Sairaalaympäristön EMC-ratkaisujen ja koulutuksen kehittäminen Alustus sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivään 2016 A. Savonia-ammattikorkeakoulu B. Osmo Miinalainen C. 4.10.2016
Savonia-ammattikorkeakoulu Perustettu vuonna 1992. Osakeyhtiömuotoinen alkaen vuodesta 2015. Päätoimipaikka Kuopio, kampukset myös Iisalmessa ja Varkaudessa. Yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista ammattikorkeakouluista. Ammattikorkeakoulujen kaksi perustehtävää ovat opetus sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyö (TKI). Savonia profiloituu molempien perustehtäviensä laadukkaaksi työelämäläheiseksi toteuttajaksi, kehittäjäksi ja uudistajaksi. Savonian kolmannen ydinprosessin muodostaa liiketoiminta, joka on avainasemassa Savonian tulevaisuuden luomisessa
Savonia-ammattikorkeakoulu numeroina Opiskelijoita 6000 Henkilökuntaa 420 Budjetti vuonna 2016 n. 43 M Yli 30 ammattikorkeakoulu- tai ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa tutkinto-ohjelmaa kuudella eri alalla
Savonia-ammattikorkeakoulun EMC-laboratorio Perustettu vuonna 2000 osaksi Savonian sähkö- ja tietotekniikka-alan TKI-palveluita. Säteilevien häiriöiden mittauksissa käytetään suojattua puolivaimennettua huonetta, ns. kolmen metrin mittapaikkaa, kooltaan 9 x 6 x 5,9 m. Johtuvien häiriöiden testauksia varten laboratoriossa on suojattu huone. Kattava testaus- ja mittalaitekanta, osa myös siirrettävää Laboratoriomme noudattaa kansainvälistä testaus- ja kalibrointilaboratorioiden pätevyysvaatimusstandardia SFS EN ISO/IEC 17025:2005. Laboratoriolle haetaan vuonna 2016 akkreditointia kolmelle standardille, lukumäärää kasvatetaan myöhemmin Tarjottavia palveluita ovat: Säteilevä emissio, säteilevän kentän sieto, johtuva emissio, harmoniset yliaallot emissio, jännitehuojunta ja välkyntä, staattisen sähkön purkaus (ESD), nopeat transientit/purskeet (EFT), syöksyaallon sieto (SURGE), johtuvan radiotaajuisen häiriön sieto, verkkotaajuisen magneettikentän sieto, pulssimaisen magneettikentän sieto, jännitteen vaihtelut ja vajoamat sekä lyhyet katkokset
Taustaa hankeajatukselle Sairaalaympäristöissä esiintyy paikoitellen vaikeasti tunnistettavia EMC-häiriöitä, jotka aiheuttavat haittaa sairaalatoimijoille, sairaaloihin laitteita toimittaville yrityksille sekä pahimmassa tapauksessa potilasturvallisuudelle. Käytännössä tämän näkyy pahimmillaan esimerkiksi niin, että neljästä leikkaussalista kolme on pois käytöstä. Tähän on monia syitä: hoitoympäristöt ovat täynnä herkkää elektroniikkaa sisältäviä laitteita ja järjestelmiä, osa laitteista ei täytä EMC-vaatimuksia, staattinen sähkö jne. Ongelmat ovat hankalasti ratkaistavissa, koska tekniikkaa toimittavilla yrityksillä tai sairaaloiden henkilökunnalla ei ole riittävää osaamista EMC-asioista Tämän ratkaisu edellyttää sairaalahenkilöstön osaamisen lisäämistä sekä toisaalta laitteita ja järjestelmiä toimittavien yritysten tuotekehityksen tukemista Savonia-ammattikorkeakoulun EMC-laboratoriolla on ongelmien tunnistamisen edellyttämään osaamista ja laitteistoa, joita on parissa keskussairaalassa menestyksellä käytetty Lisäksi Savonia-ammattikorkeakoululla on asiantuntijuutta liittyen leikkaussalitoimintaan ja sairaalan hoitoympäristöihin
