Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto

Samankaltaiset tiedostot
Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto

Teollisuus 2026 toimintasuunnitelma 2016

Oulun innovaatioallianssi. Oulun yliopisto

Teollisuus , OIA:n strateginen johtoryhmä Pekka Tervonen, Oulun yliopisto

Teollisuus 2026 OIA-jatkotoimenpiteet

Oulun innovaatioallianssi Taustaa sopimukselle Strategisen johtoryhmän 1 kokous Kj Matti Pennanen ja vararehtori Matti Sarén

Sisältö. Oulun innovaatioallianssi, Teollisuus 2026 ja CEE Strateginen innovaatioagenda Toimintamalli Hankkeitamme Yhteystiedot

Oulun alueen näkökulmia Osaamiskeskusohjelmaan

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

OULUN INNOVAATIOALLIANSSI Teollisuus 2026

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

VIHREÄN KASVUN KESKUS HANKE

INKA Innovatiiviset kaupungit Ohjelma Aiehaku. Pirjo Kutinlahti Elinkeino- ja innovaatio-osasto

- Rakentamisen integraatiomekanismit RAIN - LifeCity Suomalaisen puurakentamisen kansainvälinen konsepti

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

INKA- Älykäs kaupunki

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.

KEHITTÄMISYHTEISÖ TUKEMAAN PK-YRITYSTEN KASVUA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ. Teollisuus 2026 Ohjausryhmä

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Talouden seuraava aalto on biotalous

Green Growth 11/20/ Copyright Tekes

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

NELI-OHJELMA (Kouvola-Hamina-Kotka) (North European Logistics Institute) logistiikan koulutus-, tutkimus- ja kehittämisohjelma

Tekesin innovaatiorahoitus tutkimusorganisaatioille visioita, osaamista ja mahdollisuuksia tutkimuksen keinoin

Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9

Digitaalisuus, teollinen internet ja SHOKien kehitysnäkymät. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes FIMECCin vuosiseminaari, Tampere 17.9.

EAKR rahaston tilannekatsaus

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Päätösseminaari Pirjo Ståhle

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta

Äkillisen rakennemuutoksen rahoitus ja Terva ryhmän toimijoiden tukitoimet Oulun seudun ICT-alan murroksessa. Terva ryhmä Leila Helaakoski

Reaaliaikatalouden ekosysteemit RTECO. Marja Hamilo ja Markku Örn

Älykäs kaupunki ja innovatiiviset hankinnat Innovaatioseteli

Biotalous-INKA

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

EKOSYSTEEMIT JA KASVUMOOTTORIT

Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma ( ) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Luonnonvarat ja kestävä talous

Kestävää kasvua ja työtä EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen

Tekesin Green Growth -ohjelman rahoitus ja palvelut yrityksille

KUKA. Helsinki Forum Virium Helsinki, (Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto) Oulu Oulun yliopisto, Oulun kaupunki, (BusinessOulu)

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Elinkeino-ohjelman painoalat

ERM- Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Keski-Suomen kasvuohjelma

EAKR: DigiLeap Hallittu digiloikka:

Maakuntaohjelma

Luken KINO Pauli Saarenketo

Oulun Eteläisen aluekeskusohjelman organisointi

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Ohjelmakausi

Vientikaupan ensiaskeleet Tea Laitimo 3/19/2014

Pohjois-Savon luonnonvarastrategian ja toimenpideohjelman esittely

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

INKA-ohjelman ja 6Aika-kaupunkien yhteishaku yrityksille älykkäiden kaupunkien haasteista

- ai miten niin? Web:

JUHLAVUOSI 2017 POHJOIS-POHJANMAALLA

Kokouksen esityslista liitteineen on saatavana Pohjois-Savon liiton www-sivuilta:

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku,

TRAFI sidosryhmätapaaminen

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tuottava hajautettu lähienergia Iin Micropolis Oy

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 2014

Oulun kaupungin kansainvälinen toiminta osana elinvoiman vahvistamista katsaus nykytilanteeseen Yhteyspäällikkö Anne Rännäli-Kontturi

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA ICT JA ELEKTRONIIKKA

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

CIRCWASTE FINLAND -Motiva kiertotalouden palvelukeskuksena C2

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund

VYYHTI verkosto 1 (5) KUMPPANUUSASIAKIRJA VYYHTI VERKOSTON TOIMINNASTA ( )

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa

Mallitehdas ja materiaalit TKI työpaja & vauhdittamo

Cleantechista Suomen uusi Nokia? Mari Pantsar-Kallio, FT, Dos Ohjelmajohtaja Ympäristöteknologian osaamisklusteri

