TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

MTK-Laitilan VUOSIKERTOMUS Kevätkokous ti Laitilan Kievari

MTK Laitilan TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TILINPÄÄTÖS VUODELTA Sadonkorjuujuhlien upea asetelma alttarilla oli Maa ja kotitalousnaisten työtä

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

MTK Laitilan jäsenkirje 1/2013

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Aika: Vuosikokous tiistaina klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, Helsinki

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Sääntömääräinen syyskokous

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.


Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

MAATALOUSTUOTTAJAIN PUKKILAN YHDISTYS YHDISTYKSEN VUOSIKERTOMUS 2012

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Pukkilan maataloustuottajain yhdistys KEVÄTKOKOUS

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Liittokokous Kokkola

SEUTUKUNTAHALLITUKSEN KOKOUS

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Aika: klo Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous Kiimingin Reposelässä.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Aika: klo Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

1) kokouksen avaus Johtokunnan puheenjohtaja Jarkko Koivula toivotti läsnäolijat tervetulleiksi ja avasi kokouksen kello

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, Åbo ,

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KEVÄTKOKOUS KOKOUKSEN AVAUS

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi

Asteriski ry Syyskokous (7) Vesilinnantie Turku

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

TUL:n Lapin piiri ry puh: P Nahkurinkatu Kemi

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

PÖYTÄKIRJA

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

Varsinainen liittokokous alkaa

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Transkriptio:

1 TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2015 Ja ne eurot oli Brysselistä ulos lähetetty, lauloivat EU tähtipojat pikkujouluissa.

2 ESITYSLISTA Kevätkokous 2016 Aika: ti 5.4.2016 klo 18 Paikka: Laitilan kaupungintalo 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle - puheenjohtaja - sihteeri - kaksi pöytäkirjan tarkastajaa - kaksi ääntenlaskijaa 3. Todetaan kokouksen osanottajat sekä laillisuus ja päätösvaltaisuus - osanottajaluettelo liitetään pöytäkirjan liitteeksi - sääntöjen mukaan ilmoitettava Maaseudun Tulevaisuudessa vähintään viisi päivää ennen kokousta. Syyskokous on lisäksi päättänyt ilmoittamisesta Laitilan Sanomissa. Ilmoitukset MT 30.3. ja LS 22.3. 4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 5. Vuoden 2015 toimintakertomuksen hyväksyminen 6. Esitetään tilinpäätös vuodelta 2015 sekä toiminnantarkastajien lausunto 7. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille tilivelvollisille 8. Muut asiat 9. Kokouksen päättäminen

3 MAATALOUSTUOTTAJAIN LAITILAN YHDISTYKSEN VUOSIKERTOMUS 2015 yhdistyksen perustamisvuosi 1917 98. toimintavuosi Jäsenyys Viljelijöiden lukumäärä peltopinta alaluokittain Metsä 0 10 ha 10 25 ha 25 50 ha 50 100 ha yli 100 ha Tiloja Perhee nj. Henkil öj Yht. 2015 36 46 64 56 40 22 264 461 9 734 2014 36 45 64 73 36 16 270 461 9 740 muuto s 0 +1 0 17 +4 +6 6 0 0 6 Jäseninä 79 % Laitilan 294 maatilasta ja jäsenten maatilojen 9135 peltohehtaaria on 71 % Laitilan peltoalasta (12090 ha). Jäsentilojen metsäala 10416 ha. Jäsentilojen keskimääräinen peltoala 39,21 ha ja keskimääräinen metsäala 40,85 ha. Jäsenten keski ikä 55 vuotta. JÄSENMAKSUT KERTOMUSVUONNA 2015 Tilamaksu 40 Perheenjäseneltä 0 Maksu peltohehtaarilta 2,00 Maksu metsähehtaarilta 0,50 Henkilöjäsenmaksu 40 Opiskelijajäsenmaksu 10 Yhteisöjäsenmaksu 200 Maksu maaseutuyrittäjältä 200 JÄSENMAKSUJEN PERINTÄ 2015 Kantoluettelon mukainen jäsenmaksutulo 33416 Maksetut jäsenmaksut 32 152 (96,2 %) Jäsenmaksu 126 /tila, 45,5 /hlö YHDISTYKSEN JÄSENEDUT Uimahalliin kymmenen ilmaista käyntikertaa etua käytetty 253 kertaa. Jäsenille sählyvuoro keskiviikkoisin Urheilutalossa. Pelaajia ollut 6 10 henkilöä. LUX mittari lainattavissa ilmaiseksi eläinlääkäriltä.

