2015 Toimintakertomus Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunta
Sisällys Tutkimustoimikunnan tehtävät 1 Tutkimustoimikunnan kokoonpano 1 Kokoukset 2 Lisämäärärahan (VTR 2015) kohdentaminen 2 Vuoden 2016 valtion tutkimusrahoituksen myöntäminen 3 Tutkimustoimikunnan muu toiminta 5 Annetut lausunnot ja selvitykset 6 Esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen 7 LIITE 1 Vuodelle 2015 myönnetyn valtion tutkimusrahoituksen jakautuminen Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella
Tampereen yliopistollisen sairaalan 24.2.2016 erityisvastuualueen tutkimustoimikunta TUTKIMUSTOIMIKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2015 Tutkimustoimikunnan tehtävät Erityisvastuualueen tutkimustoimikunta on oikeudelliselta asemaltaan kuntalain 17 :n mukainen toimielin. Täydennetty tutkimustoimikunta nimettiin kaikkien erityisvastuualueen (ERVA) sairaanhoitopiirien hallitusten hyväksynnän jälkeen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksen kokouksessa 17.10.2011. Toimikuntaan kuuluu vähintään 11 ja enintään 15 jäsentä, joista PSHP:n hallitus nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kukin erityisvastuualueen sairaanhoitopiiri voi nimetä yhden jäsenen. Loput, vähintään kuusi jäsentä valitaan tieteellisten ja tutkimuksellisten ansioiden perusteella. Terveydenhuoltolain pykälässä 61 määritellään tutkimustoimikunnan tehtävät ja ratkaisuvalta seuraavasti: "Sosiaali- ja terveysministeriö määrittelee yhteistyössä erityisvastuualueiden tutkimustoimikuntien kanssa yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen painoalueet ja tavoitteet nelivuotiskausittain." Valtion rahoitusta yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen myönnetään erityisvastuualueiden tutkimustoimikunnille. Ne päättävät tutkimusrahoituksen osoittamisesta alueensa asetuksen mukaisille terveydenhuollon organisaatioille kohdennettavaksi organisaatiossa tehtävään terveyden tutkimukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö maksaa erityisvastuualueiden tutkimustoimikunnille rahoitusta neljäksi vuodeksi kerrallaan tehdyn päätöksen mukaisesti. Ministeriön päätös perustuu tutkimustoiminnan painoalueiden ja tavoitteiden toteutumiseen sekä tutkimuksen laatuun, määrään ja tuloksellisuuteen edellisellä nelivuotiskaudella. Tutkimustoimikunta päättää tutkimusrahoituksen myöntämisestä alueellaan terveydenhuollon organisaatioiden hakemusten perusteella. Lain mukaan "Terveydenhuollon toimintayksikköä ylläpitävä kunta, kuntayhtymä, valtion mielisairaala tai sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetty palvelujen tuottaja voivat hakea terveyden tutkimuksen rahoitusta." Tutkimustoimikunnan kokoonpano Kuluvaksi valtuustokaudekseen (2016 2016) Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus on nimennyt päättävät toimielimet, joihin tutkimustoimikuntakin kuuluu. Vuoden 2015 lopulla toimikunnan kokoonpano muuttui sen verran, että tutkimusryhmiä edustaneen dosentti Erkki Seppälän siirryttyä eläkkeelle ja pyydettyä eroa tutkimustoimikunnasta Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus nimitti (HALL.23.11.2015/188 ) hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi professori, ylilääkäri Timo Paavosen. 1
