Reserviläisliiton puheenjohtajistossa jatkavat 1.varapuheenjohtajaksi noussut Rauno Hauta-aho, puheenjohtaja Mikko Savola ja 2.varapuheenjohtaja Terhi Hakola. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi äänestettiin Ismo Nöjd Uudeltamaalta. (Kuva: Reserviläisliitto) Yhdistystiedote 1/2016 1.2.2016 Reserviläisliitto Suomen suurin maanpuolustusjärjestö 61. toimintavuosi Sisältö Pääkirjoitus................. 2 Lainsäädännöt ja lausunnot........ 3 Reserviläisliiton tulevia tapahtumia.... 5 Ajankohtaista Reserviläisliitosta...... 7 Jäsenrekisteriasiaa............ 10 Liitteet...................12
Pääkirjoitus Pääkirjoitus Käsissäsi on kuluvan vuoden ensimmäinen Yhdistystiedote. Aiemman kuuden tiedotteen sijasta Yhdistystiedotteita ilmestyy nyt keskimäärin kerran kuussa ja ne ovat entistä tiiviimpiä. Uudistuksella parannetaan tiedonkulkua liitosta jäsenyhdistysten ja piirien suuntaan. Jokaisen tiedotteen asiat on syytä käsitellä yhdistysja piirihallituksissa tai antaa muuten tiedoksi kaikille luottamushenkilöille. Tiedotteiden sisältöjä voi myös vapaasti hyödyntää yhdistyksen ja piirin omassa tiedotuksessa. Tiedonkulkua parannetaan myös siten, että liittohallituksen keskeisistä päätöksistä ja asioista lähetetään jatkossa pöytäkirjanotteet piirien käyttöön. Myös nämä on hyvä käydä piirihallituksissa läpi, jolloin jäsenyhdistysten vetäjät pysyvät paremmin ajan tasalla liittotason päätöksistä ja linjauksista. Tämän suhteen tiedonkulussa kun on perinteisesti paljon parantamisen varaa. Tässä tiedotteessa kerrotaan lähinnä ensimmäisen vuosineljänneksen asioista. Esillä on myös kuluvan vuoden jäsenmaksulaskutus ja sen myötä käynnistyvä Puolustamisen arvoinen maa -kampanja. Maksamalla jäsenmaksulaskun yhteydessä vähintään kahdeksan euroa ylimääräistä, tuo posti kotiin poikkeuksellisen näyttävän Puolustamisen arvoinen maa -pinssin. Myyntuotoilla rahoitetaan liiton piireille ja yhdistyksille suuntaamia, taloudellisia tukia, jotka viime vuoden tilinpäätöksessä olivat peräti 130.000 euron suuruusluokkaa. Myyntitoiminta on osa laajempaa Puolustamisen arvoinen -maa kampanjaa, jolla pyritään ylläpitämään ja kohottamaan suomalaisten maanpuolustustahtoa. Kampanjaan liittyy nettisivu, mainontaa Reserviläinen-lehdessä, mediatiedotteita sekä markkinointia Facebookissa. Jälkimmäisellä pyritään tavoittamaan erityisesti nuoria suomalaisia, jotka ovat sosiaalisen median suurkuluttajia. Maanpuolustustiedotuksen Suunnittelukunta (MTS) mittaa vuosittain kansalaisten maanpuolustustahtoa. Marraskuun lopulla tehdyn kansalaistutkimuksen mukaan 78 prosenttia suomalaisista puolustaisi maatamme sotilaallisesti, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Vuodentakaisesta nousua oli kaksi prosenttia. Pitkässä juoksussa suomalaisten maanpuolustustahto on noussut hurjasti. Kun samaa, vuosittaista kyselyä tehtiin ensimmäisen kerran 1970, vain 42 prosenttia vastaajista olisi tarttunut aseisiin epävarmassa tilanteessa. Usein arvosteluakin osakseen saanut viranomaisten ja maanpuolustusjärjestöjen työ suomalaisten maanpuolustustahdon vahvistamiseksi onkin siis todellisuudessa toiminut hyvin. Osansa tästä työstä on tehnyt Reserviläisliitto, joten mekin voimme olla ylpeitä suomalaisten maanpuolustustahdon kasvusta. Asia muuttuu kun tuloksia tarkastellaan eri ikäryhmissä ja sukupuolen pohjalta. Yli 50-vuotiasta suomalaisista maata puolustaisi sotilaallisesti 82 prosenttia mutta alle 25-vuotiaista vain 67 prosenttia. Naisista puolustautumisen kannalla on 73 prosenttia kun miehistä aseellista vastarintaa kannattaa 84 prosenttia. Väitän tämän johtuvan ainakin osaksi siitä, että vapaaehtoisen maanpuolustustyön parissa on huomattavasti enemmän mies- kuin naispuolista väestöä. Myös alle 25-vuotiaita on jäsenistömme joukossa melko vähän. Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton jäsenten keski-ikä oli viimeksi sitä selvitettäessä noin 50 vuotta. MTS:n tutkimus osoittaa selkeästi, että maanpuolustustahdon hyväksi tehtävää työtä tulisi suunnata enemmän nuoriin ja naisiin. Myös näiden kansalaisryhmien tulisi pitää nykyistä laajemmin Suomea puolustamisen arvoisena maana. Olli Nyberg Toiminnanjohtaja 2 Yhdistystiedote 1/2016 2
Edunvalvonta ja tiedotus Reserviläisliiton puheenjohtajan Mikko Savolan pitämä puhe 31.1. Ähtärin Tammisunnuntain juhlassa sai laajaa huomiota mediassa (Kuva: Reserviläisliitto) Kertausharjoitusten varoaika puhuttaa Puolustusministeri Jussi Niinistö peräänkuulutti jokin aika sitten mahdollisuutta kutsua reserviläisiä kertausharjoituksiin nykyistä nopeammin. Nykylainsäädäntö edellyttää kolmen kuukauden varoaikaa, mikä esim. Ukrainan tapahtumia vasten tarkasteltuna on melko pitkä aika. Reserviläisliiton puheenjohtaja Mikko Savola kommentoi asiaa Tammisunnuntain juhlapuheessaan 31.1. Ähtärissä. Savola piti ministerin esitystä perusteltuna ja muistutti, että Puolustusvoimien operatiiviset joukot ovat normaalitilassa hyvin pienet ja varsinkin maavoimien operaatiokykyisiä yksiköitä on vähän. Valmiuden kohottaminen tai reserviläisten kutsuminen kertausharjoituksiin on puolestaan hidasta. Savola muistutti runsaslukuiselle juhlayleisölle, että Ukrainan sodan alkumetreillä Venäjä onnistui hybridisodankäynnillä kaappaamaan Krimin niemimaan itselleen vajaassa kolmessa viikossa. - Voi vain miettiä, kuinka monta prikaatia tai muuta jalkaväen taisteluosastoa olisimme itse saaneet 18 vuorokaudessa kokoon. Ja kuinka moni niistäkään olisi ollut siinä vaiheessa taistelukelpoinen. Samalla Mikko Savola katsoi kuitenkin, että asiaa pitää tarkastella myös yksittäisen reserviläisen näkökulmasta. - On varmasti reserviläisiä, joille palvelukseen lähtö pienellä varoajalla ei tuota ylivoimaisia ongelmia ja joillekin jäsenillemme se olisi varmasti suoranainen ilon aihe. Mutta sitten on niitäkin, joiden kohdalla asia ei ole näin yksinkertainen. Mihin kolmen lapsen yksinhuoltaja laittaa lapsensa kun käsky parin päivänä päästä alkavaan kertausharjoitukseen käy? Miten menettelee oman, dementoituneen isänsä tai äitinsä omaishoitaja? Tai kirurgi, jonka työlistalla on vaativia leikkauksia koko loppuviikko? Savola peräänkuuluttikin myös sijoitusmenettelyjen muuttamista, jos lainsäädäntöä muutetaan niin, että kertausharjoituksiin voidaan kutsua välittömästi tai merkittävästi nykyistä lyhyemmällä varoajalla. - Ainakin operatiivisiin joukkoihin sijoitettavat reserviläiset on valittava tarkemmalla seulalla, jotta sodan ajan tehtäviin saadaan sijoitettua osaavat, halukkaat ja siviilielämästä nopeasti irtaantumaan kykenevät reserviläiset. 3 Yhdistystiedote 1/2016 3
