ILO OLLA MUKANA VANHUSNEUVOSTON TOIMINNASSA - sihteerinä Katriina Päivinen 22.10.2015
Mikä on vanhusneuvosto? Vanhusneuvosto on kuntien lakisääteinen pysyvä yhteistyöelin Tehtävänä on varmistaa ja huolehtia kuntien ikääntyneen väestön vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksista.
Mikä on sen tehtävä? Vanhusneuvosto on merkittävä linkki kunnan ikäihmisten ja Kunnan päätöksen teon välillä. Vanhusneuvosto voi antaa suosituksia, lausuntoja muita vastaavia kannanottojen asioiden puolesta, jotka koskevat kuntalaisia.
Mikä on sen tärkein tehtävä? Vanhuspalvelulain 11 säätää, että Vanhusneuvosto on otettava mukaan valmistelemaan kunnan suunnitelmaa ikääntyneen väestön tukemiseksi Se on suunnitelma toimenpiteistä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi sekä palvelujen ja omaishoidon järjestämiseksi ja kehittämiseksi => Ikääntyvien hyvinvointisuunnitelma
Toimintaedellytykset kunnan on asetettava ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä Kunnanhallituksen päätös/nimetään henkilöt elimeen,- myös sihteeri Maksuttoman kokoustilan- ja tekniikan järjestäminen Kokouspalkkioiden maksaminen Toimintabudjetin myöntäminen
Lisää ehdotuksia elämälle: Vanhusneuvoston omien verkkosivujen avaaminen Pysyvän keskustelu- ja vuorovaikutusyhteyden luominen vanhusneuvoston ja kunnan johtavien viranhaltijoiden välille Kunnan ikäihmisiä koskevia asioita valmisteltaessa antaa vanhusneuvostolle mahdollisuus ottaa kantaa ja vaikuttaa hyvissä ajoin
Sihteerin elämä vanhusneuvostossa Pohjana kunnanhallituksen päätös/nimetään henkilöt elimeen,- myös sihteeri Perustavampi ajatus siitä, että sote-palveluista vastaava henkilö on mukana edunvalvontaelimessä > auttamassa >tukemassa >viemässä viestiä molemmin päin
Miksi työ on antoisaa? Pysyy paremmin arjen tuntumassa ja asiakaspinnassa kiinni Tuntee tekevänsä oikeita asioita, - välistä Tulee erittäin tärkeitä asioita ja oivalluksia joita voi hyödyntää työssään Koska mukana on aidosti oikealla asenteella ja mukavan rennolla työtavalla porukka kokouksissaan mukana= antaa se kummasti hyvää mieltä itsellekin
TYÖNILON VOIMAVARATEKIJÖITÄ Työniloa voi määritellä monin eri tavoin. Siihen vaikuttavat samat tekijät kuin työssä viihtymiseen ja työpaikan ilmapiiriin. Tästä johtuen työnilo, työssä jaksaminen, työssä viihtyminen, työhyvinvointi sekä työilmapiiri ovat toisiinsa liittyviä ja vaikuttavia käsitteitä. 4 (Husman & Husman 2004, 39,
Mitä ilo on? Emotionaalisena kokemuksena työniloa ei voi kokea jatkuvasti, joten työnilon hetkellisyys on viesti siitä, että yksilö on arvioinut työhönsä tai työympäristöönsä liittyen asian tai tapahtuman tärkeäksi ja poikkeuksellisen myönteiseksi. Ilo lisää elinvoimaa, sillä mitä enemmän ihminen kykenee toteuttamaan myötäsyntyisiä taipumuksiaan, sitä parempi. Näin ilo, elinvoima ja kehittyminen kuuluvat tiiviisti yhteen, ja ne tuovat iloa enemmän kuin saavutettu taito. (Varila & Viholainen 2000, 31, 65.)
Ilon jaot Ilon filosofi Spinoza jakaa ilon tunteet aktioihin ja passioihin. Hänen mukaansa vain aktiona ilon tunne on oikea ja elinvoimaa lisäävä, sillä se on oman toiminnan tuottamaa iloa. Passiot ovat ulkoapäin yksilöön syntyviä tunteita, joista,keskeinen myönteinen passio on ilo.
