Lisää kultaa maastosta! Andres Gross liiton uusi puheenjohtaja Vapaaehtoistyötä seuran eteen
Täysillä kohti muutosta Pääkirjoitus Kansikuva Kuvassa: Jari Haavisto Kuva: Iida Niskanen Suomen Jousiampujain Liitto Radiokatu 20, SLU-talo 00240 Helsinki fax 09 224 402 e-mail: tiedotus@jousiampujainliitto.fi www.jousiampujainliitto.fi Ilmestyminen 3 kertaa 2011, joista yksi painettuna. Päätoimittaja: Anne Lantee Lehtiryhmä: Harriet Hyvärinen, Elina Syrjänen, Janne Sumusalo Ulkoasu ja taitto: Sussu Makkonen Painopaikka: 2011 Ilmoitushinnat: 1/1 sivua 200 4-värisenä, 150 mv 1/2 sivua 150 4-värisenä, 75 mv 1/4 sivua 75 4-värisenä, 50 mv Kilpailuilmoitukset seuroille: 1/4 sivua veloituksetta ISSN 0356-3286 Muutos on päivän sana urheilujärjestömaailmassa. Huippu-urheilun muutosryhmä on tehnyt töitä Olympiakomitean alla jo yli vuoden huippu-urheilun toimintatapojen muutoksen parissa. Useita lajiliittoja on yhdistynyt tai yhdistymässä ja kolme suurta Suomen Liikunta ja Urheilu SLU, Nuori Suomi ja Kuntoliikuntaliitto selvittävät yhteisen organisoitumisen vaihtoehtoja. Suomen Jousiampujain Liitossakin on muutosta ilmassa. Syyskokous valitsi liitolle uuden puheenjohtajan ja liudan uusia nimiä liittohallitukseen. Halu muutokseen on lupaavasti nähtävissä. Me emme pysty kilpailemaan suurten maiden kanssa resursseilla emmekä potentiaalisten urheilijoiden lukumäärällä. Meidän valttimme on osaamisen kehittäminen ja jakaminen, totesi huippu-urheilun muutosryhmän jäsen Leena Paavolainen. Samaa ajattelumallia voisi soveltaa myös SJAL:iin. Emme mekään paini samassa sarjassa suurten jousiammuntamaiden kanssa, mutta silti meillä on kaikki mahdollisuudet pärjätä huipulla, kunhan käytämme tuota valttikorttia, joka edellyttää yhteistyötä. Jari Haaviston tuore maastoammunnan Euroopan mestaruus on viimeisin osoitus siitä. Lajinakaan emme Suomessa paini samassa sarjassa suurten lajien kanssa. Tässäkin valttikorttimme voisi olla lajirajat ylittävä yhteistyö niin osaamisen kehittämisessä ja jakamisessa kuin toiminnan organisoinnissakin. Lopetetaan surkuttelu siitä, että rahat pienenevät vuosi vuodelta tai eivät ainakaan kasva. Jos otetaan laput pois silmiltä ja katsotaan laajemmin urheilumaailmaan, niin itse asiassa urheiluun osoitetut valtion budjettirahat ovat nousseet jo useana vuonna, myös ensi vuonna. Valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä liikuntatoimelle esitetään yhteensä 147 miljoonaa euroa, mikä on kolme miljoonaa euroa enemmän kuin tänä vuonna. Opetus- ja kulttuuriministeriön käytettäväksi on päätymässä puoli miljoonaa enemmän kuin tänä vuonna, yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa. Lisäksi huippuurheilun osuutta ollaan kasvattamassa liki miljoonalla 7,8 miljoonaan euroon. Olisiko meidän syytä katsoa peiliin ja tarkastella toimintaamme kriittisesti, jos jousiammunnalle osoitetut valtionavustukset eivät nouse? Nyt on aika kääriä hihat ja ryhtyä muutostöihin. Tammikuussa aloittavalla liiton uudella puheenjohtajalla on monia hyviä kehitysideoita, joista maistiaisia voitte lukea tästä lehdestä. Muutos vaatii kuitenkin jokaisen osallistumista. Muistetaan, että meillä kaikilla lienee viime kädessä sama päämäärä: jousiammuntaurheilun suosion ja arvostuksen kasvattaminen. Sitä kohti päästään pienin askelin, yhteistyöllä. Anne Lantee Päätoimittaja Sisällysluettelo Pääkirjoitus 3 Kolmas kerta toden sanoi! 5 Kultaa ja hopeaa maastoammunan EM-kisoista 6 Andres Gross liiton uudeksi puheenjohtajaksi 10 Tähtäimen akselit 11 Vapaaehtoistyötä seuran eteen 14 Lontoon paralympialaisiin 5 edustajaa 16 Olavi Kokkila in memoriam 18 Palstat Nokitus Kolumni 4 Nosto Lyhyet uutiset 4 Veto Alueen/tapahtuman esittely 10 Ankkurointi Juniorit 12 Tähtäys Henkilöhaastattelu 13 Laukaisu Gallup 15 Jälkipito Pilapiirros 19 Jo u s i a m p u j a 3/2011 3
NOKITUS Kolumni Mistä kirjoittaisin? Olen pohtinut kolumneissa jousiammuntaa paljon, ja tuntuu siltä, että olen jo sanonut kaiken! Toisaalta, koska jousiammunnassa tai elämässä yleensä on useita ikuisuuskysymyksiä, joihin kannattaa palata, ajattelin pohtia aihetta kiirehdi hitaasti. Muutan lauseen ainoastaan muotoon tähtää hitaasti. Hitaasti tähtäämällä en tarkoita, että itse suorituksen aikana hidastelisin jotenkin ja käyttäisin paljon aikaa tähtäämiseen. Ei, silloin saattaa ajatus mennä aivan väärille urille. Sen sijaan tarkoitan itse harjoittelusta nauttimista siten kuin vaikkapa Fintelligensin ja Lauri Tähkän kappaleessa Määränpää, jossa lauletaan osuvasti matka jonka kuljet, on tärkeämpi kuin päämäärä. Suurin osa meistä on kiireisiä. Meiltä vaaditaan tuloksia työssä ja vapaa-aikana, ja NOSTO Lyhyet uutiset Syyskokouksen päätöksiä SJAL:n syyskokous 22.10. Tampereella valitsi liiton uudeksi puheenjohtajaksi helsinkiläisen Andres Grossin. Liittohallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudeksi Miika Kataja, Kari Mäenpää, Juha Viitaoja ja Mikko Juutilainen sekä vuodeksi Ari Tuokkola, joka tulee kesken kautta liittohallituksesta eronneen Kimmo Hujasen tilalle. Liittohallituksessa jatkavat nyt valittujen lisäksi Marko Järvenpää, Juhana Rüster ja Mika Savola. Kokous hyväksyi liiton toimintasuunnitelman ja budjetin ensi vuodelle. Budjetin loppusumma on lähes 158 000 euroa, jos valtionavustus saadaan anotun suuruisena. Jäsenyhdistyksiltä perittävät jäsenmaksut pidetään samansuuruisina kuin tänä vuonna eli aikuisilta 23 euroa ja junioreilta 11 euroa. Lajiryhmien puheenjohtajina jatkavat Miika Aulio (tähtäinjousi), Marko Järvenpää (taljajousi) ja Anne Viljanen (maastoammunta). Viestintä- ja markkinointityöryhmän puheenjohtajaksi valittiin Juhana Rüster. Kokoukseen osallistui edustajia 17 jäsenseurasta. vaadimme paljon myös itseltämme. Joudumme touhottamaan muiden mukana, vaikkemme ehkä haluaisikaan. Hitaus ei ole nykyään arvossaan, ja tärkeintä tuntuu olevan vain tulos ja päämäärän nopea saavuttaminen. Se, että oma jousiammuntasuoritus ei ole pelkkää edistystä vaan tuntuu usein mystisesti menevän takapakkia, on vaikea kestää. Jokaista sellaistakin hetkeä pitäisi kuitenkin pystyä arvostamaan, sillä se on osa matkantekoa! Luonto ei tee hyppäyksiä: kaikki tapahtuu järjestyksessä ja muutokset pikku hiljaa. Mitä jousiammuntaan tulee, niin on tässä soutamisessa ja huopaamisessa puolensakin. Ainakin minä koen sen niin, että kaikista lyhytjänteisimmät jättävät harrastuksen kesken melko piankin heti ensimmäisten vastoinkäymisten tullessa. Ketä on jäänyt jäljelle? Lukumääräisesti ehkä melko vähäinen, mutta Wilhelm Tell 60 vuotta Helsinkiläinen jousiammuntaseura Wilhelm Tell juhli 60-vuotista taivaltaan 15.10. järjestetyn hallikisan yhteydessä. Huhtikuussa 1951 perustettu seura kuuluu Suomen suurimpiin noin 150 ampujan voimin. Seuran kiistatta kuuluisin jäsen on ollut Tapio Rautavaara, joka voitti MM-joukkuekultaa vuonna 1958 yhdessä niin ikään Wilhelm Telliä edustaneiden Väinö Ansalan ja Olavi Kallionpään kanssa. Nykyäänkin seurassa harjoittelee useita Suomea maajoukkueessa edustaneita jousiampujia. 60-vuotisjuhlakisassa voitot jäivät isäntäseuralle, kun taljajousessa Mikko Juutilainen ja tähtäinjousessa Aki Virtanen päihittivät tunnelmavalaistuksessa ammutuissa finaaleissa vastustajansa. Juhlan kunniaksi seura tarjosi kakkukahvit kaikille kisoissa olleille. Tähtää hitaasti jousiammuntaa rakastava, kärsivällinen ja pitkäjänteisesti uurastava joukko. Ne mukavat seurakaverit, joita on hauska tavata ilta illan jälkeen harjoituksissa ja kilpailuissa. Lisäksi he kaikki tuntuvat painiskelevan samojen ilojen ja surujen kanssa kuin minäkin. Heiltä saa kovassa paikassa apua ja hyviä neuvoja. Pyrkikäämme päämääräämme maltillisesti, sillä kaikki hyvä tulee ajan mukana ja pitkäjänteisen työn tuloksena. Onko mitään hyvää ja pysyvää koskaan saavutettu nopeasti? Minulle ei tule yhtään esimerkkiä mieleen. Savolaisetkin sen tietävät: Turha hättäily ja voohoilu on mielikuvituksen viärinkäättöö. Mukavia harjoitushetkiä hyvässä seurassa toivottaa Cecilia Putkinotko Jousiampuja-lehti osittain verkkolehdeksi Pitelet käsissäsi tämän vuoden kolmatta ja samalla viimeistä Jousiampuja-lehteä. Tämä lehti on kuitenkin ainoa painettu ja kotiin postitettu lehti. Kaksi ensimmäistä lehteä ovat ilmestyneet vain verkkolehtenä. Jos et ole vielä löytänyt verkkolehteä SJAL:n sivuilta, niin käy lukemassa aiemmat numerot osoitteesta www.sjal.fi/jousiampuja. Verkkolehden sivuilta on luettavissa myös aiempien vuosien Jousiampuja-lehtiä arkistosta. Tällä hetkellä vanhimmat pdf-muotoiset lehdet ovat vuodelta 2003, mutta sitäkin vanhempia lehtiä skannataan vähitellen sähköiseen arkistoon. Vuonna 2012 Jousiampuja-lehdestä ilmestyy tämän vuoden tapaan vain yksi painettu lehti ja loput numerot verkkolehtenä. Lehdestä voi antaa palautetta, kehitysehdotuksia ja juttuideoita osoitteessa www.sjal.fi/ jousiampuja. Kolmas kerta toden sanoi! Taisi olla vuosi 1998, kun ensimmäistä kertaa sain SJAL:n puheenjohtajuuden vetääkseni. Silloin minulla oli vielä rutkasti intoa ja energiaa lähteä kehittämään lajiamme. Tein itselleni 100 kohdan uudistusohjelman, jonka avulla uskoin modernisoivani ja vahvistavani lajiamme. 