EMC-häiriöiden aiheuttamia ongelmia Urakoitsijat ja laitetoimittajat toimittavat esimerkiksi kokonaisen leikkaussalin toimitussopimuksella ja kun sali on valmis, voi luovutustarkastuksessa ja koekäytössä esiintyä EMC-ongelma siten, että käytettäessä jotain tiettyä laitetta salissa, muiden salin laitteiden toiminta saattaa häiriintyä käyttökelvottomaksi Sairaalassa jo käytössä oleva laitteisto toimii epäluotettavasti mutta syytä ei tiedetä. Usein kyseessä on laitteiston sähkömagneettinen häiriintyminen Pahimmassa tapauksessa kriittisen laitteen häiriintyminen voi johtaa potilasturvallisuuden vaarantumiseen
Sairaalaympäristön EMC-ratkaisujen ja koulutuksen kehittäminen, mahdollisia tavoitteita Selvittää EMC-häiriöiden määrää ja vaikeusastetta Suomen sairaaloissa Kehittää ja pilotoida koulutusta sairaaloiden henkilökunnan edustajille EMChäiriöiden ilmenemisestä ja mahdollisuuksista niiden välttämiseen Kehittää ja pilotoida koulutusta sairaaloiden rakennus- ja sähkösuunnittelijoille, urakoitsijoille sekä laitetoimittajille EMC-asioiden tuntemuksesta Kehittää ja kokeilla mittaus- ja selvitysmenetelmiä häiriötilanteisiin, joita laitteiden sähkömagneettinen yhteensopimattomuus aiheuttaa kentällä Välillisenä tavoitteena, lisätä tehokkuutta ja potilasturvallisuutta sairaaloissa
Sairaalaympäristön EMC-häiriöratkaisujen ja koulutuksen kehittäminen, toimenpide-ehdotuksia Tehdään kyselytutkimus EMC-häiriöiden määrästä ja vaikeusasteista Suomen sairaaloissa Kootaan tutkimus- ja muuta tietoa aiheesta Suunnitellaan koulutuksia ja tehdään koulutusmateriaalia aiheesta Järjestetään pilottikoulutustilaisuus sairaaloiden henkilökunnan edustajille EMC-häiriöiden tunnistamisesta sekä ehkäisymahdollisuuksista Järjestetään pilottikoulutustilaisuus sairaaloiden rakennus- ja sähkösuunnittelijoille, urakoitsijoille sekä laitetoimittajille EMC-asioista Arvioidaan pilottikoulutusten perusteella laajempien koulutusten tarve ja tulosodotukset Kehitetään mittaus- ja selvitysmenetelmiä häiriötilanteisiin, joita laitteiden sähkömagneettinen yhteensopimattomuus aiheuttaa kentällä Pilotoidaan kehitettyjä mittaus- ja selvitysmenetelmiä jossakin Pohjois- Savon sairaalaympäristössä
Sairaalaympäristön EMC-häiriöratkaisujen ja koulutuksen kehittäminen, mahdollisia kumppaneita Sairaalat julkisella ja yksityisellä sektorilla Suomen Sairaalatekniikan yhdistys ry Asiantuntijayritykset ja -julkisorganisaatiot Sairaaloiden laitetoimittajat Sairaalarakennusten sähkö- ja automaatiosuunnitteluyritykset Sairaalarakennusten sähkö- ja automaatiourakoitsijat
Sairaalaympäristön EMC-häiriöratkaisujen ja koulutuksen kehittäminen, mahdollisia tuloksia Raportti, muut julkaisut (esim. yhteiset ohjeistukset) Koulutuskonseptit Koulutusmateriaalit Paremmat EMC-häiriöiden ehkäisy-, tunnistus- ja korjausvalmiudet EMC-häiriöiden ehkäisy-, tunnistus- ja poistopalvelut
Kiitos! osmo.miinalainen@savonia.fi marko.sorsa@savonia.fi http://portal.savonia.fi/amk/ http://emc.savonia.fi/