KURSSIKIRJE PJPK 5/2014 23.9.2014 1/7 HEI KURSSILAINEN Tervetuloa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten partiojohtajaperuskurssille Pääkaupunkiseudun Partiosäätiön kurssikeskukseen Kiljavalle oppimaan uusia asioita, kehittymään johtajana sekä tutustumaan muihin partiolaisiin ja lippukuntakulttuureihin. Tässä kirjeessä on ohjeet kurssiin valmistautumiseen, lue se huolella. Liitteenä on myös ohjeet ennakko- ja jälkitehtävistä. Kurssi alkaa kaupunki-illalla 8.10. klo 18 Partioasemalla osoitteessa Töölönkatu 55. Ilta on PJ-peruskurssiin kuuluva osuus, jonka koulutussisältö tulee suorittaa, jotta kurssi voidaan hyväksyä. Kaupunki-illassa tapaat kurssivartiosi ja voitte sopia kurssin maastoretkeen liittyvistä järjestelyistä. Ilta päättyy viimeistään klo 21. Jos et pääse paikalle, ilmoita kurssinjohtaja Veskulle etukäteen viimeistään perjantaina 3.10. Peruutukset ja sairastumiset on ilmoitettava piiritoimistolle p. (09) 8865 1200 ja kurssinjohtajalle. KURSSIVIIKONLOPPUJEN AIKAT AULUT: 1. Perjantaina 10.10. klo 17:45 bussi lähtee Helsingistä Kiasman edestä kohti Kiljavaa. Sunnuntaina 12.10. palaamme samaan paikkaan noin klo 15.00. 2. Perjantaina 24.10. klo 17:45 bussi lähtee Elielin kentältä Sanomatalon takaa kohti Kiljavaa. Perillä siirrytään suoraan yön yli kestävälle maastoretkelle, pukeuduthan sen mukaisesti. Sunnuntaina 26.10. palaamme samaan paikkaan noin klo 15.00. ENNEN PJPK-SUORITUKSEN HYVÄKSYM ISTÄ TULEE OLLA SUORITETTUNA: Kurssin kaikki moduulit Jälkitehtävä, siihen liittyvä ohjauskeskustelu ja raportointi EA 1 -kurssi Kurssilla nähdään! VESA-PEKKA VESKU MURTOVAARA Kurssinjohtaja puh. 040 7127 611 vesa-pekka.murtovaara@partio.fi HUOM! Onhan Suomen Partiolaisten jäsenmaksusi maksettu! Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry Töölönkatu 55, 00250 Helsinki, puh. (09) 8865 1200 papa.toimisto@partio.fi www.pääkaupunkiseudunpartiolaiset.fi
2/7 VARUSTEET MOLEMMILLE KURSSIVIIKONLOPUILLE TARVITSET: Normaali kämppäretkivarustus Ruokailuvälineet Partiohuivi Partioasu, jota käytetään yhteisissä lipunnostoissa ja -laskuissa Säänmukaiset maasto- ja ulkoliikuntavarusteet Makuupussi ja aluslakana Muistiinpanovälineet Jokin sinulle rakas esine Sisätossut Saunakamppeet Otsa- tai taskulappu ja varaparistot Partiojohtajan käsikirja, omasi tai lainattu. Kaupunki-illassa on mahdollisuus ostaa kirjaa. Kirjoista kerätään kuittaukset ja piiri laskuttaa ne suoraan lippukunnalta. Laulukirja, jos on Soitin, esim. kitara, jos on Ennakkotehtävä ja lippukuntaa koskeva materiaali (ks. sivu 3/4) TOISEN KURSSIVIIKONLOPUN MAASTORETKIOSUUTEEN TARVITSET MYÖS: Vartion yhteiset: Retkikeitin ja polttoainetta (jos vartio haluaa, voi ottaa useamman trangian) Vartion muonat Laavu Kirves Saha Vähintään pieni ea-pakkaus, hyvin varusteltu Henkilökohtaiset: Tulitikut Puukko Kompassi Vettä Makuualusta
3/7 ENNAKKOTEHTÄVÄT KÄY TÄYTTÄMÄSSÄ ENNAKKOKYSELY Kysely löytyy osoitteesta http://moodle.partio.fi/my ja se pitää täyttää ennen kaupunki iltaa. Käyttäjätunnuksesi Moodle-oppimisympäristöön on alla kuvattua muotoa ja voimassa viimeistään maanantaina 29.9. käyttäjätunnus: salasana: etunimi.sukunimi Moodle-14 KERÄÄ MUKAASI SEURAAVAT LIPPUKUNTASI PAPERIT: säännöt toimintasuunnitelma talousarvio toimintakertomus tilinpäätös TUTUSTU NIIHIN JO ENNEN KURSSIA JA ETSI VASTAUKSET SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN: Mikä on talousarvionne perusteella vuoden tärkein tapahtuma? Löytyykö sama tapahtuma toimintasuunnitelmasta? Miten lippukuntanne vuosikokous kutsutaan koolle? Mikä on lippukuntanne hallituksen suurin ja pienin mahdollinen koko? Kuka saa kirjoittaa lippukunnan nimen ja mitä se oikeastaan tarkoittaa?
