11/8/2012. Toimitilaturvallisuus 12.11.2012. Yleistä kampusalueesta



Samankaltaiset tiedostot
PIENEN YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA [NIMI] NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

Oamk Ammatillisen opettajakorkeakoulun turvallisuuskansio

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Kv-kevätpäivät Emilia Tolvanen. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille

PELASTUSSUUNNITELMA. 1. YLEISÖTILAISUUDEN YLEISTIEDOT 1.1 Tilaisuuden nimi S-JKL 100 v. suunnistuskilpailut

Oppaan taustaa. Kriisitilanteet kansainvälisessä liikkuvuudessa opas korkeakouluille

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

Pelastussuunnittelu taloyhtiössä. Katja Ahola Varautumispäällikkö Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö

LAHTI-SUUNNISTUS 2015 PELASTUSSUUNNITELMA

Helsingin asuntopalot ja niihin johtaneet tekijät. Mitä asukas voi itse tehdä turvallisuutensa parantamiseksi?

Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa. Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon

TURVALLISUUSKARTOITUS

PELASTUSSUUNNITELMA /koulut/myllyoja

TURVALLISUUSKARTOITUS

Keski-Uudenmaan ammattiopisto KRIISITILANTEIDEN TOIMINTAMALLI

Paraistentie 18 & 19 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

SUUNNISTUSKILPAILUN Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma

TURVALLISUUSKARTOITUS

Äänievakuointilaitteet kiinteistön turvallisuustekniikan tukena

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Kriisisuunnitelma

PELASTUSSUUNNITELMA HALIKKO -VIESTI

Pelastussuunnitelma. Kiinteistön nimi. Päiväys

TURVALLISUUSKARTOITUS

VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE

Arvot. Mikko Leppänen, rehtori, Viherkallion koulu Espoo

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG NÅIDM MUSTIOLLA

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

Viestintä häiriötilanteissa Anna-Maria Maunu

XXXIV Seinäjoen Talvikisat PELASTUS- JA TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Turvallisuussuunnitelma

Savonlinnan kaupungin valmiustoiminta Kaupunginjohtaja Janne Laine

Pelastussuunnitelma. 50. Vihdin Hiihdot Vihdin Nummelassa

HÄTÄILMOITUS. 112 ambulanssi, palokunta poliisi. Soita hätäpuhelu itse, jos voit.

Työvälineet ja -menetelmät E 16. Työkalut, koneet ja laitteet E 17. Käsiteltävät kappaleet E 18. Työpisteen tuet ja apuvälineet

KIHNIÖN YHTENÄISKOULUN VANHAN OSAN KATON KORJAUS TURVALLISUUSASIAKIRJA

TURVALLISUUSKARTOITUS

Käytäntöjä koulujen turvallisuuden suunnittelussa ja toteuttamisessa Palo- ja pelastusalan toimittajien ajankohtaispäivät 1.10.

PELASTUSSUUNNITELMALOMAKE. 1 (5) VERSIO 2011 toimitettava 14 vrk ennen tapahtumaa YHTEENVETO / LOMAKE YLEISÖTILAISUUKSIA VARTEN

Oppiminen tarvitsee turvallisen ympäristön

Arvioinnin kohde: TARKISTETTAVAT ASIAT Vaara Ei Ei Tarkennuksia. Melu. Lämpötila ja ilmanvaihto. Valaistus. Tärinä. Säteilyt

Väkivallan uhka työpaikoilla hallintaan

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

PELASTUSSUUNNITELMA, YLEISÖTILAISUUDET

Sauvosalissa järjestettävän yleisötapahtuman turvallisuus- ja pelastussuunnitelma

Projektorit kaikissa tarkoituksenmukaisissa opetustiloissa. 4-6 oppilasta yhtä päätelaitetta kohti

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA SM-Keskimatka R2

Henkilöturvallisuus räjähdysvaarallisissa työympäristöissä Työvälineet riskien tunnistamiseen ja henkilöturvallisuuden nykytilan arviointiin

