ARIA NIVEA EÄMÄ ON YVÄÄ 1
AUNTO OY UOPION ARIA NIVEA, POUAMANATU 23 A-B, 70340 UOPIO Viihtyisä koti kohtuullisin kustannuksin kerrostalosta tai luhtitalosta, lähellä luontoa ja kaupunkia. Aria Niveassa elät hyvää elämää kestäväksi rakennetussa kodissa, aktiivisesti kehittyvässä yhteisössä Puijon ja palveluiden äärellä. 2
EÄ MUAVATI aluamme, että viihdyt pitkään uudessa kodissasi Aria Niveassa. odikkuutta lisäävät ympäristön antamat mahdollisuudet mukavaan elämään. Palvelujen läheinen sijainti helpottaa aea ja metsästä kumpuaa runsaasti erilaisia hyvinvoinnin edellytyksiä. Aria Nivea ja uusi Pihlajalaakson asuinalue luovat myös hyvän pohjan tiiviille yhteisölle ja alueen kehittämiselle. 3
EÄ TUUIETI enenkään ei tulisi maksaa kohtuuttomasti omasta, turvallisesta kodistaan. Voimme toteuttaa unelmasi, sillä olemme rakentaneet neliöt jäeviksi ilman laadullisia kompromisseja. inulla on vapaus keskittyä asumisen hyviin puoliin. 4
EÄ UTEN AUAT Aria Nivea on lähellä kaikkea. Vitostie on Pihlajalaakson vieressä ja se nopeuttaa liikkumista. eskustan palvelut ovat vain 3 kilometrin päässä, minne pääsee auton lisäksi helposti pyörällä, bussilla tai vaikka kävelemällä. Puijon luonto liikunta- ja viistysmaastoineen on aina läsnä. inulla on vapaus elää, olla ja liikkua kuten haluat. 5
PIAJAAAO PÄ I V Ä R A N N A N I I E E U - C I T Y M A R E T, A P T E E I J A M U I T A P A V E U I T A N. 2,5 M I O - VA E I E N U I M A R A N TA 1, 8 M ARIA NIVEA IWA PIAJAAAO PÄ I V Ä O T I T O U U A - M A R E T I N I VÄ Ä R I I N I Ä N M Ä E N PÄ I V Ä O T I E U TA N. 3, 5 M Aria Nivea -nimi kertoo Pihlajalaaksosta ja kauniista akitehtuurista. Pihlaja on latinaksi orbus Aria ja aria taoittaa musiikkia tai melodiaa. atinankielinen Nivea-sana kuvastaa kikautta, keveyttä ja valkeaa. Pihlajalaakso on uusi raikas asuinalue, missä yhdistyvät kaupunkiasumisen lyhyet välimatkat ja vehreänä avautuva Puijon ulkoilualue. ähin kauppa löytyy 200 m:n päästä, päiväkoti 300 m:n päästä ja -Citymaet Päiväranta sekä liikekeskuksen muut palvelut löytyvät n. 2,5 kilometrin päästä. 6
RAENNUTAEOTE RAENNUDE Asunto Oy uopion Aria Nivea ohde käsittää 5-kerroksisen kerrostalon sekä 2-kerroksisen luhtitalon. errostalossa 32 asuntoa ja luhtitalossa 18 asuntoa, yhtiössä yhteensä 50 asuntoa. Autopaikat sijoittuvat viereiselle -alueelle. ämpöpistokkeelliset autopaikat myydään erillisinä osakkeina: autokatospaikkoja 26 kpl, avopaikkoja 24 kpl. Yhtiön hallintaan kuuluu 5 vieraspaikkaa. errostalon 1. kerroksessa sijaitsevat tekniset tilat, talovarasto, yhteissaunatilat, kuivaushuone, ulkoiluvälinevarasto, välinehuolto suksille ja polkupyörille sekä kerrostalon huoneistovarastot väestönsuojassa. uhtitalon kylmät huoneistovarastot sijaitsevat ao. talon yhteydessä. eikki-, viher- ja