1/2010VÄKI
Sisällys Pääkirjoitus Minna Kulmala Tuhat ja yksi orienttia - idän kliseet Minna Kulmala Vaihto-opiskelua Indonesian paratiisisaarella Balilla Linda Kaljala Halvan maan halpamaiset kujeet Emma Rimpiläinen Muistoja Siperiasta Minna Kulmala Tapahtui Derkkulassa - tarinoita Itä-Saksasta Aura Heinonen Burma s actual situation and the resolution of conflict Linda Kaljala Ruokaa sielulle, jumalille ja lehmille Heini Mynttinen Keräilypaperinuket: Edward Said Emma Rimpiläinen 3 4 10 13 18 20 24 26 27 Julkaisija: Mana ry Painos: 100 kpl Painopaikka: Picaset Oy Päätöimittajat: Minna Kulmala Emma Rimpiläinen Heini Mynttinen VÄKI 1/2010 Ulkoasu ja taitto Kaisa Naskali Minna Kulmala Emma Rimpiläinen Toimituskunta Aura Heinonen Linda Kaljala Minna Kulmala Emma Rimpiläinen Heini Mynttinen
Pääkirjoitus Pohjoinen, itä, etelä, länsi: maapallon akselit taittavat atlasten sivuja suoraviivaisesti, joustamatta. Mielikuvien kartastot noudattelevat nekin pitkälti lokeroidun maailmankuvan periaatteita. Siinä missä pohjoinen-etelä jako ymmärretään usein taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen eriarvoisuuden näkökulmasta, edustaa itä-länsi dikotomia puolestaan kulttuurien mannerlaattojen törmäyskohtaan poimuttunutta, vaikeakulkuista vuoristoa. Mielikuvien ilmansuunnat ovat kuitenkin dynaamisia, vaihtelevia ja suhteellisia: esimerkiksi pohjoinen voidaan toisinaan yhdistää länteen ja etelä itään. Maantieteelliset faktat lipsuvat helposti käsistä, kun mieli päästetään askartelemaan. Sanat ja käsitteet saavat uusia merkityksiä. Pohjoinen-etelä jako on viime aikoina saanut antaa tilaa itä-länsi dikotomialle, mihin ei ole vähiten vaikuttanut islamismin nousu ja Yhdysvaltojen terrorismin vastainen sota. Länteen ja itään liitetyt mielikuvat ovat aktivoituneet ja uusia lienee syntynyt. Kielteisten assosiaatioiden joukkoon mahtunee myös paljon myönteisiä, neutraalejakin kuvia. Toiseuden kauhistelijoiden rinnalle mahtuu aina myös toiseuden ihailijoita. Niin tai näin, pakonomainen vastakkainasettelu saattaa hälventää näkyvistä monia asioita, joihin keskittyminen olisi erojen etsintää ja arvottamista oleellisempaa tai hedelmällisempää. Orientalismi tai oksidentalismi eivät välttämättä ole yhtään sen vaarattomampia lähestymistapoja suhteessa toiseen kuin ennakkoluuloinen kyräilykään. Tässä Väen numerossa lähdemme matkalle itään uuden päätoimittajatrion luotsaamina. Kompassina itä on vain suuntaa antava neula ja pääsemmekin tutustumaan itään erilaisista näkökulmista. Huomaamme, että itä on lähellä ja kaukana: keskellä arkea ja kaukana jossakin. Itä on hieman kuin uskonto määritelmiä pakeneva, kiehtova ja äärimmäisen vivahteikas, vaikea ymmärtää. Toisinaan se levittäytyy eteemme kouriintuntuvana ja vahvana, välillä epätodellisena kuin uni. Minna Kulmala
T u h a t j a y k s i o r i e n t t i a - i d ä n k l i s e e t Teksti: Minna Kulmala Kuvat: Leila Kulmala-El-Khouly, Minna Kulmala Mullahin kutsuessa haaremin naiset hätkähtivät rajusti ja keskeyttivät rytmikkään napatanssinsa. Syntiä! mullah huusi, taistelkaa uskonne puolesta! Ja niin syttyi jihad. Peljästyneet ystävykset pakenivat taleban-maasta ja kiisivät vuorten ja palmujen yli lentävällä matollaan tarujen Intiaan. Siellä he ryhtyivät palvomaan pyhää lehmää. Se oli heidän karmansa. Edellinen kappale ei löisi loogisuudellaan itseään läpi valveutuneen antropologin tekstikriittisten silmien alla ja hyvä niin. Kuitenkin siinä kiteytyy monta itämaihin liitettyä kliseetä: alistetut naiset, aistillisuus, eksoottisuus, uskonnollisuus, palavasieluisuus ja tarut. Itä-nimikkeen alle mahtuu kuitenkin paljon muitakin stereotyyppisiä käsityksiä. Mielenkiintoista onkin se, miten erilaisia ja keskenään ristiriitaisia käsityksiä voidaan niputtaa saman otsikon alle ja silti puhua ikään kuin yhdestä saumattomasta asiasta, idästä. Mikäli emme halua tyytyä pelkästään stereotyyppien luokitteluun, muodostuu idästä puhuminen kuitenkin äkkiä ongelmalliseksi: Mistä puhumme, kun puhumme idästä? Mikä määrittelee idän tai itämaisuuden? Mihin vertaamme itää ja millä perustein? VÄKI 1/2010
Maantieteellinen sijainti ei kykene yksin selittämään mieliimme vakiintuneita itä-assosiaatioita, sillä esimerkiksi Australiaa ei yleensä luokitella itämaaksi ja toisaalta monet Pohjois-Afrikan maat (joista osa sijaitsee monia Euroopan maita lännempänä) saattavat ajattelussamme edustaa itämaita. Venäjä on idässä, mutta onko se itämaa? Nopea päättelyketju osoittaa, että itä-ajattelu edustaa ennen kaikkea mielen maantiedettä: termillä viitataan usein länsimaiselle kulttuurille vastakkaisiin tai vaihtoehtoisiin tapoihin nähdä ja tulkita maailmaa: mitä erilaisempi, mystisempi tai eksoottisempi, sitä itä(ma)isempi. Toisaalta maantieteellinen itäisyys suhteessa Eurooppaan on luonut historiallista pohjaa käsitteen synnylle ja laajentumiselle. Alun perin termillä viitattiin Lähi-idän maihin ja arabikulttuureihin. Ihmisten liikkuvuuden, tutkimusmatkojen, kaupan ja tiedon (joka usein on ollut luonteeltaan puolueellista) lisääntymisen myötä idän eli orientin käsite on laajentunut sulkien sisäänsä myös Kaukoidän ei-islamilaiset kulttuurit. Nykyään itä tuntuu kuitenkin jälleen tiivistyneen ennen kaikkea islamin ja arabikulttuurin ympärille, mikä on seurausta aiheen näkyvyydestä politisoituneilla mediakentillä. Idän vastakohtaa edustaa länsi. Myös lännen käsite jolla tässä viittaan lähinnä eurooppalais-amerikkalaiseen, kristilliseen perinteeseen nojaaviin valtioihin on muuttunut aikojen saatossa. Vahvasti
