ei pidä mahdottomana, mutta hänen mukaansa infrastruktuurin Iso-Naistenjärven retkeilyalue ja laavu tulisi kalliiksi toisin kuin Pirkkalassa.



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

ei pidä mahdottomana, mutta hänen mukaansa infrastruktuurin Iso-Naistenjärven retkeilyalue ja laavu tulisi kalliiksi toisin kuin Pirkkalassa.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

o l l a käydä Samir kertoo:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Pepén tie uuteen päiväkotiin

Löydätkö tien. taivaaseen?

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Ruha Wolley Legendaarinen seura

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tämän leirivihon omistaa:

Tekninen ja ympäristötoimiala

Jeesus parantaa sokean

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Puhelu hätäkeskukseen

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Jumalan lupaus Abrahamille

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / Maanantai klo (kahvit klo lähtien)

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä


Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Keskiviikko

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Bob käy saunassa. Lomamatka

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Kaija Jokinen - Kaupantäti

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2009 Kirkkovaltuusto KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2009

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Lucia-päivä

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Kokouksen avaus ja alkuhartaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen ja vs. kirkkoherra toimitti alkuhartauden.

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Toimintaa toukokuussa 2019

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

Tästä se alkoi Tiinan talli BLACK EDITION - tum0r Tiina

keskiviikko Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

CCI-sanomat

Paavalin seurakunta. Seurakuntaneuvosto

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.


Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

Lapset ja nuoret jäävät liian yksin huolineen. Lasten ja nuorten puhelin ja netti vuonna 2007

Arvojen tunnistaminen

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

Transkriptio:

Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 23.1.2008, nro 4 Vaihtoehtoisia selvityksiä kaivataan Toivion metsien menetys logistiikkakeskukselle pelottaa Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan päättäjät eivät suoralta kädeltä näytä kannattavan Toivion metsäalueelle suunniteltua logistiikkakeskusta. Maanantaisessa valtuuston kokouksessa siitä esittelyn saaneet valtuutetut kaipasivat vaihtoehtoisia selvityksiä. - Pirkkalalaisesta näkökulmasta on enemmän kuin tarpeellista saada vertailevia kustannusselvityksiä, totesi Antero Saksala. Myös vasemmistoliiton Mikko Kuoppa toivoi vaihtoehtoisia selvityksiä muualtakin kuin vain Toiviosta. - En ole ylipäätään vakuuttunut tästä asiasta. Pirkkalalaisille tärkeitä luontoarvoja tuhotaan asfaltin alle, Kuoppa sanoi. Helena Rissanen (sd) kiinnitti samoin huomiota Toivion virkistysalueen kohtaloon, jos logistiikkakeskus rakennettaisiin Pirkanmaan liitossa parhaillaan yleissuunnittelun kohteena olevalle seudulle. - Kauempana Lempäälän puolella olisi isompia metsäalueita. Vihreiden Harri Aalto myönsi hankkeen olevan liiketaloudellisesti perustellun. Hänen huolenaan oli, miten liiketalous ja ihmisen elinympäristö saadaan paremmin yhteen. Risto Tefke (oik.) kävi Toivion omakotiyhdistyksen puheenjohtajan Pertti Tuomisen kanssa ojentamassa yli 600 toiviolaisen nimen sisältäneen adressin päättäjille. Logistiikkakeskusta vastustavan mielipiteen ottivat vastaan Hannu Vallas (vasemmalla), Kai-Pekka Mattila, Raili Naskali, Kari Talasmäki ja Eriikka Magnusson. SÄÄ Torstai Nokia Pirkkala Tampere Kangasala Vesilahti Lempäälä Vesilahti 9:09 16:07 Valkeakoski 9:07 16:10 Perjantai +0 Nokia Pirkkala Lempäälä ei mahdoton Logistiikkakeskushanketta kävi valtuutetuille esittelemässä projektipäällikkö Pentti Fagerlund Pirkanmaan liitosta. Fagerlund totesi Toivion vaihtoehdon osoittautuneen liikenteellisesti parhaaksi, kun logistiikkakeskukselle ryhdyttiin etsimään sopivaa paikkaa Tampereen kaupunkiseudulta pari vuotta sitten. - Alue sijaitsee pääradan ja valtateiden risteyksessä. Lisäksi se on lentomelualuetta, joka ei kilpaile rakentamisen kanssa, Fagerlund perusteli. Logistiikkakeskuksen sijoittamista Lempäälän puolelle Fagerlund ei pidä mahdottomana, mutta hänen mukaansa infrastruktuurin rakentaminen sinne tulisi kalliiksi toisin kuin Pirkkalassa. Vaihtoehtoisia kustannusselvityksiä peränneille valtuutetuille Fagerlund totesi, että parhaillaan laadittavan esiselvityksen kakkosvaiheen perusteella ei tehdä lopullisia ratkaisuja. - Seuraava konkreettinen vaihe on kaavoitus, jonka yhteydessä joudutaan miettimään vaihtoehtoja. Isoimpia kysymyksiä silloin on korvaavien virkistysyhteyksien luominen Toivioon. Alueen asukkaiden peräänkuuluttama ympäristövaikutusten arvionti asukkaiden ja asianosaisten kuulemisineen tapahtuu Fagerlundin mukaan kaavaprosessin yhteydessä. Toiviolaisilta adressi Toivion omakotiyhdistys on kerännyt logistiikkakeskuksen sijoittamista Toivioon vastustavan adressin. Puheenjohtaja Pertti Tuominen ja Risto Tefke luovuttivat sen valtuustoryhmien puheenjohtajille ennen valtuuston kokousta. Yli 600 toiviolaisen allekirjoittamassa adressissa tuodaan esille erityisesti se, että logistiikkakeskuksen paikka on valittu vain elinkeinoelämän, liikenteellisten ja taloudellisten etujen pohjalta. - Vaikutuksia luontoon sekä ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen ei edes selvitetty, adressissa todetaan. Toiviolaiset esittävät, että keskuksen vaihtoehtoisista sijaintipaikoista tehdään kattavat vaikutusarvioinnit avoimesti ja vuorovaikutteisesti ja että jatkosuunnitteluun valittavasta sijaintipaikasta päätetään demokraattisesti. Tampere Kangasala -0 Lempäälä Valkeakoski Lauantai j Iso-Naistenjärven retkeilyalue ja laavu 10 km latu 2. Vaihe lisää 62 ha asuinrakennuksia Multivuoren erämaa-alue 2 km latu 5 km latu 3. Vaihe, yhteensä max 300 ha (liiton kuvassa vain noin 250 ha?) Kaitajärvi ja Saunapuro A Pirunkivi, 10 m (SL) Taaporinvuori- Myllyvuori, arvokas kallioalue Pirkanmaan liitto 29.11.2007: 1. Vaihe 103 ha Hevostalli 3kmlatu Näköala-apaikka Pyramiitinnotko Kehä 2 -ehdotus (2003) B Valtatie 3 (tavoiteverkolla) Pärrinkoski Perimmäinen, vanha lehtomainen kuusimetsä Rauh. alue Kortejärvi, suoluontokohde Puskiaisen yli 500 ha, alue jolta voidaan hyvin optimoida 300 ha tilaa logistiikkakeskukselle: + Etäämmällä asutuksesta kuin Toivion vaihtoehto (jonne 300 ha ei edes mahdu) + Paremmin sekä pää- että oikoradan varressa + Luonto- ja virkistysarvot sekä asutus kärsivät oleellisesti vähemmän + Maa edullisempaa (kauempana keskustasta, ajateltava myös 30-50 v tähtäimellä!) + Ylivoimainen liikenteellinen sijainti (etenkin, jos/ kun kehä 2 ja Puskiaisten yhteys (Vt3) toteutuvat) + Tänne on suunnitteilla uusi ratapihankin: logistiikkakeskuksen melu- ym haitat samaan paikkaan, YHTEISSIJOITUKSESTA myös SUURI LOGISTINEN ETU! Ratapihaa, logistiikkakeskusta ja oikorataa palvelevia ratalinjaideoita (kehitettäväksi ja tarkemmin tutkittavaksi) Valtatien 3 ns. Puskiaisen oikaisu (ehdotus v. 2003 kehittämisselvityksessä) 1000 m Kelpaisiko Lempäälään? Pirkanmaan liiton ykkösvaihtoehto logistiikkakeskukselle on Sääksjärven pohjoispuoli (A). Toivion omakotiyhdistys esittää tekemässään kartassa, että keskus rakennettaisiin Lempäälään Sääksjärven eteläpuolelle (B). -2 Maanantai -6 Sunnuntai Tiistai -3 +1 Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Namusetä houkutteli Antti Jokinen Perkiöntiellä Pirkkalassa vanhemman mallista punaista autoa ajanut vanhempi mieshenkilö pysäytti kaksi 9-vuotiasta tyttöä koulumatkalla ja yritti saada tytöt autoon karkkia tarjoamalla. Tapaus sattui viime torstaina 17.1. klo 14.45. Tytöt lähtivät juoksemaan ja auto jatkoi matkaa, eli säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Tapauksesta on tehty ilmoitus Nokian poliisille. - On suotavaa levittää sanaa tästäkin tapauksesta, että vanhemmat muistavat taas kerran kertoa lapsilleen toimintaohjeita näiden namusetien varalle, muistuttaa toisen karkuun juosseen tytön äiti. Pikkutikka kakkoseksi pikku- Venetsiassa? Antti Jokinen Ympäristölautakunnan mielestä pikkutikan reviiri ei ole riittävä syy muuttaa valtuuston marraskuussa hyväksymää pikku-venetsian asuinalueen kaavaa. Lautakunta antoi hallintooikeudelle lausuntonsa valituksesta, jonka lähiasukas oli tehnyt kaavapäätöksestä. Valituksen tehneen asukkaan mukaan pikkutikan elinalue ei turvaudu puronvarsimetsikön säästämisellä, sillä rakennustoimet muuttavat ympäristöä liiaksi. Pyhäjärven sahan niemessä mainitaan viihtyviksi myös satakieli, viitakerttunen ja pensassirkkalintu. Ympäristölautakunnan mielestä puistosuunnitelmassa tullaan turvaamaan lehtomaisen purosuiston luonne, ellei virvoitusjuomatehtaan tuottaman lasimurskan poisto maaperästä tuota sille esteitä. Saastuneen maaperän puhdistaminen alueelta on kunnan mielestä tärkeä asia. Lasimurskan lisäksi alueella on sahan aikana maahan päässeitä puunsuoja-aineita. - Mikäli ympäristöterveysnäkökohdat tätä vaativat, on puhdistus ensisijainen toimenpide ja ohittaa alueen luontoarvot etenkin, kun pikkutikka ei ole EU-direktiivein suojeltu laji, lautakunta toteaa lausunnossaan.

2 PIRKKALAINEN 23.1. 2008 Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh. 342 7300, kotisivut: www.pirkkala.seurakunta.net Kirkossa Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus su 27.1. klo 10, toimittavat Arto Köykkä, Denise Gauffin-Kostilainen ja Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Kirkon keskiviikko 30.1. Klo 11.30 hartaus, jonka jälkeen ruokailu (aik. 2e/lapset 1e), klo 12.20 lauluhetkessä virsiä teemoista palvelu ja ylistys. Yhteisvastuun postitustalkoot ma 4.2. klo 137. Laitamme kirjeet valmiiksi kirjekuoriin postitusta varten. Tule mukaan vaikka vain osaksi aikaa ja ota mukaan myös ystäväsikin. Työn lomassa on kahvitarjoilu. Tervetuloa! Tied. Jukka Peltola p. 050-380 7962. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1: Perjantaipiiri pe 25.1. klo 18, avoin kaikille! Tiistaitupa ti 29.1. klo 11.30 hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2e/1e) ja yhteistä ohjelmaa. Pihlajaniemessä Pappilantie 100: Miesten sauna ti 29.1. klo 18.30. Naisten sauna ke 30.1. klo 18. Lähetysmyymäläkahvila Sirpakassa Suupantie 10: Rukouksen siivillä - raamattu- ja rukouspiiri ma 28.1. klo 189.30. Shakkia tiistaisin klo 11. Olet tervetullut jutustelemaan, seuraamaan ja pelaamaan! Muuta toimintaa: Pyhisparkit la 26.1. Pereen päiväkodilla, Isomäentie 3, klo 102 ja Kurikankulman kerholla, Aittokorventie 2, klo 113. Pyhäkoulut su 27.1. Kirkolla klo 10 ja Puuhkalakin kerholla, Lähdekuja 2, klo 167 ja Kirkkoveräjän srk-talolla klo 167. Aiheena Jeesuksen seuraajana - opetuslapsia kutsutaan. Toimintatuokiossa askarrellaan kyyhkynen. Kyöstinkodon kerho ti 29.1. klo 14 alueen eläkeläisille. Mukana kanttori Liisa Aaltola, joten laulamme yhdessä. Namibia-ilta ma 4.2. klo 18 Ulla ja Matti Lämsällä, Sorkkalantie 7. Kuvin ja sanoin kuulumisia Namibiasta tänään, Aino Rintala. Mukana myös Riitta ja Raimo Minkkinen sekä kirkkoherra Juhani Husa. Aikuisten hiihtoretki Lotjan tuvalle 26.3.-30.3.2008. Hiihtoa Syötteen laduilla, laskettelumahdollisuus. Retken hinta 100 euroa. Ilmoittautumiset ja tiedustelut Jukka Jormanainen puh. 050-364 5796, tiedustelut myös jukka. jormanainen@evl.fi. Perheuutiset: Kuollut: Irja Tellervo Olli 95v ja Liisa Orvokki Kuisma 64v. Avioliittoon kuulutettu: Seppo Iisakki Koivisto ja Heidi Marjaana Koivistoinen. Kastettu: Nuutti Vilho Johannes Hede ja Jesse Julius Jukanpoika Puumala. Seurakunnan toimistot suljettu to 24.1.2008. SANA Juhani Husa Kirkkoherra LUKIJAN KUVA Satoiko rakeita? Näitkö kolarin? Oletko Alaskassa? Onko pojanpoika ihana? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia uutisista ja ihmisistä, kotoa ja matkoilta. Kaikista julkaistuista kuvista palkkioksi pieni yllätyslahja. Kuukauden parhaasta kuvasta 30 euron julkaisupalkkio! Digi+kännykkäkuvat: toimitus@pirkkalainen.com. Paperikuvat tuoden tai postitse: Suupantie 2 A 10, 33960 P:la. Veräjässä vietettiin perheen yhteistä aikaa Petri Näppi opetti Nella-tyttärelleen biljardia Kirkkoveräjällä. Pirkkalan seurakunnan uusi toimintamuoto käynnistyi viime sunnuntaina Kirkkoveräjän seurakuntatalolla. Ensimmäinen Veräjäkerta keräsi ihan mukavasti lapsia ja aikuisia paikalle. - Näin aluksi noin 30 henkilöä oli melko sopiva määrä. Erityisesti aikuisten oma keskusteluhetki toimi hyvin. Keskustelimme mm. perheiden arjesta, sen iloista, arvostuksista ja peloista. Tästä on hyvä jatkaa, kertoo pastori Jukka Jormanainen. Nelituntiseen tapahtumaan riitti toimintaa hartaushetkestä liikunnallisiin yhteisleikkeihin. Myös Kirkkoveräjän laaja pelitarjonta löysi käyttäjänsä. Valmis ruokapöytä toi helpotusta perheiden sunnuntairuokailuun. Näpin perhe saapui Veräjään viettämään perheen kesken yhteistä sunnuntaipäivää. - Tosi hyvin ollaan viihdytty. Täällä on mukavaa ohjelmaa aikuisille ja eri-ikäisille lapsille mutta myöskin yhteistä ohjelmaa, kertoi Petri Näppi. Veräjä-toiminta jatkuu ainakin kevään ajan ja seuraava kerta on poikkeuksellisesti 17.2. Pirkkalan kirkolla, jolloin Veräjä on mukana Yhteisvastuu-keräyksen talvitapahtumassa. Mari Lilja Nettikysely - mikä on tulos? Kirkollinen lehti Kotimaakin teki viime numeroonsa nettikyselyn: Ketä kannatatte Tampereen piispaksi kuudesta ehdokkaasta? Yli puolet nettiä käyttäneistä oli sitä mieltä, että Nokian Mission johtaja Markku Koivisto olisi sopivin. Onneksi tällaisella nettikyselyllä ei ratkaista piispanvaalia. Miksi ajattelen onneksi? Perusteluna on se, että on mahdoton hoitaa kahta tehtävää samanaikaisesti. Olla piispa tai herätysliikkeen johtaja samanaikaisesti, on mahdoton yhtälö. Se ei onnistunut aikanaan Nokialla, kun seurakunta vaati kirkkoherralta oman tehtävänsä hoitamista. Toki tätä kirjoittaessani en tiedä, onko Markku Koivisto luopumassa herätysliikkeensä johtamisesta ja julistustoiminnasta. Mieleeni tulee toinenkin nettikysely, jossa kysyttiin, onko kirkko lähellä ihmistä? Jotenkin jäi siitä mieleen, että enemmistön mielestä kirkko ei ole lähellä ihmistä? Muodostuuko kuva kirkosta sen ristiriitaisen kuvan kautta, joka välittyy tiedotusvälineiden kautta. Täytyy tunnustaa, ettei se ole minullekaan mieleen. Sehän on jokaiselle tuttua, että negatiiviset asiat ovat suurempia uutisia kuin ne asiat, joista ollaan samaa mieltä. MLL kouluttaa ryhmänvetäjiä Tiedän, että seurakunnat ovat työntekijöittensä kautta lähellä ihmistä heidän elämän kysymyksissä. Seurakunnissa osallistutaan kriisiryhmien kautta ihmisten hätään. Niillä teollisuuspaikkakunnilla, joilla on kohdattu yritysten lopettamisia, ovat kirkon työntekijät olleet työntekijöiden rinnalla. Millainen kuva on Sinulle välittynyt Pirkkalan seurakunnasta? Pirkkalaisen ja seurakunnan omalta kotisivulta välittyy se toiminta, jota ylläpidetään verovaroin. En pysty näkemään, että seurakuntamme lapsi-, nuoriso-, perhe- tai diakoniatyö olisi kaukana ihmisistä. Seurakunta tulee läheiseksi toimintansa kautta. Kipeältä tuntuu sellaiset seikat, joissa seurakuntalainen ilmaisee eronsa syyksi osakseen tuleen väärän kohtelun. Itsekin tunnen kipuna viime syksyltä sen, että lupasin seurakuntalaiselle olevani mukana hänen syntymäpäivillään. Vasta jälkeenpäin tajusin, etten ollutkaan muistan lupaustani. Onko Pirkkalan seurakunta kaukana seurakuntalaisistaan? Minulle voisi antaa vastauksen tähän omaan nettikyselyyni sähköpostiini: juhani.husa@evl.fi Oletko halukas vetämään ryhmää Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosastossa? Asiasta kiinnostuneille järjestetään kaksipäiväinen koulutustapahtuma senioritalo Hopeakellon kokoustilassa pe 1.2. klo 17.30-20 ja la 2.2. klo 95.30. Nuorille ja aikuisille suunnattu koulutus on tarkoitettu sekä ammattilaisille että muille vapaaehtoista ryhmänohjaamista miettiville. Sen tavoitteena on antaa valmiudet käynnistää ja ohjata aikuisille tai aikuisille ja lapsille yhdessä suunnattuja vertais- ja tukiryhmiä sekä toiminnallisia ryhmiä. Kouluttajana toimii sosionomi Päivi Huuskonen. Koulutukseen haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, josta käy ilmi, miksi haluaa vapaaehtoiseksi ryhmänohjaajaksi. Hakemukset sähköpostiosoitteeseen mapu.narvinen@kolumbus.fi. Lisätietoja Mapu Narviselta sähköpostitse tai puh. 0400-798487. Kaukomaita kiertelevä Jouni Jokela lähetteli Lukijan kuva -palstalle otoksen sähköpostitse Kamputseasta. Takana näkyy viime viikonlopun auringonpaisteessa mahtava Angkor Watin temppelialue. Alue oli todella vaikuttava, mies kertoo. Tarkasti ottaen kuva lähetettiin Laosista, jossa nettiyhteydet alkoivat pelittää paremmin. Merkkipäiviä Onnea 10-vuotiaalle Samuli Virtaselle 26.1.2008 Pojanluomaan. T: Leena-mummu ja Pekka-vaari. Hauskaa 10- vuotis syntymäpäivää 24.1.08 Elisa Jauhiaiselle Partolantielle toivoo Aino, Leevi, äiti ja isi. (kuva) Mummu ja pappu onnittelevat Santeria ja Sanna-äitiä syntymäpäivän johdosta! (kuva) Lämpimät onnittelut 2-vuotiaalle Kristianille 26.1. toivoo mummi ja vaari. (kuva) Kerttu Loukonlahdenkujalta täyttää 4 v. 26.1.08. Onnea toivottaa mummu ja vaari. (kuva) Onnittelut 8 v. Pinjalle 23.1.08 toivottavat Pirkko-mummu, Pentti, kotiväki ja serkut. (kuva) Onko merkkipäivä? Pirkkalaisessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Merkkipäivähaastattelut: toimitus ottaa vastaan vinkkejä tasavuosia juhlivista ihmisistä ennen juhlaa julkaistavia haastatteluja varten. Myös valmiita aineistoja voi lähettää.

