Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry TOIMINTA- ja TALOUSSUUNNITELMA 2016 Esitys Allianssin syyskokoukselle 17.11.2015
Yhteisenä tavoitteena nuorten hyvinvoinnin edistäminen Vuonna 2016 nuorisoala on monen muutoksen keskellä. Nuorisolakia uudistetaan ja jos lakiesitys etenee suunnitellusti, se tulee vuoden aikana käyttöön ohjaamaan nuorisoalan työtä. Rahapeliyhtiöiden yhdistäminen ja osana tätä prosessia tehtävä tuotonjakolaki vaikuttavat nuorisotyön rahoitukseen ja avustuskäytäntöihin. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi on vaikuttanut näihin molempiin prosesseihin alusta asti nuorisoalan toimintaedellytyksen turvaamiseksi. Menossa on myös monia muita yhteiskunnallisia muutoksia, jotka vaikuttavat nuoriin ja nuorisotoimialaan. Allianssin kaiken toiminnan tavoitteena on nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen. Allianssin strategiaa arvioitiin vuoden 2015 aikana, ja samalla tunnistettiin päivittämisen tarpeita. Toimintaympäristön muutokset ja nuoriin vaikuttavat yhteiskunnalliset prosessit huomioidaan strategian päivityksessä. Strategian päivittäminen ja sen yhteydessä käydyt keskustelut auttavat Allianssia tekemään työnsä entistä paremmin. Haluamme jatkossakin olla vahva vaikuttaja, sektorirajat ylittävä toimialan yhdistäjä, laadukkaiden palveluiden tuottaja ja toimialan kehittäjä. Allianssin päivitetty strategia hyväksytään vuoden 2016 aikana. Vuosi 2016 on vaaliton vuosi. Tämä vapauttaa aikaa niin Allianssin toiminnan kuin koko toimialankin kehittämiseen ja uudenlaisten toimintatapojen kokeiluihin. Haluamme kohdata jäsenjärjestöjämme, kuulla teidän viestejänne ja tehdä yhdessä. Haluamme tehdä vahvemmin, kirkkaammilla viesteillä ja vaikuttavammin. Haluamme myös tarttua ajankohtaisiin teemoihin ja reagoida nopeasti. Hyvää suunnittelua unohtamatta. Allianssin toimintasuunnitelmassa on vuodelle 2016 kolme painopistealuetta: Haluamme ensinnäkin tukea ja edistää elinvoimaista järjestötoimintaa ja toiseksi vahvistaa yhdenvertaisutta nuorten hyvinvoinnin perustana. Kolmas painopiste on kehittyvä ja kokeileva Allianssi. Painopistealueet näkyvät kaikessa Allianssin toiminnassa ja järjestön eri rooleissa. Allianssi jatkaa vahvaa edunvalvontatyötä nuorten hyvinvoinnin ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Allianssi kokoaa nuorten ja nuorisotoimialan äänen edunvalvonnan ja vaikuttamistyön sisällöiksi tekemällä tiiviisti yhteistyötä jäsenjärjestöjensä, kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen sekä kunnallisen ja seurakuntien nuorisotyön kanssa. Allianssi-risteily kokoaa nuorisoalan huhtikuussa vuoden suurimpaan ammattilaistapahtumaan. Allianssi koulutukset tukevat jäsenjärjestöjen ammatillista osaamista ja toiminnan kehittämistä. Allianssin palvelut ja hankkeet tukevat ja kehittävät niin jäsenjärjestöjen kuin koko nuorisotoimialan työtä. Vuoden 2016 toimintasuunnitelma on jäsennetty Allianssin strategisten roolien mukaisesti. Se on tiivis kuvaus Allianssin monipuolisesta ja laajasta toiminnasta. Lisäksi Allianssin kaikista toiminnoista on tehty työsuunnitelmat, jotka ohjaavat Allianssin toimiston arkityötä. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen on Allianssin ja sen jäsenjärjestöjen yhteinen tavoite, johon tarvitaan meidän kaikkien työtä ja toimia. Yhdessä voimme tehdä paljon! Eero Rämö puheenjohtaja 2 Olli Joensuu pääsihteeri
SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Painopistealueet: o Elinvoimainen järjestötoiminta o Yhdenvertaisuus nuorten hyvinvoinnin perustana o Kehittyvä ja kokeileva Allianssi 3. Allianssi valvoo etuja ja vaikuttaa 4. Allianssi viestii ja yhdistää 5. Allianssi palvelee ja kehittää 6. Allianssi toimijana 7. Talousarvioesitys 8. Pähkinänkuoressa Seinäjoen Nuorisotyöpäivien avajaisissa esiintyi Etelä-Pohjanmaan Opiston tuottama Grease-musikaali. Kuvat: Anna Autio. 3