sekularisoitunut, yksilönvapauden, demokratian ja kapitalismin nimeen vannova länsi ei ole enää se sama länsi, jota paavi hallitsi. Idän kuvat lännestä noudattavat samaa logiikkaa kuin lännen kuvat idästä: toiseuttaminen identiteettien rakennusmateriaalina toimii molemmin puolin. Näkökulmat eivät kuitenkaan välttämättä ole täysin mustavalkoisia ja vastakkaisia: sekä itä että länsi koostuvat monista elementeistä, sisäisistä jännitteistä ja erilaisista ihmisistä. Idän ja lännen vastakkainasettelussa osapuolia yhdistävät asiat ja niiden sisäinen moniäänisyys kuitenkin usein unohtuvat. Tarkastelemme toisiamme ikään kuin harsomaisen hunnun läpi uskaltamatta sukeltaa ihon alle kokemaan ja jakamaan toistemme tuntoja. ORIENTALISMI IDÄN JA LÄNNEN VÄLISESTÄ JÄNNITTEESTÄ Itä-käsitteen rinnalla puhutaan usein orientalismista. Orientalismilla on viitattu paitsi kirjailijoiden ja taiteilijoiden käyttämiin itämaisiin vaikutteisiin tuotannossaan, myös tieteellisten koulukuntien harjoittamaan Lähi- ja Kaukoidän-tutkimukseen. Suhteellisen neutraali orientalismin käsite on saanut negatiivisempia sävyjä Edward Saidin Orientalism-teoksen (1978) myötä, jossa hän kritisoi länsimaista suhtautumistapaa itää kohtaan; Saidin mukaan länsi ylläpitää vääristyneitä mielikuvia idästä ja sen harjoittama orientalismi on omiaan lisäämään ennakkoluuloja idän kansoja kohtaan. Orientalismi näyttäytyy kolonialismin ja imperialismin kätyrinä yksinkertaistaessaan kuvaa idästä ja sen ihmisistä. Saidin mukaan länsi ei kuitenkaan ole yksin syyllinen vääristyneiden mielikuvien säilymiseen hän esittää, että tietyt arabieliitit ovat sisäistäneet yksinkertaistavat mielikuvat osallistuen aktiivisesti niiden vaalimiseen ja ylläpitämiseen. Identiteetin rakentaminen toiseuttamalla on sinänsä luonnollinen ja tarpeellinen prosessi, mutta käytännössä piilee kuitenkin monia VÄKI 1/2010
salakareja: turha yleistäminen - olipa kyse sitten negatiivisista tai yltiöpositiivisista stereotyypittämisen muodoista - voi pahimmillaan johtaa vakaviin konflikteihin, joissa puheyhteydet tulehtuvat. Toinen nähdään kilpailijana, väärien arvojen edustajana ja vihollisena. Rakentavaa keskustelua ei voi syntyä, mikäli omia ajattelutapoja ei kyetä tarkastelemaan kriittisesti ja jos toisen näkökulmiin ei voida suhtautua avoimesti. IDÄN PELOT JA ILOT Toiseuttaminen on yksi vahvimmista poliittisista aseista, joka toimii ajatukset johtavat tekoihin -periaatteella. Orientalismin seuraukset (Saidin tarkoittamassa mielessä) ilmenevät vahvasti idän ja lännen välisissä suhteissa. Nykyään itä assosioituu herkästi islamiin, terrorismiin ja autoritääriseen hallintotapaan sekä ihmisoikeuksien rikkomiseen. Erityisesti naisten asema, jihad ja shari-laki puhuttavat. Islamin esiin nostaminen on sikäli mielenkiintoista, että idässä on paljon muitakin uskontoja, aatejärjestelmiä ja asioita, jotka näyttäytyvät lännen kannalta ongelmallisina. Islamin erityisasemaan vaikuttaakin ratkaisevasti sen voima: toiseksi suurimpana maailmanuskontona se edustaa vahvasti myös kokonaisvaltaista elämäntapaa, jonka vaikutus ulottuu aina arjen ratkaisuista politiikkaan ja talouteen asti. Islam haastaa idän ilmiöistä voimakkaimmin länsimaisia arvoja eikä mukaudu sen edustamiin poliittisiin, oikeudellisiin ja taloudellisiin vaatimuksiin. Japanin, Etelä-Korean ja Singaporen kaltaiset maat näyttäytyvät lännelle edistyksellisempinä kuin perinteiset islamilaisvaltiot ja saavat nauttia lännen ystävällisyydestä. Lännen imitointi näyttäisikin synnyttävän eniten sympatioita esikuvassaan. Myös Dubain kaltaiset talousmahdit saavat länneltä vähemmän arvostelua osakseen kuin köyhemmät muslimimaat: talous sanelee pitkälti ihmisen toimintaa. Öljy ja raha ovat tekijöitä, joiden vuoksi kulttuuristen ristiriitojen korostamisen sijaan alleviivaustussi siirtyy hetkessä perinteiden ja modernismin sulavan rinnakkaiselon kohdalle. Negatiivisten mielikuvien ohella toiseus voi edustaa myös positiivisia arvoja. Kulttuurien monimuotoisuus, erilaiset maut, tuoksut, rytmit ja maisemat kiehtovat ihmisiä ja niiden avulla voidaan esimerkiksi edistää matkailua ja paikallisten elinkeinojen ja perinteiden säilymistä. Henkisyyden etsijälle itä on aarreaitta. Käytämmekin mielikuvia toisesta tarpeidemme mukaan: idän ja lännen käsitteet ovat suhteellisia ja dynaamisia. On syytä huomata myös se, että kulttuuriset virtaukset eivät yksiviivaisesti seuraile poliittisten nuolten kaaria: maailmassa tapahtuu jatkuvasti yksilötason kohtaamisia idän ja lännen välillä, jotka kenties tehokkaammin kuin mitkään muut kohtaamiset voivat rakentaa dialogin siltoja ja suvaitsevaisuutta. Kohtaamisten etuna on myös tiedon lisääntyminen ja tarkentuminen. Tietämättömyys siihen liittyvä epävarmuuksineen ja pelkoineen onkin usein suuri ansa, joka johtaa kärjekkäiden stereotyyppien muodostumiseen. Harva on
