Joensuun Pursiseuran jäsentiedote 3/2010 SUPERPUUSKA Kuva: Pertti Laurila Joensuun Pursiseura ry PL 227 80101 JOENSUU Puh. 013-124 205 info@joensuunpursiseura.com www.joensuunpursiseura.fi toimisto avoinna ma-pe 10-14 käyntiosoite: Hasanniementie 5, Joensuu
Kommodorin mietteitä Kevät on koittanut ja kesä lähestyy hyvää vauhtia tarkoittaa siis veneilykauden alkamista. KaiMaar avasi kautensa vierailemalla Lapalikolla 7.-9.5.2010. Vesi on aika alhaalla ja siksi pitää olla varovainen rantautumisen yhteydessä. Laituri oli paikallaan ja hyvä niin, ettei tarvitse tänä keväänä tehdä isoa urakkaa sen kunnostamiseksi. Perjantaina mennessämme Lapalikolle, oli sää aika mukava, lauantaiaamuna satoi vähän lunta ja muutonkin lauantai oli sateinen ja aika viileä päivä. Onneksi lämppäri toimi moitteettomasti. Sunnuntaina ilma oli jo lämpimämpi ja sen myötä aika sumuinen (vesi +3, ilma + 12). Eipä tarvinnut ihailla maisemia, kun kaikkialla ympärillä oli vain valkoista. Jäsenkyselyn lopulliset tulokset saadaan valitettavasti vasta tämän Superpuuskan painoon menon jälkeen, joten lisää tietoa kyselyn tuloksista myöhemmin. Alustavan yhteenvedon pohjalta voin ilokseni todeta, että Lapalikon käyttäjistä näyttäisi olevan suunnilleen yhtä paljon moottoriveneilijöitä kuin purjehtijoita. Kannustan kaikkia seuralaisia aktiivisuuteen ja vierailemaan Lapalikolla kaikki ovat yhtä tervetulleita sinne venetyypistä riipumatta. Toukokuun puolivälissä Hasaniemen talkoissa on tarkoitus kunnostaa Huvilan piharakennusta, jonka seinälaudat ovat alapäästään kovin heikossa kunnossa. Talkoopäivänä kunnostamme myös kalustoa eli puhdistetaan ja vahataan jollat ja Zoomit. Toivon aktiivista osallistumista talkoisiin. Muistakaa seurata myös säännöllisesti verkkosivujamme osoitteessa www.joensuunpursiseura.fi. Oikeaa kesää odotellen, Pertti
Tiedottajan hönkääsy Hyvää kauden alkua! Onpa ollut kiva nähdä veneiden rapsuttelijat liikkeellä! Tosi lupaavasti saatiin mekin KaiMaar vesille ennen Vappua, mutta sitten kevään eteneminen lopahti. Tätä kirjoittaessa jäät ovat juuri lähteneet ja näyttää siltä, että pääsemme viikonloppuna Lapalikoon. Siitä se kesä sitten alkaa! Huvilan toiminnassa on tapahtunut muutos: JPS vuokrasi Huvilan edelleen Pasari Ravintolat Oy:lle, joka tästä lähtien hoitaa tilaisuuksien järjestämisen. Pursiseuran toimisto on kuitenkin edelleen avoinna päivisin klo 10.00 14.00. Eila Kokko vastaa puhelimeen ja hoitaa tarvikkeitten, mm. lippisten ja T-paitojen myyntiä. Eilan työaikana voitte käydä noutamassa kyselyyn vastanneiden palkkiolippiksen ja tilaamassa fleece-puseron nimikoinnilla tai ilman. Huvilalla on muutama mallikappale sovittamista varten. Rinnakkaistoiminta näkyy onnistuvan mainiosti: Meillä oli hallituksen kokous Kirjastossa, joka on nykyään vain JPS:n käytössä, ja sali taas oli asiakkaan hallinnassa ihan ilman ongelmia. ASIAA: Huvilan talkoot Su 16.5. alkaen klo 10.00 kohteena piharakennuksen korjaus sekä jollien ja zoomien pesu ja vahaus. Rakennuspuolella on asiantuntevaa ohjausta, ja vahauspuolella hennommatkin kätöset ovat tervetulleita auttamaan! Soppaa tms.on luvassa noin klo 13.00. Suomi vesille -päivä Torstaina 27.5.2010 Jokiasemalla JPS osallistuu perinteiseen tapahtumaan, joka sisältää soutukilpailuja, pelastusnäytöksiä, kirpputoreja ynnä muuta. ( Ja