Edunvalvonta ja tiedotus Kehittämistarpeista huolimatta Suomen puolustusratkaisu on Mikko Savolan mukaan osoittautunut järkeväksi. - Neuvostoliiton hajoaminen ja Varsovan liiton purkautuminen sai monet valtiot purkamaan neuvostojoukkojen pysäyttämiseen tarkoitetut massa-armeijat. Näin teki myös Ruotsi, joka purki muutamassa vuodessa ison kenttäarmeijansa ja päätti keskittyä lähinnä kansainväliseen kriisinhallintaan. Sotilaallisen vastakkainasettelun ajan palattua Ruotsin puolustusvoimien komentaja totesi muutama vuosi sitten, että Ruotsi kykenee puolustamaan itseään yhden viikon ajan mutta vain, jos hyökkäys on rajoitettu, totesi Savola ja muistutti samalla, että Suomella on edelleen vahva puolustuskyky. - Suomi kykenee edelleen tarvittaessa puolustamaan itseään laajaakin maahantunkeutumista vastaan. Puheenjohtaja Mikko Savolan puheesta uutisoitiin laajasti suomalaisissa tiedotusvälineissä ja siitä keskusteltiin paljon sosiaalisessa mediassa. Uuden Suomen asiaa koskevaa nettiuutista on jaettu yli 500 kertaa. Juhlapuhetta koskeva tiedotus toteutettiin Viestintätoimisto Kaiku Helsinki Oy:n taholta, jonka palveluita liitto siirtyi käyttämään vuodenvaihteessa. Asedirektiivin muutosesityksen käsittely EU:ssa alkanut Euroopan Unionin komissio on tehnyt esityksen asedirektiivin muutoksista, jotka toteutuessaan kieltäisivät sotilasaseita muistuttavien puoliautomaattikiväärien hallussapidon yksityishenkilöiltä. Puheenjohtaja, kansanedustaja Mikko Savola vieraili Brusselissä viime viikolla Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan kanssa ja selvitteli asian etenemistä EU:n päätöksentekojärjestelmässä. Helmi- ja maaliskuun aikana kerätään näkemyksiä eri jäsenvaltioilta. Näiden kokonaistarkastelu alkaa toukokuun lopulla ja mahdollinen kompromissiesitys syntyy kesäkuun puolenvälin tienoilla. Päätöksenteon aika on kesäkuun lopulla. Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto ja Reserviläisurheiluliitto ovat tehneet paljon direktiivin muutosesitykseen liittyvää edunvalvontatyötä sekä kotimaassa että EU:n piirissä. Liitot ovat mm. olleet yhteydessä kaikkiin suomalaisiin europarlamenttiedustajiin, joiden käyttöön on toimitettu asiaa käsittelevä muistio englannin-, ranskan-, saksan- ruotsinja suomenkielisessä muodossa. Selkeä enemmistö edustajista on pitänyt asiaa tärkeänä ja luvannut tukensa liittojen tavoitteiden ottamiseksi huomioon direktiivin muutosesityksen lopullisessa muotoilussa. Muutosesitys on Suomelle hyvin ongelmallinen, koska se toteutuessaan kieltäisi reserviläisten Suomessa laajasti omistamat ja käyttämät reserviläiskiväärit. Reserviläisten laajamittaisen ammuntaharrastuksen lisäksi kielto vaikeuttaisi merkittävästi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen koulutustoiminnan järjestämistä. Pitkässä juoksussa Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen ampumataito heikkenisi. Reserviläiskivääreillä kilpailtiin myös viime elokuun Reservin ampumamestaruuskisoissa. (Kuva: Reserviläisliitto) 4 Yhdistystiedote 1/2016 4
Reserviläisliiton tulevia tapahtumia Länsi-Suomen yhdistysjohdon koulutus lähestyy Reserviläisliitto järjestää kuluvan vuoden ensimmäisen Yhdistysjohdon koulutustilaisuuden 5.3. Tampereella. Tampereen kylpylässä pidettävä tilaisuus toteutetaan yhteistyössä OK-opintokeskuksen kanssa. Koulutustilaisuudet ovat nyt useille piireille tarkoitettuja ja ne on suunnattu lähinnä asianomaisissa piireissä toimivien yhdistysten uusille luottamushenkilöille. Tavoitteena on kehittää uusien luottamushenkilöiden valmiuksia tehtäviensä hoitamiseen ja lisätä yhteistyötä eri piirien välillä. Tämän vuoden koulutuksissa keskitytään erityisesti tiedottamiseen yhdistys-, piiri- ja liittotasolla. Tämän lisäksi käydään läpi mm. liiton strategiaa ja jäsenmääräkehitystä sekä niitä palveluita, joihin liiton jäsenyhdistykset ja piirit ovat oikeutettuja. Ensimmäiseen tilaisuuteen kutsutaan Etelä-Hämeen, Etelä-Pohjanmaan, Helsingin Seudun, Keski-Pohjanmaan, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen Reserviläispiirien alueella toimivien yhdistysten uudet luottamushenkilöt. Myös muiden piirien edustajat voivat osallistua. Kutsut lähetetään kunkin yhdistyksen puheenjohtajalle, jonka tehtävänä on jakaa kutsua eteenpäin omassa yhdistyksessään. Jokaisesta yhdistyksestä voi lähettää koulutukseen 1-2 henkilöä. Osallistujille maksetaan matkakorvaukset liiton matkustussäännön mukaisesti. Pitkämatkalaisille (yli 300 km yhteen suuntaan) järjestetään tarvittaessa majoitus. Ilmoit- Yhdistysjohdon koulutuspäivä 5.3. alustava ohjelma, Tampereen kylpylä 8.30 Kahvi 9.00 Tervetulosanat, varapuheenjohtaja Rauno Hauta-aho 9.30 Reserviläisliitto tänään, toiminnanjohtaja Olli Nyberg 10.30 Reserviläisliiton yhdistyspalvelut, järjestöpäällikkö Suvi Salo 11.00 Piirin sisäisen tiedottamisen esittely, Pirkanmaan piiri 12.00 Lounas 13.00 Yhdistyksen viestintä ja tiedottaminen, OK-Opintokeskus 14.15 Kahvi 14.30 Reserviläisliiton tiedotus ja sen hyödyntäminen yhdistysten tiedottamisessa, toiminnanjohtaja Olli Nyberg 15.15 Päätöskeskustelu, varapuheenjohtaja Rauno Hautaaho tautumiset liiton toimintakalenterin kautta, jonka yhteydessä tulee muistaa ilmoittaa myös mahdollisesta majoitustarpeesta. Talvijotos nyt Ylämyllyllä Perinteinen reserviläisten talvojotos pidetään 5.- 6.3. Pohjois-Karjalassa Liperin Ylämyllyllä. Jotos on kaikille avoin partioiden välinen kilpailu sekä kunto- ja liikuntatapahtuma. RESUL:n lippujen alla järjestettävän tapahtuman paikallisina järjestäjinä toimivat Liperin Reserviupseerit ja Reserviläiset yhteistyössä alueen muiden reserviläisyhdistysten ja MPK:n kanssa. Talvojotos sopii erinomaisesti kaikille luonnossa liikkuville, niin kaveri- kuin työpaikkaporukoille. Myös yksittäisten henkilöiden osallistuminen on mahdollista. Liitteenä on lisätietoja Ylämyllyn Talvojotoksesta. Liite 1, Talvijotos-mainos Veteraanikeräyksen tempauspäivä 12.3 Reserviläisliitto ja Suomen Reserviupseeriliitto ovat vuosittain mukana tukemassa Sotiemme Veteraanit -keräystä. Tänäkin vuonna reserviläiset auttavat monilla paikkakunnilla varusmieskeräyksen toteuttamista ja järjestävät paikoitellen myös omaa keräystoimintaa. Molemmat liitot suosittelevat omille jäsenyhdistyksilleen vähintään varusmieskeräyksen tukemista. Reserviläisjärjestöjen omaa keräystoimintaa on jo kymmenisen vuotta pyritty keskittämään talvisodan päättymispäivän tuntumassa järjestettävään keräystempauspäivään. Kuluvan vuoden tempauspäivä on ohjelmassa viikonloppuna 12.3. Liitto toivoo, että mahdollisimman moni yhdistys on tuolloin liikkeellä omalla paikkakunnallaan. Käytännön järjestelyistä voi sopia keräyspiirien piiripäälliköiden kanssa, joiden yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.sotiemmeveteraanit.fi/toiminta/kerayspiirit. Osallistuvien yhdistysten tulee ilmoittaa keräystapahtumansa paikka ja aika myös Reserviläisliittoon. Asiaa koskeva, sähköinen kysely lähetetään yhdistysten ja kerhojen puheenjohtajille helmikuun puolenvälin jälkeen. Tempauspäiväkartoitukset tuloksia hyödynnetään mm. liiton ennakkotiedotteessa, joka jaetaan maan kaikille tiedotusvälineille. Tässä tiedotteessa mainitaan jokainen keräystapahtuma, josta on liittoon ilmoitettu. 5 Yhdistystiedote 1/2016 5
