Helene Schjerfbeck (16.9.2016 29.1.2017) HELENE SCHJERFBECK JA TURUN TAIDEYHDISTYS Helene Schjerfbeckillä (1862 1946) oli Victor Westerholmin ansiosta hyvin kiinteä yhteys Turun Taide-yhdistykseen. Hänen teoksiaan esiteltiin Westerholmin intendenttikauden (1891 1919) aikana Turussa kaksikymmentäkaksi kertaa, aina Taideyhdistyksen ensimmäisestä, kaupungintalolla 1891 pidetystä vuosinäyttelystä alkaen. Schjerfbeck esitteli Turussa usein uusimpia teoksiaan jopa niin tuoreita, että ne piti joskus vernissata tai pingottaa kiilapuihin ja sovittaa erilliseen kehykseen vasta paikan päällä. Schjerfbeckin esiintymiset vuosinäyttelyissä päättyivät Westerholmin 1919 tapahtuneen äkillisen kuoleman jälkeen; taiteilija osallistui niihin myöhemmin vain kerran, jolloin kyseessä oli Turun Taideyhdistyksen 50-vuotisjuhlanäyttely 1941. Taideyhdistys osti Schjerfbeckiltä jo Westerholmin aikana kuusi teosta, mikä oli edistyksellistä maan muihin julkisiin kokoelmiin nähden. Näiden varhaisten hankintojen joukkoon kuuluvat taiteilijan sittemmin klassikoiksi muodostuneet maalaukset Vanha herraskartano, Kotona ja Omakuva, harjoitelma (Hopeataustainen omakuva). Vanha herraskartano liitettiin kokoelmiin jo 1902 ensimmäisenä taiteilijalta tehtynä hankintana; Kotona puolestaan ostettiin taidemuseon avajaisnäyttelystä 1904. Molemmat maalaukset olivat hinnaltaan edullisia verrattuna monien samanaikaisten mieskollegojen teoksiin. Westerholmin kauden jälkeisistä hankinnoista ehdottomasti tärkein on historiamaalaus Wilhelm von Schwerinin kuolema, joka ostettiin museon kokoelmiin 1930 Schjerfbeckiä tukeneelta taidekauppias Gösta Stenmanilta. Teos oli sitä ennen kuulunut taiteilijan veljelle, arkkitehti Magnus Schjerfbeckille. Museo on saanut taiteilijan teoksia myöhemmin myös lahjoituksina, mm. johtaja Nils Dahlströmiltä ja oopperalaulaja Toini Nikanderilta. Turun taidemuseon Schjerfbeck-kokoelma on yhä maamme merkittävimpiä ja se kattaa teoksia 1880-luvulta 1920-luvulle. HISTORIA- JA LAATUKUVAMAALARI Helena Sofia Schjerfbeck tunnetaan Suomen taiteen historian varhaiskypsänä ihmelapsena, joka kirjoittautui 11-vuotiaana Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulun oppilaaksi syntymäkaupungissaan Helsingissä. Hän lähti jatko-opintoihin Pariisiin 18-vuotiaana eli jo paljon ennen täysi-ikäisyyttään. Schjerfbeck erkani tavanomaisesta ja totutusta ensi kerran nuoruusvuosiensa Ranskassa syntyneissä verraten pienikokoisissa maalauksissa, jotka olivat tyylillisesti sidoksissa realismiin ja ulkoilmamaalaukseen (mm. Vaatteita kuivumassa, Ovi, Leikkipupuja). Niiden arkiset, näennäisen vähäpätöiset aiheet ja leveä maalaustapa hämmästyttävät yhä. Nuori Schjerfbeck myös antautui kokeilemaan korkealle arvostettua historiamaalausta, jota oli perinteisesti pidetty miehisenä taiteenlajina; tässä suhteessa hän oli ainoa oman aikansa suomalaisten naistaiteilijoiden joukossa. Hän sai suurikokoisista maalauksistaan Linköpingin vankilan ovella 1600 ja Wilhelm von Schwerinin kuolema valtion toisen palkinnon 1882 ja vastaavasti 1886; edellisen aihe liittyy Kaarleherttuan aikaisiin Ruotsin valtataisteluihin, jälkimmäinen kuvaa Suomen sodan tapahtumaa kansallisrunoilija J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden pohjalta. Schjerfbeck menestyi myös laatukuvillaan Lehtimajanjuhla, Hautajaiskulkue Pont-Avenissa ja Toipilas, jotka olivat eri vuosina esillä Pariisin salongissa ja viimeksi mainittu myös Pariisin maailmannäyttelyssä 1889. Toipilas palkittiin siellä pronssimitalilla; maalaus oli hankittu jo edellisenä vuonna vastavalmistuneen Ateneumin kokoelmiin. 1
