Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2015 Tilinpäätös 2015

Samankaltaiset tiedostot
Esitys syyskokoukselle ESITYS Syyskokoukselle

TOIMINTAKERTOMUS TILINPÄÄTÖS Lapin Partiolaiset ry. 1 Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus ja Tilinpäätös 2016 ESITYS kevätkokoukseen

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016

Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2013 Tuloslaskelma 2013 Tase 2013

ohjelma, erovuorossa, kaudet täynnä

Kansi: Mervi Saukkoriipi. Ollakko2020-seminaari Rovaniemellä Tiedekeskus Pilkkeessä

LAPIN PARTIOLAISET ry

Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma 2014 Tase 2014 Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2014 HYVÄKSYTTY kevätkokouksessa

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Sini Kurki. TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Lapin Partiolaiset ry. Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2018 Luonnos 1

Lapin Partiolaiset ry:n Toimintasuunnitelma 2017

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Toimintasuunnitelma 2016

Väkilukuindeksin kehitys Lapin seutukunnissa (e)

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2013

Lapin Scout-Info 1/2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

Seuraa meitä somessa

3/2013 Toukokuu Lapin Scout-Info 3/2013

Sanna Hiltunen, Itä-Lapin MAKO-verkosto , Kemijärvi

Lapin Partiolaiset ry. Tämän Kiehisen omistaa:

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

Toimintakertomus vuodelta 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Työpaikat (alueella työssäkäyvät työlliset) työnantajasektorin ja toimialan (TOL 2008) mukaan

1/5 VUOSIKERTOMUS LIITE 13 POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

V u o s i k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Taustayhteisö vai taustalla yhteisö? Partio. vapaaehtoistyötä? Suurjuhla Kouvolassa. 4/2014 Syyskuu

Kari Takamaa. Maija Myllykoski ( KKK) vuotta piiri onnitteli

Lapin. Scout-Info 1/2015. Tulis nyt jo se loimuava kesä!

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

MAATALOUSYRITTÄJIEN OPINTORAHA

Toiminnan kehittäminen RoadTrip-kiertue Syksy 2015

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Piirinjohtaja Saija Kivelä avasi kokouksen klo

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

ETELÄ-KARJALAN PARTIOLAISET RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2015

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Alueryhmä pohjoinen, Oulu. Osallistui 4 alueohjaajaa, varapuheenjohtaja Mari-Hanna Pirhonen,

KASVUKYSELYN TULOKSET

Lapin maahanmuuttotilastoja

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N KOKOUKSET 2016

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2016

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

Lapin Scout-Info 3/2015. Ilmoittaudu Loimulle viim. su 24.5.! => lähe sieki leirile

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Lapin Scout-Info 1/2010 Helmikuu

LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRIN ANSIOMERKKIOHJE

Lapin kylätoiminnan ja Lapin Kylätoiminnan Tuki ry V U O S I K E R T O M U S 2010

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

-Toimii omalla tavallaan ja omien mahdollisuuksiensa mukaisesti, kuitenkin noudattaen arvoja ja toimintamalleja

Toimintakertomus 2015

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa PRH hyväksynyt

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma Hyväksyttäväksi syyskokoukselle

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Järvi-Suomen Partiolaiset ry

Enontekiö. Kittilä. Muonio. Kolari. Pello Rovaniemi. Ylitornio. Tornio. Kemi

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma Hyväksyttäväksi syyskokoukselle

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Kuntien maaseutuviranomaisten yhteystiedot

MUHOKSEN METSÄNKÄVIJÄT PARTIOKIRJE. Partiolippukunta Muhoksen Metsänkävijät ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Lapin Scout-Info 6/2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Transkriptio:

Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2015 Tilinpäätös 2015 1

Sisällys: Toiminnan mittarit 2015 2018... 2 1. JOHDANTO... 2 2. HALLINTO... 4 Vuosikokoukset... 4 Piirihallitus... 4 Piirin luottamushenkilöt... 4 Muita vastuuhenkilöitä... 6 Piiritoimisto... 6 Partion edustustehtävät, kokoukset ja koulutukset... 6 Muut edustustehtävät, kokoukset ja koulutukset... 7 3. VARSINAINEN TOIMINTA... 8 Tapahtumat... 8 Kaatajaiset... 10 Piirin partiotaitokilpailujen sijoitukset... 10 Koulutukset... 11 Partiojohtavaltakirjat... 12 4. HUOMIONOSOITUKSET JA VIERAILUT... 13 Vierailut ja muistamiset... 14 5. JÄSENISTÖ... 15 Lippukunnanjohtajat 2015... 16 6. VIESTINTÄ... 17 7. TALOUS... 17 Tuloslaskelma... 18 Tase... 18 Toiminnan mittarit 2015 2018 Toimintaa mitataan erilaisilla mittareilla, joilla voidaan arvioida tehtyjen toimenpiteiden vaikuttavuutta. Suluissa on tietolähde. Vuosiselosteeseen 2015 vastasi 17 lippukuntaa. Mittari 2015 Ei-vielä-partiolaisten määrä piirin eri tapahtumissa (osallistujalistat). 40 Vaeltaja- ja samoajaluotsien määrä lippukunnissa (vuosiseloste). 7 Lippukunnissa toteutettujen eskarikampanjoiden määrä (vuosiseloste). 2 Lippukunnissa toimivien aikuisryhmien määrä (vuosiseloste). 5 Pj-peruskursseille osallistuneiden määrä (kurssien osallistujalistat). 18 Eloluistoon osallistuneiden lippukunnanjohtajien määrä (osallistujalista). 9 Sampo- ja akelakoulutuksiin osallistuneiden lippukuntien määrä (osallistujalistat). 8 Pt-kilpailuihin osallistuneiden lippukuntien määrä (osallistujalistat). 11 Näkymiskertojen määrä Lapin medioissa (piirin tietoon tulleet). 25 Piirin jäsenmäärä (Kuksa). 1118 Partiossa pysyneiden määrä. * * = Tietoa ei ole saatavilla. 2