Reserviläisliiton tulevia tapahtumia CISOR-vastuuhenkilöille koulutusta Tuusulassa Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) järjestää lauantaina 19.3. Tuusulan entisellä taistelukoululla (Rantatie 66, Tuusula) yhden päivän mittaisen kurssin kansainväliseen yhteistyöhön osallistuville reserviläisille. Kansainvälisiin tapahtumiin valmistautuminen -kurssi (1700 16 12038) on ensisijassa suunnattu kesällä käynnistyvän Reserviläisliiton CI- SOR-puheenjohtajakauden tapahtumien toimitsijoille mutta se antaa hyviä valmiuksia myös muille kansainvälisten asioiden yhteyshenkilöille ja järjestäjille. Koulutus sopii myös sotilaskilpailujen joukkueiden johtajille ja vastaaville. Koulutuksessa käsitellään mm. sotilasasun käyttöä ulkomailla, puolustusvoimien ja MPK:n käytäntöjä sekä tiedustelun ja normaaliin kiinnostukseen liittyvien kysymysten erottamista toisistaan. Koulutukseen voi ilmoittautua suoraan MPK:n verkkosivujen (www. mpk.fi) kautta. Ilmoittautua voi myös sähköpostilla osoitteeseen toimisto@reservilaisliitto.fi tai puhelimitse 09 4056 2043. Koulutukseen osallistuminen on ilmaista. Reserviläisliitto korvaa matkakulut niiden henkilöiden osalta, jotka ovat mukana järjestämässä liiton CISOR-puheenjohtajuuskauden tapahtumia niin, että kustakin tapahtumasta voi olla mukana 1 2 henkilöä. Matkakulujen korvauksesta tulee ennakkoon olla yhteydessä liiton järjestöpäällikkö Suvi Saloon 09 4056 2042 tai suvi.salo@reservilaisliitto.fi. Reserviläisliiton vuosikokous pidetään 16.4 Teknologiakeskus Framilla Seinäjoella. (Kuva: Teknologiakeskus Frami) Historiallinen vuosikokous Seinäjoella Mikäli liittohallituksen esittämä sääntömuutos hyväksytään Seinäjoen vuosikokouksessa, jäävät nykymuotoiset liittokokoukset historiaan. Uudessa päätöksentekojärjestelmässä varsinaisia liittokokouksia pidetään vain joka kolmas vuosi ja vuosittaista päätösvaltaa käyttää piirien edustajista muodostettava liittovaltuusto. Hallintojärjestelmän muutoksen johdosta Seinäjoen 16.4. vuosikokous järjestetään tavallista juhlavammissa merkeissä. Kokouspaikaksi valitussa Teknologiakeskus Framissa ohjelma alkaa klo 10.00 juhlallisella lipunnostolla, jonka jälkeen ohjelmassa ovat RES-klubin kokous sekä liiton numeroitujen Erikoisluokan ansiomitalien luovutustilaisuus erikseen kutsutuille. Varsinainen vuosikokous alkaa lounaan jälkeen musiikkiesityksellä, europarlamentaarikko Anneli Jäätteemäen pitämällä juhlapuheella ja Vuoden Malliyhdistyksen nimeämisellä. Varsinaisina kokousasioina käsittelyssä ovat viime vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä hallituksen esitys liiton sääntöjen muutoksesta. Varsinainen kokouskutsu lähetetään myöhemmin. Asiakirjamateriaalit julkaistaan liiton nettisivuilla viimeistään 12.3. järjestettävän liittokokouksen jälkeen. 6 Yhdistystiedote 1/2016 6
Ajankohtaista Reserviläisliitosta Reserviläisliiton hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin tammikuussa Vantaalla, jossa olivat paikalla myös hallituksen naisjäsenet Minna Nenonen ja Taru Rantanen. (Kuva: Reserviläisliitto) Hallitus valitsi varapuheenjohtajat Reserviläisliiton hallitus kokoontui 23.1 Vantaalla vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Kyseessä oli perinteinen ns. järjestäytymiskokous, jossa valittiin liiton varapuheenjohtajat, muodostettiin valiokunta ja paljon työryhmiä sekä päätettiin liiton edustajista useille erilaisille foorumeille. Lisäksi hyväksyttiin monia ohjeita kuten projektitukiohje ja matkustusohje. Varapuheenjohtajiksi nimettiin ilman äänestyksiä Rauno Hauta-aho Kokkolasta (1.) ja Terhi Hakola Tampereelta (2.). Kolmannen varapuheenjohtajan paikkaa tavoittelivat Uudenmaan Ismo Nöjd, Pohjois-Karjalan Hannu P. Martikainen ja Helsingin Juha Parkkonen. Voiton vei vaalissa 17 ääntä saanut Ismo Nöjd Järvenpäästä. Kaikki varapuheenjohtajat kuuluvat automaattisesti mukana valiokuntaan, jota johtaa puheenjohtaja Mikko Savola. Lisäksi valiokunnan varsinaisiksi jäseniksi valittiin Jari Hynninen (P-S), Jouko Hyppönen (K-S), Jaakko Liinamaa (E-P), Hannu P. Martikainen (P-K) ja Juha Parkkonen (H:ki). Varapaikoille pääsivät Kari Salminen (E-H), Raimo Mikkonen (S-S), Joonas Grönlund (E-K), Jari Hirvimäki (E-H) ja Olli Leisti (Kym). Viime vuonna liiton valiokunta kokoontui kuudesti ja käytännössä varajäseniä tarvittiin jokaisessa kokouksessa. Valiokunnan tueksi muodostettiin seuraavat toimielimet: Kansainvälinen työryhmä, Naisten työryhmä, Sotilas-, koulutus- ja edunvalvontatyöryhmä, Sääntötyöryhmä, Taloussuunnittelutyöryhmä, Urheilu- ja ammuntatyöryhmä, Vapepa-työryhmä, Veteraaniyhteistyöryhmä ja Viestintä- ja tiedotustyöryhmä sekä uutena huomionosoitustyöryhmä, jota johtaa liittohallituksesta vuodenvaihteessa poisjäänyt, liiton entinen varapuheenjohtaja Osmo Suominen. Työryhmät vastavat niistä suunnittelu- ja valmistelutehtävistä, jotka liiton valiokunta niille tehtäväksi antaa. Liittohallitus teki myös seuraavia päätöksiä: Kustannus Oy Suomen Miehen kanssa tehtiin sopimus kevään aikana toteutettavasti puhelinmarkkinoinnista, jossa jäsenille tarjotaan Suomen Sotilaan -vuosikertatilausta 67 euron jäsenetuhintaan. Soiton saavat ne henkilöt, joilla ei ole jäsenrekisteriin merkittynä markkinointikieltoa ja, joiden osalta sitä ei löydy myöskään Fonectan rekistereistä. Vuosi sitten syksyllä käyttöön otettuihin, piirien mallisääntöihin todettiin tehdyksi pieniä korjauksia. Kahdet vaihtoehtoiset mallisäännöt saa tarvittaessa liiton toimistosta. Vuoden 2015 aikana todettiin myönnetyksi noin 2.500 Erikoisluokan ansiomitalia. Tätä, vain lii- 7 Yhdistystiedote 1/2016 7