99 niistä on yhä toteutumatta ja se ainoa toteutunut uudistus, joka itse asiassa oli vanhennus, ei aina edes vieläkään toimi. Halusin saada lajimme näyttämään todelliselta urheilulta, ja niinpä halustani määrättiin, että valtakunnallisissa kilpailuissa on jokaisella oltava päällään seuransa edustuspaita. Juju oli ja on siinä, että jos Suomessa ei ole seuroja, joista urheilijat voivat olla ylpeitä, ei ole myöskään kohta jousiampujiakaan. Ilman seuroja ja niiden tekemää todella tärkeää kasvatus- ja koulutustyötä ei meitä hetken päästä olisi ylipäätään enää lajina olemassa. Lajin imago on minulle aina ollut tärkeä. Toinen imagoomme kantaa ottanut pukeutumissääntöideani heitettiin jo jokin aika sitten romukoppaan. Mielestäni farkut eivät sovi urheilijalle. Nyt jousiammuntaurheilija saa taas pukeutua risaisiin ja virttyneisiin farkkuihin. Farkut ovat toki mukavia ja rentoja mutteivät mielestäni mitenkään urheilullisia. Lajimme imago on ongelma. Me emme näytä urheilijoilta vaan pikemminkin vapaa-ajanviettäjiltä. Mitä siinä on huonoa? No se, että meidän pitäisi saada paljon lisää rahaa urheilun rahajaosta päättäviltä sekä liike-elämältä. Vapaa-ajanviettäjät eivät business-elämää eivätkä urheilupäättäjiä kiinnosta! Kun ei ole kunnollista imagoa, ei ole tunnettuutta! Kun ei ole katsojia eikä mediakiinnostavuutta, ei ole sponsoreitakaan ja piste. 13 vuoden aikana ei ole mikään jousiammunnassa juurikaan muuttunut. Ainoa moderni asia lajissamme on sen välineet. Ne ovat komistuneet vuosieni varrella. On tullut muovia, keraamisiavaahtoa, hiilikuitua, kevlaria ja kaikkea muutakin huikeaa. Välineissä ei enää pihistellä! Viime vuosien välinekehityksestä huolimatta olemme tuloksellisesti kuitenkin polkeneet monessa mielessä valitettavan paikoillamme. Siksi ihan viimeisten puheenjohtajavuosieni aikana olenkin lopettanut haluamasta löytää sponso- reita ja olen sen sijaan halunnut saada suomaiset jousiammuntaurheilijat oivaltamaan sen, että omin voimin, ilman henkilökohtaisen valmentajan tukea ja apua, ei enää voi nousta kovinkaan korkealle tulostasolle kansainvälisessä jousiammuntakentässä. Miika Aulion ja Perttu Ronkaisen orkestroima valmentajakoulutus on ollut loistava yritys saada koulutettuja valmentajia urheilijoiden avuksi. Coach Kimin luennot ovat mielestäni olleet parasta antia, mitä minä olen valmennusajattelulleni vastakaikua saanut! Nyt valmennuksellista tietoa ja taitoa Suomessa jo on, mutta ongelmana on, että me suomalaiset nyt vain olemme liian juroja toisilta apua pyytämään. Niinpä ainakin toistaiseksi harvassa ovat vielä ne kerrat, kun ampuja on hankkiutunut säännölliseen ja sovittuun valmennukseen. Urheilijamme tarvitsevat nopeasti ja kipeästi pätevää valmennusta! Tehkää siis seuroissa kaikki voitavanne tämän jakelu- ja tiedonkulkuongelman korjaamiseksi. Liiton pitäisi tehdä sitä ja tätä, itkee kenttäväki. Niin varmaan, mutta koska sillä ei ole riittävästi rahaa eikä oikein riittävästi henkilöresurssejakaan, ei se pysty tekemään kaikkea vaadittua. Liitolla vuosittain käytössä oleva raha määräytyy suoraan jäsenmääriemme mukaan, ja kun meitä jousiampujia on vain kaksi tuhatta, jäävät rahavaramme aktiiviseen toimintaan liian vähäisiksi. SJAL:n vuosibudjetti, kun on vain noin 100 000 euroa. Sponsori hoi...imago voi! Liiton ainoa ja todellinen resurssi on ollut toiminnanjohtaja Timo Rantasessa. Hän on jaksanut puskea suomalaista jousiammuntaa eteenpäin kaikilla mahdollisilla tasoilla ja tavoilla. Taso on ollut välillä melkein pystysuorassa ja taakka aika ajoin varmaankin kohtuuttoman raskas yhdelle miehelle vähällä rahalla kiskottavaksi. Kiitos tässä vielä kerran Timolle mainiosta yrittämisestä! Viimeistä kauttani edeltänyt puheenjohtajamme kansanedustaja Markku Pakkanen kertoi pohjoiseen matkanneessa junassa minulle kyllästyneensä siihen eripuraan, jota eri aselajien välillä hänen mielestään oli. Totta! Taljajousi-, tähtäinjousi- ja vaistojousiampujien on oltava tulevaisuudessa parempia kavereita keskenään, sillä tulevaisuudessa vaa'assa on mielestäni koko jousiammuntaurheilun hyvinvointi. Seurojen on tehtävä enemmän! Ampujien on tehtävä enemmän! Valmentajien on tehtävä enemmän. Kouluttajien on tehtävä enemmän. Tuomarien on tehtävä enemmän. Kotijoukkojen on tehtävä enemmän. Jos suomalaiset seurat ovat vahvempia, ovat suomalaiset jousiammuntaurheilijatkin hetken päästä vahvempia! Tekemätöntä työtä suomalaisessa jousiammunnassa riittää, omasta mielestäni ainakin 99 kohdan verran. Toivon uudella puheenjohtajallamme Andres Grossilla olevan uutta näkemystä ja aivan uudenlaista intoa suomalaisen jousiammuntaurheilun eteenpäin luotsaamisessa. Kolme kertaa olen saanut luottamuksenne, sillä olen ollut SJAL:n puheenjohtaja kolmessa eri erässä. Ilmeisesti en ole ollut täysin kehno, kun on uudelleen ehdokkaaksi pyydetty. Täytän muutaman kuukauden päästä 60 vuotta, joten nyt on tullut korkea aika keskittyä vain omaan ammuntaani (ja vähän tehokkaammin Arcuksen asioihin). Toivon tuotapikaa löytäväni itselleni henkilökohtaisen valmentajan, jonka kanssa yhdessä saavutamme maaliskuussa Riihimäellä ammuttavan seniorien SM-kilpailujen tähtäinjousen 60-vuotiaiden miesten suomenmestaruuden! Pirkka Elovirta Puheenjohtajalta Kuva: Pirkka Elovirta 4 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 5
Kuvat: Juhani Jattu, Anne Lantee, Fieldarcher Teksti: Juhani Jattu Suomen iso joukkue mahtui vielä samaan kuvaan. Vasemmalta takarivistä Juhani Jattu, Aki Virtanen, Hannu Nevalainen, Marko Järvenpää, Vesa Vaajamäki, Jari Haavisto, Pasi Ahjokivi, Juhana Rüster, Anne Viljanen, Hannu H. Kari, Anne Lantee, Anne Backman, Jonna Raivio, Sanna Leivonen, Paula Lindh ja syliin kaapattuna Iida Niskanen. ja pääsin kuljetuksista vastaavan kyydissä takaisin harjoituskentälle joukkueen luo. Avajaiset keskustassa Meillä olikin jo hiukan kiire, kun viideltä piti olla kaupungin keskustassa valmiina avajaisia varten. Ehdimme sinne ajoissa, ja sitten valmistauduttiin puoli tuntia ja marssittiin halki vanhan keskustan kävelykadun kirkon eteen aukiolle kuuntelemaan juhlapuheita. Lippujenheittelijämiehet ja marssiamme johdattanut puhallinorkesteri vastasivat showpuolesta kansakouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hurratessa ilmapallot käsissään ympärillä. Paluumatkalle bussille tuli hiukan kiire ja esityksetkin jäivät vähän kesken. Ennen illalliselle siirtymistä pidimme tunnin palaverin, jossa käytiin läpi tiistain aikataulut ja joukkueenjohtajien palaverin anti järjestelyistä. Vapaamuotoisen esittelykierroksen ja kevyen rupattelun jälkeen siirryimme naapuritalossa olevaan illallisravintolaamme, jossa J tyylikkäällä italiallaan onnistui tilaamaan edellisen illan tapaan gelatoa (jäätelöä) ja cappuccinoa kaikille halukkaille jälkiruoaksi. Tositoimiin Tiistaiaamuna aamiaisen nautinnan jälkeen pääsimme sitten jälleen sinisen poliisibussin kyydissä Montevarchiin, josta noukimme muutaman joukkueen mukaan ja jatkoimme ulos kaupungista. Tiet pienenivät, nousivat korkeammalle ja muuttuivat mutkaisiksi. Aikaa kului loppumatkaan niin, että olimme purkautumassa bussista harjoitteluajan jo alettua. Kävelimme vielä ohi hotellin, jossa Italian joukkue oli majoitettuna ja pääsimme varustetilana toimivaan ratsastusmaneesiin, jossa voitiin koota jouset. Lämmittelytaustojen luo päästessä oli vielä joukkueita tulossa ja pikapalaverissa EMAUn kilpailuvastaavan Trudy Medwedin kanssa päädyimme usean joukkueenjohtajan vaatimuksesta jatkamaan lämmittelyaikaa puolella tunnilla. Kilpailun alku viivästyi lähtöselvittelyjen vuoksi vielä lisää, mutta sitten päästiin asiaan ja taistelu Euroopan mestaruuksista alkoi. Ensimmäinen kilpailupäivä on aina joukkueenjohtajan kannalta kiusallisin, kun arvioitavien etäisyyksien radan varteen ei oikein päästetä. Niinpä päivä sujui muiden joukkueenjohtajien kanssa. Tuttuja vuosien varrelta olikin useita. Norjan Pär Bollstad, saksan Dieter Lange ja Karl-Heinz Bode sekä ranskan Aurore Trayan. Bode osallistui 1984 Riihimäen-Hyvinkään MM-kisoihin ja 1997 Lahden World Gamesiin, joissa molemmissa toimin ratamestarina. Lahdessa Bollstad oli FITAn kilpailuvalvojana ja toimi ratamestarina 1990 Loenin MMkisoissa, joissa olin ensi kertaa MM-kisajoukkueen johtotehtävissä Pekka Mertasen kanssa. Iltapäivän aikana alkoi pikku hiljaa tihkua keskiarvovälituloksia ja joukkueemme panos näytti mukavalta. Italian panos näytti aika huikealta, mutta ennen bussille menoa oli jo tiedossa suuri osa tuloksista. Anne Lantee oli kahdeksas ja Sanna Leivonen 20. naisten taljaluokassa. Anne Viljanen oli viidentenä naisten vaistossa ja Iida Niskanen kuudentena naisjuniorien tähtäinluokassa. Naisten tähtäinluokassa Anne Backman oli 13. ja Jonna Raivio 15. Vastaavasti miesten tähtäinluokassa Aki Virtanen oli 15., Juhana Rüster 17. ja Vesa Vaajamäki 19. Miesten vaistoluokassa Pasi Ahjokivi oli viidentenä, J