Uusi tulosohjausjärjestelmä, tulossuunnittelu ja strategiakausi Juha Levy, Pohjois-Pohjanmaan ELY-kekus

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Transkriptio:

Sisältö Oulun innovaatioallianssi Missio, visio, strategia Strateginen innovaatioagenda Johtaminen Toimintamalli Resursointi Tavoitteet ja tulosmittarit Jatkotoimenpiteet 2016 Viestintä Miten rakennetaan menestyvä joukkue Yhteystiedot 2

Oulun innovaatioallianssi 3

Missio Kansainvälinen Oulu on Suomen nopeimmin kasvava kaupunkiseutu ja huippupaikka liiketoiminnan kasvulle ja uusille avauksille 4

Oulun innovaatioallianssi Uusina toimintatapoihin liittyvinä painotuksina nostetaan lisäksi esiin kolme asiaa: Korkealaatuinen tutkimus ja ideat sekä tuote- ja palveluaihiot on saatava kaupallistettua eli markkinoitua ja myytyä sekä hyödynnettyä tavalla, joka saavuttaa asiakkaat paitsi Suomessa niin myös maailmalla Innovaatioiden tulee johtaa uuden liiketoiminnan tai palveluiden syntymiseen ja kasvuun, oli kyse uusista start-up yrityksistä, jo toimivien PK-yritysten uusista avauksista tai veturiyritysten luomista mahdollisuuksista. Asiakkaiden ja asukkaiden tulee olla aikaisempaa merkittävästi enemmän aktiivisina toimijoina mukana OIA-verkostossa testaajina, kokeilijoina, tuotteiden ja palveluiden kehittäjinä ja tekijöinä. Sopimuskumppani: Oulun Ammattikorkeakoulu Oy, Oulun kaupunki,, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Technopolis Oyj, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Luonnonvarakeskus LUKE, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä OSEKK Strategisen yhteistyön tavoitteena on visio 2020: Kansainvälinen Oulu on Suomen nopeimmin kasvava kaupunkiseutu ja huippupaikka liiketoiminnan kasvulle ja uusille avauksille. Oulun innovaatioallianssin tavoitteet vuosina 2016-2020 ovat: Oulun vetovoimaisuutta lisäävä innovaatioekosysteemi, joka tehostaa korkeaan osaamiseen pohjautuvien yritysten syntymistä, kehittymistä ja kansainvälistymistä Arktisuuteen ja pohjoisuuteen liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen Sopijaosapuolten roolit Strateginen johtoryhmä: - Matti Pennanen (Oulun kaupunki, pj), Marko Lind (Technopolis Oyj), Hannu Leskinen (PPSHP), Arto Maaninen (VTT), Jouko Niinimäki (), Jouko Paaso (OAMK), Jarmo Paloniemi (Osekk), Mari Walls (Luke) - Asiantuntijajäsenet: Pauli Harju (Pohjois-Pohjanmaan liitto), Matti Sarén (/ o-joryn pj), Juha Ala-Mursula (BusinessOulu, Oulun kaupunki), Jari Tuovinen (Oulun kauppakamari), Aarne Kultalahti (sihteeri) Operatiivinen johtoryhmä: - Matti Sarén (, pj), Juha Ala-Mursula, BusinessOulu, Jouko Uusitalo,(Technopolis Oyj), Jussi Paakkari (VTT), Jyrki Laitinen (Oamk), Juha Korpelainen/ Pasi Parkkila (PPSHP), Jutta Kauppi (Luke, varalla Leena Paavilainen), Saija Niemelä -Pentti, Osekk/OSAO 5

Innovaatioita ekosysteemien kautta Innovaatiotoiminnan painopistealueita hahmotetaan tulevaisuudessa ekosysteemeinä, joiden kasvuun ja kehittymiseen sitoudutaan Ekosysteemisyydellä korostetaan yhteistyön, kumppanuuden ja verkostojen roolia toiminnassa Sitoudutaan yhteisellä asialla prosessiin, jossa tehdään porukalla korkeasta osaamisesta innovaatioita ja näistä edelleen sellaisia tuotteita ja palveluita, joita kasvuhakuiset yritykset osaavat myydä ja asiakkaat ympäri maailman haluavat ostaa 6