2. ALLIANSSIN PAINOPISTEALUEET 2016 Allianssin toiminnassa on vuodelle 2016 kolme painopistealuetta: 1) Elinvoimainen järjestötoiminta, 2) Yhdenvertaisuus nuorten hyvinvoinnin perustana ja 3) Kehittyvä ja kokeileva Allianssi. Painopistealueet näkyvät kaikessa Allianssin toiminnassa ja järjestön eri rooleissa. Nuorisotyö-lehti täyttää 70 vuotta ja Allianssin vanhimman toiminnon juhlavuosi huomioidaan eri tavoin. Elinvoimainen järjestötoiminta Allianssi on kaikissa strategiansa mukaisissa rooleissaan järjestöjen järjestö. Yhtenä toiminnan painopisteenä vuonna 2016 on järjestöjen elinvoimaisuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Järjestötoiminnan haasteita ovat tällä hetkellä järjestöjen toimintaedellytykset ja rahoitus, järjestöjen toimintaa koskeva sääntely, hallinnon vaatimat resurssit sekä rahapeliyhtiöiden mahdollisen fuusion vaikutukset järjestöihin ja niiden rahoitukseen. Allianssi vaikuttaa näitä teemoja koskeviin prosesseihin ja tuo esille nuoriso- ja kasvatusjärjestöjen viestit. Allianssin uudistuvat jäsenjärjestöpalvelut tukevat osaltaan järjestöjen toimintaa ja elinvoimaisuutta. - Allianssin ja sen jäsenjärjestöjen viestit huomioidaan uuden rahapeliyhtiön ja tuotonjakolain ja -mallin valmistelussa. Järjestöjen toimintaedellytykset ja rahoitus eivät heikkene rahapeliyhtiöiden fuusion seurauksena. Uusi tuotonjakomalli kunnioittaa järjestöjen autonomiaa ja vähentää nykyistä byrokratiaa. - Järjestöjen hallinnon keventämisestä ja sääntelyn purkamisesta keskustellaan ja niiden purkaminen alkaa. - Järjestöjen ja säätiöiden verokohtelu selkiytetään ja yleishyödyllinen toiminta säilyy verovapaana. - Yhdistysten hyvä hallintotapa -suositus otetaan käyttöön järjestökentällä. - Allianssin palvelut tukevat jäsenjärjestöjen toimintaa ja sen kehittämistä. - Allianssi vaikuttaa poliittisiin päättäjiin ja toimii aktiivisesti rahapeliyhtiöiden fuusiota valmistelevassa työryhmässä. Allianssi toimii vahvasti Veikkauksen edunvälittäjäverkostossa ja pitää yhteyttä myös muiden rahapelien edunsaajien kanssa suomalaisen rahapelijärjestelmän toimintaedellytysten, vastuullisuuden sekä järjestöjen toimintaedellytysten ja rahoituksen turvaamiseksi. Allianssin pääsihteeri on asiaan liittyvän lainsäädäntöhankkeen työryhmän jäsen ja Veikkauksen edunvälittäjäverkoston puheenjohtaja. - Allianssi toimii aktiivisesti Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE:ssa edistäen kansalaisyhteiskunnan ja järjestötoiminnan edellytyksiä. - Allianssi tiedottaa loppuvuodesta 2015 julkaistusta Yhdistysten hyvä hallintotapa -suosituksesta ja järjestää siihen liittyvää koulutusta. - Allianssi osallistuu yhdistyslain muutostarpeiden kartoittamiseen ja mahdolliseen yhdistyslain päivittämiseen. - Allianssi järjestää järjestötapaamisen, joka käsittelee yhdistysten hallinnon keventämistä sekä yhdistystoimintaan liittyvän sääntelyn purkamista. Tapaamisessa esille tulevien hallinnon keventämiseen ja säätelyn purkamiseen liittyvien asioiden ratkaisemiseksi laaditaan vaikuttamissuunnitelma. - Allianssin palveluita kehitetään ja uudistetaan Vetovoima-hankkeen kokemusten ja järjestöjen tarpeiden pohjalta. 4
Yhdenvertaisuus nuorten hyvinvoinnin perustana Allianssin missio on edistää nuorten hyvinvointia. Allianssin arvoissa yhdenvertaisuus määritellään yhtäläisiksi mahdollisuuksiksi hyvään elämään. Allianssi edistää nuorten oikeuksien toteutumista ja vaikuttaa siihen, että nuoret ovat aidosti ja laajasti yhdenvertaisia yhteiskunnassa, niin keskenään kuin suhteessa muihin. Allianssin strategiseksi tavoitteeksi on määritelty yhdenvertaisuuden edistäminen ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla nuorilla, myös vähemmistöihin kuuluvilla, tulee olla yhdenvertaiset mahdollisuudet työhön, koulutukseen, toimeentuloon ja vapaa-aikaan. Ongelmat eivät saa kasautua niille nuorille, joilla on ongelmia ennestään. Eriarvoisuutta ja nuorten hyvinvointieroja vähennetään. - Nuorten yhdenvertaisuus näkyy yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nuorten yhdenvertaisuus nähdään laajasti sekä nuorten keskinäisenä että sukupolvien välisenä ja alueellisena yhdenvertaisuutena. - Uusi nuorisolaki tukee nuorten yhdenvertaisuutta ja se toimeenpannaan kunnissa ja järjestöissä. Nuorisolain ja ohjaamoiden palvelut on saatavilla yhdenvertaisesti ja niiden laatuun kiinnitetään huomiota. - Nuorisotoimijat arvioivat uudelleen yhdenvertaisuuden toteutumista omissa organisaatioissaan ja toiminnassaan uuden yhdenvertaisuuslain mukaisesti. - Nuorisoalan toimijoiden tieto ja osaaminen yhdenvertaisuuden huomioimisessa ja toteuttamisessa paranee yhdenvertaisuussuunnittelun myötä. Suunnittelu mahdollistaa yhdenvertaisemman nuorisotyön ja -toiminnan toteuttamisen. - Nuorisojärjestöillä