4/7 PJ-JÄLKITEHTÄVÄ PJ-kurssin viimeinen osa on jälkitehtävä, jonka tarkoitus on toimia käytännön johtamisharjoituksena. Samalla se palvelee omaa lippukuntaa. Varaudu kertomaan jälkitehtävästäsi kurssilla. On tärkeää, että sinulla on jälkitehtävä tiedossa. Jälkitehtävästä voi kysellä etukäteen lippukunnan johdolta. JÄLKITEHTÄVÄNÄ VOIT JÄRJESTÄÄ ESIMERKIKSI: johtajahuoltotilaisuuden LPK:n tapahtuman koulutustilaisuuden viikonlopputilaisuuden tai retken leirin tai jonkin osan isompaa leiriä OLEELLISTA ON, ETTÄ: tehtävä on tekijänsä kokoinen eli sopivan haastava mielellään jotain, mitä et ole ennen tehnyt järjestämälläsi tilaisuudella on selkeä, itse asettamasi tavoite, muukin kuin että tilaisuus tulee järjestettyä tilaisuuteen osallistuu kohtuullinen määrä osallistujia toimit itse tilaisuuden vastuullisena johtajana, tai hyvin suuressa tapahtumassa jonkin osa-alueen (esim. leirin huolto, muonitus tai ohjelma) johtajana Pyydä lippukunnastasi itsellesi tehtävän ohjaaja (mielellään aikuinen yli 22v.), joka tukee sinua tilaisuuden järjestämisessä ja antaa siitä palautetta, jonka liität raporttiin. Apua saat myös oman kurssivartiosi kummilta, jos niin haluat. Suunnittele ennakkoon ja tee jälkitehtäväsi ajoissa. Tee jälkitehtävä ja lähetä sen raportti (mieluiten hyvissä ajoin ennen kurssin jälkitapaamista) vartiosi kummille, jonka yhteystiedot saat kurssilla. HUOM! Anna seuraavalta sivulta alkava ohje jälkitehtäväsi ohjaajalle! JÄLKITEHTÄVÄN RAPORTISSA ON AINAKIN SEURAAVAT OSAT: Tilaisuuden tms. tarkoitus Ennakkosuunnittelu Toteutus Jälkityöt Oma arvio tilaisuudesta Muiden osallistujien arvioita tilaisuudesta Oman ohjaajan lausunto (LPK:si sinulle osoittaman ohjaajan on siis osallistuttava tilaisuuteen) Kurssimme jälkitapaamisen aika (keväällä 2015) ilmoitetaan myöhemmin kurssilla. Jälkitapaamisessa muun ohjelman ohella jaetaan kurssitodistukset ja tehdään PJ-osmonsolmut.