23.1. 2008 LUKIJALTA Kotirauhaa puhelinterroristi, kiitos! Olen joutunut puhelinterroristin uhriksi. Tämä omaa katkerantyhjää elämäänsä elävä ihminen purkaa sairasta kateuttaan, mustasukkaisuuttaan ja yksinäisyyttään minuun. Tekstiviestein ja puhumattomin puheluin, öin ja päivin. Tämä onni on jatkunut jo kuukausia, eikä edes ehdotukseni lopettamisesta saanut vastakaikua. Häiritsijä on tiedossa ja asia onkin menossa poliisitutkintaan. Toinen puoli häirikön elämässä on olevinaan vastuullinen yksinhuoltaja, joka varmasti rakastaa lastaan. Toinen, sairas puoli soittelee minulle öisin lapsen nukkuessa. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, mutta aikuinen ihminen voi valita seuransa ja tapansa elää. Jos itseltä puuttuvat omat mielipiteet, on helpompi nojautua muiden mielipiteisiin ja on näin vain yksi uhoava peluri joukossa. Elämä on surullisen lyhyt. Miksi se pitää tuhrata siihen, että saa tehdä toiselle pahan mielen? Teen virheitä siinä missä muutkin, mutta en syytä virheitteni seurauksista muita! Toiveeni olisikin, että jokainen putsaisi ensin rähmät omista silmistään ja tarjoaisi pesuapua toiselle vasta sen jälkeen. Ei testejä asiakkaille sosiaalitoimistossa Nimimerkki Asiakas kysyi tällä palstalla, tehdäänkö sosiaalitoimistossa psykologisia testejä toimeentulotukiasiakkaille, koska sosiaalityöntekijä oli pyytänyt häntä painamaan kätensä omaansa vasten? Sosiaalityö on verraten monimutkaista moderniin lainsäädäntöön perustuvaa sosiaali- ja käyttäytymisteoreettisen tiedon soveltamista asiakkaan ongelmien ratkaisemiseen ja muutoksen aikaansaamiseen yhteistyössä hänen kanssaan. Usein tavoitteena on vuorovaikutussuhteiden muuttaminen asiakkaan ja hänen ympäristönsä välillä. Tämä asiakkaiden elämään joskus kovallakin kädellä puuttuva työ edellyttää useiden erilaisten työmenetelmien käyttämistä. Menetelmät voivat olla toiminnallisia, keskusteluun perustuvia tai yhteisöllisiä. Sosiaalityöntekijä saattaa siis, vaikkapa juuri käydyn kiivaan keskustelun tapaa havainnollistaakseen, pyytää Paina jarrua, kun näet hevosen! Vastauksena tällä palstalle kirjoittaneelle: hevonen voi olla arvaamaton liikenteessä. Rauhallinen ja tottunut hevonen voi jonain päivänä säikähtää, vaikka se muutoin käyttäytyisi aivan rauhallisesti tai olisi tottunut liikenteeseen. Hevonen ei pakoon lähtiessään mieti mikä pakosuunta olisi järkevin, vaan saattaa paeta minne vain, esimerkiksi syvään ojaan tai jopa suoraan lähestyvän ajoneuvon eteen. Hevosilla on hyvä kuulo, mutta niiden näkökenttä on rajallinen: ne näkevät hyvin sivuille mutta huonosti suoraan eteenpäin. Pienetkin esineet ne voivat kokea uhkana. Jos hevonen pelästyy, se hyppää turvaan, usein sivullepäin. Hevoset ovat liikenteessä usein siitä syystä, että ovat siirtymässä rauhallisemmille ratsastusreiteille. Muiden tielläliikkujien on hyvä huomioida, että hevonen on hirveäkin suurempi eläin. Itsellämme on suomenhevonen, jolla olemme ajaneet Tampereen keskustassa. On tämäkin hevonen joskus alkanut ihmettelemään mm. postilaatikkoriviin tullutta uutta postilaatikkoa. Tieliikennelain mukaan ajoneuvon kuljettajan on noudatettava tarpeellista varovaisuutta ja Paras tapa selvitellä ongelmiaan on tunnistaa ja myöntää ne ja puhua niistä. Öiset haukkumiset vieraan ihmisen (jota ei edes tunne) puhelimeen ei tämän terroristin pahaa oloa poista - päinvastoin. Olen valmis kuuntelemaan silti myös häntä. Usein takaa löytyy aivan muuta kuin mitä lyhytnäköiset näkevät! Voin elämänkokemukseni perusteella sanoa, että: Joka ei etsi kauneutta, hyväksyy rumuuden. Joka sulkee silmänsä rumuudelta, ei voi nähdä kauneutta : Hyvä, Tommy Taberman! Nora Kumar asiakasta painamaan käden omaa kättänsä vasten pyrkien näin vaikuttamaan siihen, että itse vuorovaikutuksesta tulee asiakkaan ja työntekijän välisen keskustelun kohde. Sosiaalitoimistossa ei siis suoriteta psykologisia testejä asiakkaille. Myöskään käytettävät toiminnalliset menetelmät eivät vaikuta myönnettäviin palveluihin. Minna Laakso Sosiaalityön johtaja Pirkkalan kunta Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Myös nimi merkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittäää kirjoittajan nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Nimimerkillä varustettuihin viesteihin on myös liitettävä kirjoittajan nimi ja osoite, jotka jäävät vain toimituksen tietoon. Kiitokset Naskalille Sydämellinen kiitos Raili Naskalille kirjoituksesta viime viikon Pirkkalaisessa. Tuskin koskaan olen lukenut niin hyvää tekstiä tässä lehdessä maallikon tekemänä. Siihen kirjoitukseen yhdyn ilolla. Ja kirjoitan perään Aameneni. Kyllikki Vainio käytettävä riittävän alhaista nopeutta lähestyessään tiellä olevaa hevosta. Valitettavasti autoilijat eivät kunnioita hevosta liikenteessä! Autoilijan nähdessä hevosen tiellä, painetaan yleensä kaasua, mutta kun nähdään hirvi painetaan jarrua! Vaikka molemmissa tilanteissa pitäisi olla oikea poljin jarru, sama kuin näkee lapsen kävelevän tienreunaa, lapsi on myös yhtä arvaamaton kuin hevonen. Tässä tapauksessa autoilija on ollut todella fiksu ja noudattanut ratsastajan käsimerkkiä, kiitos siitä hänelle! Vesa Niemi Pirkkalan Hevosyhdistys KOLUMNI Karoliina Ahola toimitus@pirkkalainen.com PIRKKALAINEN 3 Kysymyksessä kuolema - Kun me kuoletaan, mitä meille sitten tapahtuu? kysyi nelivuotias kuopus iltakävelyllä. Kysymys muistui mieleeni muutaman vuoden takaa esikoisen esittämänä. - Maahan kaivetaan kuoppa, meidät laitetaan sinne kuoppaan ja peitetään mullalla, vastasin silloin. - Yhyy, en minä halua, että me mennään sinne maahan, siellä on kylmä, yhyy, esikoinen suri. - Kuolenko minä? hän jatkoi. - Kaikki kuolee. - Yhyy, kuoletko sinä? - Kuolen, kaikki kuolee. Muistelo karmii selkäpiitäni. Olen agnostikko, enkä osaa sanoa, mitä meille kuoleman jälkeen tapahtuu. Kuitenkin muisto lohduttomasta kuolemavalistuksesta esikoiselle sai minut suhtautumaan joustavammin vakaumukseeni. Kuopuksen kanssa päätin tehdä asiat toisin. Hänen iäisyysvalistuksessaan taivas oli helppo valinta. - Me mennään kuoleman jälkeen taivaaseen, vastasin viisastuneena kuopukselle. - Mää en halua mennä taivakseen. Mää haluan olla täällä maan päällä, yhyy, poika itki. Viime aikoina olen saanut vastailla loputtomasti kysymyksiin elämästä ja kuolemasta: milloin me kuollaan, onko taivas maan alla ja niin edelleen. Kysymys siitä, voimmeko ottaa automme taivaaseen ei melkein edes yllättänyt minua. Jostain syystä kiistin auton mukaan ottamisen. Pikkumies ei tyytynyt vastaukseen. Aloin pohtia, miksen voisi luvata autoa. Mielestäni ihmiset saavat rakentaa kuvansa tuonpuoleisesta juuri kuten haluavat, joten eiköhän siinä yksi autokin mene, ajattelin ja lupasin ajopelin taivaaseen. Jäljelle jäi vain yksi kysymys: - Miten me saadaan se auto sinne taivaalle? poika kysyi. Erilaisia taidemuotoja alasaliin toisiaan täydentämään Kiitoksia positiivisesta palautteesta herra Kunnakselle Pirkkalaisen 16.1. numerossa, koskien pianonsoittoani Alasalin taidenäyttelyssä. Olen pitkään tykännyt esittää suuremmallekin yleisölle kaikenlaista, mitä nyt osa kouluajasta ja muita provosoivana kiusattuna tuli vetäydyttyä välillä kuoreensa. Lapsenakin laulelin niin että kotikerrostalopiha raikui iloksi tai kiusaksi, kukaties? Musiikki siis kuuluu vahvasti elämääni. Mielestäni tuo Pirkkalan Alasalin näyttelytilan tunnelma on hiljaisuudessaan niin ahdistava että se todella kaipaa täytettä jollain äänelläkin. Taulut ja patsaat tuntuvat muutoin jäävän hyvin kaksiulotteisiksi (osa tietty on sitä ennestään), mutta mielestäni kaipaavat lisäulottuvuuksia kun tämä maailma on totuttanut ainakin meikäläisen ja kenties muutaman muun hyvin monipuolisten virikkeiden maailmaan. Kun väreillä ja muodoilla on omat energiansa, niin on myös musiikilla ja nämä voivat toimia myös harmonisesti yhdessä. Mielestäni on taidetilojen haaskausta. jos siellä käy vain pieni määrä ihmisiä ihastelemassa. Tilan käyttöä on myös mahdollista monipuolistaa, jotta se olisi hyödyllisempi. Uskon että mahdollisesti taiteilijatkin voisivat hyötyä tuosta käyttötarkoitusten yhdistelystä. Jos näyttelytilassa saisivat vaikka aloittelevat artistit taikka jo menestyvätkin pitää ilmaiskonsertteja niin samalla myös esillä oleva taide tulisi esille. Mutta mieluummin hyvin pienet ja kenties lähempänä akustista kokoonpanoa olevat taiteilijat, sillä tilat ovat rajalliset. Tiloissa voisi olla myös hyvää tilaa kanssaihmisille kokoontua puhumaan arkipäivää askarruttavista ongelmista. Tilat ovat välillä valoisammat ja taidekin voi avata hieman ihmisten mielialaa eikä ihminen aina jäisi niin mataliin mielialoihin keskustelujen käydessä joskus pohjamudissakin Taidetilat voisivat sen sijaan toimia ihan jopa terapiana näiden pulmien keskellä. Yhtä hyvin kuin musiikille, on myös runoudelle tilaa, jolloin voi löytää jopa eri maisemia runoille taiteesta oman mielikuvituksen lisäksi. Jopa nuoret voisivat nuorisotilojensa ohella käyttää tätä herkempää ilmapiiriä kauempana kapakan ilmapiiristä, jonka viereen nuorisotila Nasta on sijoitettu. Minut löytää Pirkkalan kunnan alasalista näyttelyn aukiooloaikoina 11.5. asti, jolloin vuoroni valitettavasti päättyy. Pirkkalaisesta voi tarkistaa aukioloajat sekä näytteilleasettajat. Taidenäyttelyyn tervetulleeksi toivottaen, Kari Hirvi, näyttelynvalvoja Pirkkalainen