aina sataa niin maan ###!) Houkuttelemmekin mukaan uusia rohkeita osallistujia - ei sokerista tehtyjä - JPS jäseniä tulemaan mukaan tähän Vesille -päivään.. Toivomuksemme olisi, että Jokiaseman laituriin kiinnittyisi useita purje- ja moottoriveneitä, joihin yleisö voisi tutustua. Sitten yleisöllä olisi mahdollisuus astua laivaan Kipparin suostumuksella, asiakkaan omalla vastuulla, ja nähdä Joensuu joelta käsin. ( Joelta käsin? Höh.) KaiMaar te tulette kun mekin? Ilmoittautukaa Näytilläoloon tai Kuljetuspalveluun Ulla-Maijalle email umlaurila@hotmail.com Nähdään Jokiasemalla 27.5.iltapäivällä klo 15.00 alkaen. No juu, Lapalikolla kaikki hyvin! Perjantaina mennessä oli sää oikein mukava, tosin aurinko oli jo pilviverhon takana. Majakalla ihmeteltiin mustaa lintua, ja merimetsohan se oli. Istui siinä majakan vieressä kivellä. Joko ne mokomat täällä asti... Lauantaina aamuseitsemältä satoi lunta. Koko päivä oli kylmä, mutta eipä se muuten haitannut kuin ettei tarennut pahemmin haravoida. Vettäkin tuli iltapäivällä. Kamalinta oli kuitenkin kuunnella radiosta Suomi Tanska -jääkiekko-ottelua. Minä luovutin tilanteessa 1-3. Tämä on nyt sitten viimeinen paperi-puuska tänä vuonna, ja viimeinen painettu versio minkä tekemiseen minä osallistun. JPS on päättänyt siirtää Puuskan nettiin, joten nyt olisi hyvä aika ilmoittaa seuralle oma sähköpostiosoitteesi, jotta Puuska kilahtaisi sinne ajallaan. Tokihan sivuja voi selailla netissä ihan milloin vaan. Lähetä osoitteesi emailiin info@joensuunpursiseura.fi Eipä sitten muuta terv. Ulla-Maija Laurila Laivakokki/KaiMaar
JPS ry:n Hallitus 2010 Pertti Laurila, kommodori, m/s KaiMaar Mikko Nenonen, varakommodori s/y Black Pearl puh 044 541 0269 mikko.nenonen(at) gmail.com Ossi Tolonen, sihteeri m/s Arietis puh 050 587 3231 ossi.tolonen(at)vmp.fi Pirjo Tolonen, talouspäällikkö s/y Nuoli taloudenhoitaja(at)joensuunpursiseura.fi Mikko Nenonen, junioripäällikkö s/y Black Pearl Ulla-Maija Laurila, tiedottaja m/s KaiMaar puh 0500 445512 umlaurila(at)hotmail.com Arto Ilvonen, kilpailupäällikkö s/y Nuoli 040-5219140 arto.ilvonen(at)abloy.com Tommi Suominen, atk-vastaava s/y Ada tomsuo(at)gmail.com Jukka Saharinen, kalustovastaava s/y Casselot kalustovastaava(at)joensuunpursiseura.fi Riku Tiira, kiinteistövastaava Rauno Solja, koulutuspäällikkö s/y Fööst koulutuspaallikko(at)joensuunpursiseura.fi
Jollan alla - Junioripäällikön juttusarja: JPS:n Junioritoiminnan kehityksestä. Joensuun pursiseuran junioritoimintaa on käynnistelty nyt parin vuoden ajan vaihtelevalla menestyksellä. Viime kesä oli edelliseen verrattuna hieman haasteellisempi, koska uusia junioreita ja ns. uutta vuosikertaa ei tullut odotetunlaisesti. Hallituksessa olemme keskustelleet junioritoimintaan vuosittain tehtävistä - ennen kaikkea taloudellisista panostuksista sekä niiden tuloksista. Tunnustettakoon heti alkuun, junioritoiminnan uudelleen käynnistäminen ei ole ollut helppoa. Toiminnan käynnistäminen tyhjästä vaatii aina aikaa ja satsauksia sekä ennen kaikkea strategiaa, joista mahdollisesti syntyvät tulokset eivät ole aina heti näkyvissä tai konkreettisesti esillä. Pitää heti aluksi rehellisyyden nimissä todeta, ettei purjehdus ole Joensuussa perinteikäs tai kaupungin koko ja olosuhteet huomioon ottaen suosittu laji. Uutena strategiana olemmekin