esimerkiksi ottanut selvää ijtihadista, jihadin erilaisista hengellisistä merkityksistä tai arabinaisen asemassa tapahtuneista radikaaleista muutoksista esi-islamilaisella ajalla. ANTROPOLOGIA JA ITÄ Ääriesimerkkien käyttäminen propagandavälineenä ei palvele kenenkään etua. Sen sijaan että esimerkiksi kuuntelisimme naisten omia tulkintoja ja toiveita huivinkäyttönsä suhteen, teemme asiasta usein hätiköityjä päätelmiä omin päin. Samalla unohdamme noudattaa omia periaatteitamme yksilön äänen kunnioittamisen suhteen: eikö musliminainen ole aktiivinen toimija ja kyvykäs ajattelemaan ja ilmaisemaan mielipiteensä siinä missä muutkin? Se, että hänen mielipiteensä saattaa erota omasta ajattelustamme tulisi voida sananvapauden nimissä hyväksyä. Monet musliminaiset kokevat erilaisuutensa positiivisena asiana ja näkevät oman asemansa monin tavoin parempana ja turvatumpana kuin puolipukeisena mainoksissa poseeraavan sekä työn ja kodin välillä pallottelevan länsimaisen naisen. Unohdamme usein myös sen, että uskonnot ovat monin tavoin sidoksissa ympäristöönsä ja esiintymisalueidensa historiaan ja perinteisiin: Indonesiassa islam saa hyvin erilaisia ilmenemismuotoja kuin Saudi-Arabiassa Piirros: M. Kulmala VÄKI 1/2010
tai Kurdistanissa. Se, miltä asiat näyttävät ei muodostu pelkästään verkkokalvomme biologisten ja kemiallisten prosessien seurauksena, vaan sosiaalisella ja kulttuurisella kontekstilla on tulkinnoillemme ratkaiseva merkitys. Lännen halu edistää demokratiaa, vapauttaa naiset tai muu vastaava toiminta ei ole puolueetonta: tulkitsemme vapauden omista lähtökohdistamme käsin ja usein ajattelemme, että muuttuminen länsimaalaisempaan suuntaan merkitsee vapautumista. Juuri tämän näkemyksen monet muslimit kuitenkin kyseenalaistavat: kenellä on oikeus sanella kehityksen reunaehdot ja suunta? Usein nimenomaan kokemus sorrosta ja imperialismista synnyttää kapinamieltä ja levottomuutta. Islamilaisten liikkeiden aktivoituminen ja radikalisoituminen on kautta historian korreloinut poliittisen epävakauden, taloudellisen ahdingon kanssa. Reaktiot saavat uskonnolliset vaatteet ja kieliasun, mutta ne kielivät aina jostakin syvemmästä inhimillisestä kokemuksesta. Kuitenkin ajatus siitä, että antaisimme toisen toimia itsenäisesti ja rakentaa rauhassa tulevaisuuttaan tuntuu liian pelottavalta vaihtoehdolta: olemme vakuuttuneita siitä, että oma tapamme toimia johtaa parempaan lopputulokseen. Globalisoituvassa maailmassa toimiminen erityksissä muusta maailmasta on sitä paitsi erittäin hankalaa: Pohjois-Korean malli ei liene rohkaisevin esimerkki omatoimisuudesta. Antropologian asema suhteessa kysymykseen idästä on monisyinen. Kulttuurirelativismin ihanteena on kunnioittaa jokaista kulttuuria loogisena kokonaisuutena, samanarvoisena muiden systeemien kanssa. Toisaalta tämänkaltainen näkökulma kyseenalaistaa antropologian harjoittaman kulttuurien vertailemisen, jonka avulla voidaan kartoittaa ihmisille universaaleja tarpeita ja kokemuksia kulttuuristen ilmenemismuotojen taustalla. Kognitiivinen aivotutkimus on osoittanut, että tietyt mentaaliset prosessit ovat universaaleja. Kysymykset elämän tarkoituksesta, ilon, surun ja kärsimyksen kokemukset sekä halu elää mielekästä ja tyydyttävää elämää ovat yleisinhimillisiä. Ihmisoikeusloukkauksia ei tarvitse relativismin nimessä niellä ja kulttuureita on voitava tarkastella myös kriittisessä valossa. Juuttuminen stereotypiohin estää meitä näkemästä asioita sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat: monisyisinä, muuttuvina ja monitulkintaisina. Olisikin syytä miettiä, ovatko idän ja lännen kaltaiset käsitteet tarpeellisia asioita tarkasteltaessa, vai voitaisiinko niistä puhua myös toisenlaisista näkökulmista käsin. Omia arvovalintojaan pohtiessa antropologi joutuukin vastakkain omien ajatustensa, ennakkoluulojensa ja kulttuuristen tuntojensa kanssa. Asioiden tarkastelu pienemmässä mittakaavassa aiheuttaa tuttujen kategorioiden pirstaloitumista ja aivojen haastamista, mutta riskinotto kannattanee: suuren kimpaleen kätköistä voi pilkottaessa löytyä arvokkaita, eri väreinä loistavia pintoja.