1. JOHDANTO Lapin Partiolaiset ry on Suomen Partiolaisten pohjoisin piiriorganisaatio, joka koostuu 31 lippukunnasta. Kiinnostus partiota kohtaan harrastuksena, vapaaehtoistyönä ja kumppanina on kasvussa. Suomessa jäsenmäärä on käännetty nousuun, mutta pysyvä kasvu vaatii pitkäjänteistä työtä ja hyvää johtamista kaikilla tasoilla. Lisää vapaaehtoisia tarvitaan kipeästi. Vuosi 2015 oli nelivuotisen strategiakauden ensimmäinen vuosi. Strategian tavoite vuoteen 2018 on, että lappilaisessa partiotoiminnassa on enemmän tekemisen meininkiä ja iloa. Strategian tavoite on jaettu neljään teemaan: Partio kuuluu kaikille, Partio on (nuoria) kiinnostava harrastus, Partiossa vapaaehtoiset osaavat ja jaksavat sekä Partio vaikuttaa Lapissa ja maailmalla. Lappilaisen partion päämäärä: Lappilainen partio on hauskaa ja innostavaa partiomaista kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä ja ympäristönsä huomioon ottaen. Piirin tehtävä on tukea lippukuntia partiotoiminnan järjestämisessä. Vuonna 2015 järjestettiin useita tapahtumia, joiden kautta tuettiin peruspartiotaitojen tekemällä oppimista ja järjestettiin toimintaa, jota kaikissa lippukunnissa ei olisi mahdollista itse toteuttaa. Lisäksi järjestettiin eri ikäkausille suunnattua koulutus- ja ohjelmatoimintaa, muun muassa Partiotahti Kallingissa. Suomen Partiolaisten Kansallisen kirkkopyhän päätapahtuma järjestettiin vuonna 2015 Rovaniemellä Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmen johdolla. Samalla käynnistyi yhteistyö Tiedekeskus Pilkkeen kanssa, kun heidän tiloissaan saatiin esitellä partiotoimintaa partioviikolla sekä järjestää tarpojien TOJu-tapahtuma. Piirileiri Loimu järjestettiin Metsähallituksen Mottimetsä-opetusmetsässä myös yhteistyössä Pilkkeen kanssa. Leirille osallistui myös ei-vielä-partiolaisia (evp), jotka saivat hienon tilaisuuden tutustua partiotoimintaan. Leirin muonitus toteutettiin uudella tavalla Kenttämuonituskurssina yhteistyössä Maanpuolustus-koulutusyhdistyksen kanssa. Suomen Partiolaisten ohjelmapainotus vuonna 2015 oli Kulttuurit kohtaavat. Lapin partiolaisissa ohjelmapainotusta toteutettiin muun muassa vaeltajien Paijeri-projektin ja piirileiri Loimun toimesta. Piirin toiminta vuonna 2015 ei hallinnollisesti ollut normaalivuosi, sillä toimintaa tehtiin kahden piirinjohtajan ja yhden varajohtajan johtamana ja osan vuotta myös kahden palkatun työntekijän voimin. Kaikesta erikoisuudestaan huolimatta piirille määritellyt tehtävät saatiin onnistuneesti hoidettua ja siitä kiitos kaikille luottamushenkilöille ja toimiston tytöille. Piirille on laadittu kasvusuunnitelma, jonka tarkoituksena on tukea piirihallitusta ja piirin luottamushenkilöitä piirin jäsenmäärän kasvattamisessa. Tavoitteena on, että vuoden 2016 lopussa Lapissa on yli 1100 partiolaista. Jäsenmäärän nousun myötä toiminnassa on enemmän ihmisiä ja vastuu jakautuu useammalle. Näin voidaan tarjota mahdollisimman monelle pääsy mukaan huippuharrastukseen. Kasvun tueksi mm. tarjottiin lippukunnille valmista Suomen Partiolaisten tuottamaa eskarimateriaalia, jonka avulla esikoululaisille voitiin keväällä kertoa partiosta ja toivottaa heidät tervetulleeksi partioon syksyllä. Materiaalia käytti kaksi lippukuntaa. Piirin kasvusuunnitelman asiat nousevat piirin strategiasta ja siten ne ovat kiinteä osa piirin toimintaa. Vuonna 2015 Lapin partiolaisten määrä jatkoi hienoista kasvuaan toimivissa lippukunnissa. Muoniossa ja Ranualla partiotoiminta käynnistettiin uudelleen muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Myös aikuistoimintaa viriteltiin useammassa lippukunnassa uusien aikuisten mukaan saamiseksi. Piirin jäsenmäärä oli vuoden viimeisenä päivänä 1118, joka on 296 enemmän kuin edellisenä vuonna. 3

2. HALLINTO Ylintä päätäntävaltaa piirissä käyttävät piirin kevät- ja syyskokoukset. Piirin kokousten päätösten täytäntöönpanosta huolehtii piirihallitus. Hallitukseen kuuluivat piirinjohtaja, piirin varajohtaja sekä kuusi jäsentä. Hallitus suunnittelee ja ohjaa piirin toimintoja sekä valitsee tarvittavat projekti- tai pysyvät ryhmät sekä vastaa piirin toiminnasta ja taloudesta. Käytännön asioista huolehtivat järjestösihteeri sekä pestatut luottamushenkilöt. Järjestösihteerin esimiehenä toimii piirinjohtaja. Vuosikokoukset 28.3. Kevätkokous Tervola, Törmävaaran leirikeskus 25.7. Ylimääräinen vuosikokous Rovaniemi, Mottimetsä 25.10. Syyskokous Kemijärvi, Pyhätunturi 29 virallista kokousedustajaa, 13 lippukunnasta. 29 virallista kokousedustajaa, 14 lippukunnasta 31 virallista kokousedustajaa, 14 lippukunnasta Piirin kevätkokous asetti vaalitoimikunnan etsimään uusia piirihallituksen jäseniä syyskokousta varten. Vaalitoimikunnan kokoonpano oli Paula Päivinen (erovuoroinen piirihallituksen jäsen, puheenjohtaja) sekä Ville-Pekka Jokela (Lapin Samoilijat) ja Sanna Koponen (Napapiirin Tytöt). Toimikunta piti yhteyttä puhelimitse ja sähköpostitse. Piirihallitus Vuosikokousten välillä päätösvaltaa käytti piirihallitus. Hallitus kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. 19.1., 18.2., 26.8., 21.9. ja 23.11. piiritoimistolla sekä 28.3. Tervolassa, 16. 17.5. Ivalossa ja 18. 19.12. Hirvaalla. Hallituksen sihteerinä toimi Mervi Saukkoriipi ja Sari Tapio (Ivalossa 16. 17.5.). Piirinjohtajan tehtäviä hoiti 18.2. 24.7. varajohtaja Maaret Arffman. piirinjohtaja 19.2. asti piirinjohtaja 25.7. alk. piirin varajohtaja ohjelma viestintä talous 16.5. asti aikuisasiat jäsen ja 16.5. alk. talous Kai Ryynänen (NaPo) Kirsi Lantto (NaTy) Maaret Arffman (KalKan) Paula Päivinen (PelPai) Iiris Jakola (KeTuTyPo) Kirsi Lantto (NaTy) Heikki Korkala (PoTyjaSi) Elina Koivusalo (PoTy) Piirin luottamushenkilöt Piirin luottamushenkilöitä eli luottiksia ovat kaikki piirin pestissä toimivat. Yhteensä piirissä oli 27 luottista. Luottikset kokoontuivat Tammiluistoon tammikuussa kouluttautumaan ja suunnittelemaan toimintaa ja sekä yhdessä lippukunnanjohtajien kanssa Eloluistoon syyskuussa. 9.-11.1. Tammiluisto piirin luottiksille Rovaniemi, Nivankylä 4.-6.9. Eloluisto luottiksille ja lippukunnanjohtajille Rovaniemi, Rautiosaari ja Paavalniemi 13 luottista 9 lpkj:aa 6 lpk:sta, 21 luottista 4