OIA ekosysteemit ja niiden ohjausryhmät 1. Vetovoimainen pohjoinen kaupunki - Matti Matinheikki Oulun kaupunki (PJ), verkostojohtaja Juha Isoherranen + Olli Rantala ja Maria Juurikka - Sari Kantola-Hirvonen (), Pasi Parkkila (PPSHP), Marja Sarajärvi (OAMK), Tuomo Tuikka (VTT), Marko Lind (Technopolis), Ollipekka Huotari (Osekk), Jari Tuovinen (Oulun kauppakamari), Toivo Muilu (Luke) 2. Teollisuus 2026 - Harri Haapasalo (PJ), Pekka Tervonen (verkostojohtaja) - Jouni Kääriäinen (Oamk), Veli-Matti Nopanen (AIC), Kari Ojala (SSAB), Erja Turunen (VTT), Jouko Uusitalo (Technopolis), Vesa Pirilä (Osekk/OSAO) Elina Virtanen (Luke). Asiantuntijajäsen: Olli Löytynoja (BusinessOulu) 3. Oulu Health - Hannu Leskinen PPSHP (PJ), Noora Jansson Business Oulu (verkostojohtaja) - Juha Korpelainen (Pohjois-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri) Pasi Parkkila (PPSHP), Juha Ala-Mursula (BusinessOulu, Oulun kaupunki), Kirsti Ylitalo-Katajisto (Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki), Sirkka-Liisa Olli (Hyvinvointipalvelut, Oulun kaupunki), Kyösti Oikarinen (Lääketieteellinen tiedekunta, ), Maritta Perälä-Heape (Centre for Health & Technology, ), Jouko Paaso (Oulun ammattikorkeakoulu), Leena Hakalahti (VTT), Antti Hietala (InvestM8 Ltd) Jouko Uusitalo (Technopolis) Teija Tolonen, (SAO, Kontinkankaan yksikkö, 1.8.2016 alkaen). Asiantuntijajäsen: Heidi Tikanmäki (BusinessOulu, Oulun kaupunki) 4. ICT ja Digitalisaatio - Harri Kopola VTT (PJ), Heikki Ailisto VTT (verkostojohtaja) - Sari Heinonen (OP), Tarja Valtanen (Nokia), Ville Salmi (Mediatek), Anssi Ylimaula (Kide Clinical Systems), Jukka Riekki (), Kari Makkola (ODC / Kauppakamari), Jari-Pekka Rontu (Oamk), Jouko Uusitalo (Technopolis), Pasi Parkkila (OYS), Timo Remes (Osekk), Jaakko Repola (Luke). Asiantuntijajäsen: Janne Mustonen (BusinessOulu) 5. Ketterä kaupallistaminen - Jouko Isokangas Oamk (PJ), Sami Niemelä Oamk (verkostojohtaja) - Pertti Huuskonen (Lunacon Oy), Marjo Kolehmainen (Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät), Veikko Seppänen (Oulun yliopisto), Petteri Alahuhta (VTT), Jouko Uusitalo (Technopolis), Antti Rovamo (Osekk/OSAO), Virpi Alenius (Luke). Asiantuntijajäsen: Jarmo Lauronen (BusinessOulu) 7

Oulun innovaatioallianssin sidosryhmät JULKINEN SEKTORI Oulun kaupunki Järjestöt, yhteisöt Muut aktiiviset tahot TUTKIMUSORGANISAATIOT Oulun ammattikorkeakoulu VTT LUKE SYKE OSEKK ASUKKAAT, TYÖNTEKIJÄT, OPISKELIJAT YRITYKSET Start upit Mikroyritykset Pienet yritykset Keskisuuret yritykset Veturiyritykset EKOSYSTEEMI FASILITOINTI Teollisuus 2026 OuluHealth Vetovoimainen pohjoinen kaupunki ICT ja digitalisaatio Ketterä kaupallistaminen 8

OIA-ekosysteemit toimivat limittäin ja yhteistyössä 9

Missio, visio, strategia 10

Teollisuus 2026 CEE toteuttajana Ekosysteemin kehittäjänä toimii CEE CEE on innovaatiokeskittymä, jonka tehtävänä on luoda ympäristö- ja energia-alan sekä cleantechin innovaatioista liiketoimintaa CEE:n kokoamien TKI-hankkeiden arvo on ollut kolmen vuoden aikana noin 8 miljoonaa euroa CEE:n toiminta on edesauttanut 8 spin-off-yrityksen syntymistä CEE:n sähköinen esite >> 11

Missio, visio, strategia Vuoteen 2020 Oulu sekä Teollisuus 2026 ekosysteemit ovat tunnustettu kansainvälinen tki- ja yritysosaaja valituilla Teollisuus 2026 -ekosysteemien osa-alueilla. Visio Kansainvälinen Oulu on Suomen nopeimmin kasvava kaupunkiseutu ja huippupaikka liiketoiminnan kasvulle ja uusille avauksille! Missio Metalli- ja konepajateollisuuden ja ekoinnovatiivisten ratkaisujen halutuin yhteistyökumppani vertaistensa joukossa! Strategia T2026 on metalli- ja konepajateollisuuden sekä ympäristö- ja energia-alaa yhdistävä osaamisekosysteemi, joka yhdistää nopeasti alan huippuosaamisen tki-hankkeisiin, yhteistyöekosysteemit ja rahoituskanavat Tavoitteena on olla parhaiden joukossa valituilla osa-alueilla kansainvälisessä kilpailussa 12