Vaihto-opiskelua Indonesian paratiisisaarella Balilla Linda Kaljala Vaihto Balilla on kutkutteleva tarjous opiskelijalle. Mitä kaikkea siihen voikaan sisältyä: reissuja, aktiviteettejä ja kulttuurielämyk siä? Vai syntyykö vaihdon jälkeen tarve rikkaaseen mieheen tai lottovoittoon? Eiköhän lueta lisää Annan ja Auran Balin vaihtosyksystä 2009! Mikä on fiiliksesi nyt? Aura: Vähän kulttuurishokkia Nyt oon ollut jo Suomessa pari viikkoa ja on jo ikävä Balille, ja voisin mennä takaisin. Anna: Vähän outo olo olla Suomessa. Toisaalta tosi kiva olla kotona ja se ei harmita yhtään, mutta inhottava kun pitää etsiä taas töitä ja koulua on niin paljon. Kylmyyteen on vähän vaikea sopeutua, mutta on ihanaa olla ystävien lähellä. Millä kolmella adjektiivilla kuvailisit Balia? Aura: Eksoottinen, kaunis, eläväinen Anna: Kaunis, eksoottinen, kuuma Mitä opiskelitte Balilla? Aura: Opiskeltiin Udayana Yliopistossa sellaista kansainvälistä kurssikokonaisuutta, johon kuului kielen, kulttuurin, talouden, lain ja turismin opintoja. Opiskelu oli ihan kivaa, vaikka jouduttiinkin opiskeleen sellaisia aineita, jotka ei ollu itselle kovin tuttuja. Mutta esimerkiksi Business Law & Legal Tradition oli mun lempikurssi, vaikka en olisi uskonut että voisin olla sellaisesta kiinnostunut. Kielen opiskelu oli myös aika haastavaa. Opiskeluun kuului excut, joita 10 VÄKI 1/2010
tehtiin eri puolille Balia yhdessä kiinalaisten ja saksalaisten vaihtareiden kanssa. Ne saattoi kestää välillä lähes 10 tuntia, koska tuolla aikakäsitys on aika joustava, ja toinen syy oli ruuhkat. Ne excut oli ihan hauskoja, ja käytiin hienoissa temppeleissä ja kylissä. Lause indonesian kielellä? Aura: Hati-hati! = varokaa, varovasti, hiljempaa, vaara Anna: Saya tidak suka makan mie goreng, saya suka makan nasi goreng = En tykkää syödä paistettuja nuudeleita, tykkään syödä paistettua riisiä. Minkälainen oli yliopistonne? Aura: Yliopisto oli sellainen hieno vanha rakennus, jonka piha oli täynnä skoottereita ja aulassa oli hindu-alttari. Koulunpenkit oli aika epämukavat ja välillä ilmastointi oli rikki ja oli tosi kuuma. Syötiin yleensä välipalaksi friteerattuja banaaneja ja juotiin bali-kahvia. Missä asuitte Balilla ja minkälainen oli asuntonne? Aura: Asuttiin aluksi Kerobokanissa, josta oli suht lyhyt matka skoottereilla kouluun ja Kutalle sekä rannalle. Sitten asuttiin Umalaksessa, joka oli vähän kauempana, mutta jossa asui paljon muita meidän vaihtarikavereita. Molemmissa paikoissa oli vuokrattu talo, jossa meitä asui 4-6 tyttöä. Ei voitu asua opiskelija-asuntolassa, koska ne oli varattu vaan paikallisille opiskelijoille. Talojen vuokra oli halpa, mutta ne oli tosi hienoja, joka kyllä hävetti aika lailla, mutta enpähän tuu enää koskaan tulevaisuudessa asuun niin hienoissa kämpissä, ellen löydä rikasta miestä. Mitä kuului vaihtarin arkipäivään? Aura: Aamulla jotkut kävi surffaamassa ennen koulua, sitten oli luentoja ja syötiin 30 sentin ateria koululla ja ajettiin skoottereilla ruuhkien läpi kotiin. Sitten tehtiin normijuttuja: mentiin ehkä rannalle, lähdettiin jonnekin kierteleen, mentiin kutalle tai hengailtiin kotona. Söitkö koiraa tai muuta mielenkiintoista? Aura: En, mutta sain silti ameeban. Anna: Koiraa en tietääkseni syönyt, enkä muutenkaan mitään erityisen eksoottista. Tietysti mausteet oli tosi eksoottisia ja tulisia. Koulun retkien eväspaketit oli välillä tosin aika mielenkiintoisia, tai tuntu ettei oikein tiennyt mitä suuhunsa laittoi. Sipsit ja karkit oli myös välillä aika mielenkiintoisia, eikä oikein länsimaalaiseen makuun (ainakaan mulle) sopinu. Lopuksi alkoi kyllä jo kyllästyttää riisin ja nuudelin syönti, vaikka nyt alkaakin jo vähän olla ikävä indonesialaista ruokaa. 11
Entä missä oli parhaat sateenvarjo-drinkit? Minkälainen on balilainen cocktail? Aura: En mä ostanu oikeestaan mitään hienoja, kalliita drinkkejä. Greenboxista (Kutalla pieni baarikioski) sai halpoja ja hyviä arakista (paikallinen viina) tehtyjä juomia. Anna: Sateenvarjo-drinkkejä sai kaiken kokoisina, makuisina ja näköisinä Kutalta ja sen lähettyviltä. Paikallinen juoma oli tosin arakviina tai junglejuice, riisiviini. Tosin itse tehtyyn arakiin oli joskus aiempina vuosina kai kuollu joitain ihmisiä, koska se oli mennyt pieleen. Välillä vähän mietitytti sen juominen. Mitä surffaus merkitsee sinulle? Missä oli parhaat aallot? Aura: Haha, mun oli tarkoitus surffata paljon. Surffaus oli tosi haasteellista (ja vaarallista!) ja sitä olisi pitänyt tehdä joka päivä, jotta olisi kehittynyt edes vähän, joten se sitten vähän jäi. Joillekin pro surffareille parhaat aallot (ja isoimmat) olin Badang Baissa. Mulle aloittelijana kivat aallot oli Doublesixin rannalla, vaikkakin siellä oli tummaa tulikuumaa hiekkaa. Kutalla oli taas liikaa ihmisiä. Harmittaa, ettei tullut rutiinia surffaukseen, ja etten harrastanut sitä niin paljon. Mitä reppureissaajan kannattaisi ehdottomasti tehdä Balilla ja missä yöpyä? Aura: Kierrellä koko Balin saarta, eikä jumittua pelkästään Kutalle. Skootterilla pääsee kätevästi kierteleen, ja surffispottejakin löytyy pitkin etelä- ja itärannikkoa. Halpoja guest houseja, bungaloweja ja home stay -mestoja löytyy paljon. Myös Gilien ja Nusa Lemboganin saarille kannattaa ehdottomasti mennä. Anna: Reppureissaajan kannattaisi ehdottomasti lähteä pois Kutalta (=turistihelvetti). Ehkä kannattaisi vuokrata mopo, mutta toisaalta liikenne on vaarallinen. Joitain onnettomuuksia nähtiinkin ja oli välillä vähän kuumottavaa ajella indonesialaisen liikenteen seassa. Mopolla pääsisi mukavasti kiertelemään saarta, ja sillä pääsee paikkoihin mihin ei autolla tai kävellen pääse. Kivoja paikkoja on Amed, Padang Bai ja keskellä saarta on myös kauniita paikkoja. Minne matkaat seuraavaksi? Aura: Haluan päästä kiertelemään enemmän Indonesiaa. Anna: Ei ole vielä suunnitteilla seuraavaa matkaa, koska vaihtovuoden ja sen jälkeisen matkustelun jälkeen on tili miinuksella ja luottokorttilasku odottelee maksamista. Olisi kylläkin kiva päästä jonnekin laskettelemaan, mutta taitaa jäädä tänä vuonna vaan haaveeksi, ellei lottovoittoa tule. 12 VÄKI 1/2010
Halvan maan halpamaiset kujeet Teksti ja kuvat Emma Rimpiläinen Jos matkaoppaan varoituksia olisi uskominen, Intiassa ei kannata liikkua lainkaan, ellei ole kokovartalosäkkiin pukeutunut, rahansa alushousuissaan säilyttävä mies. Vietin joululomalla kolme ja puoli viikkoa Intiassa. Vaikka tämä (hävettävästi) olikin vasta ensimmäinen matkani aikuisiällä Euroopan ulkopuolelle, olin etukäteen kuormittanut pääni täyteen harhaisia ajatuksia, että antropologian opiskelijana minun pitäisi erityisen vikkelästi tajuta paikallisen kulttuurin logiikka ja herooisesti selvittää eteen tulevat hankalat tilanteet. Opiskelukiireiden takia matkavalmisteluni jäivät kuitenkin melko hätäisiksi, ja lähtöaamuna istuinkin lentokentällä hepulinomaisesti pläräämässä Lonely Planetin Intiaopasta siinä toivossa, että löytäisin sieltä vinkkejä, joilla välttää itseni nolaaminen jatkuvasti. Intiassa matkailleet kaverini olivat lisänneet paniikkiani kertomalla kauhujuttuja ylibuukatuista junista, kourivista paikallisista, mukanaan vievistä ihmismassoista ja taskuvarkaista. Älä sit kuvittele, että oisit menossa sinne lomalle eräs kaveri kommentoi rauhoittavasti. Lähdin lisäksi matkalle suoraan saatuani palautettua viimeiset kurssitehtävät, enkä ehtinyt pitää lomaa päivääkään ennen lentoa. Saapuessani valmiiksi ylistressaantuneena melkein 13 miljoonan asukkaan Delhiin, jossa mikään ei toiminut niin kuin on Suomessa tottunut, teki mieli todella luovuttaa ja lähteä seuraavalla lennolla kotiin lepäämään. Muutaman ensimmäisen päivän tunsin itseni pikemminkin misantropologiksi (termi muuan viime vuoden puheenjohtaja) kuin edes Intiasta päällisin puolin kiinnostuneeksi turistiksi. Alun ängstäily muuttui kuitenkin fiilistelyksi, kun aloin hiljalleen ymmärtää, miten esimerkiksi junalipun saa ostettua asemalta ja miten kaupassa käydään. Matka oli lopulta enemmän rentouttava kuin stressaava. Matkamme alkoi siis lennolla Delhiin, josta matkustimme 46 tuntia junalla Keralan osavaltioon. Keralassa suhasimme vielä junalla ja bussilla edestakaisin länsirannikkoa pitkin ja lensimme lopuksi 13
14 VÄKI 1/2010 Cochinista takaisin Delhiin. Matkustimme Intian rajojen sisällä siis monta tuhatta kilometriä, mikä kyllä pani hahmottamaan ensinnäkin niemimaan hurjan koon ja toisekseen sen asukkaiden ja näiden elämäntyylien moninaisuuden. Juna puksutti riisipeltojen, vuorien, hökkelikylien, loistohuviloiden, lehmien, vartioitujen plantaasien ja ihmisiä pursuavien kaupunkien ohi. Kieli vaihtui hindistä teleguun, tamiliin ja malayamiin, mutta paikallisten englanti kuulosti silti minulle joka paikassa melko samanlaiselta, jossain vähän ymmärrettävämmältä kuin muualla. Käytimme paljon edellä mainittua Lonely Planetin Intia-opasta, joka yrittää tuhannella sivullaan olla kattava esitys koko valtavasta maasta. Mahdoton tehtävä tietenkin, varsinkin kun sosiaalisen muutoksen tahti voi Intiassa olla hölmistyttävä: siinä, missä viime viikolla oli palmumetsää, onkin nyt hotelli. Samoin matkaoppaan ylistämä Kochin parhaiten säilytetty salaisuus, Cherai Beach oli siinä vaiheessa, kun