Työvaliokunta kokoontui vuoden aikana 13 kertaa. piirinjohtaja 18.2. asti Kai Ryynänen (NaPo) piirin varajohtaja Maaret Arffman (KalKan) järjestösihteeri Mervi Saukkoriipi tapahtumasihteeri 13.4. 12.10. Sari Tapio piirihallituksen jäsen 19.2. 25.7. Paula Päivinen (PelPai) piirinjohtaja 25.7. alk. Kirsi Lantto (NaTy) Ansiomerkkitoimikunta kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Lisäksi asioista on päätetty sähköpostitse. pj Leena Pernu (NaTy) jäsen Jouni Hilke (NaPo) jäsen Kaisu Pirttilä (LaKijaKi) Lippukuntaryhmä kokoontui vuoden aikana 13 kertaa. pj ja Metsä-Lapin alueohjaaja Asta Taali (Itu) pj-peruskoulutus ja varapj Jenna Silveri (NaTy) koulutusohjaaja Sanna Koponen (NaTy) lippukuntakoulutus Tero Marin (Itu) akela/sampo-koulutus Maria Tervonen(NaTy) tilauskoulutukset Nina Miettinen (NaTy) Tunturi-Lapin ao Esa Marjomaa (NaPo) Kielaan ao 26.8. asti ja 26.8. alk. monimuoto pj-pk Sini Kurki (YP) aikuistoiminta ja Kielaan ao 26.8. alk. Jenni Helaniva (Kätkä) aikuistoiminta Heikki Korkala Tunturi-Lapin ao Riikka Kariniemi (NaTy) Tunturi-Lapin ao 26.8. asti Outi Ahvenjärvi (PelPai) jäsen 1.9. alk Nea Similä (KätKä) Ohjelmaryhmä kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. pj ja tarpoja-ohjelmaohjaaja Elli Niemelä (YP) pt-kisavastaava Paula Päivinen (PelPai) samoaja-oo Sanna Kangas (NaTy) vaeltaja-oo Niilo Karjalainen (KemKiv) pt-kisavastaava Antero Taikina-Aho (Kokkopartio, P-maa) tarpoja-oo 1.5. alk. Jenni Rautavaara (NaTy) sudenpentu-ja seikkailija-oo 1.5. alk. Jenna Simontaival (LaKijaKi) sisu-vastaava 26.8. alk. Päivi Karasti (NaTy) musiikkivastaava 26.8. alk. Ilkka Korva (MeKi) Viestintäryhmä kokoontui vuoden aikana 12 kertaa. pj ja Scout-Infon päätoim. Iiris Jakola (KeTuTyPo) toimittaja/kuvaaja Matti Björninen (MeKi) nettisivu-ja somevastaava Matti Silveri (PoTy) piiri-ysp Anna Enbuske (NaTy) Scout-Info toimitussihteeri Mervi Saukkoriipi Piirin alueen Ysp-koulutetut (Young Spokespeople) (5 hlöä) ovat pitäneet yhteyttä piiri-ysp:n johdolla mm. 11.4. piiritoimistolla sekä lisäksi tarpeen mukaan etäyhteyksin. Talousryhmä kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa, lisäksi on pidetty sähköpostineuvotteluja. Piirin joulukampanjapäällikkönä toimi Mervi Saukkoriipi. puheenjohtaja 17.5. asti Kirsi Lantto (NaTy) pj 17.5. alk. Elina Koivusalo (PoTy) jäsen Leena Pernu (NaTy) jäsen Jouni Hike (NaPo) 5

Muita vastuuhenkilöitä Suomen Partiolaisten Kansallinen kirkkopyhä 2015: Projektijohtaja Sirpa Nykänen (NaTy) Tapahtumajohtaja ja Maaret Arffman (KalKan) kirkkokahvit turvallisuus Nina Miettinen (NaTy) TOJu Elli Niemelä (YP) laulut ja leikit Paula Päivinen (PelPai) ruoka Leena Pernu (NaTy) Kirkkopyhä toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Rovaniemen seurakunnan, Arktikumin ja Tiedekeskus Pilkkeen ja heidän työntekijöiden kanssa. Piirileiri Loimu 2015 staabi: leirinjohtaja Timo Helaniva (KätKä) leirin varajohtaja Sanna Koponen (NaTy) leirin varajohtaja Jenna Silveri (NaTy) ohjelmapäällikkö Elli Niemelä (YP) ohjelmapäällikkö Sanna Palosaari (YP) viestintäpäällikkö Leeamaria Välitalo (PoTyjaSi) turvallisuuspäällikkö Nina Miettinen (NaTy) muonituspäällikkö Esa Kourujärvi (MPK) huoltopäällikkö Esa Marjomaa (NaPo) tapahtumasihteeri Sari Tapio Piirileiri Loimun ohjausryhmä: Leena Pernu (NaTy) ja Paula Päivinen (PelPai) Piiritoimisto Piiritoimistolla järjestösihteerinä toimi Mervi Saukkoriipi. Järjestösihteeri on osallistunut ryhmien toimintaan ja kokouksiin tarpeen mukaan. Tapahtumasihteerinä 13.4. 12.10. toimi Sari Tapio, jonka pääasiallisena tehtävänä oli Kansallisen kirkkopyhän ja piirileiri Loimun tekemisen tukeminen. Kirjanpidon hoiti Tilitoimisto Katteexi Oy. Piiritoimiston siivoojana toimi Emma Napari 31.5. asti ja jonka jälkeen siivous ostettiin Taikasiivous Oy:ltä. Tilintarkastajana toimi Tuomas Enbuske (HTM) Rovaniemeltä ja varatilintarkastajana Risto Pauna (HTM) Rovaniemeltä. Piiritoimiston ja piirin luottisten toiminnasta tehtiin toukokuussa asiakastyytyväisyyskysely. Sen tulosten avulla piirin toimintaa kehitettiin ja parannettiin, jotta lippukuntia palveltaisiin entistä paremmin. Työ jatkuu tulevina vuosina. Partion edustustehtävät, kokoukset ja koulutukset Ajankohta Tapahtuma Paikka Osallistuminen 7.-8..2. Piirinjohtajatapaaminen SP/Helsinki Kai Ryynänen 7.-8.3. Roihahdus: SP:n laajennetut valiokunnat SP/Helsinki Maaret Arffman (piirinj.) Paula Päivinen (kasvatus) Riikka Kariniemi (aluetyö) Iiris Jakola (viestintä) 7.3. Ansiomerkkipäivä SP/Helsinki Leena Pernu 12.4. Ratkaistaan partion suuri ongelma SP/Helsinki Paula Päivinen Mervi Saukkoriipi 18. 19.4. SP:n Partioneuvosto 1/15 SP/Helsinki Maaret Arffman 25.4. Lapin ja Pohjanmaan Partiolaisten piirihallitusten tapaaminen 11.7. 1.12. Lapin ja Pohjanmaan Partiolaisten koulutusyhteistyöneuvottelut Rovaniemi Lapista 9,Pohjanmaalta 6 Oulu Lapista 4,Pohjanmaalta 1 Lapista 3,Pohjanmaalta 3 6