SUUNNISTUSKILPAILUN Turvallisuus- ja pelastussuunnitelma

KRIISIVIESTINTÄÄ, MITÄ MUKA MEILLE SATTUISI? Nina Paloheimo Seuraseminaari

Työturvallisuuskasvatus Tredussa

PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

Pelastussuunnitelma Räyskälän leirikeskus

Yleisötapahtuman pelastussuunnitelman laatimisvelvoite Pelastuslaki 379/ Yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOS

Pelastussuunnitelma opetustilasta. Vanosen rantamaja

TÖRNÄVÄNSAAREN SILTA TYÖTURVALLISUUSLIITE

PELASTUSSUUNNITELMA 2. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT JA NIIDEN ENNALTAEHKÄISY SEKÄ TOIMENPITEET ONNETTOMUUDEN SATTUESSA

XCO Suomenmestaruuskilpailut Hollolan Messilässä klo

TURVALLISUUSKARTOITUS

MASALAN YLIPAINEHALLIN TURVALLISUUS SUUNNITELMA

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

Pelastussuunnitelma OK RASEBORG KEVÄTKISAT TENHOLASSA

Tietoa ja työvälineitä. Työn riskien arviointi Vaaratekijäkortit

FINLAND FESTIVALS. Finland Festivals

Yleisötapahtumien turvallisuus Etelä-Karjalassa. Rakennusvalvonta /rakennustarkastaja Päivi Salminen

Ohje riskien arvioinnin työkalun käyttämiseksi

Kiinteistö Oy Kauhajoen Teknologiakeskus PELASTUSSUUNNITELMA NORMAALIOLOJEN JA POIKKEUSOLOJEN ONNETTOMUUKSIA SEKÄ UHKATILANTEITA VARTEN

Oppilaitoksen kriisivalmius

Lapin sairaanhoitopiirin Asiakasraati

As Oy Tiistiläntörmä 1 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

TERVAHALLISSA JÄRJESTETTÄVÄN

Palon tai muun onnettomuuden havainnut valvoja varmistaa, että pelastuslaitos on hälytetty kohteeseen, hälytys numerosta 112.

AS OY LAHDEN MATTSSONIN KULMAN PALO- JA HENKILÖTURVALLISUUS

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

SM 14/15 Yleisurheilu Kaarlenkenttä, Vaasa,

Uusi toimintamalli henkilöturvallisuuden parantamiseen räjähdysvaarallisissa työympäristöissä. Tuija Luoma, VTT

Yleisötiedote tuotantolaitoksen toiminnasta IDO Kylpyhuone Oy, Wärtsilänkatu 1, Tammisaari

Ampumahiihtokilpailut. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa Pelastussuunnitelma

Opiskelijan turvallisuusperehdyttäminen prosessiteollisuuden alaan. Ekami. Kirsi S. Hovikorpi

Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet

ASUKKAAN TURVALLISUUSOHJEET

Yhteinen varautuminen alueella

Asunto Oy Espoon Rastaspuistontie 8 PELASTUSSUUNNITELMA JA TURVALLISUUSJÄRJESTELYT

LAPIN PELASTUSLAITOS EMERGENCY SERVICE OF LAPLAND. YLEISÖTILAISUUDEN PELASTUSSUUNNITELMA Suunnitteluvelvoite perustuu pelastuslakiin 379/

PELASTUSSUUNNITELMA & KLL

OPPIMISYMPÄRISTÖN TUNNISTAMISRAPORTTI KEMIJÄRVEN KAUPUNKI

PELASTUSSUUNNITELMA 2. TILAISUUDEN ONNETTOMUUSRISKITEKIJÄT JA NIIDEN ENNALTAEHKÄISY SEKÄ TOIMENPITEET ONNETTOMUUDEN SATTUESSA

Securitas Events Tapahtumaturvallisuuspalvelut

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS

Asunto-Oy Laurinsataman pelastussuunnitelma ja turvallisuusjärjestelyt

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi

Yhdenvertaisuus ja turvallisuus opiskelijayhteisössä

KYLIEN TURVALLISUUSSUUNNITTELU Miten se tehdään? Mitä se vaatii onnistuakseen? TAATUSTI TURVASSA huolehtiva kyläyhteisö