sinne pääsimme jo tupaten täynnä rantalomalla ilakoivia intialaisperheitä. Toisaalta jotkin asiat, kuten huijareiden yritykset päästää turistit rahoistaan, tuntuvat pysyvän samanlaisina vuodesta toiseen, joten opas oli välillä hyvinkin hyödyllinen. Kommentoin muutamia oppaan väitteitä ja varoituksia siltä kannalta, millaiseen todellisuteen itse törmäsin matkan aikana. Hinnat: Vaikka meillä oli oppaan uusin, vuoden 2009 painos, olivat sen hintatiedot jo armottoman vanhentuneita. Suosituilla asuinseuduilla hostellien hintoihin oli lätkäisty kahdesta kolmeensataan rupiaa lisää kirjan painohetkeen verrattuna. Tämä näkyi myös paikoissa, joilla ei ollut Lonely Planet lisää eli kunniamainintaa tuossa reppureissarien pyhässä niteessä. Erään paikallisen sanomalehden mukaan peruselintarvikkeiden hinnat ovat viimeisen vuoden sisällä nousseet Intiassa monta sataa prosenttia, mikä näkyi jatkuvana ruokabudjetin ylittymisenä matkan aikana. Syöminen tai nukkuminen ei silti ollut missään tapauksessa kallista, ellei jäänyt hortoilemaan turistirysiin, joiden hintataso oli parhaimmillaan viisinkertainen normaaliin verrattuna. Ja hintataso on pitkälti kiinni myös tinkimiskestävyydestä. Delhi: varo turistien kustannuksella provisioita kalastelevia huijareita etenkin New Delhin juna-asemalla. Tämä oli ehkä eniten paikkaansa pitävä varoitus koko kirjassa. Jo meidät asemalle vienyt riksakuski yritti ohjata meidät väärään lipputoimistoon, josta olisi todennäköisesti kyllä saanut junalippuja, mutta ylihintaan ja alempaan luokkaan kuin mistä olisi maksanut. Odoteltuamme, että kuski poistui paikalta nähtyään meidän menevän sisään toimiston porteista, yritimme hipsiä vähin äänin oikean aseman suuntaan. Joka suunnasta alkoi kuitenkin virrata avuliaita paikallisia, jotka yrittivät itsepintaisesti viedä meidät väärään toimistoon. Pääsimme kuitenkin pakenemaan aidan raosta ja löysimme oikealle juna-asemalle, jonka toisessa kerroksessa oli
selkeästi esillä kyltti INTERNATIONAL TOURIST BUREAU. Juna-aseman pihalla oli kuitenkin lisää avuliaita aatuja, jotka väittivät, että toimisto on kiinni ja esittivät loukkaantuneita, kun kieltäydyimme seuraamasta heitä oikeaan toimistoon. Asemalla paras tapa päästä lipputoimistoon tuntui olevan juosta asema-aukion poikki kädet korvilla ja solvauksia viljellen. Älä usko avuliaita heppuja, jotka yrittävät ohjata sinut johonkin matkatoimistoon Delhin Connaught Placen lähellä. On vain yksi ainoa virallinen keskusmatkatoimisto, India Tourism Delhi. Joka ikisellä delhiläisellä tuntui muutenkin olevan oma lehmä ojassa turistien neuvomisen suhteen, sillä etsiessämme valtion virallista turismitoimistoa Connaught Placella jokainen neuvoja opasti meitä kyllä keskenään samaan suuntaan, mutta aivan väärään kortteliin. Tarkistimme lopulta piilossa kartasta oikean suunnan, sillä kartta kädessä kadulla seisova turisti oli todellinen huijarimagneetti. Näistä kokemuksista opimme, että täytyy jo hotellilla katsoa kartasta todella tarkkaan, mihin on menossa ja painella sinne määrätietoisesti avuntarjouksista välittämättä. Delhissä opittu epäluulo ihmisten hyväntahtoisuutta kohtaan ei kuitenkaan ollut yhtä tarpeen Keralassa, jossa meidät usein neuvottiin aivan oikeaan paikkaan. Varo kengänkiillottajia, jotka likaavat tahallaan kenkäsi ja vaativat rahaa niiden puhdistamisesta. Näitä tyyppejä en nähnyt kertaakaan, vaikka olisikin ollut hauskaa nähdä, miten ihmiset suhtautuvat 15
popoja yhtäkkiä likaaviin hyypiöihin. Tai miten kiillotetaan varpaat, kun jalassa on sandaalit. Nukkuminen: etenkin Delhissä kannattaa varata hostelli etukäteen (...). Huomaa, että katumelu voi olla saatanallista pyydä itsellesi hiljainen huone ja pidä korvatulpat käsillä. Emme tehneet missään ennakkovarauksia hostelleihin ja saimme silti aina (melko) siedettävän yöpaikan. Välillä tosin olisi voinut etsiä pidempäänkin: huoneessa, jossa vietimme toiseksi viimeisen yön matkalla, vessa ei vetänyt, suihkun vesi oli jääkylmää ja seinät niin ohuita, että kuulimme, kun viereisen huoneen japanilainen setä oksensi ja kakoi ilmeisen vatsataudin kourissa koko yön. Useimmiten ongelma ei ollutkaan kadulta kuuluva melu, vaan hostellin sisältä raikaava TV:n, lasten kiljumisen, kuorsauksen ja kovaäänisen pälinän kakofonia. Miljoonakaupunki Delhi ei tuntunut koskaan nukkuvan, sillä heräsin useana yönä joskus aamukolmen maissa lasten ääniin tai jonkin Bollywood-elokuvan kimeään soundtrackiin. Etenkin naisten kannattaa kiinnittää pukeutumiseen huomiota: peittävät vaatteet ovat tarpeellisia jos eivät oman turvallisuutesi, ainakin mukavuutesi kannalta. Pukeuduin aluksi tämän ohjeen mukaan todella nunnamaisiin kuteisiin, löysään tunikaan ja pitkiin housuihin, kunnes huomasin, ettei ketään ainakaan Delhissä tunnu kiinnostavan miten matkailijat ovat pukeutuneet. Etelässä auringon- 16 VÄKI 1/2010