on keinoja ja tietoa tukea nuorten turvapaikanhakijoiden kotouttamista. Järjestöyhteistyö ja hyvät toimintamallit ovat levinneet valtakunnallisesti. - Allianssi toimii aktiivisena keskustelijana ja keskustelun herättäjänä jokaisen nuoren yhdenvertaisesta mahdollisuudesta työhön, koulutukseen, toimeentuloon ja vapaa-aikaan. Keskustelun avauksia tehdään sosiaalisessa mediassa, kampanjoimalla ja järjestämällä aihetta käsitteleviä tilaisuuksia. - Allianssi toimii uuden nuorisolain jalkauttamiseksi ja seuraa sen toteutumista. Nuorisolakia käsitellään muun muassa Allianssi-risteilyllä. - Allianssi kouluttaa ja konsultoi yhdenvertaissuunnittelusta yhdenvertaisuuslain jalkauttamiseksi ja seuraa lain toteutumista jäsenjärjestöissään ja kunnallisessa nuorisotyössä. Allianssi seuraa yhdenvertaisuuslain ikäsyrjintää koskevien kohtien toimeenpanoa ja nostaa esiin nuoriin liittyviä syrjintätapauksia eri elämänalueilla. - Allianssi tuo esille kaikille avoimen nuorisotyön ja -toiminnan vaikuttavuutta ja arvoa sekä palveluiden yhdenvertaisuuden saamista kunnallisten palveluiden karsimista koskevassa keskustelussa. - Allianssi kokoaa työryhmän tarkastelemaan strategisesti nuorisoalan painopistealueita liittyen yhdenvertaisuuteen, sen suunnitteluun ja toteutumiseen nuorisoalalla. - Allianssi toteuttaa yhteistyössä Syrjinnästä vapaa alue -verkoston kanssa Syrjinnästä vapaa alue -kampanjan, joka huipentuu lokakuussa vietettävään nuorisotyön viikkoon. - Nuorten keskinäinen, alueellinen ja sukupolvien välinen yhdenvertaisuus näkyvät läpileikkaavasti Allianssiristeilyn ohjelmassa. Allianssi tuottaa tietoa nuorista ja nuorten yhdenvertaisuudesta osana Nuorista Suomessa -tilastokoostetta. Teemasta keskustellaan Nuorisotyön tulevaisuusfoorumissa. - Allianssi seuraa yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa nuorten turvapaikanhakijoiden koulutuksen, kieliopetuksen ja työelämäorientaation kysymyksiä. Kotouttamisessa Allianssi keskittyy etenkin vapaaehtoistyön ja järjestöjen rooliin ja levittää näistä hyviä toimintamalleja. 5
Kehittyvä ja kokeileva Allianssi Allianssin strategian väliarvio ja siinä nousseet päivitystarpeet ovat vuonna 2016 Allianssin toiminnan kehittämisen keskiössä. Strategian väliarvio ja päivittäminen toteutetaan dialogisen strategiatyön hengessä huomioiden Allianssin keskeiset toimijat, kuten jäsenjärjestöt, luottamushenkilöryhmät, henkilöstö ja sidosryhmät. Päivitetty strategia hyväksytään vuoden aikana ja toimintaa suunnataan tehtyjen valintojen ja linjausten mukaisesti. Kokeileminen näkyy vahvasti kehittämistyössä. Kokeilemalla päästään nopeasti ideatasolta eteenpäin toimivaksi todistettuihin toimintatapoihin. Peruskorjattuun Allianssi-taloon palaa syksyllä 2016 järjestö, jossa on uudistettu toimintatapoja, jäsenjärjestöpalveluita ja opittu kokeilemaan ennakkoluulottomasti. Uusi Allianssi-talo tarjoaa toimialalle entistä parempia palveluita. - Strategian väliarvio ja strategian päivitys ohjaavat ja kehittävät Allianssin toimintaa vastaamaan entistä paremmin yhteiskunnallisen tilanteeseen, toimintaympäristön muutoksiin ja jäsenjärjestöjen toiveisiin ja tarpeisiin. - Allianssin henkilökunta toimii sisäisen brändilupauksen mukaisesti. - Kokeileminen ja kokeilemalla kehittäminen on vahvistunut yhdeksi Allianssin tavaksi toimia. Kokeiluista syntyy hyviä käytäntöjä. - Allianssi-talon peruskorjaus valmistuu syksyllä 2016. Allianssi palvelee uudistetussa Allianssi-talossa jäseniään ja koko nuorisotoimialaa entistä paremmin. 6 - Allianssin strategia päivitetään vuonna 2015 tehdyn väliarvioin pohjalta. Allianssin päivitetty strategia hyväksytään vuosikokouksessa. Allianssin toiminta suuntautuu tehtyjen strategisten valintojen ja tavoitteiden suuntaisesti. Allianssin viestinnässä painottuu strategiaviestintä. - Allianssin toimisto työskentelee vastaten vuonna 2015 antamaansa sisäiseen brändilupaukseen ja siihen kirjattujen tavoitteiden mukaisesti. - Kokeilemalla ja kokemalla kehittäminen -hanke näkyy vuoden 2016 toiminnassa sekä Allianssin sisällä että laajemmin jäsenjärjestöjen ja toimialan kanssa tehtävässä yhteistyössä. - Allianssin palveluiden kehittämistyössä hyödynnetään kokeilukulttuuria. - Allianssi-talon toimintoja ja toimintatapoja kehitetään remontin aikana. Uudistunut Allianssi-talo otetaan käyttöön.