tänä kesänä satsanneet lasten sekä aikuisten purjehduksen alkeiskursseihin. Lähtökohtana on, että ihmiset joka tapauksessa haluavat viettää enemmän vapaa-aikaansa vesillä, joten miksei purjehtien vaikka koko perheen voimilla. Lisäksi kun puhutaan seuran rajallisista resursseista ja niiden jakautumisesta mm. junioritoimintaan, niin asioita tulee tarkastella tavallista pidemmällä aikavälillä, jotta huomaisimme niiden vaikutukset ympäröivään todellisuuteen. Juniorijaoksen toiminta tai vaihtoehtoisesti toimimattomuus vaikuttaa seuran tulevaisuuteen ja myös sen talouteen pitkällä aikavälillä radikaalisti jäsenmaksujen muodossa, joten juuri nyt siihen panostaminen kannattaa varmasti. Junioritoimintaan sitoutuva panostaminen tarkoittaa varusteiden, veneiden ja Hasaniemen rannan kunnossapitoa, ohjaajien kouluttamista sekä junioreiden houkuttelua seuran toimintaan mahdollisen matalalla kynnyksellä. Miksi esimerkiksi pelottaisimme purjehduksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret pois isoilla vuosimaksuilla? Muutaman tuhannen euron panostuksella vuodessa pystymme tähän. Lisäksi juniorijaoston toimintaan pitää asettaa kaikkia motivoiva ja houkutteleva tavoite tai maali. Tämä koskee myös koko Joensuun Pursiseuran toimintaa eli koko seuran on asetettava mahdollisimman innostavia pitkän tähtäimen tavoitteita, joihin jäsenistön on helppo tulla mukaan. Junioritoiminnan tavoitteet ovat selvät: meidän tulee saada joka vuosi ainakin puolen tusinaa uusia aloittelevia nuoria ja lapsia purjehduksen pariin ja saada heidät innostumaan seuran juniori- ja muusta toiminnasta. Junioritoimintaan on saatava lisää jatkuvuutta ja seuran on luotava innostavaa purjehduskulttuuria erilaisilla hyvin järjestetyillä tapahtumilla. Näitä tapahtumia ovat mm. tässä Puuskassakin esillä olevat lasten purjehdusleiri ja aikuisten purjehduskurssi. Näiden tapahtumien järjestämiseen ja näistä tiedottamiseen tarvitsemme myös seuran jäsenien apua eli jos tunnet jonkun purjehduksesta kiinnostuneen lapsen, nuoren tai aikuisen pyydä hänet mukaan kurssille! Nautinnollista ja aktiivista purjehduskesää kaikille! Mikko Nenonen Junioripäällikkö, varakommodori
Trailereiden ja venepukkien kesäsäilytys Ohessa on kartta Hasanniemen kesäaikaisesta venetrailereiden ja pukkien sijoittuspaikasta. Paikkahan on entinen mutta kunnostimme alueen viime kesänä alueen kunnossapidon helpottamiseksi. Toivomme, että trailerit sijoittuisivat sora-alueelle mahdollisimman tiiviisti. Kaikki pukit eivät mahdu sora-alueelle mutta niitä pitää laittaa nurmialueellle. Trailereihin ja pukkeihin liittyvät pressut,tuet ym. aputarvikkeet samaan paikkaan trailerin ja pukin kanssa. Mitään käyttökelvotonta ei saa alueelle jättää tai tuoda. Trailereiden ja pukkien merkintä on tärkeää. Eli yhteystietojen päivittäminen varusteisiin. Veneen nimi, paikan numero tai puhelinnumero riittää. Aluetta hoidetaan teknisen viraston yhdyskuntatekniiikan toimesta. ***************************************************************** Hannu T. Holopainen Joensuun kaupunki tekninen virasto/ yhdyskuntatekniikka Muuntamontie 5 80100 Joensuu p. 0500-572609 hannu.t.holopainen@jns.fi