paahde kuitenkin pakotti suojaamaan ihon välillä myös vaatteilla, joten tunikat ja muut löysät vaatteet tulivat myös tarpeeseen. Niin kauan kun ei mene temppeliin tai moskeijaan pällistelemään napapaidassa ja minishortseissa, en usko, että pukeutumisen peittävyydellä on Intiassa liiemmin merkitystä jos on selkeästi turisti. Tuijotusta sai ulkomaalaisena joka tapauksessa osakseen riippumatta pukeutumistyylistä. Ainoastaan Keralan rannoilla tuli välillä epämukava olo, kun paikalliset miehet tekivät vartavasten kävelyretkiä katsomaan bikineissä aurinkoa ottavia länsimaalaisia tyttöjä. Luulen parin tyypin jopa kuvanneen minua kännykkäkameroillaan. Toisaalta Varkalan rantakohteen tapa ratkaista asia erottelemalla rannasta erikseen alueet intialaisille ja ulkomaalaisille turisteille tuntui sekin pahalta ja epäoikeudenmukaiselta. Jos intialainen yritti mennä uimaan väärältä puolelta rantaa, rantavahdit vihelsivät hänet heti pois ja pakottivat siirtymään toiselle puolelle. Cochi: salainen oluenmyynti on itsestäänselvyys suurimmassa osassa Fort Cochinin ravintoloista, ja hieman kalliimpaa niissä paikoissa, joilla on luvat. Oluen ja muiden alkoholijuomien myynti oli kukoistavaa, mutta huvittavan salamyhkäistä kaikilla turistialueilla. Useimmilla ravintoloilla ei ilmeisesti ollut myyntilupia, ja lisäksi olutta sai käsitykseni mukaan luvallisestikin myydä vain kello yhdeksään asti illalla. Poliisitarkastusten takia pullot piti usein kääriä paperiin ja säilyttää piilossa pöydän alla, ja kalja tarjoiltiin kahvimukeista. Olimme uutena vuotena juuri tilanneet baarissa oluet, kun yhtäkkiä henkilökunta kävi kellon lyödessä yhdeksän sulkemassa kaikki ovet ja laittamassa ikkunoiden eteen suojukset niin, ettei ulkoa nähnyt sisälle. Oli erittäin mieltäylentävää hikoilla täpötäydessä baarissa viidenkymmenen muun turistin kanssa uudenvuoden aattona kuumaa olutta litkien. Yhdestä ravintolasta emme saaneet tilattua olutta, vaikka kutsuimme sitä ovelasti koodisanalla special tea, mutta sen sijaan elämämme pahimman makuiset gin tonicit saimme suuren salailun ja teatterin saattelemina. 17
MUISTOJA SIPERIASTA Minna Kulmala 18 VÄKI 1/2010 Aeroflotin kaartaessa joulukuun valkoisuuden yllä kohti Irkutskin lentokenttää vilkaisin vierustoveriani. Saksalaispoika kertoi olevansa matkalla tapaamaan nettiystäväänsä ja esitteli paperinohutta pipoaan samalla kun kapteeni kuulutti ulkoilman lämpötilaksi 30 pakkasastetta. Omat lähtöasetelmani tuntuivat olevan sillä hetkellä asteen verran paremmat (tai lämpimämmät): itse olin sentään tavannut isäntäni jo etukäteen sekä sullonut kassini täyteen villavaatteita plus ystäväni väkisin minulle lainaamat Kuomat. Toivotimme toisillemme hyvää lomaa ja uutta vuotta ja erkanimme. Irkutsk on yksi Siperian suurimmista kaupungeista, suurin piirtein Helsingin kokoinen. Se sijaitsee Baikal-järven tuntumassa lähellä Mongolian rajaa. Kaupungin ympäristö on lievästi kumpuilevaa, mutta Mongoliaan päin mentäessä korkeuserot kasvavat huomattavasti. Kaupungissa on yliopisto, stadion, teatteri, ostoskeskuksia, elokuvateattereita, viihtyisiä kahviloita ja puistoja kaikkea, mitä ei ehkä ensimmäisenä mielikuvien Siperiaan sijoittaisi. Irkutskin keskusta muistuttaa arkkitehtuuriltaan hieman Pietaria ja Helsinkiä ja jännittävällä tavalla kaupungissa tulee melkein kotoisa olo. Laitakaupungin neuvostoaikaiset talorivistöt ja kallellaan kyhjöttävät piparkakkutalot sen sijaan luovat aidon venäläisen fiiliksen, johon rämisevät bussit, turkiksissaan astelevat naiset sekä kelkkojaan vetävät lapset sopivat kuin karvalakki pakkasenpuremaan päähän. Venäläiseen tapaan myös Irkutskissa jokaiseen päivään kuuluu kupponen teetä, tuhti kiireetön ateria sekä sarja omaleimaisella huumorilla höystettyjä anekdootteja; venäläiset lukeutuvat ehdottomasti tarinankertojien eliittiin. He ovat myös hyvin luovia ja rakastavat kauneutta ja juhlimista. Joulun aikaan kaupungin kuusiin ilmestyi valoja ja koristeita samoin kuin pääkaupungissakin. Irkutskin keskuspuistoon rakennettiin valtava Ded Morozia eli Pakkasukkoa ja tämän apuria,