3.-5.6. Toimihenkilöpäivät (kaikki toiminnanalat) SP/Helsinki Mervi Saukkoriipi 19.9. Partiolehtien kehittämisviikonloppu SP/Helsinki Iiris Jakola 10. 11.10. SP:n laajennetut valiokunnat SP/Hyvinkää Riikka Kariniemi ja Nea Similä (aluetyö) Iiris Jakola (viestintä) Paula Päivinen (kasvatus) 17. 18.10. Medialähettiläiden verkostotapaaminen ja partioviestinnän koulutuspäivä SP/Tampere Anna Enbuske 28.10. Office 365 -koulutus SP/Helsinki Mervi Saukkoriipi 30.10. 1.11. SP:n sisukoordinaatioryhmän kokous Sisujohtajapäivien yhteydessä SP/Turku Päivi Karasti 18.11. SP:n Ohjaajapestien kehittämistyön Skype SP/Skype Paula Päivinen Riikka Kariniemi 27. 29.11. SP:n Partioneuvosto 2/15 ja Partio-neuvoston sääntömääräinen syyskokous 30.11. Partion yhteistyöneuvottelu Tiedekeskus Pilkkeen kanssa 22.1.,. 1.10. Ohjelman, koulutuksen ja aluetyön toimihenkilöpäivät SP/Helsinki Maaret Arffman Rovaniemi Piiristä 4, SP:stä 2 SP/Helsinki Mervi Saukkoriipi 23.1., 30.9. Viestinnän toimihenkilöpäivät SP/Helsinki Mervi Saukkoriipi 13.4., 17.8. Adventtikalenteripäivät SP/Helsinki Mervi Saukkoriipi Toimihenkilöiden kuukausittaisia eri toiminnanalojen Skype-kokouksia SP/Skype Muut edustustehtävät, kokoukset ja koulutukset Mervi Saukkoriipi Ajankohta Tapahtuma Paikka Osallistuminen 27.2. Aluehallintoviraston Nuorisolaki-tilaisuus Rovaniemi Mervi Saukkoriipi 12. 13.6. Järjestöfoorumi Rovaniemi Mervi Saukkoriipi 9.9. Rovaniemen kaupungin Nuorisoseminaari Rovaniemi Mervi Saukkoriipi 5.-6.10. Kläppi 2015 - alueelliset nuorisotyöpäivät Tornio Mervi Saukkoriipi 29.10. Rovaniemen Järjestötalon avajaiset Rovaniemi Mervi Saukkoriipi 23.11. Yhteisvastuukeräyksen 2016 startti Ivalo Tauno Ljetoff 24.11. Yhteisvastuukeräyksen 2016 startti Rovaniemi Mervi Saukkoriipi Antti Pehkonen 25.11. Aluehallintoviraston nuorisotyöntekijäkokous Rovaniemi Mervi Saukkoriipi 23.10. Metsähallituslain kuulemistilaisuus Rovaniemi Kirsi Lantto Lapin nuorisojärjestöjen verkosto (aamukahvit), on mm. työskennellyt Lapin järjestöstrategian parissa. 11.3. Nuorten Ystävät / Klubitalo Roihula 15.4. Lapin Sosiaali- ja Terveysturvayhd. 2.6. Lapin Partiolaiset 26.8. Rovaniemen Nuorisoasunnot 23.9. Rovaniemen Järjestötalo / Neuvokas 4.11. Tyttöjen talo / Rovalan Nuoret 16.12. Rovaniemen Ohjaamo Rovaniemi Mervi Saukkoriipi Sari Tapio 7