Ajankohtaista Reserviläisliitosta ton erikoisina merkkivuosina käytössä olevaa huomionosoitusta on seuraavan kerran mahdollisuus myöntää 2025 liiton täyttäessä 70 vuotta. Jatkossa kokouspöytäkirjoista laaditaan pöytäkirjaotteet reserviläispiirien käyttöön. Niihin kirjataan ne asiat, jotka ovat julkisia ja niiden avulla liittohallituksen päätöksistä voi kertoa edelleen yhdistyksille esim. piirihallituksen kokouksissa. Matkalaskujen osalta siirrytään Visma Oy:n toimittamaan, sähköiseen järjestelmään, jossa matkalaskut tehdään ja käsitellään internetissä. Muutos koskee liiton hallinnossa mukana olevia henkilöitä sekä toiminnanjohtajien neuvottelupäiville ja muihin liiton tilaisuuksiin osallistuvia piirien toiminnanjohtajia. Järjestelmän käyttöönoton myötä paperisista matkalaskuista luovutaan. Liite 2, Projektitukiohje 2016 Liiton sääntömuutos etenee Merkittävin hallituksen käsittelemä asia oli liiton sääntöjen muutosesitys, joka lähetettiin joulukuussa lausunnolle reserviläispiireihin. Saaduissa 14 lausunnossa muutosesitystä pääosin kannatettiin mutta moni piiri kiinnitti huomioita liittohallituksen muodostamisen pelisääntöihin. Hallitus antoikin liiton sääntötyöryhmälle tehtäväksi laatia luonnos liittovaltuuston työjärjestykseksi, jossa linjataan mm. tätä asiaa. Lisäksi hallitus päätti korjata muutosesitystä niin, että myös valtuuston naisjäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet. Hallitus hyväksyi liiton sääntömuutosesityksen em. muutoksella lähetettäväksi Yhdistysrekisterin ennakkotarkastukseen. Päätöstä vastusti vain Päijät- Hämeen piirin edustaja. Päätöskäsittely tapahtuu liiton sääntömääräisessä vuosikokouksessa 16.4. Seinäjoella. Lopullinen muutosesitys jaetaan jäsenyhdistyksille kun siitä on saatu Yhdistysrekisterin ennakkotarkastuspäätös. Ennakkotarkastusprosessin aikana esityksen sisältö tuskin muuttuu, sillä epävirallinen tarkastus on tehty Yhdistysrekisterissä jo aiemmin. Esitys liiton sääntöjen muutoksesta jaettiin yhdistyksille joulukuussa ilmestyneen Yhdistystiedotteen 6/2015 liitteenä. Jäsenmäärä kaikkien aikojen huipussaan Reserviläisliiton hallitus löi lukkoon myös viime vuoden lopulliset jäsentilastot ja niiden pohjalta maksettavat, suoritusperusteiset piirituet. Liiton jäsen- yhdistyksiin kuului vuoden 2015 viimeisenä päivänä 37.152 henkilöä, joka yli 1.100 jäsentä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kokonaisjäsenmäärä oli kaikkien aikojen korkein. Maksaneiden jäsenten osalta päästiin 34.707 tasolle, jossa on kasvua vuodesta 2014 lähes 500 maksanutta. Molempien määrien poikkeuksellisen suuri nousu johtuu osittain siitä, että vuoden 2014 osalta jäsenyyksiä ei päätetty jäsenmaksun maksamattomuuden osalta vaan myös nämä henkilöt saivat vuoden 2015 jäsenmaksulaskut. Taustalla olivat vuoden 2014 jäsenrekisteriongelmat. Tätä suurempi syy on kuitenkin jäsenhankinnan tehostuminen. Uusia jäseniä liiton jäsenyhdistyksiin liittyi 1.1. - 31.12.2015 välisenä aikana peräti 2.590 henkeä, joka on 499 henkeä eli lähes 25 prosenttia enemmän kuin vuoden 2014 aikana. Liittyneiden määrä on korkein sitten vuoden 2009. Vuoden 2015 osalta suoritusperusteisia piiritukia on maksettu pari päivää sitten yhteensä 28.400 euroa, josta 10.400 euroa maksettiin jäsenkasvusta ja 18.000 euroa liittyneiden määristä. Lisäksi myöhemmin maksetaan lisätukea toimintalomakkeiden palautusmäärien perusteella. Kuluvan vuoden tavoitteena kahden prosentin kasvu maksaneiden jäsenten määrässä. Lisäksi tavoitteena on, että kuluvan vuoden lopulla kahdeksan prosenttia liiton jäsenistä olisi ns. uusia jäseniä eli heidän jäsenyytensä olisi alkanut kuluvan vuoden aikana. Tarkempaa tietoa jäsentavoitteista sekä niihin liittyvästä suoritusperusteisesta piiritukijärjestelmästä ja henkilökohtaisesta jäsenhankintakilpailusta on luettavissa Yhdistystiedotteen 6/2016 liitteenä jaetusta toimintasuunnitelmasta 2016. Suunnitelma löytyy myös liiton internet-sivuita Liite 3, Maksaneet jäsenet per 31.12.2015 Liite 4, Liittyneet 2015 Toiminnan ja osallistumisen luvut 2015 ilmoitettava Reserviläisliitto kerää vuosittain sähköisellä kyselyllä yhdistyksiltä ja piireiltä tietoja niiden järjestämästä toiminnasta sekä siihen osallistuneista henkilöistä edellisen vuoden osalta. Mikäli yhdistys tai piiri ei raportoi liitolle toiminnan ja osallistumisen lukujaan, ei sille voida myöntää liiton projektitukea. Vuotta 2015 koskeva raportointilomake aukesi internetissä joulukuussa. Liitosta tuolloin lähetetty sähköposti sisältää henkilökohtaisen linkin, jolla kyselyyn 8 Yhdistystiedote 1/2016 8
Ajankohtaista Reserviläisliitosta pääsee vastaamaan. Mikäli sähköpostilla lähetetty linkki ei aukea tai vastaan tulee muita ongelmia, uuden linkin voi pyytää osoitteesta jarjesto@reservilaisliitto.fi. Tätä kirjoitettaessa 263 yhdistystä ja 15 piiriä on täyttänyt raportointilomakkeen viime vuodelta. Loppujen tulee raportoida viime vuoden toiminnan ja osallistumisen luvut 15.2. mennessä. Yhdistysten ja piirien luottamushenkilötiedot tulee toimittaa liittoon perinteisen käytännön mukaisesti liitteenä olevalla lomaketta mahdollisimman pian. Liite 5, Luottamushenkilöt 2016 MPK-koulutuksen kehittäjiä haetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) aloittaa vuonna 2016 Kouluttajakoulutuksen koulutusohjelman päivittäminen yhdessä Reserviläisliiton kanssa. Tehtävää varten Reserviläisliitto perustaa kouluttamisen asiantuntijoista koostuvan, määräaikaisen työryhmän. Työryhmä työskentelee Reserviläisliiton Sotilas-, koulutus- ja edunvalvontatyöryhmän alaisuudessa. Koulutusohjelman päivittämistä ohjaa MPK:n koulutuspäällikkö Juha Niemi. MPK:n Kouluttajakoulutuksen koulutusohjelma muodostuu perustason (kouluttaja), jatkotason (kurssin johtaja) ja erikoistason (harjoituksen johtaja) koulutuksista. Jos sinulla on kokemusta koulutuksen kehittämisestä ja olet kiinnostunut osallistumaan työryhmän työskentelyyn, ota yhteyttä liiton Sotilas-, koulutus- ja edunvalvontatyöryhmän puheenjohtaja Juha Parkkoseen 040 8663 055 tai juha.parkkonen@gmail.com. Liiton sivujen esittely nro 1: Tutustu ekstranettiin! Reserviläisliiton internetsivujen yhteydessä toimii ekstranet, joka on tarkoitettu liiton, piirien ja yhdistysten luottamushenkilötehtävissä toimivien käyttöön. Palvelusta löytyy mm. yhdistyksen luottamushenkilöille tarpeellisia lomakkeita ja tietoa asioista, joihin törmää yhdistystä pyörittäessä. Ekstranetistä löytyvätliiton jäsenyhdistysten ja piirien toiminnassaan tarvitsemat lomakkeet, ohjeistukset jäsenrekisterin käytöstä, järjestövakuutuksen sisältö ja paljon muuta materiaalia. Järjestelmässä on oma tasonsa yhdistyksille, piireille sekä liiton erilaisille hallintoelimille. Liiton ekstranetin käyttö edellyttää tasokohtaista käyttäjätunnusta ja salasanaa. Käytännössä esim. yhdistyksen salasana ja käyttäjätunnus ovat samat kaikkien yhdistysten osalta. Tunnuksen ja salasanan saa tarvittaessa liitosta pyytämällä niitä sähköpostilla osoitteesta toimisto@reservilaisliitto.fi. MPK:n kouluttajakoulutuksen koulutusohjelman uusimiseen haetaan asiantuntijoita. (Kuva: Reserviläisliitto) 9 Yhdistystiedote 1/2016 9