3. ALLIANSSI VALVOO ETUJA JA VAIKUTTAA Allianssin edunvalvonnan ja vaikuttamistyön tavoitteena on maailma, jossa nuoret voivat hyvin ja sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu Suomessa ja kansainvälisesti. Nuorisotoimialan peruselementit ovat muutoksessa. Uusi nuorisolaki tultaneen hyväksymään toimintavuoden aikana ja lain muutokset heijastuvat nuorisoalaan. Uusi rahapeliyhtiö ja tuotonjakomalli ovat valmisteilla. Niiden myötä nuorisoalan rahoitus ja avustuskäytännöt ovat muutoksessa. Allianssi on nuorten, järjestöjen ja nuorisoalan edunvalvojana vaikuttaa näihin isoihin ja merkittäviin asioihin ja on tiiviisti mukana niiden valmistelussa. Lisäksi hallitusohjelma ja hallituksen linjaukset vaikuttavat nuorten hyvinvointiin ja nostavat asioita Allianssin vaikuttamistyön ytimeen. Allianssi kokoaa nuorten ja nuorisotoimialan äänen edunvalvonnan ja vaikuttamistyön sisällöiksi tekemällä tiiviisti yhteistyötä jäsenjärjestöjensä, kansainvälisten yhteistyöjärjestöjen sekä kunnallisen ja seurakuntien nuorisotyön kanssa. - Nuorten hyvinvointi, yhdenvertaisuus ja osallisuus ovat edistyneet. Nuorten ja nuorisoalan ääni kuuluu valmistelutyössä ja päätöksenteossa. - Rahapeliyhtiöiden fuusiossa luodaan edunsaajien kannalta toimivat käytännöt ja turvataan järjestöjen taloudelliset toimintaedellytykset. - Uusi nuorisolaki on voimassa, ja sen sisällöt vastaavat Allianssin tavoitteita. - Allianssilla on vaalitavoitteet ja vaikuttamissuunnitelma valmiina kevään 2017 kuntavaaleja varten. - Allianssilla on vahvat vaikuttamiskanavat Euroopassa ja pohjoismaisissa yhteistyörakenteissa. Suomalaisten nuorten ääni kuuluu kansainvälisesti. - Allianssin työntekijät, luottamushenkilöt ja jäsenjärjestöt saavat kansainvälisiä kokemuksia ja verkostoja, ja heidän asiantuntijuutensa kansainvälisestä nuorisopolitiikasta vahvistuu. - Allianssi on mukana strategiansa kannalta tärkeiden kansallisten ryhmien toiminnassa ja ohjelmien valmistelutyössä ja päätöksenteossa. Tällaisia aiheita ovat muun muassa nuorisotakuu ja työllisyys, rahapeliyhtiöiden fuusio ja uusi tuotonjakomalli, nuorisolaki ja perustulokokeilu. - Allianssi ottaa aktiivisesti kantaa ajankohtaisiin aiheisiin. Allianssi järjestää ad hoc -tapaamisia ja kuulee jäsenjärjestöjään yhdenvertaisesti ja monipuolisesti muodostaessaan kantojaan. - Allianssi osallistuu aktiivisesti Veikkauksen edunvälittäjäverkoston toimintaan, rahapeliyhtiöiden fuusiota valmisteleviin työryhmiin ja vaikuttaa syntyvään tuenjakomalliin. - Vaikutetaan nuorisotyön rahoitukseen niin valtion kuin kuntienkin budjeteissa. - Allianssi vaikuttaa nuorisolain sisältöön ja tekee lakia tunnetuksi nuorisotyön kentällä. - Allianssi valmistautuu kevään 2017 kuntavaaleihin laatimalla vaikuttamistavoitteet ja kärjet sekä vaalivaikuttamissuunnitelman. Yhtenä kärkenä äänioikeusikärajan laskeminen 16 vuoteen kuntavaaleissa. - Vaalivaikuttamiseen liittyvä yhteistyö käynnistyy keskeisten sidosryhmien kanssa. - Allianssi järjestää edunvalvontakoulutusta ja edunvalvonnan verkostoitumistapaamisia jäsenjärjestöille ja Allianssin työntekijöille. - Osallistutaan aktiivisesti Euroopan nuorisofoorumin ja muiden nuorisorakenteiden vaikuttamistyöhön ja tilaisuuksiin. Valmistaudutaan YFJ:n vaaleihin ja turvataan suomalaisedustuksen jatkuminen hallituksessa. Osallistutaan aktiivisesti pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyöhön. - Tuetaan nuorisodelegaattien roolia nuorten äänenä YK:ssä, Nordbukissa ja ilmastokysymyksissä. Tiedotetaan aktiivisesti nuorisodelegaattien toiminnasta. - Kehitetään jäsennellyn vuoropuhelun prosessia ja viestitään sen tuloksista. Järjestetään kysely keväällä 2016. - Allianssi toimii kumppanina European Youth Eventin järjestämisessä. Tapahtuman pääjärjestäjät ovat Euroopan nuorisofoorumi ja Euroopan parlamentti. Allianssi osallistuu Strasbourgissa järjestettävään tapahtumaan olemalla mukana ohjelman suunnittelussa ja osallistumalla itse tapahtumaan nuorten ryhmän kanssa. - Tiedotetaan uusista kestävän kehityksen tavoitteista ja Pariisin ilmastoneuvottelujen tuloksista. - Tuetaan kansainvälisen politiikan jaoston jäsenten ja sitä kautta jäsenjärjestöjen toimintaa koulutuksella sekä tarjoamalla kv-verkostoitumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. Valvoo etuja ja vaikuttaa Tuotot 7 000 Toimintakulut -210 700 Henkilöstökulut -379 150 Yleishallintokulut -47 950 Erillisavustukset 225 000 Yhteensä -405 800 Tiimissä yhteensä 6 htv 0,5 pääsihteeri 1 johtaja 1 koordinaattori 2 asiantuntijaa 1 hankejohtaja 0,5 tiedottaja 7