3. VARSINAINEN TOIMINTA Partiotahti on piirin vuosittainen kaikille ikäkausille suunnattu tapahtuma. Tapahtuma kerää vuosittain suuren osallistujamäärän ympäri piiriä, niin myös nyt, kun partiotahti Kalling pidettiin 7.-8.2. Keminmaassa. Suomen Partiolaisten Kansallisen Kirkkopyhän päätapahtuma pidettiin Rovaniemellä 26.4. Tapahtuma alkoi partiomessulla, jonka toimitti Oulun Hiippakunnan piispa Samuel Salmi. Messun jälkeen siirryttiin Tiedekeskus Pilkkeelle lounaalle, Pilkkeeseen ja sen pihalle sekä Arktikumiin eri toimintapisteisiin. Lippukunnanjohtajille pidettiin samaan aikaan kahvitilaisuus, jossa he saivat tavata toisiaan, Suomen Partiolaisten johtoa ja keskustella myös piispan kanssa. Partioviikolla 20. 26.4. lippukuntia kannustettiin järjestämään pop-up-partiokoloja, joissa esiteltäisiin partiotoimintaa. Piiri järjesti Tiedekeskus Pilkkeen Pilke Cafeessa 22.4. toiminnallisen illan, jonka teemana oli Partio on seikkailu myös aikuiselle. Piirileiri Loimu pidettiin Rovaniemen Norvajärvellä, Mottimetsässä 22. 29.7. Pääyhteistyökumppanina suunnitteluvaiheesta alkaen toimi Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke, jonka ulkooppimisalue Mottimetsä on. Vaikka leiriä päästiin suunnittelemaan aikataulullisesti hieman myöhässä, saatiin leiristä kaikin puolin onnistunut kokonaisuus. Osallistujamäärä jäi hieman tavoitteesta, mutta toisaalta taloudellisesti leiri onnistui tuottamaan tulosta. Ohjelmassa, joka koostui moteista, painotettiin leiri- ja retkitoimintaa sekä eränkäyntiä, unohtamatta Kulttuurit kohtaavat -ohjelmapainotusta. Kansainvälisiä vieraita leirillä oli Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta, Ranskasta ja Saksasta. Leiristä tiedotettiin ennen, jälkeen ja leirin aikana niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa aktiivisesti. Maailman 23. Jamboreelle Japaniin 28.7. 8.8. osallistui piiristä 16 partiolaista 6 lippukunnasta. Lisäksi 17 partiolaista kahdesta lippukunnasta leireili Pohjanmaan partiolaisten Tuisku talvileirillä 3.-6.4. Taivalkoskella. Johtajatulet 28. 30.8. Hämeenlinnan Evolla oli Suomen suurin johtajuusfestari, jonne lappilaisia osallistui 22 partiolaista kuudesta lippukunnasta. Kaikki Suomen samoajat kokoontuivat Samoaja EXPLOon 23. 25.10. Riihimäelle. Piiristä osallistui 23 partiolaista 6 lippukunnasta sekä 4 järjestelytehtävissä. Loppuvuodesta aloitettiin valmistautuminen Yhteisvastuukeräykseen 2016 ja kannustettiin lippukuntia valitsemaan lippukunnan yhteisvastuuyhteyshenkilö ja ottamaan yhteyttä seurakuntaan ja. Lisäksi osallistuttiin Lapissa pidettyihin YV-startteihin. Tapahtumat Ajankohta Paikka Tapahtuma Osallistuminen 7.-8.2. Keminmaa Partiotahti Kalling Piirin vuosittainen kaikille ikäkausille suunnattu tapahtuma. Tapahtuma kerää vuosittain suuren osallistujamäärän ympäri piiriä, niin myös nyt. Järjestelyvastuussa olivat Kallin Kanervat yhdessä naapurilippukuntien kanssa. Tahtijohtaja: Sanna Niskakoski. 325 osall. 15 lpk:sta 7.-8.2. Keminmaa Kahvila-Alue Kahvilassa rupateltiin ja rentouduttiin aikuisessa seurassa. Piirin luottiksilta sai kysyä mieltä askarruttavista asioista ja toisilta johtajilta sai vertaistukea. Kahvilassa oli koulutusständi, jossa oli tietoa kaikista piirissä tarjolla olevista koulutuksista. Vastuu: Lippukuntaryhmä. 21.2. Ylitornio Piirin talvi-pt-kilpailu Törmän Tyyräys Muutaman vuoden tauon jälkeen piirissä järjestettiin talvimestaruus partiotaitokilpailut. Kisat toteutettiin päiväkilpailuna ja osallistujia oli mukavasti. Järjestelyvastuussa olivat Mellan Kiipijät. Kisajohtaja: Risto Tolonen. Kallingiin osallistui noin 80 aikuista, joista suurin osa vieraili kahvilassa. 9 vartiota 5 lpk:sta 8

28. 29.3. Tervola Samoajatapaaminen peruttiin väh. ilm. vuoksi 25. 26.3. Rovaniemi TOJu tarpojille TOJulla tarpojat kokeilivat avantouintia, tutustuivat SP:n johtajiin, harjoittelivat alkusammutusta, tutustuivat teatterin saloihin ja viettivät yön tiedekeskus Pilkkeessä. TOJun johtaja: Elli Niemelä. 26.4. Rovaniemi Partiolaisten kansallinen kirkkopyhä Suomen Partiolaisten Kansallisen Kirkkopyhän päätapahtuma pidettiin Rovaniemellä. Tapahtuman johtaja: Maaret Arffman. 26.4. Rovaniemi Lippukunnanjohtajien tapaaminen Kirkkopyhän yhteydessä lippukunnanjohtajille pidettiin tapaaminen, jossa he saivat tavata toisiaan, SP:n johtoa ja keskustella myös piispan kanssa. Tapaamisen johtaja: Maaret Arffman. 16.5. Ivalo Piirin kevät-pt-kilpailu Jänkkäpeikon Jotos Piirin kevätmestaruus pt-kilpailu on joukkuemäärältään suurin pt-kilpailu. Piirin mestarit ratkottiin neljässä sarjassa Jänkkäpeikon jäljillä Ivalossa. Järjestelyvastuussa olivat Inarin Tunturisudet. Kisajohtaja: Bigga Paadar-Väliaho. 22. 29.7. Rovaniemi Piirileiri Loimu Loimun teemana olivat eränkäynti sekä retki- ja leiritaidot, unohtamatta SP:n ohjelmapainotusta Kulttuurit kohtaavat. Leiri koostui kolmesta alaleiristä, perheleiri Taimesta sekä Metsän hallituksesta. Päivittäin leiriohjelmaa suoritettiin moteissa. Leirinjohtaja: Timo Helaniva. 46 osall. 9 lpk:sta 230 osall. 13 lpk:sta 20 osall. 9 lpk:sta 17 ryhmää 9 lpk:sta 378 osall. 17 lpk:sta 27.7. 9.8. Rovaniemi, Kemi, Tornio, Keminmaa Operaatio Paijeri 1/2 (Suomen osuus) Piirin ulkomaanprojekti toi Saksalaisen JDAV nuorisojärjestön nuoria johtajia tutustumaan Suomeen, Lappiin ja partiotoimintaan. Nuorisovaihdon teemoja olivat johtaminen, partio-ohjelma, tekemällä oppiminen ja kulttuurien kohtaaminen. Projekti toteutettiin osittain yhteistyössä Loimun kanssa. Operaatio jatkuu Saksassa keväällä 2016. Projektijohtaja: Niilo Karjalainen. 19. 20.9. Kittilä Syys-pt-kilpailu Vihtta Kittilässä kisailtiin piirinmestaruuksista syksyisessä sateisessa säässä. Järjestelyvastuussa olivat Kätkän Kävijät. Kisajohtaja: Jenni Helaniva. 6.-8.11. Rovaniemi TOJu tarpojille TOJulla ratkottiin murhamysteeriä, johon sai vinkkejä suorittamalla erilaisia tehtäviä. Lisäksi pelattiin perinteistä örkkiä ja nukuttiin puolijoukkueteltoissa. TOJun johtaja: Jenni Rautavaara. 24 osall. 4 lpk:sta (16 saksalaista) 10 vartiota 5 lpk:sta 42 osall. 10 lpk:sta 13. 15.11. Rovaniemi Luotsitapaaminen piirin luotseille peruttiin väh. ilm. vuoksi 9