Strateginen innovaatioagenda 13

Strategiset painopisteet CEE:n nykyiset strategisen innovaatioagendan painopistealueet sisältyvät Teollisuus 2026 ekosysteemiin 14

Pohjois- Pohjanmaan nykyinen biotalous toimialojen liikevaihtona Lähde: POHJOIS-POHJANMAAN BIOTALOUDEN KEHITTÄMISSTRATEGIA 2015-2020 Kohti kestävää taloutta (16.10.15) 15

Cleantech ja Pohjois-Suomi Lähde: 10 mrd cleantech investoinnit tuovat uutta businesta pohjoiseen, Solved, CEE 22.10.2015 16

Metalli Pohjois- Pohjanmaalla Oulun-, Raahen-, Ylivieskan ja Nivala- Haapajärven seutukuntien alueella on noin 380 metallialan pk-yritystä, jotka tuottavat lähes miljardin euron liikevaihdon vuosittain Tärkeä ajuri teollisuuden kasvulle tulee olemaan Pohjois-Suomessa toteutettavat suuret investoinnit sekä kansainvälinen kilpailukyky - Ydinvoimalan rakentaminen, kaivosala ja sen kasvuinvestoinnit sekä uusiutuvan energian tuotannon investoinnit; tuulivoimapuistot ja biopohjaisen polttoaineen tuotanto 17

Osaamisen kyvykkyys ja liiketoimintapotentiaali Globaalit markkinat ICT ja digitalisaatio Ketterä kaupallistaminen Kansainvälinen Oulu 18

Strateginen keihäänkärki ICT ja digitalisaatio resurssitehokkaassa kiertotaloudessa Bisneksestä vihreää, vihreästä bisnestä 19

Johtaminen 20

T2026 yhteinen strateginen tahtotila ja vuoropuhelu Innovaatiojohtaminen Vastuu: Pekka Tervonen, OY Työkalut: OIA:n strateginen ja operatiivinen johtoryhmä, T2026-ohjausryhmä, tutkimus- ja muut avoimet innovaatioyhteisöt Strateginen keihäänkärki ICT JA DIGITALISAATIO Korkean arvolisän biotaloustuotteet KAUPALLISTAMI NEN ICT ja digitalisaatio resurssitehokkaassa kiertotaloudessa VETOVOIMAINEN POHJOINEN KAUPUNKI OULU HEALTH Ekosysteemi fasilitointi Työkalut: Tutkimus- ja muut innovaatioyhteisöt Resurssit ja operointi: OIA-strategiset sopimuskumppanit

Johtaminen OIA:n johtamis- ja toimintamallia uudistetaan perustumaan valittuihin teemapohjaisiin ekosysteemeihin ja kumppanuuspohjaisiin toimintamalleihin, joissa on selkeästi määritetyt roolit, vastuut ja oikeudet OIA:n johtamismalli sisältää seuraavat toimijat: OIA:n strateginen johtoryhmä, operatiivinen johtoryhmä ja ekosysteemit OIA:n strateginen johtoryhmä - Kokoonpano: OIA sopimuspartnerit, 1-2 liiketoiminnan asiantuntijaa valituilta sisältöalueilla ja käsiteltävien asioiden mukaan asiantuntijoita. Ohjaa koko OIA:n toimintaa ja päättää OIA:n strategisista tavoitteista, toimintamallista, perusrahoituksesta sekä toiminnallisten ekosysteemien painopisteistä OIA:n operatiivinen johtoryhmä - Kokoonpano: Strategisen johtoryhmän nimittämät OIAsopimuskumppaneiden jäsenet, joista yksi toimii puheenjohtajana, asiantuntijajäseninä ekosysteemien verkostojohtajat, käsiteltävien asioiden asiantuntijoita. Vastaa koko OIA:n toiminnan ohjauksesta ja tukemisesta Ekosysteemit - Ovat OIA:n toiminnallinen sydän. Jokaisella ekosysteemillä on ohjausryhmä ja verkostojohtaja 22

Toimintamalli 23

Teollisuus 2026:n tavoitteena on luoda innovaatioita Tutkimuksen tekevät yliopistolla tiedekunnat ja muut tutkimuslaitokset sekä Oulun innovaatioallianssin tutkimuspartnerit Olemassa olevan osaamisen ja tutkimuksen kohdistaminen tehokkaammin konkreettisiin tarpeisiin Teollisuus 2026 ekosysteemin tehtävä on luoda innovaatioista liiketoimintaa tuomalla yhteen yritykset, tutkimuspartnerit ja rahoittajat Haasteet: tutkimuksen tehostaminen pksektorilla, yhteishankkeiden kehittäminen, yritysten klusteroimista, EU haun kohdentamista, ja uusien tarpeiden tunnistamista 24