5/7 PJ-JÄLKITEHTÄVÄN OHJAAJAN OHJE Anna tämä kolmesivuinen ohje jälkitehtäväsi ohjaajalle. PJ-kurssin viimeinen osa on jälkitehtävä, jonka tarkoitus on toimia käytännön johtamisharjoituksena. Jälkitehtävässä on mahdollisuus soveltaa kurssilla opittuja asioita käytäntöön, sekä arvioida omaa johtamista ja tavoitteiden toteutumista. Samalla se palvelee omaa lippukuntaa. JÄLKITEHTÄVÄNÄ VOI JÄRJESTÄÄ ESIMERKIKSI johtajahuoltotilaisuuden LPK:n tapahtuman koulutustilaisuuden viikonlopputilaisuuden tai retken leirin (tai osan suurempaa leiriä) OLEELLISTA ON, ETTÄ PJ-kurssilaisen järjestämällä tilaisuudella on selkeä, itse asetettu tavoite (muukin kuin että tilaisuus tulee järjestetyksi) tilaisuuteen osallistuu kohtuullinen määrä osallistujia PJ-kurssilainen toimii itse tilaisuuden vastuullisena johtajana (hyvin suuressa tapahtumassa jonkin osa-alueen kuten leirin huolto tai muonitus tai ohjelma) johtajana. jälkitehtävä on oppimistilanne PJ-kurssilaiselle kurssilainen saa rakentavaa palautetta Lippukuntasi on siis nimennyt sinut tehtävän ohjaajaksi. Tehtävänäsi on tukea kurssilaista tilaisuuden järjestämisessä sekä antaa suorituksesta palautetta. RAPORTTI JÄLKITEHTÄVÄN RAPORTTIIN KUULUVAT AINAKIN SEURAAVAT OSAT: Kurssilaisen tilaisuudelle etukäteen asettamat tavoitteet Ennakkosuunnittelu Toteutus Jälkityöt Kurssilaisen oma arvio tilaisuudesta sekä tavoitteiden saavuttamisesta Sinun palautteesi (sinun on siis osallistuttava tilaisuuteen!) Sinun osuutesi ei ole kurssinjohtajalle kirjoitettu lausunto siitä kuinka hienosti tai huonosti projekti meni, vaan kurssilaiselle antamasi palaute kirjallisessa muodossa. Katso alla.
6/7 PALAUTE PJ-kurssin jälkitehtävän tärkein tavoite on toimia johtamisharjoitteena. Jotta kurssilainen saisi siitä mahdollisimman paljon irti ja oppisi omasta johtamisestaan, on hänen tärkeää saada palautetta. Ihan hyvä ei ole opettava eikä motivoiva palaute. Tärkeää on etsiä oikeasti hyvin menneet asiat ja asiat, joissa on vielä kehitettävää. Virheistäkään ei voi oppia ellei niitä tunnista virheiksi. Kukaan meistä ei ole niin valmis, etteikö aina löytyisi kehitettävää. Onkin sinun tehtäväsi yhdessä kurssilaisen kanssa löytää nämä kehitettävät puolet. Muista myös rohkaista hyvin menneistä jutuista. JÄLKITEHTÄVÄN OHJAAJAN TÄRKEYS TUKIJA Tukee pj-kurssilaista jälkitehtävässä. Jälkitehtävä on iso haaste pj-kurssilaiselle. Hän tarvitsee turvallisen paikan/tilanteen harjoitella ja tuoda käytäntöön kurssilla oppimaansa johtamista. Tukijan tulisi muistaa että tukija on tukija ja pj-kurssilainen tekijä. OHJAAJA Monia asioita opitaan kantapään kautta, mutta ohjaaja ohjaa pj-kurssilaisen jälkitehtävässä omien kykyjensä ja kokemustensa kautta. Mutta ratkaisut viime kädessä on kurssilaisella. Annetaan hänelle mahdollisuus johtaa itsenäisesti hyvin. PEILI Jälkitehtävän ohjaajalla on mainio tilaisuus toimia pj-kurssilaiselle peilinä hänen johtamisessaan. Peilata pjkurssilaisen valintoja ja ratkaisuja jo ennen kuin ne ovat käytännössä. Keskustella ja pohtia miten ja miksi asioita pitää tehdä. PALAUTTEEN ANTAJA Ohjaaja antaa pj-kurssilaiselle palautteen pj-kurssilaisen lopputyöstä. Rakentava palaute auttaa pj-kurssilaista parhaiten kasvamaan omassa johtajuudessaan. On tärkeää löytää hyvät ja kehitettävät asiat. Keskustella miten kehitettävissä asioissa olisi voitu toimia toisin. NEUVOJA Antaa neuvoja jälkitehtävään pj-kurssilaisen niitä tarvitessa.
7/7 MITÄ HYÖTYÄ JÄLKITEHTÄVÄSTÄ ON LPK:LLE? osaava ja koulutettu pj palautteenantokulttuuri jälkitehtävä tapahtumana valtakirja lpk itse koulutuksessa mukana KURSSILAISELLE? turvallinen ympäristö harjoitella johtamista ohjausta tukea palautetta peili johtamiselle valtakirja lpk:n kulttuuri mukana koulutuksessa OHJAAJALLE? mahdollisuus kouluttaa pj-kurssilaista tutussa lpk ympäristössä mahdollisuus syventää omaa johtajakuvaa ohjaamisen kautta tilaisuus osallistua jälkityön tapahtumaan mukavaa yhdessäoloa