Kaatajaiset Piiri kiittää piirin tapahtumia järjestäviä lippukuntia Kaatajaisilla. Kaatajaisissa kerätään palautetta tapahtuman järjestämisestä, vietetään aikaa yhdessä ja saadaan vähän hemmottelua. Mukana piiristä on luottiksia sekä ohjelma- että lippukuntaryhmästä. 14.3. Partiotahdin Kaatajaiset, Keminmaa 7 osallistujaa lippukunnasta ja 3 piiristä 12.3. Talvi pt-kilpailujen Kaatajaiset, Ylitornio 14 osallistujaa lippukunnasta ja 1 piiristä Kevät pt-kilpailujen Kaatajaiset peruuntui 29.7. Piirileiri Loimun Kaatajaiset, Mottimetsä 15 osallistujaa 18.10 Syys pt-kilpailujen Kaatajaiset, Sirkka 6 osallistujaa lippukunnasta ja 3 piiristä Partiotaitokilpailujen sijoitukset Piirin talvi-pt-kilpailu Törmän Tyyräys 21.2. Ylitornio Oranssi (osallistui 1 vartio) 1. EräOravat (PoTyjaSi) Sininen (osallistui 1 vartio) 1. Marakatit (PoTyjaSi) Ruskea (osallistui 2 vartiota) 1. Emman Kamari (PelPai) 2. Oukan Houkat (PelPai) Vihreä (osallistui 2 vartiota) 1. TuliKetut (PoTyjaSi) 2. Smellmixture (PoTyjaSi) Punainen (osallistui 1 vartio) 1. Naali (Kätkä) Harmaa (osallistui 2 vartiota) 1. Tuurihaukat (PoTyjaSi) 2. Köysi (LS) Piirin kevät-pt-kilpailu Jänkkäpeikon Jotos 16.5. Ivalo Sudenpennut (osallistui 3 pentuetta) 1. Päivänkakkarat (Itu) 2. Ilves (KemKiv) 3. Ykköset (Itu) Oranssi ja Vihreä (Osallistui 3 vartiota) 1. Ämpärivartio (TeJatyjapo) 2. Marakatit Mixture (PoTyjaSi) 3. Tahmatassut (LaKijaKi) Seikkailijat (osallistui 9 joukkuetta) 1. Susi (KemKiv) 2. Maahiset (Itu) 3. Eräketut (PoTyjaSi) Piirin syys-pt-kilpailu Vihtta 19. 20.9. Kittilä Sininen (osallistui 3 vartiota) 1. Viima Vili ja Ruskan Katit (PoTyjaSi) Ruskea (osallistui 4 vartiota) 1. Kivitasku (PelPai) 2. NaPojen Pelko (NaTy) 3. Met (PelPai) Punainen (osallistui 1 vartio) 1. Sipsihaukat (PelPai) Harmaa (osallistui 2 vartiota) 1. Maran Kööri (PelPai) 2. TuuriKurpat (PoTyjaSi) Talvi SM-pt-kilpailu Louhi 14. 15.3. Hyvinkää OR: Marakatit, PoTyjaSi, sijoitus 5. VI: Eräketut, PoTyjaSi sijoitus 10. Kisaseita kiertopalkinto 2015 Pohjan Tytöt ja Sissit ry. 10

Koulutukset Ajankohta Paikka Tapahtuma Osallistuminen 8.2. Keminmaa Akela- ja Sampostarttikoulutus Lippukuntien toiveesta järjestettiin akela- ja sampo-kurssista muutaman tunnin starttikurssi, josta sai eväitä sudenpentu- ja seikkailijaryhmän vetämiseen. Kurssinjohtaja: Maria Tervonen. 10 osall. 5 lpk:sta 8.2. 31.5. Tervola, Sodankylä Monimuotoinen partiojohtajaperuskurssi Koulutettiin Moodlea ja Skypeä apuna käyttäen. Lisäksi järjestettiin kaksi yhden yön tapaamista, joista toinen kevätkokouksen yhteydessä ja toinen toukokuussa. Kurssinjohtaja: Leena Pernu. 29.3. Tervola Hallitushommat haltuun -koulutus Lippukuntien toiveesta kevätkokouksen jälkeen järjestettiin kahden tunnin koulutus koskien lippukunnan hallintoa. Aiheina mm. talous ja kokouskäytännöt. Koulutuksen johtaja: Esa Marjomaa. 29.3. Tervola Luotsien minikoulutus Kevätkokouksen yhteydessä kerrottiin luotsien tehtävistä ja raotettiin ovia tarpojien, samoajien ja vaeltajien partio-ohjelmiin. Koulutuksen johtaja: Elli Niemelä. 4 osall. 3 lpk:sta 23 osall. 9 lpk:sta 10 osall. 5 lpk:sta 29. 30.3. Tervola Nettisivujentekokoulutus peruttiin väh. ilm. vuoksi 23. 24.5. Rovaniemi Erätaito I-kurssi Vuosien tauon jälkeen piirissä järjestettiin erätaitokoulutus. Koulutuksessa kerrattiin ja opeteltiin erätaitojen perusasioita. Sää oli rankka, joten kurssilla opittiin käytännössä esimerkiksi varusteiden kuivaamisesta. Kurssinjohtaja: Paula Päivinen. 7.6. Rovaniemi Tervetuloa partioon -kurssi Kurssilaisina oli vanhoja, pitkään partiosta poissa olleita partiolaisia sekä uusia tulokkaita. Kurssilla olleet innostuivat mukaan lippukuntatoimintaan ja ovat ryhtyneet jopa lippukunnanjohtajaksi. Kurssinjohtaja: Ville-Pekka Jokela. 22. 29. Rovaniemi ROK-kurssi piirileiri Loimulla Loimulla järjestettiin piirin Rok-kurssi eli ryhmänohjaajakoulutus samoajaikäisille. Kurssilaiset tutustuivat toisiinsa ja ryhmänohjaamiseen käytännön harjoittelun kautta leirin lomassa. Kurssinjohtaja: Vilma Viertola. 4.-6.9. Rovaniemi Partion markkinointikoulutus Eloluistossa Koulutuksessa saatiin markkinointivinkkejä helppoon ja yksinkertaiseen partiomarkkinointiin. Free being me -koulutus Eloluistossa Kouluttaja Nina Johansson. 2.-4.10. Sodankylä Sampo- / Akelakurssi Koulutuksessa perehdyttiin mm. sudenpentulauman ja seikkailijajoukkueen johtamiseen ja ikäkausien partio-ohjelmaan sekä millainen on 7-12 - vuotias lapsi sekä retkeilyyn ja turvalliseen toimintaan. Kurssinjohtaja: Maria Tervonen. 9 osall. 4 lpk:sta 5 osall. 5 lpk:sta 17 osall. 5 lpk:sta 9 lpkj:aa 6 lpk:sta, 21 luottista 9 osall. 3 lpk:sta 11