SAR MERIPELASTUS Suomen meripelastusseura on valtakunnallinen vapaaehtoisten meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestö, jonka toiminta perustuu yksittäisten meripelastajien auttamishaluun ja pyyteettömään työhön. Meripelastusseuran päätehtävä on pelastaa ja avustaa merihätään joutuneita ihmisiä merialueella tai sisävesillä. Seura edistää toiminnallaan myös yleistä veneturvallisuutta ja hyvää merimiestapaa. Meripelastusseuran vapaaehtoismiehistöt lähtivät vuonna 2009 erilaisiin tehtäviin 1165 kertaa. Apua sai yhteensä 2503 ihmistä ja 1006 alusta. Pääosin avuntarvitsijoista oli huviveneilijöitä, joiden matka katkesi tekniseen vikaan tai merimiestaidolliseen virheeseen. Meripelastusseuralla on jäsenistöä varten koulutusjärjestelmä, jonka mukaisesti meripelastajia koulutetaan vaativaan ja monipuoliseen toimintaan. Seuralla on uusi toimintakeskus Bågaskärin saaressa, jossa seura järjestää koulutustilaisuuksia. Suomen Meripelastusseuraan kuului vuoden 2009 lopussa 62 rekisteröityä yhdistystä ja 65 vapaaehtoista pelastusasemaa, joissa oli jäseniä yhteensä 16 144. Aktiivisina meripelastajina heistä toimi noin 2000. Yhdistyksistä 29 toimii merialueella sekä 29 sisävesillä. Meripelastusseuran oma aluskanta oli vuoden lopussa 141 alusta. Raha-automaattiyhdistys on Suomen Meripelastusseuran toiminnan päärahoittaja. Joensuun Järvipelastajat ry Joensuun Järvipelastajat ry on vuonna 1966 perustettu Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistys. Jäsenmäärämme oli vuoden 2009 lopussa 180, joista 51 on aktiivijäseniä, sekä 18 hälytysmiehistön jäseniä. Toiminta-alueemme on Saimaalla Pyhäselän, Pielisjoen ja Oriveden vesistöt, Enonkoskelle asti. Operoimme toiminta-alueellamme kahdella pelastusasemalla, Joensuun Hasaniemestä aluksella PV Pyörre ja Kiteen Heinoniemestä aluksella PV Kasinlinna. Joensuun Järvipelastajat ovat hälytysvalmiudessa koko avovesikauden. Viime vuonna (2009) yhdistyksen aluksille kirjattiin 62 tehtävää, joista hälytystehtäviä oli 36.
Järvipelastajat voi hälyttää apuun hätäkeskuksen kautta; 112. Suomen Meripelastusseura on hankkinut pelastusalukset yhdistyksen käyttöön; kuitenkin niin, että jäsenyhdistys on maksanut tietyn omarahoitusosuuden sekä hankkii toimintansa kulut itsenäisesti. Veneilijä hoi! Ihmiset tuodaan vesillä aina turvaan maksutta. Veneiden kohdalla tilanne on toinen. Omaisuuden pelastamista ei kustanneta yhteiskunnan varoilla. Veneen avustamisesta syntyneet kulut siirtyvät veneenomistajan maksettaviksi. TROSSI - JOKAISEN VENEILIJÄN KUNNIA-ASIA Ihmishengen pelastaminen vesillä on avunsaajalle aina maksutonta. Sen sijaan omaisuuden pelastamisesta aiheutuu kustannuksia, jotka useimmiten koituvat veneilijän itsensä kannettaviksi. Trossi on Meripelastusseuran veneilijälle kehittämä jäsenpalvelu tällaisia tilanteita varten. Trossijäsenenä veneesi saa jäsenyhdistyksiltämme maksutta apua venematkasi keskeytyessä. Keskeytyksen syy pyritään korjaamaan paikan päällä tai veneesi hinataan lähimpään satamaan ja sinulle etsitään rannassa korjaaja. Jos tarve vaatii, autamme sinua järjestämään veneellesi väliaikaisen säilytyspaikan. Saat Trossi-avun myös Ahvenanmaan, Ruotsin, Norjan ja Tanskan vastaavista järjestelmistä. Lisäksi saat kotiisi neljä kertaa vuodessa ilmestyvän jäsenlehden Vapaaehtoinen meripelastaja, joka avaa näkymän vapaaehtoisen meripelastuksen toimintakentälle. Samalla olet mukana tukemassa vapaaehtoisten ylläpitämää veneilijöiden turvaverkostoa.