4 PIRKKALAINEN 23.1. 2008 PIRKKALASSA 23.1. 15.11.2006 2008 Antti Jokinen Logistiikat muualle? T antti.jokinen@pirkkalainen.com oiviossa vastustetaan rajusti ja yhtenäisesti lähimetsiin suunniteltua 300 hehtaarin logistiikkakeskusta. Lohduttavaa elinpiiristään huolestuneille on, että vaikka Pirkanmaan ja Pirkkalan päättäjät pääsisivät yksimielisyyteen keskuksen teosta Tampereen ja Pirkkalan rajaseuduille, keskus ei välttämättä koskaan tänne tule. Oikeusministeri Tuija Brax kohautteli kulmakarvojaan Pirkkalan vierailulla. Hän oli täällä kuullut ensi kertaa, että Pirkanmaa ja Tampere-Pirkkala on mukana tavoittelemassa logistiikkakeskusta monen muun Etelä-Suomen seutukunnan tavoin. Brax kertoi hankkeen olevan kovin kilpailtu, eli maassa on paljon tahoja, jotka haluaisivat sen tarjoamat työpaikat ja elinkeinoelämän piristyksen mailleen. Pirkkalaa paremmin pääkaupunkiseudulla tunnetaan esimerkiksi Riihimäen, Lahden ja Hollolan logistiikkakeskushalut. Hollola päätti ostaa maata hanketta varten ja onpa Keravakin varannut hehtaareja, jotta Vuosaaren sataman purkutöitä voitaisiin hoidella tällaisessa sisämaan satamassa. Vaan kukapa tietää Pirkanmaan todellisen potentiaalin. Jos logistiikkakeskus hyväksytään maakuntakaavaan ja Pirkkalan yleiskaavaan, niin kaikki on mahdollista vuosien vieriessä. Toiviolaisten huolen keskuksen suhteen ymmärtää. Lähiseudun hiihtoladut katkeaisivat ja retkeilymaastot puolittuisivat. Nyt käydään selkeää kansalaistaistelua hanketta vastaan ja vedotaan paikallisiin päättäjiin. Näkökulma on toki rehdin paikallinen. Lempäälän Puskiaisissa on asukkaiden mukaan enemmän tilaa keskukselle kuin Toivion vieressä. Tätäkin vaihtoehtoa varmaan Pirkanmaan liitossa selvitetään. Mitä tykkäävät Lempäälän luontoihmiset tästä? Myös puhtaasti elinkeinopoliittisesti keskuksen Pirkkala-sijoituksesta voi keskustella. Onko laajojen varastojen ja ratapihojen teko näin lähellä Tamperetta ja kasvavan seudun ytimeen järkevää? Eikö Pirkkalan maista saataisi parempi hinta, jos ne myytäisiin pikku hiljaa hiukan jalostetumman yritystoiminnan ja kaupan käyttöön samalla tavoin kuin moottoritien varsia nyt hyödynnetään. Silloin tonttien ulkopuolelle olisi varaa jättää enemmän viheralueitakin. Vuokrataloille uudet omistajat Kiista myynnistä poiki eron demareiden valtuustoryhmästä Maija-Riitta Näreikkö Kiinteistö Oy Pirkkalan Vuokratalojen asukkaat saavat uudet vuokraisännät. Maanantaina kokoontunut valtuusto päätti pitkän keskustelun ja äänestyksen jälkeen myydä vuokrataloyhtiönsä kaikki osakkeet VVO:lle ja Hämeen Vuokrakodeille 25,6 miljoonalla eurolla. Myynnin ratkaisi lähinnä kokoomus- ja demarivaltuutettujen enemmistön asettuminen myynnin kannalle. Kauppaa vastustivat yhtenä rintamana vihreät ja vasemmistoliitto. Kielteisen kannan edustajia löytyi myös keskustasta, demareista ja kokoomuksesta. Demarileiriä vuokratalokauppa kuului hiertäneen erityisesti. Valtuutettu Timo Tuominen ilmoitti eronneensa tämän takia demareiden valtuustoryhmästä ja perustaneensa loppuvaltuustokaudeksi Vapaat demokraatit -ryhmän. - Kunnassa on pohdittu vuokratalojen myyntiä monet vuodet. Demarit ottivat edellisten kunnallisvaalien alla vahvan kannan, että kunnan vuokra-asunnot pidetään kunnan omistuksessa. Nyt tästä periaatteesta luovuttiin kesken valtuustokauden, Tuominen roimi puoluetovereitaan. Demareista myyntiä vastusti myös Pirkkalan Vuokratalojen hallituksen puheenjohtaja Kai- Pekka Mattila. Mattila epäili, että Hämeen Vuokrakotien hallituksen puheenjohtajan Risto Auttilan vetämä Propertos-yhtiö hankkii ennen pitkää omistukseensa Pirkkalan vuokra-asuntoja ja muuttaa ne omistusasunnoiksi. Auttila kiisti kokouksessa epäilyt. - Propertos on kaupallinen yhtiö, joka tekee kauppoja omalla sektorillaan. Osuuskunta Hämeen Vuokrakodit on Valtion asuntorahaston hyväksymä yleishyödyllinen vuokrataloyhtiö, joka ei myy asuntojaan. Esimerkiksi aravasta vapautuvan Rasitie 16:n vuokralaisille ei ole tiedossa yhtään irtisanomista. Entistä aktiivisempaa asuntopolitiikkaa Valtuustolle myyntiehdotuksen hylkäämistä esittänyt vihreiden Kari Talasmäki pelkäsi kunnan menettävän kaupan myötä vaikutuskanavansa vuokra-asuntoasioissa. - Vuokra-asunnot ovat kunnan avaintoimintoja, Talasmäki totesi. Kunnan omistuksen puolesta taistellut ja vuokratalojen yli 300 asukkaan allekirjoittaman adressin esitellyt Talasmäen puoluetoveri Harri Aalto ei voinut myöskään hyväksyä sitä, että vuokraasunnot siirtyvät kunnan omien toimintojen ulkopuolelle. - Muistuttaisin vielä siitä, että ilmaista rahaa ei ole olemassa. Pelkään, että kunnan saamat miljoonat uusi omistaja maksattaa vielä vuokralaisilla. Kunnanjohtaja Risto Koivisto korosti Talasmäen ja Aallon Mikko Kuoppa (vas) totesi VVO:n olevan luotettavimpia vuokrataloyhtiöitä Suomessa. Silti hän vastusti kauppaa. - Kun kunta luopuu omasta vuokrataloyhtiöstä, se luopuu omasta vuokra-asuntopolitiikasta. Kuulolla olivat demareiden Tapani Vainio ja demariryhmästä eronnut Timo Tuominen. Kuva: Karoliina Ahola Uudet isännät. VVO:n Lasse Varjonen (vas.) ja Hämeen Vuokrakotien Risto Auttila iloitsivat valtuuston päätöksestä. Heidän edustamansa yhteisöt omistavat pian Pirkkalan kunnan nykyiset vuokra-asunnot. puheenvuorojen jälkeen, että kaupassa kunta ei luovu asuntopolitiikasta. - Olemme lähteneet asunto- Fakta Pirkkalan vuokratalojen myynti Valtuusto päätti asiasta äänin 214. Harri Aalto jätti eriävän mielipiteen. Ostajina VVO ja Osuuskunta Hämeen Vuokrakodit. Myyntihinta 25,6 miljoonaa euroa. Velkojen maksun jälkeen kunnalle jää kauppasummasta 6,3 miljoonaa euroa. Omistus siirtyy uusille omistajille maalis-huhtikuussa. Asukkaille lähtee tällä viikolla tiedote asiasta. Vuokratalojen tontit jäävät kunnan omistukseen. politiikkaan nyt entistä aktiivisemmin ja sitä toteutetaan aikaisempaa paremmalla mallilla ja tehokkuudella. Tämä ratkaisu turvaa vuokralaisten edut pitkällä tähtäimellä, Koivisto vakuutti. Myynnin kannattajista kunnanhallituksen puheenjohtaja Antero Saksala totesi asukkaiden parhaan olleen kokoomuksen edustajien lähtökohtana asiaa pohdittaessa. - Pitkällä tähtäyksellä myynti takaa vakaimmat vuokra-olot ja parhaan asumisen laadun. Pirkkalaan tulee myös vuokrataloja. Demareiden ryhmäpuheenjohtaja Helena Rissanen painotti asukkaiden aseman turvaamisen tärkeyttä. Hän muistutti, että ostajien on otettava toimissaan huomioon asuntorahaston määräykset. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Rissasen esittämän ponnen, jonka mukaan kunnan on osoitettava vuokratalotontteja rakentamiseen säännöllisesti. VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Syksyltä saksittua, kevättä odotellessa Mennyttä syksyä ei voi syyttää ainakaan politiikan tylsyydestä. Erityisesti Tehyn uhkaus sairaanhoitajien joukkoirtisanoutumisesta sai poliittisen myrskyn eduskunnassa. Etelä-Suomen 141-tukineuvottelut sähköistivät myös keskustelua. Ehdottomasti myönteinen päätös eduskunnalta oli, että perintövero kevenee ensi vuoden alusta. Myös autoverotuksen uudistus on hyvä uutinen meille suomalaisille, jotka olemme tähän asti ajaneet Euroopan vanhimmilla autoilla. Nyt meillä on mahdollisuus siirtyä turvallisempiin ja vähäpäästöisempiin autoihin. Vaikka monien palkat ovat nousussa, yrityksillä menee hyvin ja talous on yhä kasvussa, eivät kaikki ole olleet onnekkaita. Kemijärven sellutehdasta uhkaa lakkautus. Se olisi erikoista, sillä valtio on Stora Enson suurin omistaja. Tehdas voitaisiin turvata esimerkiksi hakkaamalla valtion talousmetsiä, eikä suojeltuihin metsiin tarvitsisi koskea ollenkaan. Puupulallahan tehtaan lakkauttamista on perusteltu. Suomesta voitaisiin talousmetsistä hakata kaikkiaan 16 miljoonaa kuutiometriä enemmän kuin sieltä nyt hakataan. Puunjalostusta tulee Kemijärven seudulla kuitenkin jatkaa tulevaisuudessa muodossa tai toisessa, siihen ovat kaikki edellytykset olemassa. Yksi maakuntaa eniten kiinnostavista asioista, joka tulee keväällä eduskunnan käsittelyyn, on liikennepoliittinen selonteko. Olen pyrkinyt vaikuttamaan moniin Pirkanmaalle tärkeisiin hankkeisiin, jotta ne saataisiin selontekoon. Tällaisia ovat mm. Tampereen rantatie ja sen tunnelihanke sekä valtatie kolmen Hämeenkyrön ohitustie. Tampere-Orivesi ja Nokia-Vammala tiet kaipaavat puolestaan parannusta. Valtiosihteeri Raimo Sailas on jo julkisuudessa kannattanut sitä, että Tampereen rantatie voitaisiin rahoittaa elinkaarimallilla eli siten, että valtio maksaa vasta vähitellen rakentamiskustannuksia takaisin. Budjetin ulkopuolisia rahoitusmalleja on otettava käyttöön. Toinen kevätkauden kiinnostava asia on sosiaalipalvelujen uudistussuunnitelma, jossa pyritään yhden luukun periaatteeseen. Ensi syksynä käytävien kunnallisvaalien yhteydessä tullaan käymään arvokeskustelua kuntaliitoksista ja palvelurakenteiden uudistamisesta. Itse en kuntaliitoksista innostu, koska niiden taloudellisia hyötyjä ei ole pystytty osoittamaan. Ilmaiset kuntaliitoksiin kannustavat porkkanarahat tuhlataan, eikä niistä koidu pitkäjänteistä hyötyä. Maakunnallisuus on alkaneenkin vuoden avainsana. Pirkanmaan kansanedustajien on oltava hyvin yksituumaisia kun alueen hankkeita ajetaan riippumatta siitä, onko oppositiossa vai hallituspuolueessa. Kukin vaikuttaa omalla tavallaan omiin viiteryhmiinsä. Hankkeiden esillä pito myös julkisuudessa on yleensä hyväksi. Tämän vuoden budjettikäsittelyssä ei lähdetty perinteiseen aloiteruljanssiin mukaan, koska hallituspuolueiden edustajat tiesivät ettei se lopulta johda mihinkään. Hankkeet menevät kuitenkin eteenpäin. Koko budjettiraamiajattelu perustuu puolueiden ryhmäkurille. Mikäli kaikki budjettialoitteet menisivät läpi, ei siihen riittäisi mikään raha. Mikko Alatalo Kansanedustaja (kesk)

23.1. 2008 Kirkkoon kuuluvien joukko pienentynyt Pirkkalassakin Maija-Riitta Näreikkö Suomalaiset eroavat evankelisluterilaisesta kirkosta yhä enemmän. Kun vuonna 2006 kirkkoon kuului 82,4 prosenttia kansalaisista, viime vuonna luku oli ennakkotietojen mukaan 81,7. Pirkkalan seurakunnassakin kirkkoon kuuluvien määrä on pienentynyt, vaikka kirkosta eronneiden määrä hieman pieneni viime vuonna edellisvuodesta. Aikaisempaa harvempi liittyi kirkkoon. Kunnan asukkaista 83 prosenttia kuului seurakuntaan viime vuoden lopussa. Vuonna 2006 heitä oli 83,5. Kirkkoherra Juhani Husa on iloinen siitä, että Pirkkalassa kirkosta ei ole erottu koko valtakunnan tahtiin. Silti tilanne huolestuttaa häntä. - Meidän on mietittävä, miksi seurakuntaa ei koeta itselle tarpeelliseksi. Husan mukaan eroajissa on paljon 70-luvulla syntyneitä, jotka ovat usein muuttaneet paikkakunnalle muualta. Fakta Pirkkalan seurakunta Vuosi 2007: seurakunnasta eronneita yhteensä 102 (miehiä 48, naisia 54), liittyneitä 27 (miehiä 8, naisia 19), jäseniä 13.067. Vuosi 2006: eronneita 104 (miehiä 65, naisia 39), liittyneitä 50 (miehiä 22, naisia 28), jäseniä 12.791. Löytyykö yhteys? Kirkkoherra Juhani Husa kävi kerhovieraisilla viime vuonna. Kuva: Antti Jokinen - Seurakunnassa pysymiseen vaikuttaa aika paljon se, miten paikkakunnalle kotiudutaan ja miten seurakunta sen osana koetaan. - Yhteys seurakuntaan näyttää yleensä ohentuneen. Tämä näkyy esimerkiksi kastetilaisuuksissa, joissa tamperelaiskummit eivät osaa kertoa seurakuntaansa. Pelkästään ilmoitus Tampereen ev.lut seurakunnasta ei riitä. Asuinpaikan mukaan sitten yhdessä papin kanssa etsitään heidän seurakuntansa. Suurin osa erosi netissä Joillakin kirkosta eroamiseen vaikuttaa taloudellinen tilanne. Kirkollisveroon menevät eurot tarvitaan omaan käyttöön. - Tietenkin maailmankatsomuksellisetkin syyt vaikuttavat. Ihmisiä myös rohkaistaan eroamaan. Tekniikka on vielä tehnyt eroamisen helpoksi. Pirkkalan viime vuonna 102 kirkosta eronneesta seurakuntalaisesta 93 jätti eroilmoituksen netissä eroakirkosta-sivuston kautta. Suurin osa nettieroajista on 18-29 -vuotiaita. Husan mukaan eroamisbuumi haastaa seurakunnan ja sen työntekijöiden tekemään työtään entistä paremmin. - Oleellista on toiminta ja sen sisältö, se, miten työ tehdään. - Meillä ei ole Pirkkalassa opillisia kiistoja. Emme ole silti hajuton ja mauton seurakunta, vaan haluamme tuoda kirkon asioita myönteisesti esille ja elää ihmisten rinnalla. Erityisesti satsaamme lapsi- ja nuorisotyöhön. Mopo ja auto kolaroivat Nuolialassa Viime viikon tiistaina sattui uhkaava mopo-onnettomuus. Naistenmatkantieltä Suupan suunnasta kääntyi Pereentielle auto, jota kuljetti pirkkalalainen nainen. Hän ei noudattanut väistämisvelvollisuutta ja törmäsi vastaantulijoiden kaistalla Partolan suunnasta tulevan mopon keulaan. Törmäys oli niin kova, että auton nokka painui sisään. Mopo kaatui ja kuljettaja lensi maahan. Moponkuljettaja loukkaantui ja hänet vietiin sairaalaan. Mopolla oli valot päällä, mutta ei havainnut mopoa. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Pahoinpitelijät livohkaan ravintolan edestä Pirkkalalainen mies joutui pahoinpitelyn uhriksi. Mukilointi tehtiin sunnuntaina kello 2.30 ja 3.30 välisenä aikana Suupantorilla ravintola Milla Magian edustalla. Tuntemattomiksi jääneet kaksi pahoinpitelyn tekijää poistuivat paikalta. Pahoinpidelty vietiin ambulanssilla Hatanpäälle. Hän pääsi kuitenkin saman tien kotiin, koska vammat olivat kohtuullisen lieviä. Alkoholilla oli osuutta tapahtumiin. TEATTERISSA Antti Jokinen Esitys: Puheluita. Missä: Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa. Ketä: Sergi Belbelin käsikirjoituksen katalaanista suomentanut Anu Partanen. Rooleissa Tuire Salenius (Sara), Janne Kallioniemi (Jan), Kaisa Mattila (Rosa), Teija Auvinen (Claudia). Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen. Lavastus ja puvut Teppo Järvinen. Pähkinänkuoressa: Claudia on rääkyvä uranainen, jonka sisin on jumissa syvällä bisnesneuvotteluiden alla. Hän hakee turvaa suhteestaan Janiin eikä päästä takakireydestäkään irti, vaikka vatsa pukkaa ruitelille. Toinen takertunut kaksikko ovat äiti Sara ja tytär Rosa. Äidillä on ollut vaikeaa, muun muassa pitkä kuiva kausi taakse jääneessä avioliitossa. Dramaattinen sattuma lentokentällä saattaa nämä neljä ihmistä yhteen. Arvio: Puheluissa huomattava osa repliikeistä pölistään kännykkään. Ei kai ole kyse pelkästään halvasta ideasta saarnata kännykän ja teknologian pahuutta? Kännykkä paljastuu näytelmässä onneksi vain keinoksi kertoa kilpayhteiskuntamme menosta. Orastava ahdistus kääntyy sekin hauskuudeksi näytelmän edetessä. On silti totta, että atomiajaksi kutsuttu uljas aikakautemme on vauhdilla muuntunut höliseväksi puheajaksi. Kaikki neljä näyttelijää voivat olla ylpeitä työstään. Stressi-Claudiaa esittävä Teija Auvinen vetelee sellaisia herkkyysasteikon muutoksia, että niille ei voi olla pyrskähtelemättä. Tuire PIRKKALAINEN 5 Atomiajasta tulikin puheaikaa? Puheajan kuvaus. Teija Auvinen (vas.) ja Kaisa Mattila selvittelevät asioita puhelimitse. Kuva: Petri Kovalainen. Salenius on vakuuttava nuoren miehen uusiokaipuussaan. Pieni Kellariteatteri on suosikkini Tampereen näyttämötarjonnassa. Sinne ei mahdu kuoroa tai tanssiryhmää, mutta näyttelijän hengityksen kuulee. Täytyy todeta, että Kellariteatterissa tehtiin se taas! Monet kellarin pienimuotoiset herkkupalat saavat loistavaa jatkoa. Erityistä: Ensin meni Nokian kaupungin maine, sitten Nokian kännyköiden. Tässä näytelmässä ei onneksi käsketä boikotoimaan Suomen ylpeyttä! Ehkä ne tärkeimmät asiat on yhä syytä hoitaa kasvokkain. Toimittajan omat tähdet: KEVÄÄN AIKANA TEEMME TEILLE MYYMÄLÄSTÄMME ENTISTÄ PAREMMAN OSTOSPAIKAN! HINNAT VOIMASSA KE TO 23. 24.01.2008 K-citymarket Pirkkala UUDISTUU Poistamme tuotteita uudistuksen tieltä. HINNATKIN OVAT REMONTISSA! Saat HETIETUA myös POISTOHINTAISISTA tuotteista PLUSSA-KORTILLA TAMMIKUUSSA lisätiedot www.k-citymarket.fi K-CITYMARKET -PIKAETUSI JOPA K-citymarketissa, -5% heti kassalla Kertaostoksesi Etusi yli 200 euroa - 5 % yli 100 euroa - 4 % yli 80 euroa - 3 % yli 60 euroa - 2 % yli 40 euroa - 1 % Saat K-citymarket-pikaedun yhden tai useamman tuotteen kertaostoksesta oheisen taulukon mukaan. Edun piiriin eivät kuulu Plussa-etutuotteet, pullopantit, äidinmaidonkorvikkeet, tupakka- ja alkoholi-, nikotiinikorvaus-, lehti- eivätkä K-citymarketin ulkopuolisten palveluntuottajien tuotteet (mm. Veikkaus, Lippupalvelu). Karjaportin maustetut KASSLER- PAISTIT 4 Suomalainen TOMAATTI Chiquita BANAANI Costa Rica 0 HINNAT VOIMASSA KE TO 23. 24.01.2008 REMONTTI HINTA REMONTTI HINTA 95 kg REMONTTI HINTA 99 kg JUHLA MOKKA KAHVI 500 g 3,98 /kg Hinta ilman Plussa-korttia 2,59 /pkt (5,18 /kg) Etu Plussa-kortilla 0,60 /pkt Saarioisten 9 kpl KARJALANPIIRAKAT vaalea ja tumma 630 g 3,00 /kg 1 1 99 pkt 2/tal. REMONTTI REMONTTI HINTA HINTA 89 pkt www.citymarket.fi Lisätiedot www.kesko.fi/ Vastuullisuus PIRKKALA Palmrothintie 2, puh. 357 6600. MA PE 9 21, LA 9 18.