Salonen 18. ja Hannu Nevalainen 21. Taljamiesten luokassa Jari Haavisto oli seitsemäs. Marko Järvenpää 19. ja Hannu H. Kari 28. Hotellille palattua puhdistauduttiin ja istuttiin sitten hotellin ala-aulassa palaveria, jossa käytiin läpi päivän tuntemuksia. Vaihdettiin kokemuksia ja annettiin vinkkejä seuraavaa päivää varten. Ratoja oli kaksi ja kaikille ampujille tuli torstaiksi vaihto toiselle radalle annettuja etäisyyksiä ampumaan. Toiveikkain mielin siirryttiin sitten herkuttele- Kultaa ja hopeaa maastoammunan EMkisoista Suomalaisen maastojousiammunnan menestystarina jatkui Toscanassa. Varhain sunnuntaiaamuna 11.9.2011 kokoontui moniin vuosiin suurin maastoammuntajoukkue Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Vaihdettiin kuulumisia ja jousilaukkubuukkausrumban jälkeen pakkauduimme Rooman koneeseen. Perillä Roomassa meitä odotteli iloinen matkatoimistovirkailija, jonka johdolla löysimme bussimme, ja matka kohti Montevarchia pääsi alkamaan. Matkalla pysähdyimme pikahaukkaamaan moottoritiepizzeriassa hiukan purtavaa ja vielä tunnin köröttelyn jälkeen bussi kaarsi pois moottoritieltä pysähtyen yllättävän lyhyen ajon jälkeen hotellimme pihaan. Yllätys oli nimittäin se, että emme olleetkaan Montevarchissa vaan laitakaupungilla. Pian majoittumisen jälkeen aloimme selvittää pääsyä harjoituskentälle ja akkreditointia. Järjestäjille tuli jostain syystä yllätyksenä saapumisemme ajankohta, ja kun selvisi, että jouduimme turvautumaan järjestäjien bussikyytiin, alkoi selvittely kuljetuksista. Lopputuloksena oli se, että tunnin odottelun jälkeen pääsimme poliisibussilla akkreditointipisteeseen, mutta sieltä harjoituskentälle pääsy viivästyi ja harjoitusaika meni umpeen, ennen kuin olimme kentällä. Niinpä ohitimme kentän suomalaista tyyneyttä osoittaen. Ajeltiin sitten hotelliin iltapalaveriin ja illalliselle. Maanantaiaamuksi olimme sopineet järjestäjien kanssa kuljetuksen heti aamiaisen jälkeen harjoituskenttänä toimivalle urheilustadionille. Bussin luona odottivatkin oppaiksemme tulevat Chiara ja Consuela kuljetuksista vastaavan herrasmiehen seurassa. Virallisten harjoitusten aikana oli ensimmäinen mahdollisuus käydä kylillä ostoksilla. Joukkueenjohtajien palaverissa saimme hiukan osviittaa tulevista päivistä ja eri kilpailuratojen sijainnista. Kun joukkuettamme ei ollut virallisilla listoilla, halusin tietää, mihin aikaan aamulla bussi tulisi noutamaan meidät kilpailupaikalle. Selityksiä riitti, keskusteluja käytiin ja puheluja soiteltiin, kunnes paluukuljetus harjoituskentälle ehti lähteä. Lopulta sain kellonajan RM 1 PALAZZI Luca ITA Italy 705 /03 185/01 117/02 60 51 T.4* 2 ROHRBERG Sebastian GER Germany 703 /04 170/06 114/04 55 51 T.4 3 SERI Marco ITA Italy 693 /05 174/03 121/01 50 58 7 VIRTANEN Aki FIN Finland 654 /12 165/07 108/07 17 RUSTER Juhana FIN Finland 613 /17 19 VAAJAMAKI Vesa FIN Finland 612 /19 RW 1 RICHTER Elena GER Germany 654 /03 164/02 120/02 56 58 2 BJERENDAL Christine SWE Sweden 632 /06 170/01 110/04 59 47 3 BOTTO Anna ITA Italy 659 /02 158/06 121/01 54 60 12 BACKMAN Anne FIN Finland 537 /13 126/12 15 RAIVIO Jonna FIN Finland 475 /15 107/15 CM 1 HAAVISTO Jari FIN Finland 787 /06 202/03 135/02 65 67 2 WAKELIN Neil GBR Great Britain 785 /09 195/07 131/04 66 65 3 SITAR Dejan SLO Slovenia 800 /03 200/04 135/01 64 66 18 JARVENPAA Marko FIN Finland 765 /18 28 KARI Hannu H FIN Finland 728 /28 CW 1 BUDEN Ivana CRO Croatia 783 /01 191/04 127/03 64 68 2 HOETTECKE Silke GER Germany 758 /04 193/02 128/01 62 62 Miesten joukkue Aki Virtanen, Jari Haavisto ja Pasi Ahjokivi nappasi EM-hopean tiukan kisan jälkeen. Hannu Kari toimi joukkueen avustajana. 3 CERNE Toja SLO Slovenia 754 /05 185/08 126/04 57 63 13 LANTEE Anne FIN Finland 741 /12 180/13 20 LEIVONEN Sanna FIN Finland 672 /20 BM 1 LARSSON Bobby SWE Sweden 699 /01 160/05 117/01 49 54 2 SEIMANDI Giuseppe ITA Italy 699 /02 173/01 111/02 53 53 3 JONSSON Erik SWE Sweden 663 /05 163/02 108/03 43 49 8 AHJOKIVI Pasi FIN Finland 659 /06 157/07 102/08 16 SALONEN J FIN Finland 601 /16 129/16 22 NEVALAINEN Hannu FIN Finland 568 /22 BW 1 STROBBE Eleonora ITA Italy 659 /01 158/01 111/01 47 54 2 JENTGES Monika GER Germany 611 /04 149/03 98/02 50 47 3 GAUTHE Christine FRA France 615 /03 143/05 98/03 46 47 14 VILJANEN Anne FIN Finland 563 /07 114/14 RJW 1 GOBBELS Zoe BEL Belgium 638 /01 102/03 46 54 2 ANDERSSON Sandra SWE Sweden 556 /04 114/01 50 47 3 BAJNO Francesca ITA Italy 598 /03 103/02 42 46 6 NISKANEN Iida FIN Finland 488 /06 85/06 6 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 7
maan pastojen ja pestojen maailmaan ja keskittymään uuteen päivään. Kiriä annetuilla matkoilla Olimme vaatineet jo edellisenä päivänä, että kuljetus aikaistuisi ja keskiviikkona päästiinkin hiukan aikaisemmin matkaan. Kiersimme kuitenkin taas keskustan kautta hakemassa Englannin joukkueen, mutta järjestäjät olivat varanneet yllätyksen, ja bussin eteen kaarsi kaksi moottoripyöräpoliisia sinistä vilkutellen. Matka sujuikin hiukan ripeämmin, mutta lämmittelyammunta-aikaa jouduttiin taas hiukan pidentämään. Pian oltiin tosi touhussa ja tuloksiakin alkoi tippua. Maastoon pääsi paremmin jutustelemaan ampujien kanssa ja kuvaamaan, joten päivästä tuli vilkkaampi. Yllätys ei liene ollut se, että Italian joukkueen tulostaso putosi. Positiivista oli oman joukkueemme tsemppaus. Päivän saldona oli Virtasen Akin nouseminen 12. sijalle Juhanan ja Vesan säilyttäessä asemansa, mutta parantaessa tuloksiaan miesten tähtäinluokassa. Anne Backman ja Jonnakin säilyttivät tilansa Annen ampuessa kesän parhaansa. Naisten vaistossa Anne Viljanen sai sijoituksekseen seitsemän ja Iida oli junnuissa kuudes. Jari oli miesten taljaluokassa sijalla kuusi ja Marko nousi 18. sijalle jääden viisi pistettä pudotuskierroksista Hannu H:n säilyttäessä sijan 28. Naisten taljaluokassa Anne Lantee oli 12. ja Sanna Leivonen 20. Miesten vaistossa Pasi oli kuudes, J nousi 16. sijalle mennen viimeisenä jatkoon ja Hannu oli sijalla 22 kesän parhaallaan. Jatkoon siis joukkueesta kaikki kolme Annea, Jonna, Virtasen Aki, Pasi, J ja Jari. Upeaa oli myös se, että molemmat joukkueet olivat jatkossa, miesten joukkue sijoituksella neljä ja naisten joukkue sijaluvulla kahdeksan. Lauantaiksi oli siis luvassa jännitettävää koko rahan edestä. Ilta sujuikin sitten rutinoidusti palaverin ja ruokailun merkeissä tunnelman ollessa toiveikas nukkumaan mentäessä. Kiinni semifinaalipaikassa 8 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Torstai on toivoa täynnä, kirjoitti jo Steinbeck aikanaan, ja meitä olikin sitten suurempi joukko kannustamassa jatkoon päässeitä. Aamupäivällä ensimmäinen pudotuskierros sujui vaihtelevasti. Backmanin Anne sai nostettua sijoitusta yhdellä päätyen 12. tilalle Jonnan pysyessä 15. tilalla. Anne Lantee jäi viisi pistettä jatkopaikasta päätyen sijalle 13, Viljasen Annenkin tie nousi pystyyn sijoituksen ollessa 14. Virtasen Aki oli päässyt vauhtiin ja jatkoi 7. sijalla iltapäivälle samoin kuin Pasi, mutta J:n tie katkesi sijoituksen ollessa 16. Jari oli kuitenkin joukosta vahvimmassa vedossa jatkaen iltapäivään kolmannelta sijalta pisteen päässä ykkösestä. Iltapäivän jännittävillä hetkillä Aki taisteli kuuden pisteen päähän mitalikamppailuista päätyen sijalle 7. Pasilta jäi uupumaan viisi pistettä loppukilpailuista ja sijoitus oli 8:s, mutta Jari ampui finaaliin sijalta kaksi tasapistein ykköseksi ampuneen Slovenian Dejan Sitarin kanssa. Iida sijoittui kuudenneksi luokassaan. Iltapalaverissa riitti tarinaa ja tehtiin suunnitelmaa seuraavan päivän joukkuekilpailujen kannustusjoukoille. Kisapaikka oli motocrossrata eri suunnassa Monteverchista kuin kolme ensimmäistä kilpailurataa, mutta edelleenkin poissa kaikkien palvelujen piiristä. Opastyttömme olivat luvanneet J:lle käydä yhdessä hakemassa purtavaa seuraavana päivänä kisapaikan vuoren juurella olevasta kylästä. Menestystä joukkuekilpailussa Perjantaina oli jännityksen päivä. Kolme Annea taisteli urheasti karsinnan ykkösjoukkue Italiaa vastaan, mutta tasoero oli tällä kertaa liian suuri ja pistein 113-88 Italia meni jatkoon voittaen sitten Itävallan 51-49 ja lopuksi kultaa Englannin jäädessä hopealle ja Itävallan ottaessa pronssia. Herkuttelimme koko joukkueen voimin laakson kylästä tuotuja pizzoja muiden joukkueiden katsellessa kateellisina iloista ryhmäämme. Miesten kilpailu alkoi tasaisesti, kun ensimmäisellä kierroksella Itävalta sinnitteli joukkuettamme vastaan viimeisille nuolille. Tuloksella 109-107 joukkueemme jatkoi kuitenkin edellisen vuoden MM-semifinaalivastustajaa Italiaa vastaan. Kisasta tuli jälleen tiukka, mutta viimeisillä nuolilla pojat taistelivat finaaliin pistein 58-55. Vastustaja oli kuten edellisenäkin vuonna Saksan joukkue, joka oli pudottanut ensin Englannin ja sitten uusintanuolilla Ruotsin ( 52-52 ). Finaali oli koko ajan tasainen ja viimeisillä nuolilla Saksan joukkue venyi pisteen voittoon 57-56. Mahtava kisa, ja mitalitili oli auennut. Iltatunnelmat olivat innostuneet ja