4. ALLIANSSI VIESTII JA YHDISTÄÄ Viestinnällä on Allianssin toiminnassa merkittävä toiminnallinen ja strateginen rooli. Allianssi vaikuttaa, yhdistää ja palvelee viestimällä, kokoamalla tietoa ja välittämällä sitä niin toimialalle kuin päättäjillekin. Strategiaviestintä on merkittävä osa Allianssin viestintää ja kaikessa viestinnässä tuodaan esille Allianssin strategiaa 2021 ja sen päivitystä. 8 - Allianssi viestii vaikuttavasti, kiinnostavasti ja oikeaaikaisesti edunvalvonnan tavoitteista sekä Allianssin roolista nuorten puolestapuhujana ja johtavana nuorisopolitiikan ja nuorisoalan asiantuntijana. Samalla edistetään myönteistä mielikuvaa nuorista ja nuorisotyöstä sekä nuorisotyön merkityksestä. - Allianssin viestintä on suunnitelmallista, kiinnostavaa ja ajankohtaiseen keskusteluun reagoivaa. - Allianssin brändi vahvistuu ja kirkastuu. Järjestön ilme on ajanmukainen ja tukee brändiä. Allianssi käyttää oikea-aikaisesti tarkoituksenmukaisia välineitä niin painetun, sähköisen kuin sosiaalisen mediankin osalta. Allianssin omat viestinnän kanavat ovat toimivia. - Allianssi-risteily on onnistunut tapahtuma, johon niin osallistujat, järjestäjät kuin kumppanitkin ovat tyytyväisiä. Tapahtuman 1400 hengen osallistujatavoite saavutetaan. Tapahtuma on taloudellisesti onnistunut talousarvion tavoitteiden mukaisesti. - NUORI2017-tapahtuman ohjelman runko on pääosin koossa ja tapahtuman markkinointi aloitettu. - Allianssin foorumit ja koulutukset vahvistavat toimialan osaamista. Koulutusten tuottamisessa tehdään yhteistyötä. - Allianssi välittää tietoa nuorisoalan ajankohtaisista aiheista, ilmiöistä ja Allianssin toiminnasta. Viestinnässä käytetään monipuolisesti Allianssin omia viestinnän välineitä vahvistaen sosiaalinen median osuutta ja osaamista. Vuoden painopistealueet näkyvät vahvasti viestinnässä. - Viestintää toteutetaan suunnitelmallisesti strategian, viestinnän ja markkinointiviestinnän käytäntöjen ja toimintojen tiedotussuunnitelmien mukaisesti. Reagoidaan ajankohtaisiin asioihin ja ilmiöihin oikeaaikaisesti. Tehdään omia, kiinnostavia avauksia. - Jatketaan vuonna 2015 aloitettua Allianssin brändin kirkastamista sekä toimitaan tehdyn sisäisen lupauksen mukaisesti. Julkaistaan Allianssin uusi, päivitetty ilme ja uusi kuvamaailma. Huomioidaan ilmeessä Allianssin strategian päivitys. Jatketaan internetsivujen uusimista ja otetaan Allianssin uudet sivut käyttöön. - Vahvistetaan Allianssin työntekijöiden osaamista ja aktiivisuutta sosiaalisessa mediassa. Mahdollistetaan puitteet Allianssin aktiiviseen some-viestintään. - Nuorisotyön viikolla lokakuun alussa nostetaan esille nuorisotyötä sen merkitystä. Nuorisotyön viikon teema liittyy yhdenvertaisuuteen ja nuorisotyöhön syrjinnästä vapaana alueena. - Nuorisotyö-lehden 70-vuotisjuhlavuosi näkyy Allianssin yhteisissä tapahtumissa ja lehti järjestää syksyllä miniseminaarin ajankohtaisesta nuorisopoliittisesta aiheesta sekä juhlan lehden entisille ja nykyisille aktiiveille. Vuoden aikana arvioidaan lehteä ja sen konseptia. Lehteä kehitetään lukijakyselyn ja saadun palautteen perusteella. Lehden verkko- ja some-näkyvyyttä vahvistetaan Allianssin verkkouudistuksen yhteydessä. - Vaikuttamisviestinnän tukena julkaistaan ja levitetään vaikuttamisen tausta-aineistoja. Julkaistaan Nuorista Suomessa -tilastokooste. - Allianssi-risteily 2016 järjestetään m/s Baltic Queenilla 13. 14.4.2016. Tapahtumaan tuotetaan yli 60 ohjelmatuntia seminaareja, keskustelua ja koulutusta. Tapahtuman ohjelma hiotaan valmiiksi ja markkinointia jatketaan siten, että tapahtuman osallistujatavoite saavutetaan. - Jatketaan NUORI2017-tapahtuman valmistelua. Ennen vuoden loppua NUORI2017-tapahtuman ohjelmakartta on pääosin valmis, näyttelypisteet varattu ja yhteistyökumppanuudet neuvoteltu. Markkinoinnin kannalta keskeiset puhujanimet ja esiintyjät on varattu ja tapahtuman ilmoittautuminen avattu. - Allianssi järjestää Nuorisotyön tulevaisuusfoorumin ja kolme Nuorista Suomessa foorumia eri puolilla Suomea. - Järjestetään ensisijaisesti jäsenjärjestöille tarkoitettuja ammatillista osaamista kehittäviä koulutuksia. Allianssi järjestää koulutuksia muun muassa järjestöjohtamisesta, viestinnästä, edunvalvonnasta, kouluttajataidoista, vapaaehtoisten johtamisesta, tapahtumatuotannosta, taloudesta ja hallinnosta sekä yhdenvertaisuussuunnittelusta. Koulutusten toteuttamisessa tehdään yhteistyötä. Viestii ja yhdistää Tuotot 448 600 Toimintakulut -396 232 Henkilöstökulut -290 750 Yleishallintokulut -82 673 Avustukset 33 333 Yhteensä -321 055 Tiimissä yhteensä 5,5 htv 1 johtaja 1,5 tiedottajaa 1 toimitussihteeri, Nuorisotyö-lehti 1 koordinaattori, tapaht. ja koulut. 1 tapahtumasih.