liikennealueet sekä pihalla sijaitsevat ulkoiluvälinevarasto, jätekatos ja polkupyöräkatokset käyvät ilmi asemapiirustuksesta. ohde sijaitsee uopion Pihlajalaaksossa, osoite Poukamankatu 23, 70340 uopio (uopio kaupungin vuokratontti 297-27-6-5). PERUTU Perustukset toteutetaan rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonirakenteisina. AAPJA JA VÄIPJA Alapohja on maanvarainen betonilaatta ja välipohjat teräsbetonirakenteisia rakennesuunnitelmien mukaan. uhtitalon välipohja ontelolaatoin. JUIIVUT Ulkoseinien pääasiallinen pintamateriaali on puhtaaksi muurattu tiili. Parvekkeiden ja luhtikäytävän taustaseinät yleensä puuverhottuja. Muut täydentävät materiaalit julkisivupiirustusten mukaan. YÄPJA JA VEIATTO errostalossa yläpohjan kantavana rakenteena ontelolaatta rakennesuunnitelmien mukaan, jonka päällä ns. pukkikatto ja vesieris-teenä huopakate. uhtitalon yläpohja puuristikkorakenteinen rakennepiirustusten mukaan. ämmöneristeenä puhallusvilla ja vesi-katteena peltikate. VÄIEINÄT uoneistojen väliseinät ovat teräsbetonirakenteisia rakennesuunnitelmien mukaan. Asuntojen sisäpuoliset seinät puu- tai teräsrankaisia kipsilevyseiniä. Pesuhuoneiden seinät vesieristetään. IUNAT JA RVEEOV Ikkunat ovat sisään avautuvia puu-alumiini-ikkunoita. Asuinhuoneiden kaikissa ikkunoissa on vakiosälekaihtimet. Parvekeovet ovat lasiaukollisia ulkopuolelta alumiiniverhoiltuja ovia. OV Väliovet ovat valkoisia tehdasmaalattuja laakaovia. uoneisto-ovet tehdasvalmisteisia kerrostaso-ovia. uhtitalossa huoneistojen ovet vakiopuu-ulko-ovia. aunoissa lasiovet. RVEE Asuntojen parvekkeet toteutetaan suunnitelmien mukaisesti. Parvekelattia yleensä betonipintainen, luhtitalon 1.kerroksen terasseissa painekyllästetty puu. Parvekkeilla on pistorasia, ulkovalo, tuuletusteline. Parvekkeet ovat pääosin lasitettuja valmistajan vakioratkaisuilla. okonaan lasitettu parveke on suunniteltu tuulettuvaksi, jolloin se ei ole vesi- eikä lumitiivis. uhtitalon 1.kerroksen terasseja ei lasiteta. ATTIAPÄÄYTE uivissa asuintiloissa (keittiötila, olohuone, makuuhuoneet, eteinen) tammilautapaetti. Paettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. Paettilattiaan tehdään tarvittaessa liikuntasaumoja, jotka peitetään listalla. Pesuhuoneessa ja saunassa lattialaatoitus. IÄEINÄT Asuntojen kipsi- ja betoniseinät tasoitetaan ja maalataan huonekorttien mukaisesti. Olohuoneen ja makuuhuoneiden yksi seinä maalataan tehostemaalilla. eittiötilojen kalustevälitila laatoitetaan. Pesuhuoneiden seinät laatoitetaan kokonaan. aunan seinissä tervaleppäpaneeli. IÄATOT aunojen ja pesuhuoneiden katot ovat tervaleppäpaneelia. uoneiden muut sisäkatot, mahdolliset kotelot sekä alaslasketut kipsikatot ruiskutasoitettuja tai sileitä maalattuja huonekorttien mukaan. AUTE eittiötilojen