Jäsenrekisteriasiaa Viimeiset 2015 jäsenmaksut tilitetty Vuoden 2015 loppupäivinä maksetut jäsenmaksuosuudet on tilitetty yhdistyksille ja piireille 7.1.2016. Erillistä tilitysraporttia ei enää lähetetä vaan yhdistykset ja piirit voivat muodostaa tarvittavan tilitysraportin maanpuolustusrekisterin raporteista: raportit / listaukset / maksut / tilitysraportti-liittotilasto (historia). Kaikki viime vuoden maksaneet jäsenet tulevat mukaan raporttiin kun se muodostetaan aikavälille 7.1.2015 7.1.2016. Kuluvan vuoden jäsenmaksuja tilitetään yhdistyksille ja piireille näillä näkymin viikoilla 12, 24, 41 ja 50. Vuoden ensimmäisestä tilityksestä vähennetään yhdistysten kunnia- ja vapaajäsenten piiri- sekä liitto- ja lehtimaksuosuudet. Mikäli yhdistyksen maksukertymä ei riitä kattamaan näitä osuuksia, lähetetään yhdistykselle erotuksesta lasku. Jäsenmaksulaskutus käynnissä Reserviläisliiton jäsenmaksulaskujen 2016 postitus on alkanut. Kaikki jäsenet saavat paperilaskun pl. kunniajäsenet, E-laskun tilanneet ja suoramaksun piirissä olevat. E-laskun tilanneet saavat jäsenmaksulaskun omaan nettipankkiinsa. Kunnia- ja vapaajäsenille lähetetään maksun suorittamisesta kirje, jossa kerrotaan myös maksun suorittavan yhdistyksen nimi. Suoramaksun piirissä olevat saavat kirjeen, jossa kerrotaan tulossa olevan maksun yksityiskohdat. Uusia jäsenkortteja ei nyt jaeta, sillä viime vuonna lähetetyt kortit ovat voimassa kuluvan vuoden loppuun. Jäsenkortilla saa alennusta tankatessa ST1- ja miehitetyiltä Shell-asemilta. Jäsenmaksulaskutuksen myötä käynnistyy myös liiton Puolustamisen arvoinen maa -kampanja. Maksamalla jäsenmaksulaskun yhteydessä vähintään kahdeksan euroa ylimääräistä, tuo posti maaliskuun lopulla kotiin poikkeuksellisen näyttävän Puolustamisen arvoinen maa -pinssin. Puolustamisen arvoinen maa -pinssin voi ostaa myös liiton verkkokaupasta osoitteesta www.reservilaisliitto.fi/kauppa tai Reserviläisessä 1/2016 julkaistussa mainoksessa olevalla tilauskupongilla. Näin ostettuna yhden pinssin hinta on kuitenkin 10 euroa. Liittyneiden laskutus Puolustamisen arvoinen maa -kampanja käynnistyi tammikuussa. Kuluvana vuonna jäseneksi liittyneitä laskutetaan noin kahden viikon välein. Laskutus tapahtuu kuitenkin vasta, kun asianomainen yhdistys on käsitellyt liittymishakemuksen. Yhdistyksen tulee 30 vuorokauden sisällä hyväksyä tai hylätä hakemus taikka merkitä se käsittelyssä-tilaan, jolloin tarvittavia taustaselvityksiä voi tehdä pidempään. Jokaisesta jäsenyyttä hakevasta tulee sähköpostilla ilmoitus yhdistykselle heti kun jäsenhakemus on syötetty jäsenrekisteriin. Jäseneksi hyväksyttyjen henkilöiden jäsenmaksulaskutus päättyy syyskuun lopussa ja tämän jälkeen liittyneet saavat vasta vuoden 2017 laskun. Kuluvan vuoden jäsenlehdet ja -kortti kuitenkin postitetaan heille normaalisti. Ampuma- ja senioriturvan laskutus Reserviläisten ampumaturvan yläikäraja nousi viime vuonna kymmenellä vuodella 80 vuoteen. Tämän myötä 70-80-vuotiaat senioriturvan haltijat pääsivät ampumaturvan piiriin. Yli 80-vuotiaat voivat hankkia edelleen senioriturvan. Turvatarjoukset kaudelle 1.3.2016 28.2.2017 postitetaan helmikuun puolivälissä. Maksaneille lähetetään parin viikon kuluttua maksusta turvakortti sekä tieto mobiilikorttimahdollisuudesta. Mobiilikortista lähetetään tekstiviesti, joka sisältää ohjeet sen asentamista omaan kännykkään. Mobiilikortti toimii vain älypuhelimissa. 10 Yhdistystiedote 1/2016 10
Jäsenrekisteriasiaa Ampuma- tai senioriturvaa edellytetään RES:n, RUL:n ja RESUL:n liittotason kilpailutoiminnassa. Se on ehtona ampumatoimintaan osallistumiselle myös monilla piireillä ja yhdistyksillä. Tarvittaessa turvan voimassaolon voi todistaa tavallisella tai mobiiliturvakortilla. Ampuma- ja senioriturvan sisältämät vakuutukset ovat voimassa myös Suomen veteraaniampujien kilpailutoiminnassa. Parkkila voitti taas jäsenhankintakilpailun Vuoden 2015 jäsenhankintakilpailun voitti 65 uudella jäsenellä Pasi Parkkila Vihannista. Voitto oli Parkkilalle jo kolmas peräkkäinen. Vähintään kymmenen uutta, maksanutta jäsentä hankkivat lisäksi: Rauno Mäkinen, 47 jäsentä, Oulun Reserviläiset Pasi Ruokanen, 23 jäsentä, Rovaniemen Reserviläiset Jari Makkonen, 15 jäsentä, Lauritsalan Reserviläiset Eero Pulkkinen, 15 jäsentä, Iisalmen Seudun Reserviläiset Tuomo Herrala, 12 jäsentä, Parkanon Reserviläiset Aliupseerikerho Tuomo Saukkoriipi, 12 jäsentä, Pellon Reserviläiset Juha Ala-Aho, 10 jäsentä, Vaasan Reserviläiset Jari-Pekka Anttila, 10 jäsentä, Kotkan Seudun Reserviläiset Kari Kivistö, 10 jäsentä, Alavuden Reserviläiset Juhlavuoden malliyhdistyskilpailuun kaivataan osallistujia Reserviläisliitto nimeää vuosittain Vuoden malliyhdistyksen yhdistysten tekemien hakemusten pohjalta. Nimitystä voi jokainen jäsenyhdistys hakea vapaamuotoisella hakemuksella. Malliyhdistyskilpailussa ei haeta maan ehdottomasti parasta ja toimivinta reserviläisyhdistystä vaan kiinnitetään toiminnan aktiivisuuden lisäksi huomiota siihen, miten yhdistys on toteuttanut liiton kulloistakin teemaa ja painopistealueita. Malliyhdistyskilpailuun osallistutaan vapaamuotoisella hakemuksella, jonka tulee olla perillä liitossa viimeistään 29.2.2016. Malliyhdistyskilpailun voittaja julkaistaan liiton vuosikokouksessa, joka järjestetään 16.4. Seinäjoella. Kilpailun voittanut yhdistys palkitaan 500 eurolla ja saa kantolippuunsa malliyhdistysnauhan. Tarkempi kilpailuohje on liitteenä. Liite 6, Malliyhdistyskilpailuohje Jäsenhankinnan lisäksi Pasi Parkkila on aktiivisesti mukana mm. veteraanikeräyksessä. (Kuva. Reserviläisliitto) Kilpailuun osallistui yhteensä 261 jäsenhankkijaa, jotka hankkivat yhteensä 702 uutta jäsentä Reserviläisliittoon. Tällä kertaa jäsenhankintakilpailun tuloksissa huomioitiin ne jäsenet, jotka hyväksyttiin jonkin liiton jäsenyhdistyksen jäseneksi 1.10.2014-30.9.2015 välisenä aikana ja maksoivat ensimmäisen jäsenmaksunsa viime vuonna. Jokainen, yhdenkin uuden jäsenen hankkinut saa kevään aikana palkinnon postitse kotiin. Kuluvan vuoden jäsenhankintakilpailu on parhaillaan käynnissä. Siinä huomioidaan jokainen 1.10.2015 30.9.2016 välisenä aikana jäseneksi liittynyt, joka maksaa jäsenmaksunsa kuluvan vuoden aikana. Mukaan ei lasketa niitä, jotka ovat jo jäsenenä jossain toisessa liiton jäsenyhdistyksessä. Kilpailun palkinnot ovat korkeatasoiset. Voittaja palkitaan 500 euron matkalahjakortilla, 20 hankittua jäsentä oikeuttaa MP-maastoasuun tai muuhun, vastaavan arvoiseen hankintaan Inttistoresta. Yhden jäsenen hankkinut saa itselleen liiton lippalakin. 11 Yhdistystiedote 1/2016 11