2.-4.10. 23. 25.10. Sodankylä, Kemijärvi Partiojohtajaperuskurssi Ensimmäinen osa kouluttauduttiin Kommatin Majalla ja toinen osa retkeiltiin Pyhä-Luostolla Lomakeskus Lupon ympäristössä. Kurssilaiset perehtyivät muun muassa partion perusteisiin ja historiaan, selvittivät kiperiä johtamistilanteita sekä miettivät omaa johtajuuttaan partiossa. Toisen osan haikilla kurssilaiset pääsivät kertomaan kurssista Lapin Radioon. Kurssinjohtaja: Jenna Silveri. 14 osall. 10 lpk:sta 27.-29.11. Oulu Viestintäkurssi Yhteistyössä Pohjanmaan Partiolaisten kanssa järjestettiin lippukunnan viestintäkurssi joka oli avoin kaikille lippukunnan viestinnästä kiinnostuneille. 1 osall. 1 lpk:sta Partiojohtavaltakirjat 1/2015 Essi Seppälä (NaTy) 2/2015 Jenna Simontaival (LaKijaKi) 3/2015 Juho Ollila (LaKijaKi) 4/2015 Vilma Viertola (NaTy) 5/2015 Hanna Pikkarainen (LaKijaKi) 6/2015 Anna Enbuske (NaTy) 7/2015 Tommi Saatio (LaKijaKi) 12

4. HUOMIONOSOITUKSET JA VIERAILUT Suomen Partiolaisten I-lk:n Mannerheim -solki Anna Kivelä (NaTy) Pekka Muotka (NaPo) Suomen Partiolaisten Collanin solki Jere Davidila (NaPo) Suomen Partiolaisten Louhisuden solki Emil Simonaho (NaPo) Suomen Partiolaisten Pyhän Yrjön solki Aapomikko Matti (PelPai) Suomen Partiolaisten hopeinen ansiomitali: Kaisu Pirttilä (LaKijaKi) Leena Erkkilä (KalKan) Pekka Saario (KemKiv) Suomen Partiolaisten pronssinen ansiomitali: Asta Taali (Itu) Elli Niemelä (YP) Esa Marjomaa (NaPo) Jenna Silveri (NaTy) Kimmo Vääriskoski (Seitap) Outi Ahvenjärvi (PelPai) Paula Päivinen (PelPai) Pirjo Rytkönen (TeJatyjapo) Toimiva lappilainen partiojohtaja 2015 - tunnustus Paula Päivinen (PelPai) Lapin Partiolaiset ry:n standaari Anitta Kuusinen (Itu) Juha Vuollo (MuSu) Tiedekeskus Pilke Lapin Partiolaisten kultainen ansiomerkki: Aija Koskinen (MeKi) Jorma Niinimäki (VeMe) Matti Karvo (Tottopartio) Lapin Partiolaisten hopeinen ansiomerkki: Anne Korva (MeKi) Antti Pehkonen (NaPo) Hanna Hiltunen (MeKi) Matti Silveri (PoTy) Ville-Pekka Jokela (LS) Lapin Partiolaisten pronssinen ansiomerkki: Aarni Moisio (Kitka) Annakaisa Heikkonen (Itu) Heikki Korkala (PoTyjaSi) Iiris Jakola (KeTuTyPo) Jenni Rautavaara (NaTy) Juha-Petteri Lehmus (LS) Jyrki Salmi (PoTy) Kaisa Mäkitalo (Kätkä) MariLeena Pelkonen (PelPai) Martti Oja (MeKi) Niilo Karjalainen (KemKiv) Outi Salminen (PelPai) Paula Hautala (Itu) Pertti Aula (NaPo) Riikka Kariniemi (NaTy) Risto Tolonen (MeKi) Sami Pohjanen (PoTyjaSi) Tapio Nykänen (NaPo) Tero Marin (Itu) Virva Kokko (NaTy) 13

Vierailut ja muistamiset Ajankohta Paikka Tapahtuma Osallistuminen 7.-8.2. Keminmaa Partiotahti Kalling Suurleiri Roihun projektijohtaja Ari Vänskä ja kasvatusjohtaja Maria Nikkari 15.4. Ranua Partiolippukunta Kielaiden lippukunnan käynnistely tapaaminen Asta Taali 25.4. Rovaniemi Tarpojien TOJu SP:n pj Anna Munsterhjelm ja hallituksen jäsen Daniel Sazonov 26.4. Rovaniemi Kansallinen kirkkopyhä SP:n pj Anna Munsterhjelm, hallituksen jäsen Daniel Sazonov ja Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi 3.5. Ranua Partiolippukunta Kielaiden vuosikokous Riikka Kariniemi 22. 23.7. Rovaniemi Piirileiri Loimu SP:n pj Anna Munsterhjelm ja hallituksen jäsen Irene Paajanen 24.7. Rovaniemi Piirileiri Loimun VIP-tilaisuus Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala, MPK:n KoTu-yksikön päällikkö Yrjö Säkkinen, edelliset piirinjohtajat Anne- Mari Pirinen, Leena Pernu ja Jouni Hilke sekä Raija Hilke. 24.8. Rovaniemi Standaarin luovutus Tiedekeskus Pilke 26.8. Sodankylä Lapin Kiehisten ja Kivekkäiden syksyn aloitusilta Maaret Arffman, Kirsi Lantto, Timo Helaniva ja Sari Tapio Leena Pernu 2.9. Kittilä Kätkän Kävijöiden lipun naulaus Esa Marjomaa 30.11. Rovaniemi Piirivierailu SP:n pj Anna Munsterhjelm ja SP:n toim.joht. Panu Räsänen 14