6 PIRKKALAINEN 23.1. 2008 AJAN HERMOLLA Laskiaisrieha Reipin museomäellä, oli lunta tai ei Reipin museomäellä vietetään koko perheen laskiaisriehaa sunnuntaina 3.2. Toisen kerran järjestettävä tapahtuma pidetään, oli lunta tai ei. Luvassa on rakovalkeitten Ajatelma Viisas unohtaa loukkaukset niin kuin kiittämätön hyvät teot. Sanonta Kiinasta Nimipäivät Ke 23.1. Enni, Eine, Eini, to 24.1. Senja, pe 25.1. Paavo, Pauli, Paul, Paavali, la 26.1. Joonatan, su 27.1. Vainojen uhrien muistopäivänä Viljo, ma 28.1. Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies, ti 29.1. Valtteri. Jopas sattui: Reino-tossut täyttivät 75 vuotta ja ovat olleet monin tavoin esillä. Siitä muistui mieleeni tapaus 1960-luvulta. Olin saanut Pirkkala ennen Lukijat voivat lähettää palstalle vanhoja kuvia. Mukaan tiedot palautusta varten. Kuva voidaan pyynnöstä myös tallettaa Pirkkalan kotiseutuarkistoon. Onni ja Onni Paikallisuutisia joululahjaksi Reinot, jotka aina aamuisin vetäisin jalkaani töihin lähtöä valmistellessani. Ne olivat niin mukavat ja huomaamattomat, että eräänä kevätaamuna havaitsin vasta Valmetin portilla bussista alas harpatessani niiden olevan edelleen jalassa. Töissä oli onneksi sandaalit, mutta sen verran kuitenkin nolotti, että ruokatunnilla piti työkaverin autolla käydä kotona kenkien vaihdossa. (TM) 40 vuotta sitten Vuodenvaihteen lumisateet loivat lopullista pohjaa talven hiihtotoimintaan. Niinpä Viri ja Pirkkalan Hiihtäjät pääsivät jo omien sarjakilpailujensa makuun. Pirk- Maisemaa 1960-luvun puolivälissä. Vasemmalla Nuolialan koulu, sen yläpuolella 1962 valmistunut Kirkkoveräjän seurakuntatalo ja autojen huoltoasema. Vasemmalla uusi maantie ja taustalla Haikan omakotialue. keskellä poniratsastusta, hernerokkaa, makkaranpaistoa ja lämmintä juomaa. Jos lumitilanne sallii, riehassa pääsee pulkkamäkeen ja ajelemaan hevoskärryillä ja koiravaljakoilla. Viime vuonna laskiaisriehan suosio yllätti järjestäjät, ja parkkipaikkojen kanssa oli ongelmia. Nyt pysäköintipaikkoja on varattu lisää. kalan Hiihtäjien karsintakilpailuissa oli 18 osanottajaa ja kärki lupailee tasaista koitosta tulevan talven lumille. (Pirkkalainen tammikuussa 1968) Muut lehdet Talvirengaskautta voidaan toki rukata muun muassa ympäristövaikutusten näkökulmasta. Toinen huomioitava asia liittyy liikenneturvallisuuteen, josta ei suinkaan ole tinkimistä. Säät ja kelit voivat muuttua nopeasti, joten kesärenkailla liukastelun jäljet tiedämme hyvin. Nokian Uutiset 18.1.2008 Päivystykset Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 115. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) 7-22. Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 108, su 10-20, puh. 3136 2519, Hatanpään terveysaseman päivystys ma-pe 22-8, la 180, su 20-8, puh. 5657 3300. Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh. 3134 2544, soitto miel. klo 8-9. Viikonloppupäivystys arkilauantaisin yhdessä Lempäälän, Nokian, Vesilahden ja Ylöjärven kanssa, soittoaika klo 8.302. La 26.1. Nokian terveyskeskus (Maununkatu 16, puh. 341 8590). Sunnuntaisin yhteys oman terveyskeskuksen päivystykseen. Päivystävä eläinlääkäri, puh. 223 6306, 020 133 4455 (Pirkkala, Tampere, Nokia). Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 Reipin isännän Antti Inkisen ja Pirkkalan kulttuuritoimen järjestämään tapahtumaan on vapaa pääsy. Ajeluista ja syömisistä peritään pieni maksu. Rieha alkaa klo 16. 586 2115. Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172. Palvelut Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 119, la 105; Nuolialan kirjasto pe 105, aattopäivisin 105; Kirkonkylän lainausasema ti 105, to 105; Toivion lainausasema ma 105, ke 138. Härmälän kirjasto ma, ti, to 139, pe 137, ke, la 115. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh. 3134 2521), avoinna ma, ti, ke 9.301, 124. Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 80, kerhohuone, puh. 368 1295), avoinna ma-to 95, pe 94. Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 368 4310), avoinna arkisin 88, la 126. Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh. 368 4885), avoinna ma-pe 7.30-14. Näyttelyt: Pirkkalan taideyhdistys ry.: Pirkankoivun taidekäytävällä Katri Nahkurin maalauksia tammikuun ajan ja Pirkkalan liikuntatalossa Kristiina Korven maalauksia helmikuun loppuun. Anita Salmisen ja Kaija Riikonen- Shumacherin maalauksia helmikuun loppuun asti Työrenkaassa, Aleksanterinkatu 26 A, Tampere. Lea Kiven maalauksia Taysin naistentautien poliklinikalla tammikuun lopppuun. Taideryhmä TILA - maalauksia, grafiikkaa, veistoksia kunnantalon alasalissa (Suupantie 11) 7.2. saakka. Avoinna ma-to 159, la-su 12-16, pe sulj. Viikkokalenteri Pirkat - KooVee, salibandyn 1. divisioonan ottelu liikuntatalossa ke 23.1. klo 18.30. Pirkat - Woodcutters, salibandyn 1. divisioonan ottelu liikuntatalossa la 26.1. klo 17. Viri - MoU, lentopallon 2. sarjaa liikuntatalossa su 27.1. klo 16. Pingviinit - KeuPa HT (Keuruu), jääkiekon 2. divisioonaa Pirkkalan jäähallissa su 27.1. klo 17.30. Kansalaisopiston taiteentuntemussarjan luentomatka Italian taidekaupunkien taidehistoriaan: Medicien ja renessanssin Firenzeen ja antiikin Roomaan. Kunnantalon valtuustosalissa su 27.1. klo 18-20.30. Luennoitsijana taidekasvattaja Tuija Voitila. Vapaa pääsy. Kaupunkiseudun yhteistyö ja Pirkkala. Keskustelutilaisuus kunnantalon valtuustosalissa ti 29.1. klo 18.30. Alustaa seutujohtaja Päivi Nurminen. Järj. Pirkkalan kokoomusyhdistykset. Pirkkalainen Luettu lähilehti URHEILU Tyttöenergiaa jäähallissa Pirkkalan jäähalli pursui tyttöenergiaa tyttöjen kiekkopäivänä toissa lauantaina. Pingviinien tyttöjoukkueen järjestämässä tapahtumassa pelattiin kuusi eteläisen sarjan E- tyttöjen jääkiekko-ottelua. Sarjaturnauksessa olivat mukana emäntäjoukkueen lisäksi Lempäälän Kisan, HPK:n ja Riihimäen Nikkareiden joukkueet. Pingviinien saldo oli yksi voitto, yksi tasapeli ja yksi tappio. LeKi Tarinoita suolan historiasta voitti kaikki ottelunsa, kuten Pingviinit joukkueiden edellisessä kohtaamisessa loppiaisena Hämeenlinnassa. Turnauksen yhteydessä pidettiin jääkiekkoliiton Girls Hockey Day -tapahtuma. Pingviineissä ollaan toiveikkaita, että nyt joukkueessa olevan 11 pelaajan lisäksi saadaan muutama innostunut tyttö mukaan porukkaan. Turnauksen tsempparipelaajat: oikealla Pingviinien Suvi Lehtinen, taustalla naiskiekon legenda Marianne Ihalainen. Pyry voitettiin, Ahmalle häviö Antti Jokinen Pingviinit - Pyry 10-4 Ahma - Pingviinit 5-3 Pingviinit pelasi kauden parasta peliään kaataessaan Nokian Pyryn kotihallissa viime torstaina. Naapurikaupungin maalivahdin Jyri Järvisen yllätti Lentoasemantien varressa 74 laukauksen kiekkosade. Niistä vahti nappasi 64. Pingviinien onnistujia olivat koko joukkue, Jari Palva-aho (1+3), Sakari Bragge 2+2, Jussi Koskela 2 ja Markus Kallio 1+2. KIRJA Heikosti ei Pinkkareilla kulkenut Valkeakoskellakaan. Laukausten varjossa tasainen peli kääntyi kotijoukkueelle. Pingviineistä maalasivat Tero Antila, Jussi Koskela ja Riku Suuriniemi. Kakkosdivisioona, Häme jatkosarja RuoSkA 4 271 12 K-Ahma 4 213 12 Pingviinit 4 294 9 NoPy 4 286 9 KeuPa HT 4 24-24 8 K-Sudet 4 21-20 6 JäHi 4 7-26 1 VaPS 4 12-20 0 Hokkarit 5 17-42 0 Mark Kurlansky: Suola: Eräs maailmanhistoria. Like 2007. 374 s. Merja Rostila Kirja: Tietokirja suolan kulttuurihistoriasta. Kirjoittaja Mark Kurlansky on tunnettu amerikkalainen tietokirjailija ja kulinaristi. Kenelle: Kenelle hyvänsä, jota historian arkinenkin puoli kiinnostaa. Pähkinänkuoressa: Kirjoittaja kertoo kiehtovia tarinoita suolan historiasta ensimmäisten korkeakulttuureiden ajoista nykypäivään. Kiinalaiset, roomalaiset, ranskalaiset, venetsialaiset ja Habsburgit rahoittivat sotimisensa suolasta saamillaan tuloilla ja pitkään sotilaat ja työläiset saivat palkkansa suolassa. Suolan etsintä, kerääminen ja kuljetus innoittivat insinöörejä ja kemistejä joka puolella maailmaa yhä uusiin keksintöihin. Keskiajalla suolatun sillin ja turskan merkitys rahvaan ensisijaisena ravinnonlähteenä kasvoi. Tämä taas edellytti valtavia määriä suolaa. Itä- ja Pohjanmeren rantavaltiot tulivat täysin riippuvaisiksi lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopasta saatavasta suolasta voidakseen hyödyntää valtavia kalansaaliitaan. Nykyisinhän asia on aivan toisinpäin. Suolaa kyllä riittää, mutta kaloja ei ole. Suolan säästämiseksi kalaa myös savustettiin ja hapatettiin. Euroopan suurimmat suolakaivokset ovat Saksan ja Itävallan rajalla sijaitsevan Dürrnbergin vuoren uumenissa ja Puolassa Krakovan lähellä. Wieliczkan suolakaivos on turistinähtävyys edelleenkin ja siellä on kokonainen kappeli, jota koristavat erilaiset suolasta tehdyt patsaat, tanssisali ja suolakaivosorkesteri. Englannissa Cheshiressä suolaa kaivettiin niin innokkaasti, että maa alkoi pettää talojen alta. Intian itsenäistymistaistelu alkoi sekin suolasta, sillä siirtomaahallinto oli kieltänyt paikallisia jopa keräämästä luonnollisesti muodostunutta suolaa meren rannalta. Gandhin ensimmäinen julkinen protesti oli rikkoa Britannian suolalakia keräämällä palan kuivunutta suolaa Dandissa, Gujaratin niemimaan rannikolla. Arvio: Yleistajuisesti ja hauskasti kirjoitettu kirja aiheesta, jota ei aiemmin ole juurikaan käsitelty. Tarinan opetus: Rikkauden tavoittelu ei kestä aikaa, vaan alkaa ennemmin tai myöhemmin näyttää pelkästään huvittavalta. Kriitikon tähdet:

23.1. 2008 PIRKKALAINEN 7 PJK niukkaan futsalvoittoon PJK-HST 6-4 (1-0) PJK:n edustusjoukkue otti nihkeän voiton futsalin kakkosessa lauantaina tamperelaisesta HST:stä. Toisella jaksolla 4-johdossa peli näytti ratkenneen. Vierasjoukkue kuitenkin tasoitti pelin taistellen kahden minuutin aikana. Hieman matkansa aikaerosta väsynyt Tomi Tiira päästi lopulta Klubin piinasta kaksi minuuttia ennen loppua Markus Lindroosin syötöstä. -Tärkeät pakkopisteet onneksi jäivät kotiin ja sarjakärki pysyi kahden pisteen päässä, totesi valmentaja Timo Lahti todella väkinäisen esityksen jälkeen. Tehomiehet: Timor Inashpa 1+2, Antti Latvanen 2+0 ja Markus Lindroos 1+1. Naiset yläsarjaan ACE-naiset - PJK 6-0 PJK - TaPa tytöt 6 Tuisku - PJK 4-3 PJK:n naiset pääsivät futsalin naisten ykkösdivarin ylempään loppusarjaan. Viimeiset kaksi peliä pelattiin Pirkkalan liikuntatalolla. Vähintään toinen oli voitettava, jotta PJK saisi himoitsemansa kaksi sarjapistettä ylempään loppusarjaan. Ensimmäinen peli TaPa-tyttöjä vastaan toi kaivatun voiton. PJK:n maalintekijöitä olivat Anna Romu ja Maarit Ahola kahdesti, Sini Järvelä ja Pauliina Suoniemi. Oriveden Tuiskua vastaan maalasivat Ahola kahdesti sekä Jonna Hyvärinen. Toivottavasti PJK saa hyvän pelivireen päälle, kun loppusarja pyörähtää käyntiin. Markus pettyi SM-hiihdoissa Vuokatissa hiihdetyissä nuorten SM-kilpailuissa Pirkkalan Hiihtäjien Markus Sinijärvi sijoittui 17-vuotiaiden sarjassa neljänneksi vain 2,5 sekuntia pronssista. Kisa käytiin vapaalla hiihtotavalla 15 km matkalla. Voitto karkasi 15 sekunnin päähän. Pahimpien kilpakumppaneiden edellä startannut Markus tuumasi, että puristusta olisi löytynyt tuon 2,5 sekunnin kiinniottamiseen paremmista lähtöpaikoista. Aiemmin neljä SM-mitalia hiihtäneen nuorukaisen lievän pettymyksen kyllä ymmärtää. Kisapaineiden pikkuhiljaa purkauduttua totesi Markus, että aivan huipputerää ei näihin kisoihin löytynyt - vaikka noin 450 harjoitustuntia vuodessa kertyy, kärkimiesten harjoitellessa 100 tuntia enemmän. Edellisenä päivänä hiihdetyssä perinteisen kisassa Markus oli 11. suksen ollessa hiihtokielellä sanottuna liian herkkä hiihdettäväksi, eli pitoa oli liian vähän. Santtu Silvennoinen Köysi kiristyy Pirkkalan Pirkkojen salibandymiesten kaulalla. Mikäli seuraavista kolmesta ottelusta ei heru voittoja, Pirkat joutuu hyvin suurella todennäköisyydellä piinaavaan karsintasarjaan kakkosdivisioonan kärkiporukoiden kanssa. Pirkkalalaiset pelaavat kotisalissaan tänään keskiviikkona Tampereen KooVeeta vastaan, lauantaina kylään tulee Vaasan Viime kevään Ylitornion SM-kullan jälkeen Markus sinijärvi oli yhtä hymyä. Viikonloppuna Vuokatissa tullut nelossija ei miellyttänyt. Eveliina ja Juho palkinnoilla Vaikka lunta ei ole niin tykkilumikisoja on hiihdelty lähes joka Pirkoilla kohtalon viikko edessä viikonloppu ja PirHi:n väki on ollut niissä mukana. Valkeakoskella 10-vuotisten sarjassa hiihtävät Eveliina Piippo ja Juho Heikkinen olivat kolmansia. Tammelan Ryskeen kisoissa Eveliina voitti sarjansa ja Annika Pajula oli viides. Jämin Hiihtoputkessa pidetyissä kisoissa Juho oli toinen ja Lotta Tuominen N14 sarjassa neljäs. Kovatasoiset Tampereen Talvikisat hiihdettiin Kaupin tykkilumella, missä Eveliina Piippo oli hienosti kolmas ja Annika Pajula seitsemäs. Tiistaina ladulle Keskuskentällä? Pirkkalassakin kisataan pian, jos kylmät jatkuvat. Nuorisohiihtojen II-osa hiihdetään Pirkkalan keskuskentältä sprinttihiihtona tiistaina 29.1 klo 18 lumitilanteen salliessa. Peruuntuneelle I-osalle koetetaan löytää korvaava päivä helmikuulle. JK Woodcutters ja ensi maanantaina joukkue matkaa Kirkkonummelle Rangersin vieraaksi. Vastustajat ovat sarjataulukossa Pirkkojen yläpuolella 16 sarjapisteessä. Viimeistä edellisenä sarjassa olevilla Pirkoilla pinnoja on 12. Päävalmentaja Arto Riihimäen suojattien pitäisi ohittaa sarjataulukossa ainakin yksi tulevista vastustajista, sillä sarjan jumboksi jäävän Lohjan lisäksi toiseksi viimeinen joukkue joutuu karsintoihin. Viime lauantaina pirkkalaiset kävivät häviämässä Porissa, kun paikallinen FBT antoi kyytiä maalein 7-3. Vierasjoukkueen tehokkain oli kaksi osumaa iskenyt Vesa Sorvaniemi. Pirkat-KooVee ke 23.1. Pirkkalan liikuntatalossa kello 18.30. La 26.1. Pirkat-Woodcutters kello 17. Pirkanmaan Osuuskaupan edustajiston vaalit keväällä 2008. Vaikuta asiakasomistajana osallistu ehdokasasetteluun 7.-31.1.2008. Lisätietoja osuuskaupan konttorista ja toimipaikoista. Varsinainen vaaliaika 7.6.4. Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille. Lohimedaljongit (4 annosta) n. 800 g nahallista lohifileetä suolaa ja pippuria sitruunamehua paistamiseen öljyä Kastike 1 dl hienonnettua tuoretta tilliä ja ruohosipulia 2 rkl hienonnettuja kapriksia 1/4 tl pippurisekoitusta 2 tl sinappia 400 g kevytranskankermaa 1 tl juoksevaa hunajaa Poista lohifileestä ruodot. Leikkaa fileeseen 3 cm:n päähän reunasta viilto nahkaan saakka. Leikkaa 3 cm:n päähän uusi viilto, joka irrottaa palan fileestä. Leikkaa samaan tapaan lisää paloja. Taita palat auki niin, että nahka jää sisäpuolelle. Mausta medaljongit molemmin puolin. Paista kypsäksi pannulla muutaman minuutin ajan. Paista ensin avonainen puoli alaspäin, jotta medaljonki pysyy kasassa. Sekoita kastike. Tarjoa medaljongit kastikkeen ja perunoiden kera. Lue lisää: www.ruokamaailma.fi PALVELUPISTEESTÄ TO-LA 24.-26.1.2008 Perhekokki Perunavene kpl Meetwurstisalaatti kg 13 3 90 90 Norjalainen Lohifilee pakattu, kg 6 95 Hinta voimassa to la 24.-26.1. 0 89 Atria Jauheliha-, Meetvursti- tai Kinkku-ananaspizza 200 g (4,45/kg) 7 85 Hinta voimassa 1.1. 31.3. Olvi Greippi Lonkero 6-pack, 1,98 l (3,51/l) (sis. 6,95 + pantti 0,90) 1 99 Hinta voimassa to la 24.-26.1. Rypälerasia vihreä, siemenetön Etelä-Afrikka 500 g 7 95 Pouttu Kermamarinoitu possun sisäfilee, kg, alkuperämaa Saksa 0 39 Hinta voimassa to la 24.-26.1. Porkkanapussi 1 kg Suomi 1 49 Oululainen Reilu viipaleet 500 g (2,98/ kg) S-Etukortilla 24.-30.1.2008 1 59 Saarioisten Mikrokeitot 300 g (5,30/kg) norm. 1,99 (6,63/kg) 2 49 Atria Kevyt jauheliha 400 g (6,23/kg) norm. 3,19 (7,98/kg) 1 89 Korpela Kevyt kinkkusuikale 250 g (7,56/kg) norm. 2,59 (10,36/kg) Bonusta jopa 5 % Lisätietoja: www.s-kanava.fi/pirkanmaa PIRKKALA Kenkätie 2 puh. 357 6300 Palvelemme ma pe 7-21, la 78