Näissä nuoruusvuosiensa kunnianhimoisissa, kookkaissa teoksissa taiteilija kuvaa usein kuolemaa tai sairautta. Sairastaminen oli hänelle omakohtaisesti tuttua varhaislapsuudessa sattuneen tapaturman seurauksena jääneestä elinikäisestä lonkkavammasta. HILJAISUUS Ihmiskuvaus oli Helene Schjerfbeckin kuningaslaji. Sille on luonteenomaista hiljaisuus ja intensiivinen, totinen keskittyneisyys. Yhä pelkistyneemmän, kaikesta toisarvoisesta karsitun muodon ja rajatun värienkäytön avulla taiteilija pyrki löytämään kuvauskohteestaan olennaisen. Schjerfbeckin myöhemmät muotokuvatkaan eivät ole perinteisiä näköiskuvia vaan sielunkuvia. Tuntuu siltä, kuin Schjerfbeck olisi ollut taidettaan kohtaan yhtä vaativa ja ankara kuin hänen oma äitinsä oli maalarityttärelleen. Johdonmukainen kilvoittelu kohti yhä kiteytyneempää ja täydellisempää ilmaisua ilmenee yksittäisissä paperipohjaisissa töissä saumoina, joiden kohdalla teosta on joko jatkettu tai muutoin tyytymättömyyden tilassa muuteltu. Myös öljymaalauksiaan taiteilija paranteli työstämällä niitä uudelleen ja raaputtamalla. Malleina Schjerfbeck käytti usein sukulaisiaan ja varsinkin 1900-luvun alussa asuinpaikkakuntansa paikallisväestöä. Monissa henkilökuvissa esiintyy mustiin pukeutunut istuva nainen, joka on nähty sivulta. Mallina on usein ollut taiteilijan äiti; hän ja taiteilijatytär asuivat samassa taloudessa Hyvinkäällä runsaan kahdenkymmenen vuoden ajan. Maalausten aihe ja sommittelu muistuttavat läheisesti aikakauden maineikkaan amerikkalaistaiteilijan, James McNeill Whistlerin (1834 1903), tunnetuinta teosta, joka esittää hänen omaa äitiään. Vaikutteet ovat ilmeisesti välittyneet Schjerfbeckille hänen tilaamiensa ulkomaisten taideaikakauslehtien myötä. 1910-LUKU: MODERNISMI KITEYTYY. KOHTI VÄRIÄ Helene Schjerfbeckin taide kypsyi 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ilmaisuun, joka jäi sille tunnusomaiseksi. 1910-luvulla yksinkertaistettu muotokieli sai seurakseen intensiivisen värin. Ihmiskuvauksessa tämä näkyi useimmiten yksittäisinä, voimakkaan rusottavina värikorosteina mallin poskilla tai huulilla. Taiteilija alkoi 1920-luvulta lähtien tehdä taidevälittäjänsä ja tukijansa Gösta Stenmanin aloitteesta uustulkintoja varhaisemmista maalauksistaan (mm. Ompelijatar, Varjo muurilla, Pukukuva ja Tanssiaiskengät). Vaikka ne olivat poimintoja ja nostoja Schjerfbeckin menneestä tuotannosta, hän käsitteli aiheita senhetkisiä taiteellisia tavoitteittaan silmällä pitäen. Samoihin aikoihin taiteilija innostui maalaamaan modernistisia tulkintoja espanjalaisen El Grecon uskonnollisista aiheista lähtökohtanaan mustavalkoiset kuvajulkaisut. OMATKUVAT JA ASETELMAT Helene Schjerfbeckin omienkuvien kaari kattaa liki seitsemän vuosikymmentä ja on länsimaisen taiteen historiassa harvinainen. Varhaisin tunnettu omakuva on teini-ikäisen taideopiskelijan tekemä, viimeinen 83-vuotiaan arvostetun taiteilijan hieman ennen kuolemaa piirtämä. Erikoisuus näiden itsestä tehtyjen muotokuvien joukossa on Omakuva, harjoitelma (Hopeataustainen omakuva) vuodelta 1915. Sen poikkeuksellinen lehtihopeinen tausta saa teoksen muistuttamaan pyhäinkuvaa, kuin taivaallista valoa hohtavaa ikonia. 2