4 Luottamushenkilöt JOHTOKUNNAN JÄSENET KERTOMUSVUONNA johtokunnassa osallistuminen 2014 vuodesta kokouksiin Kinnala Mika puheenjohtaja, lomitusvastaava 2005 100 % Rautalin Minna Varapuheenjohtaja 2012 66 % Ante Jorma Jäsen 2012 100 % Kerttula Hanna jäsen, sosiaalivastaava 2013 100 % Kylä-Puhju Juha Jäsen 2010 66 % Nikula Timo Jäsen, metsävastaava 1998 100 % Raitamäki Heljä Jäsen, viihdevastaava 2011 100 % Saari Susanna Jäsen, ympäristövastaava 2006 30 % Soini Janne Jäsen 2002 0 % Uotila Juha Jäsen, yrittäjävastaava 2007 66 % Vuola Anna Jäsen 2008 33 % Yli-Antola Kimmo metsästys- ja riistavastaava 2006 100 % TOIMIHENKILÖT 2015 Setälä Anna, sihteeri ja jäsensihteeri, ATK vastaava TILINTARKASTAJAT 2015 Aula Esa ja Elo Raija, varalla Lehtilä Sirke ja Rytsölä Elina ALUEVASTAAVAT 2015 Aluevastaavien virkistysiltaa vietettiin hohtokeilaten Eurassa 20.11. Mukana 14 aluevastaavaa ja johtokunnan jäsentä.

5 Alueet tiloja vastaava Kaukola 7 Astila Peter Vekka, Ytö 8 Heikola Tapio Haaro, Kaariainen 5 Heinonen Jukka Kaivola Pahojoki Katinhäntä 16 Saari Susanna Kivijärvi 5 Uotila Juha Pato 15 Laaksonen Matti Silo 7 Arvela Elina Suontaka 10 Uotila Juha Soukainen 8 Mikola Hannu Vahantaka 6 Vuorio Erkka Vaimaro 11 Uusi Kinnala Sami Valko 12 Valliluoto Marko Haukka 5 Aula Esa Kovero 7 Meriö Heikki Kusni 8 Siirilä Juha Koliseva, Kovio, Krouvi, Nästi 18 Kylänpää Riikka Palttila 4 Mustesalo Matti Salo 8 Lassila Miika Sorola, Torre, Lausti 9 Lehtilä Sirke Malko 13 Marttila Jussi Leinmäki, Liesjärvi 9 Tuuna Jukka Kouma 5 Vainila Eero Seppälä 12 Kaitila Johanna Untamala 13 Rantanen Päivi Vidilä 12 Uusitalo Jari Kirkokylä, Syttyä 12 Isotupa Jukka Pekka Viikainen Koukkela Mudainen 18 Huiskala Samuli Kodjala 4 Elo Markus EDUSTAJAT LIITON KOKOUKSISSA 2015 8 varsinaista kokousedustajaa 8 varaedustajaa Mika Kinnala Hanna Kerttula Anna Setälä Teuvo Vainio Kimmo Yli Antola Heikki Meriö Jorma Ante Tapani Kaila Heljä Raitamäki Jari Uusitalo Susanna Saari Jussi Marttila Timo Nikula Juha Siirilä Minna Rautalin Esa Aula

6 EDUSTAJAT LIITON JA KESKUSLIITON VALIOKUNNISSA Kananmunavaliokunnan jäsen Kimmo Yli Antola Varhaisperunatoimikunnan jäsen Tommi Vippola MTK:n valtuuskunnan jäsen Anna Setälä EU AVUSTAJAT Anna Setälä, Inkeri Valjanen, Petri Suvanto MUISTAMISET Pöytästandaari luovutettiin seuraaville merkkipäivän viettäjille: Kinnala Mika 50 v Uusitalo Jari 50 v Muut muistamiset Tuuna Jukka 50 v Laitilan sotaveteraanit 70 Kokoukset YLEISET KOKOUKSET Kevätkokous tiistai 7.4.2015 Laitilan kaupungintalon valtuustosalissa. Läsnä 48 yhdistyksen jäsentä. Hyväksyttiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta MTK Varsinais Suomen puheenjohtaja Tapani Heikkilä onnitteli Mika Kinnalaa 50 vuotismerkkipäivän johdosta kevätkokouksen alussa. Kokouksen puheenjohtajan toimi Arto Kerttula ja sihteerinä Anna Setälä. 2014. MTK Varsinais Suomesta edustajana puheenjohtaja Tapani Heikkilä. Kokouksen jälkeen Anna Setälän tukikoulutus. Syyskokous tiistai 24.11.2015 Kodistuvalla, Kodisjoella. Läsnä 16 yhdistyksen jäsentä. Hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016. Johtokuntaan valittiin Hanna Kerttula, Juha Kylä Puhju, Timo Nikula ja Juho Aula (uusi). Kokousesitelmät Eljas Rytsölä Osuuspankista. MTK Varsinais Suomen edustajana Aino Launto Touttu.