palaveri jäi lyhyeksi, kun oli kiire ruokailuun ja kokemuksien läpikäyntiin, jota jatkettiin ruokailun jälkeenkin hotellin rappusilla, kuten muutamana muunakin iltana. Jari korjasi potin Lauantain henkilökohtaiset finaalit ammuttiin virallisena harjoitusnäyttämönä toimineella kaupungin urheilustadionilla ja tasamaalla! Joukkueemme energia purkautui pitkin päivää kannustuksina ruotsalaisille, slovakeille, saksalaisille jne. aina sen mukaan, kun joku joukkueestamme tunsi ampujia aikaisemmista kisakumppanuuksista. Lopuksi pääsimme huutamaan Jarille, joka täyttikin sitten toiveemme ampumalla tasaisen varman kisan päätteeksi Euroopan mestaruuden. Mahtavaa! Viesti STT:lle lähti kuten edellisenäkin päivänä heti menestyksen ratkettua. Maamme-lauluakin kelpasi kuunnella ja olimme niitä harvoja joukkueita, jotka lauloivat. Palkintojen jaossa sitten vielä huudettiin äänet käheiksi hopeapojille. Illan erikoisuus oli banketti kaupungin keskustan kävelykadulla, jonne oli katettu kolmensadan metrin mittainen illallispöytä. Sunnuntaina päivällä kävimme vielä läheisessä pizzeriassa tankkaamassa kotimatkaa varten, ja sitten olikin aika sulatella kilpailumatkan tapahtumia. Minulle kokemus oli upea ja joukkueen kasvaminen yhtenäiseksi tälläkin kerralla edellisen kesän MM-kisan tavoin hienoa seurattavaa. Vaikka porukka oli isohko, ei tapahtunut kuppikuntiin vetäytymistä ja erilaisuuksistamme huolimatta kasvettiin joukkueeksi. Ikähaitarimme 14 66 vuotta ei tuntunut haittaavan millään lailla, ja se on varmasti myös tämän urheilu- lajin positiivisia puolia. Kiitoksia kaikille osallistujille ja erityisesti Viljasen Annelle, joka on jaksanut puurtaa vuosien taustatyötä joukkueen eteen. PS. Solo caramelle finlandesi fare bene ai bronchi ei ollut ainoa lause, jota italiaksi opittiin, mutta hauska se oli ja sen kertoivat opastyttömme. Italian televisiossa on taannoin ollut mies, joka tuon lauseen oli suomalaisella aksentilla hilpeyttä herättäen lausunut ja käännös on suunnilleen seuraava: Vain suomalainen karamelli on hyvää keuhkoputkille. Niin ja tietysti Toscanan upeissa maisemissa 33 37 asteen lämpö suosi saunaan tottuneita suomalaisia, kuten Unkarissakin kesällä 2010. Katso Jari Haaviston haastattelu voitokkaan kisan jälkeen SJAL:n YouTube-kanavalta www.youtube.com/archeryfinland. Ensimmänen kesä maastoampujana -Anne Backman Edustamani seura: Iitin jousiampujat ry Ikä: 47v Kotipaikka: Kausala Harjoitusmaastosi: Kouvolan Sippola, "Veskun" maasto Kiinnostukseni maastoammuntaa kohtaan heräsi pari vuotta sitten, kun oli puhetta Niskasen Hentan kanssa maastoammunnasta ja Tarhalan Vesku kysyi, haluaisinko lähteä talja- ja maastoryhmän leireille mukaan, ja olinkin heti valmis kokeilemaan. Ekalla leirillä taisin olla mukana tammikuussa 2011. Ensimmäisen maastoharjoituksen jälkeen oikeassa maastossa keväällä 2011 jäin heti koukkuun. Oli tosi kivaa käyskennellä metsässä ja ampua eri matkoilta. Ensimmäinen kilpailuni maastossa oli Riihimäellä 14.5. Ennen kisaa oli huoli nuolien riittävyydestä ja ehkä pientä jännitystä oli ilmassa ekoilla rasteilla, mutta metsässä on niin rentoa ampua, taulukisoissa jännitän enemmän. Kisan jälkeen olin hyvin tyytyväinen, kun sain maasto-emkilpailun B-rajan rikki ja oli mahdollisuus lähteä edustamaan Suomea maajoukkueen mukana kohti Italiaa. Maastosta tukea tauluammuntaankin Kentällä ammunta tuntuu maastokierroksen jälkeen erittäin hyvältä! Maastoharjoittelun myötä kenttäammuntani on mielestäni parantunut. Paransin reilusti ennätystäni 70m matkalta kuluvana kesänä. Harjoittelen kenttäammuntaa 3 6 kertaa ja maastoradalla ennen kisoja 2 kertaa viikossa, nuolimäärät vaihtelevat 200 700 nuolta/viikko. Olen pitänyt aina luonnossa liikkumisesta ja retkeilystä. Mikä sen mukavampaa kuin vaellella metsässä! (paitsi ampua jousella metsässä!) Maastoammunnan myötä parantelin varusteita ostamalla kunnolliset sadevaatteet ja säärisuojat sekä kunnolliset maastokengät. Olen saanut erittäin hyviä neuvoja monilta maastoampujilta ja kokeillut erilaisia juttuja ammunnassa ja sitten poiminut käyttöön minulle sopivat tekniikat. Seuramme edustus maastoammunnassa on minä ja Emma Frost, ja lähiseurassa KyJossa on Tarhalan Vesku, joka on minua eniten luotsannut lajin saloihin. Seurassamme on harkittu kauan maastoradan rakentamista muttei ole saatu aikaiseksi ryhtyä toimeen. Jari Haavisto nakutti nuolensa kylmähermoisesti keskelle taulua voittaen ensin semifinaalissa Italian Antonio Carminion 65-61 ja finaalissa Iso-Britannian Neil Wakelinin 67-65. Pikku hiljaa maastoammunnan kuviot alkavat olla Suomessa tuttuja, mutta viehätys ei ole hävinnyt mihinkään, päinvastoin ensi kesää odotellessa leireilemme talven yli halleissa. Huippuhetkiä Teksti: Sussu Makkonen Kuva: Juhani Jattu SM-maasto kultamitali oli yllätys, fiilikset olivat todellakin katossa. Ei voi mitään, mutta eka SM-kulta vaan oli NIIN makeeta saada, kun kisakin oli vielä tosi tiukka viimeiselle rastille saakka. Hetki ennen EM-maastokilpailuun lähtöä jännittää, jännittääää! Maastoammunnan EM-kilpailut ovat elämäni kokemuksista kärkipäässä. Ihan mahtava reissu! Joukkuehenki on maailman paras ja sitten vielä paikanpäältä kun saa seurata Suomen miesten upeata ammuntaa. Voikohan tätä sanoa, mutta ihan olin kananlihalla. Ehdottomasti maastoammunta jatkuu ensi kesänä ja tuli kova palo harjoittelemaan. Sain vielä mielestäni parhaan mahdollisen valmentajankin, Kankaanpään Sepon! Ja välineitä päivitetään pikapuoliin, uusi pyssy on jo tilauksessa. Kesää odotellessa... Jo u s i a m p u j a 3/2011 9
Andres Gross liiton uudeksi puheenjohtajaksi Suomen Jousiampujain Liiton syyskokous valitsi Tampereella liiton uudeksi puheenjohtajaksi Andres Grossin, 48. Helsinkiläinen Gross on lääketieteen tohtori ja psykiatrian erikoislääkäri. Hän perii puheenjohtajan nuijan vuodenvaihteessa Pirkka Elovirralta. Poikansa Wernerin mukana jousiammunnan pariin ajautunut Andres on ampunut kolme vuotta helsinkiläisseura Wilhelm Tellissä, aluksi tähtäinjousella ja nykyään taljajousella. Andres Gross aikoo puheenjohtajana tarttua vahvasti liiton kehittämistyöhön. "Tavoitteena on nostaa liiton organisaation palvelutasoa ja kehittää toimintatapoja, jotta liitto palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisia jousiampujia ja suomalaista jousiammuntaurheilua", hän sanoo. Suunnittelmissani on vuoden alussa laatia hallituksen kanssa toimintasuunnittelma tavoitteineen. Nykyisen hallituksen ja tulevaisuustyöryhmän toimeesta on kiitettävästi tehty jo alustavaa työtä, josta on hyvää jatkaa. Jousiammunnan suosion kasvattaminen, seurojen toiminnan tukeminen ja aselajiryhmien valmennuksen kehittäminen ovat ensi vuoden suunnitelmissa, Gross kertoo. Hän muistuttaa, että liiton pitää toimia Suomen jousiampujia yhdistävänä organisaationa. Valmennustoiminnan koordinaatio ja kehitys on jo alkanut, ja liiton tehtävä on sitä koordinoidusti edistää ja tukeaa tehokkaasti. Jousiammunnan tunnettavuuden sekä yleisön VETO Palstalla esitellään alueryhmiä ja erilaisia jousiammuntatapahtumia Jaakko Setälä Puheenjohtaja / SJAL Tulevaisuustyöryhmä Puheenjohtaja / Robin Hood, Espoo mielenkiinnon kasvattamisen keinojen kokeilu ja kehittäminen Suomessa ovat Grossin mielestä kriittisen tärkeitä liittotoiminnan talouden ja lajin kehityksen kannalta laajemminkin. Liiton tehtävänä voisi olla myös kilpauran lopettaneiden Suomen huippuampujien konsulttitoiminnan kehittäminen, hän miettii. Pohjoiseurooppalainen kansainvälinen yhteistyö ja kontaktien solmiminen seurojen välillä Pohjoismaissa on mielestäni hyvä asia pohtia. Visio vuonna 2016 Andres Grossilla on kunnianhimoinen visio SJAL:n tilasta vuonna 2016. Liiton jäsenmäärä voisi olla 5 000 10 000. Seurojen toiminta olisi aktiivista, valmennus tehokasta ja kehittyvää. Uusien jäsenten rekrytointi olisi aktiivista. Jousiammuntaa valmennettaisiin perustasolla joissakin kouluissa liikunnanopetuksen osana. Kansallisessa urheilutiedotuksessa jousiammunnan tuloksista tiedotettaisin ja siihen olisi yleisön kiinnostusta. Jousiammunta olisi arvostettu harrastus ja urheilulajin maine ja tunnettavuus merkittävästi kasvanut. Huippuampujien valmennus olisi ammattimaista ja eri aselajiryhmissä olisi ainakin neljä kilpa-ampujaa per laji, joiden tulokset johdonmukaisesti olisivat lähellä kansainvälistä huipputasoa. Siihen on pyrittävä, en pidä sitä visiota mahdottomana ollenkaan. Siihen tarvitaan meidän kaikkien energiaa, panostusta, yhteistyötä, uskoa ja Teksti: Anne Lantee Kuva: Sussu Makkonen aikaa. Jos toiminta saadaan kehittymään sopivalla aikataululla, myös rahoituksen ja yleisön kiinnostuksen lisääntyminen olisi väistämätön seuraus, Gross uskoo. Teksti: Jaakko Setälä, Kuva: Pyry Ekholm Tulevaisuustyöryhmä esittäytyy SJAL on nyt aktiivisen toiminnan vaiheessa. Vuosituhannen vaihteen hiljaiselo on kääntynyt kiinnostuksen kasvuksi ja jousiammunta on yleisessä tietoisuudessa nousemassa hiljalleen taas aktiivisemmin kokeiltavaksi lajiksi ja myös kilpailutoiminta