Taiteilijan myöhäiskauden omatkuvat ja asetelmat ovat kuin vanitas- tai memento mori -aiheita peilatessaan ajan vääjäämätöntä kulkua. Omissakuvissa taiteilijan henki asuu vuosien mittaan yhä hauraammaksi ja aineettomammaksi käyvässä, lopulta vain ääriviivan rajaamassa kuoressa. Sama kehityskulku on nähtävissä asetelmissa, joissa taiteilija suosi aluksi kukkia mutta 1900-luvun modernistisissa teoksissaan yhä enenevässä määrin hedelmiä. Hedelmien laji ei lopulta ole olennaista vaan muuttuu viitteelliseksi ja asteittainen eltaantuminen kertoo ajan kulumisesta loppuun. TAITEEMME SUURIMPIA OPETTAJIA Riippumatta siitä, kuinka suhtaudutaan niihin eri suuntiin ja pyrkimyksiin, joita häipyvä sukupolvi on edustanut, näyttää kuitenkin siltä kuin Helene Schjerfbeck in kaltaisessa taiteilijassa mitä selvimmin olisi havaittavissa se tie, joka vie eteenpäin ja tulokseen. Tätä ei ole käsitettävä niin, että hänen saavuttamansa tulokset olisivat sitovat tai muodostaisivat lähtökohdan, vaan niin, että se tapa, jolla hän löysi tiensä on puhuvana esimerkkinä siitä, mitä kiinteä pohja merkitsee ja ettei se millään tavalla ole vapautuksen ja persoonallisen kehityksen esteenä vaan päin vastoin terveen ja loogillisen kehityksen edellytyksenä. Liioittelematta voi sanoa, että Helene Schjerfbeck näin käsiteltynä on taiteemme suurimpia opettajia. (Ote Turun Taideyhdistyksen vuosikertomuksesta 1946.) JÄLKISANAT Helene Schjerfbeck jäljensi 1890-luvulla ulkomailla vanhojen mestarien klassikkoteoksia Suomen Taideyhdistyksen tilauksesta. Runsaat sata vuotta myöhemmin ympyrä on sulkeutunut: Schjerfbeckistä itsestä on tullut kansainvälisesti arvostettu klassikkotaiteilija. Lukuisat ulkomaiset näyttelyt ovat vakiinnuttaneet hänen asemansa yhtenä modernismin airuena ja omaleimaisimpana tekijänä. Schjerfbeckin tunnettuutta ovat edistäneet myös hänen teoksistaan kansainvälisissä huutokaupoissa maksetut hinnat ja arvostettuihin museoihin tehdyt hankinnat. Perustavana tekijänä on kuitenkin ollut hänen taiteensa johdonmukainen omintakeisuus. Se ei etenkään modernismin osalta ole samalla tapaa kulloinkin vallinneeseen tyylisuuntaan sidottua kuin monen hänen tunnetun aikalaiskollegansa. Teksti: Christian Hoffmann Näyttelyn kuraattori Turun taidemuseo 3
HELENE SCHJERFBECK (Helena Sofia Schjerfbeck) 1862 Syntyi 10.7. Helsingissä. Ainoastaan arkkitehdiksi kouluttautunut Magnus-veli varttui muista sisaruksista aikuisikään. 1866 Kaatui portaissa, mistä sai elinikäisen lonkkavamman. 1873 79 Pääsi Adolf von Beckerin suosituksesta opiskelemaan Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskouluun Helsingissä. Opiskeli Piirustuskoulun jälkeen ranskalaisvaikutteista taidekoulutusta antaneen von Beckerin yksityisakatemiassa Helsingissä. 1880 82 Suomen Taideyhdistys teki ensihankintansa taiteilijalta (historiamaalaus Haavoittunut soturi hangella 1808, nykyään Ateneumin taidemuseossa). Jatko-opintoja Parisissa Suomen senaatin myöntämän matka-apurahan turvin. Sai historiamaalauksestaan Linköpingin vankilan ovella 1600 Suomen valtion toisen palkinnon. 