7 JOHTOKUNNAN KOKOUKSET 16.1.2015 ABC:n kabinetti. Läsnä 9 jäsentä. Asioina puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta, johtokunnan jäsenten vastuut, aluevastaavat ja vuoden 2015 toimintakalenteri. 27.2.2015 Metsätalo, läsnä 7 jäsentä. Jäsenkirjeen postitus. Asioina toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen ja tulevat tapahtumat. 21.10.2015 Metsätalo, läsnä 10 jäsentä. Asioina syyskauden tapahtumat, toimintasuunnitelma ja talousarvio. MUUT KOKOUKSET 23.3.2015 Tilintarkastus 8.7.2015 Johtokunnan kesätapahtumien suunnittelupalaveri Tulejärvellä Tapahtumat KOULUTUKSET 7.4.2015 EU tukikoulutus, kaupungintalolla, 48 osallistujaa KULUTTAJATYÖ Lähiruokatorilla esittelimme perunaa ja sen viljelyä 6.8. Asiantuntijana perunanviljelijä Kristian Mikola. Maatalousoppitunnit ala asteilla: Koveron koulu Jorma Ante ja Anna Setälä Kodjalan koulu Heljä Raitamäki ja Mika Kinnala Soukaisten koulu Juha Uotila ja Juha Kylä Puhju Suontaan koulu Kimmo Yli Antola ja Minna Rautalin Lähiruokatapahtumassa teemana peruna. Jazzkukkotapahtuman musiikkia tarjolla.

RETKET JA MUU VIRKISTYS MTK Laitila, Laitilan maa ja kotitalousnaiset ja Laitilan maamiesseura järjestivät jäsenilleen teatterimatkan Kuivalahden kesäteatteriin Eurajoella pe 3.7.2015. Musiikkinäytelmä Tukkijoella. JUHLAT 8 Kylvönsiunaus pe 22.5. Anu Maarit ja Markus Elon tilalla Kodjalassa. Puhujana MTK:n valtuuskunnan jäsen Antti Airikki. Kodjalan koululaiset esittivät musiikkia. Sadonkorjuujuhlaa vietettiin Maa ja kotitalousnaisten 50 vuotisjuhlan yhteydessä sunnuntaina 11.10. kaupungintalossa. Seitsemän sortin kahvipöydän lisäksi ohjelmassa oli Joel Hallikaisen konsertti. Pikkujoulut 5.12.2015 Wallilassa, Uudessakaupungissa. Laitilasta mukana 48, kaikkiaan 83 osallistujaa. Järjestettiin yhdessä Kalanti Ukin, Lokalahden, Pyhärannan ja Kodisjoen kanssa. OSALLISTUMINEN LIITON TAPAHTUMIIN 13.1.2015 Palkitsemistilaisuus, jääkiekko ottelussa 5 osallistujaa Laitilasta 9.2.2015 Puheenjohtajien ja sihteereiden koulutus Paimiossa, Mika Kinnala, Anna Setälä 16.4.2015 MTK Varsinais Suomen kevätkokous Vehmaalla kahdeksan edustajaa 16.6.2015 Palkitsemistilaisuus Kuhankuonolla, paikalla yhdeksän johtokunnan jäsentä 28. 29.10.2015 Puheenjohtajien ja sihteereiden koulutuspäivät, Tammela. Mika Kinnala ja Anna Setälä 12.12.2015 Liiton syyskokous Paattisten koululla, kuusi edustajaa paikalla.