kalusteet Topi-eittiöt Oy:n suunnitelmien mukaan: kalusteovet R5, laminaattitasot suoralla reunalla, 1-altainen teräsallas. Makuuhuoneiden sekä eteisen kalusteet Topi-eittiöt Oy:n vakiokalusteita kalustesuunnitelman mukaisesti pääosin liukuovin, joissakin asunnoissa komero-ovin. Pesuhuoneissa peilikaappi valaisimella ja allasalakaappi. VARUTE Pesuhuoneissa suihkuseinä ja/tai suihkuverhotanko pohjapiirroksen mukaan. Pesuhuoneissa pyyhekoukut ja WC-paperiteline. aunojen lauteet ovat tervaleppää. Asunnoissa on vekovirtaan kytketty palovaroitin tai -varoittimet sähköpiirustuksen mukaan. Asuntojen pääikkunoiden yläpuolelle asennetaan vakioverhotangot. ONE JA AITTE Asuntojen keittiötiloissa on tasoon upotettava induktiotaso, kalusteisiin asennettava erillisuuni, jääpakastinkaappi, astianpesukone integroituna sekä tilavaraus mikroaaltouunille. odinkoneet ovat valinnan mukaan valkoisia tai rst-pintaisia. Pesuhuoneissa on tilavaraus pyykinpesukoneelle ja pääosin kuivausrummulle. aunoissa on sähkökiuas. II 5-kerroksinen kerrostalo varustetaan yhdellä konehuoneettomalla hissillä automaattiovin ja invamitoitettuna. TAOTENIIA Asuinrakennukset liitetään uopion Energian kaukolämpöveostoon. ämmitysmuotona vesikiertoinen patterilämmitys. Raken-nuksissa on huoneistokohtainen koneellinen lämmöntalteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto. Asunnoissa on huoneisto-kohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus. osteissa tiloissa mukavuussähköllä varustettu lattialämmitys (mittaus huoneiston sähköön). ohteeseen toteutetaan kiinteä laajakaista- ja kaapeli-tv-järjestelmä. iinteä DNA Taloyhtiölaajakaista perusnopeus n. 10M kuuluu jokaiseen asuntoon. Asukkaat voivat tilata DNA lisäpalveluita ja nostaa liittymänsä huoneistokohtaista nopeutta DNA palveluhinnaston mukaan. errostalossa on huoneistojen ja ulko-oven välillä ovipuhelinjärjestelmä. ENERGIAUOA Molemmat asuinrakennukset kuuluvat energiatehokkuusluokkaan C (2013). MUUTA isätietoja alueen kaavoituksesta: uopion kaupunki, aavoitus, aupunkiympäristön palvelualue, puh. 044 718 5416. AIAAAN TOIVOMAT IÄ- JA MUUTOTYÖT Asiakas voi halutessaan esittää tästä sisällöstä poikkeavia omia toivomuksia ostamansa asunnon sisätiloihin aikataulujen sallimissa puitteissa. aikista muutoksista annamme kirjallisen lisä- ja muutostyötarjouksen. UOMAUTU Tämä esite on laadittu 7.4.2016 ja myyjä varaa oikeuden muuttaa siinä annettuja tietoja. Asuntokaupan sisältö ja ehdot täsmennetään lopullisissa myyntiasiakirjoissa. ohteen havainnekuvat havainnollistavat kohteen ulkonäköä, mutta ne saattavat yksityiskohdiltaan ja väreiltään poiketa lopullisesta. Asunnoissa saattaa esiintyä vähäisiä sisäkattojen alaslaskuja ja kotelointeja (johtuen huoneiston VI-tekniikka-asennuksista), joita ei ole meitty esitemateriaaliin. alusteiden ja hormien mitoitus taennetaan työmaalla ja niiden mitat saattavat vähäisessä määrin muuttua suunnitellusta. Piirustuksissa esitetyt ns. irtokalusteet ovat varauksia ja ne eivät sisälly asunnon hintaan. