja pahentaa reflux-oireita. Runsas kahvin ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttiminen kuivattaa limakalvoja ja saattaa aiheuttaa äänihuulten limakalvopintaan paksun ja jähmeän liman muodostumisen, jolloin rykimisen ja kurkun selvittelyn tarve lisääntyvät. Alkoholi laajentaa verisuonia, mikä saa aikaan limakalvomuutoksia, mm. turvotusta ja nenän tukkoisuutta. Alkoholin pitkäaikainen käyttö voi myös aiheuttaa ääneen pysyvää karheutta ja vuotoisuutta. Tupakansavu aiheuttaa ääniväylän tulehtumista. Jotkut lääkkeet, kuten antihistamiinit, kortisonit ja nenäsuihkeet
17 aiheuttavat limakalvojen kuivumista. Aspiriini ohentaa verta, mistä voi olla seurauksena verenpurkautuma. Liian kylmä juoma supistaa äänihuulten pinnalla olevan limakalvokerroksen verisuonistoa ja siksi heikentää äänihuulilihaksen verenkiertoa, jolloin lihaksen toimintakyky heikkenee. Paras onkin juoda kädenlämpöistä vettä, yrttiteetä tai marjamehuja, jotka eivät yleensä aiheuta limakalvojen turvotusta tai kuivumista. 2.5 Ulkoiset ja ympäristötekijät Pöly, kuivuus ja ilmastointi kuivattavat limakalvoja, mikä saattaa aiheuttaa ärsyttävää kuivaa yskää tai muita allergisia oireita. Matkustaessa lentokoneella on huomioitava kuiva ilma juomalla paljon vettä. Matkustettaessa aikavyöhykkeestä toiseen tai siirryttäessä ilmastosta toiseen, elimistölle on annettava aikaa sopeutua uuteen ympäristöön. Huoneakustiikka vaikuttaa laulamiseen, minkä vuoksi pitäisi opetella tuntemaan oikeanlainen laulutapa kehossaan, eikä vain olemaan oman korvansa armoilla. Sähköiset laitteet, kuten mikrofonin ja vahvistimen käyttö vaatii totuttelua virhetoimintojen ja -asentojen välttämiseksi. 2.6 Ikääntyminen Tätä ääneen vaikuttavaa seikkaa ei Eerola ole erikseen maininnut, mutta haluan sen tähän yhteyteen lisätä. Ikääntymisen vaikutus ääneen on toki hyvin yksilöllistä. Kuitenkin ikääntyessä lihakset alkavat menettää kimmoisuuttaan ja samoin käy äänihuulilihaksille. Äänihuulten pinnalla oleva limakalvokerros alkaa menettää hormonitoiminnan muututtua kosteuttaan ja äänihuulet veltostuvat ja ohenevat, jolloin myös niiden värähteleminen heikkenee. Ikääntyminen saattaa kuulua äänessä vuotoisuutena, lisääntyneenä vibratona ja hengästyneisyytenä. Äänen laajuus saattaa myös kaventua. (Koistinen, 2003, 91)
18 3 ÄÄNENKÄYTÖN ONGELMAT Äänen voidaan katsoa olevan häiriintynyt, kun ääntä ei saada kuuluviin eikä voida puhua riittävän pitkään. Puhuessa ääni rasittuu ja väsyy, käheytyy, madaltuu, pettää, katoaa kokonaan, tulee tarve rykiä, kurkunpään seudulla tuntuu kipua tai palan tunnetta. Lauluäänessä voi tällöin huomata äänialan kaventumista, rekisterirajan seudussa ilmeneviä katkoksia sekä ylipäänsä laulamisen vaikeutuminen aiempaan verrattuna. Äänihäiriöt jaetaan kahteen pääluokkaan: elimellisiin (orgaanisiin) ja toiminnallisiin (funktionaalisiin) äänihäiriöihin. Usein ongelmat ilmenevät ensin toiminnallisina häiriöinä, jotka voivat sitten kehittyä elimellisiksi, jos niihin ei puututa. Tämä johtuu siitä, että kurkunpään limakalvot ja sitä ympäröivät kudokset turpoavat ylimääräisestä ja luonnottomasta rasituksesta, jolloin niihin voi ilmestyä kyhmyjä. Myös hoitamattomat tulehdukset hengitysteissä voivat aiheuttaa pysyviä kudosvaurioita. (Vaalio, 1997, 15) 3.1 Lauluäänen toiminnalliset häiriöt Tämä osa-alue käsittää kaikki äänentuoton ja sen käyttötavan osatekijät sekä niihin vaikuttavat seikat. Toiminnallisissa äänihäiriöissä äänihuulet ovat kyllä terveet, mutta äänielimistön toiminnan säätelyssä ja käytössä on puutteita. Tämä tarkoittaa usein, että kurkunpään toiminnassa on liikaa jännitystä tai äänihuuliin kohdistuu liian iso paine. Myös hengityksen säätely voi olla puutteellista eikä resonanssia osata käyttää oikein hyväksi. Juuri näihin toiminnallisiin häiriöihin voi laulunopettaja työssään puuttua ja auttaa opiskelijaa käyttämään oikeita harjoituksia. Joillakin elimistön sietokyky voi olla niin suuri, että kestää vuosia, ennen kuin virheellisestä toimintatavasta ilmenee oireita, kun taas toisille oireet tulevat heti. (Sala, 2003, 14) Seuraavassa käyn läpi Ritva Eerolan (1997, 28-31) luokituksen ääneen vaikuttavista toiminnallisista