TellUsToo - Innovaatiorooli Yritykset OY Perustutkimus OY VTT Soveltava tutkimus OAMK SYKE Tutkimuslaitokset: SRA (strateginen tutkimusagenda) KAUPALLISTAMINEN X Mahdollinen innovaatio Idea Yritykset Kriittinen tarkastelu Teollisuus 2026- ekosysteemi SIA (strateginen innovaatioagenda)

Innovaatioprosessi 26

Teollisuus 2026 Co-Creation 27

Yhteistyön koordinointi eri toimijoiden kesken Uusi osaaminen ja liiketoiminta YRITYKSET, JÄRJESTÖT, YHTEISÖT, KUNTALAISET, OPISKELIJAT JA MUUT AKTIIVISET TAHOT Muut OIA ekosysteemit TEOLLISUUS 2026 YHTEISTYÖEKOSYSTEEMI Strateginen innovaatioagenda (SRI) OY LUKE OAMK VTT SYKE OULU OSEKK Technopolis Strategiset sopimuskumppanit ja avoin innovaatioekosysteemi 28

Tutkimuksella innovaatiotoimintaan vaikuttaminen Lähde: Connecting Universities to Regional Growth: A Practical Guide 2011 European Union 29

Yritysten promotointi, liiketoiminnan kehittäminen ja kasvu Lähde: Connecting Universities to Regional Growth: A Practical Guide 2011 European Union 30

Tutkimus- ja muut innovaatioyhteisöt Korkean arvonlisän biotaloustuotteet Integrointi case by case tutkimusyhteisöön: BRC-Ouluun Bioeconomy Research Community (Uudet epäorgaaniset materiaalit ja kiertotalous; Biotalous biomateriaalit ja - kemikaalit Mukana tällöin edustus Suunnittelu ja tuotteistaminen tutkimusyhteisöstä Edustus CEE & T2026 Yritys, Oulun energia Yritys, Oulun vesi Yritys, Oulun jätehuolto Yritys, Stora Enso Yritys, SSAB Yritys, Outokumpu Hankeaihiot ja toimintamallit Yritys, Macon Yritys, NISCluster Yhdistys, AIC Tutkimus- ja innovaatioyhteisöt Muut innovaatioyhteisöt Matchmaking Muut yritykset/yhteisöt VTT Oamk SYKE LUKE Osekk 31 BusinessOulu

Tutkimus- ja muut innovaatioyhteisöt Energian ja ympäristön resurssitehokkuus Integrointi case by case tutkimusyhteisöihin: Ympäristö, kestävä tuotanto ja cleantech-innovaatiot; Automaatiot; prosessi-, kone- ja rakennusalan automaatio Mukana tällöin edustus Suunnittelu ja tuotteistaminen tutkimusyhteisöstä Edustus CEE & T2026 Yritys, Oulun energia Yritys, Oulun vesi Yritys, Oulun jätehuolto Yritys, Stora Enso Yritys, SSAB Yritys, Outokumpu Hankeaihiot ja toimintamallit Yritys, OWA Yritys, Solved Yhdistys, AIC Tutkimus- ja innovaatioyhteisöt Muut innovaatioyhteisöt Matchmaking Muut yritykset/yhteisöt VTT Oamk SYKE LUKE BusinessOulu

Tutkimus- ja muut innovaatioyhteisöt Alueellisesti vahva metalli- ja konepajateollisuuden arvoketju Tutkimus- ja innovaatioyhteisöt Hankeaihiot ja toimintamallit Muut innovaatioyhteisöt Matchmaking Integrointi case by case tutkimusyhteisöön: Teräksen valmistus ja käyttö & Automaatio; prosessi-, kone- ja rakennusalan automaatio Mukana tällöin edustus Suunnittelu ja tuotteistaminen tutkimusyhteisöstä Edustus MKI & T2026 Yritys, SSAB Yritys, Outokumpu Yritys, Sapotech Yritys, Luxmet Yhdistys, AIC Muut yritykset/yhteisöt VTT Oamk Osekk BusinessOulu FIMECC 33