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden vaihtaa edellä mainittuja materiaaleja ja/tai rakenteita toisiin vastaaviin materiaaleihin ja/tai rakenteisiin. 7.4.2016 Rakennustyö alminen Oy 7
PIIRROMERIT PV (kr) (ppk) TO P PY mu 8
AEMAPIIRRO P AUTOATO JÄTE var. var. AVOIAT var. UTITAO UVV ERROTAO PIIRRO ON UUNTAA-ANTAVA RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN POUAMANATU 9
10 AUTOIAT UTITAO PIIRRO ON UUNTAA-ANTAVA RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 49 14m2 50 12m2 52 53 54 55 51 48 47 46 45 44 14m2 27 14m2 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 15m2 AUTOATO AVOIAT P var. var. var. JÄTE
ARIA NIVEA ERROTAO JUIIVUT ÄNTEEN EÄÄN ITÄÄN PJOIEEN RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 11
ARIA NIVEA ERROTAO 1. ERRO P 14,5 m 2 A2 1+ 3 A3 1+ 33,5 m 2 A1 2++ 48,0 m 2 VI PY PY 6,5 m 2 Ä Ei30 3,5 m 2 A4 2+ 37,0 m 2 1 4,5 m 2 108,000 porrash. 3 sp-laukaisu, IV-hätäseis +107,98 +107,85 UVV 2 UIV.. 7,0 m 2 ÄYT A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 +107,80 +107,98 TAOVAR. 108,000 VÄINEUOTO 8,0 m 2 P/TEE 8,5 m 2 J 6,5 m 2 AUNA 4,5 m 2 PEU 4,5 m 2 PUU 4,5 m 2 A32 A31 A30 WC A20 A12 A13 A14 A15 A16 A17 A18 V-1/UONEITOVARATOT 32kpl 66,5 m 2 A19 A21 A22 A23 A24 A25 A26 A27 A28 A29 A11 pp +107,95 +107,80 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 12
ARIA NIVEA ERROTAO 2. ERRO P 14,5 m 2 A6 1+ 3 A7 1+ 33,5 m 2 A5 2++ 48,0 m 2 PY PY 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A8 2++ 5 (M2) VI 111,000 A11 2-3++ A10 2++ 60,5 m 2 40,0 m 2 1 PY PY porrash. 23,0 m 2 h=1100 7,0 m 2 1 Ä Ei30 9,0 m 2 PY 4,5 m 2 A9 2-3++ 63,0 m 2 1 1 8,0 m 2 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 13
ARIA NIVEA ERROTAO 3. ERRO P 14,5 m 2 A13 1+ 3 A14 1+ 33,5 m 2 A12 2++ 48,0 m 2 PY PY 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A15 2++ 5 PY VI 114,000 PY A17 2++ A18 2-3++ 60,5 m 2 40,0 m 2 porrash. 23,0 m 2 h=1100 Ä Ei30 9,0 m 2 PY 4,5 m 2 A16 2-3++ 63,0 m 2 1 8,0 m 2 (M2) 1 7,0 m 2 1 1 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 14
ARIA NIVEA ERROTAO 4. ERRO P A20 1+ 3 14,5 m 2 A21 1+ 33,5 m 2 A19 2++ 48,0 m 2 PY PY 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A22 2++ 5 VI 117,000 porrash. 23,0 m 2 Ä Ei30 9,0 m 2 4,5 m 2 8,0 m 2 PY PY h=1100 PY 1 A25 2-3++ 60,5 m 2 A23 2-3++ A24 2++ 40,0 m 2 63,0 m 2 (M2) 1 7,0 m 2 1 1 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 15