Toimintavuoden 2015 ajan Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunnan kokoonpano on ollut seuraava: Kari-Matti Hiltunen, dosentti, johtajaylilääkäri, PSHP, puheenjohtaja Seppo Ojanen, LT, tulosaluejohtaja, PHSOTEY, varapuheenjohtaja Hannu Puolijoki, professori, johtajaylilääkäri,epshp Ville Hällberg, el, apulaisylilääkäri, KHSHP Erna Snellman, professori, ylilääkäri, TaY, PSHP Erkki Seppälä, dosentti, Fimlab Laboratoriot Oy (23.11.2015 asti) Timo Paavonen, professori, ylilääkäri, Fimlab Laboratoriot Oy (23.11.2015 alkaen) Matti Lehto, professori, lääketieteen yksikön johtaja, TaY Hannu Hanhijärvi, dosentti, BioMediTech, johtaja /Tay Päivi Astedt-Kurki, professori, terveystieteiden yksikkö /TaY Jaakko Valvanne, professori, lääketieteen yksikkö /TaY / PSHP/Tampereen kaupunki Tuula Tamminen, professori, lääketieteen yksikkö /TaY / PSHP/Suomen Akatemia Anne Kallioniemi, professori, BioMediTech /TaY Teuvo Tammela, professori, ylilääkäri, lääketieteen yksikkö /TaY /PSHP Asiantuntijajäsen Matti Salo, vastuualuejohtaja, tiedekeskus, PSHP Tutkimustoimikunnan sihteerinä toimii Aila Kätkä, TtM, toimikuntasihteeri, PSHP Kokoukset Vakiintuneen työskentelytavan vuoksi tutkimustoimikunnan kokousten määrää pystyttiin edelleen vähentämään aiempiin vuosiin verrattuna. Toimintavuonna 2015 pidettiin yhteensä neljä työkokousta, joissa käsiteltiin kaikkiaan 40 asiakokonaisuutta. Lisämäärärahan (VTR 2015) kohdentaminen Vuoden 2015 valtion tutkimusrahoitus organisaatioille kohdennettavaksi yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen ja useampivuotisten tutkimushankkeiden jatkorahoitus myönnettiin hakemusten perusteella STM:n aiemman budjettiesityksen mukaisesti tutkimustoimikunnassa marraskuussa 2014 (ERVATUTK.26.11.2014/39 47 ). Helmikuussa 2015 saatiin STM:n päätös rahoituksen jakautumisesta erityisvastuualueille 2015 2016. 2
Sosiaali- ja terveysministeriön lopullisen myöntöpäätöksen mukaisen 8,5 %:n lisärahoitusosuuden tutkimustoimikunta päätti kohdentaa yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen jakamalla rahoituksen aiemmin tehtyjen päätösten mukaisessa suhteessa vuodelle 2015 rahoitusta saaneiden tutkimushankkeiden kesken, myönnettäväksi siis samoille organisaatioille ja tutkimushanke-esitykselle, joille tutkimustoimikunta kokouksessaan marraskuussa 2014 (ERVATUTK.26.11.2014 /39-47 ) myönsi valtion rahoituksen vuodelle 2015. Aikaisemmin sovitut rahoituksen käyttösäännöt ja ehdot pysyivät ennallaan. Vuoden 2016 valtion tutkimusrahoituksen myöntäminen Vuoden 2016 valtion tutkimusrahoituksen haun aikataulusta erityisvastuualueen tutkimustoimikunta päätti vuoden 2015 ensimmäisessä kokouksessa (ERVATUTK.25.3.2015/2 ). Tiedote rahoitushaun aukiolosta toimitettiin kaikkiaan 214 sähköpostiosoitteeseen eli Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiirien johtajille, ylilääkäreille, kirjaamoihin, tutkimusyhdyshenkilöille ja terveydenhuollon toimintayksikköä ylläpitävien kuntien, kuntayhtymien ja sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädettyjen palvelujen tuottajille tiedoksi ja edelleen tiedotettavaksi alueen tutkijoille ja tutkimusryhmille sekä Tampereen yliopistollisen sairaalan viralliselle ilmoitustaululla julkaistavaksi ja Tampereen yliopistossa tiedotettavaksi. Lisäksi ilmoitus hausta ja hakuohje julkaistiin myös PSHP:n tiedekeskuksen intra- ja internetsivuilla ja lähetettiin kaikille toimi- ja vastuualuejohtajille ja -sihteereille Tampereen yliopistollisessa sairaalassa ja sen tytäryhtiöissä. Hakuaika oli lyhyempi kuin viime vuonna, tutkimushanke-esitysten laatimiseen oli aikaa neljä viikkoa aikavälillä 14.8. 