Ohjelmapohjainen ekosysteemimalli 34

Resursointi 35

Henkilöresurssit ja omarahoitus 36

Henkilöresurssit OIA strateginen johtoryhmä OIA operatiivinen johtoryhmä TKI-edustukset Pekka Tervonen Erja Turunen VTT Heli Helaakoski VTT Raimo Ihme SYKE Elina Virtanen LUKE Jouni Kääriäinen OAMK Vesa Pirilä OSEKK T2026-ohjausryhmä PJ Harri Haapasalo Yritysedustukset ja julkinen sektori Kari Ojala -- SSAB Hannu Hautala Outokumpu Jari Kärkkäinen Stora Enso Juhani Järvelä Oulun Energia Jouni Lähdemäki Oulun Vesi Markku Illikainen Oulun jätehuolto Jouko Uusitalo Technopolis Veli-Matti Nopanen AIC Olli Löytynoja -- BusinessOulu Innovaatiojohtaminen VJ Pekka Tervonen Resurssi: CEE - Centre for Environment and Energy Käytännössä ekosysteemeissä tehty työ on hankkeistettua toimintaa (tai yritysten ja toimijoiden normaalia työtä) Korkean lisäarvon biotaloustuotteet Juha Roininen, OY Heidi Tikanmäki, BO Vahva metalli- ja konepajateollisuuden arvoketju Pekka Peltomäki, OY Janne Lämsä, BO Energian ja ympäristön resurssitehokkuus Janne Anttila, OY Pasi Keinänen, BO ICT & digitalisaatio Heikki Ailisto ja Ketterä kaupallistaminen Sami Niemelä 37 37 Innovaatiopalvelut Janne Anttila, CEE ja Pirjo Koskenniemi, BO

Tavoitteet ja tulosmittarit 38

Tavoitteet ja tulosmittarit 2016-2020 Tavoitteet Yhteisen sopimuskumppaneiden tkihankesalkun inkubointi, priorisointi, fasilitointi ja kasvattaminen vision ja strategian pohjalta Innovaatioprosessin ja viitekehyksen kehittäminen parhaiden toimintamallien kautta Ekosysteemien priorisointi, tehokkuus ja toiminnan vakiinnuttaminen Tulosmittarit Yhteinen strateginen tki-hankesalkku hankkeet: kpl, keur, työpaikat, liikevaihto yritykset: kpl, liikevaihto, työpaikat, kasvu, kansainvälistyminen Toimintamallin tehokkuus sisäiset läpimenomittarit Asiakastyytyväisyys Strategisesti merkittävät kansalliset ja kansainväliset tki-ekosysteemit Infrastruktuurien ajanmukaisuus ja käyttöaste Innovaatioekosysteemin tuloksellisuus kts. tki-hankesalkku uusien yritysten lukumäärä BM valittujen toimialojen kehitys *Fasilitointi ja operointi sopimuskumppaneiden kautta Viestinnän priorisointi ja aktiivisuus hyödyntämällä CEE:n toimintamallia ja sopimuskumppaneiden viestintää Aktiivisuus valituissa kanavissa ja kohderyhmissä - viestintäsuunnitelma 39

Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi Teollisuus 2026 -ekosysteemi on metalli- ja konepajateollisuuden sekä ympäristö- ja energia-alaa yhdistävä osaamisekosysteemi, joka yhdistää nopeasti alan huippuosaamisen tki-hankkeisiin, yhteistyöekosysteemit ja rahoituskanavat Tavoite Keinot Verkostojohtaja, CEE, sopimuskumppanit Teollisuus 2026 -ekosysteemi vuoteen 2020 Oulu sekä Teollisuus 2026 ekosysteemit ovat tunnustettu tki- ja yritysosaaja valituilla Teollisuus 2026 -ekosysteemien osaalueilla Verkostojohtaminen ekosysteemin toiminnan johtaminen, valmistelu, seuranta ja tuki systemaattisesti (OIA:n strateginen ja operatiivinen johtoryhmä, ohjausryhmä, tutkimus- ja muut innovaatioyhteisöt, yhteiset tehokkaat toimintamallit ja käytänteet, roolit ja vastuut, resurssointi, mittarointi) tki-johtaminen (laaja-alaiset, monitieteiset, tki-kärkien ja -ekosysteemien tunnistaminen, iterointi, priorisointi ja inkubointi vuoropuhelussa elinkeinoelämän kanssa, tutkimusyhteisöt ja muut avoimet innovaatioyhteisöt, matchmaking, hankkeistaminen ja koordinointi, yhteisen tki-hankeportfolion hallinta, innovaatiopolitiikan linjauksiin vaikuttaminen) Innovaatiorevoluutio innovaatiokulttuurin tason nostaminen (tutkimuksesta syntyy uusia innovaatioita ja liiketoimintaa, innovaatioturbiini, innovaatioiden käyttöönoton edistäminen, World-Class niche-ekosysteemit, kaupallistamisen huomioiminen osana tki-toimintaa, palveluvalikoima) Yritysten kasvu (digitaaliset innovaatio- ja palvelualustat, pilotit ja testaukset, yritysten verkostoituminen, tuotteistaminen ja kaupallistaminen, pääomarahoitus, Invest In, yhteistyö OIA-ekosysteemien kanssa) Viestintä ekosysteemin toimijat viestivät aktiivisesti ja tavoitteita edistävästi (yritysten ja muiden toimijoiden promoaminen, innovaatiokilpailut, kv-innovaatioverkostojen rakentaminen, hyödyntäminen ja edistäminen yrityksille, kv-tapaamisten ja tapahtumien järjestäminen, kv-tilaisuuksiin osallistuminen, nettisivut ja SOME-viestintä, lehtijutut) Pekka Tervonen, Janne Anttila (OY) Valituilla aliekosysteemin osa-alueilla tunnustettu kansainvälinen tki- ja yritysosaaja: 40 Korkean arvolisän biotaloustuotteet kts. edellinen kohta johtamisesta, tutkimusyhteisöt ja muut avoimet innovaatioyhteisöt Pekka Tervonen, Juha Roininen (OY) Vahva metalli- ja konepajateollisuuden arvoketju kts. edellinen kohta johtamisesta, tutkimusyhteisöt ja muut avoimet innovaatioyhteisöt Pekka Tervonen, Pekka Peltomäki (OY), Janne Lämsä (BO) +? Energian ja ympäristön resurssitehokkuus kts. edellinen kohta johtamisesta, tutkimusyhteisöt ja muut avoimet innovaatioyhteisöt Pekka Tervonen, Janne Anttila, (OY) +?