5. ALLIANSSI PALVELEE JA KEHITTÄÄ Allianssi tuottaa laadukkaita palveluita, jotka vastaavat jäsenjärjestöjen ja nuorisoalan tarpeisiin. Palvelut vahvistavat jäsenjärjestöjä ja muita nuorisoalan toimijoita sekä tukevat niiden kehitystyötä. Palvelut myös kykenevät uudistumaan toimialan ja yhteiskunnan muutosten mukana. Vuonna 2016 palveluiden kehittämisen painopiste on järjestöpalveluiden uudistamisessa. Allianssilla on myös nuorille suunnattuja palveluita: Eurooppalainen nuorisokortti, Allianssin nuorisovaihto ja Allison-tietosivut. Allianssin palveluille tehdään uudistetut laatumittarit kehittämisen tueksi. Nuorisojärjestöjen ja toimialan kehittäminen on Allianssin ydintoi- - Allianssin palvelut vastaavat jäsenjärjestöjen ja nuorisotoimialan tarpeita. Palvelut tukevat jäsenjärjestöjen ja toimialan kehitystyötä. - Palveluiden uudistetut laatumittarit on otettu käyttöön. - Jäsenjärjestöissä on tehty tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat. - Allianssin kouluttajarinki on selkeyttänyt ja vakiinnuttanut toimintansa. Kouluttajarinki palvelee nuorisotoimialaa ja erityisesti jäsenjärjestöjä. - Politiikka näkyy kouluissa myös vaalittomina vuosina. - Allianssilla on omia kehittämishankkeita ajankohtaisiin nuorisoalan kysymyksiin liittyen. Allianssi on mukana keskeisissä kumppanuushankkeissa. - Nuorisotiedon kirjasto aloittaa uudessa Allianssitalossa entistä toimivammalla asiakaspalvelukokonaisuudella. - TechSoup tunnetaan järjestöpalveluna. Ohjelmistolahjoitukset tukevat järjestöjen toimintaa. - Eurooppalainen nuorisokortti on laadukas nuorisotoimialan palvelu. Palvelee ja kehittää Tuotot 65 050 Toimintakulut -132 050 Henkilöstökulut -336 950 Yleishallintokulut -43 900 Avustukset 64 155 Yhteensä -383 695 Tiimissä yhteensä 6 htv 1 johtaja 2 asiantuntijaa 1 projektipäällikkö (tammi-toukokuu) 1,5 koordinaattoria 2 informaatikkoa - Allianssin palveluita kehitetään ja uudistetaan Vetovoima-hankkeen kokemusten ja järjestöjen tarpeiden pohjalta. - Palveluille luodaan työkalut laadun mittaamiseen. Mittareita käytetään kehittämistyön tukena. - Koordinoidaan nuorisotyön kriisivalmiusverkoston työtä ja koulutuksia sekä jatketaan verkoston alueellisuuden vahvistamista. - Allianssi antaa jäsenjärjestöilleen asiantuntijatukea ja koulutusta tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmien tekemiseen. Allianssin omaa suunnitelmaa ja sen jalkauttamista käytetään esimerkkinä. - Kouluttajaringin koulutustarjontaa uudistetaan ja markkinointia kehitetään. - Politiikan tori -konsepti tuodaan osaksi koulujen demokratiakasvatusta. Valmistellaan kuntavaaleihin 2017 liittyvät toimet nuorten aktiivisuuden ja tiedon lisäämiseksi. - Allianssi toimii aktiivisena yhteistyökumppanina keskeisissä nuorisojärjestöjen ja nuorisoalan verkostoissa ja hankkeissa. - Vuoden aikana suunnitellaan hankkeita ajankohtaisiin teemoihin liittyen, erityisesti nuorisolain jalkauttamiseen ja järjestöjen ja ohjaamoiden välisen yhteistyön kehittämiseen. - Nuorisotiedon kirjasto kokeilee väistötiloissa uusia toimintatapoja. Uudet toimintatavat otetaan syksyllä käyttöön uudistetussa Allianssi-talossa. - Ohjelmistolahjoituksia koordinoivan Techsoup-järjestöpalvelun käyttäjämäärää kasvatetaan markkinoinnin ja uusien tuotteiden avulla. - Eurooppalaiselle nuorisokortille neuvotellaan uusia yhteistyökumppaneita järjestöistä ja kunnista. Nuorisokortin edut päivitetään ja tehdään uusia etusopimuksia strategisesti tärkeiden toimijoiden kanssa. 9