VENEILIJÖIDEN PENTTILÄNRANTA Pielisjoen varrella, vanhalla Penttilän saha-alueella, tehdään parhaillaan Suomen suurinta pilaantuneen maan kunnostustyötä. Kaivinkoneet kaivavat ja kuorma-autot ajavat päivittäin satoja kuutiometrejä sahaustoiminnan jäljiltä pilaantunutta maata kaatopaikalle. Vielä tällä hetkellä on vaikea uskoa, että tällä samalla paikalla on muutaman vuoden kuluttua Joensuun uusin, nykyaikaisin ja toivottavasti myös näyttävin asuinalue. Samaan aikaan kun maanrakentajat työskentelevät työmaalla, tehdään toimistoissa jo kuumeisesti suunnitelmia ja piirustuksia tulevaisuutta varten. 1. vaiheen asemakaavaluonnos on ollutkin jo nähtävillä ja tarkoitus on saada kaava luottamusmieskäsittelyyn tulevan syksyn aikana. Tässä ensimmäisessä asemakaavamuutoksessa mahdollistetaan Penttilänrannan ensimmäisen osan toteuttaminen, johon sisältyy asuin- ja toimistorakennusten lisäksi rantaraitin, venesataman ja kevyen liikenteen sillan rakentaminen. Vanhasta, noin 3 hehtaarin kokoisesta tukkien käsittelyaltaasta rakennetaan nykyaikainen pienvenesatama. Sataman yleissuunnitelma on valmistunut ja yksityiskohtaisempaan toteutussuunnitteluun päästään loppuvuodesta. Yleissuunnitelmassa on ratkaistu lähinnä sataman ja venepaikkojen mitoitusta, tarvittavien palvelurakennusten sijoittelua sekä maa- ja vesiliikenteen järjestelyjä. Venepaikkoja satamaan on mitoitettu noin 120 kpl, joista 13 kpl vierasveneille. Suurimmat paikat ovat kooltaan 6 m x 20 m ja pienimmät 3 m x 10 m. Sataman länsipäähän sijoittuvat veneiden laskuluiska, mastonosturi sekä kaksi eri sijoituspaikkaa autonosturille. Asemakaavassa on varattu paikka pienelle varastorakennukselle sekä päällystetty alue veneiden talvisäilytykseen. Talvisäilytyspaikka toimii kesäisin palloilukenttänä Sataman itäpäätyyn on suunniteltu vierasvenesatama kahvila- ja polttoainejakelupalveluineen. Kulku Pielisjoelta satamaan tapahtuu kahdesta eri kulkuaukosta, jotka puhkaistaan nykyiseen patopenkereeseen. Sataman pohja ruopataan noin tasoon + 73.00, jolloin syvyyttä on keskiveden aikaan noin 3 metriä. Tämänhetkisen suunnitelman mukaisesti pienvenesatama valmistuisi aikaisintaan vuonna 2015. Kuva. Luonnos tulevan pienvenesataman alueesta.