8 PIRKKALAINEN 23.1. 2008 TV-VIIKKO 24.1. 30.1. TV1 torstai 24.01. 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Priima 19.15 Kuningaskuluttaja 05.55 Ykkösen aamu-tv 19.45 Kotikatu 09.15 Naapureita ja ystäviä 10.05 Viihdekonkarit 20.55 Urheiluruutu 10.30 Tosi tarina: Naurun pisaroita 21.05 A-talk 21.50 Oh-hoh mikä päivä! 11.05 Sydämen asialla 22.30 Clarence Streetin 12.00 Tänään otsikoissa lääkäriasema 23.25 Tv-uutiset 13.05 A-studio 23.30 Blackpool 13.40 A-plus 00.28 Euronews 14.00 Prisma Studio 00.40-14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset TV2 torstai 24.01. 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Tekijöiden kertomaa: Pentti Pesari 06.00 Tellus-tietovisa 16.00 Maailmassa 06.50 TV2: PIKKU KAKKONEN 06.54 TV2: Nalle Luppakorva 17.08 Sydämen asialla TV1 perjantai 25.01. 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Naapureita ja ystäviä 10.05 Viihdekonkarit 10.30 Kuningaskuluttaja 11.05 Sydämen asialla 12.00 Tänään otsikoissa 13.05 Basaari: Toinen sukupolvi 13.35 Paikan kertomaa: Ruiskumestarin talo 13.45 A-talk 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Koukussa tanssiin 16.00 MOT 16.30 Kaupungin tähdet TV1 lauantai 26.01. 08.00 Tv-uutiset 08.05 Leikkitoveri Inkerinmaalta 09.00 Tv-uutiset 09.05 Kirppis 10.00 Tv-uutiset 10.05 Lauantaiseura 10.45 Presidentin kanslia 11.05 Oh-hoh mikä päivä! 11.45 Hiihtäjät 12.00 Basaari: Toinen sukupolvi 12.30 Vielä virtaa 13.05 Viittomakieliset uutiset 13.10 Ykkösdokumentti: Lama ja oikeus TV1 sunnuntai 27.01. Pallastunturit 08.00 Tv-uutiset 08.05 Avara luonto: Galápagossaaret 09.00 Tv-uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Ihmiskunnan aarteita 09.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.05 Priima 11.50 Kansallismaisemat: Rautavesi 12.00 Kyllä, herra ministeri 12.30 Vielä virtaa 13.05 Viittomakieliset uutiset 13.10 Viikko viitottuna 13.20 Puutarhurin ABC 13.50 Kansallismaisemat: TV1 maanantai 28.01. 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Naapureita ja ystäviä 10.05 Viihdekonkarit 10.30 Kamrat på svenska 11.05 Sydämen asialla 12.00 Tänään otsikoissa 13.05 Lauantaiseura 13.45 Arto Nyberg 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Antiikkia ja arvoituksia 15.55 Pisara 16.00 A-zoom 16.30 Kuningaskuluttaja TV1 tiistai 29.01. 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Naapureita ja ystäviä 10.05 Viihdekonkarit 10.30 MOT 11.05 Sydämen asialla 12.00 Tänään otsikoissa 13.05 Jumalanpalvelus 14.05 Tulivuoren salaisuus 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Antiikkia ja arvoituksia 15.55 Aamusydämellä 16.30 Kamrat på svenska 17.08 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää TV1 keskiviikko 30.01. 05.55 Ykkösen aamu-tv 09.15 Naapureita ja ystäviä 10.05 Viihdekonkarit 10.30 Ilona Rauhala 11.05 Sydämen asialla 12.00 Tänään otsikoissa 13.05 Voimala 14.00 Luontohetki: Silmälasikarhu 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Diagnoosi: Murha 15.50 Kansallismaisemat: Imatrankoski 16.00 Kansallistietäjä 16.50 Kansallismaisemat: Utsjoki 17.08 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 17.08 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Jättimuseon haasteet 19.00 Luontohetki: Silmälasikarhu 19.30 Kansallistietäjä 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-zoom 21.30 Tunnit (K15) 23.20 Tv-uutiset 23.25 Hiljainen todistaja 01.03 Euronews 01.15 - TV2 perjantai 25.01. 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 TV2: PIKKU KAKKONEN 14.05 Elämää sodassa - Sota Suomessa 14.45 Serranon perhe 16.00 Holby Cityn sairaala 17.10 Pisara 17.15 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.10 Urheiluruutu 18.15 Onni yksillä 18.45 Ilmamatka Euroopan rannikoille 18.55 Avara luonto: Galápagossaaret 19.45 Monk 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.15 Presidentin kanslia 21.30 Läpiveto 22.00 Uutisvuoto 14.00 Prisma: Totuus ruoasta 14.55 Serranon perhe 16.10 Historiaa: Adolf Hitlerin mieli 17.10 Gilmoren tytöt 17.50 Ilmamatka Euroopan rannikoille 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20 Kiehtova maailma: Tytöstä naiseksi 19.15 Kamrat på svenska 19.45 Arto Nyberg 20.45 Urheiluruutu 21.15 Ykkösdokumentti: Ensimmäinen opettaja 22.15 Fitz ratkaisee 23.05 Ponille kyytiä 23.30 Uusi Kino: Huone 14 17.08 Sydämen asialla 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.05 Prisma: Totuus ruoasta 20.00 MOT 20.55 Urheiluruutu 21.00 Kotikatsomo: Harvoin tarjolla 21.55 Voimala 22.45 Tv-uutiset 22.50 Priima 23.35 Ulkolinja: Pako Mugaben maasta 00.20 Euronews 00.30 - TV2 maanantai 28.01. 06.00 Tellus-tietovisa 18.30 Ilona Rauhala 19.00 K-reppu: Lahja José Saramagolle 19.20 K-rappu 20.00 Tosi tarina: Elementtimies 20.55 Urheiluruutu 21.00 Northanger Abbey 22.35 Omid Djalili Show 23.05 Tv-uutiset 23.10 Läpiveto 23.40 Prisma: Totuus ruoasta 00.30 Euronews 00.40 - TV2 tiistai 29.01. 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 TV2: PIKKU KAKKONEN 06.51 TV2: Nalle Luppakorva 07.01 TV2: Sääveikkaaja 18.30 Prisma Studio 19.00 Basaari: Mummot ja papat 19.30 Historiaa: J. Edgar Hooverin salaisuudet 20.25 Viking Lotto 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Ulkolinja: Ruotsalainen jihad 23.00 Tv-uutiset 23.05 K-reppu: Lahja José Saramagolle 23.25 K-rappu 00.05 Euronews 00.15 - TV2 keskiviikko 30.01. 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 TV2: PIKKU KAKKONEN 06.51 TV2: Nalle Luppakorva: Värit 07.01 TV2: Sääveikkaaja 07.04 TV2: Sannin taikamatkat: Pelitavat kunniaan 07.17 TV2: Hiisku 07.20 TV2: Ammattileikki 07.24 TV2: Tuttiritari 07.35 TV2: Samsam: Taikapuu 07.43 TV2: Pipsa Possu: Pukuleikki 07.48 TV2: Neppajymykerho 07.55 TV2: Muumilaakson tarinoita 08.19 TV2: Hillitön hotelli 08.43 TV2: HöpöHöpö 08.50 Oikea kysymys 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 06.54 TV2: Nalle Luppakorva 07.01 TV2: Sääveikkaaja 07.04 TV2: Sannin taikamatkat 07.17 TV2: Huvitutti 07.36 TV2: Keksijä-Kyösti 07.38 TV2: Eloisat esineet 07.43 TV2: Pipsa Possu 07.48 TV2: Neppajymykerho 07.55 TV2: Muumilaakson tarinoita 08.20 TV2: Syrhämä: Muskelimuki 08.50 Oikea kysymys 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Mistralin tuulet 22.30 Herkän iän hetkiä 23.00 Omid Djalili Show 23.30 Murhan jäljet 00.20 Euronews 00.30 - TV2 lauantai 26.01. 06.00 Sanapeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 TV2: PIKKU KAKKONEN 07.46 TV2: Poko 08.12 TV2: Huvitutti 08.33 TV2: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh 09.00 TV2: GALAXI 09.01 TV2: Hetkinen 09.31 TV2: Operaatio Hurrikaani 23.40 Uusi Kino: Huone 36 23.55 Euronews 00.05 - TV2 sunnuntai 27.01. 06.00 Sanapeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 TV2: Lasten Saamenmaa 08.00 TV2: PIKKU KAKKONEN 08.01 TV2: Niko ja ystävät 08.07 TV2: Leluhylly: Kuulento 08.18 TV2: Jojon sirkus 08.43 TV2: Katinkontti Remix 09.00 TV2: GALAXI 09.01 TV2: Hupsisen perhe 09.25 TV2: Poinzi 09.45 TV2: Late lammas 06.50 TV2: PIKKU KAKKONEN 06.51 TV2: Nalle Luppakorva 07.01 TV2: Sääveikkaaja 07.01 TV2: Sannin taikamatkat 07.17 TV2: Käytöskukka: Ahneus 07.22 TV2: : Satu ja Matti 07.25 TV2: Kaapon ja Laten pähkinät 07.35 TV2: Liisa ja taikalamppu 07.41 TV2: Pipsa Possu 07.47 TV2: Neppajymykerho 07.55 TV2: Muumilaakson tarinoita 08.20 TV2: Tohtori Koira 08.35 TV2: Operaatio Hurrikaani 08.50 OK - oikea kysymys tv-peli 10.30 Sanapeli 11.55 Pitkän Jussin majatalo 12.30 TV2: Hetkinen 13.00 Kotikaupungin tähdet 13.45 Se on siinä 14.15 Raivopäät ratissa 07.05 TV2: Sannin taikamatkat 07.18 TV2: Ajankuvat 07.22 TV2: : Satu ja Matti 07.25 TV2: Eki eläinlääkäri 07.36 TV2: Vertailuruutu 07.41 TV2: Pipsa Possu 07.45 TV2: Neppajymykerho 07.55 TV2: Muumilaakson tarinoita 08.20 TV2: Katinkontti Remix 08.35 TV2: Suolaa ja pippuria 08.50 Oikea kysymys 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Vaarit vauhdissa 11.00 Kunnian hinta 07.01 TV2: Sääveikkaaja 07.01 TV2: Sannin taikamatkat 07.16 TV2: Postimies Pate 07.30 TV2: : Milja saunoo 07.40 TV2: Pipsa Possu 07.45 TV2: Neppajymykerho 07.51 TV2: Muumilaakson tarinoita 08.15 TV2: Hetkinen 08.45 TV2: Viikon luontohavainto: 08.50 Oikea kysymys 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Mistralin tuulet 11.00 Tinan keittiössä 11.40 Mansikkapaikka 12.30 Oikea kysymys 10.35 Mistralin tuulet 11.00 Kuumat vartaat 11.25 Matkapassi: Monenkirjava Meksiko 12.15 Corneil & Bernie 12.30 Oikea kysymys 13.00 Parempaa väkeä 14.25 Suomi express 15.05 Akuutti 15.40 Armeijan aarteet - Örö 15.50 Derrick 16.50 Nooan arkki: Metso 16.55 Nooan arkki: Teeri 17.00 Kaapo 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 18.00 Oikea kysymys 18.25 Mistralin tuulet 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 11.00 Lapsityrannit 11.50 Eläimellistä menoa 12.00 Koiralle koti 12.30 Oikea kysymys 12.55 Salainen miljonääri 13.45 Corneil & Bernie 14.00 Jumppa: Ylävartalojumppa 1 14.30 Silminnäkijä: Luottokelvottomat 15.00 Monsteri-talli 15.50 Derrick 16.50 Suomi express: yleisön pyynnöstä 17.00 Postimies Pate 17.25 TV2: Pikku Kakkonen 18.00 Taitoluistelun EM-kilpailut 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Kotimaan kasvot 19.30 Koiralle koti 20.00 Kettu 21.00 Mansikkapaikka 22.05 Poliisi-tv: Poliisi-TV 22.35 Silminnäkijä: Luottokelvottomat 23.05 Taitoluistelun EM-kilpailut 00.00 Sanapeli 01.00 OK - oikea kysymys tv-peli 02.00 Tellus-tietovisa MTV3 torstai 24.01. 05.50 Aamusää 06.20 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Mitä tänään syötäisiin? 09.15 Tunteita ja tuoksuja 10.05 Ruudukko 10.40 Emmerdale 11.10 Ostoskanava 19.20 Kamera kiertää 19.40 Kalamiehen matkassa 20.05 Riskirajoilla: Alaskan ravunpyytäjät 21.00 Tartu Mikkiin 22.05 Hiihdon maailmancup 23.30 Taitoluistelun EM-kilpailut 00.30-02.00 Sanapeli 01.00 OK - oikea kysymys tv-peli 02.00 Tellus-tietovisa MTV3 perjantai 25.01. 05.50 Aamusää 06.20 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 09.15 Mitä tänään syötäisiin? 09.20 Tunteita ja tuoksuja 10.10 Kuvapeli 10.40 Emmerdale 09.46 TV2: Tohtori Koira 20.45 Ruohonjuuritasolla 10.00 Veljeni Leijonamieli 20.50 Stolberg 10.30 Tartu Mikkiin 11.20 Peliuutiset 22.05 Karjalan kunnailla 11.55 Yhdistetyn maailmancup 22.55 Hiihdon maailmancup 13.00 Valkoinen peura 23.40 Viimeiset panokset 14.10 Kotimaan kasvot 01.25 Sanapeli 14.25 Perheen puolesta 02.00 OK - oikea kysymys tv-peli 14.55 Kansakunnan käännekohta 15.40 Jalkapallon EM : Makasiiniohjelma MTV3 lauantai 26.01. 16.10 V75-ravit 06.00 Se Oikea 16.50 Taitoluistelun EM-kilpailut 07.45 Pokémon 18.05 Yhdistetyn maailmancup 08.10 Disneyn Tarzanin legenda 08.35 Prätkähiiret 19.00 Urheiluruutu 09.00 Hirviöallergiaa 19.05 Kakkosen talvisää 09.30 Mitä tänään syötäisiin? 19.10 Kotikaupungin tähdet 09.35 Piilokamera 20.00 : Tuomari Nurmio - oikeuden 10.00 Pilanpäiten puolesta 10.15 Lumilautailua: Frontside 3 09.51 TV2: Sketsiä! 10.00 TV2: Lukio 10.30 Jumppa: Ylävartalojumppa 1 11.00 Pieni talo preerialla 11.55 Yhdistetyn maailmancup 13.50 Vuoden 1918 muistoja 14.40 Tiettömän taipaleen takana 15.10 Luonnon yrttiapteekki 15.30 Monsteri-talli 16.20 Yhdistetyn maailmancup 17.20 Eläimellistä menoa 17.30 Salainen miljonääri 18.20 Kohtauspaikka: Luokkakuva 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen talvisää 19.10 Raviurheilua: Prix d Amerique 19.30 Taitoluistelun EM-kilpailut 21.00 Kunnian hinta 14.45 Riskirajoilla: Alaskan ravunpyytäjät 15.40 Matkantekoa Hurtigrutenilla 16.10 Eläinten tahtiin 16.15 McLeodin tyttäret 17.00 Harri ja dinot 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 17.55 Oikea kysymys 18.20 Veljeni Leijonamieli 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Piha kuntoon 19.50 Makujen matkassa: Aitoa Aasiaa 20.15 Ruohonjuuritasolla 20.25 Liikennepoliisit 20.55 Comedy Inc. (K13) 21.20 Jokiemme helmet: Tenojoki 11.55 Lentokenttä 12.25 Koira-tv 12.30 Oikea kysymys 12.55 Norjaa ristiin rastiin 13.00 Rosvo-Roope 14.45 Kotimaan kasvot 14.55 Inhimillinen tekijä 15.45 Oman tien kulkija 16.15 McLeodin tyttäret 17.00 Vekarat! 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 18.00 Oikea kysymys 18.25 Mistralin tuulet 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Akuutti 20.00 Toinen alku 20.45 Suomi express: yleisön pyynnöstä 21.00 Ajankohtainen kakkonen 12.55 Ohukainen & Paksukainen 13.00 Pekka ja Pätkä puistotäteinä 14.00 Suomi eilen elokuvan silmin 14.30 Ajankohtainen kakkonen 15.20 Makujen matkassa: Aitoa Aasiaa 15.45 Muutetaan yhteen! 16.15 McLeodin tyttäret 17.00 Pauli 17.20 TV2: Pikku Kakkonen 18.00 Oikea kysymys 18.25 Mistralin tuulet 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Suomi express 20.00 Antiikkieno 20.30 Lukio 21.00 Karjalan kunnailla 22.05 Inhimillinen tekijä 22.05 Se on siinä 22.35 Epilaattori 23.05 Comedy Inc. (K13) 23.30 OK - oikea kysymys tv-peli 01.00 Sanapeli 02.00 Tellus-tietovisa MTV3 sunnuntai 27.01. 06.00 Se Oikea 07.35 Ostoskanava 07.40 Kattolaiset 07.55 Winx-klubi 08.25 Teini-ikäiset Mutantti Ninja Kilpikonnat 08.50 Power Rangers: Mystic Force 09.15 Woimaxi Extra 09.35 Joka kodin asuntomarkkinat 10.10 T.i.l.a. 22.05 Hädän hetkellä 22.50 Nyrkkeilyn SM 23.50 OK - oikea kysymys tv-peli 01.00 Sanapeli 02.00 Tellus-tietovisa 03.00-04.00 Piilosana MTV3 ma 28.01. 05.50 Aamusää 06.20 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Tunteita ja tuoksuja 10.00 Missimittari 10.05 Ristikko 10.40 Emmerdale 11.10 Ostoskanava 13.15 Word Puzzle 13.55 Kukkulan kuningas 14.20 TOP5-visailu 14.50 L.A. Law 22.05 Dokumenttiprojekti: Ruotsalainen prikaati 22.55 Vuoden 1918 muistoja 23.45 Sanapeli 01.00 OK - oikea kysymys tv-peli 02.00 Tellus-tietovisa MTV3 tiistai 29.01. 05.50 Aamusää 06.20 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Mitä tänään syötäisiin? 09.15 Tunteita ja tuoksuja 10.05 Missimittari 10.10 Ruudukko 10.40 Emmerdale 11.10 Ostoskanava 13.15 Perhefoorumi 13.55 Mutsin kyydissä 14.20 TOP5-visailu 22.55 Kohtauspaikka: Luokkakuva 23.25 Dokumenttiprojekti: Tapaus Friedman 01.10 Sanapeli 02.00 Tellus-tietovisa 03.00-04.00 Piilosana MTV3 ke 30.01. 05.50 Aamusää 06.20 Ostoskanava 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Mitä tänään syötäisiin? 09.15 Tunteita ja tuoksuja 10.05 Missimittari 10.10 Ristikko 10.40 Emmerdale 11.10 Ostoskanava 13.15 Kysy tähdiltä 13.55 Leijonan elämää 14.20 TOP5-visailu 14.50 Teoria miehistä 15.45 Ruokala 13.15 Perhefoorumi 13.55 Julkkispelaaja 14.20 TOP5-visailu 14.50 Ally McBeal 15.45 Ruokala 16.00 TOP5-visailu 16.30 Uutiset 16.35 45 minuuttia 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Köyhät ritarit 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 K-70 21.00 House 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Kenon arvontatulos 11.10 Ostoskanava 13.15 Pokeri 13.55 Sisko ja sen sisko 14.20 TOP5-visailu 14.50 Kevin Hill 15.45 Ruokala 16.00 TOP5-visailu 16.30 Uutiset 16.35 K-70 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Tuntemattomat 21.00 Shark 22.00 Kymmenen Uutiset 10.45 Freestyle: Maailman Cup 11.15 Alppihiihtoa: Maailman Cup 12.15 Tilt.tv 12.45 Salatut elämät 13.15 Salatut elämät 13.45 Salatut elämät 14.15 Alppihiihtoa: Maailman Cup 15.30 MM-ralli: Monte Carlo 16.05 Kadonneen lumen metsästäjät 16.35 Alppihiihtoa: Maailman Cup 17.30 MM-ralli: Monte Carlo 17.50 Simpsonit 18.20 Selviytyjät 19.10 Tulosruutu 19.15 Tupla tai kuitti 20.00 Huuma 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen Uutiset 10.40 Pientä pintaremonttia 11.10 Köyhät ritarit 11.40 Salatut elämät 12.10 Salatut elämät 12.40 Saman katon alla 13.10 Pilanpäiten 13.15 Alppihiihtoa: Maailman Cup 14.20 Motor Forum: Ralli SM 14.50 Lucky Break - kalterit kumoon 17.00 MM-ralli: Monte Carlo 17.30 Simpsonit 18.00 Elixir 18.30 Ajoneuvos 19.10 Tulosruutu 19.30 Päätöntä menoa 20.00 Missä he ovat nyt? Maajussit & morsiamet 21.00 Amazing Race 15.45 Ruokala 16.00 TOP5-visailu 16.30 Uutiset 16.35 Tuntemattomat 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Elixir 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Veljet 20.56 Kenon arvontatulos 21.00 Yhdeksän Uutiset 21.10 Tulosruutu 21.15 Rakkautta vain 23.55 Heroes 00.50 Missimittari 00.55 Will & Grace 14.50 Everwood 15.45 Ruokala 16.00 TOP5-visailu 16.30 Uutiset 16.35 Huuma 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 Pientä pintaremonttia 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Perhesiteet 21.00 Sydänjää 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Kenon arvontatulos 22.31 C.S.I. 23.30 C.S.I. 00.30 Kovan onnen kundi 16.00 TOP5-visailu 16.30 Uutiset 16.35 Viihteen 50 16.50 Tupla tai kuitti 17.30 Kauniit ja rohkeat 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale 18.30 T.i.l.a. 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän sää 19.30 Salatut elämät 20.00 45 minuuttia 21.00 Heroes 21.55 Vikinglotto ja Keskiviikko-Jokeri 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Kenon arvontatulos 22.31 Myytinmurtajat 23.40 Erikoisjoukkue 00.50 Kovan onnen kundi 01.20 Lumilautailua 22.31 Kodinpuolustaja 23.30 Ilman johtolankaa 00.25 Me hirviöt 00.55 Ostoskanava Nelonen torstai 24.01. 06.30 Ostosruutu 07.00 Disney esittää: Kim Possible 07.25 Disney esittää: Lilo & Stitch 07.50 Pikku mestarit 08.00 Pulmuset 08.30 Jeopardy 08.55 Katsojapeli 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Meille tuli vauva 10.00 Bella 10.30 Koti myynnissä 11.00 Rahasampo 12.00 Ostosruutu 13.00 Häähullut 14.00 Remppa vai muutto? 22.20 Tulosruutu 22.35 Kenon arvontatulos 22.36 Tuntemattomat-katsojapeli 22.50 Vaarallinen potilas (K15) 00.50 MM-ralli: Monte Carlo 01.20 Myytinmurtajat 02.20 Voittopotti Late Night Nelonen pe 25.01. 06.30 Ostosruutu 07.00 Avatar 07.25 Disney esittää 07.50 Pirpanat 08.00 Pulmuset 08.30 Jeopardy 08.55 Katsojapeli 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Häähullut 10.30 Remppa vai muutto? 11.00 Rahasampo 22.10 Tulosruutu 22.30 Lotto, Lauantai-Jokeri ja Keno 22.35 Muumio 01.00 Sokea oikeus 01.55 Voittopotti Late Night Nelonen la 26.01. 06.40 Ostosruutu 08.30 Järjen jättiläiset 09.30 Sporttipalat 10.00 Urheiluaamu ja SMliigaennakko 11.00 Start! 11.30 Navigare 12.00 Hiutale 12.30 Red Bull X-Fighters 13.00 Alaston Hollywood 13.30 Ota tai jätä 14.30 Elämänmuutos ekotyyliin 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Kenon arvontatulos 22.36 Wallander: Pimeys (K15) 00.25 Troijan Helena 01.15 Ostoskanava 01.20 Pokeri 02.20-05.50 MTV3 Chat Nelonen su 27.01. 06.40 Ostosruutu 08.30 Jamien keittiössä 09.00 Nigellan pidot 09.30 Sisustaa tähtien kanssa 10.00 Kämppä myyntiin 10.30 Krokotiilimies 11.30 Eläimelliset veljekset 12.30 Dr. Phil 01.25 Ostoskanava 01.30-05.50 MTV3 Chat Nelonen ma 28.01. 06.30 Ostosruutu 07.00 Digimon 07.25 Paavo Pesusieni 07.40 Karhulan nukkesairaala 08.00 Pulmuset 08.30 Jeopardy 08.55 Katsojapeli 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Täydellinen muodonmuutos 10.30 Remppa vai muutto? 11.00 Rahasampo 12.00 Ostosruutu 13.00 Meille tuli vauva 13.30 Bella 14.00 Naapurikämppä kuntoon 14.30 Nigella 01.00 Ostoskanava 01.05-05.50 Sporttichat ja Pokeri Nelonen tiistai 29.01. 06.30 Ostosruutu 07.00 W.i.t.c.h. 07.25 Disney esittää 07.50 Puuha-Pete 08.00 Pulmuset 08.30 Jeopardy 08.55 Katsojapeli 09.00 Nigella 09.30 Meille tuli vauva 10.00 Bella 10.30 Naapurikämppä kuntoon 11.00 Rahasampo 12.00 Ostosruutu 13.00 Meille tuli vauva 13.30 Bella 14.00 Naapurikämppä kuntoon 14.30 Nigella 01.50 Ostoskanava 01.55 NikoLan yömyssy 02.55-05.50 Se Oikea Nelonen ke 30.01. 06.30 Ostosruutu 07.00 Tut, muumioista paras 07.25 Herra Valtteri 07.35 Disneyn esikoulu 08.00 Pulmuset 08.30 Jeopardy 08.55 Katsojapeli 09.00 Nigella 09.30 Meille tuli vauva 10.00 Bella 10.30 Naapurikämppä kuntoon 11.00 Rahasampo 12.00 Ostosruutu 13.00 Meille tuli vauva 13.30 Bella 14.00 Koti myynnissä 14.30 Syödään yhdessä 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Zorro - miekka ja ruusu 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Dr. Phil 18.00 Nolot taudit 18.30 Eddie & Jeff 19.00 Tanssi, jos osaat! 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Talent USA 21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat 22.00 Kidnapattu 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.30 South Park (K15) 00.00 Reno 911 00.30 Himmeet tähdet 01.00 Yöpeli 01.30 Ostosruutu 12.00 Ostosruutu 13.00 Täydellinen muodonmuutos 14.00 Remppa vai muutto? 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Zorro - miekka ja ruusu 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Oprah 18.00 Läskit koirat 18.30 Uudet kuviot Afrikassa 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Hauskat kotivideot 21.00 Elokuva: Lara Croft: Tomb Raider 23.05 Nelosen uutiset ja sää 23.15 IS Urheilu-uutiset 23.25 Masters of Horror 00.30 Elokuva: Resident Evil (K15) 02.30 Ostosruutu 15.30 Perhe on pahin 16.00 Handu pumpulla 16.30 Brick & Lace: Hits from Jamaica 16.45 Elokuva: Just Visiting - kuokkavieraat keskiajalta 18.30 Siskoni on noita 19.30 Nelosen uutiset ja sää 19.40 IS Urheilu-uutiset 20.00 NCIS Rikostutkijat 21.00 Elokuva: Original Sin - perisynti (K15) 23.20 Nelosen uutiset ja sää 23.30 IS Urheilu-uutiset 23.40 Veikkauksen pelit 23.45 Asema 62 (K15) 00.45 Elokuva: Kunnian verinen hinta (K15) 03.00 Ostosruutu 04.00-06.40 247avec.fi 13.30 Teinitytön kasvatusopas 14.00 Teinitytön kasvatusopas 14.30 American Chopper 15.30 Hyvästi poikuus 16.30 Falcon Beach 17.30 Kyle XY 18.30 October Road 19.30 Nelosen uutiset 19.40 Nelosen sää 19.45 IS Urheilu-uutiset 20.00 Pelkokerroin 21.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (K15) 23.20 Nelosen uutiset ja sää 23.30 IS Urheilu-uutiset 23.40 Chappelle s Show 00.10 Rouva Palkkionmetsästäjä 01.15 Yöpeli 01.45 Ostosruutu 15.00 Zorro - miekka ja ruusu 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Dr. Phil 18.00 Alaston Hollywood 18.30 Eddie & Jeff 19.00 Tanssi, jos osaat! 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Huippumalli haussa 21.00 Täydelliset naiset 22.00 Damages 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.20 South Park (K15) 23.50 Sleeper Cell (K15) 00.55 San Franciscon syke 02.00 Yöpeli 02.30 Ostosruutu 15.00 Zorro - miekka ja ruusu 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Dr. Phil 18.00 Kämppä myyntiin 18.30 Eddie & Jeff 19.00 Tanssi, jos osaat! 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Hurja remontti 21.00 Dirty Sexy Money 22.00 4D: Apua, pelkään herneitä 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.30 South Park (K15) 00.00 Start! 00.30 Brotherhood (K15) 01.35 San Franciscon syke 02.35 Yöpeli 03.05 Ostosruutu 15.00 Zorro - miekka ja ruusu 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Dr. Phil 18.00 Inno 18.30 Eddie & Jeff 19.00 Tanssi, jos osaat! 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Unelmien poikamies Roomassa 21.00 Greyn anatomia 22.00 G-piste 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.20 Veikkauksen pelit 23.25 South Park (K15) 23.55 Huff - terapian tarpeessa 01.00 San Franciscon syke 02.05 Yöpeli 02.35 Ostosruutu 04.05-06.30 247avec.fi