on piristynyt vähitellen. Lähivuosien haasteena tulee olemaan tämän uuden kiinnostuksen valjastaminen harrastajiksi ja sitä kautta urheilijoiksi. Tulevaisuustyöryhmä perustettiin vuoden 2010 seuratoimintaristeilyn myötä ja koostettiin vuoden 2011 alussa pohtimaan yleistä suuntaa ja tavoitteita liiton toiminnalle sekä miettimään kehitysehdotuksia, joiden pohjalta näitä voitaisiin tavoitella. Työryhmään ovat vuoden aikana kuuluneet seuraavat henkilöt: Puheenjohtajana Jaakko Setälä (Robin Hood), jäseninä Matti Soininen (Oulun Jousimiehet), Juho Hautamäki (Pohjan Jousi), Atte Jauhiainen (Tapanilan Erä) ja Tapio Rantapirkola (Oulun Jousimiehet). Kukin työryhmän jäsen keräsi tahollaan tietoa ja tuntemuksia jousiammunnan nykytilasta niin omista seuroistaan kuin kisaviivalla kilpa- tovereiden kanssa keskustellen. Ryhmä luovutti liittohallitukselle raportin kehitysehdotuksineen, joista moni löytyykin jo toimintasuunnitelmasta, syyskokouksen kynnyksellä. Työryhmän puheenjohtajana asiaa tarkkaillessani olen mielestäni aistinut kautta liiton halua kehittyä eteenpäin ja toivon, että asioiden saralla töitä kovasti tehneet jaksaisivat vielä. Talkootyötä tarvitaan vielä paljon, jotta voimme saavuttaa todellista menestystä niin arvostettuna harrastelajina kuin huippu-urheiluna, mutta iso pyörä ei lähde nopeasti liikkeelle. Seuroissa on heräämässä uusi aktiivinen sukupolvi, ja niiden johdon on uskallettava ottaa askel tyhjyyteen ja epäitsekkäästi annettava mahdollisuus seurojen kehittyä eteenpäin. Tulevaisuudessa kehitystyötä tulee jatkamaan liittohallitus ja useat tiettyihin alueisiin keskittyvät asiantuntijatyöryhmät. Toivon, että tulevaisuustyöryhmän nykyiset jäsenet tulevat näissä vaikuttamaan. Haluan vielä kiittää kaikkia työryhmän toimintaan osallistuneita, niin työryhmän jäseniä kuin heille omia mielipiteitään antaneita. Teksti ja kuvat: Janne Sumusalo Tähtäimen akselit Ensimmäinen akseli 1 Välineet Talja-ampujien ja varsinkin maasto-ampujien kannalta oleellisen tähtäimen kolmannen akselin säätäminen on tärkeää. Jotta vältyttäisiin mystisiltä sivuheitoilta jyrkissä ylä- ja alamäissä ammuttaessa, tulee kolmannen akselin olla oikein säädetty. Ennen kolmannen akselin säätämistä tulee myös ensimmäinen ja toinen akseli olla säädetty kohdilleen. Tällä tarkoitetaan tähtäimen asteikkokiskon asettamista samaan vertikaaliseen linjaan jänteen kanssa. Tämä siksi, ettei osumien sivusuunta muutu, kun tähtäintä siirretään ammuttaessa eri matkoilta. Yleisin keino saattaa jousi pystysuoraan on tukea se lapojen päistä oven karmeihin. Näin saadaan jousi tukevasti jänteineen täsmälleen pystysuoraan (muista tarkistaa että oven karmit ovat suorassa!). Jos säädät jousta, jossa on one-cam, ota huomioon, että jänne ei ole suorassa lapoihin nähden (korjaa tämä lisäämällä kiila karmin ja lavan pään väliin). Kun jousi on tukevasti pystysuorassa, tähtäinkisko säädetään kiskon kiinnitysruuveilla pystysuuntaan vatupassia apuna käyttäen. Nyt on saatu tähtäinkisko jousen takaa katsottuna jänteen kanssa vertikaalisti pystysuoraan. 2 Kun ensimmäinen akseli on saatu suoraksi, säädetään toinen akseli, eli tähtäinkiikarin vatupassi saatetaan horisontaalisesti vaakasuoraan. Tässä kannattaa taas olla varsin tarkkana. Pidä jousi edelleen tuettuna pystysuoraan ja koske vain tähtäinkiikarin asennon säätimiin ja säädä se vaakatasoon, eli niin, että kupla on vaaterissa. Näin olet siis saanut tähtäimen kiskon täsmälleen (1.akseli) pystysuoraan ja etutähtäimen vatupassin täsmälleen vaakasuoraan (2. akseli) jousen ollessa pystysuorassa. Eli kaksi akselia on suorassa, toinen vertikaalisti ja toinen horisontaalisti suoraan. Toinen akseli 3 Kun kolmas akseli on säädetty kohdilleen, se tarkoittaa sitä, että jousella tähdätessä jyrkkään ylä- tai alamäkeen tähtäimen vesivaaka osoittaa, onko nuolen lentolinja kallistumassa vasempaan tai oikeaan. Näin tähtäinpassin avulla vältytään osumien viettämiseltä vasempaan tai oikeaan. Oleellista on, että kupla kertoisi nimenomaan sen, onko nuolen asento kallistunut sivusuunnassa, mikä taas vaikuttaisi osumiin. Usein ampujat säätäessään kolmatta akselia kallistavat jousta tai pelkkää tähtäintä ja tekevät säädön sen mukaan. Tämä on kuitenkin väärin, sillä mikäli nuolen linja ei ole täsmälleen jousen keskellä = center shot (mikä on melko yleistä huolellisen virittämisen tuloksena), ei kolmannen akselin linjaus ole täsmälleen oikea, eli sivusuunta viettää vasempaan tai oikeaan suuntaan ylä- tai alamäkeen ammuttaessa. Kolmannen akselin säädön tarkoitus on ylläpitää tähtäinkiskon vertikaalinen asento ja tähtäinkiikarin kuplan horisontaalinen asento nuolen lentolinjaan nähden muuttumattomana. Kaikissa tähtäimissä ei ole mahdollisuutta säätää kolmatta akselia. Säätö voi olla eri tähtäimissä eri paikassa, tähtäinkiikarin kiinnityksessä tai esim. tähtäinvarressa (lue tähtäimen manuaali) Nuoleen on säätövaiheessa hyvin vaikea kiinnittää vesivaakaa, jolla kallistuksen voisi todentaa ja sen avulla tehdä säädöt. Onneksi myytävänä on erilaisia apuvälineitä kolmannen akselin säätämisen helpottamiseksi. Näillä säätö tehdään nimenomaan jousi viritettynä tarkkaillen kolmatta akselia nuolen asentoon verrattuna. Näitä kannattaakin ehdottomasti käyttää, muutoin tarkka säätäminen voi olla hankalaa. Kolmas akseli 10 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 11
ANKKUROINTI Juniorien oma palsta Juniorit kilpailivat maailmanmestaruuksista Puolassa Junioreiden tauluammunnan MM-kisat käytiin Puolan Legnicassa 22. 27.8.2011. Suomesta kisoihin osallistui yhdeksän ampujaa. Kuvassa ampujat ovat Petri, Henri ja Matias Junioreiden arvokilpailut ovat osallistujamäärältään erittäin isot: yli 500 urheilijaa ja lähes 200 joukkueenjohtoon kuuluvaa, ja yllättäen kisajärjestäjä ei ollut varautunut tällaiseen määrään. Kisa-aikataulua jouduttiin muuttamaan kesken viikon, koska kisakentälle mahtui vain 66 taustaa. Aikataulu oli tehty myös varsin mielenkiintoisesti, taukoja oli liikaa ja ne olivat liian pitkiä. Jos voitit henkilökohtaisen 1/24 finaalin aamulla, alkoi 1/16 finaali kahdeksan tunnin päästä, samana iltana. Muutenkin järjestäjän valmistautuminen oli alimitoitettu muutamissa asioissa. Busseja oli liian vähän, sekä lentokenttä-, että kisakuljetuksissa. Onneksi kisakenttä oli vain 20 minuutin kävelymatkan päässä hotellista, joten kentälle pääsi helposti, jos ei mahtunut bussiin. Lounasjärjestelyt kisapaikalla olivat myös täysin alimitoitettu, ruokaa jaettiin kahdesta eri jonosta, mutta samasta teltasta ja se hidasti jakelua. Huonoimmillaan ruoan saanti kesti yli 20 minuuttia ja tauon ollessa 45 minuuttia tuli vähän kiire ruokailun kanssa. Ruoka kisakentällä oli kaikesta huolimatta hyvää ja sitä sai riittävästi. Onneksi suomalaiset juniorit ovat sopeutuvaisia ja nämä muutamat asiat eivät haitanneet kisasuoritusta. Hotelli jossa asuimme, oli hyvä. Se oli kentän lähellä ja ruoka oli ihan syötävää. Suurin osa muista maista asui samassa hotellissa, ne maat jotka olivat halunneet säästää majoituskustannuksissa, olivat hieman pettyneitä omiin majoituksiinsa ja ruokiinsa. Avajaiset järjestettiin maanantai-iltana, ihan hotellimme vieressä. Hyvin lyhyt marssi, sen jälkeen kuunneltiin puheita ja puheiden jälkeen tuli muutamia esityksiä, jotka eivät olleet ihan junioreiden kisaan suunniteltuja. Avajaisissa marssitaan jonossa aakkosjärjestyksessä ja samassa jonossa seisoimme esitysten ajan. Aakkosissa viimeisenä olleet eivät nähneet avajaisista mitään, jos eivät tunkeutuneet eturiviin. Avajaiset olivat onneksi suhteellisen lyhyet ja pääsimme valmistautumaan kisaan ajoissa. Kova tulostaso Karsinnassa ammuttiin FITA-kierros, suomalaisista olivat ensimmäisinä kentällä kadettipojat. Atte onnistui parhaiten ampumalla oman ennätyksen 1268, Eero 1198 ja Oskar 1131. Kaikki selvisivät jatkoon, Oskar kävi kovan taistelun ja nousi viimeisillä sarjoilla jatkoon. Joukkue putosi jatkosta, sijoitus 21., jatkopaikasta jäätiin 151 pistettä. Seuraavana päivänä ampuivat loput suomalaiset karsinnan. Tanja onnistui parhaiten ampumalla 1254, Henri 1241, Matias 1217, Petri 1204, Eeva 1132 ja Paula 1015. Kaikki selvisivät jatkoon. Joukkueet jäivät karsintaan, poikien joukkue putosi jatkosta 51 pisteellä, junioreiden Mixed team jäi jatkosta 31 pisteellä ja kadettien 289 pisteellä. Kuvat ja teksti: Timo Rantanen Karsinnan tulostaso oli erittäin kova, karsinnassa ammuttiin kaksi FITAn ME tulosta. Junioripojissa Korean Kim ampui 1351 ja kadettitytöissä Korean Shin 1389. Shin ampui myös kolme matkaennätystä: 60m 345, 40m 349 ja 30m 356. Tuulinen keli hieman haittasi ammuntaa molempina karsintapäivinä. Henkilökohtaisten finaalien alku myöhästyi yli tunnilla, koska edellisen yön myrsky oli kaatanut kentältä kaikki suojateltat. Niiden raivaamisen meni hieman aikaa. Henkilökohtaisissa finaaleissa, paras suomalainen oli Tanja, jonka sijoitus oli 17. Tanja voitti 1/48-ottelussa Kanadan Chulin tiukan taistelun jälkeen 6-4. 