Vipuvarret alkuun Teollisuus 2026 ekosysteemin toimintamalli pohjautuu hankkeisiin ja ohjelmiin Yhteinen nimittäjä hankkeilla on valittujen osa-aluiden kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen edistäminen koko arvoketjussa kytkeytyen ekosysteemin missioon, visioon 41

Vipuvarret alkuun Pohjois-Pohjanmaan biotalouden liikevaihto: 3,7 mrd Cleantech investoinnit Pohjois-Suomessa: 9 mrd Oulun alueen cleantech pk-yritysten liikevaihdon kasvu yli 20 % vuodessa Oulun seudulla 380 metallialan pk-yritystä, joiden liikevaihto lähes 1 mrd Energian ja ympäristön resurssitehokkuus LifeCity FISS - Finnish SymbiosisSystem Arctic Blue Growth Ecosystem Korkean arvolisän biotaloustuotteet Water-M Kohti kestävää taloutta Hyöbi SILMA Metallin ja metallituotteiden osuus Suomen viennistä 15 % Vahva metalli- ja konepajateollisuuden arvoketju SME-MET IMCEE FIMECC Metalli- ja konepajateollisuuden innovaatiokeskus Meripohjolan uudistuva metalli- ja konepajateollisuus 42

Jatkotoimenpiteet 2016 43

Toimenpiteet 2016 Futis- ja jäkistermeillä ilmaistuna ei olla seisovilla jaloilla vaan syöttö liikkeeseen olemassa olevien rakenteiden entistä innovatiivisempi inkubaatio T2026 ekosysteemikoheesio kumppaneiden odotukset, tarpeet ja panostusvalmiudet & tunnistettujen kehittämisalueiden liiketoimintapotentiaalin arviointi Nosto: digitaaliset innovaatioalustat e.g. Research Infrastructure Gateway for Oulu Nosto: FISS Finnish Industrial Symbosius System Nosto: ABGE Arctic Blue Growth Ecosystem Nosto: BK & innovaatioturbiini avoin innovaatioalusta 44

Viestintä 45

Vuosikello 2016 TeollisuusSummit 05. - 06.10.2016 EUROSIM 2016 12. - 16.9.2016 Global Forum 2016, 20.9.2016 LOKA SYYS MARRAS JOULU TAMMI Teollisuus 2026 vuosikello 2016 Arctic Frontiers 24. 29.1.2016 Fulbright Arctic Symposium 8.- 12.2.2016 MAALIS HUHTI Polar Bear Pitching 10. 11.2.2016 MegaMatchmaking 3.3.2016 Automaation tulevaisuus 17.2.2016 The 15th Iran International Environment Exhibition, Tehran Oulun Energian innovaatiosprintti 18-22.4.2016 Uutiskirje FISS Kiertotaloustyöpaja 15.3.2016 Energy & Buildings 18.3.2016 Pohjoinen Teollisuus 25.-26.5.2016 Uutiskirje Northern Glow, Oulu, 25.8. Demola DemoDate & Innovation Tavoitteena Eurostars -rahoitusinstrumentti TOUKO WorldCup 4.5.2016 26.5.2016 1st Business and Kiertotalouden IdeaSprint Circular Materials Economics Conference, 20.5.2016 Conference, Gothenburg Zagreb, Croatia 11-12.5.2016 Sangen Innovaatioforum Wienin yliopisto 26.5.2016 Budapestin yliopisto InnoDay 11.5.2016 46 Midnight pitch fest 11. 12.6.2016 TEKES Cleantech -seminaari, Oulu 15.6.2016 Uutiskirje Kasvupolku -finaali, Oulu 16.6.2016