23.1. 2008 PIRKKALAINEN 9 TV-VINKIT Sanapajassa nikkaroidaan kirjaimia Pirkkalainen Kansallistietäjä on Lasse Lehtisen juontama uusi tietokilpailu. Avausjakso. TV1 pe 25.1. Tartu mikkiin. Katariina Hänninen ja Aino-yhtyeen laulaja Rami Aalto ottavat mittaa Tero ja Tommi Kaikkosesta. TV2 pe 25.1. Pirkkalan 92-vuotiaiden sanataidepaja kokoontuu maanantaisin klo 178.30 Naistenmatkan koululla. Opetuksen järjestää Yöstäjän sanataidekoulu. Sanataidepajassa tehdään löytöretkiä kirjojen ja luovan kirjoittamisen maailmaan: kerätään aineksia kertomuksiin ja runoihin sekä kokeillaan erilaisia tekstin tekemisen tyylejä ja tapoja. Lukukausimaksu 20 e. Ryhmään mahtuu vielä mukaan! Ilmoittautumiset ja lisätietoja: puh. 050 3681369. Pirkkalan kunta tiedottaa Pirkkalan kunta tiedottaa Omid Djalili Show. Suositun brittiläis-iranilaisen koomikon lava- ja sketsishow 1/6. TV1 la 26.1. Valkoinen peura. Mirjami Kuosmanen ja Kalervo Nissilä mystisessä Lapin tarinassa. TV2 la 26.1. Subtv torstai 24.01. 06.00 Sub chat 07.00 Kauhulan koulu 07.25 Boblins 07.35 Winxklubi 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Word Puzzle 10.05 Lemmen viemää 10.55 Viihdeuutiset 11.05 Drop 11.30 Voita ja auta 12.30 Sub chat 14.30 Subbari 15.40 Tilt.tv 16.10 Late Night with Conan O Brien 17.00 E! Entertainment: Ihana elämä 17.30 E! Entertainment: Suoraan kuvauspaikalta 18.00 Lemmen viemää 19.00 Hurmaava kokki 19.15 Pilanpäiten 19.30 Joey 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Top Chef 22.00 Rimakauhua ja rakkautta 23.05 24 (K15) 00.00 Viihdeuutiset 00.10 Late Night with Conan O Brien 01.00 Smallville 01.50-06.00 Se Oikea perjantai 25.01. 06.00 Sub chat 07.00 Kauhulan koulu 07.25 Boblins 07.35 Winxklubi 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Drop 10.10 Lemmen viemää 11.00 Helmi Extra 11.30 Viihdeuutiset 11.40 Voita ja auta 12.40 Sub chat 15.20 Subbari 16.10 Late Night with Conan O Brien 17.00 E! Entertainment: Suoraan Hollywoodista 18.00 Lemmen viemää 19.00 Get Up, Stand Up 19.30 Joey 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Unelmien kentät 22.00 Bones 23.00 Salaiset kansiot 23.56 Viihdeuutiset 00.05 Late Night with Conan O Brien 00.55 Rysän päällä 01.45 Pornotähtien nimet 02.45-06.00 Sub chat lauantai 26.01. 06.00 Sub chat 09.00 Word Puzzle 09.40 Drop 10.15 Brunssi 12.00 Kysy tähdiltä 12.30 Kuvapeli 13.40 Otaku 14.40 Reba 15.05 E! Entertainment: Tähtäimessä häät 15.55 E! Entertainment: Julkkiskotini 16.45 Mad TV 17.35 Ihmemies MacGyver 18.30 Pelastajat 19.00 American Idol 20.55 Subilla on asiaa 21.00 Hotel Babylon 22.05 C.S.I. Miami 23.00 Ketonen & Myllyrinne 23.30 Tähtiportti 00.20 Salaiset kansiot 01.10 Smallville 02.00 Pokeri 03.00-06.00 Peliyö sunnuntai 27.01. 06.00 Sub chat 08.30 Drop 09.00 Kuvapeli 10.00 Futurama 10.30 Kukkulan kuningas 11.00 Fullmetal Alchemist 11.30 Tilt.tv 12.00 Jokainen vieras on laulun arvoinen 12.30 Konttoriapina 13.00 Hurmaava kokki 13.10 Tunteet pelissä 14.00 Veronica Mars 14.50 Eri planeetalta 15.40 Aikahyppy 16.30 Xena 17.30 Jesse 18.00 Sinkut saarella 19.00 American Idol 21.00 24 (K15) 22.00 Ketonen & Myllyrinne 22.30 Pelastajat 23.00 Tosipaikka: Erotiikka pilasi elämäni 00.00 Yli synkän virran 00.50 Buffy, vampyyrintappaja 01.40-06.00 Se Oikea maanantai 28.01. 06.00 Sub chat 07.00 Kauhulan koulu 07.25 Tomi Traktori 07.35 Winx-klubi 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Bubble King 10.05 Lemmen viemää 10.55 Viihdeuutiset 11.05 Drop 11.30 Voita ja auta 12.30 Sub chat 15.20 Subbari 16.10 Late Night with Conan O Brien 17.00 E! Entertainment: Spesiaalit 18.00 Lemmen viemää 19.00 Konttoriapina 19.30 Joey 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Num3rot 22.00 L-koodi 23.00 Uhan alla 23.50 Hurmaava kokki 00.05 Viihdeuutiset 00.15 Late Night with Conan O Brien 01.05 Langalla 02.10-06.00 Se Oikea tiistai 29.01. 06.00 Sub chat 07.00 Kauhulan koulu 07.25 Tomi Traktori 07.35 Winx-klubi 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Honey Comb 10.05 Lemmen viemää 10.55 Viihdeuutiset 11.05 Drop 11.30 Voita ja auta 12.30 Sub chat 15.20 Subbari 16.10 Late Night with Conan O Brien 17.00 E! Entertainment: Nuorten miesten metsästäjät 18.00 Lemmen viemää 19.00 Pelastajat 19.30 Joey 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 R&A: Amélie 23.10 Bodies 00.05 Viihdeuutiset 00.15 Late Night with Conan O Brien 01.05 Rautaryhmä 01.50 Fullmetal Alchemist 02.20-06.00 Sub chat keskiviikko 30.01. 06.00 Sub chat 07.00 Kauhulan koulu 07.25 Tomi Traktori 07.35 Winx-klubi 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Word Puzzle 10.05 Lemmen viemää 10.55 Viihdeuutiset 11.05 Drop 11.30 Voita ja auta 12.30 Sub chat 15.00 Subbari 15.50 Late Night with Conan O Brien 16.40 E! Entertainment: Hollywoodin tositarinat 18.00 Lemmen viemää 19.00 Jokainen vieras on laulun arvoinen 19.30 Joey 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 SubLeffa: Flight of the Phoenix - aavikkolento 23.05 Yli synkän virran 23.55 Viihdeuutiset 00.05 Late Night with Conan O Brien 00.55 Tilt.tv 01.25 Aikahyppy 02.15-06.00 Sub chat YleTeema torstai 24.01. 04.00 Teematieto 10.15-10.30 opettaja.tv: Asiaa terveydestä 11.15 Uutismixi 11.30-11.44 Bajo el cielo de Madrid (Madridin taivaan alla) 15.00-15.46 opettaja.tv 15.45 Uutismixi 16.00 Pykäliä ja purtavaa 16.30 Tyhmiä kysymyksiä musiikista 17.00 Elämä on uhkapeliä 17.52 Tanssia kameralle 18.00 Läskinvartijat 18.30 Kapusta Master 2 19.00 Ei vain hitti: I wan t to hold your hand 19.25 Avaruuskansiot 19.35 Uniklinikka 20.05 Miehestä mittaa 20.35 Nopeutta, ennätyksiä, hevosvoimia 21.00 Tiededokumentti: Uusi uljas ihminen 21.55 Kino Helmi: Hiljaisuus (K15) 23.25 Viimeinen sana 00.25-04.00 Teematieto perjantai 25.01. 04.00 Teematieto 15.50 Aleksis K 16.25 Matkaoppaana arkkitehti: Lontoo 16.50 T- Klubi 17.30 Historian näyttämöitä: Viipuri 18.00 Kolmas ulottuvuus: Kuvamuistoja 19.00 Kuningattaren jalokivi (K13) 19.53 Tanssia kameralle 20.00 Henry Rollins Show 20.30 Monty Pythonin lentävä sirkus 21.00 Keisareittemme jäljillä: Aleksanteri I 22.00 Valtakunnan valittajat 22.30-23.56 TV-arkisto: Laukaus Kyproksessa 23.55 Rakas Jeesus 01.25-04.05 Teematieto lauantai 26.01. 04.00 Teematieto 08.15-09.01 opettaja.tv 09.00-09.55 Koulupalvelu 10.00 Kapusta Master 2 10.30 Läskinvartijat 11.00 Johtaja: Samuel Salmi Oulun hiippakunta 11.40 Uusi Kino: Miss Universum 1929 12.50 La Traviata 15.10 Kolmas ulottuvuus: Kuvamuistoja 16.05 Rohkea sydän 17.00 Historia: Intian tarina 18.00 Taiteen voima 18.50 Kootut askeleet: Reijo Kela 19.00 Tohtori Zivago 19.45 Kymmenen suomalaista arkkitehtia 19.55 Lapset puhuvat 20.00 Maailmanmatkaajan 80 aarretta 21.00-23.25 Teemalauantai: Bette Davis 21.00 Tähtitaivaalla: Bette Davis 22.00 Naisen orja 23.25 Valtakunnan valittajat 23.50-04.00 Teematieto sunnuntai 27.01. 04.00 Teematieto 08.10 TV-arkisto: Laukaus Kyproksessa 09.40 Tohtori Zivago 10.25 Sartren tulisieluiset vuodet 11.55 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 13.05 Keisareittemme jäljillä: Aleksanteri I 14.05 Pietarin myytti 14.30 Uniklinikka 15.00 Miehestä mittaa 15.30 Tiededokumentti: Uusi uljas ihminen 16.25 Punklandia 17.10 Historia: Euraasia 18.05 Kuningattaren jalokivi (K13) 19.00 Kino Klassikko: Varastin miljoonan 20.20 Kausikortti kevät 21.55 Carola Sternin kaksoiselämä 23.25-04.00 Teematieto maanantai 28.01. 04.00 Teematieto 10.15-10.41 Olipa kerran elämä 11.15-11.28 opettaja.tv: Kuinka kaikki toimii 12.00-13.57 Ohjelmakirjasto 15.00-15.52 opettaja.tv 16.00 Tutkittu juttu: Maanalaiset apurit 16.30 Kapusta Master 2 17.00 Historia: Euraasia 17.50 Kymmenen suomalaista arkkitehtia 18.00 opettaja.tv 18.54 Lapset puhuvat 19.00 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 20.10 Läskinvartijat 20.40 Elävä arkisto: Punk 21.00 Punklandia 21.45 Kino Into: Maailman vanhin ammatti (K15) 23.05 Henry Rollins Show 23.30-04.00 Teematieto tiistai 29.01. 04.00 Teematieto 10.15 Uutismixi 10.30-10.44 Bajo el cielo de Madrid (Madridin taivaan alla) 11.15-11.29 opettaja.tv: Asiaa terveydestä 12.00-13.23 Ohjelmakirjasto 15.00 opettaja.tv 15.47 Uutismixi 16.00 Historian näyttämöitä: Viipuri 16.30 Pykäliä ja purtavaa 17.00 Uniklinikka 17.30 Miehestä mittaa 18.00 opettaja. tv 18.47 Uutismixi 19.00 Sartren tulisieluiset vuodet 20.22 Tanssia kameralle 20.30 Johtaja: Samuel Salmi Oulun hiippakunta 21.00 Historia: Intian tarina 21.55-22.35 TV-arkisto: Kaksi Marjaa 21.55 TV-arkisto: Marja Korhonen kertoo 22.00 Kaks Marjaa 22.30 Ei vain hitti: I wan t to hold your hand 22.55 T- Klubi 23.35-04.00 Teematieto keskiviikko 30.01. 04.00 Teematieto 10.15-10.28 opettaja.tv: Kuinka kaikki toimii 11.15-11.41 Olipa kerran elämä 12.00-13.51 Ohjelmakirjasto 15.00-15.52 opettaja.tv 16.00 Tyhmiä kysymyksiä musiikista 16.30 Tutkittu juttu: Kemikaalivaara jatkuu 17.00 Kun kuulin sydämeni lyövän 17.52 Tanssia kameralle 18.00 Johtaja: Anja Silvennoinen UMP 18.30 Salaisia paikkoja 19.00 Mannin perhe 20.45 8 mm katse: Pappa 20.55 Tanssia kameralle 21.00 Taiteen voima 21.55 Kino Kauko: Soturi 23.20 Nopeutta, ennätyksiä, hevosvoimia 23.45-04.00 Teematieto