1/24-finaali meni vielä tiukemmaksi, siinä voitto tuli Viron Pärnatista vasta uusintanuolen jälkeen, jonka Tanja ampui kymppiin. 1/16-finaalissa Korean Lee ei antanut mahdollisuuksia sarjoin 28,29,30 ja vei ottelun 6-0. Atte ja Henri voittivat ensimmäisen ottelun ja hävisivät toisen, heidän sijoituksensa 33. Atte kohtasi 1/48-ottelussa Ukrainan Kyriukhinin ja ottelu ratkesi Aten hyväksi vasta uusintanuolella 10-9. Henrin 1/48-vastustaja oli Brasilian Oliveira, jonka Henri voitti 6-2. 1/24 ottelussa Atte kohtasi Turkin Gulacarin ja hävisi 7-1. Henrin 1/24 vastustaja oli Kiinan Dai. Henri ampui hyvin 28,28,26,27, mutta hävisi silti 7-1. Matias, Petri, Oskar, Eeva, Eero ja Paula hävisivät ensimmäisen ottelun ja heidän sijoituksensa oli 57. Petri kävi tiukimman kamppailun, mutta Italian Melotto oli vahvempi pistein 6-4. Petrin sarjat 26,29,27,28,27. Oskar sai myös kylmää kyytiä Intian Swansilta ja hävisi 6-2, vaikka ampui hyvät sarjat 28,24,27,28. Eero aloitti hyvin Puolan Sobonia vastaan, mutta ei jaksanut loppuun asti ja tappio 6-2 sarjoilla 30,27,26,20. Matias hävisi Ukrainan Marchenkolle 6-0, Eeva Turkin Tozerille 6-0 ja Paula Belgian Deckersille 6-0. Viimeiset kisapäivät vietimme stadionilla katsomassa mitaliotteluita. Ensi vuonna juniorit ampuvat EM-kilpailut Tanskassa ja vuonna 2013 MM-kilpailut Kiinassa. Kuva: Mikko Juutilainen Eetu Tiainen Kuka olet ja minkä ikäinen? Olen Eetu Tiainen 20 vuotta Seura, jota edustat? Piili Koulutus/ammatti: Taloushallinon merkonomi Kauanko olet ampunut? 13 vuotta Miksi tai miten aloitit jousiammunnan? Pyysin isoisältäni 8-vuotissyntymäpäivälahjaksi lelujousipyssyn ja hän huomasi, että olen kiinnostunut aiheesta. Seuraavana kesänä isoisäni huomasi paikallisessa lehdessä ilmoituksen Piilin alkeiskurssista ja vei minut sinne ja siitä se sitten lähti. Valmentaja? Päävalmentaja on Ensio Lehto (Iitin jousiampujat). Hän on valmentajana aika rento, mutta silti vaativa. Hän osaa henkisen ja fyysisen valmennuksen. Eniten minulle on ollut hänestä hyötyä henkisellä puolella. Toinen valmentajani on Tero Pullinen (Kymen Jousi), joka toimii paikallisena valmentajana täällä Kotkassa valvoen tekniikkaani ammuntaharjoituksissa. Onko sinulla esikuvia, idoleita tai seuraatko aktiivisesti jonkun uraa? Ei ole esikuvaa enkä oikeastaan seuraa muita urheilulajeja. Onko joku valmentaja tai muu henkilö, jolla on ollut erityisen tärkeä rooli sinun urallasi / kehityksesi kannalta? Isäni, koska ilman hänen tukeaan ja manageritaitojaan en olisi pystynyt harrastamaan tätä lajia. Mottosi? Life Is Hard But You Must Live It Harder! Mitä muita harrastuksia sinulla on? Koripallo, skeittaus, snoukkaus ja tennis. Mitä oheisharjoittelua teet? Käyn salilla 2-4 kertaa viikossa riippuen onko kilpailukausi vai peruskuntokausi. Peruskuntokaudella myös lenkkeilen ja käyn uimassa. TÄHTÄYS Tällä palstalla haastatellaan henkilöä jousiammunnan parista tettava ja silti vakaa. Harjoitteluni ei ole muuttunut, harjoitusmäärät vain lisääntyvät vuosittain. Mitä hyvien tuloksien taustalta löytyy? Hyvien tuloksien taustalta löytyy tänä kesänä toiminut kovan harjoittelun ja vapaa-ajan rentoutumisen onnistunut yhdistäminen. Miten valmentaudut henkisesti? Kuuntelen musiikkia, rentoudun ja teen mielikuvaharjoituksia. Mitä tavoitteita sinulla on ensi kaudelle? Entä mitkä ovat pidemmän ajanjakson tavoitteesi? Ensi kauden tavoitteena on päästä EM-kisoihin, saada olympiapaikka Suomelle, uusia suomenmestaruus, ja mitä tulevaisuuden suunnitelmiini tuleen, niin toivoisin saavani nimeäni tunnetuksi maailmallakin. Kävit nyt olympialaisten testikisoissa lokakuun alussa. Miltä tuntui ampua tulevalla olympiakentällä? Kenttä oli aivan loistava ammuntapaikka, mutta vielä kun ei ole montaa kansainvälistä kisaa alla, niin olihan se hieman paineen alaista ammuntaa. Vaikuttiko se motivaatioon treenata ensi vuotta ja viimeisiä olympiakarsintoja varten? Motivaatio on huipussa ja tekee vain mieli enemmän päästä Lontooseen näyttämään, että pystyn ja pärjään isoissakin kisoissa. Kuinka monta leiri- ja kisamatkapäivää sinulla kertyy vuodessa? Leirivuorokausia on noin 2 per vuosi (Itä-Suomen piiri). Kisamatkapäiviä kertyi tänä vuonna noin 40 kpl. Kun kisamatkoilla on myös välipäiviä, jolloin ei kilpailla. Mitä teet näinä päivinä / kuinka vältyt hotellikuolemalta? Menen yleensä treeni kentälle aamupäivällä ampumaan eli pidän tuntumaa yllä. Illat voi rentoutua hyvän ruuan ja ampujien seurassa tai sitten lähtee katselemaan nähtävyyksiä ja etsimään tuliaisia. Vasemmalta: Tanja, Petri, Eeva, Paula, Eero (edessä kyykyssä), Henri, Matias, Atte ja Oskar. Mitä arkielämän, työn/koulun ja kilpaurheilun yhdistäminen vaatii? Kovia hermoja ja kykyä sovitella aikataulu kaikelle. Kesäkausi 2011 meni hyvin (mm. taulu-smkulta, Kymi Archery Open -voitto). Teitkö edellisiin kausiin verrattuna jotain muutoksia harjoitteluun tai tekniikkaan? Tekniikka muutettiin minulla niin, että haettiin sellainen tekniikka, joka on yksinkertainen, helposti tois- Kuinka tärkeää yksilöurheilijalle on hyvä seura-/ joukkuehenki ja millainen on hyvä seura-/joukkuehenki? Minusta seura- ja joukkuehenki on erittäin tärkeä, koska kukaan ei jaksa harjoitella yksin koko aikaa, vaan urheilijat tarvitsevat aina niitä kavereita, jotka sparraavat ja pitävät seuraa. Hyvä seura- ja joukkuehenki on sellainen, että kaikilla on pieni kilpailunhalu seurojen sisällä ja sitä kautta pyritään luomaan sitä yhtenäistä henkeä. 12 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 13
Vapaaehtoistyötä seuran eteen Teksti: Anne Lantee, Harriet Hyvärinen yksilölaji. Hyvä valmennustuki ja hyvät ystävät ovat tärkeitä, Juurinen muistuttaa. Myös Hietanen korostaa yhteishengen tärkeyttä seurassa. Se on erittäin tärkeää. Samaan hiileen pitäisi puhaltaa. Silloin se homma toimii kaikkein parhaiten. Talkoohenkeä on vielä Gallup LAUKAISU Gallup, jonka aiheesta jatketaan keskustelua verkossa: jousiampujainliitto.fi Jousiampuja-lehti kysyi neljältä ampujalta mielipiteitä seuraaviin kysymyksiin: Seura-aktiivit muodostavat toiminnan kivijalan jokaisessa suomalaisessa jousiammuntaseurassa. Mikä saa tekemään vapaaehtoistyötä lajin eteen vuodesta toiseen? Jousiampuja-lehti haastatteli kahta pitkän linjan seura-aktiivia. Eino Juurinen toivoo, että seuroissa koulutettaisiin ja opetettaisiin aktiivisemmin uusia innostuneita ampujia. Sieltä se lähtee sitten, kun niitä tuetaan ja annetaan tietoa ja hommataan niille välineet. Kuva: Lapin Jousi kuvagalleria Tänä vuonna vietetään vapaaehtoistyön teemavuotta Euroopassa. Seuroissa jos missä vapaaehtoistyö on kunniassa. Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuu urheiluseuroissa 15 79-vuotiaista suomalaisista joka kymmenes, eli 440 000 suomalaista. Heistä yli 200 000 tekee vapaaehtoistyötä, vaikkei itse edes liiku seurassa. Kaikki Suomen jousiammuntaseurat pyörivät käytännössä vapaaehtoisvoimin. Vaikka rahallista korvausta työstä ei saa, se antaa silti tekijöilleen paljon. On tullut helkatin hienoja ystäviä ja ihmisiä ympäri Suomea ja jopa vähän yli rajojenkin, sanoo pian 60 vuotta jousiammunnan parissa viettänyt Eino Juurinen, 79. Erityisesti mieltä on lämmittänyt myös valmennettavien menestyminen. Esimerkiksi Jari Lipponen, se on meikäläisen leiriltä lähtöisin aikanaan pohjoisessa, vuosina 1973 1995 Pohjois-Suomen aluevalmentajana toiminut Juurinen kertoo. Juurinen on seura-aktiivina jättänyt kädenjälkensä moneen suomalaiseen jousiammuntaseuraan. Lahden Vasamassa kymmenen ensimmäistä vuotta harrastettuaan hän muutti pohjoiseen vuonna 1962 ja oli seuraavana vuonna perustamassa Lapin Jousta Rovaniemelle. Nyttemmin hän on palannut etelämmäs Lempäälään ja käy Tampereella ampumassa. Haussa on sisäharjoittelupaikka Lempäälästä, sellaiselle on osoittautunut kylällä olevan tarvetta. Ehkäpä Juurisen myötävaikutuksesta perustetaan jonain päivänä vielä jousiammuntaseura Lempääläänkin. Lähes yhtä pitkän uran jousiammunnan parissa on tehnyt helsinkiläinen Timo Hietanen (74), joka aloitti jousiammunnan vuonna 1966 ja on ollut siitä lähtien Wilhelm Tellin jäsen. Myös hän mainitsee hyvinä puolina ihmiset ja sen, että on nähnyt touhua ympäri Suomea ja lähimaita. Ei minulla mitään valittamista, tämä on ihan hyvää ajanvietettä ollut minulle. Kaikin puolin mukavaa, hyviä tyyppejä kun on porukassa mukana niin. Rakkaudesta lajiin Vapaaehtoistyö verottaa väistämättä omaa harrastusaikaa. Sen ovat molemmat miehet todenneet. Timo Hietasen vapaa-aikaan ei muita harrastuksia jousiammunnan lisäksi ole juuri mahtunut. Jousiammunta on vienyt kaiken ajan. Tähän liittyy kaikki nämä tuomari- ja valmennustouhut. Siinä sitä aikaa on vierähtänyt. Vielä pari vuotta sitten hän ampui itsekin, mutta nykyään seuran alkeisammunta, ryhmätilaisuudet, seuravalmentajana ja kahden ampujan henkilökohtaisena valmentajana toimiminen, hallitustyöskentely ja tuomaritoiminta vievät kaiken ajan. Eino Juurinen on ehtinyt harrastaa muutakin kuten metsästystä, kalastusta, reserviläistoimintaa ja mieskuoroa mutta joutui tinkimään omasta