6. ALLIANSSI TOIMIJANA Allianssin toimintaa ohjaa vuoteen 2021 ulottuva strategia ja järjestön ylintä päätösvaltaa käyttävät jäsenjärjestöt vuosikokouksissa. Hallitus vastaa Allianssin strategisesta johtamisesta. Pääsihteeri johtaa Allianssin operatiivista toimintaa tukenaan johtoryhmä. Allianssin toimitilat sijaitsevat Allianssi-talossa, joka on myös koko nuorisotoimialan kohtaamispaikka. Allianssin toimisto aloittaa vuoden 2016 Allianssi-talon lähistöllä sijaitsevissa väistötiloissa ja pääsee siirtymään syksyllä takaisin peruskorjattuun Allianssi-taloon. Allianssin organisaatio on muodostettu strategian määrittelemien roolien mukaisesti. Lisäksi toimistolla on koko organisaatiota tukevat talous- ja hallintopalvelut. - Allianssin hallinto kokoontuu suunnitelmien ja sääntöjen mukaisesti. - Toimiston tukipalvelut on järjestetty toiminnallisesti ja taloudellisesti tehokkaasti. Tukipalveluihin liittyvät palvelut on kilpailutettu säännöllisesti. - Allianssi-talon peruskorjaus valmistuu suunnitelmien mukaisesti. - Allianssi-talon brändi nuorisotoimialan kohtaamispaikkana vahvistuu. Allianssi toimijana Tuotot 160 000 Toimintakulut -362 332 Henkilöstökulut -216 000 Poistot -88 000 Yhteensä -506 332 Talous- ja hallintotiimissä 4,5 htv ½ pääsihteeri 1 johtaja 3 sihteeriä - Kevätkokous järjestetään 21.4. ja syyskokous 17.11. Allianssin hallitus ja työvaliokunta kokoontuvat säännöllisesti. - Syksyllä 2015 aloitettu Allianssi-talon peruskorjaus saatetaan loppuun 31.8.2015 mennessä. - Allianssissa noudatetaan syksyllä 2015 julkaistavaa (OM, Allianssi, Valo ja SOSTE) järjestöjen hyvän hallintotavan suositusta. - Allianssi-talon uudistettuja kokoustiloja markkinoidaan tehostetusti syksyn aikana nuorisotoimialalle. - Allianssi-talon ylläpitoon ja valvontaan liittyvät palvelut kilpailutetaan. - Syksyn 2015 aikana tehdyn kilpailutuksen perusteella neuvotellaan ICT-palveluista sopimus, joka vastaa Allianssin toimiston tarpeita sekä mahdollistaa palveluiden tarjoamisen joustavasti myös Allianssi-talon vuokralaisille. - Käynnistetään Great Place to Work -kehityshanke ja osallistutaan Suomen paras työpaikka 2016 kilpailuun. 10
7. TALOUSARVIOESITYS Allianssin talous on vakaalla tasolla. Talous vastaa uuden strategian mukaisia linjauksia ja vuoden 2016 painopistealueita. Varsinaisen toiminnan kokonaiskulut ovat noin 2,6 miljoonaa euroa (2015: 2,7 M ). Varsinaisen toiminnan kokonaiskuluihin sisältyvät henkilö-, tila-, toimistokustannukset sekä toimintaan liittyvät ostopalvelu-, materiaali- ja matkakustannukset. Varsinaisen toiminnan tuottoja on yhteensä 680 tuhatta euroa (2015: 561 t ). Toiminta-avustusta haetaan 1,48 miljoonaa euroa (2015: 1,48 M ). Varainhankinnan kokonaistuotot ovat 80 000 euroa (2015: 80 t ). Talousarvio Reaalitalousarvio Talousarvio Tilinpäätös 2016 2015 2015 2014 VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot 686 000 551 000 461 500 736 291 Henkilöstökulut -1 223 000-1 269 000-1 134 900-1 128 335 Poistot -88 000-78 000-92 000-79 580 Toimintakulut -1 275 000-1 386 000-1 152 500-1 163 127 Varsinaisen toiminnan kulut yhteensä -2 586 000-2 733 000-2 379 300-2 371 042 Varsinaisen toiminnan kulujäämä -1 900 000-2 182 000-1 917 800-1 634 751 VARAINHANKINTA Varainhankinnan tuotot 93 000 93 000 93 000 105 927 Varainhankinnan kulut -13 000-13 000-13 000-1 967 Varainhankinta yhteensä 80 000 80 000 80 000 103 960 Kulujäämä -1 820 000-2 102 000-1 837 800-1 530 791 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA Sijoitus- ja rahoitustoiminnan tuotot 10 000 10 000 10 000 9 222 Sijoitus- ja rahoitustoiminnan kulut -2 000-2 000-2 000-5 482 Sijoitus- ja rahoitustoiminta yhteensä 8 000 8 000 8 000 3 740 Kulujäämä -1 812 000-2 094 000-1 829 800-1 527 051 YLEISAVUSTUKSET OKM:n erillisprojektiavustukset 118 000 410 000 269 800 144 857 OKM:n toiminta-avustus 1 480 000 1 430 000 1 480 000 1 380 000 Muut avustukset 204 000 204 000 30 000 105 790 Avustukset yhteensä 1 802 000 2 045 000 1 779 800 1 630 648 Tilikauden yli-/alijäämä -10 000-50 000-50 000 103 597 11
8. PÄHKINÄNKUORESSA Visio 2021: Nuoret voivat hyvin Allianssin visio ja kaiken toiminnan tavoite on nuorten hyvinvointi. Jokaisella nuorella on oikeus hyvään elämään. Nuorten hyvinvointi on yhteiskuntamme perusta Suomi voi yhtä hyvin kuin sen nuoret. Allianssin strategian väliarvio aloitettiin vuonna 2015 ja sitä jatketaan alkuvuosi 2015. Väliarvion yhteydessä päätetään mahdollisesta päivityksestä. Päivitetty strategia tuodaan Allianssin vuosikokouksen hyväksyttäväksi. Allianssi yhteisönä ja järjestöjen järjestönä Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön palvelu- ja vaikuttajajärjestö. Se