TYÖNILON VOIMAVARATEKIJÖITÄ Työniloa voi määritellä monin eri tavoin. Siihen vaikuttavat samat tekijät kuin työssä viihtymiseen ja työpaikan ilmapiiriin. työnilo, työssä jaksaminen, työssä viihtyminen, työhyvinvointi sekä työilmapiiri ovat toisiinsa liittyviä ja vaikuttavia käsitteitä. (Husman & Husman 2004, 39, 4)
Mitä ilo voisi tarkoittaa vanhustyössä Ihmisarvon kunnioittaminen ja edistäminen merkitsee vanhustyössä hyvää elämää vanhustyön perustaksi voidaan asettaa ihanteelliseen vanhuskäsitykseen pyrkiminen Keskeistä on ihmisarvon kunnioittaminen, joka vanhustyössä tarkoittaa vanhuuden näkemistä rikkautena siten, että ikääntynyt ihminen kohdataan ainutkertaisena ja tasa-arvoisena yksilönä. ( Koskinen ym. 1998, 161.)
Vanhusstrategia Hyvän strategian edellytyksenä on julkinen arvokeskustelu määritellään arvot, joille kunnan ikääntyneiden hoito ja palvelut perustuvat. Yhteiskunnassa muodostuu tärkeäksi kysymys sukupolvien välisestä solidaarisuudesta, kansakunnan sivistyksen taso näkyy tavasta suhtautua myös vanhuksiin. (Vaarama & Hurskainen 1993, Vaarama ym.2001,9,19.)
Arvot, arvot Kuntien kannalta on keskeistä, mihin suuntaan arvokehitys yhteiskunnassa muuttuu, ja siksi on tärkeää vaikuttaa asenteisiin ikääntymisen sekä vanhusten arvostamisen lisäämiseksi Palveluiden kehittämiseen tarvitaan innovatiivisuutta perinteisen sairauskeskeisen vanhusajattelun sijaan. (Tietäväinen 2003, 90.) Ministeri Kiljunen on tuonut samaa ajatusta esille 4.10.2015 Vanhustyötä voidaan kehittää rohkeasti ja luovasti koko ajan, jolloin työnilo säilyy.
Miksi tärkeää/mikä merkitys? Työn ilon säilymisen ja vanhusten hyvinvoinnin näkökulmasta katsoen työn arvostus pitäisi työntekijöiden mielestä nostaa enemmän esiin Työnilo ja hyvinvointi ovat käsitteitä, jotka liittyvät läheisesti toisiinsa. Työhyvinvointi edistää työniloa => merkitys suorassa suhteessa ikääntyvien kokemukseen omasta hyvinvoinnista
Vanhusviikon ohjelma
Su 4.10. klo 10.00 Ev. lut kirkossa, vanhusviikon pääjuhla. Juhlajumalanpalvelus klo 10.00. Kahvit seurakuntakeskuksessa kirkon jälkeen. Tarjoa sukusi vanhukselle kirkkokyyti kirkkoon ja kirkkokahveille! Ma 5.10. klo 9.00-11.00 Paiholassa, entisessä kaupassa vanhusviikon tilaisuus. Tilaisuudessa mukana Paiholan päiväkotilapset ja Lukkarilan laulu- ja soitin ryhmä esiintyvät. Martat järjestävät kahvituksen. Simo Väänänen tulee kertomaan Paiholasta. Ti 6.10. klo 12.00-14.00 Kahvit järjestää kyläyhdistys. Mönnin kylätalolla. Musiikkia ja esityksiä sekä muuta mukavaa. Ti 6.10. klo 12.30-14.00 Tähkäpiha ja Rinnetie. Tilaisuudessa Faina Kukkonen leikittää ja esittää pieniä monologia. Täytekakkukahvit. Ke 7.10. klo 12.00-14.00 Rantakala/makkaran paistoa. Pe 9.10. klo 12.00 Kainulainen Kunnasniemellä kunnan ranta, uimaranta Salolahdentie. Papintunti Ystävän kammarilla teemalla arvokas vanhuus, pastori Jari To 8.10. klo 12.00-14.00 Lehmossa, Lehmon liikuntasalissa. Esitetään elokuva. Lehmon Martat järjestävät kahvituksen. La 10.10. klo 12.00-15.00 Kulhossa, Kulhon kentällä. Urheilullinen tilaisuus, jossa mm. saappaanheittoa, pesäpallon heittoa, kävelyä, yhdessäoloa ulkona. Martat järjestävät kahvit ja makkarat. Lämpimästi tervetuloa kaikki Ikä-ihmiset mukaan tapahtumiin!
Tammikuussa 2015 aamukahvilla Romppalassa
Vanhusviikon juhla 4.10.2015
Tutustuminen Seniori-taloon 7/2015
MYÖS MINÄ AJATTELEN NÄIN, ETTÄ On rikkaus olla vanhustyössä. Vanhustyö on ihan hauskaa työtä, enkä haluaisi vaihtaa alaa. Rohkeasti mukaan luovuutta käyttäen... - Vanhustyö ei lopu, sillä vanhuksia riittää aina.