jousiammuntaurasta aluevalmentajana toimiessaan. Kyllä myös ammuin, mutta en kerinnyt niin kovin paljon kilpailemaan, kun valmennus vei niin paljon aikaa, hän muistelee. Takaisin etelään muutettuaan Juurinen on jättäytynyt pois vastuuhommista. Ei ole enää mitään vapaaehtoisia pakkoja. Muuta kuin nyt on vain oma harrastus. Suuresta vapaaehtoistyömäärästä huolimatta molemmat miehet vakuuttavat olevansa tyytyväisiä valintoihinsa. Timo Hietanen toteaa, että jousiammunta on antanut paljon enemmän kuin ottanut ja se on ollut tärkeä osa elämää. Olen aina tästä hommasta tykännyt. Ei se mitenkään vastenmielistä ole ollut tulla hallille että pitääkö sinne taas lähteä, hän naurahtaa. Eino Juuristakaan kymmenien vuosien vapaaehtoistyö ei kaduta. Ei minulla ole siinä mieli muuttunut. Mutta minullakin tosiaan on ikää ensi vuonna jo aika iso luku, että ikäkin jo tekee temppunsa, mutta kyllä sitä on niin koukussa tähän lajiin ollut. Sanoisin kuten Tapio Rautavaara, että päivääkään en vaihtaisi pois. Seura on tärkeä yksilölajissakin Kuva: Aki Virtanen Timo Hietasen parhaimpiin jousiammunamuistoihin lukeutuu vuoden 1971 Kevätnuolet Moskovassa, jossa hän ampui samaan tauluun maailmanmestari Wardin (USA) kanssa ja voitti tämän 50 metrillä piirin ennätystuloksella 309. Tuohon aikaan ME-tulos oli 317 pistettä. Vaikka jousiammunta on yksilölaji, on joukkuehenki siinäkin tärkeää. Kyllä se [hyvä seurahenki ja yhteishenki] tukee sitä harrastusta, ja kyllä se yksilökin vaatii sitä, että ympärillä on sellaisia ihmisiä, jotka huomioivat sen harrastajankin mielipiteet. Se on tärkeätä, vaikka onkin Nykyajan kiireinen elämänrytmi on tuonut omat heijastuksensa myös seurojen ja seuraaktiivien toimintaan. Kyllä se on aika ratkaisevasti vaikuttanut, koska se buumi on sellainen, että nykyään pitäisi saada kaikki niin kauhean nopeasti ja äkkiä, ja kun ei ole tähän hommaan, niin sitten se tappaa innostuksen ja se jää siihen, Juurinen pohtii. Hänen mielestään talkoohenki on nykyään kuolemassa ja ilman rahallista korvausta ihmisiä on vaikea saada tekemään asioita. Timo Hietanen arvioi tilannetta positiivisemmin. Ennen tehtiin enemmän talkoilla. Tai tehdään tietysti nykyäänkin. Ei se nyt ole varmaan hirveästi muuttunut, aika paljon on samanlaista kuin ennenkin. Väkeä [talkootöihin] löytyy, kun sitä saa organisoitua, hän miettii. Samat naamat siellä on aina tekemässä niitä hommia, kuin yleensäkin. Ei se paljon siitä muutu. Seuratoimintaan muutoksia tulevaisuudessa Niille, jotka kaipaavat lisää rahaa seuratyön pyörittämiseen, voi tulla helpotusta jo lähitulevaisuudessakin. Viimeaikaisissa urheilupoliittisissa keskusteluissa on kaavailtu kunnille suunnatun valtion liikuntarahoituksen kanavoimista jatkossa erityisesti seuratyön kautta. Urheiluseuroille osoitettaisiin suoraa seuratukea, ja urheiluseurat vastaavasti osallistuisivat aiempaa enemmän kuntien liikuntapalveluiden järjestämiseen. Jo nykyiselläänkin seurat ovat voineet hakea seuratukea päätoimisen työntekijän palkkaamiseen. Tuesta on paljon hyviä kokemuksia eri puolilta Suomea. Vapaaehtoistyötä tuki ei silti poista seuroista, vaan palkatut työntekijät antavat seuratoimijoille mahdollisuuden keskittyä olennaiseen. Vapaaehtoistyö säilyy jatkossakin seuratoiminnan kivijalkana. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry on perustanut neuvottelukunnan pohtimaan seuratoiminnan tulevaisuutta Suomessa. Kirjoituksen lähteenä on käytetty Timo Hietasen ja Eino Juurisen haastattelujen lisäksi Kansallista liikuntatutkimusta 2009-2010 vapaaehtoistyöstä. 1) Mitä mieltä olet 50 metrin kisasta taljajousella? 2) Pitäisikö taljan ja tähtäinjousen kisat erottaa toisistaan? 3) Mitä mieltä olet FITA-kierroksen tulevaisuudesta? Leila Mäenpää, Porin Jousiampujat 1) Tykkään kyllä siitä matkasta. 2) Ei minun mielestäni. 3) Se on ihan mielenkiintoinen kisa, mukava ampua. Olisi hyvä jos jatkuisi. Mikko Juutilainen, Wilhelm Tell 1) Onhan se vähän semmoista tikanheittoa tietysti, mutta se on toisaalta mielenkiintoinen, kun siinä on 30 miestä ihan muutaman kymmenen pisteen sisällä, niin siinä tilanteet elää paljon. Se on paljon mielenkiintoisempaa kuin pitkä FITA. 2) Ei minun mielestäni. Saadaan isommat kisa aikaan, jos kaikki on samalla viivalla. 3) FITAa mä tykkään itse ampua nykyään, kun sitä osuukin johonkin, niin sitä voisi jatkossakin kyllä ampua. Marko Järvenpää, AC-Ulvila 1) Henkilökohtaisesti tykkään erittäin paljon. 2) Ei missään nimessä. 3) Toivon, ettei häviä. Haluan ampua myös sitä. Pertti Rantanen, Arcus 1) Se on ihan passeli kisa. Ehkä se on vähän vaikea tässä alussa. Mä ainakin oon tottunut siihen, että 70 [metriä] kulkee paremmin kuin 50. Se on rennompaa se 70 metriä, ei tartte puristaa niin paljon. Se ainakin mä koen, että se on helpompaa, 70 metriä, paljon rennompaa ampua kuin 50 metriä. 2) No ei välttämättä mun mielestä. Meillä on kumminkin niin vähän talja-ampujia, että kyllä kaikki mahtuu viivalle. Kyllä se parempi niin on, että ammutaan ihan samassa vaan. 3) Mun mielestä kannattaisi pitää FITA-kierros kyllä. Se on eri haaste sitten taas, siinä voi pärjätä hyvänäkin päivänä, kun että viittäkymppiä ampuisi pelkästään. Kyllä se tarttis olla monipuolisempaa toi ammunta. Ei missään nimessä pois. Jatka keskustelua aiheesta verkossa www.jousiampujainliitto.fi 14 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 15
Suomen kaikki viisi A-maajoukkueen parajousiampujaa ampuivat paikan Lontoon paralympialaisiin Teksti: Jari Pirttimaa, Saana-Maria Sinisalo, J-P Antonios, Keijo Kallunki, Jukka Petäjä kuvat: Aulis Humalajoki ja Jari Pirttimaa Parajousiampujien mukana huoltajana ja jokapaikanhöylänä reissannut Jari Pirttimaa ja ampujat kokosivat yhteen fiiliksiä ja kesän tapahtumia. Torino taulu-mm 2011: ylärivi: Kyösti Laasonen, Jari Pirttimaa, Aulis Humalajoki, alarivi: J-P Antonios, Saana-Maria Sinisalo, Keijo Kallunki, Osmo Kinnunen. Olen ollut jousiampujien mukana jo vuodesta 2008 ja mukana aina, kun on tarvittu. Vuonna 2011 olen ollut reissuilla kahdesti. Ensimmäinen reissu oli kesäkuussa Lontoon lähelle Stoke Mandevilleen kakkosketjun kanssa. Reissusta jäi hieno maku suuhun, koska hermot kestivät kaikilla, vaikka taso oli kova. Luonnollisesti kansainvälinen luokitus oli myös yksi tavoite saada hankittua reissun aikana, Pirttimaa kertoo. Ensimmäinen paralympiapaikka Suomelle saatiin kuitenkin jo viime vuonna Ranskan Vichyssä, jossa Jean-Pierre Antonios ampui EM-kultaa paralympiapaikan arvoisesti. Tavoitteeni vuodelle 2010 oli voittaa EMkisat ja lunastaa paikka paralympialaisista. Tein selväksi itselleni valmennussuunnitelman kautta, että psyykkinen ammuntakunto on yhtä tärkeä kuin fyysinen puoli. Treenasin ahkerasti ampumalla tuhansia nuolia kesäkuuhun asti, sitten hellitin vähän nuolimäärä ja treenasin tekniikkaa, J-P kertoo. Ranskassa Vichyssä hän oli 72 nuolen jälkeen toisena tuloksella 646, kahden pisteen päässä paralympiavoittajasta. Pudotuksen edeltävänä iltana sairastuin pieneen flunssaan ja yskin kauheasti, se lisäsi vähän jännitystä, miten pudotukset hoidetaan. Muistan, kun valmentaja Aulis Humalajoki sanoi, että taitaa olla kultakuumetta! J-P voitti ensimmäisen pudotuksen 6-0 Tsekin Bartosinia vastaan ja toisen pudotuksen niin ikään 6-0 Italian Azzolinia vastaan ja eteni loppuotteluun. Finaalivastustajani David Drahoninsky yritti psyykata onnittelemalla minua hopeasta. Sanoin hänelle, että miten vaan ja kohta nähdään, voitin hänet 6-0 lukemiin ennakkoammunnalla, kun silloin tuuli voimistui, muistaakseni vain pari nuolta ammuin tähdäten kymppiin, J-P muistelee. Lisää paikkoja MM-kisoista Tänä vuonna ensimmäinen mahdollisuus paralympiapaikkoihin oli Italian heinäkuisissa MMkisoissa. Osmo Kinnunen voitti upeasti W1- taljaluokan MM-kultaa, joten samalla varmistui paralympiapaikka. Finaalissa muuten kaatui sama Drahoninsky, jonka Antonios peittosi EM-finaalissa. Saana-Maria Sinisalolle paralympiapaikka MM-kisoista ei tullut yhtä selvästi. Ennakkoon oli tiedossa, että vain kolme parasta saisi paikan, joten karsinta tulisi olemaan tiukka. Alkukilpailussa Saana-Maria ampui oman ennätyksensä 1246, mikä oikeutti 4. sijaan. Pudotuskisassa ensimmäisen vapaavuoron jälkeen hän voitti 1/8-kierroksella englantilaisen vastustajansa 6-4. 