on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton edunvalvoja, jonka jäseninä on vuoden 2015 syksyllä 123 valtakunnallista nuoriso- tai kasvatusalan järjestöä. Luottamusjohtaminen Allianssin ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenjärjestöjen edustajista koostuva yhdistyksen kokous. Kevätkokous pidetään huhti-toukokuussa ja syyskokous marraskuussa. Kokoukset ovat avoimia median edustajille. Allianssin toimeenpaneva elin on hallitus, jonka muodostavat syyskokouksessa kahdeksi (2) kalenterivuodeksi valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä kaksitoista varsinaista jäsentä ja kaksitoista varajäsentä. Puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja puolet hallituksesta valitaan vuorovuosin. Allianssin puheenjohtajiston muodostavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Toimiston vastuuhenkilönä on pääsihteeri. Allianssi ja sen jäsenjärjestöt muodostavat yhdessä Allianssi-yhteisön. Allianssi omistaa ja hallinnoi myös Allianssin Kehittämispalvelut Oy:tä ja Nuorisotutkimussäätiötä. Allianssin hallituksen alaisina toimivat sen nimeämät luottamushenkilöryhmät. Niiden jäseninä on jäsenjärjestöjen ja muiden yhteisöjen edustajia. Näiden ryhmien tehtävät vahvistaa hallitus. Allianssi sääntöjensä mukaan Allianssin tarkoituksena on edistää nuorten kasvua yhteiskunnan vastuullisiksi jäseniksi, osallistumista päätöksentekoon ja kansainväliseen toimintaan. Allianssi palvelee nuorisojärjestöjä ja nuorisotyötä. Operatiivinen johtaminen Allianssin tavoitteena on toteuttaa hyvää hallintotapaa siten, että Allianssin arvot toteutuvat läpileikkaavasti Allianssin toiminnoissa. Työyhteisössä noudatetaan työyhteisön Reiluja pelisääntöjä. Allianssi hyväksyy Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen periaatteet toimintansa lähtökohdiksi. Allianssin palveluksessa työskentelee noin 26 henkilöä. Näistä kaksi työskentelee Allianssin nuorisovaihdossa (Allianssin Kehittämispalvelut Oy). Henkilöstön esittely löytyy alli.fi-sivustolta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi Allianssi: - edistää nuorisojärjestöjen ja nuorison parissa toimivien tahojen toimintaa ja yhteistyötä, - valvoo jäsenjärjestöjensä ja nuorisotoiminnan etuja, asemaa ja oikeuksia, - tekee ehdotuksia ja aloitteita nuorisotoiminnan edistämiseksi, - toimii yhteistyössä nuorisotyön hallinnon ja muiden nuorisotyötä tekevien yhteisöjen sekä nuorisojärjestöjen kanssa, - edustaa suomalaisia nuorisojärjestöjä kansainvälisissä yhteyksissä, - edistää nuorison parissa toimivien henkilöiden ammattitaitoa, - edistää nuorisomatkailua sekä nuorisojärjestöjen ja -toiminnan kansainvälisiä suhteita, - järjestää nuorisotyötä ja -toimintaa edistävää koulutusta, - auttaa ja neuvoo nuorisojärjestöjä sekä läänien ja kuntien nuoriso- ja vapaa-ajantoimintaa, - kehittää nuorisotoiminnan menetelmiä kokeilu-, tutkimus- ja kehittämistoiminnan keinoin, - julkaisee ja levittää alaansa koskevia lehtiä ja kirjallisuutta sekä harjoittaa muuta vastaavaa kustannustoimintaa, - ylläpitää nuorisotiedon kirjastoa ja nuorison tietopalvelua sekä edistää nuorisotiedotusta, sekä - järjestää nuorisotoimintaan liittyviä kulttuuritapahtumia, kokouksia, messuja, tapahtumia ja juhlia. (Allianssi ry:n säännöt) 12 Allianssi-yhteisön päätöksenteko Operatiivisesta johtamisesta ja taloudesta vastaa hallitukselle pääsihteeri apunaan johtotiimi. Johtotiimi avustaa pääsihteeriä strategiatyössä, toiminnan yleissuunnittelussa, pitkän aikavälin taloussuunnittelussa ja henkilöstöhallinnossa. Luottamushenkilöryhmät Allianssin luottamushenkilöryhmien tehtävänä on tukea strategian toimeenpanoa ja strategisten tavoitteiden toteuttamista sekä hallituksen ja toimiston työtä. Luottamushenkilöryhmät valmistelevat Allianssin edunvalvontaa ja vaikuttamistyötä sekä tarjoavat muun muassa jäsenjärjestöjen ja kuntien toimijoille mahdollisuuden vaikuttaa ja verkostoitua. Hallitus päättää luottamushenkilöryhmät ja niiden työsuunnitelmat. Hallituksen nimeämien luottamushenkilöryhmien lisäksi Allianssilla on liikkuvia teemaryhmiä vaikuttamisteemoihin liittyen.