Liitteet Liitelista 1. Talvijotos-mainos 2. Projektitukiohje 2016 3. Maksaneet jäsenet per 31.12.2015 4. Liittyneet 2015 5. Luottamushenkilöt 2016 6. Malliyhdistyskilpailuohje 7. Kouvolan Sotilasradiomuseon sotilasradiopäivä 23.4. Tiedoksi RES - hallitus - toimihenkilöt - kunniapuheenjohtaja ja -jäsenet - piirien puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat - yhdistykset - arkisto SIDOSRYHMÄT - Valtakunnallisten veteraaniyhteisöjen toiminnanjohtajat (vast.) - Tammenlehvän Perinneliitto asiamies - HRUP toiminnanjohtaja - MPT asiamies - MPKL toiminnanjohtaja - MPK toiminnanjohtaja - MPY toimitusjohtaja - MPY jäsenrekisterihoitajat - NVL pääsihteeri - MNL puheenjohtaja - Reserviläinen-lehden päätoimittaja - RESUL toiminnanjohtaja - RUL toiminnanjohtaja - RUL järjestösihteeri - Ruotuväki-lehden päätoimittaja - Suomen Sotilas -lehden päätoimittaja - PE vapaaehtoisen maanpuolustustyön tarkastaja - URLUS-säätiön asiamies - Reserviläisliittoon kuuluvat kansanedustajat - Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan pääsihteeri 12 Yhdistystiedote 1/2016 12
Reserviläisurheiluliiton valtakunnallinen Talvijotos 2016 Kilpailuinfo Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut metsäpalon polttaa kymmeniä hehtaareja valtion metsää eräällä hietakankaalla lähellä Joensuun kaupunkia. Tapansa mukaisesti koettivat ihmiset kaikkensa ponnistaen keskeyttää hänen työnsä, mutta järkähtämättä hän poltti metsää niin laajalta alueelta kuin katsoi tuleviin tarkoituksiinsa sopivaksi. Muuan eversti huomasi ensimmäisenä miten pitkälle oli ulottunut kaikkivaltiaan katse. Hän oli erään armeijakunnan esikuntapäällikkö, ja joukkoja sijoitellessaan hän huomasi paloaukean erittäin sopivaksi majoituspaikaksi. (Kertoja, Tuntematon Sotilas kirjan alussa, Liperin Ylämyllyn Paloaukeasta) Paloaukean - Talvijotos 5. 6.3.2016 Ylämylly - Liperi Reserviläisurheiluliiton valtakunnallinen talvijotos 2016 pidetään 5.3.- 6.3. Pohjois-Karjalassa Liperin Ylämyllyllä. Jotos on kaikille avoin partioiden välinen kilpailu ja kunto- ja liikuntatapahtuma. Jotoksen järjestäjinä toimivat Liperin Reserviupseerit ja Liperin Reserviläiset yhteistyössä alueen reserviläisyhdistysten ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK:n) kanssa. Jotos sopii erinomaisesti kaikille luonnossa liikkuville, niin kaveri- kuin työpaikkaporukoille. Voit osallistua myös yksittäisenä henkilönä, jolloin partiot muodostetaan järjestäjän toimesta. Toivotamme Teidät kaikki tervetulleiksi Paloaukean upeisiin talvisiin harjumaisemiin. o o o o o o o Jotoksella on yksi sarja. Partion koko on kolme (3) henkilöä, mutta myös neljä (4)- ja viisi (5)-henkiset partiot hyväksytään. Reitin pituus lauantaina n. 20 km ja sunnuntaina 15 km, lisärastien kanssa + 5 km. monipuolisia tehtävärasteja yhteensä n. 20 kpl. ilmoittautumisohjeet ja muu informaatio www.jotos.fi/talvijotos2016 kolmelle parhaalle palkinnot + kaikille osallistujille kunniakirja ja jotosmuisto asevelvollisille osallistujat saavat jotoksesta rinnasteiset kertausharjoitusvuorokaudet (2 vrk). Osallistuminen ei edellytä maanpuolustusjärjestön jäsenyyttä tai suoritettua asevelvollisuutta. Tiedustelut Jotosjohtaja Jussi Hirvonen, gsm. 050-5843984, sähköposti jussi.hirvonen(ät)suomi24.fi Jotossihteeri Marko Halonen, gsm. 0500-181450, sähköposti marko.p.halonen(ät)gmail.com Jotoksen nettisivut löytyvät: www.jotos.fi/talvijotos2016 Paloaukean Talvijotos kilpailukeskuksen osoite: Ylämyllyn koulu/paloaukean yksikkö, Patteristontie 12 E, 80400 YLÄMYLLY Tervetuloa Talvijotokselle Pohjois-Karjalaan.
Helsinki, 21.1.2016 LIITON PROJEKTITUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 2016 Reserviläisliitto jakaa jäsenyhdistyksilleen ja piireilleen erikseen haettaessa taloudellista tukea toimintaan tai hankintoihin, jotka edesauttavat tai kehittävät jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Tukea varten on varattu määräraha liiton talousarvioon nimikkeellä yhdistyksen projektituki. Tukianomukset käsitellään liiton valiokunnassa. Tukea myönnetään vain osalle toiminnon tai hankinnan kokonaisbudjettia ja sitä voidaan myöntää tulevalle tai jo tapahtuneelle toiminnolle tai hankinnalle. Projektitukea haetaan hakukaavakkeella, jonka liitteenä tulee aina olla yhdistyksen / piirin viimeisen hyväksytyn tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase. Lisäksi hakemukseen voi liittää tarvittaessa muitakin liitteitä. Tukihakemuksen voi lähettää liittoon postitse tai sähköpostilla. Päätösprosessi ja päätöksistä valittaminen Yhdistyksien projektituki on harkinnanvarainen tuki, jonka myöntämisestä tekee päätöksen liiton valiokunta. Ehdottomana edellytyksenä tuen myöntämiselle on, että yhdistys/piiri on raportoinut liitolle edellisen vuoden (2015) toimintansa ja osallistumisensa luvut liiton ohjeistamalla tavalla. Hakijalle toimitetaan aina pöytäkirjanote tai muu kirjallinen ilmoitus päätöksestä. Mikäli hakija on tyytymätön päätökseen, tulee asiasta tehdä kirjallinen hakemus, johon on kirjattu hakijan moiteperusteet. Samalla on mahdollisuus esittää lisäperusteita hakemukselle. Mikäli hakija on edelleen tyytymätön päätökseen, voi hakija vaatia asian käsittelyä liiton hallituksessa. Liittohallituksen tekemä päätös on lopullinen. Päätöskriteerit Harkinnanvaraisena tukena yhdistysten projektitukea myönnetään kunkin vuoden talousarvion asettamia rajoja noudattaen sekä liiton valiokunnan harkinnan mukaisesti. Tukipäätöksiä tehtäessä noudatetaan seuraavia kriteereitä, joista voidaan kuitenkin erityisen painavista syistä poiketa. Ø 3.500 euron tai sitä kalliimpi hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 15 % kokonaiskustannuksista Reserviläisliiton yhdistyspalvelut Sivu 1