SULKUKANAVIEN JA AVATTAVIEN SILTOJEN AUKIOLOAJAT MERENKULKULAITOS www.fma.fi Tiedot poimittu Merenkulkulaitoksen sivuilta 9.5.2010. Konnuksen kanava Itsepalvelukanava, 24h. 0204 48 3930 (Taipaleen kanava) Karvio, Kerma, Vihovuonne, Pilppa Itsepalvelukanavia GSM 040 732 6848 Taipaleen kanava 24h 0204 48 3930 Siltaa ei avata pelkästään vapaa-ajan liikenteelle ma-pe klo 6.30-8.00 ja 15.00-18.00 välisinä aikoina. Alikulkukorkeus 4,5m. Joensuun, Kuurnan ja Kaltimon kanavat ja Pielisjoen avattavat sillat 0204 48 3915 GSM 040 748 9013 Jännevirran silta 24h GSM 0400 576 394 Silta avataan vain pyynnöstä. Ei avata pelkästään vapaa-ajan liikenteelle ma-pe klo 6.30-8.00 ja 16.00-18.00 välillä. Alikulkukorkeus silta suljettuna on 1,4m. Kyrönsalmen sillat: Maantiesilta 0207 363440 24h Rautatiesilta 015 555 0122 Maantiesilta avataan vapaa-ajan liikenteelle vain tarvittaessa ma-pe klo 9.00, 10.00, 11.00, 13.00, 14.00 ja 15.00. sekä klo 18.00. Sen jälkeen tasatunnein klo 6.00 saakka. La-su silta avataan em.liikenteelle pyynnöstä tasatunnein. Alikulkukorkeus rautatiesilta alhaalla on 7,5m maantiesilta alhaalla 12.00m. Vihtakannan silta, Savonranta GSM 050 545 8669 24h vara n:o 0500 750 774 Silta avataan vain tilauksesta. Mahdollisten muutosten varalta olkaa hyvä ja tarkistakaa tiedot ennenkuin pyritte sulutukseen tai sillan alitukseen.
Onhan veneesi vakuutusturva kunnossa? Kun liikut vesillä, nautit veneilystä enemmän jos vakuutusasiasi ovat kunnossa. Tapiolan venevakuutus on kattava vapaa-ehtoinen vakuutus yksityiskäytössä oleville huviveneille. Se korvaa omalle veneellesi ja veneen käytöstä ulkopuolisille aiheutuvia vahinkoja. Vakuutuksen piiriin kuuluu vene varusteineen. Varusteita ovat mm. ajokuomu tukirakenteineen, kartat, työkalut, varaosat ja muut veneilyyn tarvittavat kiinteästi asennetut laitteet. Kalastustarvikkeet eivät ole veneen varusteita. Vakuutusmäärä on veneen, moottorin ja varusteiden käypä arvo eli veneen käteismyyntihinta. Arvoa määriteltäessä otetaan huomioon veneen ikä ja yleiskunto. Vakuutuksesta korvataan mm. karilleajosta, yhteentörmäyksestä, pohjakosketuksesta, myrskystä, palosta tai räjähdyksestä aiheutuneita vahinkoja. Myös varkaudesta tai ilkivallasta aiheutuneet vahingot kuuluvat vakuutuksen piiriin. Katsastusalennusta myönnetään 20 % veneille, jotka on katsastettu Suomen Moottoriveneliiton tai Suomen purjehtijaliiton määräysten mukaisesti. Joensuun pursiseura tarjoaa Joensuussa katsastuspalveluja, joten kannattaa käydä taas tänä keväänä katsastuttamassa oma veneensä. Lisäetua saa myös sammutusjärjestelmistä. Jos veneeseen on asennettu kiinteä sammutusjärjestelmä, vakuutuksesta saa sprinklerialennusta 10 %, eikä tässä kaikki. Tapiola on järjestänyt Joensuun Pursiseuran jäsenille jäsenalennuksen. Jäsenalennusta kannattaa kysyä Rantakadun toimistosta Henna Mäeltä tai Pilkon Citymarketin toimistosta Marjut Söderiltä. Henna Mäki Puh. 050 309 3864 henna.maki@tapiola.fi Marjut Söder Puh. 0400 162 136 marjut.soder@tapiola.fi