1883 84 Jatko-opintoja Ranskassa, jossa ensimmäistä kertaa maalaus esillä Pariisin salongissa (Lehtimajanjuhla). Maalasi Maria Wiikin kanssa Bretagnessa (mm. Hautajaiskulkue Pont-Avenissa, Ovi ja Leikkipupuja). 1886 Sai historiamaalauksestaan Wilhelm von Schwerinin kuolema Suomen valtion toisen palkinnon. 1887 88 Matka-apurahan turvin Pariisissa ja sieltä käsin Englannin St. Ivesissa, jossa syntyivät mm. maalaukset Toipilas ja Sipuleita. Toipilas hankittiin 1888 vastavalmistuneen Ateneumin kokoelmiin. Maalaus palkittiin seuraavana vuonna pronssimitalilla Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa Suomen suuriruhtinaskunnalla oli oma osasto. 1889 90 Pariisissa, Italiassa, Englannissa (St. Ives). 1891 Teoksia esillä vastaperustetun Turun Taideyhdistyksen ensimmäisessä vuosinäyttelyssä. 1894 Kopioi vanhojen mestarien maalauksia Wienissä Suomen Taideyhdistyksen toimeksiantona. Jatkoi Italiaan, jossa kopioi mm. Fra Angelicon freskoja Firenzessä. Matka tuli olemaan viimeinen Pohjoismaiden ulkopuolelle. 1892 1902 Opettajana Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulussa Helsingissä, joskin pitkiä jaksoja sairauslomalla. 1898 Ruotsinpyhtään kirkon alttaritaulu Kristuksen ylösnousemus (Maria Wiikin avustamana). 1902 Muutti Helsingistä Hyvinkäälle, jossa asui yhdessä äitinsä kanssa aina tämän kuolemaan (1923) asti. 1904 Teoksia esillä Turun taidemuseon avajaisnäyttelyssä, josta Turun Taideyhdistys hankki taiteilijan äitiä esittävän maalauksen Kotona. 1913 Taidekauppias Gösta Stenman kävi tapamassa Helene Schjerfbeckiä Hyvinkäällä ja osti hänen teoksiaan. 1914 Suomen Taideyhdistys tilasi taiteilijalta omankuvan Ateneumin kokoelmiin. Teoksia esillä Malmön Baltiska Utställningen -suurnäyttelyssä. 4
1915 Tutustui torniolaiseen metsänhoitaja, kirjailija ja taidemaalari Einar Reuteriin (taiteilijanimeltään H. Ahtela), josta tuli Stenmanin ohella taiteilijan kannustaja ja henkinen tukija. 1917 Taidekauppias Gösta Stenman järjesti taidesalongissaan Helsingissä taiteilijan ensimmäisen yksityisnäyttelyn, josta tuli menestys ja samalla läpimurto laajempaan tietoisuuteen. Einar Reuter kirjoitti ensimmäisen monografian taiteilijasta. 1925 Muutti Hyvinkäältä Tammisaareen, jossa asui talvisotaa lukuun ottamatta 1942 asti. 1934 Tukholman Nationalmuseum osti taiteilijan modernistisen teoksen kokoelmiinsa. 1937 Ruotsiin muuttanut Gösta Stenman järjesti Tukholman-taidesalongissaan taiteilijan näyttelyn, joka sai erinomaisen vastaanoton. 1941 Osallistui viimeisen kerran Turun Taideyhdistyksen vuosinäyttelyyn, joka oli samalla yhdistyksen 50-vuotisjuhlanäyttely. 1942 Valittiin Tukholman taideakatemian ulkomaisen luokan jäseneksi. 1944 Muutti jatkosodan keskeltä Gösta Stenmanin neuvosta Ruotsiin. 1946 Kuoli naimattomana Saltsjöbadenissa 23.1. Viimeinen leposija Hietaniemen hautamaalla Helsingissä. 1956 Edusti teoksillaan Suomea Venetsian Biennaalissa. 2004 Helene Schjerfbeckin syntymäpäivää 10.7. aletaan viettää Suomen Kuvataiteen päivänä. 2015 Saksan merkittävimpiin taidemuseoihin lukeutuva Städelsches Kunstinstitut Frankfurtissa hankki kokoelmiinsa taiteilijan modernistisen maalauksen lontoolaisesta huutokaupasta. * 5