Ø 2.000 euron tai sitä suurempi hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 30 % kokonaiskustannuksista Ø 1.000 euroa tai sitä suurempi hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 40 % kokonaiskustannuksista Ø alle 1.000 euron hanke tai hankinta ü tukea myönnetään korkeintaan 50 % kokonaiskustannuksista Ø Maksimituki vuonna 2016 yhden hankkeen tai hankinnan osalta on 1.200 euroa. Ø Mikäli hankkeeseen osallistuu tukea hakevan yhdistyksen lisäksi myös muita yhdistyksiä tai yhteisöjä, tulee hakemuksesta ilmetä mikä osuus kokonaiskustannuksista kuuluu tukea hakevalle yhdistykselle. Liiton myöntämä tuki suhteutetaan tähän osuuteen. Ø Talkootyön osuutta ja sille määriteltyä, laskennallista hintaa ei huomioida tukipäätöstä tehtäessä. Ø Tukea voidaan myöntää yhdistykselle tai piirille vain yhteen hankkeeseen tai hankintaan saman kalenterivuoden aikana. Ø Samaa hankintaa tai hanketta voidaan tukea uudestaan vasta viiden vuoden kuluttua. Ø Mikäli kyseessä on piirin alueen yhdistysten yhteinen hanke tai hankinta, voidaan em. kriteereistä erittäin painavien syiden johdosta poiketa. Tällöin piirin jäsenyhdistysten tulee pidättäytyä tukihakemuksista saman kalenterivuoden aikana. Ø Yhdistysten projektituki on harkinnanvarainen tuki, jota myönnetään kunkin vuoden talousarvion puitteissa. Mikäli käytössä oleva tukimääräraha ei mahdollista tuen myöntämistä tämän ohjeen mukaisesti kaikille samaan aikaan käsittelyssä oleville hankkeille tai hankinnoille, myönnetään tukia siinä järjestyksessä kun hakemukset ovat liittoon tulleet. Yhdelle yhdistykselle tai piirille myönnetty tuki ei automaattisesti oikeuta muita yhdistyksiä tai piirejä vastaavaan tukeen samanlaisen hankkeen tai hankinnan osalta. Ø Mahdollisten yhteisomistuksessa olevien toimitilojen, ampumaratojen ja vastaavien kohteiden korjaukseen tai kehittämiseen voidaan tukea myöntää pääsääntöisesti vain, jos myös muut omistajat osallistuvat hankkeen rahoittamiseen. Yhdistysten projektitukimääräraha vuoden 2015 talousarviossa on 30.000 euroa. Käsiase- ja reserviläiskiväärihankintojen tukeminen Yhdistysten ja piirien käsiase- sekä reserviläiskiväärihankintoja tuettaessa em. kriteereitä ei noudateta. Käsiaseiden osalta (pistoolit ja revolverit) hakija voi saada tukea korkeintaan kahteen aseeseen niin, että tuki on aina 250 euroa per ase, muttei kuitenkaan yksittäisen aseen hankintahintaa enempää. Hankittavat tai jo hankitut aseet voivat olla uusia tai käytettyjä. Reserviläisliiton yhdistyspalvelut Sivu 2
Reserviläiskiväärejä (itselataava kertatuliase) hankittaessa yhdistys tai piiri voi saada tukea 400 euroa yhden kiväärin hankintaan, muttei kuitenkaan aseen hankintahintaa enempää. Hankittava tai jo hankittu ase voi olla uusi tai käytetty. Yhdistys tai piiri, jolle myönnetty tukea käsiase- tai reserviläiskiväärihankintaan, voi toimintavuonna saada projektitukea myös johonkin muuhun hankkeeseen tai hankintaan. Perinne-, ilma-, ekoase- ja ampumalaitteistohankintoja em. kriteerit eivät koske vaan niitä tuetaan yleisten projektitukisäännösten mukaisesti. Ampumaratojen ympäristölupaprosessit Yllä kuvattuja kriteereitä ei noudateta myöskään ampumaratojen ympäristölupaprosesseja koskevien hakemusten osalta. Näiden osalta tukea voidaan myöntää 500 euroa per tukea hakeva yhdistys tai piiri. Aiheutuvien kustannusten tulee olla vähintään tämän suuruisia. Tuen kohteet Yhdistysten projektitukea voidaan myöntää toimintaan tai hankintoihin, joka edesauttaa tai kehittää jäsenhankintaa, jäsenaktiivisuutta tai toimintaa. Tukea voidaan myöntää esim. erilaisiin kertaluontoisiin toimintatapahtumiin tai -projekteihin, ase-, koulutusmateriaali-, majoitus- ja huoltoväline-, esite- tai muihin hankintoihin sekä erilaisten toimitilojen ja ampumaratojen korjaamiseen tai rakentamiseen. Yhdistysten projektituki ei ole tarkoitettu yhdistysten tai piirien normaalin toiminnan rahoittamiseen. Tällaisia ovat esim. toimitilojen vuokrat, toimistotarvikehankinnat, postituskulut, kokouskulut, erilaisten juhlien järjestämisestä aiheutuvat kustannukset jne. Nämä yhdistysten ja piirien tulee rahoittaa omalla varainhankinnalla. Lisäksi tuen piiristä on suljettu pois erilaiset juhlat, historiikit, huomionosoitusvälineet ja pöytästandaarit. Projektitukea on kuitenkin mahdollisuus saada yhdistyksen lippuhankintaan. Selvitys tuen käytöstä Hankkeen tai hankinnan toteutumisen jälkeen siitä tulee lähettää kirjallinen selvitys liittoon. Selvitys tulee antaa viimeistään seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä ja siitä tulee ilmetä hankkeen tai hankinnan todelliset kustannukset. Tarvittaessa mukaan on liitettävä kuitti- tai tiliotekopiot. Mikäli hanke tai hankinta ei toteudu, tuki tulee palauttaa liittoon. Mikäli näin ei tapahdu, ryhtyy liitto tarvittaviin toimenpiteisiin tuen takaisinperimiseksi. Lisätietoja projektituesta saa liiton toimistosta, puh. (09) 4056 2041 tai s-posti olli.nyberg@reservilaisliitto.fi. Tämä ohje on hyväksytty Reserviläisliiton hallituksessa 23.1.2016. Reserviläisliiton yhdistyspalvelut Sivu 3
PROJEKTITUKIHAKEMUS Reserviläisliitto ry:lle Piiri Yhdistys Yhteyshenkilö Nimi Osoite Sähköposti Puhelinnumero Yhdistyksen tilinumero Hankkeen nimi Kuvaus hankkeesta sisältäen tavoitteen ja arvion vaikutuksesta Kustannusarvio (liitteeksi esim. tarjoukset/kuitit) Rahoitusuunnitelma (liitteeksi viimeisin hyväksytty tilinpäätöksen tuloslaskelma ja tase) Aika ja paikka Allekirjoitus ja nimenselvennys PALAUTUS: Reserviläisliitto ry Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki toimisto@reservilaisliitto.fi
Maksaneet jäsenet piireittäin 31.12.2015 yhteensä maksaneet rästi uudet * kehitys-% ** 31.12.14 31.12.13 31.12.12 31.12.11 31.12.10 31.12.09 Etelä-Häme 2 518 2 374 102 42-0,25 2 380 2 446 2 448 2 436 2 424 2 338 Etelä-Karjala 1 336 1 266 42 28 1,97 1 241 1 212 1 206 1 207 1 228 1 242 Etelä-Pohjanmaa 2 972 2 808 111 53 2,28 2 744 2 788 2 780 2 814 2 785 2 847 Helsinki 3 789 3 450 234 105 3,97 3 313 3 409 3 361 3 355 3 293 3 140 Kainuu 920 861 44 15-0,46 865 888 917 943 952 958 Keski-Pohjanmaa 983 940 29 14 3,94 903 933 927 952 945 955 Keski-Suomi 2 012 1 875 97 40 1,44 1 848 1 855 1 862 1 856 1 848 1 835 Kymenlaakso 1 827 1 734 75 18-0,06 1 735 1 783 1 765 1 797 1 810 1 831 Lappi 1 424 1 311 84 29-0,23 1 314 1317 1284 1279 1256 1258 Pirkanmaa 4 609 4 315 216 78-0,21 4 324 4 402 4 419 4 416 4 373 4 382 Pohjois-Karjala 1 325 1 225 77 23-0,73 1 234 1 243 1 239 1 234 1 220 1 253 Pohjois-Pohjanmaa 2 140 1 985 124 31 3,58 1 914 1 909 1 805 1 827 1 817 1 794 Pohjois-Savo 1 779 1 660 65 54 5,66 1 566 1 547 1 477 1 494 1 495 1 514 Päijät-Häme 1 448 1344 85 19-1,26 1361 1423 1434 1449 1384 1229 Satakunta 1 699 1 602 77 20 0,25 1 598 1 612 1 673 1 718 1 711 1 707 Suur-Savo 1 335 1 238 67 30 0,81 1 228 1 261 1 227 1 264 1 262 1 280 Uusimaa 2 570 2 404 119 47 2,58 2 342 2 388 2 378 2 417 2 386 2 397 Varsinais-Suomi 2 466 2 315 115 36 0,26 2 309 2 337 2 339 2 352 2 365 2 340 Yhteensä 37 152 34 707 1 763 682 1,41 34 219 34 753 34 541 34 810 34 554 34 300 * Ne 1.10.-31.12.2015 välisenä aikana liittyneet, jotka eivät enää saaneet vuoden 2015 jäsenmaksulaskua ** Maksaneiden jäsenten määrän suhteellinen kehitys viime vuoden aikana 15.1.2016 4