10 PIRKKALAINEN 23.1. 2008 PALVELEMME TEITÄ Kauneus ja terveys Koti ja pihapiiri www.pirkkalainen.com Liikenne PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: konttori@pirkkalainen.com Elokolo/Elopilkku: to 24.1. klo 12 yhteislaulu, pe 25.1. klo 9 perjantaipuheet, ma 28.1. klo 9 kuntosali jäsenille, ti 29.1. klo 13 Info tilaisuus Ikäpisteestä, palveluneuvoja Eeva-Liisa Riihitupa, ke 30.1.klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 28.1. klo 8.30 boccia, klo 9.30 tanhut, klo 10.30 laulu, klo 12 kuukausikokous ja ke 30.1. klo 11 askartelukerho, klo 12 runonystävät-kerho Ke 30.1. liikuntatalolla klo 9-10 kuntosali. Ke 13.2. klo 14 teatteri Lukkosulaa ja lumpeenkukkia, maksuja otetaan vastaan kerhopäivinä. Jäsenmaksuja vastaanotetaan kerhopäivinä. Eläkkeensaajien kevätretki Ahvenanmaalle ja Ruotsiin 5.- 7.5. Ari Mattilan bussilla kierros Ahvenanmaalla ja edelleen Grisslehamniin, Solnaan ja Tukholmaan. Hotellimajoitus Maarianhaminassa ja Tukholma-Turku laivalla. Ilmoittautumislista Kyöstin kerhotalossa kerhopäivinä ja p. 0500 545 057 / Rauno Pentti. Pirkkalan Eläkeläiset: Kuukausikokous ti 29.1. klo 14 Hopeakellon kokoushuoneella. Ajankohtaiset asiat. Pirkkalan Seniorit: Jäsentilaisuus kirkon seurakuntasalissa to 24.1. klo 12, vierailijana kotihoidon johtaja Leena Rinne. Kuoro klo 11. Hallitus klo 14. Vapaussodan Perinneyhdistys: Tammisunnuntain kirkkojuhla Tampereen Tuomiokirkossa su 27.1. klo 15. Puhe pastori Antti Saarelma, Panssarisoittokunta, poikakuoro Pirkanpojat. Pirkkalan Hämeenpuolen Martat: Marttailta ma 28.1. klo 18 Toini Roimelan luona, Färmintie 10. Aiheena syntymäpäivä. Pirkkalan Marttayhdistys: Äiti Teresan peittotalkoot Sirpakassa to 31.1. klo 18.30. Virkkuukoukku nro 3 mukaan. Pirkanmaan Lapsiperheet - PiLa: Kaikille avoin imetystukiryhmä kokoontuu Pereen päiväkodin sinisellä osastolla to 31.1. klo 18 alkaen. Lisätietoja Riinalta 050 528 1391 ja Riitta-Liisalta 050 436 0816 sekä www.pila.fi. Pirkanmaan Vammaistyö: Johtokunnan kokous to 24.1. klo 17 Ensimetrissä, Treella. Pirkkalan 1-tyypin diabeetikot kokoontuvat ma 28.1. klo 18-20 Ollilan maalaiskaupassa, Ratsutilantie 11. Tule ideoimaan tämän vuoden toimintaa. ParaStyle:ots7>Pirkkalan Kädentaidonkerho: Kaikille avoin käsityökerho Hopeakellon kokoustiloissa to 24.1. klo 136. Pirkkalan Työttömät: Työpala, Teollisuustie 29, p. (03) 368 4885, avoinna ark. klo 7.304. Kuntosalivuorot jäsenille ma 112 ja to klo 123. Pirkkalan Metsästysyhdistyksen vuosikokous erämajalla 27.1. klo 15. Valitaan jahtipäälliköt vuodelle 2008. Pirkkalan Koirakerho Piskit: Eläinlääkärien luento koirien terveydestä la 26.1. klo 17 Pirkkalan ABC-aseman kabinetissa. Hinta 6 e sis kahvin. Ennakkoilmoittautuminen 25.1. mennessä puh. 040 847 0242 tai koirakerho@ piskit.fi. Lisätiedot www.piskit. fi. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 19 os. Suupankuja 80 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari 040 559 1272. Ruokalistat Päiväkotiruoka MA nakkikastike, perunat, kaalisalaatti. TI kuorrutettu kala, perunat / sose, vihersalaatti. KE perunasoselaatikko, porkkanaraaste, suolakurkku. TO suikalepaisti, perunat, lämmin kasvis, tuoresalaatti. PE kasvissosekeitto. Kouluruoka MA nakkikastike, perunat, kaalisalaatti. TI kuorrutettu kala, perunat / sose, vihersalaatti. KE perunasoselaatikko, porkkanaraaste, suolakurkku. TO suikalepaisti, perunat, lämmin kasvis, tuoresalaatti. PE mannapuuro, tuoremarjahillo, leikkele. PALVELEMME TEITÄ Ilmoita ihmeessä, pienikin ilmoitus kannattaa! Lakiasiat Koti ja pihapiiri Koti ja pihapiiri

23.1. 2008 PIRKKALAINEN 11 URHEILU Viri yrittää ylemmäs Pirkkalassa pelattiin lentopalloilun SM-sarjaa 35 vuotta sitten Jaguaria ruhjottiin Vähäjärvellä Jaguar-merkkisen henkilöauton omistaja huomasi kulkupelissään pahoja lommoja. ILMOITUSTORI Auto oli parkkipaikalla Lähdekujalla ja se sai ruhjeita todennäköisesti toisen auton törmätessä siihen. Lommot tulivat torstaina illalla puoli seitsemän ja seitsemän välisenä aikana. Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puhelin 3143 1900. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Työpaikkoja Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Myydään Rt-kaksio + s, tilaihme. Hyväkuntoinen. Hv. 72,30 e. Uima- ja veneranta 300 m. Vap. sop. mukaan. Hp. 70 500 e. Puh. 050 338 7037. Parsonrusselin terrierin pentuja, kennel Ninacan. Puh. 050 587 0271. Vuokrata halutaan Pirkkalasta kaksio tai kolmio, perheessä koira. Puh. 050 505 3854 tai 050 307 8695. Perinteikkäät punapaidat. Pirkkalan Virin Janne Järvinen (oik.) iloitsi pisteestä Henri Juntusen, Erkki Härön, Toni Laineen ja Pasi Heinosen kanssa. Teksti: Santtu Silvennoinen Kuvat: Jussi Saarinen Tänä keväänä tulee kuluneeksi 35 vuotta, kun Pirkkalassa viimeksi pelattiin lentopalloilun miesten SM-sarjaa. Kaikkiaan Viri hikoili 1960- ja 1970-luvulluilla pääsarjassa yhteensä 11 kautta helmenä vuoden 1968 SM-pronssi. Mutta mitä kuuluu pirkkalalaiselle lentopalloilulle vuonna 2008? No, Virillä on kaksi joukkuetta, ykkösryhmä kakkosdivisioonassa ja kakkosjoukkue kolmosessa. Yhteensä pelimiehiä on reilut parikymmentä. Innokkaimmat lentopalloilun ystävät ovat tämän kauden aikana puolitosissaan spekuloineet mahdollisuudella palauttaa pirkkalalainen lentopalloilu takaisin pääsarjaan. Nousihan Valkeakosken Isku- Veikot täksi kaudeksi 39 vuoden tauon jälkeen eliittiin. Joukkueen kanssa on puhuttu, että mitään esteitä nousulle ykkössarjaan ei ole. Liiga ei ole mahdottomuus, Kello lyö vastustajalle? Erkki Härö tositoimissa. mutta se vaatisi aika paljon kehitystä nykyiseen toimintaan, sanoo Virin ykkösjoukkueen vetäjä Janne Järvinen, 31. Realistisesti ajateltuna ykkössarja ja Pirkkala kuulostaa sopivalta. Virillä on perinteitä, nykyinen kahden joukkueen 10 000-15 000 euron budjetti riittää, kotisali on erinomainen, pelimatkat ovat inhimilliset ja Tampereen seudulta löytyy laadukkaita pelaajia. Suurin ongelmamme on valmentajan puute. Olen toiminut jonkinmoisena pelaajavalmentajana, mutta kentältä on paljon vaikeampi johtaa porukkaa kuin kentän laidalta. Sarjakärki karannut Tällä kaudella Viristä ei ole nousijaksi, sillä sarjakärki A-Volley on karannut jo 14 pisteen päähän viisi kierrosta ennen runkosarjan päätöstä. Viikonloppuna Viri koki kaksi kirvelevää kotitappiota, kun VaLePan kakkosjoukkue ja TuTo hakivat pisteet Pirkkalasta. Sarja on todella tasaine. Moni tasainen ottelu on ratkennut tappioksemme henkilökohtaisten virheiden vuoksi. Kahdesta kolmeen kertaan viikossa harjoittelevaa ryhmää on nakertanut myös joukkueen profiilipelaajaksi kaavaillun Joensuun Riennon entisen pääsarjapalloilijan Timo Kelan polvivaiva, joka on pitänyt miehen sivussa pelikentiltä. Virin pelaajista lähes kaikki ovat joskus asuneet Pirkkalassa, nykyisestä ryhmästä kunnassa asuu kymmenkunta kaveria. Virin kakkosjoukkue keikkuu kolmosdivarin kärjessä. Viikonloppuna tuli tappio Lempäälälle. Nousee. Janne Järvinen nostaa toisen perinteikkään lentopallojoukkueen VaLePa:n lähettämää aloitusta. Lentopalloilun kakkosdivisioonaa Viri-MoU Pirkkalan liikuntatalossa su 27.1. kello 16. LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p. 3143 1911 040 529 2892 Eeva Leskinen Päivyri, tilaukset, laskutus p. 3143 1913 Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p. 3143 1912 Anneli Salonen Ilmoitukset p. 3143 1915 040 592 2055 Karoliina Ahola Toimitusharjoittelija p. 3143 1916 Eija Forssell Ilmoitukset p. 3143 1914 Pirkkalainen www.pirkkalainen.com Suupantie 2 A 10 PL 23, 33961 Pirkkala Puhelinvaihde 3143 1900 Telefax 3143 1950 Avoinna klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p. 0400 829 724 Ilmoitushinnat: 1.1.2008 alkaen:...e/pmm tekstissä...0,90 e takasivu...0,95 e vuosi-ilmoitukset...0,55 e kuolinilmoitukset...0,60 e silmäkulma...1,50 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...34 e/lisäväri 4-väri...100 e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori 1-5...sis. alv 9,00 e Ilmoitustori 60... sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 7 pv 2 % 14 pv netto. Painos: 14 125 kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle 1.1.2007 alkaen: Kotimaa...32 e Pohjoismaat...45 e Muu eurooppa...80 e Muut maanosat...86 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2007 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p. 3140 4213 Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p. 3143 1900 ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

12 PIRKKALAINEN 23.1. 2008 Lehmusten paikalle tulossa ruotsinpihlajia 10 pv puhdistukuuri KUURI KUURI on nykyaikainen tapa puhdistaa kehoa sisäisesti. 10 päivän kuuri toimii kevytpaaston tavoin ja sen aikana on suositeltavaa juoda runsaasti vettä tai muuta nestettä. Kuuri tukee mm. suoliston bakteerikantaa ravintokuiduin sekä edistää nesteenpoistoa ja suolen toimintaa. 2390 250 ml (95,60/l) Aktivoi kehosi Tonalin Tonalin on alkuperäinen patentoitu ja kliinisesti tutkittu CLA-valmiste. 2690 150 kaps. (256,19/kg) Vetreitten nivelten ehdoton sankari! Hainrusto + vihersimpukka Kaikkien vetreitten nivelten sankari. 3390 160 kaps. (529,69/kg) 80 kapselia 21,90 Perinteinen Piimax C + Biotiini Piimax C + biotiini on tasapainoinen piimaa-acerolakirsikka-valmiste hiusten, kynsien ja ihon hyvinvoinnin yllä pitämiseksi. 2 PURKKIA 50,00! 160 KAPSELIN OSTAJALLE HEIJASTINLIIVI KAUPANPÄÄLLE! JUHLAKOKO! 330 TABLETTIA Jarkko Purmonen pilkkoi viime keskiviikkona Pirkkalan keskustan lehmuksia rakennettavan kirjasto-liiketalon tieltä. Pirkkalan keskustan uudistustöissä näyteltiin uusi kohtaus, kun lehmukset kaadettiin Osuuspankin edustalta. Paikalle istutetaan rakennustöiden päätyttyä kuitenkin uudet puut. - Todennäköisimmin lehmusten tilalle tulee ruotsinpihlajia, kertoo Pirkkalan kunnanpuutarhuri Sari Suomalainen. Uusia lehmuksia ei paikalle istuteta, koska ne likaavat alle parkkeeratut autot. - Ruotsinpihlajassa ei likaamisongelmaa ole. Lisäksi se on ympärivuoden kaunis ja kolhuja kestävä puu, Suomalainen listaa. Lehmukset oli pakko kaataa Lehmukset ehtivät olla Osuuspankin edustalla vain reilut kymmenen vuotta. - Rakennusliike NCC:ssä oltiin sitä mieltä, että lehmukset on pakko kaataa rakennustöiden vuoksi. Mutta uudet puut, jotka rakennusliike on velvoitettu istuttamaan tilalle ovat ihan lohduttavan isoja. Noin neljä, viisi metriä korkeita, Suomalainen sanoo. Pirkkalainen Rauni Halme katseli juuri kaadettuja lehmuksia Suupantien varressa. - Eikö niitä olisi voinut kaivaa juurineen ylös ja istuttaa jonnekin muualle? mietiskeli Halme. Kunnanpuutarhurin mukaan lehmukset olivat niin isoja, että niiden siirtäminen olisi ollut vaikeaa ja kallista. Siirrosta koituvan rasituksen vuoksi puiden tulevaisuus elävien kirjoissa ei olisi ollut varmaa. Näitä tilalle. Ruotsinpihlajan kasvutapa on samantyyppinen kuin kotipihlajan. 790 330 tabl. (47,88/kg) Vahvista luustoasi ajoissa! Piimax C Kalkki D Dolomiitti-piimaa-D-vitamiini-acerolakirsikka. Piimax C Kalkki D on oikein tasapainotettu ja monipuolinen valmiste hiusten, kynsien, ihon ja luuston hyvinvoinnille. 790 330 tabl. (34,20/kg) Inuliini-karpalovalmiste Urisan Urisan inuliini-karpalovalmiste sisältää patentoitua Cran Max -karpalouutetta, jonka valmistuksessa on hyödynnetty koko marja. 1390 60 tabl. (257,41/kg) Tarjoukset voimassa molemmissa myymälöissä 2.2.2008 asti. JUHLAKOKO! 330 TABLETTIA Life Pirkkala Citymarket Pirkkala Palmrothintie 2 P. (03) 2799 110 Ark. 109, la 97 Life Tampere Hämeenkatu 17 P. (03) 2799 101 Ark. 99, la 9.306 Taide nousee vapaasta mielentilasta Siivet ja juuret. Sekatekniikka, Leena Vainio. Virkaniemen omenapuut keväällä. Öljy, Anita Salminen. Aamu kajastaa. Grafiikka, Aulis Raunio. Karoliina Ahola Taideryhmä Tilan näyttely Tilanteita on esillä kunnantalon alasalissa. Tila muodostuu kymmenestä kuvataiteilijasta, jotka työskentelevät samassa tilassa Pyynikin trikootehtaalla. - Teemme töitä eri tekniikoilla, ja taiteelliset pyrkimyksemme ovat erilaisia. Mutta Tilassa on silti henkistä tilaa erilaisille taiteilijoille, Leena Vainio kertoo. Yhteinen työtila mahdollistaa taiteilijoilleen myös oppimisen ja kokemusten jakamisen. - Kommentoimme Tilassa toistemme töitä ja joskus olemme järjestäneet opetusta esimerkiksi grafiikan tekemisestä, Aulis Raunio kertoo. Alasalin näyttelyssä on esillä monipuolisesti eri tekniikoilla tehtyjä maalauksia ja veistoksia. Näytteilleasettajina ovat Sirpa Karppinen, Lea Kivi, Riitta Koivisto, Minna Nurmi, Aulis Raunio, Kaija Riikonen-Schumacher, Anita Salminen, Matti Takala, Leena Vainio ja Heimo Väisänen. Tilanteita kunnantalon Alasalissa (Suupantie 11) 7.2. asti ma-to 159 ja la-su 126. Nastakehrääjä avautuu maanantaina Antti Jokinen Pirkkalan kunta on avaamassa valituksen alaisen Nastakehrääjän päiväkodin Takamaalla ensi maanantaina. Lapsimäärä päiväkodissa tulee olemaan noin 20. - Valituskäsittelyn keskeneräisyydestä huolimatta voimme avata päiväkodin, koska sitä ei ole asetettu toimenpidekieltoon, päivähoidon johtaja Liisa Almusa Pirkkalan kunnalta kertoo. Kahdeksan lähiasukasta teki Hämeenlinnan hallintooikeudelle valituksen asuintaloon perustettavasta tilapäisestä päiväkodista. Sen pelätään tuovan muun muassa liikennehäiriöitä. Toimintalupa on kolmivuotinen. - Pirkkalan päivähoidossa on taas kysyntäpiikki ja kaikki paikat ovat ihan täynnä. En tiedä miten tilanteesta ilman Nastakehrääjää selviäisimme, Almusa toteaa. Romut pois Lentäjänkadulla Ympäristölautakunta haluaa Lentäjänkatu 29:n pihan siistiksi mm. romuajoneuvoista. Jätteet on sen poistettava paikalta toukokuun loppuun mennessä sakon uhalla, lautakunta päätti viime viikolla. Kuntaan on tehty epäsiististä tontista monia valituksia.