1/4-kierroksella Turkin Bayar voitti lopulta tasaisen ottelun 4-6. Pettymys oli kova, siinä meni mitalit ja paralympiapaikka, Saana-Maria muisteli ensimmäisiä ajatuksiaan. Bussimatkalla hotellille Keijo [Kallunki] kuitenkin laski, että koska turkkilaiset ja iranilaiset olivat saaneet joukkueena paralympiapaikat, paikat siirtyvät seuraaville sijoille, mitä minä en tietenkään uskonut. Italiassa kun oltiin, niin tiedonkulku oli italialaista! Illalla hotellille tuli tiedote, että aamulla ammutaan hävinneiden pudotukset jäljelle jääneistä paikoista, joten taas valmistauduttiin kisaan. Aamulla kentällä saatiin pitkän odottelun jälkeen ammuntalistat. Vasta silloin Saana-Maria uskoi, että oli saanut maapaikan jo edellisen päivän 5. sijalla. Toistamiseen Englannissa Syyskuussa Stoke Mandevilleen tehdyn toisen reissun luonne oli sitten vakavampi, vaikkei siltä kyllä tuntunut. Niin rennosti paralympiapaikkoja kahta lisää ei varmasti ole ammuttu sitten koskaan. Koko reissu vedettiin hymyssä suin. Suurempia ei puhuttu siitä, miksi Lontooseen on tultu. Se oli kaikille selvää. Italian MM-kisa ei tuonut toivottua tulosta, niin oli lähdettävä Lontooseen vielä kääntämään viimeinen kortti. Matkaan lähtivät Kyösti Laasonen, Jari Pirttimaa, Jukka Petäjä ja minä. Pidimme Jukan kanssa onnistuneen treenileirin juurin ennen kisaa, ja tulokset lupailivat hyvää. Tavoitteeksi olimme asettaneet vain Lontoon paralympiapaikat, Keijo Kallunki kertoo. Kisassa ammuttiin ensin peruskilpailu. Englannin syksyiset tuulet repivät tuloksia alaspäin kautta linjan. Huippusuorituksia ei juuri näkynyt. Alkukilpailun ensimmäisellä kierroksella en oikein päässyt sinuiksi tuulen kanssa ja sijoitus oli 21, mutta ero kärkeen oli pieni. Toisella kierroksella sain ennakot kohdilleen ja ammuin kisan parhaan tuloksen ja nousin sijalle 8, mikä oli tavoite, Keijo toteaa. Seuraavana päivänä ammuttiin ranking-kisa, jossa tarkastettiin vain paikat maailman ranking-listalla. Tuuli pieksi tässäkin tuloksia siten, etteivät voittajat olleet selvillä ennen kuin viimeisetkin nuolet oli ammuttu. Seuraavan päivän joukkuekilpailujen ja monen pudotuksen jälkeen päästiin sitten itse asiaan. Jukka Petäjä ja Keijo Kallunki olivat molemmat selvittäneet itsensä 32 parhaan joukkoon, joista 16 parasta saisivat maapaikan suoraan. Voitto ensimmäisessä ottelussa siis riittäisi. Tämän pudotuskisan alkuhetkien jännitystä on ehkä vaikea kuvailla, mutta yritän kuitenkin. Normaalisti ennen kisaa ampujat juttelevat toisilleen, valmentajat jakelevat vielä ohjeitaan, viimeisiä kannustushuutoja kuullaan omien joukosta. Kisan alku venähti pari minuuttia suunnitellusta, ja noiden piinallisten minuuttien aikana olisi voinut kuulla nuppineulan putoamisen alla olevalle juoksuradalle. Lopulta tuli vapauttava äänimerkki ja päästiin itse asiaan. Ammunta lähti heti alusta kulkemaan mukavasti ja voitin puolalaisen 6-0. Se oli siinä, sitten kannustamaan Jukkaa, joka taisteli ruotsalaista vastaa voittaen lopulta 7-3, Keijo kertoo. Siitä alkoi sitten juhlat. Kaksi paralympiapaikkaa lisää ennen saadun kolmen lisäksi. Seuraaviin 1/8-matseihin panos oli jo himmeämpi ja siinä ei tulosta enää tullut. Tähän tähdättiin, tämän takia tultiin ja se otettiin mitä haluttiin. Nämä olivat päivän kommentit kisan jälkeen. Kyllä se mukavalta tuntui, kun varmistui, että saatiin se, mitä lähdettiin hakemaan, Jukka sanoo. Mielestäni isoin onnistumiseeni vaikuttava tekijä oli Kyöstin ja Jarin toiminta kilpailun aikana ja sitä ennen. Se oli todella maininnan arvoista. Jari piti yllä taisteluhenkeä ja Kyösti hoiteli hienosäädöt ammattimiehen ottein, Jukka kiittelee apujoukkoja. On ollut ilo seurata joukkueen menestystä niin koto-suomesta kuin reissun päältäkin. Hienointa on kuulua yhtenä jäsenenä porukkaan, jossa jokaisen panos on tärkeä ja kaikkia arvostetaan. En voi olla sanomatta, että tunnen jopa ylpeyttä siitä, että saan olla osa suomalaista edustusjoukkuetta, jonka menestys ei ole sattumaa vaan pitkällisen työn tulos niin valmennuksen kuin henkilökohtaisen valmentautumisen saralla. Kaikki asiat ovat loksahtaneet kohdalleen, Jari sanoo. Voittamisen tunne ja mahdollisuus saavutetaan vain silloin, kun urheilijalla on kaikki asiat kunnossa, ja siihen mitä minä voin tehdä, pyrin jatkossakin vaikuttamaan toimiessani huoltajana, avustajana ja kantajanakin. Nimittäin vuonna 2012 ei ammuta paralympiapaikoista vaan paikoista mitalikorokkeella. Joukkueen ampujat kiittelevät valmennus-, huolto- ja avustusporukkaa: heille Iso Kiitos kaudesta 2011! 16 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 17
Junioreiden tauluammunnan MM-kilpailu, tulokset Juniorimiehet tähtäinjousi 1/48 1/24 1/16 1/8 Q. S F 1 SUNG Wookyeong KOR 318 / 2 328 / 4 341 / 2 354 / 4 69 26 1341 B B 6 6 7 6 2 TYACK Ryan AUS 297 / 21 319 / 16 323 / 20 350 / 16 53 18 1289 B 6 7 6 6 4 3 LIU Yue CHN 308 / 6 314 / 28 320 / 35 311 / 97 49 20 1253 6 6 6 6 6 2 6 KOKKILA Henri FIN 278 / 49 308 / 42 321 / 31 334 / 79 36 17 1241 6 1 VAINIONPÄÄ Petri FIN 274 / 58 293 / 72 301 / 75 336 / 70 31 13 1204 4 KONTIO Matias FIN 289 / 32 296 / 66 299 / 79 333 / 81 32 13 1217 0 Juniorinaiset tähtäinjousi 1 KUMARI Deepika IND 329 / 3 325 / 4 330 / 3 345 / 14 63 20 1329 B B 7 6 6 6 6 2 KIM Minjung KOR 326 / 4 326 / 3 329 / 4 352 / 2 72 21 1333 B B 6 6 6 6 2 3 LEE Jinyeong KOR 325 / 5 320 / 10 331 / 2 351 / 3 65 17 1327 B B 6 6 6 5 6 SORSA Tanja FIN 300 / 44 315 / 21 300 / 40 339 / 37 39 12 1254 6 6 0 MAENPÄÄ Eeva FIN 257 / 74 282 / 71 271 / 69 322 / 66 21 9 1132 0 Kadettinaiset tähtäinjousi 1. RYOO Su Jung KOR 338 / 2 338 / 3 340 / 2 355 / 2 19 6 1371 B B 7 7 6 7 7 2. SHIN Jeong Hwa KOR 345 / 1 WR 339 / 1 349 / 1 WR 356 / 1 WR 100 37 1389 WR B B 7 6 7 6 3 3 VALENCIA Alejandra MEX 334 / 3 328 / 9 339 / 3 350 / 4 73 22 1351 B B 6 6 6 4 7 RANTAPIRKOLA Paula FIN 264 / 78 264 / 75 217 / 78 270 / 79 8 2 1015 0 Kadettimiehet tähtäinjousi 1 PARK Seong Cheol KOR 324 / 6 335 / 2 325 / 5 353 / 4 56 13 1337 B B 6 7 6 7 6 2 HUANG Rui CHN 319 / 11 317 / 51 325 / 3 348 / 13 57 17 1309 6 6 6 6 6 6 4 3 LEE Seungyun KOR 315 / 22 337 / 1 323 / 6 357 / 1 68 13 1332 B B 6 6 7 5 7 JAUHIAINEN Atte FIN 305 / 51 322 / 27 298 / 60 343 / 26 49 11 1268 6 1 MAENPÄÄ Eero FIN 298 / 65 299 / 92 270 / 96 331 / 77 32 14 1198 2 KÅLL Oskar FIN 255 / 108 294 / 97 256 / 106 326 / 93 19 7 1131 2 Stig Jansson JÄLKIPITO Tähtäinjuniorit parikilpailu 1. KOR, 2. NED 3. TPE, 19 FIN KOKKILA Henri, SORSA Tanja Juniorimiehet tähtäinjoukkue 1.KOR, 2. IND, 3. NED 20. FIN KOKKILA Henri, KONTIO Matias, VAINIONPÄÄ Petri Kadettimiehet tähtäinjoukkue 1 TPE, 2 KOR, 3 SLO, 23. FIN - FINLAND KÅLL Oskar, JAUHIAINEN Atte MAENPÄÄ Eero Tähtäinkadetit parikilpailu 1 KOR, 2 RUS, 3 IND, 35 FIN - FINLAND JAUHIAINEN Atte, RANTAPIRKOLA Paula, Olavi Kokkila in memoriam Ystävämme ja seuramme pitkäaikainen toimija, tuomari, valmentaja, rahastonhoitaja Olavi Kokkila menehtyi 11.5.2011 äkillisesti vakavaan sairauteen. Olavi syntyi Tornion Luotomäellä v. 1953 perheeseen, jossa ennestään oli kolme poikaa. Olavi oli perheen kuopus ja perheen isä oli yrittäjä äidin huolehtiessa lapsista ja joskus naapurin lapsistakin. Olavi muisteli usein äitiään, hänen lempeyttään ja suurta sydäntään. Pojat valokuvasivat, tutkivat tähtiä, miettivät ja pohtivat asioita. Varmaan perheen yrittäjätaustankin vaikutuksesta Olavi hakeutui aikuistuttuaan kaupalliselle alalle työskennellen ehkä suurimman osan elämästään toimistotarvikealalla huoltoteknikkona. Jousiammuntaharrastus tuli osaksi Olavin elämää 1980-luvulla, kun hän yhdessä Kari Mikkolan ja Kauko Viitasen kanssa aloitti lajin harrastuksen ja pian hän kilpailikin Lapin Jousen ampujana. Lasten syntymien, työn ja paikkakunnan vaihdosten sekä olkapään ongelmien myötä ammunta jäi taka-alalle useammaksi vuodeksi, mutta niin vain Olavi palasi rakkaan harrastuksen pariin poikansa Henrin kanssa, nyt valmentajana, Henrin ollessa 11-vuotias. Vaikka Olavi asui muutamia vuosia Kittilässä, hän oli lähes koko elämänsä torniolainen. Hänellä oli jatkuvia, kiinteitä yhteyksiä myös muille paikkakunnille mm. veljiensä perheisiin. Yksi veli on asunut vuosikymmenien ajan ensin Australiassa ja sitten Kanadassa. Mihin Olavi lähti mukaan, hän oli aina mukana täysillä ollen myös huolellinen ja sitoutunut. Jousiammunnan lisäksi hän harrasti myös kalastusta ja valokuvausta ja toimikin vuosien ajan mm. Tornion Kameraseuran varainhoitajana. Olavi oli huumorintajuinen ja seurallinen tunneihminen. Voimme muistaa Olavin makeat naurut. Olavi oli myös hyvä isä, joka huolehti hyvin lapsista, perheestä ja kodista. Lasten kuljettaminen harrastuksiin, välineistä huolehtiminen ym. olivat hänelle luonnollisia asioita. Myös seuratoiminnassa hän oli yksi kantavia voimia ja viime keväänä ennen poismenoaan hän valmisteli innolla kesällä 2011 Torniossa pidettäviä tauluammunnan SM-kilpailuja. Vaikka joitakin kaikuja terveyden huononemisesta oli, Olavin poisnukkuminen 57 vuoden iässä oli nopea ja yllättävä. Vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa Olavi kertoi elävänsä hyvin onnellista ja rauhallista aikaa Seijan ja perheensä kanssa. Olavi toimi aktiivisesti kaikissa tehtävissään Tornion Jousiampujissa aivan loppuun asti. Hän menehtyi äkillisen sairaskohtaukseen rakkaiden huolenpidosta ja ammattilaisten monipuolisesta hoidosta huolimatta. Olavia jäivät kaipaamaan hänen vaimonsa Seija, pojat Henri ja Lauri sekä Kimmo, sukulaiset, suuri joukko ystäviä, tuttavia ja samanhenkisiä ihmisiä. Ajatuksemme ovat usein Olavin luona. Tuula ja Kari Mikkola, Tornion Jousiampujat ry Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2012 toivottaa Jousiampuja-lehden toimitus! 18 Jo u s i a m p u j a 3/2011 Jo u s i a m p u j a 3/2011 19 Stigo-11