Jäseneksi liittyneet piireittäin 31.12.2015 Liittyneet 2015 Jäsenm. 311215 Uudet-% 2014 2013 2012 2011 2010 2009 Etelä-Häme 137 2 518 5,44 90 139 135 136 206 180 Etelä-Karjala 113 1 336 8,46 96 60 66 63 49 59 Etelä-Pohjanmaa 211 2 972 7,10 150 139 128 160 163 172 Helsinki 368 3 789 9,71 287 307 268 306 314 733 Kainuu 52 920 5,65 21 40 30 39 54 24 Keski-Pohjanmaa 69 983 7,02 30 51 39 46 62 60 Keski-Suomi 129 2 012 6,41 129 125 106 151 155 194 Kymenlaakso 92 1 827 5,04 87 89 74 89 71 106 Lappi 103 1424 7,23 106 99 103 124 108 145 Pirkanmaa 260 4 609 5,64 106 240 240 285 301 440 Pohjois-Karjala 90 1 325 6,79 135 70 101 90 91 84 Pohjois-Pohjanmaa 196 2 140 9,16 157 218 129 121 149 132 Pohjois-Savo 194 1 779 10,91 129 138 100 82 80 129 Päijät-Häme 75 1448 5,18 128 74 94 148 227 180 Satakunta 91 1 699 5,36 68 45 75 97 96 116 Suur-Savo 84 1 335 6,29 48 83 49 70 69 80 Uusimaa 196 2 570 7,63 166 159 102 159 189 218 Varsinais-Suomi 130 2 466 5,27 158 116 122 158 163 176 Yhteensä 2 590 37 152 6,97 2 091 2 192 1 961 2324 2 547 3 228 - Uudet-% = montako prosenttia kuluvan vuoden aika liittyneet jäsenet ovat piirin kokonaisjäsenmäärästä 15.1.2016
RESERVILÄISLIITTO YHDISTYKSEN LUOTTAMUSHENKILÖTIEDOT 2016 PERUSTIEDOT Täytä huolellisesti tekstaten! Piirin nimi / piirin numero / Yhdistyksen nimi / yhdistyksen numero / Puheenjohtajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -paikka Sähköpostiosoite Varapuheenjohtajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -paikka Sähköpostiosoite Rahastonhoitajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -paikka Sähköpostiosoite Sihteerin nimi Lähiosoite Postinumero ja -paikka Sähköpostiosoite Postinsaajan nimi Lähiosoite Postinumero ja -paikka Yhdistyksen sähköpostiosoite Aika ja paikka Allekirjoitus Nimen selvennys VAKUUDEKSI PALAUTUS Lomake tulee palauttaa Reserviläisliittoon postitse osoitteella Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki tai sähköpostilla jarjesto@reservilaisliitto.fi viimeistään 30.12.2015
Helsinki, 20.1.2016 LIITON MALLIYHDISTYSKILPAILUN SÄÄNNÖT Reserviläisliiton hallitus nimeää vuosittain liiton malliyhdistyksen, joka esimerkillisen toimintansa ansioista sopii esikuvaksi muille liiton yhdistyksille. Aikaisemmin voittanut yhdistys voi ottaa osaa uudelleen kilpailuun aikaisintaan viiden vuoden kuluttua voitostaan. Kilpailun tavoite Toisin kuin usein luullaan, malliyhdistyskilpailussa ei pyritä löytämään maan parasta reserviläisyhdistystä. Näin siksi, että parhaan yhdistyksen nimeäminen on käytännössä mahdotonta reserviläisyhdistysten suuren määrän ja niiden erilaisuuden vuoksi. Kilpailun tavoitteena onkin löytää ja palkita sellainen yhdistys, jonka toiminta on ollut niin esimerkillistä, että se kelpaa malliksi muille Reserviläisliiton jäsenyhdistyksille. Kilpailuun osallistuminen Malliyhdistyskilpailuun osallistutaan vapaamuotoisella hakemuksella. Sen liitteenä tulee olla vuotta 2015 koskeva toimintasuunnitelma ja -kalenteri, toimintakertomus, tilinpäätös ja tase, jäsenkirjeet ja muut tiedotteet sekä muu materiaali, johon yhdistys haluaa malliyhdistyskilpailussa vedota. Lisäksi yhdistyksen tulee olla täyttänyt toimintalomake internetissä. Mukaan tulee lisäksi liittää kuvaus yhdistyksen toimintaympäristöstä. Siinä tulee kertoa ne seikat, jotka vaikuttavat yhdistykset jäsenmäärään ja toimintamuotoihin. Näitä ovat esim. paikkakunnan asukasmäärä ja maantieteellinen koko, paikkakunnalla toimivat muut maanpuolustukselliset yhteisöt, mahdollinen varuskunta jne. Materiaali tulee toimittaa 29.2.2016 mennessä liiton toimistoon osoitteella: Reserviläisliitto ry Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki tai sähköisesti jarjesto@reservilaisliitto.fi Kilpailun arvostelukriteerit Malliyhdistyskilpailussa kiinnitetään huomiota mm. seuraaviin seikkoihin: Reservissä kaiken varalta Sivu 1
ü jäsenmäärän positiivinen kehitys ü jäsenmäärän suhde paikkakunnan väestöpohjaan ü käytössä olevat toimitilat ja välineistö ü toiminnan omaleimaisuus ja suunnitelmallisuus ü aktiivisesti toimintaan osallistuvien jäsenten määrän suhde yhdistyksen kokonaisjäsenmäärään ü toiminnan aktiivisuus ja monipuolisuus painottaen erityisesti maanpuolustustaitoja ja - tahtoa ylläpitävää toimintaa Ø ammunta Ø maastotoiminta Ø aatteellinen maanpuolustustyö Ø vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus ü nuorten ja naisten toiminta ü aktiivisuus veteraanien tukitoiminnassa ü liiton yhteistapahtumien (Veteraanikeräyksen tempauspäivä, Kansallisen veteraanipäivän seppeleenlasku, Ampumataitopäivä tai Joulutulet) toteuttaminen. ü liiton 60-vuotisjuhlavuoden ja juhlaristeilyn huomioiminen yhdistyksen toiminnassa. Erityistä huomiota kiinnitetään lisäksi siihen, miten yhdistys on toteuttanut liiton kulloistakin teemaa ja toiminnan painopistealueita. Vuoden 2015 osalta nämä olivat: ü Teema: Reservi - maanpuolustuksemme perusta ü Painopistealue: Tiedotus Ø Yhdistyksen sähköinen tiedottaminen omalle jäsenistölle Ø Yhdistyksen toiminnan esittely julkisuudessa (messut, yleisötilaisuudet jne.) Ø Yhdistyksen nettisivut, FB-sivut ja Instagram Ø Yhdistyksen aktiivisuus sosiaalisessa mediassa ü Painopistealue: Edunvalvonta Ø Yhdistyksen lausunnot tai kannanotot ü Painopistealue: Paikallisjoukot Ø Yhdistyksen jäsenet ovat aktiivisesti osallistuneet paikallisjoukkojen toimintaan ja yhdistys on markkinoinut paikallisjoukkoja omalle jäsenistölleen. Valinnan julkaiseminen ja palkinto Kilpailun tulos julkistetaan ja vuoden malliyhdistykseksi valittu yhdistys palkitaan liiton vuosikokouksessa Seinäjoella 16.4.2016. Tieto nimityksestä ilmoitetaan ennakkoon asianomaiselle yhdistykselle, jonka tulee osallistua vuosikokoustapahtumaan. Palkinnoksi Vuoden Malliyhdistys saa 500 euron rahapalkinnon ja malliyhdistysvalinnasta kertovan kunnianauhan kantolipussa käytettäväksi. Lisäksi yhdistyksen toimintaa esitellään laajasti Reserviläinen-lehdessä. Lisätietoja saa tarvittaessa toiminnanjohtaja Olli Nybergiltä, puh. (09) 4056 2041 tai 0400 640 755. Reservissä kaiken varalta Sivu 2