5. JÄSENISTÖ Piirin varsinaisia jäseniä ovat piirihallituksen hyväksymät rekisteröidyt partiolippukunnat. Jäsentiedot ovat Jäsenrekisteri Kuksasta tilanteesta 31.12. perust. Lippukunta kaikki 2014 maks. 2014 kaikki 2015 1962 Inarin Tunturisudet ry 127 105 80 55 1960 Kallin Kanervat ry 31 21 22 19 1961 Karun Sirkut ja Eräveljet ry 27 16 21 13 1946 Kemijärven Tunturitytöt ja Pojat ry 23 22 13 12 1959 Keminmaan Kivekkäät ry 69 52 59 48 1979 Kiirunapartio ry 1 1 1 0 1973 Kitkankiertäjät ry 1 1 1 1 1983 Korvatunturin Kävijät ry 18 5 32 23 1992 Kätkän Kävijät ry 87 51 85 47 1946 Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry 76 52 75 64 1933 Lapin Samoilijat ry 29 28 29 27 1950 Mellan Kiipijät ry 58 48 53 44 1950 Muonion Susipirkat ry 3 3 39 27 1949 Napapiirin Pojat ry 97 61 93 72 1948 Napapiirin Tytöt ry 199 135 213 168 1994 Njalat ry 4 2 2 1 1979 Partiolippukunta Kielaat ry 18 14 1958 Pellon Pailakat ry 54 46 61 51 1954 Pellon Väyläveikot ry 3 3 3 2 1917 Pohjan Tytöt ja Sissit ry 120 83 91 66 1936 Pohjolan Tytöt ry 32 26 51 39 1954 Seitapartio 4 4 4 4 1982 Simon Kuutit ry 3 3 3 3 1977 Tervolan Jatulitytöt ja -pojat ry 30 21 25 9 1962 Totto-Partio ry 4 4 4 4 1946 Veitsiluodon Metsänkävijät ry 1 1 1 1 1988 Ylläs-Partio ry 35 28 39 31 maks. 2015 Piiri yhteensä 1136 822 1118 845 Muut piirin alueen lippukunnat Kemin Versot ry, Keron Kiertäjät (Pelkosenniemi), Tornion Versot ry, Kemin Metsänkävijät ry, Kemin Kotkat (yhdistynyt PoTy:n kanssa), Sompion Samoilijat (Vuotso), Kemin Suuntaveljet ry ja Sallan Erauspojat ry. Aluejako kunnittain Tunturi-Lappi: Enontekiö, Muonio, Kolari, Kittilä, Utsjoki, Inari, Sodankylä, Savukoski Metsä-Lappi: Pelkosenniemi, Salla, Kemijärvi, Posio, Ranua, Rovaniemi Kielas: Pello, Ylitornio, Tornio, Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola. 15

Lippukunnanjohtajat 2015 Lippukunta Kunta Lippukunnanjohtaja Inarin Tunturisudet ry Inari Annakaisa Heikkonen, Marikaisa Laiti Kallin Kanervat ry Keminmaa Sanna Niskakoski Karun Sirkut ja Eräveljet ry Tornio Tarja Mäkelä Kemijärven Tunturitytöt ja -pojat ry Kemijärvi Anni Räsänen Keminmaan Kivekkäät ry Keminmaa Pekka Saario Korvatunturin Kävijät ry Savukoski Reija Aaltonen Kätkän Kävijät ry Kittilä Timo Helaniva Lapin Kiehiset Ja Kivekkäät ry Sodankylä Tommi Saatio Lapin Samoilijat ry Rovaniemi Ville-Pekka Jokela Mellan Kiipijät ry Ylitornio Anne Korva Muonion Susipirkat ry Muonio Taija Hemminki Napapiirin Pojat ry Rovaniemi Tapio Nykänen Napapiirin Tytöt ry Rovaniemi Anna Kivelä Njálat ry Utsjoki Juha Reinola Partiolippukunta Kielaat Ranua Heidi Kouvo Pellon Pailakat ry Pello Katja Lohiniva Pohjan Tytöt ja Sissit ry Tornio Juho Kunelius Pohjolan Tytöt ry Kemi Jani Koivusalo Seitapartio Rovaniemi Juhani Perälä Tervolan Jatulitytöt ja -pojat ry Tervola Annastiina Rytkönen Ylläs-Partio ry Kolari Sanna Palosaari 16

6. VIESTINTÄ Vuoden aikana piirilehti Lapin Scout-Infosta julkaistiin kuusi numeroa. Lehti lähetettiin kaikille yli 12-vuotiaille piirin jäsenmaksun maksaneille kustannuksitta (1/talous). Lisäksi lehti lähettiin partiopiireihin, keskusjärjestön hallitukselle, sekä muutamille yhteistyötahoille. Numerokohtainen levikki oli noin 500 kpl/numero. Elokuun lehti 4/2015 lähetettiin kaikille jäsenmaksun maksaneille ja levikki oli tällöin 850 (1/talous). Lippukuntapostia lähetettiin kahdeksan kertaa lippukuntien avaintoimijoille ja piirin luottamushenkilöille. Posti oli luettavissa myös piirin nettisivuilla. Piiri oli aktiivinen sosiaalisessa mediassa Facebook-sivun ja Instagram-tilin kautta. Piirille avattiin myös oma Flickr-tili ja Youtube-kanava. 7. TALOUS Piirin talous on perustunut valtion yleisavustuksiin, jäsenmaksutuloihin ja adventtikalenterikampanjatuloihin. Lapin partiolaiset on maksanut jäsensihteerille kokoaikaisen palkan ja kuusi (6) kuukautta tapahtumasihteerille kokoaikaisen palkan. Valtion yleisavustusta piirille myönnettiin 17 739,36. Piiri on saanut jäsenmaksutuloja 56 055,00 ja adventtikalenterituloja 29 624,30. Järjestettyjen tapahtumien tukijana on toiminut Pilke. Lapin partiolaiset ry:n tuloslaskelma vuodelta 2015 näyttää -9810,25 alijäämää ja taseen loppusumma on 45 838,46 Adventtikalenterikampanja meni erittäin hyvin. Piirin alueella myytiin yhteensä 7211 kalenteria, joka on 509 kalenteria enemmän kuin vuonna 2014. Kolme parasta lippukuntaa jäsenmäärään suhteutettuna olivat: 1) Partiolippukunta Kielaat ry (Ranua) myivät 12,0 kalenteria per jäsen. 2) Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry (Sodankylä) myivät 10,5 kalenteria per jäsen. 3) Lapin Samoilijat ry (Rovaniemi) myivät 9,9 kalenteria per jäsen. 17

Tuloslaskelma 18

Tase Lapin Partiolaiset ry Rajajääkärinkatu 3 A 1 96 100 Rovaniemi lappi@partio.fi 040 8338 556 Etukansi: Piirileiri Loimulta, Essi Koski. Takakansi: Piirileiri Loimulta, Anna Enbuske. Kertomuksessa käytetyt lyhenteet: LPKR = lippukuntaryhmä OR = Ohjelmaryhmä VR = Viestintäryhmä Piha = piirihallitus Työvlk = työvaliokunta SP = Suomen Partiolaiset AO = alueohjaaja, OO = ohjelmaohjaaja 19

Huippu piiri, huuto kiiri, täältä tulee Lappi! 20