SUOSITUS 1 (3) 13.12.2010 Suomen Kiinteistöliitto ry:n jäsenyhdistyksille Edustautuminen jäsenyhdistyksen kokouksissa 1. Taustaa Suomen Kiinteistöliitto ry:n jäsenyhdistyksissä on omaksuttu erilaisia käytäntöjä jäsenyhteisöjen edustautumismenettelyissä yhdistyksien kokouksissa. Asiasta ei pääsääntöisesti ole ollut määräyksiä yhdistyksien säännöissä, ja omaksutut käytännöt ovat syntyneet vuosikymmenten kuluessa. Jäsenyhdistykset ovat aika ajoin toivoneet liitolta ohjeistusta oikeista menettelyistä yhtenäisen käytännön synnyttämiseksi ja asiaan liittyvien oikeudellisten asioiden selkeyttämiseksi. Kiinteistöliitto päätti syyskuussa 2010 pyytää Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori Heikki Halilalta asiantuntijalausunnon asunto-osakeyhtiön ja osakeyhtiön edustusoikeudesta kiinteistöyhdistyksessä, jossa asianomainen yhtiö on jäsenenä. Kiinteistöliitto sai 7.12.2010 pyytämänsä lausunnon. Lausunnossa tuli kiinnittää erityistä huomiota yhdistyslainsäädäntöön, asuntoosakeyhtiölainsäädäntöön, oikeustoimilainsäädäntöön ja muuhun asiaan mahdollisesti vaikuttavaan lainsäädäntöön. Lausuntopyynnön ajankohtaisuuteen liittyi myös 1.7.2010 voimaan tullut uusi asunto-osakeyhtiölaki, johon on koottu kaikki asunto-osakeyhtiöitä koskevat säännökset. Saadussa lausunnossa arvioidaan osakeyhtiön toimitusjohtajan ja asunto-osakeyhtiölain mukaisen isännöitsijän ( toimitusjohtajan ) erityyppistä roolia. Lausunnossa annetaan painoarvoa asuntoyhtiöiden erityispiirteille verrattuna ns. tavalliseen osakeyhtiöön enemmän, kuin yhtiöitä koskeville yleisille edustautumista ja toimivaltaa koskeville periaatteille. Lausunnon mukaan oikeudellisten päätelmien tekeminen asiassa ei ole helppoa. Asunto-osakeyhtiön edustajan valtuuttamisesta toisen yhteisön kokouksiin ei ole nimenomaisia säädöksiä asunto-osakeyhtiölaissa tai lain esitöissä, eikä muussakaan lainsäädännössä tai sen esitöissä. Asiasta ei ole oikeuden ennakkopäätöksiä, ja sitä on käsitelty hyvin vähän myös oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. Asiantuntijalausunnossa esitetyistä oikeudellisista epävarmuustekijöistä huolimatta, Kiinteistöliitto hyväksyy lausunnossa esitetyn oikeudellisten seikkojen painotuksen, ja antaa tämän suosituksen jäsenyhdistyksilleen. Suosituksen tavoitteena on edistää liiton jäsenyhdistyksissä hyvää järjestötapaa, ja opastaa jäsenyhdistyksiä ja niiden jäseniä menettelemään oikein edustautuessaan kiinteistöyhdistyksien ja muiden yhteisöjen kokouksissa. Suomen Kiinteistöliitto ry Annankatu 24 Y-tunnus 0307769-5 www.kiinteistoliitto.fi 00100 Helsinki Nordea 127030-60512 www.taloyhtio.net Puh. (09) 1667 6761 IBAN FI3612703000060512 Faksi (09) 1667 6400 BIC NDEAFIHH
2 (3) 2. Kokouskutsujen toimittaminen jäsenille Jotta jäsenyhdistyksien jäsenet voisivat laajasti osallistua yhdistyksen kokoukseen, tulee niillä olla tieto kokouksen ajankohdasta ja paikasta. On suositeltavaa, että kutsu yhdistyksen kokouksiin toimitetaan jäsenyhtiöiden hallituksille, pääasiassa puheenjohtajille. Tämän mahdollistamiseksi yhdistyksien tulee tallentaa jäsenten yhteystietoihin puheenjohtajien nimi ja osoitetiedot sekä ylläpitää näitä tietoja. Mikäli jäsenyhtiön jäsenpostin vastaanottajana on hallituksen puheenjohtaja, isännöitsijä tai isännöintiyritys, on suositeltavaa, että sen vastaanottaja välittää tiedon kokouskutsusta jäsenyhtiön hallitukselle. Tieto yhdistyskokouksen ajankohdasta ja pitopaikasta sekä käsiteltävistä asioista on suositeltavaa julkaista yhdistyksen kotisivuilla joko etusivulla tai tapahtumakalenterissa. Tämä tieto suositellaan julkaistavaksi viikon kuluessa yhdistyksen hallituksen päätettyä kokouksen ajankohdasta ja paikasta. On suositeltavaa, mutta ei välttämätöntä, että kutsu yhdistyksen kokoukseen käsitellään jäsenyhtiön hallituksessa. 