ARIA NIVEA ERROTAO 5. ERRO P A27 1+ 3 14,5 m 2 A28 1+ 33,5 m 2 A26 2++ 48,0 m 2 PY PY 6,5 m 2 M 10,5 m 2 A29 2++ 5 (M2) 1 A32 2-3++ 60,5 m 2 PY VI 120,000 PY porrash. 23,0 m 2 h=1100 A31 2++ 40,0 m 2 7,0 m 2 1 Ä Ei30 9,0 m 2 PY 4,5 m 2 A30 2-3++ 63,0 m 2 1 1 8,0 m 2 (M2) 10,5 m 2 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 16
ARIA NIVEA UTITAO JUIIVUT ÄNTEEN PJOIEEN ITÄÄN EÄÄN RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 17
+107,75 ARIA NIVEA UTITAO 1. ERRO +107,90 Paperi 600 Paperi 600 eka 600 108,000 eka 600 Nestepakkaus 600 eka 600 asi 240 +107,70 14,0m2 14,0m2 12,0m2 lattiasyvennys, syvyys 700mm TEN. JÄTEATO 18,5 m 2 B3 VAR. 1,0 m 2 B2 VAR. 1,0 m 2 7,0 m 2 B1 VAR. 1,0 m 2 Bio 240 +107,95 PY Bio 240 eka 360 postilaatikot 6kpl +107,98 PY +109,48 8,0 m 2 4,5 m 2 12,0m2 8,0 m 2 JÄTEATO (50 asuntoa) - sekajäte 660l, 3kpl, tyhjennys 2krt/vk - kartonki 660l, 2kpl, tyhjennys 1krt/vk - paperi 660l, 1kpl, tyhjennys 1krt/vk - biojäte 240l, 2kpl, tyhjennys 2krt/vk - metalli 360l, 1kpl, tyhjennys 1krt/2vk - lasi 240l, 1kpl, tyhjennys 1krt/2vk 9,0 m 2 12,0m2 12,0m2 12,0m2 12,0m2 9,0 m 2 B4 2-3++ 5 M2 pp-katos +107,95 pp-katos +107,98 IV-hätäseis 7,0 m 2 7,0 m 2 7,0 m 2 7,0 m 2 1 V 3,0 m 2 B5 1++ 3 18,5 m 2 B4 VAR. B5 VAR. B6 VAR. B7 VAR. B8 VAR. B9 VAR. 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 PY PY B6 1++ 3 18,5 m 2 postilaatikot 12kpl M PY B7 2++ 53,5 m 2 PY 13,5 m 2 P B8 1++ B9 2-3++ 3 5 18,5 m 2 M2 9,0 m 2 108,000 B1 1+ 3 18,0 m 2 108,000 B2 1++ 41,0 m 2 20,5 m 2 B3 2-3++ 5 M2 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 18
ARIA NIVEA UTITAO 2. ERRO P +110,98 7,5 m 2 8,0 m 2 9,0 m 2 2 8,0 m 2 M 8,5 m 2 B12 VAR. 1,0 m 2 B11 VAR. 1,0 m 2 B10 VAR. 1,0 m 2 PY 4,5 m 2 9,0 m 2 B13 2-3++ 5 +110,98 PY PY PY PY M2 7,0 m 2 7,0 m 2 7,0 m 2 2,0 m 7,0 m 2 2 1 V 3,0 m 2 4,0 m 2 B14 1++ 37,0 m 2 18,5 m 2 B13 VAR. B14 VAR. B15 VAR. B16 VAR. B17 VAR. B18 VAR. 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 1,0 m 2 B15 1++ 37,0 m 2 18,5 m 2 M B16 2++ 53,5 m 2 13,5 m 2 9,0 m 2 B17 1++ B18 2-3++ 37,0 m 2 5 18,5 m 2 M2 111,000 1 B10 2++ 4 111,000 B11 1++ 41,0 m 2 21,0 m 2 M2 B12 2-3++ 5 RAENTAJA PIDÄTTÄÄ OIEUD AIIIN MUUTOIIN 19
YDÄN ODIA Asunnot alminen on urbaanin asuntorakentamisen edelläkävijä. Rakennamme hyvän elämän mahdollistavia asuinyhteisöjä kaupunkialueiden avainpaikoille. Ymmärrämme tavallisen ihmisen tarpeet. Panostamme kestävään laatuun, huolettomaan asumiseen sekä yhteisölliseen ja alueelliseen kehitykseen. Emme rakenna asuntoja, vaan koteja. Jokaisen niistä teemme kuin itsellemme, sydän edellä. WWW.AUNNOTAMINEN.FI /AUNNOTAMINEN AUNNOT_AMINEN AUNTOMYYNTI JA MATERIAAIVAINTAVEU Rakennustyö alminen Oy Eija Tuppurainen, RM, V 040 825 1792 eija.tuppurainen@rakennustyo.net TEEN TOTEUTUETA VATAA Rakennustyö alminen Oy ari Raatikainen, tuotantopäällikkö 040 578 4390 kari.raatikainen@rakennustyo.net