Pursiseuran jäsenille myönnämme 20% alennuksen venemaaleista Veneen pinnan käsittelyssä huomioon otettavat olosuhteet Lämpötila Lämpötilan ei välttämättä tarvitse olla +20 C, mutta 10 C lämpötilan lasku kaksinkertaistaa kuivumis- ja kovettumisajat. 2-komponenttituotteiden käyttö alle +5 C lämpötilassa ei ole suotavaa, koska kuivumisprosessi on tällöin lähes pysähdyksissä. Tämän takia maali- tai lakkakalvosta tulee heikkolaatuinen, eikä se tartu kunnolla alustaansa. Alhaisissa lämpötiloissa maalit ja lakat ovat koostumuksiltaan normaalia paksumpia. Niiden käyttö on vaivalloista, minkä seurauksena liiallinen ohentimen käyttö on yleistä. Korkeissa lämpötiloissa maalit saattavat kuivua liian nopeasti, mikä saattaa jättää levitysjälkiä maalikalvoon. Mikäli lämpötila on yli 10 C korkeampi kuin käyttöohjeessa mainittu +20 C, kuivumis- ja kovettumisajat puolittuvat. Työskennellessäsi 2-komponenttituotteiden kanssa, sekoita ainoastaan tarvitsemasi määrä. Suurin osa esimerkiksi Hempelin tuotteista voidaan levittää yli +5 C lämpötilassa, mutta esimerkiksi Hempelin Poly Best, Poly Kirkaslakka ja High Protect pitäisi vain maalata yli +10 C lämpötilassa. Ilman kosteus Ilman suhteellinen kosteus ei saisi ylittää 65 %. Mikäli sinulla ei ole käytössäsi kosteusmittaria, kastele työstettävä pinta märällä pyyhkeellä tai sienellä. Jos pinta kuivuu 15 minuutin sisällä, on
lämpötila riittävä. Ulkona ei ole suotavaa maalata tai lakata liian aikaisin aamulla tai vastaavasti liian myöhään iltapäivällä, koska silloin on kondenssin tai kasteen vaara. Ilmanvaihto Riittävä ilmanvaihto on tärkeää, jotta liuottimet pääsevät haihtumaan. Muuten kuivuminen hidastuu, minkä seurauksena kupliminen on mahdollista. Ulkona, myös tyynenä päivänä, tuulee yleensä sen verran, että kuivumisprosessi on normaali. Kova tuuli sitä vastoin aiheuttaa ongelmia. Kuivumisaika on lyhyempi ja levitys saattaa olla vaikeaa. Tämän lisäksi maalikalvoon tarttuu epäpuhtauksia sekä maasta että ilmasta. Suomi Vesille -päivä 27.5.2010 Joensuun Pursiseura osallistuu Suomi Vesille -päivään Jokiasemalla. Seuran veneitä on näytillä laiturissa, ja yleisöllä on mahdollisuus tutustua niihin. Joissakin veneissä on tilaisuus käydä pienellä ajelulla, jos sää sallii. Näitä esittely- ja ajeluveneitä tarvittaisiin vielä lisää, muutamat ovat jo aikaisemmin lupautuneet. Jos voit tällä tavalla osallistua, ilmoittaudu Ulla-Maijalle, jotta veneestäsi voidaan tehdä laminoitu esite. Email 20.5. mennessä: umlaurila@hotmail.com Valokuvauskilpailu Valokuvauskilpailun aihe on jälleen tuttu Vesillä. Kilpailun voittajakuva lunastetaan Pursiseuralle ja voittaja saa 30 lahjakortin valokuvausliikkeeseen. Kuvien tulee olla toimistossa 31.12. 2010 mennessä, ja ne pitää sulkea kirjekuoreen nimimerkin kera. Arvostelutuomari ei näin ollen tiedä, kuka on minkäkin kuvan ottanut.
Lipunnostopurjehdus Lauantai Sunnuntai 29. - 30.5.2010 Lipunnostopurjehduksen lähtö: Kipparikokous on Matkustajasatamassa la klo 10.30 Yhteislähtö Matkustajasatamasta klo 11.00 Paluulähtö Lapalikolta su klo 11.00, ellei kipparikokous toisin sovi. Seuraa netistä muuta kilpailutoimintaa, ja tarvittaessa ota yhteys Arto Ilvoseen.
LipunnostoIltamat Joensuun Pursiseuran perinteiset Lipunnostoiltamat Hasaniemen Huvilalla perjantaina 28.5.2010 alkaen klo 18.30. Ohjelmassa lipunnosto klo 18.30, sen jälkeen ruokailua ja vapaata seurustelua. Laulumonisteet löytyivät, joten yhteislaulua on luvassa jos joku ehdottaa... Aterian hinta juomineen on 20 /aikuinen, 10 /juniori. Olkaa hyvä, ilmoittautukaa umlaurila@hotmail.com pe 21.5. mennessä. TERVETULOA!