15.9.2015. Hakuvaihe toimitettiin kaksivaiheisena siten, että 15.9.2015 mennessä tutkijat ja tutkimusryhmien johtajat toimittivat tutkimushanke-esityksensä liitteineen sen terveydenhuollon palveluja tuottavan organisaation johtajalle, jonka kautta he rahoitusta hakivat. Organisaatioiden johtajat toimittivat organisaation hakemuksen, jonka liitteenä olivat nuo tutkijoiden tutkimushanke-esitykset, tutkimustoimikunnalle 22.9.2015 mennessä (PSHP:n tiedekeskukseen). Tutkimushanke-esityksiä vastaanotettiin 173 kappaletta eli lähes 30 kpl enemmän kuin kahtena aikaisempana vuonna. Tutkijoiden/tutkimusryhmien johtajien tutkimushanke-esitysten esiarviointi tehtiin Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tiedetoimikunnassa. Arviointi tapahtui käyttäen arviointikriteereitä, jotka tutkimustoimikunta oli kesäkuussa hyväksynyt (ERVATUTK.10.6.2015/13 ). Jokaisen tutkimushanke-esityksen arvioi kaksi tiedetoimikunnan jäsentä. Kaikkiaan 17 tutkimushanke-esitystä lähettiin lisäksi ulkopuolisille asiantuntijoille arvioitavaksi. Ulkopuoliseen arvioon lähettiin kaikkien erva-tiedetoimikunnan jäsenten hanke-esitykset sekä tutkimushanke-esitykset, joissa rahoitusta oli haettu yli 100 000 euroa ja joissa samalla hakijan Hirsch-pisteet ajalta 2010 21.9.2015 olivat 12 tai enemmän. Ulkopuolisina arvioijina toimivat ylilääkäri, professori Leo Niskanen Helsingin yliopistollisesta sairaalasta, sairaanhoitopiirin johtaja, professori Juha 3
Kinnunen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä sekä Kliinisen laitoksen johtaja Markku Heikinheimo Helsingin yliopistosta. Tutkimustoimikunnalle toimitetuista tutkimushanke-esityksistä laadittiin taulukointi, johon kerättiin tutkimushanke-esityksistä keskeiset tiedot vertailtavuutta varten. Myös tiedetoimikunnan sähköisinä toimitetuista arvioinneista koottiin excel-taulukko seminaarikokouksessa arviointityötä helpottamaan. Kokouksen lopuksi tarkistettiin rahoitusesitysten kohdentuminen sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (718 /2013) mukaisille painoalueille, tutkimusluokkiin ja tutkimustyyppeihin sekä Tays-erityisvastuualueen organisaatioille. Ehdotukset Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunnalle vuoden 2016 valtion tutkimusrahoituksen myöntämisestä rahoitusta hakeneille erityisvastuualueen organisaatioille tehtiin seminaarikokouksessa 26.10. 27.10. 2015. Valtion tutkimusrahoitusta oli silloisen Valtion talousarvioesityksen (28.9.2015) mukaan myönnettävissä terveyden tutkimukseen yhteensä 15 milj. euroa. Taysin erityisvastuualueelle tästä summasta oli tulossa laskutavasta riippuen 2,4 2,7 milj. euroa (brutto) eli 29 % yleiskustannusten perinnän jälkeen 1,7-1,9 milj. euroa (netto). Tiedetoimikunnan esitys perustui siihen, että myönnettävissä olevan valtion tutkimusrahoituksen kokonaismäärä olisi 1,9 milj. euroa. Päätetyn menettelyn mukaisesti tutkimushanke-esitykset ja erva-tiedetoimikunnalta saadut myöntöesitykset käsiteltiin ja päätökset tutkimusrahoituksen myöntämisestä tehtiin tutkimustoimikunnan kokouksessa (ERVATUTK.25.11.2015/26-37 ). Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiireille ja muille alueen terveydenhuollon organisaatioille myönnettiin rahoitusta 1,9 milj. euroa (netto). Yleiskustannusosuudella katetaan tieteellisen tutkimuksen tukipalveluiden ja tutkimusrahoituksen hallinnoinnin kuluja. Vuoden 2016 valtion tutkimusrahoitusta myönnettiin marraskuussa Tampereen yliopistolliselle sairaalalle, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tytäryhtiöille ja Taysin erityisvastuualueen sairaanhoitopiireille, keskussairaaloille ja muille alueen sosiaali- ja terveystoimen organisaatioille kohdennettavaksi organisaatioiden tutkijoille ja tutkimusryhmille seuraavasti: Tampereen yliopistollinen sairaala 1 236 400 euroa, Tekonivelsairaala Coxa Oy 37 400 euroa, Fimlab Laboratoriot Oy 327 800 euroa, TAYS Sydänkeskus Oy 44 000 euroa, Hatanpään sairaala 8 800 euroa, Nokian kaupunki (perusturva) 8 800 euroa, Ylöjärven terveyskeskus 8 800 euroa, Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri Kanta- Hämeen keskussairaalan Hämeenlinnan yksikkö 30 000 euroa, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Seinäjoen keskussairaala 113 000 euroa, Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä Päijät-Hämeen keskussairaalan erikoissairaanhoito 85 000 euroa. Myönnetyn valtion tutkimusrahoituksen käyttöoikeusaika päättyy 31.12.2018. Myöntöpäätökset annettiin ehdollisina siten, että tutkimustoimikunnalla on oikeus muuttaa myönnettävää rahamäärää suhteuttamalla se valtion vahvistamaan lopulliseen vuodelle 2016 osoitettavaan tutkimusrahoituksen määrään. Jo loppusyksyllä, rahoitushakemusten käsittelyn aikana, oli tiedossa, että valtioneuvostolle ollaan ehdotta- 4