TURVALLISUUSKARTOITUS

OHJE TILAPÄISMAJOITTUMISESTA KOULUISSA TMS. RAKENNUKSISSA

Transkriptio:

Toimitilaturvallisuus 12.11.2012 Yleistä kampusalueesta LUT- AMK- Technopolis yhteensä n. 10.000 ihmistä LUT on jo yksinään suuryritys, henkilökuntaa n. 1000 Pinta-ala 62.000m2 + Saimian 11.000m2 Yliopiston tiloista amk:n käytössä n. 10%, 38 luokkaa, henkilöhuoneita ja tekniikan laboratoriot, yhteinen tiedekirjasto Rakennukset yhteydessä toisiinsa helpottaa tilojen hallintaa ja kulkemista Kansainvälisyys, n. 40 kansalaisuutta kulttuurierot Yhteistyö viranomaisten ja muiden tiloissa toimivien kanssa Pelastuslaitos Hälytykset, Pelastussuunnitelma, väestösuojelu, tarkastukset Poliisi/ SUPO Uhkatilanteet, vahingonteot, varkaudet, ulkomaalaiset, vakoilu AMK, ruokalat, kiinteistönhoito, siivous, vartiointi, lukuisat urakoitsijat 1

Muutosten aika 2010-2011 suunnitelmien päivitys Kemian tutkimuslaboratorio 2010 Pelastussuunnitelma Toimintaohjeet erilaisiin onnettomuus- ja kriisitilanteisiin Palotilanteessa, mitä käytännössä tapahtuu ja miten pitää toimia Poistumistiet, alkusammuttimet sijainti Tapaturma tai onnettomuustilanne ambulanssi aina pääovelle josta opastus kohteeseen Tulityösuunnitelma luvat vakituiset tulityöpaikat valvonta Kaasu- ja säteilyvaara Väestösuojia 13 kpl, sijainti, varusteet Ensiapu-ja hälytysohjeet Ensiaputarvikkeet, Defi Uhkaavan henkilön kohtaaminen, pommiuhka ym. ym. Toimintaohje sähkö-, putki- tai ilmanvaihto-ongelmien varalta Ohjeita tapahtumien järjestäjille Poistumistiet auki, sammuttimet näkyvillä, max. henkilömäärät tiloissa Yhteystiedot remonttia tekeville vältytään turhilta katkoilta ja hälytyksiltä 2

Turvallisuustekniikka Osoitteellinen paloilmoitinjärjestelmä keskuksia 8 kpl Evakuointikuulutusjärjestelmä Kameravalvonta Rikosilmoitinlaitteet Kulunvalvonta Varavalojärjestelmä Poistumistievalaistus Henkilökohtaiset hälyttimet Lisäksi suunniteltu tekstiviesteihin yms. tekniikkaan perustuvia hälytyksensiirto järjestelmiä jolla tavoittaisimme kaikki tiloissa työskentelevät kerralla Turvallisuutta parantava koulutus Tulityökortit koulutus kaikille työpajoissa työskenteleville Työturvallisuuskortti samalle kohderyhmälle + lisäksi tehdaslaitoksissa vieraileville tutkijoille ja opiskelijoille (englanniksi) Trukkikortit kaikille jotka käyttävät trukkia kortittomat eivät saa ajaa LUT:n trukkeja Ensiapukoulutus, pakollinen Hälytysryhmälle, tarjotaan kaikille halukkaille 1-2 kertaa vuodessa maksutta, simulaatiotilat amk Elvytys, pakollinen Hälytysryhmälle, muille tarjotaan Alkusammutus sama kuin edellä, lisäksi koulutusta tarjotaan muille kohteessa työskenteleville Väestösuojan kuntoon laitto, Hälytysryhmälle, väestösuojavastaaville Poistumisharjoitukset rakennusvaiheittain, koskee kaikkia Alkusammutusharjoitus 3