3. Edustajan valitseminen Mikäli jäsenyhdistyksen säännöissä on määrätty jotakin edustautumisesta yhdistyksenkokouksessa, tulee yhdistyksen ja jäsenen noudattaa näitä määräyksiä. Esimerkiksi on mahdollista, että yhdistyksen kokoukseen vaaditaan jäsenen hallituksen antama valtakirja, jonka muodosta voidaan säännöissä määrätä tai päättää vielä erikseen Valtakirjaa ei voida kuitenkaan vaatia jäsenenä olevilta yksityisiltä henkilöiltä eikä henkilöyhtiön (vastuunalaisilta) yhtiömiehiltä. Mikäli yhdistyksen säännöissä ei ole määräyksiä edustautumisesta, asunto-osakeyhtiötä voi asemansa perusteella edustaa hallituksen puheenjohtaja, isännöitsijä tai mikäli isännöitsijäksi on valittu yhteisö, jäsenen päävastuullinen isännöitsijä asemansa perusteella eli kyseessä on asemavaltuutus. Hallituksen puheenjohtajalla, isännöitsijällä tai jäsenen päävastuullisella isännöitsijällä ei ole oikeutta siirtää tätä asemavaltuutusta toiselle henkilölle. Mikäli asunto-osakeyhtiössä halutaan antaa jollekin henkilölle (hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsen, vastuullinen isännöitsijä, jne.) oikeus edustaa sitä yhdistyksen kokouksessa, tulee hallituksen jäsenen antaa hänelle haluamansa tyyppinen valtakirja (yksilöllinen valtakirja, siirtovaltakirja tai avoin valtakirja) sen mukaan halutaanko valtuutetulle antaa oikeus siirtää saamansa valtuutus hänen halutessaan eteenpäin. Mikäli asunto-osakeyhtiön edustajaksi yhdistyksen kokouksessa saapuu sekä hallituksen puheenjohtaja että vastuullinen isännöitsijä, on suositeltavaa, että jäsentä kokouksessa edustaa hallituksen puheenjohtaja, ellei isännöitsijällä ole esittää hallituksen hänelle antamaa valtuutusta. Hyvä toimintatapa asunto-osakejäsenyhtiön hallituksessa olisi, sen kokousasialistalla vuosittain olisi edustajan ja varaedustajan nimeäminen kiinteistöyhdistyksen kokouksiin. Toinen vaihtoehtoinen tapa olisi, päättäessään jäseneksi liittymisestä, asunto-osakeyhtiö tekisi päätöksen siitä, että sitä yhdistyksen kokouksissa edustaa puheenjohtaja tai vastuullinen
3 (3) isännöitsijä. Osakeyhtiön ja kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtajalla on oikeus edustaa ilman eri valtuutusta yhtiötä kiinteistöyhdistyksen kokouksessa. Hänellä on oikeus myös antaa valtakirja toiselle henkilölle edustaa yhtiötä kiinteistöyhdistyksen kokouksessa. Kun on kyse osakeyhtiölain soveltamisalaan kuuluvasta yhtiöstä, osakeyhtiön ja kiinteistöosakeyhtiön toimitusjohtajalla on oikeus edustaa ilman eri valtuutusta yhtiötä kiinteistöyhdistyksen kokouksessa. Hänellä on oikeus myös antaa valtakirja toiselle henkilölle edustaa yhtiötä kiinteistöyhdistyksen kokouksessa. 4. Muuta huomioitavaa 5. Yhteenveto Asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan, isännöitsijän tai päävastuullisen isännöitsijän oikeus edustaa asemansa perusteella voidaan tarvittaessa jälkikäteen tarkistaa asunto-osakeyhtiön kaupparekisteriin ilmoittamista tiedoista. Mikäli rekisteritiedot eivät ole ajan tasalla, yhtiön edustaja voi todistaa edustusoikeutensa myös yhtiökokouksen tai hallituksen pöytäkirjan jäljennöksellä tai pöytäkirjan otteella sen mukaan missä henkilön valinta asemaansa on päätetty. Mikäli kiinteistöosakeyhtiöön sovelletaan asunto-osakeyhtiölakia, edustautumisoikeuteen sovelletaan asunto-osakeyhtiötä koskevaa suositusta. Ellei kiinteistöyhdistyksen säännöistä, osakeyhtiön tai asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestyksestä tai osakeyhtiön tai asunto-osakeyhtiön muista päätöksistä muutu johdu, edustautumisesta voidaan todeta yhteenvetonomaisesti seuraavaa: 1. Asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajalla on oikeus asemansa perusteella edustaa yhtiötä yhdistyksen kokouksessa ilman erityistä valtuutusta 2. Asunto-osakeyhtiön isännöitsijällä tai päävastuullisella isännöitsijällä on oikeus asemansa perusteella edustaa yhtiötä yhdistyksen kokouksessa ilman erityistä valtuutusta 3. kohdissa 1. ja 2. tarkoitetuilla ei ole ei ole oikeutta antaa edustamisesta valtakirjaa, ellei heidän edustusoikeus perustu erilliseen siirtokelpoiseen valtuutukseen Lisäksi on huomattava, että 4. Osakeyhtiölain soveltamisalaan kuuluvan jäsenyhtiön toimitusjohtajalla on edustusoikeuden ohella oikeus valtuuttaa toinen sijaansa. Tämä suositus on hyväksytty Suomen Kiinteistöliitto ry:n hallituksen työvaliokunnan kokouksessa 13.12.2010. Liite Professori Heikki Halilan lausunto 7.12.2010.