massa erityisvastuualueille myönnettäväksi hieman korkeampaa summaa yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen kuin alun perin oli kaavailtu. Päätös lopullisesta rahoitusmäärästä annetaan vuosittain vuodenvaihteen jälkeen. Tutkimustoimikunnan muu toiminta Selvitys kansallisen kliinisen infrastruktuurin tarpeesta Vuoden ensimmäisessä kokouksessa (ERVATUTK. 25.3.2015 /1 ) tutkimustoimikunta sai selonteon Suomen Akatemian ja yliopistosairaaloiden rahoittamasta Selvitys kansallisen kliinisen infrastruktuurin tarpeesta -hankkeen kulusta, johtopäätöksistä ja ehdotuksesta kansallisen kliinisen infrastruktuurin rakenteeksi. Tehdyssä Suomen kansallista kliinisen tutkimuksen infrastruktuuria koskevassa selvityksessä oli tarkasteltu Suomen roolia kansainvälisissä kliinisen tutkimuksen verkostoissa. Samalla siinä oli selvitetty niitä sopimuksellisia ja toiminnallisia vaatimuksia, joita liittymisestä eurooppalaiseen tai muuhun kansainväliseen kliinisen tutkimuksen infrastruktuuriin seuraisi. FinnMedi Oy ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tekivät selvityksen yhteistyönä. Hakuohjeen ja arviointikriteeristön kehittäminen Tutkimustoimikunnan päätöksen (ERVATUTK. 25.3.2015/5, 6, 8 ) mukaisesti esiin nousseista arvioinnin ja hakuohjeiden kehittämistarpeista laadittiin PSHP:n tiedekeskuksessa esitykset, joihin myös erityisvastuualueen tiedetoimikunnan jäsenet ottivat kantaa kokouksessaan 17.5.2015. Sen jälkeen hakuohjeet ja arviointiohjeet käsiteltiin ja hyväksyttiin tutkimustoimikunnassa (ERVATUTK. 10.6.2015 /12 13 ). Arviointikriteeristöön muutettiin muutamien arviointikriteerien, kuten esimerkiksi väitöskirjaohjauksen, painoarvoa pisteytyksessä. Hakuohjeisiin lisättiin tarkennuksia ja muun muassa post doc tutkijoille tutkijapalkan hakumahdollisuus. Yleiskustannusosuudella kustannettavien toimintojen kuluseuranta Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunta on päättänyt (ERVA-TUTK.12.6.2013/72 ) seurata talousraportointia, joka sisältää valtion tutkimusrahoituksesta yleiskustannusosuudella kustannettavien tai osittain kustannettavien toimintojen kuluseurannan. Vuonna 2015 raportti ja kuluseuranta tarkastettiin kolme kertaa: maaliskuun kokouksessa tarkastettiin vuoden 2014 tilinpäätösraportti (ERVATUTK. 25.3.2015/ 3 ), kesäkuussa 2015 vuoden kuluseurantaraportti tammi-toukokuun ajalta (ERVATUTK. 10.6.2015/15 ) ja vielä lokakuussa (ERVATUTK. 14.10.2015/ 22 ) tammi-syyskuun ajalta. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen Vuonna 2017 tulee voimaan laki sidonnaisuuksien ilmoittamisesta. Sidonnaisuuksien ilmoittamisella voidaan lisätä avoimuutta ja luottamusta hallintoa ja päätöksentekijöitä kohtaan. Tutkimustoimikunnan kannalta on merkitystä sellaisilla sidonnaisuuksilla, joilla on yhteys tämän tutkimustoimikunnan toimintaan. Sidonnaisuutta ei rinnasteta esteellisyyksiin, joten se ei koske henkilön läheisiä. 5