Elvytys Hälytysryhmä Henkilömäärä n. 20 Henkilöt vakituisia työntekijöitä, lähes aina paikalla, tuntevat talon, avaimet Hälytys ryhmätekstiviestillä kokoontumispaikalle Koulutus erilaisiin pelastustehtäviin Ennakkosuunnitelmat esimerkiksi mitä ovia on vartioitava evakuointitilanteessa jotta porukka ei pääse takaisin sisään Riskikartoitus Tehtävä vuosittain tai kun merkittäviä muutoksia tapahtuu Selvitetään ergonomiset, fysikaaliset, kemialliset ja biologiset, tapaturma- ja henkiset riskitekijät työpaikoilla Laaditaan toimenpidelomake, nimetään vastuuhenkilöt ja laaditaan aikataulu. Kriittiset riskikohteet korjattava välittömästi tai työ/ koetilanne keskeytetään Tehdään myös toimistotyötä tekeville Muistettava myös piha-alueet, valaistus, näköesteet, kevyen liikenteen väylät, liukkaus ym. 4

Riskikartoitus Atex- selvitys vaatii erikoisosaamista ja yhteistyötä tutkijoiden ja käyttäjien kanssa Räjähdysvaaran tekijöinä voivat olla pöly, kaasut tai höyrystyvät nesteet jotka yhdessä hapen ja syttymislähteen kanssa voivat aiheuttaa räjähdyksen Rakennuksen ex-tilat on kartoitettava jo rakentamis- tai peruskorjausvaiheessa tai jos tilan käyttö muuttuu, vaikuttaa sähköasennuksiin ja rakenteisiin. Valaisimet, sähkösyötöt, merkkilamput, vuotohälytykset, purkausluukut Meillä liuotinainevarastot, maalaamo, purunpoisto, kaasuvarastot, kemia - Kemikaali-ilmoitus pelastuslaitokselle Merkinnät oviin Kriisinhallintasuunnitelma 1 LUT:lle on laadittu kriisisuunnitelma 2010 Suunnitelmassa on varauduttu erilaisiin kriisitilanteisiin Kriisistä on kysymys kun esimerkiksi rakennus on vaurioitunut, ihmisiä on vaarassa tai yliopiston maine on uhattuna Oleellisina osina ovat Kriisijohtoryhmän toiminta ja kriisiviestintä Kriisijohtoryhmä kutsutaan ryhmätekstiviestillä ennalta sovittuun kokoontumispaikkaan Ryhmä koostuu päätöksen tekijöistä, talon tuntevista suorittavan portaan henkilöistä sekä viestinnän ammattilaisista Ryhmällä on vastuu tilanteen hoidosta kunnes kriisi on ohi ja mahdollinen jälkihoitokin on suunniteltu Viranomaiset tarvitsevat yleensä opastusta talon tuntevilta Tarvittaessa käytetään mm. kameravalvontaa/ tallenteita 5

Kriisinhallintasuunnitelma 2 Kriisinhoitoon varauduttava erityisesti alkuvaiheessa ja ripeä, totuuden mukainen tiedottaminen on tärkeässä roolissa Ei niin huonoa tilannetta olekaan, ettei sitä heikolla viestinnällä voi vielä pahentaa Johtoryhmässä on sovittu kuka antaa lausunnot LUT:n puolesta, ketä asiantuntijoita mahdollisesti kuullaan jne. Media löytää yleensä muitakin asiantuntijoita oli ohjeet mitkä hyvänsä Varautumissuunnitelmat Varautuminen poikkeustilanteeseen, joka voi johtua säteilyonnettomuudesta, terrori-iskusta tai nopeasti leviävistä kulkutaudeista Poikkeusoloissakin yliopiston toimintaa pyritään mahdollisuuksien mukaan jatkamaan. Toiminta voidaan jopa siirtää toiseen kaupunkiin Puolustusvoimilla on omat suunnitelmansa tilojen käytöstä poikkeusoloissa Normaaliajan poikkeustilanteet sähkö- ja vesi- tai lämpökatko häiriö atk-verkossa Viimeksi on päivitetty pandemia- suunnitelma sikainfluenssan varalta 6