ALUEPALAVERIT 3.12.2015 Aluepalaveri Mietoisten mms talolla. Mika KInnala ja Anna Setälä 9 MUU EDUSTUS Maaseudun innovaatiot yritystoiminnaksi hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana Anna Setälä Tiedotus JÄSENKIRJEET 27.2.2015 Jäsenkirje: jäsenedut, kevään tapahtumat, johtokunnan yhteystiedot 5.11.2015 Jäsenkirje: kutsu syyskokoukseen ja pikkujouluihin JÄSENSÄHKÖPOSTIT 27.2.2015 Jäsenkirje 30.3.2015 Kutsu kevätkokoukseen ja EU tukikoulutukseen 7.4.2015 Tiedote tukihakuoppaista 21.5.2015 Kutsu kylvönsiunaukseen 30.5.2015 Kutsu teatteriretkelle 18.9.2015 Muistutus syysilmoituksista 28.9.2015 Kutsu Sadonkorjuujuhlaan 20.10.2015 Muistutus kasvipeitteisyysilmoituksesta 29.10.2015 Kutsu syyskokoukseen ja pikkujouluihin 5.11.2015 Jäsenkirje 11.12.2015 Tukimaksatustiedote LAITILAN SANOMISSA 11.8.2015 Lähiruokatorilta Kristian Mikolan haastattelu ja perunamaistatuksesta juttu 18.8.2015 Satonäkymistä Aino Launto Tiutun ja Anna Setälän haastattelu 28.8.2015 Maataloustuotteiden tuottajahinnoista juttu YHDISTYKSEN TILAAMAT LEHDET Maaseudun Tulevaisuus 6 kpl: Laitilan Veljeskoti, Laitilan terveyskeskus/ työterveyshuolto, Peruskoulun yläaste, Kaupunginkirjasto, Terveyskeskuksen vastaanotto

Tilinpäätös 2015 tot 2015 budj 2015 tot 2014 VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Jäsenmaksut 31830,79 31000 31190,82 kurssimaksut 0 Avustukset 0 0 Juhlatulot 3277,88 2000 2265,92 35 108,67 33 000 33 456,74 YHT Kulut Palkkiot ja sos.kulut -3470,72-3600 -3472,76 Liiton jäsenmaksut -30328,28-30300 -29774 Juhlat -3991,31-3500 -5536,38 Retket -1126,85-1000 -755,2 Kurssitoiminta -800 0 Koulutus -375,95-800 -165 Lehtitilaukset -552,5-600 -520 Matkat ja pvr -956,56-1500 -1067,49 Toimisto, posti, puh. -1290-1250 -1125,14 Kirjanp. ja -754,27-800 -770,81 palkanlask Pankkikulut -84,7-150 -101,97 Kokouskulut -770,7-1000 -501,65 Huomionosoitukset -745,4-400 -548,32 Avustukset -500-500 -500 Jäsenedut -1152,78-600 -1100 Lehti-ilmoitukset 0-600 -102,67 Muut kulut 0 0-46 100,02-47 400-46 041 YHT tuotot/kulut erotus -10 991,35-14 400-12 584 10 SIJOITUSTOIMINTA Tuotot Korot 4408,09 2500 4229,92 Osingot 12488,2 12000 14871,9 Metsätuotot 0 1293 16 896 14 500 20 394,82 YHT Kulut Metsänhoitokulut -148,45-100 -1526,36 Muut kulut -60,6 0-59,17 Verot 0 YHT -209,05-100 -1585,53 Sij. tuotot/kulut erotus 16 687,24 14 400 18 809,29 Alijäämä/Ylijäämä 5 695,89 0 6 225,03

11 TASE Vastaavaa 31.12.2015 31.12.2014 Pysyvät vastaavat Kiinteistöt 20900,33 20900,33 Liikeosakkeet 95486,11 92847,25 Muut sijoitukset 94297,55 89906,82 yhteensä 210683,99 203654,40 Vaihtuvat vastaavat Nordea, Laitila 8133,41 7182,13 OP, Laitila 9967,46 13000,48 alv saamiset 8,99 8,99 yhteensä 18100,86 20191,60 Vastaavaa yhteensä 228793,85 223846,00 Vastattavaa Oma pääoma Rahastot 5356,07 5356,07 Edellisten tilikausien ylijäämä 217185,17 210960,14 Toimintakauden ylijäämä 5695,89 6225,03 yhteensä 228237,13 222541,24 Vieras pääoma ostovelat 556,72 1304,76 Vastattavaa yhteensä 228793,85 223846,00