Snegorushkaa esittävä jääveistos. Lapsille ja lapsenmielisille jäästä oli niin ikään rakennettu naurusta kajahteleva liukumäki. Uuden vuoden aattona jätimme kaupungin taaksemme ja suuntasimme ystävieni kanssa pikku kylien läpi Baikalin rannalle. Olimme pakanneet mukaamme valtavat määrät ruokaa - jossain kassien uumenissa oli myös iso palan valkoista ja lipevää silavaa, jota ystäväni äiti oli pakottanut minua syömään (ja kohteliaisuudesta myös kehumaan). Ruokaa kuitenkin kului, sillä tuntureilla patikoidessa kului paljon energiaa. Maisemat olivat samanlaisia joka kukkulan laelta: lunta, kiviä, autioita tunturijonoja ja silmänkantamattomiin jatkuva Baikal. Silti jokainen kipuaminen oli vaivan arvoinen: siperialaisen kauneuden vivahteet loihtivat esiin satumaisia näkymiä, joita on vaikea unohtaa. Baikal on mykistävä. Kaikessa hiljaisuudessaan se onnistuu puhuttelemaan mieltä tuhansin sanoin. Kaupungin juhlintaan verrattuna uusi vuosi erämökissä oli hiljainen eikä raketteja näkynyt. Tähdet sen sijaan erottuivat kirkkaina kuin kynttilät. Paikan juhlavuudesta huolimatta on asioita, joista venäläiset eivät tingi: ystävien kanssa jaetaan notkuva pöytä leipineen, leikkeleineen, salaatteineen ja juomineen, sekä tietysti hyvine juttuineen. Uusi vuosi on vuoden suurin juhla ja sen juhlimatta jättäminen tai viettäminen yksin olisi kerta kaikkiaan sopimatonta. Mielestäni tässä kiteytyy eräs venäläisen kulttuurin parhaista puolista: elämästä ja ystävistä nautitaan täysin sydämin ja silloin tällöin huolet viskataan piruille. Epäilemättä kansan kovat kokemukset ovat edesauttaneet tämän tragediasta komediaa loihtivan elämäntaidon jalostumisessa. Siperia yllätti minut ei karuudellaan ja ankaruudellaan, vaan kauneudellaan ja vieraanvaraisuudellaan. Toivon, että saksalaisnuorukainen sai tuliaisikseen samanlaisia tuntoja (sekä uuden pipon)! 19
Tapahtui Derkkulassa tarinoita Itä-Saksasta Teksti ja kuvat: Aura Heinonen Vaikka Saksa sijaitseekin maantieteellisesti Suomen länsipuolella, käsitellessä aihetta Itä voidaan idäksi lukea myös ilmiö: Itä-Saksa. Itä-Saksa oli oikealta nimeltään Saksan demokraattinen tasavalta (Deutsche Demokratische Republik, DDR), jota vanhempani kutsuivat leikkimielisesti myös Derkkulaksi. Itä-Saksan valtio oli olemassa vuodesta 1949 vuoteen 1990, ja sen virallinen ideologia oli marxismi-leninismi. Se oli myös tunnettu äärimmäisestä kurista, kansalaisten valvonnasta, suljetuista rajoista sekä menestyksekkäistä urheilijoista. Minulla oli itse mahdollisuus vierailla aikanaan muutaman kerran Itä-Saksassa, tosin muistikuvani niistä vierailuista ovat varsin hatarat. Valotankin Itä-Saksan historiaa ja elinoloja isäni kertomilla seikkailuilla itsestään ja hänen itäsaksalaisesta ystävästään Rolandista. Tarina alkoi junassa. Vuonna 1976 isäni oli teekkariystäviensä kanssa interreililla Etelä- Euroopassa. Paluumatkalla Pulasta Balatonjärvelle Unkariin junan vessan edessä isäni hihaan tarttui tumma nuori mies ja he alkoivat keskustella. Heppu oli nimeltään Roland ja kotoisin Itä-Saksasta. Roland kertoi olevansa myös reilaamassa, ja että Unkari oli länsimaisin valtio niistä muutamasta maasta, joihin Itä-Saksan kansalaisilla oli mahdollisuus matkustaa. Isääni kiinnosti kovasti tavata Itä-Saksan kansalainen, koska kotimaassa Suomessa oli vallalla niin kutsuttu Finlandizierung (suomettuminen), ja varsin myönteinen käsitys sosialismista. Roland oli lääketieteiden opiskelija, jolla oli palava kiinnostus nähdä maailmaa ja analysoida olosuhteita. Kuten monelle muullekin Itä-Saksan nuorelle, länsimaisella rockmusiikilla, etunenässä the Beatles ja Bob Dylan, oli valtava merkitys. Näin ollen puheenaiheista ei ollut pulaa isäni ja Rolandin kesken. Nuorukaiset vaihtoivat nopeasti osoitteita, ja ovat siitä päivästä lähtien pitäneet yhteyttä, vaikka ensimmäisen kirjeen saapuminen olikin isälleni pieni yllätys. Kirjeissä Roland kuvasi yksityiskohtaisesti elämää Itä-Saksassa. Roland halusi kirjoittaa englanniksi, koska Itä-Saksassa ei tarvittu länsimaisia kieliä, vain venäjää. Erittäin tärkeätä oli verrata hintatasoja, joka oli hämmästyttävän matala Itä-Saksassa. Bussilippu maksoi 15 penniä, leipä 5 penniä, ateria Mensassa (yliopisto-ruokala) 30 penniä, kalja kuppilassa 30 penniä ja kuukauden vuokra nuorisosäätiön kämpässä 8 markkaa. Rivien välistä pystyi kuitenkin lukemaan, että kaikki asiat eivät olleet niin ihanasti kuin luulisi (silloin luultiin). Kirjeenvaihto jatkui vilkkaana, isäni sai runsaasti lahjoja, ja Rolandin Beatles-Dylan kokoelma alkoi karttua. Syksyllä 1977 isäni meni laivalla Gdanskiin Puolaan, ja jatkoi sieltä junalla Itä-Berliiniin. Ensimmäinen vierailu tusinasta oli alkanut. Berlin Alexander Plaz -asemalla odotti Roland, päällään vihreä maihinnousutakki ja pitkä parta, näyttäen isäni mielestä oikealta radikaalilta. Siitä he