Asiantuntijoiden sidonnaisuuksissa on kuitenkin usein kyse yhteistyön tekemisestä, esimerkiksi tutkimuksiin nojautuvan suosituksen levittämisessä terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön. Tutkimustoimikunta päätti (ERVATUTK. 14.10.2015/21 ), että sen jäsenet ilmoittavat sidonnaisuutensa käyttämällä tiedekeskuksessa sitä varten laadittua ilmoittamislomaketta, joka noudattaa Pro Medico sivuilla olevaa ohjeistusta sidonnaisuuksien ilmoittamisesta. Ilmoitusvelvollisuus on jatkuva, toisin sanoen, mikäli sidonnaisuuksissa tapahtuu muutoksia, niistä on välittömästi ilmoitettava. Sidonnaisuudet tarkistetaan kahden vuoden välein. Sidonnaisuusilmoituksista on tehty henkilörekisteriseloste. Muita tutkimustoimikunnassa vuonna 2015 tehtyjä päätöksiä Vuoden 2015 aikana tutkimustoimikunta päätti yleiskustannusosuuden määräksi 29% vuoden 2016 valtion tutkimusrahoituksesta. Vuoden 2016 rahoituksen myöntämiseen liittyen rahoituksen kohdentamis- ja jakoperiaatteissa päätettiin käyttää nk. korimallia (isot, keskisuuret ja pienet tutkimushankkeet /väitöskirjat) ja lisäksi päätettiin varata rahoituksesta prosentuaalinen osuus alueellisiin tutkimushankkeisiin erityisvastuualueen sairaanhoitopiireille (prosenttisuoja). Tutkijoille päätettiin tarjota mahdollisuus hakea määräaikaista kliinisen tutkijan palkkarahoitusta. Valtion tutkimusrahoituksen määrä on ollut laskussa, joten tutkimusrahoitustason ollessa epävakaa päätettiin vuoden 2016 rahasta myöntää vain yksivuotisia rahoituksia, vaikka muuten kannatetaankin useampivuotisia tutkimusrahoitushankkeita. Päätöksiä tehdessään tutkimustoimikunnan oli otettava huomioon valtionhallinnon talouspolitiikkaan liittyen se, että julkisen talouden tasapainottamiseksi hallitus on sitoutunut 10 miljardin euron kestävyysvajeen kattamiseen tarvittavien säästöjen ja päätösten toimeenpanoon hallituskauden aikana. Sen tiedettiin tarkoittavan Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueelle maksettavaan valtion tutkimusrahoitukseen arviolta 0,9 miljoonan euron supistusta, jota tulossa ollut uusi asetus saattaisi supistaa vielä enemmän. Annetut lausunnot ja selvitykset Tutkimustoimikunnalta ei pyydetty vuoden 2015 aikana lausuntoja. Sosiaali- ja terveysministeriölle Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunta antoi yhden selvityksen. PSHP:n tiedekeskuksessa laadittiin alustava selvitysluonnos sosiaali- ja terveysministeriölle vuoden 2014 valtion tutkimusrahoituksen osoittamisesta. Tutkimustoimikunnassa (ERVATUTK:10.6.2015/4 ) keskusteltiin luonnoksesta ja keskustelun pohjalta se hyväksyttiin. Selvitys lähetettiin sosiaali- ja terveysministeriölle kesäkuun loppuun mennessä. Selvityksessä kuvailtiin rahoituksen hakuprosessi, alueen terveydenhuollon organisaatioista toimitettujen rahoitushakemusten arviointitapa ja käsittely toimikunnassa, rahoituksen myöntäminen terveydenhuollon organisaatioille ja esimerkkien avulla rahoituksen kohdentaminen erilaisiin terveyden tutkimuksiin sekä viimeisenä rahoituksen hallinnointimenettely. 6
Esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen Tutkimustoimikunnan esityslistat ja pöytäkirjat liitteineen (24.4.2012 alkaen) linkistä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin internetsivuilta: http://193.167.131.82/ktweb/ Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen tutkimustoimikunta Kari-Matti Hiltunen, johtajaylilääkäri puheenjohtaja Aila Kätkä toimikuntasihteeri 7
LIITE 1 Vuodelle 2015 myönnetyn valtion tutkimusrahoituksen jakautuminen Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella Vuodelle 2015 myönnetyn valtion tutkimusrahoituksen jakautuminen Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella 1 % 2 % 2 % 4 % 4 % 18 % 0 % Seinäjoen keskussairaala 3,97 % Fimlab Laboratoriot Oy 17,73 % Hatanpään sairaala 0,36 % TAYS 69,33 % TAYS Sydänkeskus Oy 2,14 % Tekonivelsairaala Coxa Oy 2,17 % 69 % Tampereen kaupunki, TIRY 0,45 % Päijät-Hämeen keskussairaala 3,85 %