Viestintä Teollisuus 2026 ekosysteemin kehittäjänä toimii CEE, jonka nykyiset strategisen innovaatioagendan painopistealueet sisältyvät Teollisuus 2026 ekosysteemissä: Alueellisesti vahva metalli- ja konepajateollisuuden arvoketju, Korkean arvolisän biotaloustuotteet, Energian ja ympäristön resurssitehokkuus. Teollisuus 2026 ekosysteemin viestintä integroidaan osaksi CEE-viestintää 47

Ydinviesti Teollisuus 2026 ekosysteemin missiossa Kansainvälinen Oulu on Suomen nopeimmin kasvava kaupunkiseutu ja huippupaikka liiketoiminnan kasvulle ja uusille avauksille. Teollisuus 2026 ekosysteemin visiona on olla metalli- ja konepajateollisuuden sekä ekoinnovatiivisten ratkaisujen halutuin yhteistyökumppani vertaistensa joukossa. Vuoteen 2020 Oulu ja Teollisuus 2026 - ekosysteemi on kansainvälisesti tunnustettu tki- ja yritysosaaja valituilla metalli- ja konepajateollisuuden sekä vihreän talouden osa-alueilla. 48

Viestinnän nykytila CEE:n toiminta käynnistetty 2012 tammikuussa, jonka jälkeen toimintatavat ja käytännöt muodostettu. Aktiivinen viestintä sisältää ajantasaiset verkkosivut, SOME-viestinnän, säännöllisesti ilmestyvät uutiskirjeet, ad-hoc-uutiset ja aktiivisen esillä olemisen erilaisissa tilaisuuksissa Kohderyhmät: Paikalliset kohderyhmät - Yritysverkostot ja potentiaaliset mukaan liittyvät - Asiantuntijaverkostot - Muut viestinviejät päättäjät, virkamiehet, tutkijat Valtakunnalliset kohderyhmät - Potentiaaliset yhteistyökumppanit ja ekosysteemit yritykset ja tutkimustahot - Päättäjät ja virkamiehet - Rahoittajat Kansainväliset kohderyhmät - Potentiaaliset yhteistyökumppanit ja ekosysteemit yritykset ja tutkimustahot 49

Viestintä 2016-2020 Verkkosivujen aktiivisuus SOME-viestinnän aktiivisuus Uutiskirjeet 2 kk välein ja ad-hoc-uutiset Erilaiset tilaisuudet mm vierailut, konferenssit & messut puhemiehinä ekosysteemin toimijat Paikallinen mediaviestintä esim. Kaleva 1x/vuosi Kansallinen mediaviestintä esim. Kauppalehden Cleantech-julkaisu 1x/vuosi Kansainvälinen mediaviestintä konferenssijulkaisut, tiedejulkaisut Viestinnässä hyödynnetään sopimuskumppaneiden yhteismarkkinointia 50

Miten rakennetaan menestyvä joukkue? 51

Toimintaa vahvistavat toimenpiteet Avoin innovaatioekosysteemi Halu ja tahto osapuolten sitoutuminen Innovaatiorevoluutio ja innovaatiokulttuurin kypsyystason nostaminen Resurssointi Korkeat tavoitteet World-Class & ekosysteemikoheesio sisäiset ja ulkoiset mittarit Roolit ja vastuut, tehokkaat toimintatavat ja käytänteet Yhteinen strateginen tki-hankesalkku Kaupallistamisen huomioiminen osana tkitoimintaa Keskity tähän päivään ja huomiseen eilinen meni jo! Rakenna vahva perusta sitoutuminen ja yhteinen tavoite! Ole valmis muutoksiin tee asioita eri tavalla! 52

Johtamisen ja koordinoinnin paikka 53

Yhteystiedot 54

Connaissance a Faire Solmimisen arvoinen tuttavuus T2026 & CEE Centre for Environment and Energy Pekka Tervonen, D.Sc. (Tech.), emba Johtaja PL 8300, 90014 Puh. +358 40 673 9519 pekka.tervonen@oulu.fi http://industry2026.fi http://cee.fi